Tänään mä paljastan teille meidän parisuhteen kaikki salaisuudet, hah! No en ihan kaikkia, mutta kokosin sellaisen kahdeksan faktaa-tyylisen postauksen musta ja Otosta. Vähän jotain erilaista tällä kertaa.

1. Meidän suurin kinastelun aihe on roskapussit, koska minä. Mä aina tungen ne liian täyteen ja sitten Ottoa ärsyttää ja se ei halua koskea niihin. Voi jos vaan ne roskapussit itsestään kiipeäis ulos sieltä pöntöstä ja sulkeutuisi ja kävelisi kiltisti eteisen ovelle odottamaan vientiä niin olisi kaikki helpompaa. Tai sitten vaan voisin opetella vaihtamaan useammin uuden tyhjän pussin tilalle ennenkuin vanha on ihan täynnä, eihän se vie kuin hetkisen. Mutta käykö teillekin aina niin että huomaatte tällaisen tilanteen osuneen kohdalle juuri silloin kun teette  ruokaa ja pitäisi samaan aikaan hämmentää kastiketta, paistaa pihviä, vääntää pastan keittoaika munakelloon, antaa kuopukselle maitoa ja juosta vessaan viemään uusi vessapaperirulla sitä tarvitsevalle esikoiselle? Ja sitten kun nuo kaikki on tehty, ei mielessä ole enää roskapussin vaihto vaan ruoka ja istuminen hetkeksi alas.

2. Me rakastetaan makoilla ja höpöttää kahdestaan lasten mentyä nukkumaan. Niinä hetkinä pystyy unohtamaan kaiken härdellin, ja keskittymään vaan toisiinsa, ja kieltämättä vieläkin tulee mieleen ne ajat kun me vasta oltiin tavattu ja oli oikeasti aikaa makoilla sängyssä tuntikausia vaikka joka päivä. Joskus on hyvä vaan makoilla kainalossa ihan hiljaa, mutta yleensä meillä ei kyllä tule hiljaista hetkeä kun molemmilla on niin paljon asiaa. Me ollaan tosi kovia puhumaan, siis ehkä sitä voisi kutsua ihan krooniseksi puheripuliksi. Tätä ei moni ehkä Otosta heti arvaisi, mutta mun kanssa se on kova puhumaan.

3. Meillä on sellainen hölmö ilme, joka näyttää noh aika karulta, mutta joka meidän on aina joskus pakko tehdä. Se tulee meillä kummallakin aina yhtäaikaa, ja se tulee vaan kotona, tai ainakin vaan niin että kukaan muu ei nää. Me näytetään se ilme nyt teille, ehkä sen jälkeen hävettää niin paljon ettei tule tehtyä enää edes kotona sitä. Mä en osaa selittää tuon ilmeen merkitystä, en nimittäin itsekään tiedä. 😀

4. Me ollaan oikeesti aika ällöjä, tai sellaisia joita joku ehkä kuvaisi sanalla ällösöpö. Me puhutaan hellittelynimillä kotona ja pussaillaan ja halaillaan ja söpöstellään, joka päivä. Mutta julkisilla paikoilla ja muiden seurassa me kyllä käyttäydytään, haha. Ollaan oltu sellaisia alusta asti eikä me osata tai haluta muuttaa sitä, koska me tykätään tehdä niin. Myös meidän whatsapp-viestit on varmaan ällöjä jonkun mielestä. Sydänsilmäemojit ja murulit vaan vilisee. Okei Otto ei kyllä käytä sydänsilmäemojia, sen verran mä pelastan sen nahkaa, niin ei mene miehisyys kokonaan tämän postauksen myötä.

5. Meillä on monia täysin erilaisia kiinnostuksenkohteita, kuten Otolla pelit ja mulla vaikka lastenvaatteet. Vaikka mä en tajua peleistä (tai en ennen tajunnut) hölkäsen pöläystä, Otto selittää mulle niistä melkein joka päivä ummet ja lammet. Ja se on musta ihanaa, mikään ei ole musta ihanampaa kuin se että mulle rakas ihminen kertoo itselleen tärkeistä asioista, joista hänelle tulee hyvä mieli. Mun mielestä se että voi olla kiinnostunut toisen asioista ja kuunnella ei vaadi sitä että on itse kiinnostunut samasta asiasta.

6. Me tykätään molemmat leikkiä. Me leikitään lasten kanssa paljon yhdessä, ja molemmille on tärkeää että varsinkin työpäivinä töiden ja ruuan jälkeen ollaan yhdessä koko perhe siihen asti että lapset alkavat nukkumaan. Sitten voi uppoutua niihin omiin juttuihin, kun lapset nukkuvat. Toisinaan se tarkoittaa sitä että mä teen blogijuttuja siihen asti että alan itse nukkumaan, eikä meille jää kahdenkeskistä aikaa tai mulle edes ”vapaa-aikaa” sellaisina päivinä ollenkaan. Mutta silloin kun on pakko valita, meille on tärkeämpää olla yhdessä koko perhe, kuin olla kahdestaan. Kyllä sitä kahdenkeskistäkin aikaa saa aina jostain välistä kaivettua.

7. Me kummatkin autetaan toisiamme blogien kanssa. Oikoluetaan postauksia, kommentoidaan niitä ja heitellään postausideoita ilmaan. Meillä on tosi erilaiset blogit ja on helppo vinkata toiselle jos keksii jonkin kiinnostavan aiheen mistä tietää että toinen saisi hyvän tekstin aikaiseksi. Vielä ei ole kertaakaan tullut sellaista tilannetta että joutuisi taistelemaan postausideasta, että kumpi saa kirjoittaa, koska meillä on niin erilaiset lähestymistavat asioihin ja täysin erilainen tyyli kirjoittaa.

8. Mä yritin keksiä tähän jotain negatiivista, ettei postaus menisi liian siirappiseksi. Mutta totuus on että me ollaan aika siirappisia, enkä ala keksimään tyhjästä ärsytyksenkohteita tai riitoja että tämä teksti vaikuttaisi jotenkin aidommalta sellaisten silmissä jotka ajattelevat että parisuhde ei voi olla yhtä ruusuilla tanssimista. Kyllä parisuhde voi olla sitäkin, mutta se elämä siinä ympärillä yleensä ei ole. Vaikeuksien tullessa me tarraudutaan toisiimme, eikä ajauduta kauemmas. Se on meidän tärkein salaisuus.

Toivottavasti tykkäsitte vähän erilaisesta postauksesta ja aivan ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

Aurinko, kotipäivät ja nuo kaksi ihanaa pientä ipanaa, siinä on resepti loistofiilikseen. Viimeiset pari päivää ovat olleet täynnä niitä ihan parhaita hetkiä, ja ajattelin jakaa niitä teille näin perjantain kunniaksi.

Siisti lastenhuone, se on jotain ihan parasta niin lasten kuin vanhempienkin mielestä. Harvoinpa se kauaa noin siistinä pysyy, eikä tarvitsekaan. Mutta tuo pieni tyyni hetki ennen myrskyä, niitä legoja, jalkapohjaan porautuvia barbien kenkiä ja nukenrattaita, se on vaan täydellinen.

Pieni pikkupikkuserkku kylässä. En mä tiedä onko lasten sukulaisuussuhteelle enää termiä jos vanhemmat ovat pikkuserkkuja keskenään, mutta mä sanon pikkupikkuserkku ja se on ihan fine. Musta on ihanaa miten nätisti tytöt osaavat ottaa pienen huomioon ja lelut joista yleensä käydään keskinäistä kilpailua luovutettiin oma-aloitteisesti oikein hymy naamalla pikkuisen leikittäviksi ja katsottiin ylpeänä vierestä kuinka vauva tykkäsi leluista. Voi vauva, eipä hänkään enää niin pieni vauva ole, kun pian jo täyttää yhden vuoden. Miten voi aika mennä näin äkkiä, en kestä!

Kahdenkeskinen rauhallinen reissu lähikauppaan esikoisen kanssa sillä aikaa kun kuopus veteli sikeitä isin kainalossa kirja kädessä. Oli ihana käydä kahdestaan kaupassa, ja höpötellä ja jutella rauhassa vain toisen kanssa. Hän oli niin ylpeänä ja auttoi mua kaupassakin hienosti lastaamaan ostoksia kärryihin, kävi ihan itse viemässä pikkukärryt pois sillä aikaa kun mä jonotin kassalla ja tuli sitten takaisin viereen seisomaan, minkä jälkeen pakattiin yhdessä ostokset. Hienointa oli tietenkin saada kantaa omaa pientä ostospussia jossa rairuohon siemenet matkasivat turvallisesti kotiin. Missä vaiheessa tosta tyypistä tuli noin iso tyttö?

Yhteinen istutushetki tyttöjen kanssa. Aamulla laitettiin rairuohot kasvamaan pian lähestyvän pääsiäisen kunniaksi. Tytöt saivat ripotella siemenet omalle alustalleen vuorotellen, ja kastella punaisella kastelukannulla. Multa oli aikamoista velliä kuopuksen kupissa ja siemenetkin vähän siellä sun täällä, mutta tärkeintähän on se että saa osallistua, ja hyvä ruoho siitäkin aivan varmasti tulee. Tiput odottavat jo rivissä hyllyn päällä että pääsevät tepastelemaan rairuohon päälle. Vielä pitäisi lähteä etsimään pajunkissoja, ja askarrella virpomisvitsat.

Rauhallinen letityshetki, pää pysyi kerrankin paikoillaan eikä pyörinyt ja heilunut, sekä aamupäivän rauhalliset leikit. Lastenhuoneesta kuuluu tyytyväistä selitystä, välillä käydään näyttämässä hienoja piirustuksia yhdessä. Lapset ovat piirtäneet kahdestaan sillä aikaa kun minä kirjoitin tämän. Tuntuu että päiväkodin aloituksen jälkeen tytöt ovat ottaneet entistä enemmän ilon irti niistä hetkistä kun saavat leikkiä kahdestaan, ja on ollut paljon harvemmin niitä tilanteita joissa otetaan kädestä tai kinastellaan.

Nyt tämä ihana perjantai jatkuu ulkoilulla, ja ruukkujen metsästyksellä. Me saatiin eilen tuliaiseksi aivan ihania narsisseja, mutta mulla ei ole yhtäkään tyhjää ruukkua. Metsästyksessä olisi raidallisia pirtsakoita ruukkuja partsille mutta saa nähdä mitä me löydetään.

Ihanaa ja aurinkoista (auringonpimennyksistä) perjantaita kaikille <3

Viikonloppuna päästiin nauttimaan yhdessä auringosta ja testaamaan viimeinkin jo muutaman viikon ajan sisällä testattua Puky -potkupyörää*, jonka saimme Polkupedilta. Polkuped on suomalainen lasten ulkoiluun ja harrastamiseen keskittynyt verkkokauppa, jonka tarina alkoi juuri Puky-potkupyöristä. Polkuped toimii saksalaisten Puky-pyörien maahantuojana, ja verkkokaupasta löytyy paljon muutakin kuin vain potkupyöriä, kuten esimerkiksi voimistelurenkaita, polkupyöriä ja pyöräilytarvikkeita. Kävimme jo toissa viikolla ostamassa kypärän Tiaralle Stadiumista, kun aurinkoa oli luvattu, mutta se ei sitten koskaan näyttäytynytkään sinä sunnuntaina ja siksi odotimme vielä viikon. Onneksi mentiin lauantaina aikaisin aamulla ennen kuin sairastuttiin, muuten olisi jouduttu taas odottamaan ainakin viikko eteenpäin.

Katuja juuri siivoiltiin viikonloppuna, ja tällä viikolla onkin jo paljon puhtaammat pyöräilymaisemat kun kivet ja katupöly ovat vähän vähemmällä. Mutta oikein hyvin sujui pyöräily jo ekasta kerrasta lähtien niistä huolimatta. Vaikka pyörä on toistaiseksi isomman käyttöön tarkoitettu, päästettiin me pienempikin kokeilemaan pyöräilyä kun hän sitä kovasti halusi. No häneltä se ei ihan vielä sujunut niin sutjakkaasti koska pyörä on vähän liian iso hänelle, mutta isompi pääsi vauhtiin ja hiffasi homman jujun aika nopeasti. Kun hän oli rauhassa harjoitellut hetken ja potkutellut hitaasti eteenpäin, hän sai kiinni tekniikasta ja sen jälkeen eteni hurjan nopeaa vauhtia.

Meillä on Pukysta tuo ns. välimalli LR L, eli yli 2,5-vuotiaalle tai yli 90cm mittaiselle lapselle tarkoitettu. Pyörän kuvauksessa lukee, että jos lapsi on kokojen välissä (niinkuin meillä vähän on) suositellaan pienempää kokoa vähän aremmalle lapselle, ja suurempaa kokoa seikkailunhaluisemmalle joka kokeilee innolla uusia ja jännittäviäkin asioita. Mä nyt en loppujenlopuksi tiedä kummanlainen meidän neiti sattuu olemaan, ajattelin etukäteen että hän saattaisi vähän jännittää pyörää mutta mitä vielä, etenee sillä kuin vanha tekijä. Toisaalta uskon, että vasta-alkajana hänestä tuo pienempi koko tuntui hallittavammalta ja turvallisemmalta, kuin isompi pyörä jonka hallinta ei ehkä olisi niin helppoa. Onneksi Pukyssa sekä satulan että tangon korkeutta voi nostaa tarpeen vaatiessa, ja onneksi meillä on tuo pikkusisko odottamassa innokkaana jos pyörä jää pieneksi.

Meillä ei tosiaan ennen ole ollut minkäänlaista pyörää, ei potkupyörää eikä kolmipyörää, joten ei ollut ollenkaan vielä harjoitusta kertynyt etukäteen. Siitä huolimatta Tipa tosi nopeasti oppi miten pyörällä pääsee eteenpäin, miten kääntyy ja miten pysähtyy. Jarrukin Pukysta löytyy, mikä on tosi hyvä, mutta sitä ei olla vielä harjoiteltu ettei tarvitse oppia liian montaa uutta juttua kerralla. Eikä se hurjan kova vauhti nyt vielä onneksi niin hurja ole mitä potkupyöristä olen kertomuksia kuullut toisilta vanhemmilta. Meistä se tuntuu hurjalta koska tämä on ensimmäinen kerta kun meidän muksu pyöräilee tai ylipäätään liikkuu jollain tuollaisella välineellä täysin itsenäisesti eteenpäin, kovempaa kuin kävellen tai juosten.

Tuntuu ihan uskomattomalta ajatella että meidän pieni pikkuinen vauva on kasvanut noin isoksi tytöksi joka viilettää tuolla vain menemään potkupyörällä ihan itse! Mihin se aika on mennyt? Mä tiedän että osa teistä on seurannut sieltä jo Tiaran odotusajoista asti, ja pakko kyllä nyt kysyä teiltä että tuntuuko teistäkin että aika on vierähtänyt hurjaa tahtia? Kohta täällä on kirjoiteltu neljä vuotta!

Meidän Puky on ihana kirkkaankeltainen, mutta niitä on saatavilla Polkupedista monessa muussakin värissä. Tuon meidän LR L välikoon lisäksi potkupyöriä löytyy jo 2-vuotiaasta (85cm) alkaen, sekä myös isommille eli 3v/95cm pituisille.  Zeldakin varmasti olisi potkutellut vähän rohkeammin jos hänellä yltäisi jalat maahan satulasta, sisällä hän nimittäin istui jalkatelineellä ja potkutti kovempaa vauhtia eteenpäin kuin Tiara! Veikkaan että me päädytään hänellekin hommaamaan vielä tälläinen menopeli, sen verran innoissaan hän on siskon pyörästä.

Potkupyörä saatu Polkupedilta.

Mun on helppo kuvitella, että ensi kesänä saattaisi onnistua Tiaralta hyvin tavallisella pyörällä pyöräily jo ilman apurattaita. Potkupyörän kanssa oppii hyvin itse kannattelemaan sitä pyörää pystyssä ja pitämään tasapainon, ja monelta vanhemmalta olen kuullutkin että siirto potkupyörästä tavalliseen lastenpyörään on ollut lastenleikkiä. Tietenkin se on varmasti ihan yksilöllistä, eikä meillä mikään kiire ole edetä, mutta mielenkiintoista nähdä että kuinka paljon tällä potkupyöräilyllä on vaikutusta.

Oletteko kokeilleet Pukya tai muita lasten potkupyöriä? Mitä tykkäätte? Minkä ikäisenä lapsi on alkanut potkupyöräilemään, ja minkä ikäisenä alkanut ajamaan tavallisella pyörällä?

Moikka! Viikonlopun ikävistä sairastelutunnelmista huolimatta tää viikko on alkanut kyllä tosi kivasti, onneksi ollaan ainakin toistaiseksi nyt koko porukka terveenä. Lapsilla on nyt toka virallinen päiväkotiviikko takanapäin, ja tällä viikolla olen päässyt kokemaan ensimmäisen kerran sen kun on vaan pakko lähteä töihin vaikka toinen tytöstä itkee. Se oli kauheaa, se tapahtui tänään. Mutta onneksi sain myös kuulla että itku loppui heti kun minä olin hävinnyt näköpiiristä, ja onneksi mulla on myös arvaus siitä miksi tänään tuli hätä kun lähdin vaikka yleensä on sujunut hyvin. Tänään tyttöjen ryhmillä oli eri ohjelmat silloin juuri kuin mä lähdin, isompien ryhmällä sisällä ja pienemmät olivat ulkona, joten varmaan nuorempi neiti ei oikein händlännyt tätä uutta tilannetta kun äiti lähtee ja siskokin oli jossain hukassa yhtäaikaa, vaikka yleensä he jäävät sinne yhdessä aamuisin ja tekevät erikseen juttuja vasta myöhemmin.

Luulen että ensi viikolla kun on taas päiväkotipäiviä, molemmat lähtevät ilomielin sinne leikkimään kavereiden kanssa. Kummallekin tuntuu löytyneen jo tärkeitä kavereita päiväkodista, ja sellaisia tuttuja juttuja muutenkin joita he siellä odottavat. Kielen kehitys on lähtenyt etenemään hienosti molemmilla, puhutun ruotsin ymmärrys on kasvanut hulluna kummallakin, ja etenkin isompi poimii joka päivä uusia sanoja ja lauseita varastoon ja käyttää niitä sujuvasti. Mä luulen että tässä nyt vaikuttaa vähän se, että isompi on hurjan kiinnostunut kielestä ja haluaa oppia puhumaan samalla tavalla kuin kaveritkin ja oppia mahdollisimman nopeasti, ja pienempi taas ei ehkä vielä koe tarvetta opetella puhumaan toista kieltä kun tulee ymmärretyksi suomeksi ihan yhtä hyvin. Mutta toisaalta ”kokonaisia” hoitopäiviä on nyt takana vasta kuusi, että eipä tässä voi vielä mitään hurjia odottaakaan, eikä tarvitsekaan.

Töissä on sujunut oikein kivasti tällä viikolla, onneksi pystyn tekemään töitä myös etänä kotoa niin pystyin tekemään töitä vailla pelkoa työkavereiden tartuttamisesta jo heti maanantaina. Muiden juttujen lisäksi mä olen tällä viikolla suunnitellut hullun kasan koruja, ainakin mun mielestä ihan mielettömän siistejä koruja. Olen jäänyt aivan koukkuun siihen suunnitteluun, ja mä tässä samalla kun kirjoittelin tätä niin värkkäsin muutaman ihan huvin vuoksi kun odotin että kuvat latautuu, multitasking much? Mun tekis mieli esitellä noita mun suunnitelmia kaikille mutta onhan ne siellä EYE -sovelluksessa nähtävillä lookbookissa jos joku haluaa kurkkia, kun olen niitä julkiseksi tallentanut.

Tänään piipahdin iltapäivällä myös blogitapahtumassa, jonka jälkeen käytiin Oton kanssa ostamassa mulle uusi Olympus OM-D E-M10 vihdoinkin! Mulla oli silloin talvella pari kuukautta sellainen lainassa, ja sen jälkeen ei kyllä mikään kamera ole tuntunut (eikä näyttänyt) yhtä hyvältä. Ostin pelkän rungon ja siihen suoraan 25mm objektiivin jonka havaitsin mun omaksi lemppariksi testijakson aikana. Se on monipuolinen, valovoimainen ja sopivan pieni. Nyt loppuu blogissa harmaiden mössökuvien aikakausi. Ehkä Olympuksessa se hienoin juttu on se, että kuvien laatu ei ole käyttäjän taidoista kiinni. Olen mä saanut satunnaisesti canonillakin hienoja kuvia, mutta Olympuksella se ei vaadi mitään erityistä panostusta että saa otettua kuvan jolle voi huudahtaa ”wau!”.

Tietenkin myös lisääntynyt valo ja valoisien tuntien määrä vuorokaudessa helpottaa tätä kuvaamista entisestään, sekä Olympuksen pieni koko, jolloin sitä ei ärsytä raahata mukana vaan sen haluaa ottaa iiiiihan joka paikkaan. No okei ei ehkä uimahallin saunaan, mutta melkein. Tässä postauksessa siis viimeiset mössöiset kuvat ikinä tässä blogissa, mä lupaan, ellen sitten satu joskus tekemään jotain puhelinkuvapostausta (en tiedä miksi tekisin mutta jos tekisin, on pakko jättää tämä optio).

Huomenna meillä on ihan vaan kotipäivä lasten kanssa, ja se on ihan parasta! Lisäksi meille tulee kylään tyttöjen ihana pikkuserkku, melkein yksivuotias minineiti, sekä hänen ihana äitinsä, joten me taidetaan lasten kanssa aamulla leipasta jotain herkkuja pöytään ja tehdä äkkiä noille viikon aikana kertyneille pyykkivuorille ja pölypalleroille jotain.

Ihanaa, aurinkoista huomista kaikille ja hyvää yötä<3

Kymmenen viikkoa  arkiruokapostailua takana, ja monta uutta reseptiä kokeiltuna! Täytyy sanoa että tämä postaussarja on ollut yksi meidän arkiruoan suurimpia monipuolistajia, ilman tätä olisin sortunut niin monta kertaa useammin tekemään jotain tuttua ja tylsää, ja kokeillut paljon vähemmän uusia ainesosia ja ideoita. Tällä viikolla mä olen opetellut syömistä uudestaan, koska ainakin mulla jo se että vatsa on yhden päivän sekaisin eikä syöminen luonnistu normaalitapaan aiheuttaa sen että syömiseen on vaikea päästä uudelleen kiinni ja annoskoot ovat ihan minikokoisia, ennenkuin pikkuhiljaa pystyn ne taas kasvattamaan takaisin normaaleiksi. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa, kyllä eilen sain syötyä jo huomattavasti paremmin vaikka normaalisti pelkkänä janojuomana kaiken muun kyljessä juotavan (tällä kertaa pelkän) smoothien jälkeen tulikin ähky.

Tämän viikon arkiruokareseptiin sain idean teiltä lukijoilta ensimmäisten arkiruokapostausten aikaan, kun jaoitte teidän vinkkejänne. Kyseessä on siis pestopasta broilerilla ja tuoreilla tomaatilla ja basilikalla. Tarkoituksena oli esitellä tällä viikolla kasvisruokaresepti, mulla on erittäin hyvä resepti takataskussa jota aion kokeilla ja sen kuvata, mutta tosiaan kun tässä on syömingit ollut tämän viikon aika sekaisin niin en ole viitsinyt alkaa hifistelemään, kun ei ole ollut edes takeita että saa mitään syötyä. Tämä resepti on kuitenkin superherkullinen, ja mä lupaan että ensi viikolla luvassa on pelkkä kasvisruokaresepti, kunhan pääsen testaamaan sitä ennen keskiviikkoa. Ensi viikon reseptistä vielä sellainen pikku teaser, että se on jotain mitä söin kesällä meidän häämatkalla Berliinissä, ja johon ihastuin totaalisesti siellä, voi kun vain onnistuisin tekemään edes puoliksikaan yhtä hyvää itse niin olisin maailman onnellisin!

Pestopasta

(4 annosta)

300g tummaa pastaa

600g broilerinfileitä (suikaleita tai pihvejä, pintamaustettuja tai au naturel)

1 prk tuorepestoa (esim. Lidl Nonna Mia tuorepesto, supernamia)

1 sipuli

1 valkosipulin kynsi

1 rs kirsikkatomaatteja tai miniluumutomaatteja

1 prk ruokakermaa

50g Grana padanoa tai parmiggiano reggianoa eli parmesania

mustapippuria

tuoretta basilikaa

Keitä pastavesi ja laita pastat kiehumaan. Pilko sipulit, paista broilerinfileesuikaleet tai pihvit pannulla, lisää joukkoon sipulit. Kuullota hetken aikaa, lisää kerma ja pesto. Huuhtele ja pilko basilikat ja halkaise tomaatit. Raasta juustoa (tai lisää valmista raastetta) pannulle, sekoita, basilika. Tarjoile juustoraasteen sekä tomaattien kanssa. Nam!

Tämä on yksi iiseimpiä arkiruokia mitä on, sen valmistaminen kestää tasan sen vartin, ja tämä onkin sellainen helppo ratkaisu niinä päivinä kun ruuanlaitolle on energiaa kaiken muun jälkeen enää minimaalinen määrä. Silti se on joka kerta yhtä hyvää ja lapsetkin tykkäävät!

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3