Rentoja päiviä Oulussa

22.06.2017

Ollaan oltu täällä nyt reilun viikon verran, ja fiilis on ihanan rentoutunut. Vaikka kotonakin on tietysti rentoa niin täällä sitä voi rentoutua vielä aavistuksen enemmän, kun on koko iso suku ympärillä ja sellainen koko kylä kasvattaa -meininki. Täällä voi vaan poiketa nopeasti käymään kaupassa ja huikata lapsille että ”äiti ja isi käy Novan kanssa kaupassa”, ja lapset jatkavat tyytyväisinä leikkejään mun serkkujen kanssa. Ja illalla kun lapset jo nukkuvat, voi hyvin mennä Oton kanssa kahdestaan saunaan ilman itkuhälytintä ja istua löylyissä vaikka tunnin, kun tietää että mun täti kyllä hoitaa jos joku sattuu heräämään kesken unien.

Ollaan käyty katsomassa mun mummua hoitokodissa ja ajeltu Haaparannalle ja käyty Kemissä moikkaamassa Oton sukulaisia. Paljon ollaan vietetty aikaa sukulaisten kanssa ja se on ihan parasta. Onneksi ollaan molemmat niin perhekeskeisiä ihmisiä että väenpaljous ja yhdessäolo ei meitä ahdista, vaan nimenomaan on ihanaa. Huomenna on jo juhannusaatto, hirveää vauhtia taas mennyt tämä aika täällä. Me pidetään isolla porukalla juhannusjuhlia täällä mun tädin luona ja saadaan tänne serkkuja ja mun äiti ja pappa, ja isotäti perheineenkin illanviettoon, tulee varmasti mukavaa. Saa vain nähdä että miltä tuo sää näyttää huomenna, että onko perinteiset juhannuksen räntäsateet vai jopa ihan aurinkoa. Jos vain sää sallii niin päivällä piipahdetaan torilla, ja illalla sitten grillaillaan porukalla.

Jonkinlaiset juhannusseppeleetkin pitäisi tytöille vielä värkätä jos vain löydän tarpeeksi sopivia kukkia. Ehkä he lähtevät niitä etsimään yhdessä mun kanssa tänään? Viime vuonna tein seppeleet heille ekaa kertaa ja eihän se edes ollut kovin hankalaa, vaan aika hauskaa. Ja tytöt näyttävät niin ihanan söpösiltä kauniit seppeleet päässään.

Musta tuntuu että Nova on kasvanut taas ainakin kilometrin sinä aikana kun ollaan oltu täällä, ja muutenkin on alkanut matkimaan ja tekemään vaikka mitä hassuja juttuja. Hän matkii päristelyä ja huulten paukauttamista ja yskii herrasmiesyskää kun haluaa huomiota. Ja ne naurunkiljahdukset mitä hän päästelee kun nuuskuttaa hänen masua tai hyppyyttää, on niin suloisia.

Ja jos on meidän kuopus kasvanut niin ai että on kyllä nuo isommatkin. Puolitoista viikkoa isompien lasten seurassa ja he ovat muka itsekin niin isoja ja itsenäisiä. Yleensä heitä saa halia sohvalla vaikka koko illan jos haluaa mutta nyt he touhuavat kokoajan mun pari vuotta vanhemman kummipojan kanssa ja käyttävät mun teini-ikäisen serkun kanssa koiraa lenkillä ja menevät ja tulevat pihalle ja sisälle aivan omia aikojaan. Hyvä että ruokapöydässä kerkeää istua hetken paikoillaan. Käytiin ostamassa esikoiselle oma kruisailulauta (tämä on nyt korjattu että ei ole skeittilauta ei), ja hän sillä kovasti harjoittele etenemistä. Apua! Missä mun pienet vauvat on<3

Mä päivittelen kyllä juhannuskuulumisiakin tänne mutta haluan jo nyt etukäteen toivottaa aivan ihanaa juhannusaattoa kaikille, toivottavasti säät suosivat <3


Kimppakuvaukset & Alevinkki

22.06.2017

Lyöttäydyttiin tuossa jokin aika sitten Oi Mutsi Mutsi -blogin Elsan kanssa yhteen ja käytiin kuvaamassa Melli Ecodesignin tämän kevään kauniita aikuisten ja lasten vaatteita. Elsa teki meille mielettömät glitterposket ja kun mä kuvausten jälkeen liihottelin glittereissäni ja vaaleanpunaisessa hupparissani Itiksessä, niin sain kyllä aika monta hymyä osakseni. Melkein pitäisi glitteröidä itsensä joka päivä!

Me haluttiin kuvata vaatteet yhdessä, jotta saatiin molempien postauksiin myös vähän erilaisia malleja. Mun blogissa ei koskaan tule esiteltyä poikien vaatteita kun ei mulla poikaa ole, ja Elsalla taas ei ole yleensä tyttömalleja, eli tilanne oli win-win. Hauskaa saada vähän erilaisia kuvia, nämä postauksen ihanat kuvat on ottanut Tämän kylän Homopoika -blogin Eino Nurmisto.

Meillä oli Elsan kanssa tismalleen samanlaiset Mellin vaaleanpunaiset pitkät hupparit päällä, ja se huppari on kyllä yksi mun viileämpien päivien ehdoton lempparivaate. Peittää pyllyn ja näyttää kivalta esim. kuviollisten tai mustien leggingsien kanssa. Vaaleanpunainen hupparihan on yksi tän kevään trendivaatteista, mahtavaa että suomalainen Melli on näin aallonharjalla! Kevään aikana vaaleanpunainen huppari pääsi jopa loppumaan ainakin XS-koossa kun se oli niin haluttu, mutta nyt sitä on taas saatavilla.

Lasten vaatteissa Mellillä oli tänä keväänä paljon keltaista ja petroolia, jotka näyttivät tosi raikkaalta yhdessä. Tyttöjen frillamekot ovat samanlaiset, eri kokoiset vaan, ja ne ovat olleet kovasa käytössä. Tiaralla on 110/116 ja Zeldalla 98/104. Tätä ihanaa frillamekkoa saa muuten myös haalean vaaleanpunaisena, sekä bodyna. Novalla on keltainen frillahelmabody, niin kaikki tytöt voivat mätsätä keltaisissaan.

Elsan pojalla Kaamoksella on päällään petroolin värisenä Mellin klassikkohuppari, meiltä löytyy tätä hupparia mustana ja se on yksi suosikkivaatteista kuvioleggareiden kanssa, kun se on niin ihanan yksinkertainen. Tähän sopivat hyvin niin petroolit pallot, kuin vaikka sitten nuo keltaiset hortensialeggarit jotka Tiaralla on.

Mellin 100% Suomessa valmistetut vaatteet ovat materiaaliltaan ihanan pehmeitä ja kestävät hyvin pesua. Meillä on ollut Mellejä jo monta kautta käytössä, ja olen ollut laatuun tosi tyytyväinen. Keltaisten kukkien ja petroolien pallojen jälkeen kevätmallistossa ilmestyivät myös ihanat simpukat mintunvihreällä ja korallisella pohjalla, kauniita pastellivärejä siis. Muhun iskee kyllä molemmat, sekä kirkkaat murretut värit että vaaleat pastelliset.

ALEKOODI: Koodilla summersale17 saatte nyt huikeat 30% alennusta Melli Ecodesignin valikoimasta, sieltä voi siis ostaa myös näitä postauksen suosikkeja mukavin alehinnoin! Käykää ihmeessä kurkkaamassa, petrooli ja murrettu keltainen sopivat täydellisesti syksyyn myös 😉 Alekoodi on voimassa 4.7. asti!

Kuvat: Eino Nurmisto / Tämän kylän homopoika

Vaatteet saatu Melli Ecodesignilta.


Sä et ansainnut sitä

20.06.2017

Naputtelin alunperin tässä tekstiä siitä miten rentoa ja kivaa meillä on Oulussa, ja todellakin onkin. Mutta säästän sen tekstin toiselle päivälle, koska nyt mua alkoi liikaa mietityttämään asia johon törmäsin jälleen kerran FB-ryhmien ihmeellisessä maailmassa. Nimittäin kurittaminen, ja se miten lapsena kurittamista, toisinsanoen perheväkivaltaa, kokeneet itse kirjoittavat siitä näin aikuisena.

Kaikenlainen kurittaminen, niin piiskaaminen, tukistaminen kuin luunapitkin, on ollut kiellettyä lailla Suomessa jo vuodesta 1984 asti, eli 33 vuotta. Silti mm. moni oman ikäluokkani tyyppi on sitä vielä kokenut omassa lapsuudessaan, ja siksi tämä on edelleen pöydällä oleva puheenaihe. Vaikka lähes kaikki sanovatkin (onneksi) että eivät ikinä kurittaisi omia lapsiaan, mua huolestuttaa enemmänkin se ajatusmaailma joka monella tuntuu olevan itse kokemaansa kuritukseen. Nimittäin se, että piiskan saaminen, avokämmenellä läppäisy, luunappi tai tukkapölly olisi ollut jotenkin ”ihan oikein” ja ”ansaittua”.

Musta se on tosi surullista, että lapsuudesta on jäänyt sellainen fiilis että se että vanhempi (jonka pitäisi olla se tuki ja turva ja rakkaus johon turvautua kaikissa tilanteissa) ratkaisi asioita satuttamalla lasta, olisi ollut oikein. Sehän on aivan nurinkurista! Väkivalta ei missään tilanteessa ole oikein, ja vaikka siitä ei ehkä jää kaikille traumaa ja sen voi antaa anteeksi ja jatkaa eteenpäin, ei missään tilanteessa saa ajatella että sen olisi itse ansainnut, tai vielä pahempaa ”musta olisi varmaan tullut ihan kauhea jos en olisi saanut piiskaa ja luunappeja”.

Ymmärrettäväähän se on että vielä 80- ja 90-luvulla on näihin keinoihin turvauduttu. Silloin laadukasta ja oikeaa tietoa kasvatuksesta ei ollut yhtä helppoa saada kuin nykyään. Ei ollut miljoonaa vanhemmille suunnattua nettisivua yhden klikkauksen päässä puhelimessa, eikä näistä asioista puhuttu yhtä laajasti kuin nykyään. Perhetyö ei ollut kovin yleistä, eikä työkaluja ja tukea ristiriitatilanteiden ratkaisuun saanut niin helposti yhteiskunnan toimesta silloin kun sitä olisi tarvittu.

Oli vain omilta vanhemmilta periytyneet tavat ja arvot, ja muistikuva siitä että jos lapsi käyttäytyi oikein huonosti niin sille näytettiin ”koivuniemen herraa”. Joku lehtinen neuvolasta annettiin vauvaa odottaessa mutta ei sitä kaikki lukeneet. Ei silloin opetettu aikuisille miten käydään lapsen kanssa ristiriitatilanteita läpi, vaan uskottiin että rankaiseminen on hyvä tapa ratkaista asioita. ”Eihän ne muuten opi”. En siis halua syyttää sen ajan vanhempia tällä tekstilläni, eihän tiedon puutteesta voi suuttua kenellekään jos ei tieto ole tarpeeksi helposti ollut saatavilla.

Monia tuntuu naurattavan lapsena saadut luunapit ja tukkapöllyt, tai esimerkiksi väkivallalla uhkailu. ”Aina meitä risulla uhkailtiin ja itse saatiin valita remmi vaatekaapista, mutta ei sitä koskaan käytetty”. Vaikka varsinaista fyysistä väkivaltaa ei olisi käytetty, on sillä uhkailu jo itsessään väkivaltaa. Eikä se ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin fyysinenkään väkivalta.

Mä en voi ymmärtää, miten kukaan voi suhtautua näihin asioihin kevyesti naureskellen. Se on ihan mahtavaa jos ei ole traumoja jäänyt ja jos pystyy ymmärtämään miksi vanhemmat on näin toimineet ja suhteet heihin on kunnossa. Mutta mä toivon että jokainen joka on kokenut kurittamista, väkivaltaa, ymmärtäisi että ei mitenkään ole sitä omalla käytöksellään ansainnut. Vaikka lapsi tekisi mitä tahansa ikinä, ei siihen oikea vastaus ole väkivalta. Ei vanhemman eikä kenenkään muunkaan toimesta. Ei suuri väkivalta, ei pieni väkivalta, ei sillä uhkailu, eikä mikään muukaan pelottelu. Lapsi ei koskaan ansaitse väkivaltaa.

Väkivalta ja uhkailu ei opeta lapselle mitään muuta kuin että hän ei saa näyttää todellisia tunteitaan tai suuttua tai tehdä virheitä koska vanhempi ei kestä sitä ja satuttaa. Rakkaus, tunteiden sanoittaminen, kielteistenkin tunteiden vastaanottaminen, keskustelu ja näiden keinojen ollessa riittämättömiä – ulkopuolinen apu – auttavat paljon enemmän, rakentavasti ja turvallisesti.

Mä toivon että jokainen joka ajattelee niin että olisi itse ansainnut satuttamisen tai jopa kokee saaneensa siitä jotain hyvää, tarkistaisi omaa ajatusmaailmaansa ja arvostaisi itseään vähän enemmän.

Oletko sinä kokenut kurittamista tai väkivaltaa lapsuudessasi? Miten suhtaudut siihen nykyään?


Vuosi sitten tämä päivä muutti meidän elämän

18.06.2017

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun aamulla kello kahdeksan mun kasvoille levisi järjettömän onnellinen hymy, ja liihottelin meidän vanhaan makuuhuoneeseen kertomaan Otolle, että meille tulee kolmas vauva. Ja tänään tuo vauva on jo neljä kuukautta ja 12 päivää vanha. Se absurdi onnen tunne tulevasta on muuttunut riipaisevan suureksi rakkaudeksi maailman ihaninta minityyppiä kohtaan.

Vuosi sitten otetuista kuvista paistaa jännitys, onni ja rakkaus, ja kaikki ne miljoona muuta tunnetta joita sinä aamuna koettiin. Me ei tiedetty ollenkaan millainen vauva meille tulisi, tai saataisiinko me edes vauvaa ollenkaan syliin asti, mutta varovaisesti uskallettiin toivoa että se suuri siunaus osuisi meidän kohdalle vielä yhdesti.

Onneksi me saatiin kokea se onni vielä kolmannen kerran, että raskaus meni hyvin ja saatiin omaksi tuo ihana pehmeä älytöntä tahtia kasvava möllykkä, jota Novaksikin kutsutaan. Vuosi sitten en uskaltanut edes vielä ajatella niin pitkälle, että olisin miettinyt millainen vauva me saataisiin, kun jännitin heti alusta asti jo sitä että kuinka raskaus tulee sujumaan.

Mä en ole koskaan osannut ottaa raskautta itsestäänselvyytenä ja uskoa että se menee varmasti hyvin, ja siksi raskausaika on ollut henkisesti aina aika kuluttavaa, ikäänkuin jatkuvassa kuolemanpelossa (oman ja vauvan) elämistä. Hyvin sujuva raskaus ja synnytys on niin suuri onni, että joka kerta on tuntunut yhtä uskomattomalta, että me ollaan oikeasti saatu terve lapsi eikä sen suurempia komplikaatioita ole tullut kummallekaan.

Meidän elämä vuosi sitten tuntuu jotenkin niin kaukaiselta, vaikka siitä on vasta vuosi. Sen vuoden aikana moni iso asia on kuitenkin muuttunut meidän elämässä. Ollaan muutettu ihan uuteen kotiin ja uuteen kotiympäristöön, mä lopetin päivätyöt ja perustin yrityksen, vaihdettiin auto, ollaan ihan eri näköisiä, esikoinen lopetti päiväkodin ja nyt meitä on viisi. Ja kaiken lisäksi Otto on perhevapaalla, toisin kuin vuosi sitten kun tehtiin molemmat todella pitkää päivää töissä. Todella mullistava vuosi, varmasti ehkä kaikkein mullistavin sen jälkeen kun tavattiin ja saatiin esikoinen.  Suurin osa muutoksista oli seurausta niistä kahdesta viivasta jotka sinä aamuna vuosi sitten piirtyivät raskaustestiin.

Kun mä kirjoitan tätä, Nova nukkuu aamupäikkäreitä vierashuoneessa mun tädin luona. Otto istuu mun vieressä juomassa aamukahvia, ja pelailemassa käsikonsolilla. Isommat tytöt juoksevat mun tädin pihalla mun serkkujen kanssa ja käyvät välillä trampalla pomppimassa. Ja mä naputtelen tätä, tuo sama onnellinen hymy kasvoillani. Me saatiin maailman ihanin pikkuinen vauva joka oli juuri se puuttuva palanen meidän perheeseen.

Hän on se tyyppi, jonka heräämistä odottaa malttamattomana, jota ei malttaisi antaa kenellekään toiselle syliin ja jonka hymy sulattaisi vaikka Pohjoisnavan kaikki jäät. Maailman ihanin tyttö, kuten meidän isommatkin tytöt, jotka ovat niin mielettömän upeasti ottaneet isosiskouden omakseen. En osannut vuosi sitten kuvitellakaan että meidän elämä voisi olla tällaista, kuin se nyt on. En villeimmissä unelmissanikaan. Mutta onneksi yhdeksän kuukauden pelkäämisen jälkeen ollaan saatu nauttia tästä onnesta ja rauhasta.

Täältä löytyy postaus siitä päivästä jona tein raskaustestin, jos on mennyt ohi aiemmin.

Ehkä tämä päivä on tänä vuonna se päivä joka mullistaa jonkun toisen elämän, se on ihana ajatus. Jos tämä päivä on se, joka muuttaa juuri sun elämän: nauti siitä hetkestä niin täysillä kuin vain voit, älä anna pelolle valtaa <3

Ihanaa päivää kaikille <3


Lapsiperheiden lempikohde – Ipanainen Helsingissä

17.06.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ipanaisen kanssa.

Mua melkeinpä harmittaa että on pakko mainita tuo yhteistyö juuri tämän postauksen alussa, sillä tiedän että joku jättää ihan periaatteesta tämän siksi lukematta, vaikka ei kannattaisi. Haluaisin että jokaikinen lapsiperhe, joka asuu pääkaupunkiseudulla, tai menee koskaan edes käymään Helsingissä, saisi lukea tämän postauksen, tai kuulla jotakin muuta reittiä Ipanaisesta. Ipanaisesta, lapsiperheiden pyhiinvaelluskohteesta, matalan kynnyksen kohtauspaikasta ja siinä samalla myöskin täyden palvelun lastentarvikeliikkeestä ja kirpparista, joka sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.

Mun ja Ipanaisen tarina alkaa jo vuosien takaa, sillä ensimmäinen arvonta jonka koskaan blogissani järjestin, oli juuri Ipanaisen kanssa. Arvoin Stonzit onnekkaalle lukijalleni, silloisen Ipanaisen nettikaupan valikoimasta. Siitä asti olemme tehneet menestyksekkäästi yhteistyötä, ja olen turvautunut Ipanaisen valikoimaan myös oma-aloitteisesti moneen otteeseen. Kuudessa vuodessa Ipanainen on kasvanut vähintään yhtä paljon kuin mun blogi, ja nykyään Ipanaiselta löytyy nettikaupan lisäksi tämä Hakaniemen mahtava liiketila-kurssipaikka-perhekahvila-kantovälineopastamo-leikkipaikka-kirppis-hybridi. Mahtava on tosin vähättelyä, enkä usko että saan tässä postauksessa edes kerrottua tarpeeksi siitä mitä kaikkea Ipanainen pitää sisällään.

Tuo megapitkä nimitys jota Ipanaisesta äsken käytin, kuvailee ehkä osittain sitä mitä Hakaniemestä voi löytää, mutta mun on pakko tehdä teille tällainen virtuaalinen mielikuvituskierros Ipanaiseen, jos se selventäisi vähän paremmin. Kun ovesta astuu sisään, on olo tervetullut: vastassa on iloisia kasvoja, paljon lastenvaunuja ja rattaita, vauvoja, taaperoita ja äitejä kahvikuppeineen kuhiseva keittiö, ja oikealla kaksi lastenhoitohuonetta joiden välistä löytyvät Ipanaisen säännöt. Säännöt, joissa EIn sijaan lukee mitä Ipanaisessa SAA tehdä.

Lastenhoitohuoneesta ja WC:stä löytyy ilmaisia vaippoja joka koossa, täydellinen juttu juuri meille – mun kaltaisille vanhemmille jotka ovat aina reissussa aivan minimivarustuksella ja joskus on vaippa liian vähän mukana. Keittiössä on aina ilmaista kahvia ja teetä vanhemmille, mikro jossa lämmittää liikkeestä ostettavissa olevia luomulastenruokia, ja sekä mukavia sohvia imetykseen että syöttötuoleja jo kiinteitä ruokaileville naperoille. Keittiöstä löytyy myös kirjahylly, mistä saa lainata itselleen luettavaa vasta lanseeratun Ipanaisen kiertävän kirjan merkeissä.

Keittiöstä katsoen vasemmalle lähteekin sitten itse myymälä, josta löytää kaikki vauva- ja lapsiperheiden luottomerkit. Babiatorsit suojaamaan auringolta, Oogaan ja Ezpz:n huippuhauskat lasten astiat, Kurtisin vaunuverhot, Choomeen uudelleentäytettävät smoothiepussit ja paljon muuta. Elodie Detailsin ihania asusteita, DonebyDeerin supersöpöjä nokkamukeja ja ruokalappuja ja vaikka Pukyn potkupyörät vähän isommille palleroille. Jos täältä ei löydy lahjaa vauvalle niin ei sitten mistään.

Kassan välittömästä läheisyydestä löytyy myös varmasti kivijalkaliikkeiden laajin kantovälinevalikoima, missä on sekä Tulan että ByKayn kantoreppuja, myös ihanaa Tula free-to-growta joka meiltäkin löytyy. Kantoreppujen lisäksi löytyy laaja valikoima kantoliinoja ja kantovälineasusteita, sekä esimerkiksi kantotakkeja ja kantopaneeleja takkeihin. Myymälässä kantovälineitä voi sovitella oman lapsen kanssa, tai sitten oikean vauvan painoisen nuken kanssa, aina paikalla olevien kantovälineohjaajien kanssa. Tänne voi myös tulla, jos omistaa jo kantovälineen mutta tarvitsee opastusta sen käytössä.

Oikealta perältä, myymälän ja kirpparin keskiöstä löytyy aivan ihana leikkipaikka lapsille, pienille ja isommille. Siellä voi leikkiä kauppaa, kahvilaa ja mitä ikinä mieleen juolahtaakaan. Leikkipaikkaa ympäröi matala reunus, ja lapsi on helppo viedä siihen siksi aikaa kun itse katselee leikkipaikan ympärillä olevia hyllyjä. Näin vanhempi saa hetken rauhallista shoppailuaikaa kuitenkin niin että pystyy samalla kokoajan näkemään lapsensa.

Ipanaisen kirppari on täynnä herkkuja vaatteita ja asusteita, sekä leluja ja tarvikkeita. Juuri saapuneet tuotteet on laitettu omaan rekkiinsä ja ne on helppo löytää siitä. Mä ostin Ipanaisen kirpparilta mm. Novalle ihanan Papun mekon.

Vaikka tämä valikoima on itsessään jo ihan huikea, sanoisin että Ipanaisessa parasta on sen tunnelma. Siellä jokainen voi tuntea olevansa tervetullut, ja siellä on helppo löytää samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa ja vertaistukea. Se on sellainen paikka johon uskaltaa mennä ihan pienenkin vauvan kanssa, ja missä taatusti ei kukaan katso pahasti jos taapero hermostuu ja heittäytyy ihan spagetiksi. Ipanaisessa saa myötätuntoisen katseen ja kupin kahvia.

Paikalla käy ihan yhtä lailla äitejä kuin isiäkin, nuorempia ja vanhempia, ja Ipanaisen säännöissä erikseen mainitaan että saa olla ostamatta mitään. Mä rohkaisen kaikkia vanhempia tai tulevia vanhempia, miksei mummuja, pappoja ja kummejakin piipahtamaan Ipanaisessa yhdessä lapsen kanssa tai yksin. Se on niin paljon enemmän kuin myymälä, se on loistava matalan kynnyksen kohtaamispaikka jossa kukaan ei tuomitse, vaan tukee, auttaa, ilahduttaa ja arvostaa.

Ipanainen sijaitsee aivan Hakaniemen torin ja metroaseman läheisyydessä, osoitteessa Siltasaarenkatu 2, ja sinne pääsee todella helposti mistä päin Helsinkiä tahansa. Kävellen tai sporalla, metrolla tai bussilla, autollekin löytyy parkkipaikkoja kadulta.

Kunhan me kotiudutaan täältä Oulusta, mennään Ipanaiseen käymään. Lapset ovat kyselleet milloin pääsevät sinne taas leikkimään, ja mua himottavat kirppiksen mahtavat löydöt, herkullinen kahvi, ja vesikantoliina jollaisen ajattelin käydä ostamassa kesän uintireissuja helpottamaan.

Ihanaa lauantaita kaikille <3