Helpotusta vaatteiden nimikointirumbaan – Ikioma Nimilappu

06.08.2017

06

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ikioma Nimilappu Oy:n kanssa.

Hurjaa sanoa mutta enää viikko siihen että meidän esikoinen aloittaaa e-s-k-a-r-i-s-s-a! Hän on asiasta ihan uskomattoman innoissaan, ja olen onnellinen että meillä on vielä tämä useamman päivän Ruotsin reissu viimeisellä lomaviikolla, muuten päivien sisältö koostuisi varmaankin minuuttien laskemisesta ekan eskaripäivän alkamiseen. Eskari sijaitsee koulun yhteydessä, eli vanha pieni ja kodikas päiväkoti vaihtuu kerralla suurempaan ympäristöön, jossa on entistä tärkeämpää että omat tavarat pysyvät tallessa.

Päiväkodissa tunnustan olleeni joskus aavistuksen lepsu nimikoinnin kanssa, vaikka ulkovaatteet ja kengät ovatkin aina olleet nimikoituja. Kompaktissa päiväkodissa tavarat ovat pysyneet hyvin tallessa, eikä ole ollut ihan niin tarkkaa. Eskariin nimikoin kuitenkin nyt ihan kaiken, ja samalla tuli sitten nimikoitua vielä vanhassa päikyssä jatkavan keskimmäisenkin kaikki vaatteet ja asusteet. Meillä tosin haastetta aiheuttaa se, että tytöt vaihtelevat vaatteita keskenään ja heillä on varsinkin yläosien suhteen täsin yhteinen vaatekaapin sisältö. Ehkä sitä pitää alkaa erottamaan, ja tehdä niin että kodin ulkopuolella käytetään vain ”omia” vaatteita, niin pysyvät sitten varmasti tallessa.

Aikaisemmin olen nimikoinut vaatteet mustalla nimikointitussilla, mutta se on työlästä, ja varsinkin kun myyn mieluusti vaatteita eteenpäin, on kivempi että niihin ei jää nimiä. Ikioma Nimilappu -nimikointitarroilla vaatteiden nimikointi oli tosi helppoa ja huomattavasti nopeampaa kuin käsin nimien kirjoittelu. Tarrat saa myös poistettua, jotta myyntiin saa sitten laittaa ihan nimettömiä vaatteita, kun on aika laittaa ne eteenpäin. Toki vaatteiden nimikointi helpottaa ihan jo näin meidän perheen sisällä tarroilla – useimmat vaatteet kun käyvät jo meidän perheen sisällä läpi kolme eri käyttäjää.

Ikioma Nimilappu -sivustolla omien personoitujen tarrojen suunnittelu oli helppoa. Mä valkkasin meidän tytöille heidän mieltymystensä mukaan yksisarvis-aiheen klassisten nimitarrojen kuvaksi, ja toiselle vaaleanpunaista, toiselle mintunvihreää. Fontitkin voi valita itse, ja lukuisien eri kuvien lisäksi valittavana on myös Disney-, Vaiana-, Hello Kitty- ja Spiderman-kuvia nimilappujen somisteeksi. Klassiset nimitarrat ovat kaikkein edullisimpia, 120 tarraa saa hintaan 17.95. Piirroshahmotarrat maksavat 2 euroa enemmän/120 tarraa.

Itse suunnitellut nimitarrat tulevat suoraan postissa kotiin, ja tarrat ovat konepesun ja astianpesun kestäviä. Nimitarrat tulee kiinnittää vaatteen pesumerkintä- tai tuotelappuihin. Jos ne kiinnittää suoraan vaatteeseen, vesi läpäisee tekstiilikuidut, tuhoaa liiman ja nimitarrat irtoavat. Kiinnityksen jälkeen tulee odottaa 24 tuntia ennen ensimmäistä pesua. Mä kiinnitin osan pesumerkintä- ja osan tuotelappuihin, vähän sen mukaan mihin sai helpoiten. Tärkeintähän on että nimi on helposti sieltä nähtävissä. Tarroilla voi siis nimikoida melkeinpä mitä tahansa, ja mä nimikoinkin myös juomapullot, kumisaappaat, reput ja eväsrasiatkin tulevia metsäretkiä varten.

Helppojen nimitarrojen lisäksi sivustolta voi tilata myös heijastintarroja, sekä silitettäviä nimilappuja. Heijastintarrat oli tosi kätevää kiinnittää tyttöjen pyöräilykypäriin, joista kummaa kyllä heijastimet omasta takaa puuttuivat, vaikka muuten laadukkaat kypärät onkin kyseessä. Kypäristä tuli vaan entistä coolimmat uusilla tarroilla, ainakin tyttöjen mielestä. Lapsista saa muuten myös hyvät apurit nimikointipuuhiin. Ainakin meidän 4- ja 5-vuotiaat ovat varsin liekeissä tarroista kuin tarroista, ja pikkukädet saavat kätevästi kiinnitettyä tarrat pesulappuihin siinä missä isommatkin.

*Osa kuvissa näkyvistä vaatteista saatu blogin kautta. 

Käykää ihmeessä tutustumassa Ikioma Nimilappu -nettisivuihin, ja suunnitelkaa tarrat vaikka yhdessä lasten kanssa. Nyt jos koskaan on hyvä hetki suunnitella ja tilata ne, sillä ihan kohta eskari ja päiväkoti-syksy jo alkaa!

Nyt on ainakin yksi iso puuha to do -listalta hoidettuna ennen eskarin ja päiväkodin alkua. Kyllähän tässä jo vissit syksyvibat on havaittavissa, kun kirjoitellaan eskarista ja nimikoinnista. Apua, kesä, älä lopu ihan vielä <3

Ihanaa päivää kaikille!


21 Responses to “Helpotusta vaatteiden nimikointirumbaan – Ikioma Nimilappu”

  1. emzi sanoo:

    On kyllä todella fiksut noi tarrat 😀 Nimet vaatteissa kans kivasti auttaa kun päiväkodeissa käy sijaisia 😀 voin sanoa että on kamalaa kun ei tunne lapsia ja nimiä ja yrittää järjestää vaatteet jotka lojuvat jossain…

  2. Zelinda sanoo:

    Mä oon käyttänyt nuita oman lapsen vaatteiden ja tavaroiden nimikointiin, mut harmitellut sitä että ne tosiaan sit jämähtää ja jos haluaa myydä eteenpäin niin on vielä näkyvämmät kuin tussilla kirjoitettu. Kysymys siis että miten ne saa nätisti irtoamaan? Mulla menee ikä ja terveys kun oon yrittäny rapsutella jostain irti

    • Kristiina sanoo:

      En ole itse näitä testannut enkä tiedä millainen liima näissä on, mutta kannattaa kokeilla lämmittä tarraa hetken hiustenkuivaajalla, jotta liima pehmenee. Toimii useimpiin tarroihin ainakin kovilla pinnoilla. Ehkä Iina voisi testata toimiiko tämä kikka? Tosin vastaliimatuissa tarroissa on varmaan vielä vähän pehmeäpi ja helpommin irtoava liima kuin pidempään vaatteissa olleissa tarroissa, jotka ovat käyneet useamman pesukerran läpi. Jos vaatteita pesee lämpimällä ohjelmalla voisi toinen otollinen irrotusaika olla ihan suoraan pyykkikoneesta, kun vaate on vielä lämmin.

  3. Milla sanoo:

    Mua kiinnostaisi tietää miten noi pysyy kiinni,siis tietysti teippi on mutta onko se hyvä ja pysyykö varmasti kiinni?
    Ettei lähde esim pesussa pois? Ettei tarvitse jeesusteipillä laittaa uudestaan 😀
    Meillä on aina merkattu tussilla vaatteeseen nimi,ainakin pysyy 😀
    Mutta toisaalta voisi kokeilla muitakin vaihtoehtoja,jos nuo kestää sen 60 asteessa pyöräyttämisen pesukoneessa hyvin niin miksei.
    Ja minkälaista pesua nuo kestää sitten,olisi kiva tietää.
    Meillä pestään kaikki lastenvaatteet 60 asteessa,koululaisten ja tarhalaisten nimittäin.

  4. Milla sanoo:

    Kävinpä tuolla tsekkaamassa niin mistähän tuota määrää voi muuttaa?
    Koko ajan ehdotti 120 nimilappua mutta itselleni riittäisi hyvin jo 50 kpl esim.
    En ainakaan noin paljon yhden lapsen vaatteisiin tarvitse.
    Yleensähän noita pystyy itse muuttamaan.

  5. Elisabeth sanoo:

    Itselläni aloitti tyttö päiväkotiharjoittelun tällä viikolla, joten nimikoitiin vaatteet viime viikolla. Käytimme Tarramonsterin silitettäviä nimilappuja. Tykkäsin, kun niihin sai koko nimen, voihan vaate kadota/unohtua johonkin päiväkodin ulkopuolellakin ja silloin pelkkä etunimi ei aina riitä. Toki siinä mielessä olisi hyvä jos niissä olisi myös puhelinnumero.

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  6. Mertsi sanoo:

    Jos yhteisiä vaatteita, kannattaa jatkossa tilata laput sukunimellä tai laittaa molempien etunimet samaan tarraan. Näin myös sama tarra käy, kun vaatteet kulkeutuu lapselta toiselle. Tärkeintä on, että vaatteissa on edes joku nimi, jonka avulla sen voi yksilöidä juuri teidän lapseen, eikä silläkään ois väliä jos on väärän sisaren nimi.

    Vanhemmat valitettavan harvoin markkaa sisävaatteita ja sit kun kiireessä riisutaan kaikilta lapsilta esim. nukkariin housut niin pian ihmetellään, että kenenköhän nämäkin on.

  7. Katri sanoo:

    Onpas kiva postaus! Olen just meinannu tilata tuommosia jostaki ja taidanpas ottaa ne tuolta, eli kiitos vinkistä Mietin vaan että mihin Tiara eskarissa tarttee tarroja? Tai siis onko siellä vaihtovaatteet vai miksi siis?

  8. Nimetön sanoo:

    Meillä nimikoidaan lasten vaatteet aina urheiluteipillä. Nimi vain siihen kuulakärkikynällä, ja repäistään sopiva pala rullasta, joka ei paljoa maksa! Pysyy vaatteissa hyvin pesusta toiseen, mutta lähtee myös helposti pois!

  9. Miukumauku sanoo:

    Päikyssä työskentelevänä voin sanoa, että lasten sisarusten nimet oppii nopeasti ja siksi ei mun mielestä haittaa, vaikka käytössä olisikin yhteisiä vaatteita. Varsinki kun teidän lapsilla on mieleenpainuvat nimet 🙂 sukunimi on tosiaan kans hyvä vaihtoehto nimilappuihin!

    Tää ehkä jo mainittiin, mutta edullinen niksi on ostaa apteekista semmosta ihon väristä, kankaista liimateippiä tjs ja kirjottaa siihen nimi. Pysyy hyvin vaatteissa, mutta sen saa tarvittaessa siististi pois.

  10. Nimetön sanoo:

    Hei! Missä myyt lastesi vanhat vaatteet? 🙂

  11. Marjo sanoo:

    Olen käyttänyt nimikointiin ihan normaalia kuulakärkikynää kestää pesun. Ja jos tarvitsee nimen saa poistettua pesulapusta sappisaippualla.

  12. Anni sanoo:

    Osaatko Sinä Iina, tai joku muu täällä kertoa, miten näette Mini Rodinin vaatteiden kuosit?

    Koen itseni ontolla tavalla ulkopuoliseksi, kun en ole näitä vaatteita omilleni ostanut, ja kuitenkin niitä näkee paljon, ja laatukin taitaa olla erittäin hyvä. Kysymykseni on täysin vilpitön: tunnen, että suuri osa on aivan sujut kuosien kanssa, ja niissä täytyy olla jokin kiva jippo, mutta en itse näe sitä.

    Minun silmääni kun niissä on jotain, mikä tuntuu K16-kamalta! Esimerkiksi tuttu tiikerikuosi ei näytä omaan silmääni pehmeältä, vaan rosoisuudessaan nuorten bändibunkkerin kitaran koristemaalaukselta. Googlasin Pierrot-nimisen klovnikuosin, ja siinä klovnin silmät seisovat päässä silmämunat valkoisena. Minulle tulee kuoseista tunne, että ne on piirtänyt joku pilveä poltteleva aikuinen, joka on vain saanut työnsä painatettua väärään paikkaan, vaikka oikea niitä ymmärtävä yleisö olisi esim. skeittipuistossa treenaava parikymppinen bmx-pyöräilijä kypäröineen.

    Vielä yksi esimerkki: Mini rodinilta on tullut reppu, mouse back pack -kuosilla, jossa hiiren ilme on jotakuinkin ”evvk”/”otsä tosissas”. (http://www.bellabambina.fi/lasten_mini_rodini_reppu_mouse_backpack_black) Mä jotenkin häkellyn näistä, no se on toki vain minun oma probleema, mutta ehkä mä ymmärtäisin kuosit paremmin, jos joku muu vähän kertoisi, mikä niissä on se juttu. Koska varmasti niissä on. Tai sitten minä vaan olen liian kivikautinen.

    • nana sanoo:

      Kuulun ilmeisesti samaan kivikautiseen porukkaan, kun en itse myös diggaa rodinin kuosesta kuin pandoista, enkä myöskään molon kuvaprinteistä. Ne on monet poikien kuosit itsestäni pelottavia. Ja outoja nuo rodinin kuosit ja värit, tuosta punapohjaisesta yksisarvisesta tulee mieleen oma lapsuus, retrokuosit. Mutta jokaisella makunsa, en tiedä mistä johtuu että en ole tähän päivään mennessä lämmennyt

  13. tipi sanoo:

    Itse olen todennut, että nämä ei kestä vaatteissa 🙁 irtoaa melkein heti pesussa ja niitä saa sitten keräillä koneen pohjalta… Myös esimerkiksi kengissä nää kuluu tosia nopsaa. Ja siis varteen oon kiinnittänyt en pohjaan 😀

    Tarramonsterin tarrat pysyy ja on tosi hyviä 🙂 erityisesti minipilkut, joihin voi laittaa etu ja sukunimen ja ovat silti pieni ja saa kiinni vaikka ei isoa lappua vaatteessa olisikaan.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Onpa ikävää, meillä taas on kestänyt pesussa hyvin! 🙂 Näihinkin voi laittaa sekä etu- että sukunimen ja vaikka puhelinnumeron, mutta me ollaan laitettu vaan etunimet :).

  14. Noora sanoo:

    Heippa!
    Löysin blogisi googlettamalla kärsimästäni iho-ongelmasta ja haluaisin tietää millä tavalla oikein sait parannettua ihosi? Postaus oli kyllä jo vuosia vanha mutta minulla on tällä hetkellä juuri samanlaista pientä näppylää otsassa kuin sinulla silloin! Kiitos jo etukäteen vastauksesta kun olen jo ihan epätoivoinen tämän kärsimäni ongelman kanssa kun tuntuu, että oikeasti mikään ei auta ja otsa pahenee vaan 🙁

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Swiss SKin Renewal oli mun pelastus, eli se mikroneulaus ja siihen se seerumi-voide. Lisäksi olen muuten vaihtanut hajusteettomaan herkän ihon kasvokosmetiikkaan! Tsemppiä, toivottavasti auttaa pian joku! Iho-ongelmat on tosi raskaita!

  15. Emilia sanoo:

    Vaatteiden nimikointi tulee meilläkin syksyllä ajankohtaiseksi tytön aloittaessa perhepäivähoidossa, hyvä vinkki ylipäänsä nimikoida tuotelaput eikä suoraan vaatetta!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.