Eilen illalla mä tirautin kyyneleet, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Jotenkin tuntui niin isolta asialta tämä taaperon päiväkodin aloitus. Vaikka ajankohta oli päätetty jo vauvavuoden aikana ja vaikka tiesin, että hän on valmis, hoitopaikka ihana ja me tarvitaan Oton kanssa rauhallista työ- ja opiskeluaikaa, mua itketti. Tuntui niin haikealta. Tuntui niin älyttömän haikealta, että nämä kaksi vuotta ja kuukausi päälle olivat nyt sitten siinä.
En edes jännittänyt tulevaa, olin edellisviikon harjoittelun pohjalta varma, että kaikki sujuu kyllä hyvin. Oli vaan niin surullinen olo siitä, että aika on mennyt niin nopeasti ja mun ”vauva” aloittaa jo päiväkodin. Toki tässä voisi syyttää myös pms-oireita vahvoista tunteista, kenties niilläkin oli hieman vaikutusta. Onneksi Otto lohdutti mua ja osasi sanoa just ne oikeat sanat.
Aamulla oltiin koko porukka reippaina ja juteltiin vain kivoja asioita päiväkodista. Mietittiin mitä kaikkea kivaa siellä voi sitten tehdä, mitähän on ruuaksi ja millä leluilla taapero aikoo leikkiä pihalla. Käytiin läpi samassa ruokapöydässä istuvien leikkikavereiden nimiä, muisteltiin mistä pienet leluautot löytyvät leikkihuoneessa ja mikä oli sen hauskan siilipelin nimi, jota hän viime viikolla pelasi useamman kerran. Käytiin läpi päiväkodin päivärytmiä ja juteltiin yhdessä siitä, milloin me tullaan hakemaan. Valittiin yhdessä perhevalokuvat, jotka taapero sai mukaan päiväkotiin katseltavaksi.
Vietiin ensin koululainen kouluun, viisivuotias omaan ryhmäänsä ja sitten tuli aika jättää taapero pihalle leikkimään oman ryhmänsä kanssa. Ensin hän sanoi, että haluaa tulla meidän kanssa kotiin. Mutta käytiin läpi samat jutut mitä kotonakin moneen kertaan, että nyt äiti ja isi menee tekemään töitä ja sitten iltapäivällä tullaan taas hakemaan ja hänellä on varmasti tosi kiva päivä. Ja tietenkin, että hän on rakas. Sitten hän kiipesi itse omahoitajansa syliin ja vilkutti meille. Sinne he jäivät juttelemaan siitä, että tänään on lauluhetki ja nyt voi mennä keinumaan.
Mä olin ihan häkeltynyt siitä, miten iisisti kaikki meni. Toki tämä oli vasta ensimmäinen päivä ja niitä itkuisiakin aamuja voi hyvin tulla sitten kun taapero tajuaa, että tämä on nyt pysyvä ratkaisu. Mutta ainakin tämä eka aamu meni hurjan hyvin ja se tuntui itsestä tosi huojentavalta. Kun on itse selvinnyt siitä ekasta aamusta niin sitten on paljon helpompi vastaanottaa myöhemmin niitä itkuisiakin aamuja, jos niitä joskus tulee. Itselle ainakin se eka aamu on se vaikein.
Mäkään en itkenyt aamulla, vaikka lähellä oli, että päiväkodin kulman takana meinasi silmät melkein vetistyä. Otto heitti onneksi tyhmää läppää ja sai mut nauramaan. En voi väittää, ettenkö olisi katsonut päivän aikana tosi monta kertaa kelloa, että milloin saa lähteä hakemaan. Mutta mullakin oli aika tuottelias ensimmäinen oikea lapsivapaa työpäivä kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Sain tehtyä monta asiaa mitä pitikin, kuten vastattua moneen sähköpostiin, puhuttua 2 työpuhelua, editoitua _yhdeksästäkymmenestä_ hiihtolomalla kuvatusta videoklipistä 12min videon, kirjoitettua tämän tekstin tähän asti, editoitua kuvia ja merkittyä kaikki seuraavan kuukauden tärkeät päivämäärät kalenteriin. Ja työpäivästä palkinnoksi mä sain ihan vapaan illan perus postauksen julkaisua ja päiväkodista hakemisen jälkeen tapahtuneita allaolevia kuulumisia lukuunottamatta.
Mentiin tänään hakemaan lapsia siinä kolmen aikoihin, ja meitä vastassa päiväkodilla oli iloinen minityyppi (+ iloinen vähän isompi minityyppi). Taapero oli syönyt tosi reippaasti, nukkunut pitkät päiväunet ja ehtinyt ottaa tanssiaskeliakin päivän aikana. Tuli niin hyvä mieli kun mentiin ja siellä hän hengaili tyytyväisenä kuuntelemassa satua toisen taaperon kanssa. Kysyttiin, että oliko hänellä kiva päivä ja hän vastasi ”jooooooooo!”. Hän kertoi meille juurta jaksain päivästään monta kertaa. Hän viihtyi kyllä illan melko tiiviisti mun kyljessä kiinni, mitä osasin olettaakin. Päivä oli varmasti hänelle tosi jännittävä, vaikka kivaa olikin ollut. Mutta niin hienosti meni kaikki, tästä on super hyvä jatkaa!
Mä laitan nyt koneen pois, soitan mun äidille ja sitten katson sarjaa. Voin kertoa, että tuntuu luksukselta tehdä tämä jo klo 21 illalla. Ihanaa uutta viikkoa kaikille!