Eilen illalla Nova pyöri meidän kanssa hereillä vielä kymmenen jälkeen illalla vaikka isommat tytöt olivat nukkuneet jo pari tuntia. Hän nukahti päiväunille vielä kaksi tuntia tavallista myöhemmin puolen tunnin automatkan takia, ja siksi ei nukahtanut yöunille tavalliseen tapaansa kahdeksalta. Tämä nyt ei ollut mikään ongelma, hän sai nukkua kyllä aamulla sitten niin pitkään kuin unta riitti. Mutta se syy miksi kerron tästä, on se että hänen touhottamista illalla katsellessani mut valtasi jälleen kerran sellainen pakahduttava onnentunne, ja samalla suuri haikeus.
Kysyin Otolta muistaako hän millaisia meidän hetket olivat silloin kun esikoinen ja keskimmäinen olivat vauvoja. Muistaako miltä heidän hassu vauvan naurunsa kuulosti, tai miten he liikkuivat eteenpäin silloin kun eivät vielä kävelleet itsekseen. Ei meistä kumpikaan muistanut enää täysin. Joitain muistoja toki herää elävästi mieleen, yksittäisiä hetkiä, ja toki paljon on muistoja videolla. Mutta se tunnelma, ne arkiset pienet jutut, ne vaan unohtuvat, kun tilaa valtaavat niin monet uudet ihanat jutut. Se on tottakai ymmärrettävää, mutta samalla niin hirveän haikeaa.
Tämä vuosi on ollut aivan uskomaton, ehkä voisin sanoa että meidän elämän parhaita vuosia, ellei jopa se paras. Vaikka ollaan vuoden aikana kohdattu myös haikeita juttuja ja menetyksiä, päällimmäisenä on silti vaan kiitollisuus siitä kaikesta onnesta jota ollaan saatu osaksemme. On ollut niin uskomattoman hienoa seurata kuopuksen kasvua pienestä vastasyntyneestä tuoksi ihanaksi touhottavaksi ja liikkuvaksi vauvaksi, ja samalla isompien tyttöjen kasvua itsenäisemmiksi ja aivan ihanasti vauvaa huomioiviksi isosiskoiksi.
Koko vuoden mua on vaivannut tietynlainen haikeuden tunne. Olisin halunnut muistaa ja purkittaa jokaisen ohikiitävän sekunnin, imeä itseeni jokaisen hymyn ja uuden asian joita vauvavuosi on tuonut mukanaan. Ja mua itkettää, kun mietin miten paljon on jo unohtunut, miten suuri osa tästä vuodesta on jo kulunut. Mutta ei ihmistä ole luotu muistamaan jokaista tapahtuvaa asiaa, ei meidän aivokapasiteetti kykene sellaiseen. Pitää vapauttaa aina tilaa uusille asioille.
Mä rakastan olla äiti, ja rakastan meidän arkea näiden kolmen tyypin kanssa niin paljon että mun sydän pakahtuu. Siksi mulla on niin valtavan suuri tarve nauttia ja kokea ja tuntea kaikki. Samalla tunnen kuitenkin haikeutta kaikesta mitä ollaan saatu jo kokea, kaikesta joka on jo mennyt ohi. Mietin usein iltaisin olenko nauttinut tarpeeksi, olenko ollut tarpeeksi läsnä. Otan siitä paineita, joskus vähän liikaakin. Yritän jokaisella solullani olla läsnä mun lapsille, huomata jokaisen hymyn ja tärkeän asian joita heillä on sanottavanaan, reagoida, kannustaa ja rakastaa. Vaikka tiedän että teen parhaani, mietin silti usein teenkö ja olenko tarpeeksi.
Se riittämättömyys on tunne ja asia johon mulla ei ole mitään ratkaisua tai vastausta. Tulen varmasti tuntemaan näitä haikeuden ja riittämättömyyden tunteita äitinä niin kauan kuin mussa henki pihisee. Äitiys on tärkein tehtävä joka mulla on elämässä, ja äitiyteen varmasti myös kuuluu haikeuden lisäksi itsensä tutkiskelu ja oman äitiytensä kyseenalaistaminen aina aika ajoin. Niihin ei kuitenkaan kannata hukata liikaa aikaa, vaan pitää olla täysillä tässä ja nyt.
Onneksi haikeuden lisäksi saa kokea iloa kaikesta uudesta, ja odottavia tunteita kaikesta huikeasta ja mahtavasta mitä on edessä lasten kanssa. Sen lisäksi että suree jo ohi kiitäneitä hetkiä, saa iloita niistä asioista joita on vasta tulossa. Se on upeaa. Tärkeintä on kuitenkin että haikeutta ja odotusta enemmän on läsnä tässä hetkessä, siinä mitä on juuri nyt. Sillä nykyisyys on tärkeämpää kuin menneisyys ja tulevaisuus yhteensä. Onni on tässä hetkessä.
Ihanaa maanantaita kaikille <3
Kuulin, että kun on kaksi lasta, ei vielä tiedä, mikä heissä on se yhteinen juttu.
Esimerkiksi jos lasten nimet on Oliver ja Alina. On vaikea tietää, miksi juuri ne nimet tuli lapsille. Mutta kun syntyy kolmas, jonka nimi on Ilona, pakka selkeytyy: ahaa, kolme tavua, ja L-kirjain toisena! Siitä tulee sarja!
Tai jos on Iiro ja Maire. Mikä niissä nimissä on samaa? Kolmas täydentää pakan: Laura. Kaikissa siis R toiseksi viimeinen. Sama, jos syntyy Sini ja Valo – kolmas Usva täydentää, merkitysnimiä kaikki.
Olisi kutkuttavaa kuulla, mikä Susta on se juttu, joka teidän kaikkia tyttöjä yhdistää? Loksahtiko palaset jotenkin kohdalleen, että ahaa, Novan myötä tajuan, että tämä meidän lapsista tekee just meidän lapset?
Mitä kolmas on ikäänkuin avannut Sulle? Vai onko mitään kummempaa?
Mielenkiintoista pohdintaa! 🙂 Mä en jotenkin osaa niputtaa meidän lapsia sellaiseen yhteen nippuun kun ajattelen automaattisesti heitä niin yksilöinä. Nimissä on jonkin verran yhtäläisyyksiä joista kirjoitinkin keväällä kun me paljastettiin Novan nimi, mutta muuten en osaa sanoa että juuri Novan myötä olisin tajunnut mikä tekee meidän lapsista meidän lapset. 🙂 Kaikilla heillä on omat ihan mielettömät ominaispiirteensä ja luonteensa, ja heissä on paljon samaa mutta paljon myös eroavaisuuksia. Yhteistä on ehkä se että jokainen tuntuu sopivan meidän perheeseen aivan täydellisesti omana itsenään<3
Oli muuten paras kommentti ikinä! Joskus mietin tätä ja nyt sitte selvis. Tykkään tästä ajattelutavasta. Lapsia jokatapauksessa yhdistää jokin asia.
Mulla olisi yksi kysymys joka on yksi syy miksi meille ei ole tullut kolmatta lasta (ainakaan vielä). Meillä on kaksi tyttöä
Pienellä ikäerolla ja liikumme melkein kaikkialle perheenä ja tykkäämme teh asioita yhdessä. Ihan kuten te. Pelkäämme että kolmas lapsi erottaisi tätä koska tarpeet ja rytmi olisi ihan erilainen. Oletteko kokenut tätä ? Ja miten matkustelu, ’mihinkään huoneeseen ei taida mahtua viittä? Miten se teillä jatkossa onnistuu kun pienin ei nuku kopassa ?
Ihan ymmärrettäviä pelkoja, kaikkea sitä kannattaakin miettiä etukäteen, kun pohtii omaa lapsilukua. Mäkin pelkäsin etukäteen että millaista arki on kolmen kanssa, ja miten voidaan tehdä kaikkea kuten ennenkin. Mutta kolmannen kanssa kaikki on sujunut tosi helposti ja luontevasti, ja hän on mukautunut meidän perheen rytmiin aivan mahtavasti. Kolmas lapsi oli paljon pienempi ”muutos” kuin etukäteen ajattelin.
Toki hän on suuri persoona ja ihan yhtä tärkeä osa perhettä kuin kaikki muutkin, mutta me oltiin jo ennestään niin tottuneita lapsiperhe-elämään, ja luotu siitä omanlaistamme, että ei kolmas sitä horjuttanut. 🙂
Matkustaminen onnistuu ainakin toistaiseksi oikein helposti, kun Nova nukkuu meidän kanssa ja tytöt nukkuvat varpaat vastakkain vaikka yhdessä lisävuoteessa, tai omissa vuoteissaan. Veikkaan että aika pitkään mahdutaan myös niin että kolme tyttöä nukkuvat vierekkäin parisängyssä, tai sitten otetaan suoraan perhehuone. Niitäkin on melko hyvin nykyään saatavilla. 🙂
Ymmärrän, että pohtii noita
Mutta eikö nuo pohdinnat ole raakoja sitä pientä ihmisihmettä kohtaan, joka syntyy tai ei..kun vanhemmat ensin miettii, sopiiko se rytmiin ja mahtuuko matkustaan.
Hän on niin arvokas ihminen, että tottakai mahtuu ja tottakai se sujahtaa osaksi perhettä! Kaikki sopeutuu sen mukaan. Varmasti. Eihän nuo kysymykset voi olla arvomittarina ihmiselämälle, eihän. Voi maailma.
Mun mielestä kaikkea mahdollista kannattaa pohtia etukäteen, ja tottakai täytyy tietää omat voimavaransa kun lapsilukua pohtii ja päättää. Mieluummin vähän pelkää etukäteen, kuin tekee jotain mihin ei loppujen lopuksi olisikaan ollut valmis. Se että on etukäteen jännittänyt ja pohtinut sitä miten kolmas sujahtaa osaksi elämää, ei mitenkään vähennä rakkautta lasta kohtaan sitten jos hän syntyy, päin vastoin. Sitten voi tyytyväisenä myhäillä miten pelkäsi ihan turhaan ja vauvasta tuli niin tärkeä tyyppi. <3
Jos haluaa olla läsnä lapsille, miksi laittaa ne päiväkotiin? Oton ollessa kotona, sille ei ole perusteluita, ei kaverit, ei mikään mitä olet aikaisemmin tuonut esille.
Meillä on jokaisella oikeus omaan mielipiteeseen, myös sinulla. Mä olen tuonut täällä meidän ratkaisun perustelut esille ja jos ne eivät sinun mielestäsi ole hyviä perusteluita, niin sillehän minä en mitään voi. Eikä mulla kyllä ole tarvetta sua yrittää vakuuttaa meidän ratkaisun oikeellisuudesta. Mukavaa päivää sinne! 🙂
VanhemmatKIN tarvitsevat joskus omaa aikaa. Voin kuvitella sitä ”mölyä” joka lähtee lapsista (ite ruokakaupassa töissä ja kiroan lapset usein :D) niin tottakai vanhemmat haluavat hetken hiljaisuutta.
On niin hassua 2017- luvun Suomessa lukea edelleen kommentteja kuinka vanhemmat eivät ole läsnä kun ”työntävät” lapset päiväkotiin. Sehän on juuri lapsen edun mukaista. Laadukas varhaiskasvatus on lapsen etuoikeus.
Tähän on kyllä pakko nyt mainita että lapselle on tosi tärkeää oppia toimimaan myös ryhmässä. Näin oppii ottamaan muut huomioon, jakamaan asioita, odottamaan omaa vuoroaan, yms. Toki näitä taitoja varmasti harjoitellaan myös kotona mutta se on kuitenkin eri asia ryhmässä. Esimerkiksi käsienpesujonossa odottaminen, aamupiiri tms jossa joutuu istumaan paikallaan, yhteisleikit, yms. Teillä toki on tärkeää myös kielenkehityksen kannalta että lapset ovat päiväkodissa.
Musta on niin upeaa miten paljon sä selkeesti arvostat sun lapsia, ihanaa et on sunlaisia vanhempia!
Voi kiitos <3 Lapset on parhaita!
Tämä ei nyt liity tähän postaukseen millään tavalla, mutta mulla olis kysyttävää Tukholmaan liittyen, kun olette siellä monta kertaa käyneet. Mietin Tukholmaan lähtöä kymmenen vuotiaan kummitytön kanssa, niin osaisitko suositella mitä sen ikäisen kanssa kannattaisi siellä tehdä? 🙂 Onko esim. Junibacken selkeästi pienemmille lapsille tarkoitettu? Onko se paikkana edes kovin mielekäs, jos ei osaa ruotsin kieltä? Kiitos jo etukäteen vastauksesta 🙂
Moikka,
Tukholma on ihan paras! Junibackenissa on kyllä isommillekin lapsille tekemistä, esim. se satuajelu on tosi mielenkiintoinen ja kiva. Ja siellä on ajateltu turisteja kyllä, ei tarvitse olla ruotsinkielinen saadakseen siitä jotain irti. Mutta mä suosittelen myös Kuninkaan linnaa tai Wasa-museota, niistä tykkäsin itse alakouluiässä ihan super paljon ja toki vieläkin, nyt ei vaan ole tullut hetkeen käytyä! 🙂 Ihanaa reissua teille, mahtia että viet kummitytön matkalle <3
Mulla on tällä hetkellä ihan samanlaisia fiiliksiä. Meidän esikoinen on nyt 10 viikkoa vanha ja mulla on tosi ristiriitainen olo. Toisaalta odotan joka päivä, että mitä uutta ja ihmeellistä hän oppii ja näyttää meille ja toisaalta haluaisin vaan jäädä sängyn pohjalle, pysähtyä yhteen hetkeen nunnuttelemaan meidän tytärtä <3
Ei sitä tunnetta voi sanoin kuvailla ennen kuin itse kokee, mutta todella hienosti silti toit sanoiksi juuri sen, mitä itse mietin. Miten kovasti haluaa nauttia joka hetkestä ja olla läsnä. Niin kovasti, että kun välillä oon väsynyt ja laitan tytön sitteriin tai isän syliin niin samantien harmittaa, koska tätä kestää niin vähän aikaa, että kyllähän mun nyt täytyy jaksaa. Etenkin kun meitä on oikeasti siunattu tosi tyytyväisellä ja hyväunisella vauvalla, että oikein hävettää välillä valittaa väsymystä 😀
Ihanaa syksyä sulle ja teidän perheelle! Onneks tänään on sadepäivä, niin voin hyvällä omallatunnolla jäädä tuhisemaan päiväunilla sänkyyn meidän tytön kanssa ja viis veisata ulkomaailmasta 😀
Ps. Pakko mainita, että tämä on mun suosikkiblogi, jota luen joka päivä. Kovasti tuntuu keskustelupalstoilla ihmisiä harmittavan se, miten positiivinen tämä blogi ja sinä ihmisenä olet. Minä taas haluan lukea nimenomaan positiivisia juttuja äitiydestä ja perhe-elämästä, en niitä mukahauskoja sarkastisia blogeja, joissa kaikki on niin "aitoa", ettei muuta tehdä kuin valiteta. En ole niin typerä, etten ymmärrä lapsiarkeen kuuluvan muutakin kuin ruusuja ja auringonpaistetta, mutta on niin ihanaa lukea blogia, jossa äitiys ja elämä otetaan vastaan samanlaisella asenteella, kuin itsekin: avoimesti ja lämpimästi.
Voi miten ihana kommentti, oi että tuli hyvä mieli! Kiitos ihan hurjasti kauniista sanoista<3 Ja paljon onnea vauvasta sinne!
Mahtavaa että siellä kuulostaa olevan tyyppi joka kokee äitiyden ihan samalla tavalla kuin minä, sun kirjoitus oli kuin mun omasta kynästä. Usein tuntuu että on nimenomaan trendikästä ja hienoa puhua vanhemmuudesta mukahauskasti ja sarkastisesti ja inhorealistisesti, ja se taas ei istu mun omaan tyyliin ollenkaan. Onneksi jokainen voi valita itse mitä lukee ja mitä kirjoittaa! 😀
Mäkin oon kuullut että monia meidän onni harmittaa, ja vähintään yhtä moni ei sitä usko todeksi, mutta ymmärtäähän sen. Jos itse on tottunut keskittymään vain negatiivisiin asioihin ja suhtautumaan katkeruudella sekä omaan että toisten elämään, on vaikeaa uskoa että kukaan muukaan voisi olla onnellinen siitä ihan tavallisesta omasta perhe-elämästään. 🙂
Ihanaa syksyä sinne ja kaikkea hyvää teille sinne vauvantuoksuun <3
En pysty tällä hetkellä kirjoittamaan mitään muuta kuin, että IHANA IHANA IHANA kirjoitus. Siis niin kaunista ja mahtavaa tekstiä. En voi ymmärtää miten kukaan pystyy kirjoittamaan näin hyvin ja kauniisti. <3
Tekstisi olisi voinut olla suoraan mun kirjoittamani. Meidän ”vauva” on nyt touhukas 1,5vuotias ja nautin joka sekunnista aivan suunnattomasti. Samalla myös tuo mainitsemasi haikeus on läsnä. Etenkin vauvavuotena toivoin, että ajan voisi vain pysäyttää tai ainakin että sitä voisi hidastaa.
Elämä oli ja on edelleen ihan täydellistä lapsen kanssa ja äitinä olo aivan ihanaa. <3
Hei Iina, luen todella harvoin blogeja, mutta tämä postaus on syy minkä vuoksi tiedän juuri Sinun blogiisi eksyväni. Sun ajattelutapa on hyvin samanlainen kuin minulla, äitiys ja lapset on ihanin lahja elämässä, mikä on minulle annettu. Mulla on kaksi tyttöä, kolmas tulossa ja olo että hänkin tyttö ☺️ Jotenkin välillä suren maailman pahuutta, että miksi kaikki on ympärillä niin negatiivista, ja kaikki omat ajatukseni heitetään naiiveiksi. Mutta useammin olen varma siitä, että kiitollisuus ja positiivinen asenne omasta tilanteesta tuo elämään niin paljon hyvää, että siitä täytyy pitää aina kiinni. Onko parempaa alustaa lasten kasvaa ❤️
Oli pakko kommentoida, vaikka onkin vanha postaus, mutta aivan ihana teksti, johon voin täysin samaistua. Meillä perheessä se tilanne, että kaksi lasta, toinen on 3v ja toinen kk päästä vuoden. Tammikuussa mun on palattava töihin (nyyh ja niisk ja kaikki itkuhymiöt tähän).. ja tajusin,etten oo tehnyt kuopuksen syntymän jälkeen mitään! Mä en ole harrastanut mitään,en sen pahemmin käynyt missään..muualla kuin kaupassa haha! Siis mä olen niin satasella heittäytyny tähän vauvavuoteen,ehkä siksikin kun tiedossa oli, että hän jää mahdollisesti viimeiseksi lapseksi ja pystyn olemaan vain tämän vuoden kotona. Mä niin tajuan tuon jokaisen hetken muistamisen ja niiden hetkien purkittamisen.. en nyt tiedä mikä mun kommentin pointti oli, mutta kumminki 😀 on vaan ihana kun joku pukee sanoiksi just ne tunteet mitä itse on käynyt ja musta on tuntunu et ystävät ei oikein ymmärrä miksi olen ”heittäytynyt” vain lapsilleni nyt. Aika menee vaan hirmuista vahtia,että haluaisin olla heidän elämässä ja asioissa, niin iloissa kuin suruissa, koko ajan läsnä <3
Lopuksi vielä halusin sanoa kuinka kauniisti kirjoitit myös teidän mummusta. Otan osaa suruunne. Susta huokuu semmoinen viisaus, nimenomaan semmonen maalaisjärki, jota vanhemmissa ihmisissä ihailen. Olen vanhainkodilla töissä, joten olen itsekin saanut paljon elämän viisauksia kaikilta ihanilta vanhuksilta.
Joo, mutta summa summarum sun blogi on todella ihanaa luettavaa. Kaikkea hyvää teidän perheelle!