Kuva: Annina Segerman Photography
Kysymys, jota mulle on esitetty monta kertaa, ja jota olen itsekin pohtinut: oliko tämä meidän viimeinen vauvavuosi? En ihan rehellisesti sanottuna tiedä. Luultavasti kyllä, sillä kolme tuntuu juuri meille sopivalta, juuri nyt. Mutta toisaalta, me ollaan edelleen keskiverto esikoisen odottajia nuorempia molemmat, ja koko elämä vielä edessä. Mistä mä tiedän miltä elämä tuntuu kolmikymppisenä? Tai kolmivitosena? Tai sitten kun esikoinen on 18, eli 38-vuotiaana? Olen vasta 26. Eihän kukaan vielä voi tietää mihin elämä meitä johdattaa, ja muuttuuko se mieli lapsiluvun suhteen. Ja juuri nyt ei tarvitsekaan tietää.
Se on ihan saletti että tämä paletti on nyt pitkäksi aikaa kasassa tällaisenaan. Vaikka mun ura ei ole jäänyt kuopuksen takia tauolle, nyt on aika käyttää voimavaroja uusien vauvojen sijaan siihen, että Ottokin saa tavoitella omia unelmiaan. Nyt on hänen vuoronsa laittaa kaikki peliin uransa suhteen, ja mä keskityn pyörittämään omaa yritystäni, jonka suhteen arki on jo tasaantunut. Otto on tukenut mua mun uran rakentamisessa alusta asti, ja ollut se vakityöntekijä, jonka tuloihin pystyi luottamaan silloin, kun mä vasta toin muutamia hassuja roposia pöytään, jos niitäkään. Nyt on Oton vuoro tehdä töitä omien unelmiensa eteen, ja mun olla se tuki ja turva.
Vaikka esikoinen meneekin ekaluokalle, meillä on kuitenkin edelleen kolme pientä lasta. Ekaluokkalainenkin on pieni. Kolmeen pieneen meidän voimavarat riittävät loistavasti tällä hetkellä, samalla kun jaksetaan panostaa uraan, kotiin ja parisuhteeseen. En halua kokeilla, olisiko meistä juuri nyt jakamaan niitä voimavaroja vielä suuremmalle joukolle. Ehkä voisi ollakin, mutta silti nyt on hyvä näin. Mulle on tärkeää että pystyn täyttämään omat itselleni asettamat vaatimukset vanhempana, ja tämänhetkisessä elämäntilanteessa tiedän, että pystyn siihen.
Kuva: Annina Segerman Photography
Lopullista eitä en silti halua sanoa, enkä tehdä sitä päätöstä. Kun oven pitää pikkuisen raollaan, ei ahdista. Mä olen ikuinen vauvakuumeilija, eikä sitä helpota vaikka meillä olisi 35 vauvaa putkeen. Luultavasti vauvakuumeilen vielä 90-vuotiaana mummelinakin. Tunnen valtavaa onnea, mutta samalla pientä haikeutta aina kun näen raskaana olevia, tai vastasyntyneitä ihania pieniä ähisijöitä. Pientä haikeutta siitä, että olisi ihanaa kokea se taas, ja suurta onnea siitä, kun tiedän miten hurjan ihanan asian joku toinen saa kokea.
Puoliksi vitsillä toivoin raskausaikana, että tuleva vauvavuosi ei olisi helpoimmasta päästä, että voisin turhautua vauva-arkeen ja päästä vauvakuumeesta edes hetkeksi. Mutta ei, tämä vuosi on ollut aivan ihana, ja vauva-arki ihan parasta. Toki arkeen on mahtunut haastavampiakin hetkiä (no kenelläpä ei?), mutta silti tämä on ollut ihanampi vauvavuosi kuin ikinä osasin toivoa. Ja olen ollut omasta halustani vieläpä aivan kiinni vauvassa, eikä kertaakaan ole edes tullut sitä fiilistä, että kaipaisin tilaa tai aikaa vauvakuplan ulkopuolella. Ei todellakaan mitään lääkettä vauvakuumeeseen, kun tämän jälkeen tuntuu että olisin valmis ottamaan heti perään toisen samanlaisen vuoden. Ja huom. olen nukkunut vasta yhden kokonaisen yön.
Jotenkin se oli lohdullista, kun synnärillä vielä kolmannen lapsen synnyttyäkin toivotettiin tervetulleeksi takaisin ensi kerralla. En tiedä tuleeko sitä ensi kertaa koskaan, mutta se että joku sanoi niin, tuntui hyvältä. Katsotaan sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, miten käy. Saattaahan se olla että me ei koskaan tehdä päätöstä, juuta eikä jaata, vaan se hetki vaan lipuu meidän ohitse, ja huomataan sitten olevamme 45-vuotiaita, ja kolmonen on vaan jäänyt meidän lapsiluvuksi. Tai sitten meillä on kymmenen vuoden päästä futisjoukkue kasassa, heh. Jos Otolta kysytään niin ei kyllä ole, ja kyllähän me kysytään häneltäkin.
Mutta niin, vastatakseni otsikon kysymykseen: tämä joko oli tai ei ollut meidän viimeinen vauvavuosi. Ken tietää, Barbie ei.
Ihanaa iltaa kaikille <3
Jostain syystä mulla tuli kylmät väreet ja vierähti muutama kyynel ihanasta tekstistä ja etenkin tuosta lauseesta :”Jotenkin se oli lohdullista, kun synnärillä vielä kolmannen lapsen synnyttyäkin toivotettiin tervetulleeksi takaisin ensi kerralla”. Samoja ajatuksia myöskin täällä kolmen alle kouluikäisen äitinä. Onneksi näitä asioista ei tarvitse ainakaan vielä päättää lopullisiksi ja uskon myös siihen, että aina päätökset eivät ole omissa käsissä ja niin se on tavallaan myös tarkoitettu. Ihanaa alkavaa viikinloppua teidän kauniille perheelle☺️ Olet upea äiti
Aivan mielettömän ihania kuvia, vitsi miten kaikki hehkutte rakkautta ja ihanuutta! Toivottavasti mullekin vielä suodaan tuommosia mussukoita jossain vaiheessa, nyt ei vaan harmillisesti sovi mussukat elämäntilanteeseen. En kestä miten tykkään tästä blogista joka postauksen jälkeen enemmän ja enemmän <3
Hei Iina!
Olen itse 46-vuotias kahden lapsen äiti. En malttanut olla kommentoimatta ja kertoa miten ihailen sinun asennettasi ja hyvätuulisuuttasi. On aivan ihanaa seurata perhe-elämäänne. Kiitos mukavasta blogista.
On kyllä ihana miten meillekin on kaikkien viiden synnytyksen jälkeen sanottu tuo ’tervetuloa uudestaan’. Mies tuumas tokan synnytyksen jälkeen,että ei me kyllä enää tulla,viidennen kerran jälkeen nauroin kätilölle että pitäis vissiin kirjallisena antaa tuo ei enää ikinä-lupaus:)
Ihana kun ootte tyytyväisiä lapsilukuunne ja ihan huippu ihanat kuvat♡♡♡
Jotenkin luulin, että Otolta tulisi joku pieni puheenvuoro, kun avainsanoissa viimeisenä oli ”Mitä mieltä on Otto?”
Tekstisi olisi voinut monelta osin olla minun kirjoittama. Meidän vauva kolmonen täyttää huhtikuussa yksi ja äiti täyttää ensi viikolla 30v. Nopealla tahdilla olen lapseni saanut ja nyt kaipaankin keskittymistä myös johonkin muuhun, mutta idea neljännestä käy säännöllisesti ajatuksissa. Yhtä nuori en ole kuin sinä, mutta riittävän nuori että paljon on vielä aikaa.
Onpas jännää ajatella, että teidän esikoinen menee jo kouluun 😀 Muistan, miten hän oli vielä taapero kun tänne blogiin ensimmäisiä kertoja eksyin 🙂
Aivan mielettömän ihana ja sydämellinen postaus! Olette suloinen perhe!
Pakko vielä kommentoida ja kysyä; onko Novasta kasvamassa blondi, vai onko teidän kaikilla tytöillä ollut tuon ikäisenä vaalea tukka? Hauskaa kun kaikki tytöt on eri näköisiä, mutta kaikissa näkyy 50% sua ja 50% Ottoa 😀
Aivan ihania kuvia teistä! <3 Kaunis perhe!
Aivan oikein ajattelet. Itse nyt 30v ja 8 vuotta ajattelin, että meidän perhe on nyt tässä kaksi lasta on hyvä määrä. Kas kummaan mikä lie 30v villitys/biologinen kello, mutta kauhea vauvakuume ja kolmas on tulossa 🙂 Ajattelin, että nyt on hyvä jos vielä haluaa kun on nuori edelleen. Ystäväni joka juuri perustamassa perhettä kysyi, että mistä tietää ennakkoon monta lasta haluaa. Annoin neuvoksi ettei mistään, ei sitä kannata päättää kyllä elämä kuljettaa ja kertoo jos haluaa enemmän kuin yhden jos haluaa lapsia ylipäätään. Voin kokemuksesta sanoa ettei kovin nuorena voi tietää monta lasta haluaa. Nyt minulla tänä vuonna 30v täyttävällä on siis 07 syntynyt poika (mieletöntä se täyttää tänä vuonna jo 11v 😀 ) ja 09 syntynyt tyttö hänkin täyttää jo sen 9v. Voin sanoa että aika menee lentäen ja olen saanut omaa aikaa jo monta vuotta kun lapset sen verran isompia jo. Koko perhe odottaa niin innoissaan tätä kolmatta, että välillä pelottaa mitä jos kaikki ei menekkään hyvin :0
Meilläkin kahden jälkeen oli ensin että ei.Ei meille mahdu ja autokin pitäisi vaihtaa sitten ja juuri oltiin ostettu omakotitalo.
No,sitten se mieli vaan muuttui ja kolmas tyttömme on nyt kohta viisi vuotias.
Neljättä ei näillä näkymin tule, miehellä on ehdoton ei.
Hän ei jaksa enää valvoa ja taas pitäisi vaihtaa autoa suurempaan ja meillä tilakin loppuu kesken niin miehen suusta tulee aina suoraan ei.
Kolme tyttöä on sopiva meille 🙂 välillä tottakai kun näkee ystävän vauvoja niin tulee pieni kaipuu mutta kyllä sen sitten muistaa taas ne yövalvomiset ja koliikki huudot niin kyllähän se on mukava nykyään nukkua koko yö.
Ja en tiedä jaksaisiko taas aloittaa sitä vaipparumbaa alusta,nyt kun kaikki on omatoimisia ja vaippoja ei käytetä enää.
Jotenkin helpompaa tämä eläminen 🙂
Meillä on haaveissa koira sitten joskus kun ehditään antaa aikaa enemmän.
Kissa meillä onkin nyt,sekin jo kymmenen vuotias ja murrosikäisellä on hamsteri.
Ne saa nyt riittää hetkeksi tähän huusholliin eläimiksi 🙂
Ihana teksti! Itse en ole oikein ikinä tullut lasten kanssa juttuun – toki yritän aina, koska miehen veljellä niitä on ja samoin hänen siskonsakin sai vajaa pari vuotta sitten esikoisensa. Mutta jotenkin itseäni en nää äiti-ihmisenä ollenkaan, joten siistiä seurata toisten arkea! Mieheni totesi heti kun tutustuttiin, ettei halua lapsia ja hänelle sanoinkin takaisin, etten minäkään.
Tietysti vähän pelottaa se, että mitä jos hänellä tuleekin kolmenkympin lähestyessä fiilis, että lapsi olisikin kiva ja itse olen sitä mieltä että ei. Niin mitenköhän suhde sen kestää. Mutta se on sen ajan murhe 🙂
Mulla kolmas masussa ja vaikka olemme mieheni kanssa puhuneet, että tämä on viimeinen, niin silti jo nyt välillä sellainen olo, että onkohan sittenkään? Ikää kuitenkin 32 v. eli ei tässä nyt enää kovin montaa vuotta lisääntymisaikaa ole, mutta toisaalta sitä voi olla vielä jopa 10 vuotta tai ylikin parhaimmillaan, jolloin ehtii muuttaa vielä mielensä.
Tällä hetkellä olen vain niin onnellinen tästä tulevasta kolmosesta, että tuntuu että syli olisi sitten riittävän täysi kun hän syntyy, mutta toisaalta itseni tuntien vauvakuume palaa kroonisena viimeistään noin parin vuoden päästä… Tällaiseksiko se luonto on meidät naiset luonut 🙂
Ihana postaus. Mulla alkoi tulla vauvakuume esikoisen vauvavuoden lopussa. Ja se on siitä asti ollut päällä. En olisi koskaan uskonut, että mä olisin sellainen ”äitihenkinen” ihminen, joka unelmoi tulevista vauvoista ja lapsista! Äitiys muutti mua niin paljon. Toivonkin, että joskus hamassa tulevaisuudessa saisin ainakin toisen lapsen. Synnytys ja lapsen saaminen oli jotain taianomaista, mitä en olisi koskaan uskonut ellen olisi kokenut.
Sua varmaa pelottaa mut oon jotenki nyt vaa aatellu et saatte ainakin vielä yhden lapsen. Ja tytön. Ei ehkä lähivuosina mut joskus 3kymppisinä! Ihanaa :D<3 vannon että täällä seurataan sua silloinkin! 😀 itse haluisin muutaman vuoden sisällä lapsia mut miestä ei ole 😀 mut ei haittaa. Nautin sit muiden vauvoista ja ihastelen niitä. Täytyy silti toivoa että 10v sisällä itsellenikin siunaantuisi tyttö taikka poika<3!!
Olette Oton kanssa niin ihanat vanhemmat, että teille soisi kyllä lapsia mielin määrin! Olen seurannut blogiasi vuosia, ja se on yksi ehdottomista suosikeistani – saa aina hyvälle tuulelle <3 Jos ikinä saan omia lapsia, olet kyllä ehdottomasti yksi esikuvistani vanhemmuuden suhteen, oman äidin lisäksi tietysti.
Ihanasti ja fiksusti kirjotettu postaus taas. Ihailen sua niin paljon, oot varmaan maailman kaikkeuden paras äiti! 😀 Kiitos tästä blogista ja ajatuksiaherättävistä kirjotuksista. Sun asenne ja arvomaailma on jotain niin mieletöntä, kaikkea hyvää teidän ihanalle perheelle! <3 T. Kahden pienen tytön äiti
Meidänkin ”piti tehdä” vain kaksi lasta, mutta kas kummaa, heitä on kuusi 🙂 Esikoinen täytti juuri 16 ja nuorin tulee viisi. Meidän perhe on nyt täydellinen, sen kyllä vain tietää. Nuorena mekin tulimme vanhemmiksi, olin 19v, kun esikoinen syntyi.