Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin kanssa.

Tänä kesänä mä olen tutustunut useampiin kirjoihin, kuin monena aiempana vuonna. Varmasti siihen vaikuttaa kuopuksen kasvu, ja Oton pitkät lomat, mutta myös se, että olen löytänyt tämän vuoden aikana ihan uusia tapoja nauttia kirjoista. Tällä tarkoitan ääni- ja e-kirjoja, joita luen BookBeatin kautta. Meillä on ollut BookBeat käytössä n. puolisen vuotta, ja kun mä olin käyttänyt sitä kevään ja hehkuttanut Otolle, halusi Otto itselleen BookBeatin käyttöön myös.

Otto ei ollut lukenut moneen vuoteen kokonaisia kirjoja, ennen tätä kesää. Mä ostin hänelle joululahjaksi viime jouluna kaksi harvinaista kirjaa, joita hän hehkutti monelle kaverilleenkin, mutta ei ole v i e l ä k ä ä n ehtinyt lukea niitä loppuun. BookBeatin avulla hän kahlasi läpi kahdeksan kirjaa kolmessa viikossa. Se on Otolle nykyään paljon, vaikka hän olikin ahkera lukemaan ennen,  kuin lapsiperhearki astui kuvioihin ja piti alkaa priorisoida oman ajan käyttöä. Me otettiin alkukesästä käyttöön Oton kanssa BookBeatin perhetili. Perhetilillä voi kuunnella ja lukea kirjoja samaan aikaan eri laitteilla, ja kaikki saavat omat kirjalistat, kirjanmerkit ja luetut kirjat. Siitä tulee pieni lisämaksu, mutta on se vaan niin ihanaa makoilla iltaisin sängyssä yhdessä, ja kuunnella äänikirjoja, tai lukea molemmat omia kirjojaan. Siihen on niin ihanaa nukahtaa. 

Mä tykkään kuunnella äänikirjoja myös arkisia askareita tehdessä ja lenkillä, koska silloin kaikki sujuu paljon jouhevammin. Äänikirjaa kuunnellessa pystyy ikäänkuin unohtamaan sen puuduttavan pakertamisen, ja uppoutumaan vaan kirjan maailmaan. Pyykit ripustuvat kuin itsekseen pyykkinarulle, ja lenkkikään ei tunnu niin pitkältä kun kuuntelee jotain koukuttavaa kirjaa.

Varsinkin tänä vuonna, kun olen sekä ollut itse taaperon kanssa kotona että tehnyt täyttä työviikkoa, jonka olen yrittänyt mahduttaa iltoihin, viikonloppuihin ja päiväuniaikoihin, on omat rentoutushetket olleet harvassa. Toki näin kesäaikaan on ihan luksusta, kun Otto on kotona ja olen voinut ihan rauhassa rentoutua ja välillä jopa lomaillakin. Kesällä olen voinut välillä mennä vaikka pihalle pötköttelemään kuopuksen päikkäriaikaan aurinkotuoliin, ja kuuntelemaan kirjaa. Mutta kun arki taas muutaman viikon kuluttua alkaa ihan täysillä, alkaa oma aika olla taas kortilla. Silloin niistä pienistä omista hetkistä, kun uppoutuu arkiaskareiden lomassa tai kuvia editoidessa äänikirjan maailmaan, tulee taas ihan hurjan tärkeitä hengähdystaukoja.

Tänä kesänä mä olen ihastunut mm. Maria Veitolan Veitola -kirjaan, joka herätti hurjan paljon tunteita ja ajatuksia, ja inspiroi ihan superisti. Alkukesästä kuuntelin lempparini Sophie Kinsellan uusinta kirjaa nimeltä Varsinainen talousihme. Se oli ihan hulvaton, taattua Sophie Kinsellaa ja kuuntelin sen ihan ennätysnopeasti. Tällä hetkellä mulla on kesken Gail Honeymanin Elanorille kuuluu ihan hyvää, josta olin lukenut paljon kehuja etukäteen. Se on kyllä tosi koukuttava, ja tykkään siitä! Hei ja jos olette katsoneet The Handmaid’s Talea, niin Margaret Atwoodin alkuperäisteos Orjattaresi, jonka pohjalta sarja on tehty, löytyy BookBeatista. Sen ajattelin lukea seuraavaksi, sillä uskon että se herättää vahvoja tunteita ja saa uppoutumaan täysillä.

Sovellus on tosi helppokäyttöinen, ja sieltä on nopeaa löytää kiinnostavaa ja uutta kuunneltavaa. Mä tykkään välillä selailla BookBeatin suosituimpia, josta bongasin esimerkiksi tuon Margaret Atwoodin Orjattaresi -kirjan. Genret on selkeästi jaettu, ja myös niistä löytää helposti juuri sitä mitä etsii, tai inspiraatiota jos ei tiedä mitä etsiä. Mä suosittelen BookBeatia todella lämpimästi, koska se on ollut ainakin mulle aivan ihana harrastus, jota on helppo toteuttaa vaikka minipienissä pätkissä, kun löytyy vähänkin vaan aikaa jostain sieltä arjen keskeltä. Tai sitten voi uppoutua tuntikausiksi, jos on hyvä hetki ja aikaa. Molempi parempi!

1KK ILMAINEN TUTUSTUMISJAKSO BOOKBEATIIN LUKIJOILLENI

Nyt pääset kokeilemaan BookBeatia ilmaiseksi kuukauden ajan. Koodilla bihns saat neljän viikon ilmaisen käyttöjakson BookBeatia. Koodi on voimassa 30.9. asti ja vain uusille BookBeat-asiakkaille. Kokeilujakson saat klikkaamalla itsesi BookBeatin sivulle, johon koodi on valmiiksi jo syötettynä.

Jakakaa teidän tän hetken parhaat kirjavinkit! Mä janoan uusia kirjoja, joista inspiroitua. Mitä olet kuunnellut tai lukenut viimeksi, ja mitä tykkäsit siitä?

Kirjoitin maanantaina siitä, miksi päätettiin järjestää Lapset päättää -päivä. Eilen koitti tuo päivä, joka tosin alkoi aika samalla tavalla kuin kaikki muutkin päivät lasten kesälomalla. Ensimmäisenä heräsi taapero, jonka kanssa käppäiltiin alakertaan, Hän söi puuroa, minä join kahvia, telkkarissa pyöri Pikkukakkonen. Kahdeksan jälkeen kuulin, kun ovi kävi ylhäällä. Esikoinen hilputteli nukkumahuoneesta tulevaan omaan huoneeseensa piirtelemään. Hän tykkää olla siellä ihan omassa rauhassaan ja touhuilla omia juttujaan. Kymmenen minuutin päästä alakertaan tassuttelivat peräkanaa Otto ja meidän viisivee, unihiekkaa silmistä hieroen.

Ensimmäiseksi lapset päättivät, että he haluavat aamiaiseksi lettuja. ”Tavallisia vai banaanilettuja?” kysyin. ”Eiks banaaniletut oo terveellisempiä, me otetaan niitä! Ja kaveriksi Nutellaa ja banaania!”. Nutellan mukana meni terveellisyys, mutta lapset päättää. Paistoin banaanilettuja vaikka kuinka kauan, ja niistä tuli tosi hyviä ja pysyivät hienosti kasassa. Lettuihin käytettiin 2,5 banaania, 4 isoa kananmunaa ja 1 teelusikallinen vanilja-aromia. Paistoin letut rypsiöljyllä, joka toimii paljon paremmin kuin voi.

Aamiaisen jälkeen kysyttiin lapsilta, että mitäs he sitten haluavat tehdä. ”No me keskusteltiin, ja tultiin siihen tulokseen, että tänään olis tosi hyvä päivä mennä Hoploppiin, sinne uuteen. Niin pitääks meidän ottaa joku ruokalepo vai voidaanks me lähtee heti nyt sinne Hoploppii?”. Me katsahdettiin toisamme Oton kanssa, ja sanottiin suunnilleen kuorossa, että mennään vaan heti, koska lapset saa päättää, muuten oltaisiin todellakin otettu se pieni ruokalepo ensin, hah. Niin me hoidettiin siinä aamutoimet kiireen vilkkaa, ja oltiin Hoplopissa jo ennen yhtätoista koko konkkaronkka.

Isot tytöt katosivat kiipeilemään jo ennen kuin ehdittiin saada lukkokaappia kiinni, ja me tutkittiin sitten Oton ja taaperon kanssa, että mitä siellä ”uudessa” Hoplopissa sitten onkaan. Taapero oli ensin vähän hitaasti lämpeävä jättimäiselle sisäleikkipuistolle, mutta kun hän löysi ensimmäisen irtonaisen pallon ja lähti heittelemään sitä, hän innostui kaikesta muustakin. Pian hän jo hyppi trampoliinilla onnesta soikeana ”hyppää, hyppää, hyppää, huiiiii!”.

Isoja tyttöjä näki lähinnä silloin, kun he kävivät juomassa vettä. Laskettiin me muutaman kerran heidän kanssa isoista liukumäistä, katsottiin heidän tramppahyppyesityksiä ja ajeltiin mönkkäriradalla yhdessä, mutta muuten he katosivat omille teilleen koko ajan, ja bongasivat vielä tutun kaverin joka oli myös puistossa.

Oltiin puistossa yli kolme tuntia, sitten alkoi tulla ihan hillitön nälkä ja ennen kaikkea HIKI. Hiki nyt ei näillä säillä ole mitään uutta, mutta nälkään oli pakko tarttua, ettei alkanut heikottaa. Kysyttiin lapsilta mitä he haluavat syödä lounaaksi ja vähän oletin/toivoin että haluaisivat syödä helposti Hoplopissa, kun oli itsellä niin nälkä. He kuitenkin toivoivat kuulemma kanaa kermakastikkeessa ja riisiä, ja niin me lähdettiin Hoplopista saman rakennuksen Lidliin ostoksille. Lapset lastasivat kärryyn kanasuikaleita, ruokakermaa, tuorejuustoa, raejuustoa ja vihanneksia. ”Ja SAADAAKS ME NAKKICROISSANTTEJA ILTAPALAKS??” ”No saadaan tietysti, tänään on lapset päättää -päivä.”. Nakkicroissantteja ostettiin, ja söpöjä pikkueläinrahkoja, joita he myös halusivat, mutta joita en yleensä osta, koska niissä on paljon sokeria.

Automatkalla he jo kysyivät, että saavatko mennä siksi aikaa ulos kavereiden kanssa, kun me laitetaan ruokaa. Vastasivat itse omaan kysymykseensä, että ”saadaan mennä”. Ruuassa ei kauan kestänyt, ja he tulivatkin heti sisälle syömään kun kutsuttiin. Molemmat söivät kaksi annosta ruokaa, ja ilmoittivat sitten lähtevänsä takaisin ulos kavereiden kanssa leikkimään. Mun aavistukseni siitä, että tänään ei tehdä ollenkaan töitä meni siis ihan mönkään. Taapero veteli yli kolmen tunnin päiväunet Hoplopin jälkeen, ja heräsi vasta vähän ennen viittä, ja lapset olivat ulkona kavereiden kanssa neljä tuntia. Kerkesin siis hyvin tehdä töitä sillä välillä.

Kaikilla pihan samanikäisillä lapsilla on kotiintuloaika seitsemältä, ja vasta silloin meidänkin tyypit tulivat kotiin. Sitten he halusivat lähteä lähellä sijaitsevaan kiipeilypuistoon, jossa oltiin käyty kerran aiemmin. Mentiin kiipeilypuistoon vielä tunniksi leikkimään, ja lähdettiin kahdeksalta kotiin. Kiipeiltiin ja riehuttiin siellä koko perhe viimeisetkin energian rippeet, joita Hoplopin jälkeen löytyi. Lapset söivät puiston jälkeen onnesta soikeana iltapalaksi nakkicroissantit ja pikkurahkat (no taapero ei kyllä saanut rahkaa), ja halusivat sen jälkeen vielä pelata vähän aikaa korttia. Taapero sai katsoa yhden jakson Kaapoa, kun me pelattiin isojen tyttöjen kanssa Rodokselta ostetuilla pelikorteilla yksi erä seiskaa.

Sitten lapset halusivat kuulla oikein pitkän iltasadun, ja menivät puoli kymmeneltä  nukkumaan, ja nukahtivat samantien. Kysyin heiltä tänä aamuna, että mikä päivässä oli parasta. Kuulemma kaikki oli yhtä kivaa, Hoplop ja kavereiden kanssa oleminen. Oli kuulemma ihan helppoa päättää yhdessä, kun vaan keskusteli erilaisista vaihtoehdoista.

Täytyy sanoa, että nyt on pikkuisen haikea olo. Sitä aina ajattelee itse, että ei ole koskaan tarpeeksi läsnä lapsille, vaikka parhaansa yrittääkin. Siksi jotenkin myös oletin, että tottakai lapset päättää -päivänä he haluavat olla aamusta iltaan kylki kiinni kyljessä ja touhuta äidin ja isin kanssa kaikkea. Olin väärässä, ja riittämättömyyden tunne taitaa olla ihan turhaa. Meidän isot tytöt taitaa oikeasti jo olla aika isoja. Ja mä luulen, että he ovat tainneet saada ihan tarpeeksi meidän läsnäoloa ja huomiota. Ehkä sitä vaan haluaa tehdä itsensä tärkeämmäksi kuin onkaan, faktahan on se, että heillä on jo ne ihan omat kaverit ja jutut. Kai se on vaan pakko myöntää, että aletaan olla siinä vaiheessa elämää, että äiti ja isi ei olekaan aina ne ykköset, vaan kaveritkin on. Se on samalla ihanaa ja hienoa, mutta myös ihan hemmetin haikeaa. Onneksi on tuo yksi taapero, joka pitää meille vielä seuraa, hah.

Vaikka vähän tuntui haikealta, tunsin myös suurta kiitollisuutta, iloa ja ylpeyttä. Meillä oli tosi kiva päivä, lapset eivät pyytäneet mitään kuuta taivaalta, vaan mukavan päivän ja sopivasti höpsötystä ja järkevämpiä juttuja. Koko päivänä he eivät tapelleet tai vääntäneet toistensa kanssa kertaakaan, vaan osasivat suunnitella yhdessä ja sovussa kivan päivän. Tämän kokemuksen perusteella voidaan järkätä näitä päiviä vaikka kerran kuussa, koska miksikäs ei.