Enemmän aikaa rentoutumiselle ja ajatuksille

03.11.2020

Jos jotain vuosi 2020 on mulle opettanut, niin sitä armollisuutta itseäni kohtaan, jota olen etsinyt itsestäni jo vuosia. Kauan sitten, ennen kuin musta tuli ensin hukassa oleva teini ja sitten kovaa vauhtia eteenpäin pyrkivä ja mielellään perheelleen omistautuva aikuinen, tein joka päivä paljon asioita, joista nautin. Makasin piirtämässä lattialla niin, että vasemman kyynärpääni iho näyttää edelleen 15 vuotta myöhemmin aivan norsun nahalta. Luin niin paljon kirjoja, että en nykyisin saa luettua edes viidessä vuodessa yhtä paljon kuin silloin puolessa vuodessa. Askartelin, maalasin tauluja ja haaveilin. Kirjoitin ajatusten virtaa ylös päiväkirjoihin ja fanfictioniin. Olin rennosti yksin.

Teininä rentouduin eri tavalla. Juhlin ja olin ulkona ystävien kanssa. Nukuin ihan hulluna. Katsoin paljon leffoja, ystävien kanssa. No, silloinkin vietin paljon sellaista aikaa, kun en hirveästi juuri kelaillut mitään, olin vaan.  Mutta silloin tavallaan unohdin ne asiat, joita tykkään ihan yksin tehdä. Silloin olin aina kavereiden kanssa.

Sitten tuli Otto, tuli blogi ja tuli vauva. Blogista tuli ensin rakas harrastus, ihana puuha, jota tehdä yksin sillon kun vauva nukkui ja Otto pelasi. Se oli mun oma juttu. Keskitin kaiken luovuuteni siihen. Mukaan tuli Instagram, Facebook ja YouTube, joihin sai myös purkaa luovuutta eri muodoissa. Ne olivat asioita, joita tein ihan yksin ja nautin niistä. En edes muistanut lukea, piirtää tai maalata, kun puuhailin niin mielellään blogini parissa aina kun oli luppoaikaa. Se oli ihana, joustava harrastus, kunnes siitä tuli mulle työ. Olen nauttinut ihan hirveästi työstäni ja olen käyttänyt siihen todella todella paljon aikaa ja resursseja.

Se raja, jolloin harrastus muuttui työksi on tosi häilyvä mun muistikuvissa. Meni todella pitkään tajuta, että blogi ja some eivät olleet niitä ”mun omia juttuja” enää. Ne eivät ole mulle enää rentoutuskeino tai oma harrastus, vaan ne ovat mun työ. Ne toki antavat edelleen mulle ihan valtavan paljon energiaa, iloa ja inspiraatiota, mutta ne ovat myös työ, josta tarvitsee taukoja ja rentoutumista. Se on toki positiivinen ”ongelma”, että rakkaasta harrastuksesta on saanut itselleen työn.

Työ voi olla samaan aikaan todella inspiroivaa ja todella kuluttavaa. Ja vaikka olenkin erittäin kiitollinen, että saan tehdä työkseni juuri sitä mitä rakastan, olen tänä vuonna vihdoin alkanut oikeasti tajuta, että tarvitsen sen rinnalle niitä muitakin oikeita omia juttuja. Niitä, joissa kukaan ei vaadi multa mitään, joita tehdessä voi vaan antaa ajatusten virrata tai olla ajattelematta mitään.

Ja arvatkaa mitä. Olen niin onnellinen, että olen viimeinkin tajunnut sen! Koska: tänä vuonna olen tehnyt niin paljon kivoja juttuja. Olen ottanut aikaa ihanille, rentouttaville asioille arjessa. Olen vaan nauttinut ja puuhaillut ja ollut läsnä hetkessä itselleni. Eikä se ole ollutkaan niin vaikeaa mitä luulin. Hetkiä siellä täällä. Joskus kokonaisia päiviä. Olen maalannut akryyliväreillä ja vesiväreillä, piirtänyt, tanssinut, lukenut kiinnostavia kirjoja. Olen askarrellut tupsuja tai koristeita ja käyttänyt tunteja vanhojen kenkien puhdistamiseen, jotka olivat mulle tärkeät. Olen omistautunut kasvomaalauksille ja viettänyt aikaa katsellen kauniita kuvia joulukoristeluista. Olen vaan ollut ja puuhastellut asioita ilman paineita siitä, että niiden puuhien pitäisi johtaa johonkin tärkeään tai suurempaan. Miten virkistävää!

En osaa sanoa mikä oli se yksi asia, joka käynnisti tämän lumipalloefektin ja sai mut ottamaan niitä pieniä hetkiä itselleni melkein joka päivä. Ehkä se oli pitkästä aikaa kiinnostavaan kirjaan uppoutuminen, tai maalaaminen yksin akryyliväreillä pitkän tauon jälkeen. Mutta olen vaan niin iloinen, että olen saanut nämä asiat takaisin! Uskon, että vaikutusta on ollut myös ympäristöllä. Tässä kodissa on niin paljon helpompaa rentoutua ja hengittää ja ottaa itselleen tilaa. Täällä on tilaa luovuudelle ja oma rauha. Kun ikkunoista näkyy lähinnä tuulessa huojuvia puita, mun on jotenkin tosi paljon helpompaa rauhoittua, kuin hektisen tien varrella olevassa rivarissa.

Olen puhunut armollisuudesta monesti ja se on ollut tavoitteena mulla kauan, mutta ehkä vasta nyt olen alkanut sisäistää sen aidosti, enkä vaan tavoitellut sitä. Pelkän puheen sijaan ymmärtänyt mitä se juuri mulle merkitsee. Ja se jos mikä on korvaamattoman arvokasta. Tuntuu kuin uusi maailma olisi auennut, jossa mikä tahansa luova puuha on mulle mahdollista. Hitto vie, olen jopa miettinyt alkaisinko neulomaan ensimmäistä kertaa sitten kasiluokan. Ei sitä kuulkaa tiedä mistä kaikesta ehdin vielä innostua!


Kuinka saada lasten liikuntasuositukset täyteen arjessa

20.10.2020

Lasten pitäisi liikkua arjessa _paljon_. Alle kouluikäisten lasten liikuntasuositus on kolme tuntia päivässä, 7-18-vuotiailla suositus on 1,5-2 tuntia päivässä liikuntaa (lähde: THL). Se on sellainen määrä liikuntaa, että aikuinen saisi tehdä kovasti töitä sen saavuttamiseksi, etenkin jos on esim istumatyössä, kuten minä. Onneksi aikuisten ei tarvitse suositusten mukaan liikkua ihan niin paljoa. Mutta miten lapset saa liikkumaan suositusten verran joka päivä? Tätä multa on kysytty moneen kertaan, että miten meidän perheessä on saatu lapset liikkumaan riittävästi. Aloin ihan pohtimaan tätä kysymystä ja kysyinkin lapsilta, että mitkä asiat saavat heidät arjessa liikkumaan. Sieltä tuli mm. tällaisia vastauksia (sen kummemmin erittelemättä kuka sanoi mitäkin):

– Välitunnit

– Voimistelurenkaat & leuanvetotanko

– Trampoliini kesällä

– Jumppapatja

– Harrastukset

– Tanssien opettelu (lapsilla ei ole TikTokia tai YouTubea omissa puhelimissa, mutta katsotaan joskus yhdessä mun puhelimesta/telkkarista kivoja tansseja ja opetellaan yhdessä)

– Pyörälenkit

– Lähellä oleva leikkipuisto

En haluaisi ajatella, että arkiliikunta on välineurheilua, koska kyllähän liikkua voi ihan ilmaiseksi. Meillä kuitenkin nämä muutamat pienet hankinnat ovat olleet merkittävässä osassa lisäämässä lasten liikuntaa: voimistelurenkaat, leuanvetotanko ja trampoliini. Kesällä tramppa riittää jo yksin huolehtimaan, että tulee ainakin tuo koululaisten liikuntasuositus täyteen. Ja nyt syksyllä ostettiin koululaisille yhteissynttärilahjaksi leuanvetotanko ja jumpparenkaat, ja täytyy sanoa, että olen aivan äimistynyt siitä, kuinka kovassa käytössä ne ovat olleet.

Rahallinen panostus tähän oli n. 100€, mutta renkaille on ollut käyttöä ihan joka päivä. Edelleen kuukautta myöhemmin niistä suorastaan kilpaillaan päivittäin, että kuka saa olla niissä eniten. Ja miten nopeasti taidot karttuvat lapsilla, kun he harjoittelevat päivittäin! Meillä yksi lapsista sai kolmen viikon harjoittelun jälkeen vedettyä jo kolme leukaa, vaikka alussa ei lähtenyt yksikään. Olen jopa harkinnut, että ostaisi vielä toisen setin renkaita toiseen oviaukkoon. Tai ehkä sittenkin puolapuut toiseen lastenhuoneeseen?

Lisäksi meillä on paljon tyhjää lattiatilaa, jumppapatja ja bObleseita, joilla voi tehdä temppuratoja. Kun liikunnalle on sisällä mahdollisuuksia, lapset kyllä käyttävät ne. Ainakin meillä kaikki lapset ovat ihan erilaisia (vaikka samaakin löytyy), mutta kaikki myös oma-aloitteisesti liikkuvat sisällä paljon ja käyttävät kaikkia liikuntavälineitä, joita meillä on. Lapsilla on luontainen tarve ja halu liikkua ja siksi he helposti alkavat liikkumaan, jos esillä on jotain liikkumiseen kannustavia juttuja.

Ulkoliikunta on mahtava juttu ja pyritään käymään yhdessä pyörälenkeillä, leikkipuistossa, metsässä kävelemässä ja muutenkin nauttimaan raikkaasta ilmasta. Talvella (jos lunta tulee) tehdään lumiukkoja ja lumilinnoja, käydään pulkkamäessä, luistellaan ja käydään pakkaskävelyillä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kun talven pimeys iskee ja koululaisten tullessa kotiin valoisat tunnit ovat jo menneet, sitä liikuntaa harrastatetaan enemmän sisätiloissa arkipäivisin. Siksi onkin tärkeää, että kotoa löytyy sisältäkin mielekästä liikuttavaa puuhaa.

Lapset käyvät myös ohjatuissa harrastuksissa, mutta niiden määrää vähennettiin ainakin nyt tämän syksyn ajaksi, koska koronarajoituksista ei ollut tietoa, enkä halunnut ottaa sitä riskiä jonka otin keväällä, että maksoin esim. 600€ yhden lapsen yhden harrastuksen kevätkauden tunneista, mutta alle puolet niistä pidettiin, eikä rahaa saatu (ihan ymmärrettävästi) takaisin. Siksi pudotettiin syksyksi viikottaisten harrastuskertojen määrää. Toistaiseksi harrastukset ovat saaneet jatkua, mutta katsotaan miten tilanne etenee vielä tästä. Olen ihan tyytyväinen, että tehtiin tämä ratkaisu ja varmaan jatketaan vielä kevätkin samalla linjalla, mikäli koronatilanne pysyy samantyyppisenä.

Erilaisten jumppavälineiden ja ohjattujen harrastusten lisäksi liikutaan kyllä paljon yhdessä ihan ilmaiseksi. Opetellaan tansseja peilin edessä (olen vieläkin niin kiitollinen eteisen peilikaapeista, jollaisista haaveilin monta vuotta), kokeillaan tehdä pyramideja, pidetään diskoja olkkarissa ja katsotaan jooga- ja jumppavideoita YouTubesta. Meidän lasten innostus liikuntaa kohtaan saa mutkin liikkumaan, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Ja siis kyllähän noilla 15 sekunnin tansseilla saa hien pintaan hyvinkin nopeasti, kun tekee liikkeet täysillä ja harjoittelee sarjaa kymmeniä kertoja.

Olin itse sellainen lapsi, joka tykkäsi arkipäivisin koulun jälkeen lähinnä makoilla lattialla piirtämässä tai makoilla sohvalla lukemassa. Kävin kyllä kerran viikossa tanssitunnilla ja leikin kavereiden kanssa puistossa, mutta siinä se. Edelleenkin olen sellainen aikuinen, joka tykkäisi ennemmin vaan piirrellä ja lukea kirjoja, ja käydä kerran viikossa harrastamassa liikuntaa. Lapsille haluan kuitenkin antaa toisenlaisen esimerkin, sellaisen, jossa liikunta on yhtä tärkeä osa arkea kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Lukeminen ja piirtäminen on ihanaa, niitäkin me tehdään yhdessä. Mutta vaikka päivästä raivaa liikunnalle osan, ehtii ihan hyvin vielä tehdä muutakin.

Mun mielestä tärkeimmät keinot saada lapset liikkumaan ovat esimerkin voima, sekä se, että liikunnalle on mahdollisuuksia sekä kotona että kodin lähistöllä. En tarkoita tällä, että kaikilla pitäisi olla voimistelurenkaat tai tramppa, ei meilläkään aina ole ollut. Mutta se, että näyttää lapselle miten voi helposti liikkua kotona (esim. kuuntelee musiikkia ja tanssii, tekee ilmaisia treenejä YouTubesta, tai harjoittelee vaikka kyykkyhaastetta yhdessä) ja ulkona (itsekin liikkuu siellä leikkipuistossa, ottaa lapsen mukaan lenkille tai metsään) on tärkeää.

Olen ylpeä siitä, että meidän lapset liikkuvat paljon, vaikka itse en ennen lapsia kovin säännöllinen liikkuja ole ollut. Toivon, että nämä lapsuudessa saadut eväät liikuntaan kantavat koko elämän, eikä heidän tarvitse opetella aikuisena ottamaan liikuntaa osaksi arkea, kun se on jo sitä. Toki nyt kun lapset ovat vielä alakouluikäisiä, on meillä vanhemmilla enemmän sananvaltaa.  Kiinnostavaa nähdä miten liikunta toteutuu tulevaisuudessa lasten teini-iässä, ovatko voimistelurenkaat ja tramppa silloinkin hittejä vai ihan mjääh.

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän kokemuksia lasten liikkumisesta, joko omia kokemuksia tai lastenne kokemuksia! Tuleeko teillä helposti lasten liikuntasuositukset täyteen? Keskustelu jatkuu Instassa ja Facebookin puolella!