Kaupallinen yhteistyö: Newbody Family

Lasten harrastusten mahdollistaminen on mulle yksi niitä tärkeitä juttuja vanhempana. Haluan, että meidän lapsilla on mahdollisuus tavoitella omia unelmiaan, kokeilla erilaisia heitä kiinnostavia lajeja ja kenties ehkä löytää se oma juttu, jota lähteä seuraamaan ja jossa kehittyä. Harrastukset ovat kuitenkin melko kalliita, eikä kaikilla lapsilla ole niihin mahdollisuuksia samalla tavalla. Urheiluseuroilla on onneksi erilaisia keinoja tukea kaikkien lasten harrastamista ja esimerkiksi kisamatkoihin, harjoitusleireihin ja tapahtumiin osallistumista ja yksi niistä keinoista on varainhankinta.

Varainhankintaa tekevät myös koululuokat esimerikiksi erilaisia luokkaretkiä varten. Etenkin näinä haastavina pandemia-aikoina kaikenlainen seurojen ja luokkien varainhankinta on kuitenkin vaikeutunut, kuten myös retkien ja matkojen järjestäminen. Perinteisiä myyjäisiä ei ole voinut järjestää, eikä ovelta ovelle kiertäminenkään ole ollut aina hyvä idea. Onneksi varainhankintaan on olemassa myös turvallisia ja kannattavia keinoja, joihin ei tarvita kontaktia lainkaan.

Newbody Family on yritys, joka jo vuodesta 1987 asti on auttanut seuroja ja koululuokkia varainhankinnassa. Yhdessä tekeminen on todella tärkeää varsinkin lapsille sekä nuorille ja kaikilla perheillä/nuorilla/lapsilla pitäisi olla mahdollisuus osallistua ja kokea tärkeitä asioita yhdessä. 

Newbody Family tarjoaa myyntiin laadukkaita tuotteita, joita on helppo myydä ja joista vaatteilla on myös vuoden takuu. Muilla tuotteilla (mausteet ja kodin tuotteet) on takuu parasta ennen-päivämäärään. Kaikilla Newbody Family-tuotteilla on tietysti myös
peruutusoikeus 14 päivän kuluessa ostosta. Tämä on ihan huippua, koska tuotteiden hinta on myös laatuun nähden edullinen. Harvan edullisen T-paidan tai sukkaparin voi olettaa kestävän vuotta käytössä, mutta Newbody Familyn kaikilla vaatteilla on vuoden takuu ja niitä testataan valmistusprosessin, kemikaalien ja laadun osalta todella aktiivisesti. Hinnat taas ovat edullisia siksi, että niitä myydään varainhankinnan keinoin, jolloin monet kaupassa myytävän tuotteen kustannukset jäävät pois tuotteen hinnasta.  Tuotteiden valmistusprosessista, laadun tarkkailusta ja takuusta voi lukea Newbodyn sivuilta lisää

Laadukkaiden perusvaatteiden sekä urheiluvaatteiden lisäksi Newbody Family tarjoaa myyntiin myös käsirasvaa, saippuaa, tuoksukynttilöitä, huonetuoksuja ja pyyhkeitä, sekä mausteita. Tuotteita voi ostaa Newbody Familyn kotisivuilta aina kunkin seuran tai luokan omasta verkkokaupasta. Tuotteet maksetaan verkossa ja toimitetaan suoraan asiakkaalle. Eli kaikki onnistuu täysin kontaktittomasti. 30% paketin hinnasta menee aina myyjänä toimivalle seuralle tai koululuokalle, riippumatta siitä minkä tuotteen asiakas ostaa ja kuinka paljon. Seuran tai luokan ei tarvitse myöskään maksaa tilaamiaan tuotteita etukäteen, vaan ne maksetaan vasta sitten toteutuneiden ostosten tuotoista, jolloin myyminen on riskitöntä. 

Koska Newbody Family haluaa antaa mahdollisimman monelle mahdollisuuden testata heidän tuotteidensa laatua, he haluavat antaa 50 mun seuraajalle mahdollisuuden saada ilmaiseksi testiin itselleen seitsemän paria luomupuuvillaisia ECO Ankle -sukkia (arvo 17€) sekä Hand Care Setin (arvo 17€), joka sisältää kaksi käsisaippuaa ja käsivoiteen, jotka on valmistettu Ruotsissa ja ne eivät sisällä silikoneja, parabeeneja tai PGE:tä. Lisäksi kaikki halukkaat voivat saada testiin ilmaiseksi kaksi paria sukkia. Eli jos et mahdu näiden 50 ensimmäisen joukkoon, niin voit saada silti itsellesi kahdet laadukkaat luomupuuvillaiset sukat. 

Testaa ilmaiseksi luomupuuvillaisia sukkia sekä kauneudenhoitotuotteita, toimi näin:

Klikkaa itsesi Newbody Familyn sivuille ja täytä vaaditut tiedot, jolloin saat itsellesi testiin ilmaisen tuotepaketin, joka sisältää 1 paketin luomupuuvillaisia sukkia ja 1 kpl Hand Care Setin. Tuotteiden testaaminen ei sido mihinkään, eikä aiheuta sinulle kustannuksia. Mikäli et mahdu ekojen 50 joukkoon, saat silti kaksi paria sukkia itsellesi (sukkien testaajien määrässä ei ole ylärajaa). 

Meillä on ollut nyt jonkin aikaa testissä Newbodyn laadukkaita perusvaatteita, kuten toppeja, T-paitoja, sporttivaatteita sekä alusvaatteita ja miellyttäviä luomupuuvillaisia sukkia. Ollaan oltu oikein tyytyväisiä. T-paidat ovat pitäneet värinsä ja muotonsa kuten takuussa luvataan, eivätkä saumat kierrä. Materiaalit ovat mukavia ja hengittäviä ja tykkään siitä, että paketissa tulee kerralla paljon sukkia ja paljon alusvaatteita, koska niitä ei tunnu olevan ikinä riittävästi. 

Suurin valikoima Newbodylta löytyy naisille, mutta myös miehille on laajasti erilaisia tuotteita ja lapsille alusvaatteita sekä sukkia. 

Olen iloinen, että Newbody Family tuli minulle tutuksi, tiedänpähän ainakin mitä ehdotan seuraavan kerran kun jokin harrastusryhmä tai lasten koululuokka pohtii varainhankintaa. Newbodyn arvot kohtaavat omieni kanssa hyvin vahvasti ja tulokset puhuvat puolestaan. Niistäkin voi lukea lisää Newbodyn sivuilta, joilla on kattavasti ja avoimesti kerrottu yrityksen toiminnasta, arvoista ja tuloksista.

Jos jotain vuosi 2020 on mulle opettanut, niin sitä armollisuutta itseäni kohtaan, jota olen etsinyt itsestäni jo vuosia. Kauan sitten, ennen kuin musta tuli ensin hukassa oleva teini ja sitten kovaa vauhtia eteenpäin pyrkivä ja mielellään perheelleen omistautuva aikuinen, tein joka päivä paljon asioita, joista nautin. Makasin piirtämässä lattialla niin, että vasemman kyynärpääni iho näyttää edelleen 15 vuotta myöhemmin aivan norsun nahalta. Luin niin paljon kirjoja, että en nykyisin saa luettua edes viidessä vuodessa yhtä paljon kuin silloin puolessa vuodessa. Askartelin, maalasin tauluja ja haaveilin. Kirjoitin ajatusten virtaa ylös päiväkirjoihin ja fanfictioniin. Olin rennosti yksin.

Teininä rentouduin eri tavalla. Juhlin ja olin ulkona ystävien kanssa. Nukuin ihan hulluna. Katsoin paljon leffoja, ystävien kanssa. No, silloinkin vietin paljon sellaista aikaa, kun en hirveästi juuri kelaillut mitään, olin vaan.  Mutta silloin tavallaan unohdin ne asiat, joita tykkään ihan yksin tehdä. Silloin olin aina kavereiden kanssa.

Sitten tuli Otto, tuli blogi ja tuli vauva. Blogista tuli ensin rakas harrastus, ihana puuha, jota tehdä yksin sillon kun vauva nukkui ja Otto pelasi. Se oli mun oma juttu. Keskitin kaiken luovuuteni siihen. Mukaan tuli Instagram, Facebook ja YouTube, joihin sai myös purkaa luovuutta eri muodoissa. Ne olivat asioita, joita tein ihan yksin ja nautin niistä. En edes muistanut lukea, piirtää tai maalata, kun puuhailin niin mielellään blogini parissa aina kun oli luppoaikaa. Se oli ihana, joustava harrastus, kunnes siitä tuli mulle työ. Olen nauttinut ihan hirveästi työstäni ja olen käyttänyt siihen todella todella paljon aikaa ja resursseja.

Se raja, jolloin harrastus muuttui työksi on tosi häilyvä mun muistikuvissa. Meni todella pitkään tajuta, että blogi ja some eivät olleet niitä ”mun omia juttuja” enää. Ne eivät ole mulle enää rentoutuskeino tai oma harrastus, vaan ne ovat mun työ. Ne toki antavat edelleen mulle ihan valtavan paljon energiaa, iloa ja inspiraatiota, mutta ne ovat myös työ, josta tarvitsee taukoja ja rentoutumista. Se on toki positiivinen ”ongelma”, että rakkaasta harrastuksesta on saanut itselleen työn.

Työ voi olla samaan aikaan todella inspiroivaa ja todella kuluttavaa. Ja vaikka olenkin erittäin kiitollinen, että saan tehdä työkseni juuri sitä mitä rakastan, olen tänä vuonna vihdoin alkanut oikeasti tajuta, että tarvitsen sen rinnalle niitä muitakin oikeita omia juttuja. Niitä, joissa kukaan ei vaadi multa mitään, joita tehdessä voi vaan antaa ajatusten virrata tai olla ajattelematta mitään.

Ja arvatkaa mitä. Olen niin onnellinen, että olen viimeinkin tajunnut sen! Koska: tänä vuonna olen tehnyt niin paljon kivoja juttuja. Olen ottanut aikaa ihanille, rentouttaville asioille arjessa. Olen vaan nauttinut ja puuhaillut ja ollut läsnä hetkessä itselleni. Eikä se ole ollutkaan niin vaikeaa mitä luulin. Hetkiä siellä täällä. Joskus kokonaisia päiviä. Olen maalannut akryyliväreillä ja vesiväreillä, piirtänyt, tanssinut, lukenut kiinnostavia kirjoja. Olen askarrellut tupsuja tai koristeita ja käyttänyt tunteja vanhojen kenkien puhdistamiseen, jotka olivat mulle tärkeät. Olen omistautunut kasvomaalauksille ja viettänyt aikaa katsellen kauniita kuvia joulukoristeluista. Olen vaan ollut ja puuhastellut asioita ilman paineita siitä, että niiden puuhien pitäisi johtaa johonkin tärkeään tai suurempaan. Miten virkistävää!

En osaa sanoa mikä oli se yksi asia, joka käynnisti tämän lumipalloefektin ja sai mut ottamaan niitä pieniä hetkiä itselleni melkein joka päivä. Ehkä se oli pitkästä aikaa kiinnostavaan kirjaan uppoutuminen, tai maalaaminen yksin akryyliväreillä pitkän tauon jälkeen. Mutta olen vaan niin iloinen, että olen saanut nämä asiat takaisin! Uskon, että vaikutusta on ollut myös ympäristöllä. Tässä kodissa on niin paljon helpompaa rentoutua ja hengittää ja ottaa itselleen tilaa. Täällä on tilaa luovuudelle ja oma rauha. Kun ikkunoista näkyy lähinnä tuulessa huojuvia puita, mun on jotenkin tosi paljon helpompaa rauhoittua, kuin hektisen tien varrella olevassa rivarissa.

Olen puhunut armollisuudesta monesti ja se on ollut tavoitteena mulla kauan, mutta ehkä vasta nyt olen alkanut sisäistää sen aidosti, enkä vaan tavoitellut sitä. Pelkän puheen sijaan ymmärtänyt mitä se juuri mulle merkitsee. Ja se jos mikä on korvaamattoman arvokasta. Tuntuu kuin uusi maailma olisi auennut, jossa mikä tahansa luova puuha on mulle mahdollista. Hitto vie, olen jopa miettinyt alkaisinko neulomaan ensimmäistä kertaa sitten kasiluokan. Ei sitä kuulkaa tiedä mistä kaikesta ehdin vielä innostua!

Lasten pitäisi liikkua arjessa _paljon_. Alle kouluikäisten lasten liikuntasuositus on kolme tuntia päivässä, 7-18-vuotiailla suositus on 1,5-2 tuntia päivässä liikuntaa (lähde: THL). Se on sellainen määrä liikuntaa, että aikuinen saisi tehdä kovasti töitä sen saavuttamiseksi, etenkin jos on esim istumatyössä, kuten minä. Onneksi aikuisten ei tarvitse suositusten mukaan liikkua ihan niin paljoa. Mutta miten lapset saa liikkumaan suositusten verran joka päivä? Tätä multa on kysytty moneen kertaan, että miten meidän perheessä on saatu lapset liikkumaan riittävästi. Aloin ihan pohtimaan tätä kysymystä ja kysyinkin lapsilta, että mitkä asiat saavat heidät arjessa liikkumaan. Sieltä tuli mm. tällaisia vastauksia (sen kummemmin erittelemättä kuka sanoi mitäkin):

– Välitunnit

– Voimistelurenkaat & leuanvetotanko

– Trampoliini kesällä

– Jumppapatja

– Harrastukset

– Tanssien opettelu (lapsilla ei ole TikTokia tai YouTubea omissa puhelimissa, mutta katsotaan joskus yhdessä mun puhelimesta/telkkarista kivoja tansseja ja opetellaan yhdessä)

– Pyörälenkit

– Lähellä oleva leikkipuisto

En haluaisi ajatella, että arkiliikunta on välineurheilua, koska kyllähän liikkua voi ihan ilmaiseksi. Meillä kuitenkin nämä muutamat pienet hankinnat ovat olleet merkittävässä osassa lisäämässä lasten liikuntaa: voimistelurenkaat, leuanvetotanko ja trampoliini. Kesällä tramppa riittää jo yksin huolehtimaan, että tulee ainakin tuo koululaisten liikuntasuositus täyteen. Ja nyt syksyllä ostettiin koululaisille yhteissynttärilahjaksi leuanvetotanko ja jumpparenkaat, ja täytyy sanoa, että olen aivan äimistynyt siitä, kuinka kovassa käytössä ne ovat olleet.

Rahallinen panostus tähän oli n. 100€, mutta renkaille on ollut käyttöä ihan joka päivä. Edelleen kuukautta myöhemmin niistä suorastaan kilpaillaan päivittäin, että kuka saa olla niissä eniten. Ja miten nopeasti taidot karttuvat lapsilla, kun he harjoittelevat päivittäin! Meillä yksi lapsista sai kolmen viikon harjoittelun jälkeen vedettyä jo kolme leukaa, vaikka alussa ei lähtenyt yksikään. Olen jopa harkinnut, että ostaisi vielä toisen setin renkaita toiseen oviaukkoon. Tai ehkä sittenkin puolapuut toiseen lastenhuoneeseen?

Lisäksi meillä on paljon tyhjää lattiatilaa, jumppapatja ja bObleseita, joilla voi tehdä temppuratoja. Kun liikunnalle on sisällä mahdollisuuksia, lapset kyllä käyttävät ne. Ainakin meillä kaikki lapset ovat ihan erilaisia (vaikka samaakin löytyy), mutta kaikki myös oma-aloitteisesti liikkuvat sisällä paljon ja käyttävät kaikkia liikuntavälineitä, joita meillä on. Lapsilla on luontainen tarve ja halu liikkua ja siksi he helposti alkavat liikkumaan, jos esillä on jotain liikkumiseen kannustavia juttuja.

Ulkoliikunta on mahtava juttu ja pyritään käymään yhdessä pyörälenkeillä, leikkipuistossa, metsässä kävelemässä ja muutenkin nauttimaan raikkaasta ilmasta. Talvella (jos lunta tulee) tehdään lumiukkoja ja lumilinnoja, käydään pulkkamäessä, luistellaan ja käydään pakkaskävelyillä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että kun talven pimeys iskee ja koululaisten tullessa kotiin valoisat tunnit ovat jo menneet, sitä liikuntaa harrastatetaan enemmän sisätiloissa arkipäivisin. Siksi onkin tärkeää, että kotoa löytyy sisältäkin mielekästä liikuttavaa puuhaa.

Lapset käyvät myös ohjatuissa harrastuksissa, mutta niiden määrää vähennettiin ainakin nyt tämän syksyn ajaksi, koska koronarajoituksista ei ollut tietoa, enkä halunnut ottaa sitä riskiä jonka otin keväällä, että maksoin esim. 600€ yhden lapsen yhden harrastuksen kevätkauden tunneista, mutta alle puolet niistä pidettiin, eikä rahaa saatu (ihan ymmärrettävästi) takaisin. Siksi pudotettiin syksyksi viikottaisten harrastuskertojen määrää. Toistaiseksi harrastukset ovat saaneet jatkua, mutta katsotaan miten tilanne etenee vielä tästä. Olen ihan tyytyväinen, että tehtiin tämä ratkaisu ja varmaan jatketaan vielä kevätkin samalla linjalla, mikäli koronatilanne pysyy samantyyppisenä.

Erilaisten jumppavälineiden ja ohjattujen harrastusten lisäksi liikutaan kyllä paljon yhdessä ihan ilmaiseksi. Opetellaan tansseja peilin edessä (olen vieläkin niin kiitollinen eteisen peilikaapeista, jollaisista haaveilin monta vuotta), kokeillaan tehdä pyramideja, pidetään diskoja olkkarissa ja katsotaan jooga- ja jumppavideoita YouTubesta. Meidän lasten innostus liikuntaa kohtaan saa mutkin liikkumaan, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia. Ja siis kyllähän noilla 15 sekunnin tansseilla saa hien pintaan hyvinkin nopeasti, kun tekee liikkeet täysillä ja harjoittelee sarjaa kymmeniä kertoja.

Olin itse sellainen lapsi, joka tykkäsi arkipäivisin koulun jälkeen lähinnä makoilla lattialla piirtämässä tai makoilla sohvalla lukemassa. Kävin kyllä kerran viikossa tanssitunnilla ja leikin kavereiden kanssa puistossa, mutta siinä se. Edelleenkin olen sellainen aikuinen, joka tykkäisi ennemmin vaan piirrellä ja lukea kirjoja, ja käydä kerran viikossa harrastamassa liikuntaa. Lapsille haluan kuitenkin antaa toisenlaisen esimerkin, sellaisen, jossa liikunta on yhtä tärkeä osa arkea kuin hengittäminen, syöminen ja nukkuminen. Lukeminen ja piirtäminen on ihanaa, niitäkin me tehdään yhdessä. Mutta vaikka päivästä raivaa liikunnalle osan, ehtii ihan hyvin vielä tehdä muutakin.

Mun mielestä tärkeimmät keinot saada lapset liikkumaan ovat esimerkin voima, sekä se, että liikunnalle on mahdollisuuksia sekä kotona että kodin lähistöllä. En tarkoita tällä, että kaikilla pitäisi olla voimistelurenkaat tai tramppa, ei meilläkään aina ole ollut. Mutta se, että näyttää lapselle miten voi helposti liikkua kotona (esim. kuuntelee musiikkia ja tanssii, tekee ilmaisia treenejä YouTubesta, tai harjoittelee vaikka kyykkyhaastetta yhdessä) ja ulkona (itsekin liikkuu siellä leikkipuistossa, ottaa lapsen mukaan lenkille tai metsään) on tärkeää.

Olen ylpeä siitä, että meidän lapset liikkuvat paljon, vaikka itse en ennen lapsia kovin säännöllinen liikkuja ole ollut. Toivon, että nämä lapsuudessa saadut eväät liikuntaan kantavat koko elämän, eikä heidän tarvitse opetella aikuisena ottamaan liikuntaa osaksi arkea, kun se on jo sitä. Toki nyt kun lapset ovat vielä alakouluikäisiä, on meillä vanhemmilla enemmän sananvaltaa.  Kiinnostavaa nähdä miten liikunta toteutuu tulevaisuudessa lasten teini-iässä, ovatko voimistelurenkaat ja tramppa silloinkin hittejä vai ihan mjääh.

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän kokemuksia lasten liikkumisesta, joko omia kokemuksia tai lastenne kokemuksia! Tuleeko teillä helposti lasten liikuntasuositukset täyteen? Keskustelu jatkuu Instassa ja Facebookin puolella! 

Koska rakastan random-listojen tekemistä, halusin kirjoittaa listan random-asioista, jotka kiinnostaa mua juuri nyt. Listalla on pienempiä ja suurempia asioita, jotka ovat viime aikoina olleet mielessä erityisen paljon. Mitä sun listalta löytyy juuri nyt?

Asioita, jotka kiinnostaa mua tällä hetkellä:

– Voimaantuminen naisena. Moni ystävä ja tuttu on viime aikoina käynyt erilaisia (verkko)kursseja, joiden jälkeen he ovat löytäneet itsensä ihan uudella tavalla ja uskaltaneet olla kunnon bosseja. Sitä on ollut mahtavaa seurata! Vaikka koen uskaltavani toteuttaa itseäni suhteellisen rohkeasti, en todellakaan ole mitenkään räjähtävän itsevarma ja mun päässä on vieläkin joskus liikaa itseäni epäileviä ajatuksia. Mitä kaikkea voisinkaan saada aikaan ilman niitä? Ootteko käyneet itse jotain tällaisten aiheiden ympärillä pyörivää kurssia ja mitä ootte tykänneet? 

– Asuntosijoittaminen. Emme ole vielä alkaneet kiikaroimaan asuntoja uudelleen etuovesta oman asunnon oston jälkeen, mutta pyrimme sitä kohti, että ensi vuonna voisimme alkaa ainakin vilkuilemaan kiinnostavia sijoitusasuntoja. Sillä tavalla stressittömästi. 1,5 vuoden kiihkeä asunnon etsintä-prosessi on edelleen erittäin tuoreessa muistissa, joten sijoitusasunnon suhteen mennään varmasti sellaisella rennolla asenteella, eikä ainakaan etsitä kuumeisesti. Sitten jos ja kun se oikea tulee joskus vastaan, edetään sen mukaan. Sitä ennen kiinnostukseni kohdistuu pelkästään käsirahan säästämiseen, sekä kaiken mahdollisen tiedon imemiseen aiheeseen liittyen. Jos sinulla on vinkata hyviä kirjoja tai sivustoja aiheesta, otan vinkit kiitollisena vastaan. Onneksi lähipiirissä on myös innokkaita asuntosijoittajia, joilta saa paljon hyviä vinkkejä! Mutta tykkään lukea aiheesta ja opit jää itselläni parhaiten päähän lukemalla, niin siksi erityisesti kirjallisuus kiinnostaa. 

– Kirjat ja lukeminen. Voisin vaan lukea ja lukea ja lukea, kuten jo edellinenkin kohta paljasti. Se on niin parasta. Rakastan lukea erilaisten ihmisten tarinoita ja rakastan uppoutua hömppään. Rakastan oppia uutta ja inspiroitua. Kirjat tarjoaa niin paljon ja parhaimmillaan niillä voi olla valtava vaikutus omaankin elämään. Erityisesti tykkään myös meidän lukupiiristä, joka on tarjonnut ihan uudenlaisia lukukokemuksia. Löysin muuten kirppikseltä Nuorten äitien kirjan vuodelta 1947, huimaan kahden euron hintaan ja mun oli pakko ostaa se! Olen lukenut sitä suurella mielenkiinnolla ja ajattelin ehkäpä tehdä postauksen siitä, mitä eroavaisuuksia oli neuvoissa vuoden 1947 nuorille äidille nykyäiteihin verrattuna. Erot ovat aika huimia. 

– Väreillä sisustaminen. Olen huomannut, miten hyvä fiilis mulle tulee väreistä meidän kotona. Miten paljon rakastan kaikkia  värillisiä yksityiskohtia. Seuraan Instassa varmaan kymmentä eri värikästä sisustustiliä ja aina ihailen niitä upeita ja runsaita väriyhdistelmiä. Ehkä joskus olen vielä itsekin niin rohkea sisustaja, että meille tulee joku pinkki lavuaari ja viidakkoseinä vessaan. Toistaiseksi ollaan menty hieman hillitymmillä sävyillä alakerrassa, mutta kyllä pienikin väri, kuten se vaaleanpunainen sohva, jo piristää. 

– DIY -projektit. Lasten mentyä iltaisin nukkumaan olen viettänyt ihan liikaa aikaa Pinterestissä erilaisia DIY-ohjeita googlaillen. DIY-jutuissa kiinnostaa eniten se, miten vanhasta saa jotain uutta. Miten voi hyödyntää jo olemassa olevia juttuja ihan erilaisten uusien asioiden tekemiseen. 

– Kirjoittaminen. Sekä blogin että oman kirjan kirjoittaminen. En ole varmaan koskaan kirjoittanut niin paljon kuin viimeisen viikon aikana. Se on tosi puhdistavaa ja terapeuttista. Vaikka prosessi on vasta ihan alussa, se tuntuu jo niin tärkeältä. 

– Syksy. Vaikka kesä ja kesäsää on jotain niin parasta, niin jouluhullu sisälläni kuiskailee jo välillä, että kohta on taas joulu, meidän eka joulu täällä! Alle puoli vuotta enää. Syksyssä on aina toivoa ja uuden alkua. Rakastan kliseisiä syysjuttuja: uusia harrastuksia, peiton alle käpertymistä, kynttilöitä, juureksia ja kurpitsa-ruokia. Ja hei, syksy on ihana myös koska synttärit – syyskuussa juhlitaan taas minun ja esikoisen, sekä mun äidin synttäreitä. Mutta kyllä mä toivoisin, että saataisiin vielä muutamat kunnon uinti-säät tälle kesälle ensin, ennen kun alan fiilistelemään syksyä. Jos ensi viikolle aurinkoa ja muutama hellepäivä?

– Lasten kirjat. Ja erityisesti HYVÄT lastenkirjat. Sellaiset, jotka tarjoavat itselle ja lapsille ajattelemisen aihetta ja aivan uusia näkökulmia. Viime aikojen lemppareita ovat olleet esimerkiksi Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, sekä kaikki Päiväkoti Heippakamu -sarjan kirjat. Ollaan käyty lasten kanssa myös kirjastossa nyt kesällä säännöllisesti, kun keväällä kirjastossa käynti ei ollut koronan vuoksi mahdollista. On aina ihana fiilis kun on kassi täynnä uutta luettavaa! 

– Maalaaminen. Kuten muutama viikko sitten kirjoitin, olen todellakin löytänyt takaisin vanhan harrastukseni pariin. Nykyään tulee maalailtua ainakin kerran-pari viikossa, eikä pelkästään lasten pyytämiä piirroshahmoja tai eläimiä, vaan kaikkea, mistä mulle itselleni tulee hyvä mieli. Kasveja, kukkia, abstrakteja muotoja, kasvoja, ihmisiä. Maalaaminen on ihanan rentouttavaa.

Millaiset asiat sua kiinnostaa juuri nyt? Mitä uutta haluaisit oppia seuraavaksi? 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Olen puhunut ennenkin halustani kirjoittaa oma kirja. Siitä on varmaan jo kaksi vuotta, kun mainitsin siitä ensimmäisen kerran, mutta halu on ollut olemassa jo kauan ennen sitä. Olen oikeastaan aina ajatellut, että haluan tehdä oman kirjan vielä joskus. Toki rakastan kirjoittaa blogiakin, mutta kirja on jotain pysyvää. Joku sellainen pysyvä jälki maailmassa, jotain konkreettista ja käsin kosketeltavaa, joka jää tänne senkin jälkeen kuin mua ei enää ole. Vaikka siitä ei mitään valtavaa menestystä tulisikaan, se olisi kuitenkin olemassa. Mun ajatuksia painettuna paperille. 

Mulla on paljon erilaisia kirja-ideoita, jotka ovat pyörineet päässä vuosien varrella. Yhtä niistä olen alkanut kirjoittamaankin jo, joskus viime kesänä. Taisin kirjoittaa sitä kymmenen sivua ja olin varma, että tämä on nyt se, jonka teen valmiiksi asti. Kirjoitin toisetkin kymmenen sivua, mutta se oli vähän takkuisempaa kuin niiden ensimmäisten kirjoittaminen. Jossain vaiheessa kaikki koko kirjassa alkoi tuntua typerältä. Epäilin itseäni ja otin etäisyyttä kirjoittamiseen. Olin todella kriittinen ja päästin ehkä liikaa valloilleen ne ilkeät epäilevät äänet, jotka sanovat, että en osaa enkä tiedä tarpeeksi. Ajattelin, että ehkä mun on vain parempi keskittyä tähän blogiin ja muihin somehommiin. 

Kirja-ajatus on kuitenkin kytenyt mielessä ja olen jossain määrin tuntenut itseni epäonnistuneeksi, kun en ole saanut sitä edistettyä lainkaan. Jos olisin rohkeampi kuin olen, olisin listannut sen yhdeksi niistä tavoitteista, jotka haluan saavuttaa ennen kuin olen 30. Sillä viime vuoden idealla en kuitenkaan olisi ehkä saavuttanut tavoitetta, tajuan sen nyt. Se olisi ollut väärä idea siihen. Mutta ehkä senkin idean aika on sitten joskus, kun olen rauhassa saanut makustella sitä ja jalostanut sitä lisää. Ehkä sitten, kun minulla on vieläkin enemmän elämänkokemusta ja uskon viimein tietäväni tarpeeksi. Sain kuitenkin erään toisen idean, joka ei vaadi enempää tietoa tai kokemusta yhtään mistään. 

Tänä keväänä mä yhtenä aamuna heräsin ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, yhtäkkiä mun päässä oli lause, jolla aloittaisin mun ensimmäisen kirjan. Mä tiesin, että tässä se idea nyt on, tämä lause, tämä tarina mun on pakko saada kertoa. En kuitenkaan kirjoittanut sitä lausetta heti ylös, mutta se pyöri mun ajatuksissa viikkojen ajan. 

Kesäkuun alkupuolella tapasin yhdessä työtapaamisessa muissa merkeissä erään kustantamon edustajaa, jolle juttelin ideastani. Hän oli ensimmäinen tyyppi, jolle sanoin juuri tämän kirja-ajatuksen ääneen ja hän kannusti jatkamaan. Hänen mielestään idea kuulosti omaperäiseltä ja siltä, että sellaiselle teokselle voisi olla tilausta hyvinkin. Juteltiin yhdessä siitä, että tällaista juuri saman tyyppistä kirjaa ei vielä Suomesta löydy. 

Innostuin aivan valtavasti ja sain tosi paljon lisää itsevarmuutta. Tapaamisen jälkeen kirja pyöri ajatuksissa lähes päivittäin, mutta juhannus, remontti ja työt veivät mennessään, enkä löytänyt aikaa istahtaa alas vaan kirjoittamaan. Sanoin Otollekin ääneen, että hitsi haluaisin sulkeutua viikoksi mökkiin niinkuin se yksi nainen siinä yhdessä kauhuleffassa (mutta ilman niitä kauhuelementtejä) ja kirjoittaa vaan aamusta iltaan. Otto lupasi, että etsitään yhdessä mulle aikaa kirjoittaa.

Tavallaan kuitenkin tiesin, etten itse saa kyllä aikaiseksi sulkeutua viikoksi mökkiin, vaan jos mä sen kirjan teen, tulen tekemään ainakin ensimmäisen version siinä kaiken muun ohessa, keskellä arkea. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kesälomalla mä heräsin yhtenä aamuna seitsemän jälkeen (ja muu perhe nukkui kymmeneen) ja kolmessa tunnissa olin kirjoittanut yhdeksän liuskaa. Ja mikään teksti koskaan ei ollut tuntunut yhtä omalta kuin se juuri silloin. Siitä se sitten lähti ja nyt mä kirjoitan tekstiä sellaiselle mallille, että voin lähettää ensimmäisen version kustantamoille ja katsoa mitä tapahtuu. Ja nyt mulla ei takkua, vaan tekstiä pulppuaa. 

Suomalaiseen tapaan mua pelottaa, että nyt kun sanon tämän ääneen, niin kuitenkin jotain menee pieleen, enkä ikinä saakaan julkaistua tätä kirjaa. Kukaan ei kiinnostukaan mun ideasta, eikä tästä koskaan tule mitään muuta kuin tämä postaus. Mutta totuus on se, että tämä kirjoitusprojekti on mulle itselleni niin valtavan tärkeä, jotenkin myös sellainen kasvamisprosessi, että vaikka sitä ei koskaan lukisi mun itseni lisäksi kukaan muu, uskon, että se kannattaa viedä loppuun asti. Ja kenties, jos kukaan ei sitä haluakaan julkaista, mä länttään sen jatkokertomuksena tänne blogiin. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, nyt mä ensin haluan kirjoittaa ensimmäisen version loppuun asti.

Olen innoissani ja tämä kaikki tuntuu kovin puhdistavalta ja tarpeelliselta.