Kun hukkasin omat tavoitteeni

06.07.2019

Musta tuntuu, että aina välillä kadotan sen suunnan minne olen menossa ja mitä oikeasti haluan. Sitten taas löydän sen pariin. Joskus on ihan ok unohtaa kaikki tavoitteet ja elää sekunti kerrallaan eteenpäin, välillä pitkäksikin aikaa. Esimerkiksi vauvavuonna heittäydyin omasta halustani täysin siihen vuoteen, enkä miettinyt hetkeäkään eteenpäin. Mulla oli siinä hetkessä kaikki ja halusin vaan imeä itseeni sen kaiken ihanan mitä meillä oli yhdessä. Sain siitä aivan valtavasti voimaa ja teki hyvää höllätä ja keskittyä niin täysillä omaan vauvakuplaan.

Tunnen kuitenkin, että sen jälkeen mulla kesti tosi pitkään löytää uudelleen se mitä haluan ja tavoittelen. Olin pitkään aivan hukassa ja keskityin vain selviämään käsillä olevista tehtävistä, pystymättä miettimään asioita pidemmälle. Mulla oli töiden suhteen tosi hyvä tilanne, koska niitä riitti ja se riitti, että tein parhaani niiden asioiden suhteen mitä eteen tupsahti, tavoittelematta oma-aloitteisesti enempää.

Vauvavuoden jälkeen olin kuitenkin ihan huuli pyöreänä, että mitä haluan ja mihin voisin pyrkiä ja ennen kaikkea, mitä mun pitäisi tehdä, että etenen. Jähmetyin ihan paikoilleen, enkä tiennyt mistä aloittaa. Oma osansa oli varmasti myös niillä surullisilla asioilla, joita tapahtui vauvavuoden lopussa. Läheisten menettäminen lamaannutti ja pysäytti pitkäksi aikaa. Oli vaikea miettiä eteenpäin, kun suru ja ikävä valtasivat mielen.

Ympärillä ihmiset saavuttivat jatkuvasti hienoja asioita ja syyllistyin siihen perisyntiin eli vertasin itseäni muihin.

Käsi ylös, kuka joskus vertaa itseään toisiin, vaikka tietää ettei saisi vertailla? Mun käsi nousee ainakin heti. Mulle käy aina välillä niin, että vertailen itseäni, omia saavutuksiani ja tavoitteitani toisiin. Olenko riittävän hyvä, pystyisinkö minäkin tuohon, miksi minä en ole jo saavuttanut tuota asiaa? Miksi minä en saa tuota tehtyä omilla resursseillani, vaikka tuo saa tehtyä tuplasti enemmän pienemmillä resursseilla? Olenko huonompi? Jossain määrin vertailu on mulle ihan hyväkin asia välillä, sillä se voi herättää myös positiivisessa mielessä. Kunhan ei ahdistu siitä ajatuksesta, että joku toinen on pidemmällä, vaan ottaa sen inspiraationa.

Kun mä vertasin itseäni toisiin, aloin huomaamaan ne asiat, joita ihailin toisissa ja ne asiat, joita kohti itsekin halusin pyrkiä. Mä olin ennen listaihminen, mutta en ole enää. En tehnyt mitään konkreettista listaa, että tässä on nyt ne asiat mitä mäkin haluan. Mutta niitä asioita aina välillä putkahteli mun mieleen silloin, kun sain itseni kiinni vertailemasta. Aloin yksi asia kerrallaan miettimään, että okei, jos tämä on sellainen asia mitä mäkin haluan, mitä mä voisin tehdä saavuttaakseni sen? Mitä konkreettista voisin tehdä, mikä auttaisi mua lähemmäs mun tavoitetta? Kun mä aloin ihan oikeasti miettimään, mitä just mä itse voisin tehdä, keksinkin heti monia eri keinoja.

Siinä missä yhden vuoden elin vain sitä hetkeä, ja toisen vuoden olin hukassa ja selvitin kuka olin ja mitä halusin, tänä vuonna mä olen mennyt eteenpäin enemmän kuin niinä kahtena vuonna yhteensä. Tänä vuonna olen haastanut itseäni monessa asiassa yhtäaikaa ja olen kokenut tämän vuoden töiden suhteen antoisimmaksi pitkään aikaan. Palkitsevinta on ollut huomata se, että kun oikeasti tavoittelen niitä asioita mitä haluan, mä pääsen pikkuhiljaa koko ajan eteenpäin.

On ihan mieletön fiilis, kun pitkästä aikaa ne tavoitteet on kristallin kirkkaina mielessä. Olen ymmärtänyt sen, että mihinkään en pääse sormia napsauttamalla ja otan kaiken ilon irti pienistäkin edistymisistä. Samalla huomaan, että yhtäkkiä pienistä askelista onkin kasvanut suuri harppaus. Olen saavuttanut jo monta itselleni asettamaani tavoitetta jo pelkästään tänä keväänä ja kesänä, niin suurempaa kuin pienempääkin.

Siinä missä viime vuonna pienikin epäonnistuminen tuntui lamaannuttavalta, nyt mä pystyn jättämään sellaiset huomiotta ja keskittymään niihin asioihin, mitkä ovat menneet hienosti. Jos joku sanoo ei tai joku juttu ei toteudukaan, voin iloita kaikista niistä asioista, joihin on sanottu kyllä ja jotka ovatkin toteutuneet. Just nyt on niin siistejä projekteja käynnissä, että en olisi ikinä voinut kuvitellakaan vuosi sitten, kun mietin, että miksi en minä. Kaikkea en todellakaan voi saavuttaa heti, monet mun tavoitteista on pidempiaikaisia juttuja. Nyt osaan myös nähdä ne sellaisina, enkä ainoastaan saavuttamattomina.

Tärkeintä on uskaltaa avata suu silloin, kun tietää mitä haluaa ja kertoa ääneen niistä asioista, joista haaveilee. Yksin mäkään en olisi monia näistä asioista voinut saavuttaa. Olen lakannut pelkäämästä epäonnistumista ja alkanut miettimään vaan sitä, miten pääsen mun tavoitteisiin. Olen myös opetellut pyytämään sitä mitä haluan. Ja olen myös saanut. Kukaan muu ei tiputa mulle taivaalta parempia palkkioita tai mahdollisuuksia nousta esiin, vaan mun pitää olla itse rohkea. Lisäksi mun täytyy myös pitää huoli siitä, että teen aina parhaani.

Kadotan suunnan silloin, kun annan epäolennaisten asioiden vallata liian suuren tilan mun päästä ja unohdan keskittyä siihen, mikä oikeasti vie mua eteenpäin. Yritän pitää huolen siitä, että jatkossa niin ei kävisi mun huomaamatta. Jos itse valitsen pysähtyä ja ottaa aikalisän kaikesta, se on enemmän kuin ok. Mutta en halua enää huomaamattani kadottaa mun toiveita ja hukata suuntaa.

Onko teille käynyt niin, että olette kadottaneet sen oman tien? Vertailetteko te itseänne muihin, vaikka tiedätte, ettei saisi? 


5 Responses to “Kun hukkasin omat tavoitteeni”

  1. Avatar Eve sanoo:

    Tosi hyvä ja herättelevä kirjoitus. Kiitos!
    Mä olen ollut nyt 3,5v kotiäitinä ja nauttinut tästä ajasta hurjasti. Ammatilliset tavoitteet olen tietoisesti laittanut syrjään, mutta ihmisenä kasvaminen on ollut vahvasti läsnä arjessa ja äitiydessä. Mun unelma/tavoite on olla kotiäitinä vielä pari vuotta ja sitten miettiä uraa. Kuitenkin välillä mieleen hiipii epävarmuus siitä, että saanko olla vaan tässä ja nyt vai pitäisikö oikeasti jo suunnata ajatukset työjuttuihin. Kuitenkin uskon vahvasti, että nyt on mun aika olla kotona ja se sellainen ammatillinen kehittyminen on sitten tulevaisuudessa ajankohtaista. Yhteiskunta kuitenkin luo välillä (minun kohdalla) vähän paineita että pitäisi mennä töihin aiemmin ja laittaa lapset hoitoon. Koska niinhän kuuluu tehdä. Olen kuitenkin ylpeä,että me on toimittu niin kuin meille on sopivaa eikä niin kuin ehkä joku muu toimisi. Koska tämähän on meidän elämä ja meidän lapset, ei kenenkään muun 💗

  2. Avatar ida ihana sanoo:

    Upea teksti!<3
    Kyllä, valitettavasti vertailen itseäni ja omia saavutuksiani muiden saavutuksiin. Välillä tuntuu, että kaikki muut menevät eteenpäin, ja tunnen itseni surkeaksi.
    Jos vertailu saa tuntemaan negatiivista kateutta tai itsensä muita huonommaksi, se on oikeaa myrkkyä. Vertailu voi olla hyödyksi silloin, kun osaa olla oikeasti onnellinen toisten saavutuksista, tehdä toisen onnistumiset näkyväksi sille toiselle. Voihan olla, ettei toinenkaan ole huomannut niitä saavutuksiaan, kuten ei itsekään omiaan, ja on ihanaa, kun voidaan yhdessä ystävän tai perheenjäsenen kanssa niistä iloita.
    Parhaimmillaan muiden saavutusten huomaaminen on saanut mut pohtimaan, mitä itse haluan saavuttaa ja mitä niiden tavoitteiden eteen pitäisi tehdä. Uskon myös, että aina ei tarvitse aktiivisesti tehdätehdä asioita, vaan myös haaveet kantavat ja luovat tietä niille. Haluaisin koittaa unelmakarttaa pitkästä aikaa!<3
    Tärkeää on myös hyväksyä se, että koko ajan ja joka vuosi ei voi olla yhtä tehokas ja hyvä. Rauhallisemmatkin, ja epäonnistuneemmatkin vuodet ovat osa elämää. Ne antavat tilaa ja aikaa pohtia unelmia, ja vaikeuksista selviäminen rohkeutta ja voimia taas lentää niitä unelmia kohti.
    Tällaisia ajatuksia tekstisi herätti minussa tämään. Kiitos <3
    Ihanaa sunnuntaita!<3
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  3. Avatar raimo hee sanoo:

    Joskus on ihan hyvä idea katsella oikeasti kuka on ja mitä etsii. Se ei ole hukkaan mennyttä aikaa ja kaikista epäonnistumisista on hyötyä joskus myöhemmin.

    Tsemppiä!

  4. Avatar Cami sanoo:

    Täällä myös yksi p**keleen itsensä muihin vertailija. Tiedän myös aivan hyvin, että niin ei pitäisi tehdä, mutta teen kuitenkin. Muut tekee aina samat asiat paremmin kuin itse ja omat hienot saavutukset ei taas tunnu niin hienolta kuin muiden aivan samat saavutukset.

  5. Avatar Nimetön sanoo:

    Mä olen verrannut itseäni aina itseeni, haluan olla parempi minä ja se on ainut, miten muutoksia saan aikaan.
    Vuonna 2014 laihduin roimasti, juuri läheisen menettämisen takia (lähti ruokahalu kokonaan), ja olin aivan luuranko. Sen jälkeen lihoin takaisin parissa vuodessa extrakilot ja se otti mulla omaantuntoon ihan hirveesti. Katselin haikeena vanhoja kuvia ja mietin, missä on se tyyppi joka niissä kuvissa on ilosena. No, alkuvuodesta päätin, etten ota stressiä ja liikun sekä syön miten mieli tekee – pyrin terveellisyyteen. Tossa hetki sitten sain sukulaiselta myönteisen vastaanoton ”sähän näytät terveeltä! oot laihtunut, wau!” ja mulle tuli just sellainen JES-fiilis, olen saavuttanut yhden päämäärän ihan vahingossa :) Olen oppinut kantapään kautta kaiken; olen 27-vuotias ja moni on jo ehtinyt hankkia lapsia, toiset menneet naimisiin jne. Itse haluan elämältäni vain sen, että saan pitää kihlattuni niin kauan vierelläni kun vain mahdollista. Muulla ei ole väliä. Meillä kummallakaan ei ole lapsiin halua, hyvinvointi on ihan kirkas ykkönen ja siitä jos jostain olen onnellinen! Olen saavuttanut yhden etapeistani ihan vahingossa – seuraavaksi pitäisi keksiä uusi :)

Kommentoi