Lapset päättää -päivä 3.0

21.07.2019

Me vietettiin tämän viikon maanantaina meidän perheen kolmatta lapset päättää -päivää. Tämä oli niistä ensimmäinen, johon taaperokin kunnolla osallistui, sillä tällä kertaa hän sai myös olla mukana päättämässä päivän sisällöstä. Päivä oli aivan ihana ja jälleen kerran saatiin yllättyä siitä, miten ihania toiveita lapsilla oli ja miten hienosti he tekivät yhteistyötä päättämisessä. Lapset suunnittelivat yhdessä meille unohtumattoman ihanan päivän.

Päivä alkoi suunnittelutuokiolla ja lego- sekä koiraleikeillä taaperon kanssa. Sitten kun oltiin yhdessä käyty herättämässä Otto, suunnitelma oli jo valmiina ja aloitettiin päivän vietto lasten suunnittelemalla ”terveellisellä herkkuaamupalalla”. Mua hihitytti tämä, että suunnitelmassa oli erikseen mainittu sana ”terveellinen”. Oli aamupalatoiveessa kyllä tuoreita marjoja, kauramaitoa, sokeroimatonta jugurttia, täysjyväleipää ja muita ihan hyviä juttuja, mutta lisäksi oli maapähkinävoi-hilloleipiä sekä rice crispies -muroja, joita me ollaan kesäloman kunniaksi ostettu. No yhtä kaikki meillä oli ihana aamupalatuokio ja kaikki saivat mahat täyteen.

Aamiaisen jälkeen keskusteltiin ensin vähän lounaasta. Lapset toivoivat lounaaksi valmiita snack pot -kuppipastoja, joihin vain lisätään keitetty vesi. Heillä oli kuitenkin toiveena vierailla kahdessa eri paikassa, joiden välissä syötäisiin lounas. Tultiin yhdessä siihen tulokseen, että on logistisesti fiksumpaa käydä jossain syömässä näiden kahden eri paikan välissä, kuin ajaa kotiin syömään ne snack potit. Lapset valitsivat sitten McDonaldsin, kun mietittiin sopivaa ruokapaikkaa kahden eri vierailukohteen välissä.

Sitten oli aika lähteä kohti Rush Trampoliinipuistoa, jonka lapset valitsivat päivän ”maksulliseksi aktiviteetiksi”. Oltiin sovittu yhdessä, että voidaan tehdä yksi joku spesiaalijuttu, johon voi olla sisäänpääsymaksut tms. ja sitten toinen aktiviteetti, jonka pitää olla ilmainen. Rush oli tosi hyvä kohde ja meillä oli niin hauskaa siellä. Ostettiin 1,5h rannekkeet ja saatiin pomppia itsemme kyllä aivan litimäriksi hiestä. Tehtiin sellainen moka, että ei otettu vaihtovaatteita. Me ei oikeasti arvattu, että siellä tulee niin tajuttoman kuuma. Olisihan se pitänyt älytä, että 1,5h pomppimisesta tulee hiki.

No, hikisinä ja onnellisina suunnattiin sitten lounaalle Mäkkiin Töölöön ja sen jälkeen lähdettiin kohti Lasten liikennekaupunkia, joka sijaitsee Auroran sairaalan vieressä. Oltiin varauduttu omilla pyörillä ja potkulaudoilla, sillä viimeksi kun käytiin siellä, se oli kiinni ja siellä sai liikkua omilla välineillä. Nyt paikka olikin täynnä elämää ja lapset pääsivät osallistumaan liikenneoppitunnille ja sen jälkeen ajamaan polkuautolla. Taapero ei vielä päässyt mukaan oppitunnille, eikä ajaminenkaan oikein luonnistunut, mutta paikalla oli onneksi ihan tosi kiva aidattu leikkipuisto, jossa hän olisi viihtynyt vaikka yöhön saakka.

Oppitunnin ja 40min polkuautoajelun jälkeen me lähdettiin pikkuhiljaa kotia kohti ruokakaupan kautta. Tytöt halusivat iltaruuaksi enchiladaa, joten käytiin ostamassa tarvikkeet siihen. Lisäksi oltiin etukäteen sovittu, että he saavat jotkut pienet karkkijutut lapset päättää -päivänä, vaikka se ei olekaan yleensä karkkipäivä. Kotona kokattiin, syötiin ja leikittiin ilta. Syötiin vielä iltapalaakin, vaikka unohdin sen kuvata videolle siinä tohinassa, kun taapero alkoi olla jo väsynyt aktiivisesta päivästä. Hän lähtikin sitten kesken iltasadun jo yöunille ja me höpöteltiin sen jälkeen isompien kanssa vielä hetki päivästä ja sen tapahtumista.

Oli kyllä kertakaikkisen ihana päivä jälleen kerran ja täytyy ehdottomasti järkätä taas uusi tällainen päivä mahdollisimman pian. Ehkä syksyllä meidän etelän lomalla voisi olla seuraava hyvä tilaisuus?

Tässä vielä video meidän päivästä, joka on tekstitetty (sekä ruotsinkieliset kohdat myös suomennettu) alusta loppuun asti.

Se oli ihana aloitus tälle helteiselle viikolle, joka sai tänään ihanan lopetuksen täydellisellä rantapäivällä. Törmättiin vielä rannalla kavereihin ja lapset seilasivat Pizza-uimapatjan kanssa meressä vaikka kuinka kauan kikattaen. Taas yksi viikko kesästä takana. Voisin sanoa, että kesän paras ja kesäisin viikko. Toivottavasti huomenna alkava ensi viikko on yhtä ihana <3

Tsekkaa myös:

Lapset päättää päivä

Lapset päättää päivä 2.0


18 Responses to “Lapset päättää -päivä 3.0”

  1. Avatar Alli sanoo:

    Olipa hauska video! Teidän lapset on niin suloisia. Paras kohta videossa oli mielestäni se kun lapset kertoivat kuinka he rakastavat toisiaan. <3

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan älyttömän paljon, kiva jos tykkäsit<3 Se on kyllä munkin lempparikohta tossa videolla ja kaikissa päivissä, kun saa nähdä ja kuulla miten paljon he rakastaa toisiaan <3

  2. Avatar Minävaan sanoo:

    Mulla vieri lopussa ihan kyyneleet, kun liikutuin siitä, miten videosta näkee, kuinka rakastettuja teidän lapset on ja että se muistetaan sanoa heille. Mullekin lapsuudessa vanhemmat muisti kertoa rakastavansa ja kertovat edelleen nyt aikuisenakin. Mun mielestä sitä ei voi koskaan sanoa liikaa. Toki en ajattele, että niissä perheissä ei olis yhtä paljon rakkautta, joissa sitä ei sanota ääneen, mutta kyllä siitä tulee hyvä olo. Kukapa ei joskus haluaisi kuulla olevansa rakastettu, vaikka sen tietäisikin.

    Haluan sen muistaa omillekin lapsille opettaa. Omia lapsia ei tosi vielä ole, mutta nyt esim. kummilastenkin kanssa yritän aina arkipuheessa kuljettaa sanoja, jotka osoittaa välittämistä, esim. ”voi rakas”.

    Mutta siis ihana video. Ja ehkä vähän hassusti sanottu, varsinkin kun oon sua nuorempikin, mutta siis oon tosi ”ylpeä” teidän tavasta olla vanhempia. Nuorina vanhempina ootte näyttäneet varmasti kaikille epäilijöille, että teidät on luotu tohon. Teidän perheessä on varmasti hyvä kasvaa. <3

    • Avatar Pink sanoo:

      Oi mikä ihana kommentti! Tämä kertoo myös kommentoijasta paljon hyvää ❤️. Ja samaa mieltä että teidän perheessä on varmasti hyvä lasten kasvaa.

      • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

        Pink, kiitos hirmuisesti sulle myös <3 Ja todellakin, kertoo ihmisestä paljon hyvää, kun pystyy täysin pyyteettömästi kehumaan ja kannustamaan tuolla tavalla. Koskee myös sinua! <3

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi itku miten ihana kommentti, kiitos <3 Tuli niin lämmin olo sun sanoista. Olet ihanan empaattinen ja sydämellinen! Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että sitä ei voi sanoa liikaa. Itse kans pienestä asti tottunut sen joka päivä sanomaan, niin en edes osaisi olla mitenkään muuten, kuin että se sanotaan joka päivä, monta kertaa päivässä. <3

      Olet varmasti aivan ihana kummi, just tuollainen mäkin haluan olla omille kummilapsille. <3 Ja kiitos kauniista sanoista, ei voi mulle äitinä olla kauniimpia sanoja kuin se, että sanot, että meidän perheessä on varmasti hyvä kasvaa. Koska se on mulle elämässä kaikkein tärkeintä, että meidän lapsilla on hyvä ja rakastettu olo <3

  3. Avatar Nimetön sanoo:

    Hieno video!

  4. Avatar ida ihana sanoo:

    Katsottiin tää video eilen poikaystävän kanssa, ja se oli aivan ihana!<3 Jotenkin on niin ihana, kuinka tavallisista asioista lapset oikeasti nauttii; tehdään kotona hyvää ruokaa, liikutaan ja vietetään aikaa perheen kanssa omassa kotikaupungissa -ja tietysti halaillaan ja luetaan yhdessä omalla sohvalla iltasatua. Näytti siltä, että teidän koko perhe nautti päivästä ja kun saitte tehdä yhdessä perheen kanssa asioita <3
    Ida
    Kotona kaupungissa -blogista

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi Ida kiitos ihan hirveesti, niin ihana kuulla sun tai teidän ajatuksia <3 Ihanaa että poikaystäväsikin katsoi! Ja siis just samaa mieltä, lapset oikeesti nauttii eniten just niistä tavallisista jutuista ja ennen kaikkea yhdessäolosta! Ihanaa ja aurinkoista viikkoa sinne <3

  5. Avatar Susanne sanoo:

    Olipas ihana video, ja varmasti myös ihana päivä. Mahtavaa kun on tekstitetty niin pystyi katsomaan sen myös ilman ääniä näin aamutuimaan makkarissa, kun muut nukkuu vielä.

    Se tuli tekstityksestä mieleen, että oletko miettinyt jos upottaisit tekstit videotiedostoon burned-in caption- toiminnolla? Näin niitä ei tarvitsisi erikseen laittaa päälle, vaikka eipä sekään nyt hankalaa ole. Lähinnä makukysymys. 😄

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos aivan hurjasti Susanne <3 Mustakin on kivaa kun on tekstitetty, kun itse kans katson videot lähes poikkeuksetta ilman ääniä :D Mä en osaa tehdä tekstityksiä muualla vielä kuin YouTubessa suoraan, mut jos oppisin jotenkin järkevästi ne tekemään niin toi on tosi hyvä vinkki! Kiitos siis toiveesta ja aurinkoista viikkoa sinne <3

  6. Avatar Roosa / SOS sanoo:

    Siis miten ihana hyvänmielenpäivä! Voin vain kuvitella miten tärkeitä nämä ovat lapsille. Ja miten hauskoja aktiviteetteja he valitsivat, etenkin ”terveellinen aamiainen” oli tosi söpö 😄

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Hei kiitos ihan älyttömän paljon Roosa, ihanaa kun kommentoit <3 Mustakin toi terveellinen aamiainen oli huippu :D! Iloista ja aurinkoista viikkoa sinulle <3

  7. Avatar Emminkemmi sanoo:

    Lapset päättää päivä video oli tosi ihana.Teillä on söpöjä lapsia.Kuvista näkyy kuinka paljon välittävät toisistaan ja sinusta ja Otosta.Ihanaa ja lämmintä viikkoa teidän perheellee olette mahtava perhe.

  8. Avatar Minna sanoo:

    Laitoin kolmen pisteen takaa tekstitys suomi, mutta silti ruotsinkieliset kohdat näkyy ruotsiksi? Mitenhän ne saisi suomeksi myös🤔

  9. Avatar sssansan sanoo:

    Novan höpötykset on niin hauskoja etten kestä :D<3

  10. Avatar emzi sanoo:

    Voi miten ihana päivä teillä oli! Hyvin tytöt osas päättää :D

Kommentoi