Pieniä muutoksia kotona – pelinurkan uusi paikka

10.09.2019

Koska me edelleen aktiivisesti etsitään meille uutta kotia ja tavallaan valmistaudutaan muuttoon, ei olla koko tänä vuonna ostettu juurikaan mitään sisustusjuttuja tai huonekaluja kotiin. Ei haluta ostaa tänne enää mitään sellaista, joka toimii erityisen hyvin tässä kodissa, koska voi olla, että seuraavassa kodissa onkin aivan erilainen pohja. Lastenhuoneeseen ostettiin yksi kaappi, joka on sellaista sarjaa, mitä haluan tulevassa kodissa enemmänkin lastenhuoneisiin, mutta muuten ei olla ostettu pitkiin aikoihin _mitään_. Ei huonekaluja, ei tyynyjä, ei torkkupeittoja, ei uutta työpöytää tai työtuolia Otolle, vaikka vanha meni rikki. Me vältellään väliaikaratkaisuja, koska tarkoituksena on ostaa kotiin vain ikuisia asioita (pois lukien tietysti jotkut lasten jutut, jotka toki pienen kokonsa vuoksi jossain vaiheessa jäävät tarpeettomiksi).

Silloin kun tekee mieli saada kotiin äkkiä jotain sutinaa, me pyöritellään huonekaluja. Yleensä ne parhaat järjestely-ratkaisut tulevat mieleen vasta kun huonekaluja on katsellut yhdessä (tai useammassa) asennossa jo pidemmän aikaa. Niin kävi tälläkin kertaa. Joskus jo aikoja sitten me siirrettiin Oton työpiste meidän portaiden alapuolelle ruokailutilan yhteyteen. Ratkaisu toimi, mutta ei ole koskaan ollut se kaikkein elegantein. Oton kaksi jättimäistä näyttöä, iso tietokoneboxi ja RGB-valot joka puolella eivät varsinaisesti kaunistaneet ruokailutilaa. Mutta ajattelin, että siellä ne ovat vähiten ”tiellä” ja paikka sopi Otollekin hyvin.

Viime viikolla Otto yhtenä päivänä keksi, että mitä jos siirrettäisiin hänen työpisteensä olkkariin, siihen, missä mun työpiste ihan ekana syksynä oli. Ensin vähän ähisin, että onkohan se nyt hyvä ajatus, mutta sovittiin, että kokeillaan. Bestå-kaapit olohuoneesta siirtyivät ruokailutilaan kavereidensa jatkoksi ja Oton työpiste olkkariin. Ja se oli ihan loistava ratkaisu! Ruokailutila näyttää nyt tuhat kertaa paremmalta ja isommalta, kun yhdellä seinällä on yhtenäinen kaappirivistö, joka jatkuu aina portaiden alle asti. Olohuoneessa taas työpiste on sellaisessa kohdassa, jota en esimerkiksi ole valokuvannut juuri muutenkaan. Se ei häiritse ketään ja Otolla on enemmän tilaa hengittää koneella ollessaan.

Oton ikivanha työtuoli vietiin jo aiemmin kierrätyskeskukseen ja nyt hänellä on työtuolina olohuoneeseen aikanaan ostettu kevyt nojatuoli. Ei se paras ratkaisu, mutta palvelee hyvin siihen asti, että muutetaan joskus ja sitten ostetaan se loppuelämän työtuoli. Nyt on tosi kiva, kun Otto on siinä olkkarissa hengailemassa, vaikka hän esimerkiksi pelaisi illalla kun lapset on nukkumassa. Ollaan kuitenkin yhdessä siinä, eikä eri huoneissa.

Bestå-kaappi on toiminut olkkarissa lelukaappina niin kauan, kuin taapero on leikkinyt pääosin siellä. Nyt 2,5-vuotiaana hän kulkee jo tosi sujuvasti itse portaissa ja siksi hänkin leikkii pääosin nykyisin yläkerrassa lastenhuoneissa siskojensa kanssa. Duplot jätettiin vielä ruokailutilan kaappiin ja lisäksi kaikki askartelutarvikkeet, muovailuvahat, lautapelit ja palapelit sekä valikoima kirjoja meillä on alakerrassa yhteisiä leikkejä varten. Portaiden alla on myös bOblesit, joista voi rakentaa temppuradan alakertaan. Nyt oli siis hyvä hetki siirtää lelut pois olkkarista ja se on rauhoittanut olkkarin menoa ihan älyttömästi, vaikka edelleenkin meillä se on sellainen ”elämän keskus” mikä näkyy siinä, että olohuone on lähes aina vähän sekaisin.

Tältä Oton työpiste näytti ennen ruokailutilan nurkassa portaiden alla:

Me ollaan molemmat tosi tyytyväisiä tähän muutokseen, koska se rauhoitti molempia huoneita jossain määrin. Nyt on tosi kiva, kun ruokailutilassa on sellainen yhtenäinen selkeä ilme. Lisä-laskutila tuli myös kreivin aikaan, sillä ihan parin viikon päästä juhlitaan jo esikoisen 8v-synttäreitä. On siis oikein kiva, kun tarjoiluita varten on nyt pitkä taso, johon asetella kaikki mahdollinen.

Välillä tekee ihan hirveästi mieli sisustaa ja ostaa kaikkea ja mun Pinterestin inspiraatiotaulut vain kasvavat kasvamistaan. Mutta tämä ratkaisu on ihan pakollinen, koska olisi täysin sietämätöntä ostaa turhia juttuja vain muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi ja sitten laittaa heti eteenpäin, kun ne eivät sopisikaan enää. Meillä on koko elämä aikaa sisustaa ja etsiä täydellisiä ratkaisuja sitten, kun ollaan uuden katon alla.

Mihin teidän kotona (jos siellä on sellainen) on sijoitettu samantyylinen pelinurkkaus? 


9 Responses to “Pieniä muutoksia kotona – pelinurkan uusi paikka”

  1. Sinderella sanoo:

    Tosi kivalta näyttää. Laskutila ruokailutilassa on aina tosi jees!
    Me muutettiin just ekaan omaan kotiin, joten on voitu miettiä ’lopullisempia’ ratkaisuja vaikka eipä sitä tiedä asutaanko tässä 2-, 5- tai vaikka 10-vuotta. Meillä on kans työpöytä ’ongelma’. Kolmiossa ei ole omaa työhuonetta, kun lapselle on oma huone, joten tietokone on sitten olohuoneessa. Mielestäni on kuitenkin tärkeää että toiselle tärkeää asiaa- tässä tilanteessa siis tietokonetta- ei tungeta johonki epäkäytännölliseen ja hankalaan paikkaan vain esteettisistä syistä. Ja itsekin tykkään että ollaan samassa tilassa vaikka tehtäis eri asioita.

  2. Nimetön sanoo:

    Asumme jo yhdeksättä vuotta ns. väliaikaisessa kodissa, enkä tiedä kauanko tämä väliaikaisuus jatkuu.

    Asunto on kuitenkin sisustettu, mutta alunperinkin mietitty asiat niin, että niitä ei tarvitse vaihtaa tai ne käyvät varmasti myös seuraavassa kodissa.
    Siksi en pahemmin ostele tyynynpäällisiä, vilttejä, verhoja tai muutakaan. Kun ei oikeastaan ole tarve muutoksille, koska alunperinkin kaikki on valittu aikaa kestäviksi valinnoiksi.

    Toki sisustus- ja ostelutapoja on erilaisia, toiset kaipaa myös enemmän muutoksia kuin toiset.

  3. Nimetön sanoo:

    Olohuoneessa meilläkin, ei mahtuisi muualle. Onhan se myös kiva että ollaan edes samassa tilassa vaikka eri asioita tehdään niin voi välillä jutellakin

  4. Aura sanoo:

    Näyttää muuten tosi kivalta toi keittiö! Pakko kysyä mistä on toi teiän keittiönpöytä? Ihana!
    Meillä on yhteinen työhuone ja siellä on miehen tietokonenurkkaus 😀 Välissä on sellanen sermi, joka rajaa tilaa, sillä mulla on etenkin usein työpuheluita johon haluan keskittyä. Yhteinen huone on kuitenkin toimiva, koska meillä sisustus on niin seesteistä :’D.

  5. Onpas oikein kivan näköinen ja vaikuttaa toimivalta ratkaisulta.

    Meillä oli vanhassa kodissa (muutetaan puolentoista viikon kuluttua) olohuoneessa semmoinen vähän hassu nurkkaus jossa oli kulmapöytänä miehen työpöytä jossa sitten pelattiin samalla. Tai hän pelasi, minä hyvin harvoin… Uudessa on olemassa luksus kuin työhuone. Toki jaamme sen, mutta saa pelata siellä rauhassa ja molemmat tehdä etäpäiviä rauhassa muusta kodista.

  6. Mira sanoo:

    Tosi kivan näköinen ja varmasti toimiva ratkaisu!

    Pakko kysyä, mikä/mistä tuo ruokailutilan verho on? Se on tosi kaunis ja sopii hyvin teidän ruokailutilaan 🙂

  7. Nipu sanoo:

    Itse olen niin päinvastainen, sillä en siedä kuunnella hiiren klikkailuja ja näppäinääniä samalla kun teen esim. koulutehtäviä keittiössä. Joten ollaan päädytty monen mielestä outoon ratkaisuun meidän kaksiossa: makkari on miehen pelihuone ja samalla toimii mulle vaatehuoneena, ja olohuoneessa sohvan sijaan meillä on sänky. Ei katsota juuri koskaan telkkaria ja sohva oli muutenkin tarpeeton silloin kun meillä semmoinen vielä oli. Muiden korvaan ehkä outo ratkaisu, mutta tuntuisi tyhmältä sisustaa niin kuin ”kuuluisi”, sänky makkariin, sohva ja telkkari olohuoneeseen yms.

    Ihanan rento sisustus ja kivoja värejä teillä, näyttää kodikkaalta:)

  8. Iina sanoo:

    Voisitko sää joskus jakaa sun Pinterest-tauluja / tehdä postauksen sun unelmien sisustustyylistä ja minkälaisista sisustusjutuista tykkäät? Ja kertoo just, että mikä suhun vetoo; tyyliin, skandinaavisuus, loft-henkisyys, teollinen jne. 🙂

  9. HR sanoo:

    Meillä on olohuoneen jatkona yksi huone, joka on liukuoven takana. Sen oven takaa löytyy kaksi pelinurkkausta sekä miehen kitarakamat seinien akustiikkapaneeleineen. Mukava harrastushuone, jossa kaikki saa olla valmiina ja jossa voidaan viettää yhdessä aikaa, mutta jonka saa liukuoven taakse halutessaan enemmän tai vähemmän piiloon!

    Tätä ratkaisua saattaa tulla tulevissa asunnoissa joskus vielä ikävä.

    Tuo ruokailutila näyttää kyllä tosi mainiolta 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.