Alakerran seuraavia remonttisuunnitelmia

21.08.2020

Keittiö on valmistunut ja ruokailutila (edelleen niitä tauluja lukuunottamatta) myös. Nyt on aika kääntää katse seuraaviin juttuihin, joita alakerrassa tulee tapahtumaan. Ihan ekana meillä on suunnitelmissa asentaa eteiseen uusi lattia, jota tilattiin samalla kun keittiönkin lattia. Lattiapaketit ovat lojuneet tuolla portaiden alla nyt kesäkuusta lähtien ja olisi kiva saada ne pois sieltä. Eteiseen tulee samaa lukkopontilla asennettavaa vaaleaa Pergon vinyylilaattaa, jota meillä on jo keittiössä.

Se on vain 4,5mm ohutta ja joustavaa, joten sen voi hyvin ja turvallisesti asentaa suoraan laatoituksen päälle. Meidän eteinen on melko ”synkkä” kun se on nyt alakerran ainoa esillä oleva tila, jossa on vielä tumma lattia. Eteinen on käytävän muotoinen ja lisäksi meillä on vielä tumma ulko-ovi, mikä pimentää käytävää entisestään. Odotan siis innolla, että saamme eteisestä valoisamman ja avaramman uuden lattian myötä.

Meillä on myös toinen suunnitelma. Eteisessä on tilava peiliovilla varustettu komero, jossa on siis vain yksi megaleveä vaatetanko, sekä kaksi hyllyä korkealla ylhäällä. Emme tarvitse meidän vaatteille ihan niin paljoa tilaa kuin siellä tällä hetkellä on ja Otolta tulikin Redditistä inspiroituneena huippu idea: hän siirtää oman työpisteensä sinne eteisen komeroon. Komero on niin iso, että nykyinen työpöytä mahtuu sinne mainiosti ja lisäksi hän voi vaihtaa esim. satulatuoliin, jonka saa työnnettyä sitten pöydän alle ja peilioven kiinni.

Näin työpiste siirtyy pois olohuoneesta ja sen saa vieläpä kokonaan piiloon. Sitten mun ja Oton työpisteet on myös hauskasti vierekkäin (vaikkakin väliseinällä erotettuna). Mä työskentelen yleensä tässä meidän niemekkeellä seisoen sen edessä tai baarijakkaralla istuskellen ja Oton pöytä on sitten heti seinän toisella puolella ja tuoli mun vieressä. En ikinä olisi itse keksinyt tällaista ideaa (ja muutenkin tuntuisi ehkä hurjalta käskeä mies laittamaan rakas oma tilansa komeroon piiloon), mutta olen iloinen, että Otto ehdotti sitä. Uusimmassa Ikean kuvastossa oli muuten myös toteutettu tällainen komero-työpiste ja vieläpä samalla työpöydällä, joka Otolla on.

Kun Oton työpiste siirtyy olohuoneesta pois, meillä on viimein aidosti mahdollisuus muuttaa olohuoneen järjestystä kunnolla. Suunnitelmissa on mahdollisesti asetella sohva nykyiselle telkkariseinälle, divaaniosa osittain portaiden alle. Televisio tulee luultavasti siirtymään sitten meidän nykyisen Picasso-taulun paikalle suuren ikkunan ja parvekkeen oven väliin, johon se ilmeisesti juuri ja juuri mahtuu. Television seinäteline tulee jättämään ihan hirveät jäljet, mikä on se syy, miksi ei olla aiemmin sitä siirretty. Mutta toki ne voi pakkeloida ja peittää vaikkapa isolla taululla.

Seinäteline on kuitenkin kätevä, sillä sen avulla telkkarin saa juuri siihen asentoon kuin haluaa. Vaikka telkkari ei sitten jatkossa olisikaan kiinnitettynä vastapäätä sohvaa, sen saa seinätelineen avulla hyvin käännettyä niin, että sohvalta on loistava näkyvyys. Olohuoneen säilytys menee varmasti osittain uusiksi, sillä tässä järjestyksessä ei ole tilaa tuolle suurelle Bestå-kaapistolle. Ei olla vielä keksitty mitä laitetaan sen tilalle, mutta kartoitamme vaihtoehtoja. Vitivalkoisen kaapiston tilalle olisi ihana saada jotain persoonallisempaa ja ehkä myös jotain väriä tai tekstuuria.

Tämä järjestys vaikuttaa ainakin ajatuksena hyvältä. Näin alakerta luultavasti avartuu (ainakin toivon niin) ja sellainen käytävämäisyys häviää täältä ja saadaan oikeasti kaikki ilo irti tästä avoimesta tilasta, johon tässä kodissa alunperin rakastuttiinkin. Mä tykkään itse sohvasta nykyiselläkin paikalla, mutta erityisesti Ottoa se ahdistaa. Alkuun hän suorastaan inhosi tätä järjestystä, mutta nyt on ilmeisesti jo tottunut siihen. Erilainen järjestys mahdollistaisi myös ehkä nojatuolin lisäämisen olohuoneeseen, kun sitten meille jäisi paljon avointa lattiatilaa. Ikkunatkin pääsisivät ihanasti esiin.

Nyt pitäisi vaan ottaa itseä niskasta kiinni, tyhjentää eteinen tavarasta ja tehdä lattia valmiiksi. Keittiöasentajalla meni 45 minuuttia, kun hän laittoi meidän keittiön lattian paikoilleen. Ohuen vinyylin asentaminen vaikutti huomattavasti helpommalta kuin meidän vanhan asunnon erikoispaksun laminaatin asentaminen. Palat sai leikattua mattoveitsellä. Ajateltiin siis ehkä olla niin hurjia, että laitetaan se itse, vaikka ollaan vähän tällaisia remppatumpeloita. Ehkä ensi viikolla jo tapahtuu?


Pieniä muutoksia kotona – pelinurkan uusi paikka

10.09.2019

Koska me edelleen aktiivisesti etsitään meille uutta kotia ja tavallaan valmistaudutaan muuttoon, ei olla koko tänä vuonna ostettu juurikaan mitään sisustusjuttuja tai huonekaluja kotiin. Ei haluta ostaa tänne enää mitään sellaista, joka toimii erityisen hyvin tässä kodissa, koska voi olla, että seuraavassa kodissa onkin aivan erilainen pohja. Lastenhuoneeseen ostettiin yksi kaappi, joka on sellaista sarjaa, mitä haluan tulevassa kodissa enemmänkin lastenhuoneisiin, mutta muuten ei olla ostettu pitkiin aikoihin _mitään_. Ei huonekaluja, ei tyynyjä, ei torkkupeittoja, ei uutta työpöytää tai työtuolia Otolle, vaikka vanha meni rikki. Me vältellään väliaikaratkaisuja, koska tarkoituksena on ostaa kotiin vain ikuisia asioita (pois lukien tietysti jotkut lasten jutut, jotka toki pienen kokonsa vuoksi jossain vaiheessa jäävät tarpeettomiksi).

Silloin kun tekee mieli saada kotiin äkkiä jotain sutinaa, me pyöritellään huonekaluja. Yleensä ne parhaat järjestely-ratkaisut tulevat mieleen vasta kun huonekaluja on katsellut yhdessä (tai useammassa) asennossa jo pidemmän aikaa. Niin kävi tälläkin kertaa. Joskus jo aikoja sitten me siirrettiin Oton työpiste meidän portaiden alapuolelle ruokailutilan yhteyteen. Ratkaisu toimi, mutta ei ole koskaan ollut se kaikkein elegantein. Oton kaksi jättimäistä näyttöä, iso tietokoneboxi ja RGB-valot joka puolella eivät varsinaisesti kaunistaneet ruokailutilaa. Mutta ajattelin, että siellä ne ovat vähiten ”tiellä” ja paikka sopi Otollekin hyvin.

Viime viikolla Otto yhtenä päivänä keksi, että mitä jos siirrettäisiin hänen työpisteensä olkkariin, siihen, missä mun työpiste ihan ekana syksynä oli. Ensin vähän ähisin, että onkohan se nyt hyvä ajatus, mutta sovittiin, että kokeillaan. Bestå-kaapit olohuoneesta siirtyivät ruokailutilaan kavereidensa jatkoksi ja Oton työpiste olkkariin. Ja se oli ihan loistava ratkaisu! Ruokailutila näyttää nyt tuhat kertaa paremmalta ja isommalta, kun yhdellä seinällä on yhtenäinen kaappirivistö, joka jatkuu aina portaiden alle asti. Olohuoneessa taas työpiste on sellaisessa kohdassa, jota en esimerkiksi ole valokuvannut juuri muutenkaan. Se ei häiritse ketään ja Otolla on enemmän tilaa hengittää koneella ollessaan.

Oton ikivanha työtuoli vietiin jo aiemmin kierrätyskeskukseen ja nyt hänellä on työtuolina olohuoneeseen aikanaan ostettu kevyt nojatuoli. Ei se paras ratkaisu, mutta palvelee hyvin siihen asti, että muutetaan joskus ja sitten ostetaan se loppuelämän työtuoli. Nyt on tosi kiva, kun Otto on siinä olkkarissa hengailemassa, vaikka hän esimerkiksi pelaisi illalla kun lapset on nukkumassa. Ollaan kuitenkin yhdessä siinä, eikä eri huoneissa.

Bestå-kaappi on toiminut olkkarissa lelukaappina niin kauan, kuin taapero on leikkinyt pääosin siellä. Nyt 2,5-vuotiaana hän kulkee jo tosi sujuvasti itse portaissa ja siksi hänkin leikkii pääosin nykyisin yläkerrassa lastenhuoneissa siskojensa kanssa. Duplot jätettiin vielä ruokailutilan kaappiin ja lisäksi kaikki askartelutarvikkeet, muovailuvahat, lautapelit ja palapelit sekä valikoima kirjoja meillä on alakerrassa yhteisiä leikkejä varten. Portaiden alla on myös bOblesit, joista voi rakentaa temppuradan alakertaan. Nyt oli siis hyvä hetki siirtää lelut pois olkkarista ja se on rauhoittanut olkkarin menoa ihan älyttömästi, vaikka edelleenkin meillä se on sellainen ”elämän keskus” mikä näkyy siinä, että olohuone on lähes aina vähän sekaisin.

Tältä Oton työpiste näytti ennen ruokailutilan nurkassa portaiden alla:

Me ollaan molemmat tosi tyytyväisiä tähän muutokseen, koska se rauhoitti molempia huoneita jossain määrin. Nyt on tosi kiva, kun ruokailutilassa on sellainen yhtenäinen selkeä ilme. Lisä-laskutila tuli myös kreivin aikaan, sillä ihan parin viikon päästä juhlitaan jo esikoisen 8v-synttäreitä. On siis oikein kiva, kun tarjoiluita varten on nyt pitkä taso, johon asetella kaikki mahdollinen.

Välillä tekee ihan hirveästi mieli sisustaa ja ostaa kaikkea ja mun Pinterestin inspiraatiotaulut vain kasvavat kasvamistaan. Mutta tämä ratkaisu on ihan pakollinen, koska olisi täysin sietämätöntä ostaa turhia juttuja vain muutamaksi kuukaudeksi tai vuodeksi ja sitten laittaa heti eteenpäin, kun ne eivät sopisikaan enää. Meillä on koko elämä aikaa sisustaa ja etsiä täydellisiä ratkaisuja sitten, kun ollaan uuden katon alla.

Mihin teidän kotona (jos siellä on sellainen) on sijoitettu samantyylinen pelinurkkaus?