Alkuviikon kuuma peruna: Syntyvyyden lasku Suomessa. Aiheesta toivottiin postausta ja mua on pyydetty jo aiemminkin (kesällä) ottamaan tähän kantaa esimerkiksi Instagramissa. Vastasinkin silloin yhden storyn verran siitä, että mitä mun mielestä Suomen pitäisi tehdä paremmin, jotta syntyvyys saataisiin nousuun, mutta halusin ottaa aiheen vähän kattavammin esiin nyt täällä blogin puolella.
Minkään alan asiantuntijahan minä en ole, mutta suomalaista lapsiperhekulttuuria tässä kuitenkin aika monta vuotta olen seurannut ja aika läheltä. Niin oman perheen kautta, erilaisten aiheeseen liittyvien tilaisuuksien ja tiedotteiden kautta kuin sitten tämän blogin ja muiden somekanavieni kautta. Näiden vuosien aikana olen jutellut todella henkilökohtaisestikin tuhansien eri ihmisten kanssa eri kanavissa, toteuttanut erilaisia kyselyitä ja äänestyksiä ja sitä kautta kuullut aika laajasti erilaisia lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia laidasta laitaan. Sanotaanko näin, että perheiden tarpeet ja haasteet on tulleet tutuksi. Halusin kuitenkin kysyä aiheesta suoraan heiltä, joita aihe koskettaa, enkä vain itse arvailla syitä tässä postauksessa.
Mulla on hieno mahdollisuus kysyä isolta joukolta ihmisiä asioita kerralla ja päätin hyödyntää sitä. Kysyin siis insta storiesin puolella, että kuinka syntyvyyden lasku koskettaa juuri teitä. Tuli todella laajasti ja paljon erilaisia vastauksia siitä, mistä syystä ihmiset ovat vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomia tällä hetkellä, sekä vastauksia heiltä joita syntyvyyden lasku on koskettanut jotenkin.
Seuraavaksi otteita vastauksista, joita sain seuraajilta Instagramissa (kaikkia en pystynyt ottamaan mukaan postaukseen, kun vastauksia tuli niin suuri määrä, joista osa todella pitkiä, mutta julkaisen lisää Instagram storiesin puolella):
”Haluan kouluttautua korkeammalle ja pidempään, siksi olen lapseton”
”Epävakaa työelämä. En tiedä haluanko maailmaan lapsia, joille en pysty tarjoamaan samaa mitä itse olen saanut.”
”Työt vaikuttavat. Nyt kun on vakituinen virka, uskalsin alkaa hankkimaan lapsia. Nyt olen raskaana esikoista odottaen.”
”Lapsiperheiden tukia leikataan koko ajan ja perhevapaisiin yritetään kajota.”
”8 vuotta yritettiin, hoidoilla ja ilman. Lapsettomuus siis meillä syynä että vain 2 lasta on.”
”Tahaton lapsettomuus. Sekä primäärinen että sekundäärinen. Lapsia olen saanut vain yhden.”
”Lapsiperheiden taloudellinen ahdinko sekä ajatus siitä, että lapsi muuttaisi elämää epäedullisesti.”
”Ystäväpari ei halua lapsia, koska heillä on ”tarpeeksi intohimoja ja harrastuksia joilla täyttää elämä.”
”Uskaltaisipa tehdä rohkeita ja omien toiveiden mukaisia päätöksiä, mutta ulkopuolelta tuleva paine työelämään (opiskeluiden jälkeen) nopeasti päätymiseen on valtava.”
”Sitoutumiskammo + lapsiperheiden pienet tuet, äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle.”
”Lapsia haluaisin ja paljon, mutta sopivaa miestä ei oo vielä tullut vastaan.”
”Endometrioosi on tuhonnut lisääntymismahdollisuudet. Yksi saatiin hoidoilla.”
”Asun pienessä kylässä, josta juuri lakkautettiin alakoulu, kun uusia lapsia ei synny.”
”Sopivaa kumppania ei löydy. Naisten yliedustus isommilla paikkakunnilla.”
”Oma taloustilanne mietityttää, vaikka oon ihan tavis palkansaaja ja keskituloinen.”
”Haluaisin lapsen, mutta epävakaa työtilanne ja ensi vuonna alkavat korkeakouluopinnot siirtävät lapsihaavetta. Kaikki on liian epävarmaa tällä hetkellä ja vielä ainakin muutaman vuoden verran. Onneksi olen vasta 24v, joten aikaa pitäisi vielä olla. En myöskään haluaisi kovin vanhana äidiksi, mutta ei auta muu kuin odotella vielä ainakin pari vuotta.”
”Vaakakupissa negatiivisella puolella painaa ilmastonmuutos ja elämän raskaus lasten kanssa.”
”En ole koskaan halunnut lapsia. En oo koskaan miettinyt miksi, en vain halua.”
”Määräaikaisesta lyhyestä työsuhteesta ei voi jäädä äitiyslomalle jos haluaa vielä takas.”
”Tukiverkkojen puute.”
”Raha. En haluaisi laittaa vauvaa päiväkotiin, mutta olisi pakko koska ei ole varaa olla vanhempainvapaan jälkeen kotona.”
”Meillä on kaksi lasta ja toivotaan kolmatta. Tarvittiin toisen kohdalla pientä apua ja nyt olis tarvittu sitä myös, koska oma kierto ei koskaan palannut esikoisen syntymän jälkeen. Mutta koska meillä on jo kaksi yhteistä lasta, ei saada kunnalliselta enää apua, vaan pitäisi mennä yksityiselle. Tämä tuntuu just niin typerältä, koska samaan aikaan ollaan huolissaan kun lapsia ei synny tarpeeks, mutta kuitenkin kattona on kaks yhteistä lasta ja apua ei enää anneta.”
”Haluan saattaa opinnot loppuun ja päästä sen jälkeen hetkeksi työelämään.”
”Ainakin omassa kaveripiirissä eniten esille nousee pelko, että lapsi muuttaa elämäntyyliä liikaa.”
”Haluan lapsia, mutta hyvän isän löytäminen on hankalaa. Niin monilla mies ottamatta vastuuta.”
”Syyllisyys ilmastosta. Jokainen lapsi kuluttaa maapallon luonnonvaroja.”
”En halua elää kädestä suuhun lapsiperheenä. Haluan, että tulot on riittäviä ja säästöt kunnossa.”
”24v opiskelija. Jotenkin vaan tuntuu, että haluaa ensin sen ammatin ja sit ne lapset.”
”Tulot laskee, ei varaa suurempaan perheeseen.”
”Pelottaa, millaisessa maailmassa lapsi tulisi elämään.”
”Lapselliset kaverit tuovat esille arjen huonot puolet, positiivisista eivät oikeastaan puhu.”
”100% rahahuolet syynä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.”
”Sain keskenmenon -17 keväällä ja sen jälkeen ei vaan ole tärpännyt. Lääkärissä käyty ja kaikki ok. Ikävä asia.”
”Ihmiset rakastaa äänetöntä, rauhallista elämää ilman häiriöitä. (Itselläni on 1 erityislapsi)”
”Ei vielä omia lapsia, mutta ilmastonmuutos ja taloudellinen pärjääminen ahdistavat ja huolettavat.”
”Työtilanne vaikuttaa! Itse en uskalla hankkia lasta ennen vakityötä, mikä tällä alalla vie aikaa.”
”Lapsiarki kuulostaa inhottavalta, sotkuiselta, aikaavievältä, enkä osaa olla lasten kanssa. En halua luopua omasta vapaa-ajastani, kuulostaa raskaalta, että töistä tultua pitäisi huolehtia lapsista, eikä voisi tehdä mitä itse haluaa.”
”Itkettää, kun kehotetaan hankkimaan, mutta yhteen lapseen jää ilman miestä. Olisin halunnut kolme. Odotan kovasti ohjelmaa jaetusta vanhemmuudesta, koska se auttaisi miettimään uusia keinoja.”
”Minulla on yksi lapsi, mutta nyt olen alkanut epäilemään haluanko enää toista, koska se tarkoittaa taas yhtä vuotta pois työelämästä. Menetin ylennyksen ja jäin töissä jälkeen, kun tulin raskaaksi ja jäin lapsen kanssa vuodeksi kotiin. Raskaana ollessani mulla oli tosi paljon sulateltavaa siinä, että mä joudun tekemään valinnan työ vai lapsi, kun taas puoliso sai molemmat.”
”En ihmettele syntyvyyden laskua ainakaan pohjois-Suomessa. Itse toisen lapsen syntyessä ehdin just sairaalaan. En ehtinyt saada kipuihin mitään. Liian nopean synnytyksen takia ajatus 3. lapsesta pelottaa.”
”Tukiverkon puute ja sitä kautta oma jaksaminen, taloudelliset syyt. Meillä 2 lasta.”
”Koen, että nykymaailmassa jotenkin lapset koetaan raskaina, sekä jotenkin pilaavat elämän. Tämä ajatus ärsyttää. Mulla on kaksi maailman rakkainta pientä kummippoikaa, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.”
”En osaa päättää haluanko valita perheen vai uran. Uran luonti veisi perheeltä liikaa aikaa.”
”2 vuotta yritetty esikoista lapsettomuushoitojen avulla, yhteensä yritystä takana jo 5 vuotta. Median syyllistäminen tuntuu todella pahalta kun sitä omaa lasta ei vaan näy eikä kuulu.”
”Omassa kaveripiirissäni on useammalla pariskunnalla lapsettomuushoidot meneillään.”
Suurin osa näistä syistä on samoja, joita on nostettu esiin myös tutkijoiden toimesta. Epävakaa taloustilanne mietityttää, halutaan kouluttautua pitkälle ja nähdään koulutuksen ja perheen yhdistäminen vaikeana, sopivaa puolisoa ei löydy tai kärsitään tahattomasta lapsettomuudesta. Muutama vastaus tuli myös liittyen ilmastoahdistukseen. Ja osa ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia. Eniten mua yllätti kuitenkin se, että kunnallisella puolella ei tehdä edes kevyitä lapsettomuushoitoja, mikäli perheessä on jo kaksi lasta. Tämähän on tosiaankin aivan ristiriidassa sen kanssa, että lapsia toivotaan lisää. Tähän nyt ainakin äkkiä korjaus!
Suurimmaksi osaksi näissä vastauksissa korostuvat ne paineet, joita etenkin naiset kokevat perheen perustamisen ja työelämään siirtymisen ristitulessa. Ei löydetä sopivaa hetkeä lapselle, koska ei koeta koulutusta tarpeeksi joustavaksi, että perheen voisi perustaa koulun aikana. Koulun jälkeen taas tuntuu, että on elintärkeää päästä työelämään, jotta ei tipahda kärryiltä vaan saa arvokasta työkokemusta. Sitten saattaakin olla jo liikaa ikää, joko omasta mielestä (ei haluta vanhemmaksi enää siinä iässä) tai sitten lasten saanti ei enää onnistu, koska hedelmällisyys on laskenut. Lisäksi taloudellinen epävarmuus ahdistaa jokaisessa elämänvaiheessa. Lasten ja opiskelun tai uran yhdistäminen koetaan toivottomana ja mahdottomana tai vähintäänkin todella hankalana.
Mulle näin täysin toista ääripäätä edustavana tulee tässä sellainen fiilis, että monet naiset joutuvat kokemaan ihan järjettömän suuria paineita ja ahdistusta joutuessaan yrittää ajoittaa kaiken ”täydellisesti” ristiriitaisten vaatimusten mukaan. Ja sitten joillekin käy niin, että sitä täydellistä hetkeä ei vaan koskaan tule.
Niin yleisestä on, että ajatellaan, että kaiken pitää olla valmista ja täydellistä jo sitä ensimmäistä lasta varten, eikä niin, että lapsen/lasten kanssa on koko elämä aikaa kasvaa ja kehittyä puolisona, perheenä ja omalla uralla tai koulussa. Ajatellaan, että se elämä rakennetaan valmiiksi lasta varten, eikä sitten enää yhdessä lapsen kanssa. Oikeastihan se perhe-elämä vasta alkaa siitä kun lapsi syntyy, eikä lapsi tule maailmaan kysyen, että paljonko te vanhemmat tienaatte ja onhan teillä varaa mun jääkiekkoharrastukseen ja iPhoneen. Lapsen syntymän jälkeen voi ihan samalla tavalla tavoitella edelleen parempaa elintasoa ja omia unelmia.
Haluaisin kannustaa ihmisiä luottamaan siihen, että elämä kantaa myös lapsen kanssa. Jos lapsi on toiveissa, mutta em. syiden takia ei uskalla toteuttaa haavetta, kannattaa ainakin ottaa itseä mietityttävistä asioista selvää ihan käytännön tasolla, liittyivät ne sitten omaan talouteen, tukiverkkoon tai koulutuksen/työn ja perheen yhdistämiseen. Ja heille, joita vanhemmuus kiinnostaa, mutta pelottaa liikaa, koska on saanut lapsiperhe-elämästä niin negatiivisen kuvan, suosittelen tätä tekstiä ja sen kommentteja.
Se on selvää, että yhteiskunnalla on parantamisen varaa monessa asiassa, jotta perhe-elämä näyttäytyisi yhä useammalle perheestä haaveilevalle saavutettavana ja mahdollisena asiana. Olisi myös tärkeää, että kukaan ei joutuisi valitsemaan uran ja perheen väliltä. Opintojen sekä työ- ja perhe-elämän joustavaa yhdistämistä pitäisi tukea kaikin mahdollisin keinoin.
Kaikille heille, jotka lapsettomuudesta kärsivät tahattomasti, mä haluan lähettää ihan älyttömän paljon voimia ja toivoa <3 En voi edes kuvitella, mitä joudutte käymään läpi.
Täällä yksi 4. vuoden yliopisto-opiskelija, joka on tehnyt kaksi lasta opintojen aikana. Ekan kohdalla olin vuoden pois opintojen parista ja hän meni n. 1,5vuotiaana päiväkotiin. Tokan kanssa en ole ollut ollenkaan pois, vaan järjestänyt opintojani niin, että viime kevään ja tämän syksyn opiskelen hyvin kevennetysti. Opintojen ja koulun puolesta olisin ihan hyvin voinut olla pois, mutta kevyt opiskelu virkistää ja on niin suuri voimavara itselle, että päätin olla keskeyttämättä opintoja. Koululla raskauteen, lapsen saamiseen ja lapseen on aina suhtauduttu ERITTÄIN hyvin. Esikoisen aikana jouduin muutamista tärkeistä jutuista olemaan pois lääkärin määräämän vuodelevon vuoksi, mutta ne pystyttiin hoitamaan videon välityksellä. Viime kevään kandiseminaareihin vauva oli taas enemmän kuin tervetullut, samoin tämän syksyn luennoille. Haaveilemme vielä kolmannesta lapsesta ja pyrimme ”ajoittamaan” hänet syntyväksi suht samoihin aikoihin kun ajateltu valmistumiseni olisi (ikinähän lapsia ei voi täsmällisesti ajoittaa, mutta voihan sitä yrittää). Valmistun n. 1,5 vuotta heitä jäljessä, joiden kanssa opintoni aloitin. Ei siis paha lainkaan!!
Meille tämä on ollut hyvä ratkaisu, sillä opintojen suoma joustavuus tuo joustavuutta myös lapsiperhearkeen. Esikoistamme emme ole ikinä pitäneet täyttä viikkoa päikyssä, vaan ekan vuoden hän oli 10 pv/kk, sen jälkeen 15pv/kk. Olemme myös pystyneet elään ”omassa” rytmissämme suht myöhään alkavien luentojen vuoksi ja siksi esikoisemme menikin aina päikkyyn vasta klo 9-10. Olen myös oppinut priorisoimaan ja käyttämään sen koulussaoloajan täysin niihin kouluhommiin, enkä kavereiden kanssa kahvitteluun 😀 todella harvoin olen joutunut avaamaan läppäriä enää illalla tai viikonloppuna.
Opiskelu ei siis todellakaan ole mikään este lastenhankkimiselle! 🙂 Ekan kanssa koin ihan mahdottomana mennä luennoille tms, mutta tokan kanssa sekin on jo luonnistunut:)
Ihanaa, että kerrankin jollakin täysin sama kokemus! Ja myös Iinan pohdinnat oli tosi hyviä! Mäkin haluaisin ihmisille tuoda enemmän esiin sitä, että elämä kantaa myös lapsen kanssa ja myös uraäitiys on nykyään mahdollista.
Itse olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, joka valmistuu keväällä 2020 maisteriksi. Valmistumisen jälkeen on tarkoitus jatkaa suoraan tohtoriopintoihin, ja olenpa tässä ehtinyt suorittaa myös ulkomaan opintoja. Asuttiin ulkomailla koko perhe puolison ollessa koti-isänä että minä sain keskittyä täysillä opintoihin. Vaihto onnistui todella hyvin perheen kanssa ja sitä tuettiin yliopiston puolelta erinomaisesti! Apurahatkin olivat suurempia perheelliselle.
Ekan lapsen aikana en pitänyt äitiyslomaa ollenkaan vaan suoritin koko ajan opintoja. Tämän mahdollisti nimenomaan mieletön JOUSTAVUUS yliopisto-opinnoissa. Nykyään todella paljon on etäkursseja verkossa, ja jos joskus en päässyt pakollisille tunneille lapsen sairastaessa, sain aina opettajilta korvaavia tehtäviä. Tokan lapsen kohdalla olin vuoden äitiyslomalla. Nyt lapset ovat 5- ja 3-vuotiaat ja haaveissa on kolmas lapsi. Olen ajatellut, että tohtoriopintojen aikana saa kolmas lapsi tulla jos on tullakseen 🙂 Tiedän meidän yliopistosta monia, jotka ovat hankkineet lapsia tohtoriopintojensa aikana.
Taloudellisesta puolesta sen verran, että lapsihan ei paljoa vaadi. Kunhan hän saa rakkautta ja rajoja. Lapsi ei tarvitse hienoja vaatteita, jatkuvasti uusia leluja ym. Me ollaan säästetty paljon rahaa kierrättämällä ja hyödyntämällä kirppareita, ja leluja lapset saa pääasiassa isovanhemmilta ja sit jouluna ja synttäreillä. Me puolestaan touhutaan niiden kanssa tosi tosi paljon: ulkoillaan, puistoillaan, hiihdetään, luistellaan, käydään uimassa tosi paljon, retkeillään, kulutetaan kirjaston kirjoja ahkerasti ja mitä kaikkea sitä nyt ikinä keksiikään.
Surettaa, miten edelleen ajatellaan että joko työ tai perhe. Ehkä vähän myös vihastuttaa, koska myös itse jouduin alkuun kipuilemaan asian kanssa valtavasti, koska kohtasin kaikenlaista ulkopuolelta ja koin yhtäkkiä olevani vääränlainen äiti. Onneksi nykyään on olemassa MIB-järjestö, joka on täynnä urahenkisiä äitejä, jotka pyrkivät normalisoimaan uran ja äitiyden yhdistämisen.
Ihana kuulla, että teillä on noin hienosti onnistunut opiskelun ja vauva/pikkulapsiarjen yhdistäminen. En tiedä onko teillä erittäin hyvät tukiverkot ja helpot vauvat, mutta monilla on toisin. Jos vauva (tai taapero) ei nuku yöllä eikä päivällä, kotona ei todellakaan voi tehdä mitään yli 15min kestävää tai keskittymistä vaativaa. Päivähoito toki helpottaa, mutta sitten voi tulla rahojen puute vastaan. Ajattelen lähinnä sitä, että etukäteen ei voi mitenkään tietää, minkälainen vauva on tulossa. Meillä myös suht pienellä ikäerolla syntyneet kaksi ensimmäistä lasta ovat olleet tosi riitaisia keskenään ja esikoinen hurjan mustasukkainen, joten vanhempien on koko hereilläoloaika oltava jatkuvasti poliiseina ja viihdyttäjinä. Ihania ovat toki enkä pois antaisi! 🙂 Kaksi seuraavaa menikin sitten ”siinä sivussa”, mutta mitään muuta kuin perhe-elämää ei parina ekana vuonna voinut kuvitella.
Sain kesällä esikoisen. Vauva oli todella toivottu ja pitkään häntä yritettiin, mutta pelkäsin silti kaikkien pelotteluiden vuoksi sitä miten rankkaa vauva-ajasta tulee ja miten jaksamme. Pelot oli turhia enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Voi kun näistä hyvistäkin kokemuksista puhuttaisiin eikä vain rahahuolista, uran loppumisesta, väsymyksestä ja vauvan huutamisesta. Vauvat itkee (meidänkin vauva), rahaa ei ole niin paljoa että voisin jäädä hoitovapaalle ja uskon kyllä että osaamiseni riittää uran kehittämiseen. Kaikki nuo seikat ovat toisarvoisia itsellemme kun vauva hymyilee edes kerran päivässä.
Meillä on kaksi lasta, 2 ja 6 vuotiaat. Olen aina ajatellut että haluan enemmän lapsia, mutta tällä hetkellä mietin, että meillä ”ei ole varaa” kolmanteen lapseen. Me tarvittais mm isompi asunto ja auto, jos saataisiin kolmas lapsi ja se ei ole nyt taloudellisesti mahdollista. Haluan myös olla lasten kanssa mahdollisimman pitkään kotona (mielellään jopa 3 vuotiaaksi asti) ja meidän perheellä ei ole varaa siihen, että jäisin hoitovapaalle. Jos jossain vaiheessa minun tai miehen työtilanne vakiintuu niin luultavasti haluan vielä yhden lapsen. Harmittaa vaan kun lapsille tulis taas niin iso ikäero.
En ole aiemmin kommentoinut blogiasi, mut nyt on pakko. Tää aihe ei varsinaisesti liikuta mua itseäni, sain esikoiseni heinäkuussa mutta halusin sanoa että itse mietin eniten kanssa taloudellista puolta, töitä yms. pitkään. Viime syksynä kuitenkin päätin että turha sitä on jossitella ja koittaa odottaa täydellistä hetkeä tehdä ns. valmiiseen elämään. Tilanne olisi voinut olla parempi mutta myös huonompi. Itse olen valmistunut ammattikorkeasta ja vakkarityöpaikka on, ei unelma duuni mutta ok, mies taas vielä opiskelee. Ei olla tunnettu kun reilu 2vuotta, mutta molemmat uskaltauduttiin heittäytyä tähän ja ei voitaisi olla onnellisempia pienen tytön vanhempia. Miehen opiskelujen mukaan vähän katsotaan että miten nopeasti koitetaan seuraavaa lasta, nyt nautitaan kuitenkin täysillä meidän esikoisen vauva-ajasta.
Minä en usko näihin selityksiin opinnoista, urasta, rahasta, tukiverkoista jne. Ihminen on itsekäs eläin ja pohjimmiltaan kyse on vaan siitä, ettei lapsia haluta häiritsemään nykypäivän itsekeskeistä ja nautinnonhakuista elämää. Jos lapsen oikeasti haluaisi, muut seikat olisivat toissijaisia.
Mitä pahaa tässä ajattelutavassa on? Miksi ihminen on itsekeskeinen, jos haluaa elää ilman lapsen tuomia rajoitteita? Ja se puhuu paskaa, joka väittää, että lapset ei rajoita elämää.
Siis en tarkoittanut, että tässä ajattelutavassa olisi mitään pahaa. Joskaan en myöskään arvosta itsekkyyttä kovin korkealle. Jokainen kuitenkin tehköön niin kuin haluaa. En vain ymmärrä, miksei voi sanoa suoraan, ettei tykkää lapsista/ei halua perhettä.
Minun tuntemani vapaaehtoisesti lapsettomat ovat hyvinkin itsekeskeisiä. Eivät ole valmiita joustamaan yhtään omista tarpeistaan toisten hyväksi. Minun rahat, minun keho, minun ura, minun matkustelu, minä minä minä. Millainen maailma on tulevaisuudessa, jos tämä ajattelutapa leviää eikä lopulta kukaan välitä muusta kuin itsestään?
Kahden lapsen äitinä voin sanoa, että kyllä lapset rajoittavat. Pienet lapset vaativat paljon vanhempien huomiota aina. Suurin ongelma ei kuitenkaan taida olla ne lapset vaan tämä yhteiskunta, jossa ne lapset pitää kasvattaa. Meillä ei oteta huomioon että joku tulisi lasten kanssa johonkin, esim. kaikki harrastetoiminta on jaettu tosi tarkkoihin lokeroihin eri ikäisille ja harvoin on koko perheen yhteistä harrastetta missään tarjolla. Lapset eivät myöskään saa näkyä tai kuulua Suomessa. Kukaan ei halua lapsia ravintolaan, ostoksille, hammaslääkärin vastaanotolle tai kirjastoon metelöimään, vauvojakaan ei saa imettää julkisesti vaikka ne muuten saattaisivat olla huomaamattomampia kuin iltavillit nelivuotiaat. Meillä ei hyödynnetä koulujen jälkeisiä iltapäivätunteja kovinkaan tehokkaasti lasten harrasteajaksi, vaan vanhemmat suorittavat harrastusrallia sitten työpäivän päätteeksi kun lapsi on ensin ollut tuntikaupalla yksin kotona.
Jos olisi normaalimpaa että lapset ovat osa joukkoa asioita tehtäessä, meillä ei olisi tätä ongelmaa. Elämä voisi jatkua normaalisti, eikä perheiden tarvitsisi sulkeutua kotiin. Ehkä myöskään naiset eivät menettäisi työpaikkojaan/ylennyksiään, jos lasten saamista ei enää paheksuttaisi.
Satu Rämön kirja Islantilainen kodinonni on uskomatonta luettavaa. On asioita, joita en islantilaisilta kyllä haluaisi meille, mutta aika monta juttua he tekevät paremmin syntyvyytensä ylläpitämiseksi.
Aika pahalta kuulostaa ylipäätään ajatus, että jonkun on valittava tietoisen itsekkäästi (siis että ajattelee itse olevansa itsekäs) harrastukset ja ”vapaus” ja luovuttava omasta perheestä. Olisi ihana saada valita kaikki.
Yleensä nämä ihmiset ajattelevat myös, ettei sillä pienen lapsen vanhemmalla ole oikeutta haluta myös sitä vapaa-aikaa kun on ne lapset itse valinnut. Ainakaan se vanhempi ei saa raahata niitä lapsia ihmisten ilmoille muita häiritsemään.
Että sikäli se ajattelutapa on paha ja paljon rajoittavampi kuin ne lapset, itseään toteuttava ennuste.
Samaa mieltä
Aikamoisessa kuplassa elät. Mieti omalle kohdallesi, että käyt töissä, mutta tulosi ovat alle 1000e/kk. Parempaa työpaikkaa ei ole kuulunut vaikka olet etsinyt vuoden. Rahat eivät meinaa riittää edes omaan hyvin niukkaan elämiseen. Jatkokoulutuksiin et ole vain sattunut pääsemään, koska joku jää aina ilman. Asut monen sadan kilometrin päässä sukulaisista. Puolisoa ei löydy. Perustaisitko perheen tähän tilanteeseen? Avaa silmäsi todellisuudelle. Tuollainen itsekeskeinen putkinäköisyys on eniten haitaksi itsellesi.
Aloimme yrittämään lasta, kun olin 23 v opiskelija. Tulot eivät päätä huimanneet eikä miehellekään jäänyt kokopäivätyöstä paljoa yli tuon 1000 e kuussa käteen. Kärsimme lapsettomuudesta ja keskenmenoista ja kävimme 3 v hoidoissa, kunnes saimme elävän lapsen syliimme. Rahat ja melkein mielenterveys ja parisuhde meni, mutta kertaakaan ei käynyt mielessä luovuttaa. Koska halusimme lapsen.
Nykyään meillä on kaksi lasta ja tienaamme hieman alle keskivertosuomalaisten verran. Pärjäämme hyvin, kun suunnittelemme rahankäyttöä. Lapset eivät ole jääneet mistään tärkeästä paitsi. Raha ei ole elämässä tärkeintä. Sitä paitsi Suomessa yhteiskunta huolehtii siitä, ettei kukaan jää ilman ruokaa tai kotia. Ehkä ilman uusinta iPhonea voi jäädä, mutta jos sellaiset asiat on elintärkeitä, ehkei kannatakaan lisääntyä.
Näistä mainitsemistasi syistä näen esteenä perheen perustamiselle ainoastaan puolison puuttumisen. Sen tuskan olen nähnyt läheltäkin ja se tuntuu pahalta. Ehkä tässä yhteydessä puhe on kuitenkin enemmän pariskunnista, jotka eivät halua lapsia. Lapsettomuudesta kärsivät ja ilman puolisoa elävät ovat tietenkin eri asia, kun ei lapsen saanti ei ole omasta tahdosta kiinni.
Tukiverkkoja voi itse luoda ja muuttaa lähemmäksi sukulaisia. Ehkä sieltä löytyisi töitäkin?
Vähän näkökannasta riippuen. Omasta mielestäni taas itsekästä on tehdä lisää ihmisiä tänne kärsimään aiempien sukupolvien itsekkyydestä. Jos katsoo esimerkiksi suomalaisten elämäntyyliä, jatkuvaa kuluttamista ja eläinperäisellä ruoalla mässäilyä, en pidä kovinkaan todennäköisenä että edessä siintävä katastrofi onnistuttaisiin pysäyttämään. Miksi siis olisin niin itsekäs, että haluaisin oman lapseni kärsivän kaikesta pahasta, mitä on edessä?
Niin ja lisäksi: Suomessa on ennenkin ollut köyhyyttä ja työttömyyttä, sodan jälkeisestä pula-ajasta ja 90-luvun lamasta puhumattakaan. Suomi on harvaan asuttu maa ja välimatkat on pitkiä, sukulaisia on ennenkin asunut kauempana. Yliopistoja täällä on tietääkseni ollut vuosikymmenien ajan. Miksi syntyvyys on siis lähtenyt niin rajuun laskuun vasta viime vuosina/vuosikymmeninä?
Minä en näe tässä pohjimmiltaan muuta syytä kuin sen, että nykyihminen on yltäkylläisyydessään niin pilalle hemmoteltu, ettei siedä elämäänsä mitään epämukavuutta, jos ei ole pakko. Ja lapset nähdään nimenomaan epämukavuutena: aiheuttavat vaivaa ja vievät rahaa. Tunnekylmät ihmiset eivät näe sitä rakkautta, mitä lapset voisivat tuoda. Kuka tässä maailmassa rakkautta haluaa, kun voi tavoitella rahaa, valtaa ja nautintoakin?
Suomi on tänä päivänä hyvin lapsivastainen maa. Sen näkee ihan kaikkialla. Kaupassa ja ravintolassa lapsettomat aikuiset katsovat nenänvartta pitkin, jos lapsista lähtee yhtään ääntä/hajua/näkyä. Salilla jouduin kerran hetkeksi ottamaan kaksi lastani pukuhuoneeseen mukaani, kun lapsiparkki sulkeutui aiemmin. Tuon max 5 minuutin aikana joku oli jo käynyt valittamassa lapsistani respaan: heidän läsnäolonsa pienenkin hetken oli liikaa, vaikka selvästi oli nähtävissä, että olimme pian poistumassa. Työpaikalla kerran vuodessa pidettävänä Lapsi mukaan töihin-päivänä on puolet porukasta etätöissä. Lapsia ei siedetä EDES SITÄ YHTÄ PÄIVÄÄ VUODESSA. Eikä kiinnosta edes tutustua työkaverin lapsiin. Koska minä minä minä.
Joten kyllä, minä uskon, että suurin syy syntyvyyden laskuun on ihan vaan se, ettei nykyihmiset kaikessa itsekeskeisyydessään enää siedä lapsia, koska ne haittaisivat liikaa ah niin täydelliseksi hiottua elämää.
Eikös lapsien teko ole nimenomaan se itsekäs teko?
Korjaan äskeistä kommenttia sen verran, että lapsia tehdään niistä itsekkäistä syistä, omasta halusta ja tarpeesta.
Minusta tulevaisuuden varmistelussa ei ole mitään pahaa. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat lykänneet lapsiasiaa, koska ovat itse kasvaneet ongelmaisissa, vähävaraisissa- tai yksinhuoltajaperheissä, joissa ei ole ollut resursseja tukea jälkikasvua henkisesti/ajallisesti/rahallisesti. Omia lapsia on sitten haluttu harkita pitkään ja kasata niitä tarvittavia resursseja tulevaa varten.
Toki on myös heitä, jotka käyttävät taloutta tms. ”tekosyynä”, mutta heitä löytynee jokaiseen asiaan liittyen.
Tuohon itsekkyyteen liittyen tuli mieleen, että ylipäänsä lapsen hankkiminenhan tehdään lähes aina itsekkäistä syistä. Aika harvan mielessä on ensimmäisenä ihmiskunnan jatkuvuus eli ns. yhteinen hyvä, vaan se oma halu saada lapsia. Että miten sen nyt ottaa 😉
Itse ajattelen niin, että on itsekästä haluta lapsia nykymaailmaan. En pysty edes kuvittelemaan, että haluaisin maailman rakkaimman pienen ihmisen elämään tänne. Kärsimään edeltäjien tuhoamasta maapallosta, ihmisten pahoinvoinnista ja ahneudesta.
Pahalta maailmalta ei pysty suojelemaan ikuisesti.
Hei, ei liity tähän postaukseen, mutta mulla ei ole vielä omia lapsia ja jotenki sun ig-storyista ja muutenki somesta on saanu sellasen superihanan kuvan susta äitinä ja teistä perheenä. Sillon ku aloin seuraan sua niin luulin että esität täydellistä äitiä instagramissa, mut oonki huomannu että oot oikeesti just sellanen🙊 niin jotenki tosi siistiä ja ihailtavaa millanen vanhempi oot sun lapsille, mut mua kiinnostais tietää et onko sulla ikinä sellasta ”äiti ei nyt jaksa” -hetkeä? Että et jaksa vaikka leikkiä tms haluat omaa aikaa ja ihan sanot sen lapsille että et vaikka ehi nyt tms. Vai ootko aina ihan sama mitä lapset haluaa (siis leikkiä, piirtää, kertoa jotan tms) mukana kaikessa?
Itse ymmärrän täysin, ettei halua/uskalla hankkia lasta epävarmaan elämäntilanteeseen. Kaikki kun eivät paneskele kännissä ilman ehkäisyä ja silti jollain uskomattomalla tuurilla saa vakaata taloutta ja perhe-elämää.
Nimetön, ihan hyvä ulosantisi perusteella ettet lapsia teekään. Todella törkeä kommentti!
Itse mietin tätä ilmastonmuutoksella perustelua hyvin outona tapana lähestyä asiaa. Itse olen miettinyt, että kukahan meidän työikäisten eläkkeet maksaa kun lapsia ei tehdä? Tääkään asia ei oo yksinkertane, moni asia vaikuttaa eri kantilta. Uskon, ettei koskaan oo oikeeta hetkeä odotella että hei nyt tehään vauva. Itsekin vakitöissä, alotin AMK-opinnot joiden tiedän viivästyvän ja se ei haittaa. Mulla on monta vuotta vielä aikaa rakentaa uraa. Mutta kukin tyylillään, mikä minä olen arvostelemaan toisten valintoja.
Mä en tajua, miten jollakin voi olla rahatilanteen heikkous aivan täysin este tehdä lapsia, varsinkin, jos se on oikeasti ainut syy, ja olisi sydämessä halu olla vanhempi. Mä oon ite niin köyhistä lähtökohdista kuin olla ja voi. Ei ollut rahaa harrastaa, ei ollut merkkivaatteita, puhelimenkin sain luokallani viimeisenä, kun itse olin vuoden säästänyt siihen. Ja oli käytetty, vanhaa mallia, mutta ei se mua haitannut. Pakko ihmetellä lähtökohtia, joista nuo ihmiset ovat lähteneet, jotka ajattelevat, että raha tuo onnen lapselle. Ovatko he jotain hemmoteltuja lapsia, jotka ovat itse aina saaneet kaiken eivätkä voi kuvitellakaan muuta? Minulla oli suuri perhe (4 lasta), ihana ja läheinen suku ja mulla oli mukava, tavallinen lapsuus. Vaikka vanhemmat teini-iässä erosikin ja oltiin äidin kanssa vielä köyhempiä, mutta silti. Ja sen köyhyyskierteen voi tiedättekö myös katkaista. Sinä voit tai sun lapsi voi. Niin itsekin tein.
Kyllä se taloudellinen tilanne vain vaikuttaa. Meillä kaksi lasta, näiden välissä olin 5kk töissä ja kuopuksesta olen hoitovapaalla siihen saakka että hän on 2v. Kyllä tässä saa penniä venyttää ja kaivaa kaikki mahdolliset säästöt esiin että pärjätään.
Ja ei, en tekisi vauvaa jonka kanssa en voisi jäädä hoitovapaalle edes siihen saakka että lapsi on sen melkein 2v.
Mun parhaat ”lapsentekovuodet” meni sinkkuna, omia pään sisäisiä demoneja kesyttäessä ja lapsuuden traumoista toipuessa. Tuolloin ei oikeasti ollut realistista miettiä lapsen saamista, puolison ”etsimistä” jne. Nyt vähän alle 4-kymppisenä rinnalle on löytynyt paras puoliso, lapsuuden demonit on viimein kesytetty mutta lasta ei kuulu eikä näy. En ehkä koskaan ajatellut elämäni menevän näin, pienenä tyttönä kyllä haaveilin omasta lapsesta, perheestä. Koen kuitenkin, että olen tänään onnellisempi kuin koskaan, ja on minulla perhe, tämä kahden hengen tiimi. Näin tämä elämä meni ja näin on ihan hyvä.
Meille on tulossa kolmas lapsi ihan lähipäivinä. Toisen lapsen jälkeen ajattelin pari vuotta, että kaksi lasta on meille sopiva määrä. Mieli alkoi kuitenkin pikkuhiljaa muuttua, mutta sen jälkeen iskikin ”maailman tuska”, terrori- iskuineen, työelämään liittyen jne. Pitkän pohdiskelun jälkeen kuitenkin päädyimme yrittämään koska ikäkin alkoi tulla vastaan (35v), ja nyt pientä odotetaan syntyväksi viiden vuoden ikäerolla edelliseen :).
Meillä on 5 lasta, miehellä vakityö insinöörinä, minä olen lasten välissä tehnyt lyhyitä työpätkiä opettajana. Muutettiin juuri maalla omaan uuteen omakotitaloon. Me ei matkusteta ulkomailla, ei syödä ulkona eikä lapsilla ole maksullisia harrastuksia mm. Rahat riittävät ihan hyvin ja elämä on tavallista. Emme ole koskaan laskeneet, olisiko meillä vara uuteen vauvaan..me sopeudumme ja joustamme tilanteen mukaan, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Kaikki on mennyt hyvin! Raha ei ole mielessä vaan paljon arvokkaammat asiat, mitä lapset tuovat mukanaan elämään. Niin paljon, rakkautta ja iloa ja merkitystä. En vaihtaisi sitä pois, vaikka välillä myös väsyttää. Haluan antaa jokaiselle aimoannoksen luottamusta ja uskoa elämään, kyllä elämä kantaa, kun sille antaa mahdollisuuden <3
Mua yllätti näissä vastauksissa se, kuinka moni kokee taloudellisen tilanteen liian vaikeana. Oon kuitenkin ymmärtänyt, että Suomessa on ihan mieletön tilanne ja taloudellista apua saa kun vain hakee.
Mulla on ystävä, joka tuli äidiksi teininä kun opinnotkin olivat vielä kesken. Hän on pärjännyt todella hyvin ja on saanut lastenhoitoapua, jotta päässyt myös viettämään ”vapaa-aikaa” ja tekemään sellaisia juttuja mitä ei ehkä lasten kanssa niin helposti voi tehdä. Haluaisin myös muistuttaa, että esimerkiksi MLL:llä on lastenhoitoapua tarjolla. Kyselkää ja olkaa aktiivisia asian suhteen! <3
En halua lapsia, koen että se rajoittaisi liikaa mun mahdollisuuksia näin hyvin sponttaanisena ihmisenä, vaikeuttaisi mun uraa, taloutta jne. Oon vasta 25v, mutta oon tiennyt aina etten tahdo lapsia. Yksi suuri syy on myös, että raskaus pelottaa mua ihan älyttömästi vaikka tiedän, että se on maailman luonnollisin asia, niin mulle se tuntuu hyvin utopistiselta ajatukselta. Kipukammolla myös osansa tähän.
Mulla on 3 koiraa, valmistuin juuri, sain oman alan töitä, teen väitöskirjaa, erosin juuri pitkästä parisuhteesta ja tuntuu ettei siltikään meinaa aika riittää edes noihin yllä mainittuihin. En tiedä miten tohon sisällyttäisin vielä lapsen.
Ilmasto, kulutus, kapitalismi, väestönkasvun globaalit ongelmat ja ihmisten väliinoitämttömyys ahdistaa enkä halua tuoda lasta tähän rapistuvaan maailmaan ja sitä kautta tuhota ympäristöä lisää. Koen, että on yksi suurimmista ekoteoista jättää lapset hankkimatta.
Yksi asia mitä toivon, että tehtäisiin helpommaksi on adoptio. Maailmassa on miljoonia lapsia ilman yhtäkään välittävää ja huolehtivaa aikuista. Jos haluaa lapsen voisi adoptoida jo olemassa olevan lapsen ja tehdä hänen elämästään paremman. Tätä vaihtoehtoa olen miettinyt, että tulevaisuudessa voisin harkita.
On kurjaa, että juuri nämä uraa ja koulutusta arvostavat ei koe saavansa tukea tarpeeksi, jotta voisivat saada koulun, uran ja perheen, kun sitten taas on toinen ääripää, joka vain tekee lapsia huolehtimatta mistään ja ajattelee vähän liiaksikin, että yhteiskunta kantaa taloudellisen vastuun lisäksi perheen muunkin tukemisen. Todella toivoisin tukea juuri näille perheille koulun ja uran yhdistämiseen. Ihan käytännön tukea, jota ihan varta vasten tarjottaisiin ja kannustettaisiin ottamaan vastaan, jotta koulu ja työ soljuisi perhe-elämän mukana. Monista tukitoimista tosin moni ei edes tiedä. Esim että osa-aikainen hoitovapaa on mahdollista ja on mahdollista saada joustavaa hoitorahaa kotihoidontuen lisäksi. Ehdottomasti yhteiskunnan tulisi kannustaa ja tukea sitä kotona olevaa vanhempaa opiskeluun ja vaikka osa-aikatyöhön, jottei naiset joutuisi tekemään sitä mustavalkoista valintaa uran ja perheen välillä.
On myös harmi, ettei monetkaan isät tajua käyttää perhevapaita ja näin ylläpidetään tätä käytäntöä, että naisen vain on tehtävä kompromissejä. Oma mieheni oli vanhempainvapaalla 3k + 1kk isyysvapaa. Alkuperäinen suunnitelma oli olla vanhempainvapaalla 4kk, eli oikeasti puolet ja puolet vanhempainvapaista, joita tosin äidille on edelleen enemmän, kuitenkin meillä uusi raskaus muutti vähän suunnitelmaa ja isä luovutti yhden vanhempainvapaakuukautensa minulle. Oma työnantajani on kokenut helpottavana tekijänä sen, että mieheni kantaa vastuuta myös lapsista ja toisaalta mieheni työnantajani on ollut pakko tajuta, että miehelläni on yhtäläinen vastuu kodista ja lapsista ja hän ei voi uraa vaan tehdä itsekkäästi oma ja firman etu edellä.
Asenne on myös yksi, joka ratkaisee paljon. Siihen vaikuttaa toki tausta, luonne ja temperamentti, mutta toiset näkee tosi selkeästi ne ratkaisut, jotta kaiken saa hoidettua ja toiset vaan ongelmaa ongelman perään. Tokihan sillo on hyvä jättää ne lapset tekemättä, jokaisella on siihen täysi oikeus.
Lasten hankkiminen tai hankkimatta jättäminen on yksityisasia, mutta esitän kuitenkin perustelut omaan vapaaehtoiseen lapsettomuuteen. Niitä ovat:
– minulla ei ole minkäänlaista hoivaviettiä enkä ole lempeä ja äidillinen
– en pidä vauvoista enkä ylipäätään lapsista
– lapsiin menee nopeasti hermo
– pikkulapsiarki ei houkuta: jatkuvaa sotkua, huutoa, vaippoja, eivät osaa käydä yksin vessassa
– raskaana oleminen on inhottavaa (ei pelkästään jatkuvasti kasvavan mahan raahaaminen)
– alatiesynnyttäminen vielä inhottavampaa (repeämät yms)
– minua ei huvita sitoutua kasvatusprojektiin jonka tulos on epävarma
– epävakaa taloudellinen tilanne
Ilmastonmuutoksella ja sen oikean miehen löytämättä jäämisellä ei ole tekemistä valintani kanssa. Eihän se unelmien prinssi olisi unelmien prinssi, jos hän haluaisi lapsia! 🤣
Jäinpä miettimään, että jos ei ole itse ollut raskaana, mistä voi tietää, että raskaana oleminen on inhottavaa. Mistä voi tietää, et synnyttäminen on inhottavaa. Tai vauvavuosi pelkkää huutoa. Minusta nämä ovat juuri niitä asioita, joita mediassa on ihan liikaa tuotu esiin, ja ne kaikki toisenlaiset kokemukset ja asenteet on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kannattaa tutustua lapsiperhearkeen monesta eri näkökulmasta. Siihen kun liittyy niin paljon kaikenlaista. Myös ei-niin-kivoja juttuja, mikä mielestäni kuuluu elämään ku elämään, mutta taas ihan mieletön määrä kaikkea ihanaa mikä jää ilman lapsia kokematta.
Minusta on jokaisen oma asia, haluaako lapsia, mutta nimen omaan näitä monia eri sävyjä pitäisi tuoda enemmän esiin. Monesti se esillä oleva keskustelu kun on vähän turhan mustavalkoista.
Olen 27-vuotias ja käyn tätä lapsipohdintaa päässäni toisinaan. Minulla ei ole mitään suurta viettiä päästä synnyttämään tai kasvattamaan lasta, eikä ole ehkä koskaan ollutkaan. Jotenkin koko ajatuksessa on niin monta mietityttävää kohtaa, että tällä hetkellä rehellisesti olen sitä mieltä, että jos en lasta saa, niin minua ei haittaa lainkaan. Todennäköisesti pitäisin lapsen, jos tulisin vahingossa raskaaksi, etenkin koska kumppanini haluaa kovasti perheen ja uskon, etten pystyisi tekemään aborttia.
Ilmastokysymys on yksi mietityttävä seikka ja minusta on tavallaan moraalitonta valtion puolelta olla kannustamassa ihmisiä tekemään lisää lapsia, kun maailmassa on jo todella monia, joilla ei ole kotia tai mitään resursseja ympärillä. Tiedän, että adoptointi on monimutkainen asia, mutta toivoisin, että sitä prosessia helpotettaisiin.
Minusta on ihan luonnollista, että ensin halutaan rakentaa uraa ja saada taloutta vakaalle pohjalle ja että vasta sen jälkeen hankitaan lapsia. Kirjoitat, että ”lapsen syntymän jälkeen voi ihan samalla tavalla tavoitella edelleen parempaa elintasoa ja omia unelmia”. Totta on, että lasten jälkeen voi myös panostaa uraan, opiskella ym., mutta ei sitä voi tehdä yhtä helposti tai itsekkäästi kuin ennen lapsia. Lasta on hoidettava, lapsi on haettava mahdollisesta päivähoidosta tiettyyn aikaan jne. Lasten saaminen muuttaa elämää paljon, toki tuoden mukanaan myös paljon hyvää. Ehkä olet kuitenkin itse keskivertoa paremmassa asemassa, kun voit tehdä työsi kotona hyvin joustavasti ja ”osallistaa” heitä työhösi (lasten esiintyminen kuvissa, videoissa ym.). On hyvä myös muistaa, että monessa muussa ammatissa tällaista joustoa ei ole, vaan työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Me miehen kanssa aikoinaan haaveiltiin 3-4 lapsesta. Aloitettiin yrittämään kun olin 26-vuotias. Vauvaa ei kuulunut… Vuoden jälkeen lääkäriin julkiselle puolelle… aloitettiin tutkimukset, kevyemmät hoidot ym… Kaikki kesti ihan helkkarin kauan! Eka IVF kun olin jo 30-vee. Tokalla IVF:llä onnistunut raskaus (tässä välissä 2 keskenmenoa). Olin siis 32v kun sain esikoisen. Kahden vuoden päästä uudelleen hoitoihin pikkusisarusta yrittämään… Onnistuikin 3. IVF:llä. Tässä vaiheessa olin 35v. Nyt emme enää saa hoitoja julkselta puolelta ja ikää nyt jo 38, joten päätimme, että meidän perhe on nyt tässä.
Summa summarum… Jos asiat olisivat heti alussa edenneet nopeammin ja olisimme saaneet julkisella puolella enemmän hoitoja, voisi meillä nyt olla perheessä jopa kaksi tulevaa veronmaksajaa enemmän.