Lapsiperheet ovat onnellisia ja voivat hyvin

27.01.2020

Tämä oli se tulos, jonka tutkijat saivat laajasta FINterveys2017 -väestötutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan pikkulasten vanhemmat olivat tyytyväisempiä perhe-elämäänsä sekä saavutuksiinsa elämässä kuin muut 18–50-vuotiaat aikuiset. Pikkulasten vanhempien ja muiden samanikäisten aikuisten tyytyväisyydessä omaan taloudelliseen tilanteeseen ei ollut eroa. Pikkulasten vanhempien elintavat olivat terveyden kannalta hieman suotuisammat kuin muiden samanikäisten. Pikkulasten vanhemmat joivat harvemmin yli kuusi alkoholiannosta kerralla ja istuivat vähemmän ruudun ääressä vapaa-ajalla kuin muut samanikäiset aikuiset. Toki he myös kokivat hieman muita samanikäisiä harvemmin nukkuvansa riittävästi ja kärsivät psyykkisistä oireista saman verran tai aavistuksen vähemmän kuin muut samanikäiset, mutta lopputulema oli se, että lapsiperheillä yleisesti ottaen on ihan kivaa ja asiat hyvin. Samaistuin. (lähde: FINTerveys2017-tutkimus)

Nämä tutkimustulokset olisivat saattaneet mennä mulla aivan ohi ilman mun ihanan aktiivista seuraajaa, joka YLE:n uutisen aiheesta linkkasi mulle Instagramissa. Hän halusi kertoa uutisesta minulle, koska minä olen alusta asti puhunut meidän onnesta lapsiperheenä ja siitä, miten ihanaa mun mielestä on elää lapsiperheessä. Kaikkien näiden vuosien ajan olen mielipiteeni kanssa kuulunut julkisessa keskustelussa selkeään vähemmistöön.

Uutinen olisi saattanut mennä mulla ohi, koska se ei mitenkään hurjan laajasti noussut yleiseen keskusteluun. Törmäsin siihen yhdessä IG-Storyssa sen jälkeen kun olin itse lukenut sen ja siihen se jäi. Siitä ei tullut kohua, eikä suurta blogipostausten vyöryä kuten esimerkiksi taannoin siitä, että lapsiperheiden vanhempien yövalvomiset eivät jakaudu tasaisesti tai siitä, että äidit uupuvat täydellisyyden tavoittelusta. Niihin keskusteluihin osallistuin itsekin heti blogipostauksilla, mutta tämän postauksen tekemistä epäröin monta päivää. Eihän lapsiperheiden onnellisuudesta mitään shokkiotsikoita saa revittyä, vaan tämä on just sellainen tylsä aihe, jonka moni jättää huomiotta. Kun jaoin uutisen mun storyssa, lähes kukaan ei reagoinut millään tavalla, vaikka yleensä reaktioita ja keskustelua syntyy reippaasti paljon vähäpätöisemmistäkin aiheista.

Ja tässä on ehkä myös se syy, miksi keskustelu perhe-elämästä on mediassa niin vääristynyttä. On paljon helpompaa (ja esimerkiksi medioille kannattavampaa) tarttua niihin aiheisiin, jotka synnyttävät kiihkeää keskustelua ja keräävät paljon klikkejä ja jakoja. Shokeeraaviin ja negatiivisiin paljastuksiin, jotka saavat äänekkäimmät kertomaan lisää shokeeraavia ja negatiivisia asioita, jotka keräävät lisää klikkejä ja jakoja. Myös tutkimuksen yhteenvedossa todetaan, että mediasta välittyy hyvin raskas kuva pikkulapsiperheiden arjesta, vaikka tutkimuksen perusteella valtaosa lapsiperheistä voi oikein hyvin.

Mun mielestä se on aivan älyttömän surullista, miten monta kertaa esimerkiksi meidän elämää on epäilty kulissiksi. Aivan kuin ei olisi mahdollista olla onnellinen ja elää tasapainoista elämää hyvinvoivassa parisuhteessa, jos on pienten lasten vanhempi. Tämä tutkimus osoittaa, että aika moni muukin elää tätä ihan samanlaista kulissia mukavaa lapsiperheen arkea ja nauttii siitä.

Muutama vuosi sitten pyysin ihmisiä kertomaan positiivisia ja ihania asioita perheistään median antaman negatiivisen kuvan vastapainoksi (en siis väittämään, että mitään negatiivista ei ole, vaan ainoastaan kertomaan vaihteeksi myös jotain kivaa). Mulle jopa suututtiin siitä. Että miksi ei saisi puhua siitä, miten rankkaa on ja eikö mun mielestä ole hyvä, että niistä huonoistakin asioista puhutaan. Siitä huolimatta, että olin tekstissä selkeästi kirjoittanut, että mielestäni on tosi hyvä, että negatiivisista asioista puhutaan ja ihmiset saavat sitä kautta vertaistukea ja tekevät vaikeudet näkyvämmiksi. Halusin vaan vastapainoksi kiinnittää välillä huomiota myös niihin hyviin asioihin. Kommenttiboksissa ne hyvät ja ihanat asiat jäivät täysin näiden vihaisten kommenttien varjoon. Mä hämmennyin siitä, koska en osannut olettaa, että niin kävisi.

Jotain julkisessa keskustelussa on muuttunut muutamassa vuodessa, tai sitten mä osaan nykyään ilmaista itseäni paremmin (epäilen), sillä pari viikkoa sitten kun pyysin ihmisiä kertomaan, miksi he rakastavat omaa perhettään, kukaan ei suuttunut. Sen sijaan keräsin valtavan määrän aivan ihania vastauksia ihmisiltä. Niistä vastauksista tuli hyvä mieli ja sellainen olo, että teidän perheissä on älyttömän paljon rakkautta ja ihania asioita. Mulle ei tullut niistä sellainen olo, että kukaan näistä ihmisistä ei olisi koskaan ollut ihan pirun väsynyt valvottuaan yön vauvan kanssa, tai kironnut joskus koko perheeseen iskenyttä oksennustautia tai riidellyt väsyneenä puolison kanssa. Mulle tuli vaan sellainen olo, että niistä ihan tavallisista lapsiperhearjen jutuista huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) monet näkevät ihan hirveästi ihanaa ja hyvää ja rakastettavaa siinä omassa perheessä ja arjessa.

Musta tuntuu, että lähes aina kun puhutaan lapsiperheiden onnesta tai hyvinvoivasta pienten lasten vanhempien parisuhteesta, pitää laittaa hirveästi disclaimereita, että tiedostaa kyllä, että kaikilla ei ole asiat näin hyvin ja muistuttaa, että meilläkin on oksutauteja ja meilläkin joskus valvotaan tai kinastellaan tai syödään eineksiä. Muuten joku tulee samantien huomauttamaan. Sen sijaan jos joku lapseton kertoo omasta onnesta tai parisuhteesta, mitään disclaimereita ei tarvita (tai en ainakaan huomaa niitä samalla tavalla). Silloin kaikki tuntuvat ymmärtävän, että tollakin Riitta-Maijalla on varmasti joskus flunssa tai PMS, mutta se on niistä huolimatta onnellinen. Niiden vaikeuksien olemassaoloa ei tarvitse erikseen korostaa. Miksi lapsiperheiden kohdalla pitää muistaa muistuttaa, että meilläkin kärsitään joskus?

 

Tämä tutkimuksen yhteenveto oli ihanaa luettavaa ja mulle tuli siitä hyvä mieli. Pikkulasten vanhemmista valtaosa, eli n. 8/10, on tyytyväisiä saavutuksiinsa elämässä. Perhe-elämäänsä tyytyväisiä pikkulasten vanhemmista on lähes 9/10. Muilla samanikäisillä aikuisilla vastaavat osuudet ovat pienempiä. Voi kun näistä hyvistä asioista puhuttaisiin vieläkin enemmän. (lähde: FINTerveys2017-tutkimus)

Edelleen olen sitä mieltä, että on aivan mahtavaa, että raskaista tai negatiivisista asioista keskustellaan avoimesti. Niistä saa ja pitää puhua. Olisi silti hienoa, että niistä ihanistakin asioista puhuttaisiin mediassa yhtä innokkaasti. Olisi mahtavaa, että media ja julkinen keskustelu heijastelisi nykyistä paremmin tämän tutkimuksen tuloksia ja lapsiperheiden todellista tilaa, jotta kenellekään perhe-elämästä mahdollisesti haaveilevalle ei syntyisi vääristynyttä kuvaa. Kaikki erilaiset äänet pitäisi saada kuuluviin. Tällä hetkellä median antama kuva perhe-elämästä on 9/10 väsymystä ja masennusta, vaikka tutkimuksen mukaan vanhemmista 12% on masentuneita (aavistuksen vähemmän kuin samanikäiset lapsettomat aikuiset) ja 1/3 kokee saavansa liian vähän unta. (lähde: FINTerveys2017-tutkimus)

Samalla kun toivon muutosta mediassa ja asenteissa, toivon myös, että lapsiperheiden hyvinvointi lisääntyisi entisestään ja yhä harvempi joutuisi kärsimään mielenterveyden ongelmista tai jäisi väsymyksen kanssa yksin, oli lapsia tai ei. Avoimella keskustelulla on tässä varmasti oma tärkeä roolinsa.

Itse aion jatkaa samalla tiellä, jolla olen jatkanut jo pian yhdeksän vuotta. Kerron avoimesti niin meidän kuin muidenkin lapsiperheiden erilaisia tarinoita, iloineen ja suruineen, mutta positiivisen kautta. Jaan (entistäkin hanakammin) positiivisia ja ei-shokeeraavia artikkeleita silloin kun sellaisiin törmään. Puhun lapsiperheiden erilaisuuden huomioimisen puolesta ja peräänkuulutan sitä, että lapset saavat olla näkyvä ja arvokas osa yhteiskuntaa, ihan kuten kaikki muutkin.


Syntyvyyden lasku Suomessa

02.10.2019

Alkuviikon kuuma peruna: Syntyvyyden lasku Suomessa. Aiheesta toivottiin postausta ja mua on pyydetty jo aiemminkin (kesällä) ottamaan tähän kantaa esimerkiksi Instagramissa. Vastasinkin silloin yhden storyn verran siitä, että mitä mun mielestä Suomen pitäisi tehdä paremmin, jotta syntyvyys saataisiin nousuun, mutta halusin ottaa aiheen vähän kattavammin esiin nyt täällä blogin puolella.

Minkään alan asiantuntijahan minä en ole, mutta suomalaista lapsiperhekulttuuria tässä kuitenkin aika monta vuotta olen seurannut ja aika läheltä. Niin oman perheen kautta, erilaisten aiheeseen liittyvien tilaisuuksien ja tiedotteiden kautta kuin sitten tämän blogin ja muiden somekanavieni kautta. Näiden vuosien aikana olen jutellut todella henkilökohtaisestikin tuhansien eri ihmisten kanssa eri kanavissa, toteuttanut erilaisia kyselyitä ja äänestyksiä ja sitä kautta kuullut aika laajasti erilaisia lapsiperheitä ja sellaiseksi haluavia laidasta laitaan. Sanotaanko näin, että perheiden tarpeet ja haasteet on tulleet tutuksi. Halusin kuitenkin kysyä aiheesta suoraan heiltä, joita aihe koskettaa, enkä vain itse arvailla syitä tässä postauksessa.

Mulla on hieno mahdollisuus kysyä isolta joukolta ihmisiä asioita kerralla ja päätin hyödyntää sitä. Kysyin siis insta storiesin puolella, että kuinka syntyvyyden lasku koskettaa juuri teitä. Tuli todella laajasti ja paljon erilaisia vastauksia siitä, mistä syystä ihmiset ovat vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomia tällä hetkellä, sekä vastauksia heiltä joita syntyvyyden lasku on koskettanut jotenkin.

Seuraavaksi otteita vastauksista, joita sain seuraajilta Instagramissa (kaikkia en pystynyt ottamaan mukaan postaukseen, kun vastauksia tuli niin suuri määrä, joista osa todella pitkiä, mutta julkaisen lisää Instagram storiesin puolella):

”Haluan kouluttautua korkeammalle ja pidempään, siksi olen lapseton”

”Epävakaa työelämä. En tiedä haluanko maailmaan lapsia, joille en pysty tarjoamaan samaa mitä itse olen saanut.”

”Työt vaikuttavat. Nyt kun on vakituinen virka, uskalsin alkaa hankkimaan lapsia. Nyt olen raskaana esikoista odottaen.”

”Lapsiperheiden tukia leikataan koko ajan ja perhevapaisiin yritetään kajota.”

”8 vuotta yritettiin, hoidoilla ja ilman. Lapsettomuus siis meillä syynä että vain 2 lasta on.”

”Tahaton lapsettomuus. Sekä primäärinen että sekundäärinen. Lapsia olen saanut vain yhden.”

”Lapsiperheiden taloudellinen ahdinko sekä ajatus siitä, että lapsi muuttaisi elämää epäedullisesti.”

”Ystäväpari ei halua lapsia, koska heillä on ”tarpeeksi intohimoja ja harrastuksia joilla täyttää elämä.”

”Uskaltaisipa tehdä rohkeita ja omien toiveiden mukaisia päätöksiä, mutta ulkopuolelta tuleva paine työelämään (opiskeluiden jälkeen) nopeasti päätymiseen on valtava.”

”Sitoutumiskammo + lapsiperheiden pienet tuet, äitiyspäivärahalta kotihoidontuelle.”

”Lapsia haluaisin ja paljon, mutta sopivaa miestä ei oo vielä tullut vastaan.”

”Endometrioosi on tuhonnut lisääntymismahdollisuudet. Yksi saatiin hoidoilla.”

”Asun pienessä kylässä, josta juuri lakkautettiin alakoulu, kun uusia lapsia ei synny.”

”Sopivaa kumppania ei löydy. Naisten yliedustus isommilla paikkakunnilla.”

”Oma taloustilanne mietityttää, vaikka oon ihan tavis palkansaaja  ja keskituloinen.”

”Haluaisin lapsen, mutta epävakaa työtilanne ja ensi vuonna alkavat korkeakouluopinnot siirtävät lapsihaavetta. Kaikki on liian epävarmaa tällä hetkellä ja vielä ainakin muutaman vuoden verran. Onneksi olen vasta 24v, joten aikaa pitäisi vielä olla. En myöskään haluaisi kovin vanhana äidiksi, mutta ei auta muu kuin odotella vielä ainakin pari vuotta.”

”Vaakakupissa negatiivisella puolella painaa ilmastonmuutos ja elämän raskaus lasten kanssa.”

”En ole koskaan halunnut lapsia. En oo koskaan miettinyt miksi, en vain halua.”

”Määräaikaisesta lyhyestä työsuhteesta ei voi jäädä äitiyslomalle jos haluaa vielä takas.”

”Tukiverkkojen puute.”

”Raha. En haluaisi laittaa vauvaa päiväkotiin, mutta  olisi pakko koska ei ole varaa olla vanhempainvapaan jälkeen kotona.”

”Meillä on kaksi lasta ja toivotaan kolmatta. Tarvittiin toisen kohdalla pientä apua ja nyt olis tarvittu sitä myös, koska oma kierto ei koskaan palannut esikoisen syntymän jälkeen. Mutta koska meillä on jo kaksi yhteistä lasta, ei saada kunnalliselta enää apua, vaan pitäisi mennä yksityiselle. Tämä tuntuu just niin typerältä, koska samaan aikaan ollaan huolissaan kun lapsia ei synny tarpeeks, mutta kuitenkin kattona on kaks yhteistä lasta ja apua ei enää anneta.”

”Haluan saattaa opinnot loppuun ja päästä sen jälkeen hetkeksi työelämään.”

”Ainakin omassa kaveripiirissä eniten esille nousee pelko, että lapsi muuttaa elämäntyyliä liikaa.”

”Haluan lapsia, mutta hyvän isän löytäminen on hankalaa. Niin monilla mies ottamatta vastuuta.”

”Syyllisyys ilmastosta. Jokainen lapsi kuluttaa maapallon luonnonvaroja.”

”En halua elää kädestä suuhun lapsiperheenä. Haluan, että tulot on riittäviä ja säästöt kunnossa.”

”24v opiskelija. Jotenkin vaan tuntuu, että haluaa ensin sen ammatin ja sit ne lapset.”

”Tulot laskee, ei varaa suurempaan perheeseen.”

”Pelottaa, millaisessa maailmassa lapsi tulisi elämään.”

”Lapselliset kaverit tuovat esille arjen huonot puolet, positiivisista eivät oikeastaan puhu.”

”100% rahahuolet syynä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen.”

”Sain keskenmenon -17 keväällä ja sen jälkeen ei vaan ole tärpännyt. Lääkärissä käyty ja kaikki ok. Ikävä asia.”

”Ihmiset rakastaa äänetöntä, rauhallista elämää ilman häiriöitä. (Itselläni on 1 erityislapsi)”

”Ei vielä omia lapsia, mutta ilmastonmuutos ja taloudellinen pärjääminen ahdistavat ja huolettavat.”

”Työtilanne vaikuttaa! Itse en uskalla hankkia lasta ennen vakityötä, mikä tällä alalla vie aikaa.”

”Lapsiarki kuulostaa inhottavalta, sotkuiselta, aikaavievältä, enkä osaa olla lasten kanssa. En halua luopua omasta vapaa-ajastani, kuulostaa raskaalta, että töistä tultua pitäisi huolehtia lapsista, eikä voisi tehdä mitä itse haluaa.”

”Itkettää, kun kehotetaan hankkimaan, mutta yhteen lapseen jää ilman miestä. Olisin halunnut kolme. Odotan kovasti ohjelmaa jaetusta vanhemmuudesta, koska se auttaisi miettimään uusia keinoja.”

”Minulla on yksi lapsi, mutta nyt olen alkanut epäilemään haluanko enää toista, koska se tarkoittaa taas yhtä vuotta pois työelämästä. Menetin ylennyksen ja jäin töissä jälkeen, kun tulin raskaaksi ja jäin lapsen kanssa vuodeksi kotiin. Raskaana ollessani mulla oli tosi paljon sulateltavaa siinä, että mä joudun tekemään valinnan työ vai lapsi, kun taas puoliso sai molemmat.”

”En ihmettele syntyvyyden laskua ainakaan pohjois-Suomessa. Itse toisen lapsen syntyessä ehdin just sairaalaan. En ehtinyt saada kipuihin mitään. Liian nopean synnytyksen takia ajatus 3. lapsesta pelottaa.”

”Tukiverkon puute ja sitä kautta oma jaksaminen, taloudelliset syyt. Meillä 2 lasta.”

”Koen, että nykymaailmassa jotenkin lapset koetaan raskaina, sekä jotenkin pilaavat elämän. Tämä ajatus ärsyttää. Mulla on kaksi maailman rakkainta pientä kummippoikaa, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä.”

”En osaa päättää haluanko valita perheen vai uran. Uran luonti veisi perheeltä liikaa aikaa.”

”2 vuotta yritetty esikoista lapsettomuushoitojen avulla, yhteensä yritystä takana jo 5 vuotta. Median syyllistäminen tuntuu todella pahalta kun sitä omaa lasta ei vaan näy eikä kuulu.”

”Omassa kaveripiirissäni on useammalla pariskunnalla lapsettomuushoidot meneillään.”

Suurin osa näistä syistä on samoja, joita on nostettu esiin myös tutkijoiden toimesta. Epävakaa taloustilanne mietityttää, halutaan kouluttautua pitkälle ja nähdään koulutuksen ja perheen yhdistäminen vaikeana, sopivaa puolisoa ei löydy tai kärsitään tahattomasta lapsettomuudesta. Muutama vastaus tuli myös liittyen ilmastoahdistukseen. Ja osa ei vaan yksinkertaisesti halua lapsia. Eniten mua yllätti kuitenkin se, että kunnallisella puolella ei tehdä edes kevyitä lapsettomuushoitoja, mikäli perheessä on jo kaksi lasta. Tämähän on tosiaankin aivan ristiriidassa sen kanssa, että lapsia toivotaan lisää. Tähän nyt ainakin äkkiä korjaus!

Suurimmaksi osaksi näissä vastauksissa korostuvat ne paineet, joita etenkin naiset kokevat perheen perustamisen ja työelämään siirtymisen ristitulessa. Ei löydetä sopivaa hetkeä lapselle, koska ei koeta koulutusta tarpeeksi joustavaksi, että perheen voisi perustaa koulun aikana. Koulun jälkeen taas tuntuu, että on elintärkeää päästä työelämään, jotta ei tipahda kärryiltä vaan saa arvokasta työkokemusta. Sitten saattaakin olla jo liikaa ikää, joko omasta mielestä (ei haluta vanhemmaksi enää siinä iässä) tai sitten lasten saanti ei enää onnistu, koska hedelmällisyys on laskenut. Lisäksi taloudellinen epävarmuus ahdistaa jokaisessa elämänvaiheessa. Lasten ja opiskelun tai uran yhdistäminen koetaan toivottomana ja mahdottomana tai vähintäänkin todella hankalana.

Mulle näin täysin toista ääripäätä edustavana tulee tässä sellainen fiilis, että monet naiset joutuvat kokemaan ihan järjettömän suuria paineita ja ahdistusta joutuessaan yrittää ajoittaa kaiken ”täydellisesti” ristiriitaisten vaatimusten mukaan. Ja sitten joillekin käy niin, että sitä täydellistä hetkeä ei vaan koskaan tule.

Niin yleisestä on, että ajatellaan, että kaiken pitää olla valmista ja täydellistä jo sitä ensimmäistä lasta varten, eikä niin, että lapsen/lasten kanssa on koko elämä aikaa kasvaa ja kehittyä puolisona, perheenä ja omalla uralla tai koulussa. Ajatellaan, että se elämä rakennetaan valmiiksi lasta varten, eikä sitten enää yhdessä lapsen kanssa. Oikeastihan se perhe-elämä vasta alkaa siitä kun lapsi syntyy, eikä lapsi tule maailmaan kysyen, että paljonko te vanhemmat tienaatte ja onhan teillä varaa mun jääkiekkoharrastukseen ja iPhoneen. Lapsen syntymän jälkeen voi ihan samalla tavalla tavoitella edelleen parempaa elintasoa ja omia unelmia.

Haluaisin kannustaa ihmisiä luottamaan siihen, että elämä kantaa myös lapsen kanssa. Jos lapsi on toiveissa, mutta em. syiden takia ei uskalla toteuttaa haavetta, kannattaa ainakin ottaa itseä mietityttävistä asioista selvää ihan käytännön tasolla, liittyivät ne sitten omaan talouteen, tukiverkkoon tai koulutuksen/työn ja perheen yhdistämiseen. Ja heille, joita vanhemmuus kiinnostaa, mutta pelottaa liikaa, koska on saanut lapsiperhe-elämästä niin negatiivisen kuvan, suosittelen tätä tekstiä ja sen kommentteja.

Se on selvää, että yhteiskunnalla on parantamisen varaa monessa asiassa, jotta perhe-elämä näyttäytyisi yhä useammalle  perheestä haaveilevalle saavutettavana ja mahdollisena asiana. Olisi myös tärkeää, että kukaan ei joutuisi valitsemaan uran ja perheen väliltä. Opintojen sekä työ- ja perhe-elämän joustavaa yhdistämistä pitäisi tukea kaikin mahdollisin keinoin.

Kaikille heille, jotka lapsettomuudesta kärsivät tahattomasti, mä haluan lähettää ihan älyttömän paljon voimia ja toivoa <3 En voi edes kuvitella, mitä joudutte käymään läpi.