3x Terveelliset & helpot aamupalat arkeen

26.01.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Green Choicen & Indieplacen kanssa.

Mä syön usein aamupalalla tosi perus juttuja, niinkun ihan vaan leipää ja hedelmän. Aamuisin olen laiska ja haluan lähinnä istua, juoda kahvia ja syödä nopeasti jotain helppoa. Kuitenkin haluaisin myös, että aamupalat joita syön, olisivat terveellisiä. Pelkkä leipä juustolla ja kahvi kun ei sitä oikein ole. Rakastan niitä päiviä, kun saan jonkun ihanan ja herkullisen ja värikkään aamiaisen jossain tapahtumassa, tai sovin aamupalatreffit kaverin kanssa kahvilaan. Joskus kun aamulla puputan sitä tylsää leipää, mietin, että olispa kiva syödä välillä jotain muutakin. En kuitenkaan jaksa aamuisin nähdä vaivaa ja usein kaikki muu tuntuu aamuisin juuri siltä: turhalta vaivannäöltä, joka vie aikaa jostain muusta tärkeästä. Mutta entäs, jos aamupalan tekisikin kymmenessä minuutissa valmiiksi jo illalla? Voisiko se toimia? No voisi!

 

Ihailen aina kaikkia upeita smoothie bowleja ja joskus viikonloppuisin jaksan tehdä niitä itsekin, mutta arjen vähän parempien aamupalavaihtoehtojen pitää mun kohdalla olla super iisejä ”heitä kaikki kasaan” -tyyppisiä juttuja. Siihen toimii aika hyvin sellaiset jutut, jotka tekee illalla nopeasti ja helposti valmiiksi ja nappaa aamulla vaan jääkaapista. Tai sitten sellaiset, jotka vaativat aamullakin vain sen pari minuuttia. Leivätkin kun voi tehdä niin monella eri tavalla.

Syy, miksi kaikissa näissä resepteissä on mukana maapähkinävoita on se, että tykkään siitä. Se on herkullista ja tosi erilaista kuin ne perinteiset suomalaiset aamupalat. Maapähkinävoi tuo oman lisänsä niin moneen eri tyyppiseen aamuipalaan: sitä voi laittaa puuroon, jugurttiin, smoothieen, leivälle, granolaan. Vain taivas on rajana. Tärkeintä maapähkinävoin valinnassa on se, että valitsee sellaisen vaihtoehdon, jossa on oikeasti vain maapähkinää (eikä esim. lisättyä sokeria, kovetettua rasvaa tai muita lisäaineita). Green Choicen luomu maapähkinävoit (Crunchy ja Creamy) ovat juuri sellaisia. Niistä 99,3% on paahdettua luomu maapähkinää ja lisäksi niissä on ripaus merisuolaa. Suolapitoisuus on kuitenkin maltillinen 0,72g/100g.

Perjantaina vietettiin muuten juuri Peanut butter dayta, jonka ansiosta mä tutustuin vähän maapähkinävoin historiaan. Se on patentoitu ensimmäisen kerran vuonna 1884! Aika vanha keksintö siis jo. Luin myös awarenessdays.com -sivustolta, että yli 90% amerikkalaisista perheistä käyttää sitä säännöllisesti. Mä aion todellakin testata perinteistä amerikkalaista aamiaista meidän NYCin reissulla ja tulen takuulla syömään sielläkin maapähkinävoita. Täytyy tosin olla sielläkin tarkkana, ettei tule syötyä jotain sokeripommia, vaan samanlaista aitoa tavaraa kuin nämä Green Choicen luomu maapähkinävoit, joita kotona käytämme.

Pssst! Green Choicelta löytyy myös neutraalin makuinen luomu kookosöljy, joka on hyvä kaveri ruuanlaitossa ja leivonnassa ja toimii neutraalin maun ansiosta myös mulle, vaikka en välitä kookoksesta yhtään!

3x terveelliset ja nopeat aamupalat

Banana Bread -smoothie maapähkinävoilla (1 annos)

2 banaania

3dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa tai maitoa)

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (creamy)

1tl Green Choice luomu kookosöljyä

0,5tl kanelia

0,5tl inkivääriä

0,5tl kardemummaa

0,5tl vaniljauutetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella ja tarjoile lasista. Voit valmistaa jo illalla valmiiksi tai surauttaa kaikki nopeasti aamulla, tämä ei vie kuin pari minuuttia, koska pilkkomista ei juurikaan ole. Smoothieta voi varioida heittämällä sekaan esim. pakastemustikoita, mansikoita, pari porkkanaa tai mitä ikinä kaapista löytyykään.

Maapähkinävoi-tuorepuuro

3dl luomu kaurahiutaleita

3dl kauramaitoa

1 banaani

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (Crunchy tai Creamy)

1tl vaniljauutetta

0,5tl kanelia

0,5tl kardemummaa jauhettuna

ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella, kaada sopivaan (kannelliseen) astiaan ja anna tekeytyä yön ajan tai vähintään 5h jääkaapissa. Jos haluaa mieluummin puuron lämpimänä, voi kaikki ainekset sekoittaa ja sen jälkeen tehdä puuron mikrossa samantien.

Marmeladi-maapähkinävoi ja banaani-maapähkinävoi -leivät

2 viipaletta täysjyväpaahtoleipää

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (Crunchy tai Creamy, käytä omaa lempparia)

1/2 banaani

1rkl valitsemaasi marmeladia (me testattiin juuri meidän esikoisen valmistamaa veriappelsiinimarmeladia ja se sopi tähän loistavasti)

Paahda leivät leivänpaahtimessa. Voitele ruokalusikallisella maapähkinävoita per leipä. Lisää päälle marmeladia tai banaaniviipaleita. Huom! Ole tarkkana marmeladia tai hilloa valitessasi, valitse tai valmista itse mahdollisimman vähäsokerinen vaihtoehto.

KILPAILU: VOITA GREEN CHOICEN TUOTEPAKETTI!

Mihin terveelliseen aamupala-reseptiin sä käyttäisit Green Choicen luomu  maapähkinävoita? Kommentoi postauksen kommenttiboksiin ja voita Green Choice -tuotepaketti! Tuotepaketteja arvotaan yhteensä 3 kappaletta, eli kolme voittajaa. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta sinulle voidaan ilmoittaa voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 2.2. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


87 Responses to “3x Terveelliset & helpot aamupalat arkeen”

  1. Heidi sanoo:

    Toi smoothie resepti olis pakko testata 😍

  2. Anna sanoo:

    Puuron ja riisikakkujen päällä.

  3. Sanna sanoo:

    Crunchy-voi on kyllä suosikki, sopii moneen. Näistä testiin menis puuro, tuorepuurot on mun aamujen suosikkeja ja monesti tulee maapähkinävoisilmä niihin laitettua. Täytyis testata vähän eri tavalla tehty puuro.

  4. H sanoo:

    Tekisin smoothien!!

  5. Rosie sanoo:

    Banaanilettuihin!

  6. Mia sanoo:

    Smoothieen ja paahtoleivän päälle.

  7. Laura sanoo:

    Puuron kanssa! Aamupalan lisäksi tekisin siitä banaanijätskiä :)

  8. Hipsu sanoo:

    Pähkinävoi ja omenahillo pannarin päällä on ihanaa

  9. Aakoo sanoo:

    Smoothieen! Tai hedelmien ja marjojen kanssa leivän päällä, nam!

  10. Greu sanoo:

    Hyvää maapähkinävoita voi käyttää vaikka mihin, mutta smoothieen se sopii kyllä aivan erityisen hyvin:) saattaisin myös testata jonkinlaisia energiapalleroita!

  11. Päivi-Ilona sanoo:

    Smoothie-resepti kuulosti kyllä niiiiin hyvältä! Se päätyy kokeiluun, vaikka en arvonnassa voittaisikaan :)

  12. Bambi sanoo:

    Tekisi smoothieta, nam! Toinen esim maustamaton jogurtti, johon lisätään suomalaiset marjoja+maapähkinävoita aamupalaksi :) Sitten tekisin tietysti herkkuja esim keksi, muffinssi ym

  13. Elisa sanoo:

    Smoothie ja tuorepuuro😍

  14. Elisa sanoo:

    Voisin kokeilla tätä smoothien tekoon. Nykyään tykkään myös syödä esim. kahvin kanssa lusikallisen maapähkinävoita.

  15. Anniina sanoo:

    Smoothieen ja tuorepuuroon

  16. Ae sanoo:

    Kokeilisin tuota sun smoothie-reseptiä!

  17. 1609 sanoo:

    Kaikki nuo ohjeet kiinnostaisi kokeilla.
    Pitäisi opetella tuorepuurojen tekoon sillä täällä myös kyllästyttää perus leipä ja jogurtti linja.

  18. Lotta sanoo:

    Mun suosikki aamupalaani, joka on kaurapuuro banaanilla ja maapähkinävoilla! :)

  19. Maiiiu sanoo:

    Varmaan smoothie olis ekana sellainen sopivan ”helppo”, josta lapsille makua alkaa totuttaa 👌 ja tietty paahtikset on etenkin viikonloppuaamujen herkkua, niin joku sellainen herkkuleipä maistuis varmasti kans!

  20. Hanna sanoo:

    Puuron päälle ehdottomasti! Ja tulis käyttöön myös nuudelien kanssa, soija-maapähkinävoikastikkeena!

  21. Nimetön sanoo:

    Minulle on uusi tuttavuus tällainen aito oikea maapähkinävoi. Just ostin sellaista ekaa kertaa ja tämä postaus tuli oikeaan aikaan. Tuo tuorepuuro ja smoothie menee kyllä testiin ja olisi ihana voittaa palkinto.

  22. Aino sanoo:

    Puuroon tykkään laittaa maapähkinävoita🙌🏼

  23. Virpi sanoo:

    Ostoksille pitää lähteä

  24. tanjaminna sanoo:

    Haluaisin kokeilla smoothieen! Leivälle/riisikakulle, puuroon, banskuletuille ja ruoanlaittoon on tullut kokeiltua. Green Choicea en olekaan vielä kokeillut, vaikka muuta luomua kyllä!

  25. Jiip sanoo:

    Smoothieen ja puuroon 😊

  26. Johanna sanoo:

    Smoothie tai banaaniletut olisi kova sana. :)

  27. Nimetön sanoo:

    Mulle aamipalan valmistaminen valmiiksi jääkaappiin illalla olisi vähän sama kuin vaatteiden valitseminen illalla valmiiksi seuraavaa päivää varten: En pysty!
    Molemmissa sama juttu: mun pitää tietää, millä tuulella olen ja mitä mun tekee mieli, eikä sellaista voi etukäteen päättää tai valmistella 😁

  28. Nina sanoo:

    Ehdottomasti kaurapuuroon! Myös tuota tuorepuuroa kokeilisin.

  29. Essi sanoo:

    Tuorepuuroon! Aina illalla valmiiksi jääkaappiin niin pääsee aamulla suoraan herkuttelemaan

  30. Reetta sanoo:

    Kaurapuuron tai banaanilettujen päälle laittaisin. :)

  31. Reetta sanoo:

    Laittaisin kaurapuuroon tai banaanilettujen päälle. :)

  32. Anile sanoo:

    Luultavammin tekisin smoothien, helppo, nopea ja täytttävä välipala :).

  33. Titta sanoo:

    Laittaisin esim. konvehteihin täytteeksi, puuron päälle, ruisleivän päälle banaanin kera…

  34. Airi sanoo:

    Lettujen kanssa

  35. Lou sanoo:

    Leivät kuullosti parhaimmilta!

  36. Päivi sanoo:

    Kaurapuuron tai paahdetun leivän päälle 👌

  37. Rosetta sanoo:

    Varmaan johonkin helppoon smoothieen! Ja ehkä myös kaurapuuron sekaan.

  38. Kukka sanoo:

    Itse laittaisin kaurapuuroon. Toisi varmasti kivasti makua!

    Tuo tuorepuurokin on varmasti kokeilemisen arvoinen!

  39. Sofia sanoo:

    Smoothieen 😋

  40. Annne sanoo:

    Mä niin rakastan maapähkinävoita, melkein jo ongelmaksi asti :D

    Viikonloppuaamuina laitan maapähkinävoita leivän, omenan tai lehtisellerin päälle. Arkena töihin lähtiessä eväänä on smoothie, tuorepuuro tai soijajogurtti maapähkinävoilla ihan vakiona. Kaikki nämä maistuu toki myös välipalana tai iltapalana.
    Eilen tein sokerittomia maapähkinävoikeksejä banaanin kera, erittäin nam :)
    Kasvissosekeiton päällekin olen maapähkinävoita livauttanut ja aasialaishenkiseen nuudeli-tofuwokkiin myöskin.
    Ja tottakai maistuu lusikallinen silloin tällöin kahvin tai hedelmäisen teen kaverina :)

  41. Yotimix sanoo:

    Meidän perhe ei ole juuri käyttänyt, mutta mielellään kokeiltaisiin puuron seassa ja paahtoleivän päällä :)

  42. Emma sanoo:

    Maapähkinävoi menis kookosöljyssä paistettujen banaanilettujen päällä mustikoiden kanssa!😊 Tai sitten kaura- tai kookosmaitoon tehdyn chiavanukkaan päälle marjojen ja banaanin kanssa.

  43. Emmi sanoo:

    Oi toi tuorepuuron resepti kuulostaa niin hyvältä, joten siihen ehdottomasti! :)

  44. Bea sanoo:

    Laittaisin tuorepuuroon tai raakakakkuun :)

  45. Sini sanoo:

    Aamupuuroon banaanin ja marjojen kanssa. Myös smoothie kuulostaa hyvältä!

  46. sannas sanoo:

    Ehdottomasti riisikakkujen päälle :)

  47. Senni sanoo:

    Aina iltaisin teen seuraavalle aamulle tuorepuuron johon tulee maapähkinävoita, niin hyvää 😍

  48. A sanoo:

    Kaurapuuron seassa marjojen kera! :)

  49. Veera sanoo:

    Smoothieen ehdottomasti!

  50. Tytti sanoo:

    Maapähkinävoi-tuorepuuro vaikuttaa maistuvalta :)

  51. Anna sanoo:

    Rakastan PB&J puuroa ja ko. yhdistelmää hapanjuurileivällä, eli ainakin niihin!! <33

  52. Maiju sanoo:

    Voisin kokeilla vaikka chia-vanukkaan kanssa, ois varmaan namia!

  53. Nekku sanoo:

    Smoothieta testaisin. Puuron kans menee jo ja on niin hyvää! :)

  54. Lotta sanoo:

    Maapähkinävoi oi maistuu aamuisin puurossa tai kiireaamuina vaikka omenaa tukevoittamassa :) muutenkin hyvä mauste ruuanlaitossa!

  55. Salla sanoo:

    Pitääpä testata tuo smoothie! Viikonloppuaamupalaan kuuluu aina smoothie ja toi voisi olla kivaa vaihtelua 😋

  56. Annakk sanoo:

    Tekisin joko ihanan, raikkaan smoothien tai riisikakkuja maapähkinävoilla, banaanilla ja kanelilla :)

  57. Johanna sanoo:

    Kiinnostaisi testata noita kaikkia reseptejäsi! Oli myös hyödyllistä tietoa minulle, että on olemassa maapähkinävoita, jossa ei ole ns. mitään ylimääräistä, ainakin hyvin vähän jos on. Pitää laittaa testiin :)

  58. Anni sanoo:

    Siis toi smoothie! Lähtee kyllä välittömästi testiin 😍
    Banaanin päällä kerros peanut butteria; supernopea ja herkullinen välipala arjessa, aina maistuu 😊

  59. Vaulaa sanoo:

    Riisikakkujen päällä!!

  60. Olivia sanoo:

    Smoothieen <3

  61. Satu sanoo:

    Paahtoleipä juustolla ja appelsiinimarmeladilla, (ai että) testiin menee sopiiko maapähkinävoi tähän settiin.

  62. katsuu sanoo:

    Puuron päälle

  63. Sonja sanoo:

    Tuorepuuroon sopii kyllä maapähkinävoi ihanasti! Täytyy kyllä kokeilla smoothieta kin, se kuulostaa todella hyvältä 👌 😊

  64. Katja sanoo:

    Voisin kokeilla tuota smoothietakuulostaa hyvältä. Puurossa ja paahtoleivän päällä meillä on jo tuttu juttu😊

  65. Fanny sanoo:

    Tuorepuuroon!:)

  66. Ella sanoo:

    Kaurapuuron sekaan ja smoothiessa toimii myös!

  67. Elina sanoo:

    Kaurapuuroon tai ruisleivän päälle

  68. SaraJJ sanoo:

    Luonnonjugun, marjojen ja pähkinöiden kanssa, puuron päälle, banaanilettujen kans…

  69. Nixu sanoo:

    Maustamattoman jugurtin kera, smoothieen, ihan lusikalla purkista :-) sekin sopii

  70. Satu sanoo:

    Juuri tänään tein smoothieta, johon laitoin 100% maapähkinävoita tuomaan paahteista pähkinän makua. Perus mansikkarahkasmoothieen hyvää tvistiä. Tuorepuurossakin toimisi varmasti.

  71. Riikka sanoo:

    Sen lisäksi et lusikoisin suoraan purkista suuhun niin täyttäisin mpv:lla myös mehevät taatelit! eli taatelin sisään pähkinävoita ja dippaisin vielä suklaaseen ja näin herkku valmis!

  72. Anuliini sanoo:

    Puuron päälle maapähkinävoita ja luonnonjugurttia

  73. Johanna sanoo:

    Tuorepuuroa testaisin😊

  74. Suvi sanoo:

    Kokeilisin tuota sun smoothiereseptiä :) Lisäksi söisin riisikakkujen päällä.

  75. Matleena sanoo:

    Kaikki näyttää herkuilta, mutta ehkä lähtisin ensimmäisenä kokeilemaan leivän päällä.

  76. Salla sanoo:

    Olen yleensä käyttänyt maapähkinävoita nuudelisalaatin kastikkeessa. Uusi juttu mitä voisin testata ovat nuo leivät.

  77. Anni-Kaisa sanoo:

    Ah, rakastan maapähkinävoita ja käytän sitä usein leivän päällä tai syön hedelmien kanssa. Näistä resepteistä ekana menee testiin smoothie!

  78. aino sanoo:

    Nam kaikki kuulosti ja näytti ihan superhyviltä! Tekee mieli alkaa heti kokeilemaan etenkin tuota banana bread tuorepuuroa! Onko muuten kyseessä iso annos? Olen itse laittanut perus tuorepuuroihin 1dl kaikkea / 1tl ja siitä tulee yhden hengen annos :D

  79. Minttu-Maaria sanoo:

    Puuroon ehdottomasti, ei ole sen voittanutta

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.