Lapsiperheen aamu- ja iltapalatarvikkeet

10.03.2020

Multa toivottiin postausta meidän aamu- ja iltapaloista ja tässä tulee! Tämä onkin hauska aihe, koska harvemmin tulee niistä kirjoiteltua, kun yleensä sitä aina jakaa ns. pääruoka-reseptejä tai sitten jotain makeita. Mutta nyt tosiaan ajattelin käydä vähän läpi, että mitä meillä syödään aamuisin ja iltaisin. Ajattelin tähän alkuun tehdä pienen listauksen niistä jutuista, joita meillä on yleensä aamu- ilta ja välipaloja varten jääkaapissa/kuivakaapissa/hedelmäkorissa:

Meidän perheen lempparit aamu- ja iltapalatarvikkeet:

– Granolaa, jossa ei ole lisättyä sokeria, esim. Pauluns Kaneli, Manteli & Omena, Pauluns mansikka, mulperimarja & kardemumma, Fazer Alku Omena-kaneli-granola

– Mahdollisimman vähäsokerisia muroja, esim. Myllärin Muumi-murot, Two Dads -murot

– Jogurttia, jossa ei ole lisättyä sokeria, esim. Juustoportti Hyvin-jogurtit, Valio A+ Kreikkalainen luonnonjogurtti tai Valio Luonnonjogurtti +

– Hedelmäsosetta (100% hedelmää) esim. Bonne isot purkit.

– Ruis- ja kauraleipää, esim. Fazer Pehmeämpi Kaurapuikulat, Fazer Ruispuikulat,  Kurkelan tilan kaurarieskaset (ja lapsille herkkuleipänä joskus myös Pågen Oivallus!)

– Siemennäkkäriä, esim. Leipomo Rosten

– Kauramaitoa, Esim. Kaslink Aito luomu kaurajuoma, (kahviin Juustoportti Barista tai Kaslink Aito Barista, josta ostetaan aina pieni 2dl purkki, joka kestää kahvimaitona mulla ja Otolla yhdessä just sen 5vrk minkä säilyy avattuna)

– Maapähkinävoita esim. Green Choice luomu maapähkinävoi

– Margariinia

– Juustoa

– (Joskus vähärasvaista leikkelettä esim. kalkkunaa)

– Vapaiden ulkokanojen kananmunia

– Viime kesänä itse pakastettuja kotimaisia mansikoita / tuoreita marjoja kuten pensasmustikoita/ kesällä kaikkia mahdollisia tuoreita marjoja

– Tuoreita vihanneksia esim. kurkku, tomaatti, paprika, avokado

– Tuoreita hedelmiä esim. omena, päärynä, mandariini, banaani, viinirypäleet

– Kahvia

– Pikakaurahiutaleita

– Pähkinöitä

Aamupalat

Aamupalan pitää olla riittävän runsas, että jaksaa. Paitsi Otolle, joka ei edelleenkään syö aamuisin mitään. Näin on ollut aina. Mutta minä ja lapset syödään aina aamupalaa ja yleensä syödään se yhdessä. Jokainen tekee aamupalaa arkisin yleensä itse, paitsi viikonloppuisin tykätään kokkailla yhdessä runsaammin. Ja 3-vuotiaalle aamupalan teen toki yleensä minä tai sitten Otto tekee. Joskus isommatkin tekevät iltapalaa toisilleen.

Arkiaamuisin aamupalan pitää olla helppoa, joten usein se on lapsilla muroja tai granolaa kauramaidon tai jogurtin kanssa, sekä hedelmä tai marjoja pakkasesta ja joskus esim. naturel cashew-pähkinöitä, manteleita tai maapähkinöitä. Jos on maustamatonta jugua, niin sitten meillä on usein myös hedelmäsosetta, jota he kaatavat jugurtin joukkoon mausteeksi. Toinen vaihtoehto jogurtille on sitten tehdä leipää tai näkkäriä. Joko perinteistä suolaista leipää tai sitten esim. maapähkinävoi-banaanileipää. Meillä lapset syövät useimmiten kauraleipää ja me taas Oton kanssa syödään enemmän ruisleipää, mutta joskus kauraakin. Koska pilkon yleensä aina iltapalalle vihanneksia, niitä on usein aamuisin valmiiksi pilkottuna jääkaapissa edelliseltä illalta, jolloin leivän päälle saa helposti kurkkua, paprikaa ja/tai tomaattia oman maun mukaan. Joskus lapsia kyllästyttää kaikki muut vaihtoehdot ja he pyytävät puuroa banaanilla, ceylonin kanelilla ja maapähkinävoilla.

Mä itse syön aamuisin eniten juuri leipää. Syön yleensä kaksi leipää ja juon kupin kahvia ja lasin vettä. Pyrin syömään aamullakin vihanneksia ja hedelmiä, mutta tässä kyllä laiskuus usein vie voiton. Eli jos edelliseltä illalta on vihanneksia (eikä lapset ole syöneet kaikkia), syön niitä leivän päällä, mutta jos ei, niin en ala itselleni erikseen pilkkomaan muuta kuin korkeintaan kurkkua. Mulla on myös se hankala, että olen monelle hedelmälle raakana allerginen, niin en voi vaan napata banskua tai omppua kuten lapset. Mandariineja syön silloin kun ne ovat parhaimmillaan, koska ne ovat helppoja.

Viikonloppuaamuisin tehdään joskus esim. banaanilettuja banaanista ja kananmunasta tai joskus herkutellaan croissanteilla, smoothieilla tai kunnon brunssilla.

Iltapalat

Iltapalat on meillä tosi samaa settiä siis kuin aamupalatkin, lapsilla varsinkin. Erona on se, että Oton kanssa me panostetaan meidän kahdenkeskisiin iltapaloihin. Iltaisin ei ole yleensä hoppu minnekään ja jaksaa pilkkoa leivän paahtumista odotellessa avokadot, paprikat, tomaatit ja kurkut, jotta leivästä saa tehtyä kunnon vihanneskeon. Mua naurattaa se, että siis iltapalaleipien tekeminen kestää ehkä 1-2 minuuttia pidempään niiden vihannesten pilkkomisen kanssa, mutta silti se tuntuu aamuisin liian vaivalloiselta alkaa alusta asti pilkkomaan koko settiä. Mutta koitan siis aina illalla syödä ekstrapaljon värikkäitä vihanneksia, jos aamulla en ole syönyt. Joskus illalla Otto paistaa leivän päälle meille kananmunia, mutta yritän olla syömättä niitä liikaa. Meillä on suvussa korkeaa kolesterolia, jota en halua riesaksi itselleni.

Mä syön tosiaan itse 99% ajasta sekä aamulla että illalla leipää. Olen sillä tavalla tylsä, että en vaan jaksa vaihdella. Tiedän suunnilleen kuinka pitkään jaksan aamuisin kahdella leivällä ja tiedän, että iltaisin kaksi leipää on sopivasti eikä tule ähky. Ihailen aina kaikkien värikkäitä smoothie bowleja ja koitan aina tammikuussa tehdä ekat kaksi viikkoa raikkaita hedelmäsmoothieita ja meal preppausta, mutta totuus on se, että palaan aina niihin leipiin.

Perjantaisin lapset saavat ”herkkuiltapalan” eli esim. jugurtin, vanukkaan, rahkan tai risifruttin tms. oman valinnan mukaan, silloin saa ottaa halutessaan myös sellaisen, jossa on lisättyä sokeria. Tämä toimii meillä tosi hyvin, kun lapset ei arkisin edes pyydä mitään sokeriöverijuttuja, kun tietävät, että perjantaina sitten saa valita sellaisen jos tekee mieli.

Me ei olla näissä tuotteissa mitenkään ehdottomia, vaan tämä lista muuttaa muotoaan aina aika ajoin. Mutta siinä olen ehdoton, että meillä ei arkipäivinä syödä sokerijuguja, eikä mitään sokeriöverimuroja. Aina kun tulee uusia vaihtoehtoja, jotka kuulostaa siltä, että sopii meille niin ostan riemusta kiljuen kaupasta ja testaan. Sellainen kysymys mulla olisikin, että mikä on parhaimman makuinen kasvipohjainen jugu teidän mielestä, jossa ei ole lisättyä sokeria? Maito on ollut helppo vaihtaa, mutta ei olla vielä löydetty juguhyllystä sitä kasvipohjaista superlempparia, joka maistuisi lapsille yhtä hyvin kuin nämä. Itse taas en jugurttia syö muutenkaan kuin aniharvoin, ehkä kerran-pari kuussa. Eli vinkkejä otetaan mieluusti vastaan!

Sellaisia aamupala- ja iltapalajuttuja meillä! Olisi tosi hauska kuulla teiltä, että millaisia aamupaloja tai iltapaloja te tykkäätte syödä? Ehkä mä saisin inspiraatiota teiltä! Ja olis tosi hauska kuulla muilta, joilla on siitepölyn kanssa paljon hedelmä- ja vihannesallergioita ristikkäisallergiana (kuten mulla), että mitä hedelmiä ja vihanneksia syötte ja missä muodossa?


3x Terveelliset & helpot aamupalat arkeen

26.01.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Green Choicen & Indieplacen kanssa.

Mä syön usein aamupalalla tosi perus juttuja, niinkun ihan vaan leipää ja hedelmän. Aamuisin olen laiska ja haluan lähinnä istua, juoda kahvia ja syödä nopeasti jotain helppoa. Kuitenkin haluaisin myös, että aamupalat joita syön, olisivat terveellisiä. Pelkkä leipä juustolla ja kahvi kun ei sitä oikein ole. Rakastan niitä päiviä, kun saan jonkun ihanan ja herkullisen ja värikkään aamiaisen jossain tapahtumassa, tai sovin aamupalatreffit kaverin kanssa kahvilaan. Joskus kun aamulla puputan sitä tylsää leipää, mietin, että olispa kiva syödä välillä jotain muutakin. En kuitenkaan jaksa aamuisin nähdä vaivaa ja usein kaikki muu tuntuu aamuisin juuri siltä: turhalta vaivannäöltä, joka vie aikaa jostain muusta tärkeästä. Mutta entäs, jos aamupalan tekisikin kymmenessä minuutissa valmiiksi jo illalla? Voisiko se toimia? No voisi!

 

Ihailen aina kaikkia upeita smoothie bowleja ja joskus viikonloppuisin jaksan tehdä niitä itsekin, mutta arjen vähän parempien aamupalavaihtoehtojen pitää mun kohdalla olla super iisejä ”heitä kaikki kasaan” -tyyppisiä juttuja. Siihen toimii aika hyvin sellaiset jutut, jotka tekee illalla nopeasti ja helposti valmiiksi ja nappaa aamulla vaan jääkaapista. Tai sitten sellaiset, jotka vaativat aamullakin vain sen pari minuuttia. Leivätkin kun voi tehdä niin monella eri tavalla.

Syy, miksi kaikissa näissä resepteissä on mukana maapähkinävoita on se, että tykkään siitä. Se on herkullista ja tosi erilaista kuin ne perinteiset suomalaiset aamupalat. Maapähkinävoi tuo oman lisänsä niin moneen eri tyyppiseen aamuipalaan: sitä voi laittaa puuroon, jugurttiin, smoothieen, leivälle, granolaan. Vain taivas on rajana. Tärkeintä maapähkinävoin valinnassa on se, että valitsee sellaisen vaihtoehdon, jossa on oikeasti vain maapähkinää (eikä esim. lisättyä sokeria, kovetettua rasvaa tai muita lisäaineita). Green Choicen luomu maapähkinävoit (Crunchy ja Creamy) ovat juuri sellaisia. Niistä 99,3% on paahdettua luomu maapähkinää ja lisäksi niissä on ripaus merisuolaa. Suolapitoisuus on kuitenkin maltillinen 0,72g/100g.

Perjantaina vietettiin muuten juuri Peanut butter dayta, jonka ansiosta mä tutustuin vähän maapähkinävoin historiaan. Se on patentoitu ensimmäisen kerran vuonna 1884! Aika vanha keksintö siis jo. Luin myös awarenessdays.com -sivustolta, että yli 90% amerikkalaisista perheistä käyttää sitä säännöllisesti. Mä aion todellakin testata perinteistä amerikkalaista aamiaista meidän NYCin reissulla ja tulen takuulla syömään sielläkin maapähkinävoita. Täytyy tosin olla sielläkin tarkkana, ettei tule syötyä jotain sokeripommia, vaan samanlaista aitoa tavaraa kuin nämä Green Choicen luomu maapähkinävoit, joita kotona käytämme.

Pssst! Green Choicelta löytyy myös neutraalin makuinen luomu kookosöljy, joka on hyvä kaveri ruuanlaitossa ja leivonnassa ja toimii neutraalin maun ansiosta myös mulle, vaikka en välitä kookoksesta yhtään!

3x terveelliset ja nopeat aamupalat

Banana Bread -smoothie maapähkinävoilla (1 annos)

2 banaania

3dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa tai maitoa)

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (creamy)

1tl Green Choice luomu kookosöljyä

0,5tl kanelia

0,5tl inkivääriä

0,5tl kardemummaa

0,5tl vaniljauutetta

Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella ja tarjoile lasista. Voit valmistaa jo illalla valmiiksi tai surauttaa kaikki nopeasti aamulla, tämä ei vie kuin pari minuuttia, koska pilkkomista ei juurikaan ole. Smoothieta voi varioida heittämällä sekaan esim. pakastemustikoita, mansikoita, pari porkkanaa tai mitä ikinä kaapista löytyykään.

Maapähkinävoi-tuorepuuro

3dl luomu kaurahiutaleita

3dl kauramaitoa

1 banaani

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (Crunchy tai Creamy)

1tl vaniljauutetta

0,5tl kanelia

0,5tl kardemummaa jauhettuna

ripaus suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään sauvasekoittimella, kaada sopivaan (kannelliseen) astiaan ja anna tekeytyä yön ajan tai vähintään 5h jääkaapissa. Jos haluaa mieluummin puuron lämpimänä, voi kaikki ainekset sekoittaa ja sen jälkeen tehdä puuron mikrossa samantien.

Marmeladi-maapähkinävoi ja banaani-maapähkinävoi -leivät

2 viipaletta täysjyväpaahtoleipää

2rkl Green Choice luomu maapähkinävoita (Crunchy tai Creamy, käytä omaa lempparia)

1/2 banaani

1rkl valitsemaasi marmeladia (me testattiin juuri meidän esikoisen valmistamaa veriappelsiinimarmeladia ja se sopi tähän loistavasti)

Paahda leivät leivänpaahtimessa. Voitele ruokalusikallisella maapähkinävoita per leipä. Lisää päälle marmeladia tai banaaniviipaleita. Huom! Ole tarkkana marmeladia tai hilloa valitessasi, valitse tai valmista itse mahdollisimman vähäsokerinen vaihtoehto.

KILPAILU: VOITA GREEN CHOICEN TUOTEPAKETTI!

Mihin terveelliseen aamupala-reseptiin sä käyttäisit Green Choicen luomu  maapähkinävoita? Kommentoi postauksen kommenttiboksiin ja voita Green Choice -tuotepaketti! Tuotepaketteja arvotaan yhteensä 3 kappaletta, eli kolme voittajaa. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta sinulle voidaan ilmoittaa voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 2.2. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


Malja kestävälle kauneudelle & hyvinvoinnille

05.11.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Marli Vital -mehun & Indieplacen kanssa.

Marli Vital haastoi mut kertomaan mun oman sisäistä kauneutta juhlistavan hyvinvointimoton ja tää tehtävä oli aika hauska. Mä en tunnetusti ole mitenkään erityisen motto-ihmisiä, oikeastaan mulla on ollut vain yksi oikea motto, jonka olen kirjoittanut ainakin Krissen ystäväkirjaan teininä. Viisaat sanat on tärkeitä ja joskus jonkun toisen motto kolahtaa täysillä ja kuulostaa todella fiksulta ja inspiroivalta. Itse uskon kuitenkin eniten elämässä, hyvinvoinnissa, työssä ja ihan kaikessa mitä teen siihen, että yksi sana riittää. Yksi sana, joka pitää sisällään kaikkea sitä, mitä haluan ilmentää kaikessa mitä teen. Oli kyse sitten itsestäni huolehtimisesta, ystävyydestä, työstä, lapsista tai vaikka harrastuksista. Arvaatteko mikä se sana on?

Se on R A K K A U S. Mun hyvinvointimotto on rakkaus.

En tiedä onko korrektia kertoa motto-aiheisessa kamppiksessa olevansa ei-motto-ihminen, mutta mä koen, että mun elämää ja kaikkia valintoja ohjaava kantava voima sisältyy paremmin yhteen sanaan kuin yhteen lauseeseen. Yksi lause määrittelisi liikaa, yksi sana sopii paremmin.

Mä haluan, että mun olemuksesta välittyy rakkaus mun lähimmäisille ja ystäville. Haluan myös, että rakastan itse itseäni ja pidän itsestäni huolta. Kun muistan rakastaa itseäni, muistan myös kuunnella omia fiiliksiä ja ottaa ne huomioon. Annan itselleni tarpeeksi aikaa myös levolle ja palautumiselle ja ihanien asioiden huomaamiselle. Koska rakastan itseäni ja muita, muistan olla itselleni ja myös toisille armollinen.

Kun mietin mun työtä ja tulevaisuutta, päätöksiä ohjaa rakkaus. Mitkä on ne osa-alueet mun työstä, joita rakastan? Niihin mä haluan keskittyä myös tulevaisuudessa. Kun mä mietin millaista sisältöä haluan tehdä, mä mietin sisältöä, josta rakkaus näkyy. Kaikenlainen, ihana erilainen rakkaus. Kun mietin mikä auttaa jaksamaan niin arjessa kuin vaikeina hetkinäkin, mieleen tulee ensimmäisenä rakkaus, rakkaat ihmiset.

Kun mä mietin millaisessa kodissa haluan asua, ekana ajattelen: kodissa, joka on täynnä rakkautta. Kun mä täytän kalenteria, täytän sen asioilla ja ihmisillä, joita rakastan. Rakastan olla mun perheen kanssa, lukea kirjoja, kirjoittaa, kokata ja herkutella, tavata uusia ihmisiä, keskustella, juosta ja löhötä sohvalla katsomassa sarjoja. Ne asiat tekee mut onnelliseksi ja saa mut voimaan hyvin. Ja kun päivä on ohi, mä mietin niitä asioita, joissa sain tuntea rakkauden, en niitä tylsiä asioita, jotka lipuivat ohi sen suuremmin mua koskettamatta.

Rakkaus voi olla hymy bussikuskille aamulla tai puhelu äidille illalla. Rakkaus itselleni voi olla se värikäs ja runsas aamupala, jonka teen, vaikka oikeasti laiskottaisi ja haluaisin syödä vain yhden harmaan leivän. Jonain toisena aamuna se voi olla se harmaa leipä yhdistettynä ihanan värikkääseen ja herkulliseen mehuun: armoa ja hyvää oloa samassa paketissa. Rakkauden voima ohjaa kaikkea ja se tuo mun elämään tasapainoa. Rakkaus saa mut voimaan hyvin ja tekemään itselleni oikeita valintoja, siksi se on mun hyvinvointimotto.

Marli Vital Omena-Litsi + Kollageeni & C –vitamiini -uutuusmehu on ihanan pirteän värinen ja makuinen herkku, joka sopii hyvin niin sen kauniin aamupalan kuin sen harmaan leivänkin kylkeen. Yhdessä 2 dl:n lasillisessa mehua on 1200 mg kollageenipeptidejä, sekä 30% päivittäisestä C–vitamiinin tarpeesta. C–vitamiini edistää kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten ja kollageeni on mm. ihon, hiusten, kynsien ja sidekudosten rakennusainetta.

Säilöntäaineeton Marli Vital Omena-Litsi + Kollageeni & C –vitamiini -mehu on mulle herkuttelujuoma, josta nautiskelen arjen keskellä tai viikonlopun rauhallisella brunssilla. Mehupakkaus on valmistettu FSC-sertifioidusta kartongista ja uutuusmehuja myydään sekä S-ryhmän että Keskon kaupoissa.

KILPAILU : VOITA 100€ lahjakortti + mehua!

Käy osallistumassa Marli Vital -sivuilla kilpailuun, jossa kaikkien osallistujien kesken arvotaan pääpalkinto: 3 kpl 100 euron arvoisia K-lahjakortteja + 10 litraa uutta Marli Vital Omena + Litsi & C –vitamiini mehua. Kilpailussa arvotaan myös 10 kpl tuotepalkintoa (sis. 10 litraa Marli Vital –uutuutta). Siitä riittää juotavaa isommallekin porukalle! 


Arkiaamujen pelastus – helppo aamupala lapsille

11.08.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa ja toimin Fazer Puikulat -brändilähettiläänä.

Koulu alkaa jo ylihuomenna, arkeen paluun fiilis on täällä. Rytmiä on käännetty vähän aikaisemmaksi, vaikka toivonkin kovasti, että kasin aamuja ei olisi koululaisella tänä(kään) vuonna. Se oli suurta luksusta, että viime vuonna koulu alkoi aina aikaisintaan yhdeksältä. 

Kolmen lapsen perheessä arkiaamut ovat usein hektisiä. On kolmen tyypin kamat jotka pitää katsoa kasaan, vaatteet jotka pitää valita, jumppapussit ja metsäretkivarusteet, harrastuskamppeet ja aikataulut. Koitetaan laittaa tavarat aina illalla valmiiksi, koska se helpottaa niin paljon. Joskus se tietty unohtuu ja sen kyllä huomaa sitten aamulla, kun aamu on sellaista paikasta toiseen syöksähtelyä ja jotain kuitekin unohtuu. 

Se, mikä aamuisin tavaroiden valmiiksi laittamisen lisäksi helpottaa valmistautumista, on nopea ja iisi aamiainen, jonka lapset osaavat tehdä itse. Me ajateltiin Oton kanssa helpottaa syksyn arkiaamuja sillä, että sunnuntaisin pidetään vähän sellainen “meal prep sunday”, eli pilkotaan hedelmiä, marjoja ja vihanneksia rasioihin valmiiksi aamuja varten. 

Niitä voi sitten napostella joko sellaisenaan tai saa surautettua nopeat smoothiet aamupalaleipien kylkeen. Leivät lapset osaavat tehdä itsekin. Näin ei tarvitse tinkiä terveellisyydestä kiireen kustannuksella, vaan on joka aamu terveellistä ja värikästä syötävää mahdollisimman helposti. Kun vähän jaksaa sunnuntaina valmistella niin ei tarvitse sitten arkiviikolla käyttää aamupalan tekoon yhtään sen enempää aikaa tai voimavaroja kuin muutenkaan. Mä en ole sellainen äiti, joka jaksaa joka aamu alusta asti kokata upean ja värikkään aamiaisen, mutta haluaisin kuitenkin tarjota lapsille ravitsevaa, kivaa ja herkullista aamupalaa. 

Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura -leivät on hyvä valinta aamuun. Suomalainen runsaskuituinen kaura täyttää hyvin vatsan pitkäksi aikaa ja maistuu herkulta. Ei siis mikään ihme, että se on noussut meidän suosikkileiväksi. 

Mulle on tärkeää, että lapset jaksavat hyvin koulussa, eskarissa ja dagiksessa koko aamupäivän ennen lounasta. Aamupäivisin on usein kaikenlaista aktiviteettia jo dagiksessa, koulusta puhumattakaan, ja jos aamiainen ei pidä kunnolla nälkää, ei niihin jaksa keskittyä täysillä. Siksi pidän aina huolen kunnon aamupalasta, jossa on tasapainoisesti kaikkea. 

Meillä kaksi nuorinta syö myös aamiaisen aina kotona eikä vasta dagiksessa, koska sillä saadaan vähän lisää aikaa meidän aamuihin ja lyhyemmät hoitopäivät lapsille. Olen tosi onnellinen, että meillä on mahdollisuus päättää niin hyvin itse tällä hetkellä hoitoajoista ja pystytään pitämään aamut rentoina ja päivät sopivina. 

Koululainen ei tänä vuonna ole enää iltapäiväkerhossa, koska hänellä on muutamana iltapäivänä viikossa  jo niin aikaisin harrastuksia, että hän ei ehtisi olla eftiksessä kuin ihan hetken. Hän tulee siis suoraan kotiin ja jatkossa syö myös välipalan aina kotona. Valmiiksi pilkotut hedelmät, vihannekset ja marjat sekä kaurapuuron mehevöittämä Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura-leipä toimivat hyvin myös koululaisen välipaloina.

Pääosin ollaan aina kotona Oton kanssa silloin kun hän tulee, koska työskennellään /  opiskellaan kotoa käsin. Mutta jos hän joku päivä sattuisi tulemaan yksin kotiin, on tärkeää, että hänelle on helposti saatavilla terveellisiä välipalavaihtoehtoja. Välillä meillä on iltapäivälläkin tapaamisia, nauhoituksia tai Otolla oppitunteja. Mä itse söin koulun jälkeen usein esimerkiksi vanukasta, maitoa tai suklaamuroja. Ei ollut ysärillä ihan niin tarkkaa, eikä niin paljoa ruokatietoa vanhemmille saatavilla. Sitten oli usein jo kiljuva nälkä siinä vaiheessa kun äiti tuli kotiin. Omille lapsille haluan tarjota parempia vaihtoehtoja, vaikka varmasti hekin riemusta kiljuen söisivät niitä suklaamuroja. 

Katsotaan kuinka kauan me jaksetaan ahkeroida Oton kanssa sunnuntaisin ja pilkkoa hedelmiä ja muita. Varmasti joskus myös lipsutaan ja sitten lapset syövät äkkiä pestyjä omppuja kokonaisena tai banaaneja, kun ne on niin helppoja. Mutta se on varma, että ainakin Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura -leivät pysyvät osana meidän aamupaloja tästä hamaan tulevaisuuteen, koska edelleen ne ovat herkullisimmat leivät, joita kaupan hyllyiltä löytyy. 

Mitkä on teidän lemppari arkiaamupaloja?


Matkaevästä kesäreissuille | Puikula Pehmeämpi 100Kaura

18.06.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa ja toimin Fazer Puikulat -brändilähettiläänä.

Käytiin pari viikkoa sitten Särkänniemessä päiväreissulla lasten kanssa ja tällä kertaa me tehtiin eväät matkalle itse. Lähdettiin reissuun jo aamulla aikaisin ja haukattiin vaan pikkuaamupalat kotona. Mukaan pakattiin itse tehtyjä eväsleipiä, niinkuin mun ja Oton lapsuudessa, ja matkalla pysähdyttiin levähdyspaikalle syömään. Oltiin romanttisesti ajateltu etukäteen, että levähdyspaikalla varmasti on pöytä ja penkit (niinkuin meidän lapsuudessa aina oli), mutta sellaista levähdyspaikkaa tuntui olevan hankala löytää. Lopulta me luovutettiin niiden etsinnän suhteen, kun Otto muisti, että takakontissa on pari taittojakkaraa, jotka hän oli ottanut lapsuudenkodistaan keväällä mukaan ja unohtanut sinne.

Niinpä me katettiin eväät minikokoisille jakkaroille, mikä oli lapsista aivan hillittömän hauskaa. Selkeästi paljon jännittävämpi ratkaisu, kuin ne puiset penkit ja pöytä olisivat olleet. Siitä yhdestä mainosjakkarasta meinasi jo vähän tulla kisailua, että kuka siinä saa istua, mutta otettiin lopulta kahden minuutin vuoroissa, niin jokainen sai istahtaa siinä sopivan tovin.

Ylläolevassa kuvassa näette ”Leipäkippiksen”. Leipäkippis.

Tein eväät aamulla valmiiksi kylmälaukkuun muutaman kylmäkallen kera, ihanan näppärää ja nostalgista. Hyvin pysyivät viileänä parin tunnin ajomatkan, vaikka ulkona oli lämmintä 32 astetta. Autossa nyt ei onneksi ollut ihan yhtä kuumaa ilmastoinnin ansiosta, mutta kuitenkin.

Tein meille evääksi Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura leivästä ”hamppareita”. Väliin margariinia, juustoa, kurkkua ja tomaattia sekä Otolle tietenkin pikkelssiä, jota pitää aina olla. Usein tykkään paahtaa aamupalaleivät, mutta nyt ei tietenkään näitä eväsleipiä paahdettu, kun ne pakattiin mukaan eikä niitä olisi voinut syödä lämpimänä. Tulipa taas muistettua se, miten älyttömän herkullisia nuo Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura-leivät ovat ihan sellaisenaankin (eikä aina paahdettuna, kuten mä usein syön mun leivät), kun mukana on suomalaisen kauran lisäksi sitä haudutettua kaurapuuroa. Sen vaan maistaa niin selvästi ja rakastan leipien pehmeää rakennetta.

Meidän lapset tykkäävät tästä Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaurasta kaikkein eniten ja hakevat sitä aina itse kaupassa kärryyn. He erottavat salamannopeasti keltaraidallisen pussin muiden joukosta. Vieläkin me kaipaillaan tosin niitä isompia pusseja kauppoihin, toivottavasti niitä pian tulisi! Varsinkin, kun Puikula Pehmeämpi 100Kaura pysyy myös pehmeänä, vaikka hengailisi pussissa useammankin päivän, eli ei tosiaankaan haittaisi ostaa isompaa kappalemäärää kerralla. Koostumus tai maku ei kärsi.

Me ostetaan aina monta pussia Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kauraa kerralla ja ne ovat vielä parasta ennen-päivänäkin ihanan pehmoisia ja tuoreen tuntuisia. Mutta vähemmän pakkausjätettä tulisi, kun näitäkin saisi esim. 9 kappaleen pusseissa, kuten muita lemppari-Puikuloita. Tiedän, ettei olla ainoita, jotka isompia Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura -pusseja kaipaavat, tästä on tullut instassakin monen monta viestiä teiltä!

Siinä kun me seisoskeltiin pellon reunassa syömässä eväsleipiä, tuntui jotenkin niin ihanalta. Kaikki lapsuuden kesämuistot tulvahtivat kerralla mieleen, oli niin nostalgista vaan muistella niitä kesiä, kun mummun ja papan kanssa ajettiin kesäisin ja pysähdyttiin aina levähdyspaikoille syömään mummun tekemiä eväsleipiä. Mun mummu oli innokas pysähtyjä ja pysähdyttiin kuulkaaa tunnin ajomatkallakin monesti levähdyspaikalle syömään evästä. Välillä huomattiin, että levähdyspaikan vieressä kasvoi mustikoita tai metsämansikoita ja mummulla oli aina joku rasia takakontissa, johon kerättiin niitä sitten mukaan. Mä haluan ehdottomasti tarjota näitä samoja kesämuistoja myös meidän lapsille. Sitä samaa kiireetöntä fiilistä, että ei ole aina hirveä hoppu vaan päästä perille, vaan voi pysähtyä nauttimaan siitä matkastakin ja tehdä jo siitä ihanan kesämuiston, eikä pelkkää siirtymää.

Onneksi meidän lapset olivat ihan yhtä vastaanottavaisia tälle idealle kuin minäkin lapsena. Pitää ehdottomasti tehdä lisää pikkureissuja ja pikkueväsretkiä. Monesti tulee ajateltua liian monimutkaisesti, että pitäisi vääntää joku upea instagram-ystävällinen piknik jos kerran eväsretkelle lähtee. Mutta lasten mielestä se eväsretki itsessään on se juttu ja ihan vaan niiden tavallisten herkullisten leipien syöminen on siisti homma! Lapset ovat paljon armollisempia kuin me aikuiset, pitäisi ottaa heistä mallia.