Terveelliset vegaaniset herkut

05.02.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Rosten Siemenrapeat & Indieplacen kanssa.

Meillä on tapana Oton kanssa herkutella aina perjantai-iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Lapsillakin on silloin karkkipäivä, niin miksi ei meilläkin olisi herkkupäivä. Silloin kasataan aina olkkarin pöytä täyteen erilaisia herkkuja ja katsotaan jotain, jota katsellessa ei haittaa, että keskittyminen herpaantuu välillä herkkubuffan kanssa. Monesti herkkujen roolia on näytelleet jäätelöt tai esimerkiksi juustot lisukkeiden kanssa, mutta pikkuhiljaa ollaan laajennettu repertuaaria ja keksitty muitakin vaihtoehtoja.

Me molemmat kyllästytään ruokiin aika nopeasti ja siksi onkin hyvä, että herkuissa on paljon vaihtelua. Sekään ei tietenkään ole pahitteeksi, jos herkut sattuvat olemaan vaikka terveellisiä ja sisältämään vähemmän kovaa rasvaa ja suolaa kuin ne kermaiset jäätelöt tai juustot. Herkutella saa, eikä herkkujen tarvitse todellakaan olla aina terveellisiä, jos niitä syö kohtuudella. Mutta ei siitä haittakaaan ole, jos ne ovat terveellisempiä. Yksi meidän tämän hetken herkuttelu-lemppareista on rapsakat siemennäkkärit ja -lastut erilaisten tahnojen ja täytteiden kanssa.

Turkulaisen Leipomo Rostenin Siemenrapeat siemennäkkileivät veivät mun sydämen jo silloin muutama vuosi sitten, kun siemennäkkäritrendi räjähti Suomessa. Siemennäkkärit saivat alkunsa kotikeittiössä, josta ne levisivät Rostenin leipomoon ja koko Suomen tietoisuuteen. Nykyisin Rostenin Siemenrapeat -tuoteperheessä on jo kuusi erilaista siemennäkkäriä, joista kaksi on gluteenitonta. Kuusi eri makua ovat:

  • Auringonkukka, kaura ja pellava siemennäkkileipä
  • Chia ja kvinoa siemennäkkileipä
  • Kaura ja auringonkukka siemennäkkileipä
  • Kaura ja chia siemennäkkileipä
  • Kaura, speltti ja merisuola siemennäkkileipä
  • Kurpitsansiemen ja pellava siemennäkkileipä

Näistä haluan nostaa erityisesti esiin omat lempparit: Kaura ja Chia sen sisältämien hyvien ravintoaineiden vuoksi sekä kurpitsansiemen ja pellava erityisen herkullisen maun vuoksi, vaikka kaikki näistä ovatkin tosi hyviä. Kaura ja chia -siemennäkkileipä sisältää runsaasti tiamiinia, fosforia, magnesiumia, sinkkiä ja mangaania, sekä on folaatin lähde, kaliumin lähde ja raudan lähde. Turun yliopiston toissavuonna tekemän tutkimuksen mukaan Kaura ja Chia siemennäkkileivässä on hyvät ravitsemukselliset arvot ja niitä kannattaa nauttia osana monipuolista ruokavaliota ja terveellisiä elämäntapoja. Muutkin siemennäkkärit sisältävät paljon hyvää.

Tuoteperheeseen kuuluvat myös rapeat Siemenlastut, jotka sopivat hyvin esimerkiksi sipsien korvaajiksi illanistujaisiin, leffailtoihin, välipalaksi, eväsretkelle tai mihin vaan. Siemenlastuja on saatavilla neljää eri vaihtoehtoa, joista kolme on kaurapohjaisia ja yksi on maissipohjainen.  Niistä mun kaikkein isoin suosikki on Roasted onion & sesame, se on ihan käsittämättömän hyvää. Toimii aivan loistavasti esim. vegaanisen aiolin tai jonkun perinteisemmän dipin kanssa.

Meidän suosikki-iltaherkku siemennäkkäreiden kanssa on erilaiset tahnat ja hummukset. Niiden kanssa pääsee valmisteluissa halutessaan super helpolla (ei tarvitse kuin availla pakkauksia, sillä kaupoissa on nykyään älyttömän laajat tahnavalikoimat baba ganoushista hummuksiin) tai sitten voi tehdä itse esimerkiksi guacamolea. Ei sekään kovin haastavaa tai hidasta ole jos omistaa esim. sauvasekoittimen tai vihannessilppurin.

Mun henkilökohtaisia lemppareita Siemenrapeat -näkkäreiden kaveriksi on upean pinkki punajuurihummus, itsetehty guacamole tuoreella korianterilla tai sitten oliivitahna ja tuoreet oliivit. Okei, tähän voi hyvin jo yhdistää niitä juustojakin halutessaan. Siemmennäkkärin kanssa tulee älyttömän hyvät avokadoleivät myös, silloin suosittelen erityisesti herkullista Kaura & Chia -siemennäkkileipää, sillä siinä on paljon avokadon kanssa täydellisesti mätsääviä seesaminsiemeniä. Siemennäkkärin päälle täydellisen kypsää avokadoa, paahdettuja seesaminsiemeniä, punasipulia ohuina renkaina.

Ensi viikonloppuna juhlittaville kuopuksen 3-vuotissynttäreille meillä on suunnitteilla monipuolinen ja herkullinen tahnabaari Rostenin Siemenrapeiden siemennäkkäreiden ja siemenlastujen kaveriksi. Mitä useammat synttärit olen järjestänyt, sitä enemmän olen alkanut arvostaa helppoja (mutta silti maukkaita) tarjoiluvaihtoehtoja. Tämä on ehdottomasti yksi sellainen ja sopii loistavasti myös erilaisiin ruokavalioihin, kun sen voi toteuttaa halutessaan esim. täysin vegaanisena.

Siemenrapeita leipova 70-vuotias Meltovaaran perheen perheyritys Leipomo Rosten työllistää n. 200 ammattilaista ja käyttää raaka-aineina mahdollisimman paljon suomalaisia raaka-aineita. Kaikki Rostenin käyttämä vehnä ja kaura on peräisin suomalaisilta pelloilta, ja Rostenin käyttämän rukiin kotimaisuusaste on tällä hetkellä 100 %, vaikka yleinen taso noin 35 %. Mahtavaa! Tutustu Leipomo Rostenin Siemenrapeat -herkkuihin lisää heidän @siemenrapeat -instatilillään tai fb-sivullaan. 

LUKIJAKILPAILU: VOITA SIEMENRAPEAT -TUOTEPAKETTI

Millaiselle Siemenrapeat-tuotteelle olisi mielestäsi kysyntää? Kommentoi vastauksesi kommenttiboksiin ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja osallistut Siemenrapeat -tuotepaketin arvontaan. Arvonta-aikaa on 12.2. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


58 Responses to “Terveelliset vegaaniset herkut”

  1. Riikka sanoo:

    Lisää gluteenittomia näkkäreitä uusissa makuvaihtoehdoissa! Tämän hetken lemppari on kaura-auringonkukansiemen

  2. Miikku sanoo:

    Kaikenlaisille gluteenittomille jutuille

  3. Helii. sanoo:

    Gluteenittoimia tuotteita lisää, ja jokin sweet chili tai bbq-maku!

  4. Rosie sanoo:

    Tarjolla saisi olla enemmän vaihtoehtoja, joissa ei ole lainkaan auringonkukansiemeniä. Monissa näkkäreissä niitä on, vaikkeivät olisikaan ns ”pääosassa”. Rakastaisin siemennäkkäreitä, mutta auringonkukansiemeniä en pysty syömään.

  5. Manteli sanoo:

    Joku ihana herkku, jossa olisi pähkinää. Nam, nuo siemenlastut ja näkkärit on ihan parhaita!

  6. TarjaS sanoo:

    Gluteenittomana tosiaan voisi näitä olla enemmän, meillä lapsella parikin kaveria joilla gluteeniton ruokavalio. Näitä olisi kiva päästä maistamaan.

  7. Laura sanoo:

    Lisää gluteenittomia vaihtoehtoja. 😊

  8. Hipsu sanoo:

    Sellaiselle, jossa olisi mukana myös pähkinää! 😋

  9. jiip sanoo:

    Gluteenittomia tuotteita lisää 🙂

  10. Kaisa sanoo:

    Joku makea näkkäri! Esim kuivatut hedelmänpalat yms

  11. Mia sanoo:

    Valkosipuli maustetut siemenlastut ja siemenmysli seokset ilman valkoista sokeria.

  12. Kukka sanoo:

    Toivoisin jotain yrttistä siemennäkkäriä.

    Esim. ruohosipuli-chiansiemen -näkkäri voisi olla hyvä vaihtoehto!

  13. K sanoo:

    Tuollaisille sipsin tapaisille ”herkuttelupaloille”

  14. Leena sanoo:

    Siemenrapeat – tuotteita on nyt hyvä valikoima ja ovat tuttuja ehkä yrttimaustenäkkärille olisi tilaa.

  15. Seijahannele sanoo:

    Gluteenittomat vaihtoehdot kiinnostavat.

  16. T sanoo:

    Yrtti- tai ruohosipulimaustetut lastut olisi hyviä!

  17. Taija sanoo:

    Hei meillä kans 3 v. juhlat viikon päästä ja olen miettinyt juurikin noita ruisnappeja ja vastaavia tarjolle. Voikun jakaisit teidän ideat pian 😉 nää siemennäkkärit oli jo hyvä vinkki! Meidän poika ja Nova syntyneet samana päivänä <3

    Nää siemenrapeathan ois näppärä eväs, etenkin jos näitä sais esim. 100 gr pussissa.

  18. Hanna sanoo:

    Olis kiva, jos tulisi suolaton vaihtoehto myös 🙂

  19. Aino sanoo:

    Gluteeniton laaja makuvalikoima ehdottomasti.

  20. Ann11na sanoo:

    Mä oon ihastunu liaäämään hampunsiemeniä mysliin, joten ne vois olla kiva saada myös näkkäriin <3

  21. VaSi sanoo:

    Pähkinäinen näkkäri olisi hyvää

  22. K sanoo:

    Vaihtoehtoja joita tulee mieleen
    – chili- tai paprika-siemenlastut herkutteluun
    – lisää vaihtoehtoja gluteenittomaan ruokavalioon

  23. Sanna sanoo:

    Makuvaihtoehtoja lisää sekä näkkäreihin että noihin lastuihin. Noi näkkärit vei kyllä mun sydämen heti ekasta kerrasta, pitääpä koittaa käykö noiden lastujen kanssa sama.

  24. Pajulintu sanoo:

    Pidän kaura-chiansiemen näkkäristä. Toki muutkin vaihtoehdot maistuvat.

  25. Veera sanoo:

    Siemenlastuihin makuvaihtoehdoksi sour cream & onion! Tämän hetkinen suosikki on seesami & merisuola, mutta vielä odottelen tuota sour cream & onionia 🙂

  26. Johanna sanoo:

    Vähempisuolaisille lastuille oisi kysyntää:)

  27. Riikka sanoo:

    Nam mitä herkkuja näistä näkkäreistä voikaan laatia! Tykkään gluteenittomista tuotteista, joten niitä uusissa mauissa lisää valikoimiin

  28. Essi sanoo:

    Semmoisille missä ei ole ainakaan pellavansiemeniä.

  29. L sanoo:

    Miksi tää sama postaus tuli uudestaan? 🤨

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Ajastus ei aiemmin toiminut oikein, vaan oli julkaissut etuajassa valitettavasti, enkä huomannut sitä kun olin puhelin kiinni lentokoneessa monta tuntia. 🙁 Onneksi ei sen suurempaa vahinkoa tapahtunut kuitenkaan. 😀

  30. Emmikris sanoo:

    Välipalapatukka! Oikeasti terveellinen, maistuva ja hiukan täyttävä. Sellaisen, jota lapsetkin söisi. Siinä voisi olla seassa kokonaisia pähkinöitä ja makeutettu jollain ihanilla marjoilla. Naaam!

    Vielä nykyisinkin, vaikka Välipalapatukoita ja keksejä on kaupassa hyllytolkulla, saisi siellä olla enemmän niitä täydellisiä, täyttäviä ja oikeasti terveellisiä vaihtoehtoja.😊

  31. janina sanoo:

    Valkosipulilla ja yrteillä maustetut näkkärit! Pähkinätkin ois kivoja 🙂

  32. Saana sanoo:

    Valkosipuli vois olla hyvä 🙂

  33. Heidi sanoo:

    Näissä on jo kivasti valikoimaa omaan makuun. Lapsia ajatellen suolaton vaihtoehto olis kiva ja ehkä joku hunajainen 🤗

  34. Nelliina sanoo:

    Joku siemenrapea granola vois olla mainio vaihtoehto 🙂

  35. Airi sanoo:

    Pienet snäksit yrtti- tai valkosipulilla.

  36. Miikku sanoo:

    Perheessä jossa usealla keliakia kaikki glutti uutuudet menee testiin. Siispä sellaisia😊

  37. Siiri sanoo:

    Sipuli- tai valkosipulimaustetulle!

  38. Katri sanoo:

    Yrteillä maustettu tai pähkinöitä, tai vaikka molempia! Timjami voisi olla hyvä.

  39. Salla sanoo:

    Lisää erilaisia naksuja.

  40. Annakk sanoo:

    Joku ihana pähkinöitä sisältävä sopis hyvin joukkoon 🙂

  41. Päivi sanoo:

    Täysin viljattomat vaihtoehdot kiinnostavat aina!

  42. Roosa sanoo:

    Nam, kaikki tuotteet kuulostavat niin hyviltä! Chia + merisuola yhdistelmänä olisi todella maukas <3

  43. KatiE sanoo:

    Lisää gluteenittomia vaihtoehtoja kaipaisin.

  44. Henna sanoo:

    Tykkäisin jostakin yrttisestä ja valkosipulisesta mausta. 🙂

  45. Riikka sanoo:

    Nämä on niin ihania! Voi kun olisi enemmän sellaisia tuotteita missä ei ole ollenkaan vehnää. Lempparit ovat ehdottomasti kaura-chia! Näitä tulisi ikävä jos muuttaisi pois Suomesta 🖤

  46. Henna sanoo:

    En osaa nyt sanoa, olen kaikkiruokainen.

  47. Tarja sanoo:

    Yrtti- tai valkosipulimaustetuille Siemenrapeille

  48. Sarkkuli sanoo:

    Rakastan tälläisiä rapsakoita välipaloja. Tomaatti/yrtti maut kiinnostaa.

  49. Nix sanoo:

    Gluteenittomat ja juustoiset maistuisi

  50. Rk sanoo:

    Mielestäni välipalapatukka voisi olla kiva uusi siemen rapeat -tuote! Joku muu täällä kommenteissa oli sen maininnut.
    Noi näkkärit on kyllä niiin hyviä, pitääpä maistaa lastujakin.

  51. Bambi sanoo:

    Mä tykkään siemenistä joten ne sopii varmaan mulle! Gluteenittomat tuotteet

  52. Salla sanoo:

    Jokin mausteisempi makuyhdistelmä olisi kiva testata! Esimerkiksi tulisen ja makean yhdistelmä, chili ja hunaja voisi olla hyvä makucombo!

  53. Heikura sanoo:

    Joku pähkinähässäkkä olis ihana tai erilaisia ”terveyssipsejä”!!

  54. anna s. sanoo:

    texmex-makuinen olisi tervetullut uutuus 😛

  55. Nea sanoo:

    Oisi ihana maistella maissi pohjaisia herkkuja ja joku sweet/salty vois olla hauska yhistelmä noissakin! 😍🙏🏼

  56. Annika sanoo:

    Vähäsuolaiset tuotteet kiinnostaisi!

  57. hilkka sanoo:

    Gluteenittomat vaihtoehdot 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.