Vauvan kastejuhla & tarjoilut: grazing table herkkupöytä

14.09.2021

*Mun päällä oleva mekko saatu ilmaiseksi lainaan The Ateljesta.

Juhlistettiin meidän perheen pienintä viime viikonloppuna, kun vietettiin kastejuhlaa ja samalla paljastettiin hänen nimensä. Juhlat sujuivat aivan yli odotusten ja ihanaa kun kaikki kutsutut pääsivät paikalle, kun muutenkin pidettiin tavallista pienemmät juhlat. Kastetilaisuus oli tosi meidän näköinen ja meillä oli aivan ihanan rento ja mukava ja luonteva pappi myös. Hän puhui meistä niin kauniisti, että siinä ihan herkistyi. Meidän esikoinen piti myös upean lauluesityksen juhlassa yhdessä isoisänsä kanssa ja koko juhlaväki pyyhki silmäkulmia.

Tuli vaan niin ihana hyvä mieli siitä, miten paljon rakkaita ja upeita ihmisiä meillä on ympärillä ja otettu olo siitä, miten he kaikki tulivat yhdessä muistamaan meidän pienintä. Toki ihmisiä on paljon enemmänkin ja mieluusti oltaisi pidetty vaikka 100 hengen kastejuhla, että kaikki tärkeät ihmiset olisi saanut mukaan, mutta tällä kertaa nyt näin. Isompien juhlien aikakin tulee vielä!

Kastelahjoista tuli kyselyä instassa, joten kerron tässä samalla hieman niistä. Vauva sai upeita lahjoja, mm. koruja, säästöpankkeja, vaatteita (ostettuja ja itsetehdyn villatakin) sekä osakkeita ja rahastoja. Mahtavia, kestäviä lahjoja, eikä mitään turhaa krääsää. Mun mielestä parhaita lahjoja on sellaiset, jotka kestävät aikaa tai joista on iloa myös tulevaisuudessa. Korut, osakkeet ja rahastot ovat juuri sellaisia, ja samalla muistuttavat hienosti vanhempia avaamaan lapselle hyvissä ajoin arvo-osuus- ja osakesäästötilin ja aloittamaan itsekin säästämisen hänelle.

Rakastan myös itsetehtyjä lahjoja, just esimerkiksi villavaatteita, peittoja yms. Ne on sellaisia, jotka ehdottomasti säästän meidän lapsille aikuisuuteen asti. Vaate on myös erittäin hyvä lahja silloin, jos tuntee lahjan saajan maun. Mun äiti esimerkiksi tietää täysin mistä tykkään ja siksi uskalsi ostaa meille aivan ihanan asun vauvalle. Vaikka vaatteet jäävätkin joskus pieneksi, ne ihanimmat lempparit voi säästää ja vaikka ne myisi tai antaisi eteenpäin, niin ihanissa vauvakuvissa ja videoissa muisto niistä säilyy.

Kastejuhlan tarjoilut: grazing table

Me haluttiin kastejuhlaan mahdollisimman helpot tarjoilut, joiden eteen ei tarvitse nähdä suurta vaivaa. Siksi päädyttiin tällä kertaa siihen, että tilattiin upea porkkanakakku mangomoussella valmiina ja sitten sen lisäksi tarjolla oli ainoastaan valmiista herkuista kasattu ”grazing table”, eli herkkupöytä, johon sain idean Pinterestistä. Idea herätti valtavaa kiinnostusta Instassa, joten tässä tulee nyt hieman tarkemmin meidän pöytään ostetut herkut, budjetti ja määrät. Meillä oli n. 20 vierasta paikalla, eli mitenkään valtavan iso porukka. Tarjottavat riittivät todella hyvin, mutta ei jäänyt juurikaan ylimääräistä, ihan yksittäisiä juttuja jäi ja juustoja pienet kimpaleet.

Grazing table suolaiset:

– Juustot: Brie, Pitkään kypsytetty Cheddar, Manchego, St. Agur sinihomejuusto, Mustapippurituorejuusto

– Tapakset: Tapas-leikkeleet, 3x eri pikku tapaksia Pirkka Tapas-valikoimasta (marinoituja oliiveja, chilejä, valkosipulinkynsiä)

– 2x juustokeksilajitelmat

– 2 pakettia Pirkka juustohilloja (yhteensä 6 pientä purnukkaa)

– Viinirypäleitä 1rs, viikunoita (5kpl), 1 cantaloupemeloni, 125g karhunvatukoita, 1rs kirsikkatomaatteja

– Fetadippiä (ohje täällä) ja patonkia

– 300g kuivapaahdettuja pähkinöitä

Grazing table makeat:

– 24kpl macaronseja

– 1pkt Oreoita

– 1pkt Lotus Biscoff keksejä

– 1 pussi isoja vaahtokarkkeja

– 100g mansikkatoffeepalloja

– 1 rs Pandan valitut konvehteja

– 400g mansikoita

– 300g pensasmustikoita

– 300g vadelmia

– 1 pussi valmiita maustettuja marenkeja

Meidän lähipiirissä ei ole lainkaan ruoka-aineallergioita (paitsi itselläni muutama lievä siitepölyn ristikkäisallergia), mikä helpottaa todella paljon tarjoiluiden suunnittelua aina juhlissa. Jos on allergisia, niin sitten ne täytyy tietysti huomioida. Meillä meni näihin herkkuihin yhteensä n. 120-130€ (+ valmiina tilattu kakku) mikä on mun mielestä todella maltillinen summa. Ei sitä olisi juurikaan halvemmalla päässyt jos olisi tehnyt esim. pari erilaista voileipäkakkua ja leiponut vielä jotain makeaa kakun kaveriksi.

Sitten vielä teemasta: haluttiin kukka/päivänkakkara-teema, sillä kukka on yksi elämän symboleista ja liittyy olennaisesti meidän valitsemaan nimeen. Kukkakoristeita ostin Flying Tigerista (kaksi kartonkista viirinauhaa, sekä nuo kukka-coctailtikut, jotka tulivat muffinivuokien mukana. Nimikoristeen tilasin Ecodecorista ja se on valmistettu puusta. Kakun tilasin Vilma Vihervaara leipoo ja kukkakimpun ostin Kukkatehtaalta. Kukan muotoiset pahvilautaset olivat alelöytö Confettista, ne ovat Meri Meri -merkkiä, kuten myös vaaleankeltaiset servietit.

Askartelin myös itselleni ja meidän vauvalle kukista seppeleen ja kukkapinnin. Niihin ostin kukat ihan Prismasta (krysanteemit ja viikkokimpun), ja niihin meni yhteensä 8 euroa. Kukkalankaa multa löytyi jo kotoa valmiiksi juhannusseppeleiden jäljiltä.

Vauvalla oli yllään sama kastemekko, jossa minut ja mun seitsemän serkkua, sekä meidän serkusten kaikki yhteensä 7 lasta on kastettu. Se on tärkeä ja rakas mekko, joka on kulkenut suvussa jo 80-luvulta alkaen. Ihanaa, että kaikki meidän tyypit on myös kastettu samassa puvussa. Pukuun pitäisi vielä kirjailla nimet ja syntymäpäivät, mutta siinä on jo aika iso homma kun 15 nimeä ja päivämäärää. Mutta ehkä joku jaksaa joskus vielä tehdä sen! Olisi niin ihana muisto.

Oli kyllä kertakaikkisen ihana kastepäivä ja siitä jäi niin hyvät muistot meille! Tilaisuus ja tarjoilut onnistuivat ja oli jotenkin ihanan stressitöntä ja kiireetöntä. Varmasti iso osa oli sillä, että tarjoilut oli niin helpot, eikä tarvinnut hikoilla keittiössä. Lisäksi meillä oli myös koristeiden kanssa Oton sisko koko aamupäivän apuna, niin se oli myös valtava apu. Itse laitoin meidän perheen tyttöjen hiuksia, askartelin seppeleitä ja meikkailin vauva kantorepussa nukkuen. Ja toki sekin oli ihanan helppoa, kun vauva nukkui melkein koko kasteen virallisen osuuden ajan, ja senkin ajan jonka oli hereillä, hän oli tyytyväinen. Meillä on edelliset kaksi kastejuhlaa menneet niin, että vauva on ollut tosi itkuinen, niin tämäkin meni ihanan lungisti.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille ja laittakaa vielä DM jos on jotain kysyttävää tarjoiluista, koristeista tai muista <3 


Terveelliset vegaaniset herkut

05.02.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Rosten Siemenrapeat & Indieplacen kanssa.

Meillä on tapana Oton kanssa herkutella aina perjantai-iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Lapsillakin on silloin karkkipäivä, niin miksi ei meilläkin olisi herkkupäivä. Silloin kasataan aina olkkarin pöytä täyteen erilaisia herkkuja ja katsotaan jotain, jota katsellessa ei haittaa, että keskittyminen herpaantuu välillä herkkubuffan kanssa. Monesti herkkujen roolia on näytelleet jäätelöt tai esimerkiksi juustot lisukkeiden kanssa, mutta pikkuhiljaa ollaan laajennettu repertuaaria ja keksitty muitakin vaihtoehtoja.

Me molemmat kyllästytään ruokiin aika nopeasti ja siksi onkin hyvä, että herkuissa on paljon vaihtelua. Sekään ei tietenkään ole pahitteeksi, jos herkut sattuvat olemaan vaikka terveellisiä ja sisältämään vähemmän kovaa rasvaa ja suolaa kuin ne kermaiset jäätelöt tai juustot. Herkutella saa, eikä herkkujen tarvitse todellakaan olla aina terveellisiä, jos niitä syö kohtuudella. Mutta ei siitä haittakaaan ole, jos ne ovat terveellisempiä. Yksi meidän tämän hetken herkuttelu-lemppareista on rapsakat siemennäkkärit ja -lastut erilaisten tahnojen ja täytteiden kanssa.

Turkulaisen Leipomo Rostenin Siemenrapeat siemennäkkileivät veivät mun sydämen jo silloin muutama vuosi sitten, kun siemennäkkäritrendi räjähti Suomessa. Siemennäkkärit saivat alkunsa kotikeittiössä, josta ne levisivät Rostenin leipomoon ja koko Suomen tietoisuuteen. Nykyisin Rostenin Siemenrapeat -tuoteperheessä on jo kuusi erilaista siemennäkkäriä, joista kaksi on gluteenitonta. Kuusi eri makua ovat:

  • Auringonkukka, kaura ja pellava siemennäkkileipä
  • Chia ja kvinoa siemennäkkileipä
  • Kaura ja auringonkukka siemennäkkileipä
  • Kaura ja chia siemennäkkileipä
  • Kaura, speltti ja merisuola siemennäkkileipä
  • Kurpitsansiemen ja pellava siemennäkkileipä

Näistä haluan nostaa erityisesti esiin omat lempparit: Kaura ja Chia sen sisältämien hyvien ravintoaineiden vuoksi sekä kurpitsansiemen ja pellava erityisen herkullisen maun vuoksi, vaikka kaikki näistä ovatkin tosi hyviä. Kaura ja chia -siemennäkkileipä sisältää runsaasti tiamiinia, fosforia, magnesiumia, sinkkiä ja mangaania, sekä on folaatin lähde, kaliumin lähde ja raudan lähde. Turun yliopiston toissavuonna tekemän tutkimuksen mukaan Kaura ja Chia siemennäkkileivässä on hyvät ravitsemukselliset arvot ja niitä kannattaa nauttia osana monipuolista ruokavaliota ja terveellisiä elämäntapoja. Muutkin siemennäkkärit sisältävät paljon hyvää.

Tuoteperheeseen kuuluvat myös rapeat Siemenlastut, jotka sopivat hyvin esimerkiksi sipsien korvaajiksi illanistujaisiin, leffailtoihin, välipalaksi, eväsretkelle tai mihin vaan. Siemenlastuja on saatavilla neljää eri vaihtoehtoa, joista kolme on kaurapohjaisia ja yksi on maissipohjainen.  Niistä mun kaikkein isoin suosikki on Roasted onion & sesame, se on ihan käsittämättömän hyvää. Toimii aivan loistavasti esim. vegaanisen aiolin tai jonkun perinteisemmän dipin kanssa.

Meidän suosikki-iltaherkku siemennäkkäreiden kanssa on erilaiset tahnat ja hummukset. Niiden kanssa pääsee valmisteluissa halutessaan super helpolla (ei tarvitse kuin availla pakkauksia, sillä kaupoissa on nykyään älyttömän laajat tahnavalikoimat baba ganoushista hummuksiin) tai sitten voi tehdä itse esimerkiksi guacamolea. Ei sekään kovin haastavaa tai hidasta ole jos omistaa esim. sauvasekoittimen tai vihannessilppurin.

Mun henkilökohtaisia lemppareita Siemenrapeat -näkkäreiden kaveriksi on upean pinkki punajuurihummus, itsetehty guacamole tuoreella korianterilla tai sitten oliivitahna ja tuoreet oliivit. Okei, tähän voi hyvin jo yhdistää niitä juustojakin halutessaan. Siemmennäkkärin kanssa tulee älyttömän hyvät avokadoleivät myös, silloin suosittelen erityisesti herkullista Kaura & Chia -siemennäkkileipää, sillä siinä on paljon avokadon kanssa täydellisesti mätsääviä seesaminsiemeniä. Siemennäkkärin päälle täydellisen kypsää avokadoa, paahdettuja seesaminsiemeniä, punasipulia ohuina renkaina.

Ensi viikonloppuna juhlittaville kuopuksen 3-vuotissynttäreille meillä on suunnitteilla monipuolinen ja herkullinen tahnabaari Rostenin Siemenrapeiden siemennäkkäreiden ja siemenlastujen kaveriksi. Mitä useammat synttärit olen järjestänyt, sitä enemmän olen alkanut arvostaa helppoja (mutta silti maukkaita) tarjoiluvaihtoehtoja. Tämä on ehdottomasti yksi sellainen ja sopii loistavasti myös erilaisiin ruokavalioihin, kun sen voi toteuttaa halutessaan esim. täysin vegaanisena.

Siemenrapeita leipova 70-vuotias Meltovaaran perheen perheyritys Leipomo Rosten työllistää n. 200 ammattilaista ja käyttää raaka-aineina mahdollisimman paljon suomalaisia raaka-aineita. Kaikki Rostenin käyttämä vehnä ja kaura on peräisin suomalaisilta pelloilta, ja Rostenin käyttämän rukiin kotimaisuusaste on tällä hetkellä 100 %, vaikka yleinen taso noin 35 %. Mahtavaa! Tutustu Leipomo Rostenin Siemenrapeat -herkkuihin lisää heidän @siemenrapeat -instatilillään tai fb-sivullaan. 

LUKIJAKILPAILU: VOITA SIEMENRAPEAT -TUOTEPAKETTI

Millaiselle Siemenrapeat-tuotteelle olisi mielestäsi kysyntää? Kommentoi vastauksesi kommenttiboksiin ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja osallistut Siemenrapeat -tuotepaketin arvontaan. Arvonta-aikaa on 12.2. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


Raikas ruisnappi skagen kesän juhliin – Hellmann’s Real majoneesi

13.06.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hellmann’sin kanssa.

Juhlien teemat vaihtuvat, juhlan kohteet kasvavat ja juhlamiljööt muuttuvat mutta yksi meidän perheessä säilyy juhlasta toiseen: Toast Skagen juhlatarjottavana. Toisinaan ollaan vaihdettu leipää ja tehty toastin sijaan ruisnappi skagen, mutta muuten resepti on ollut aina sama, Oton bravuuri. Se on ihan superhyvää, ja Otto on aina ollut reseptistään ylpeä. Kunnes pari päivää sitten testattiin uudenlaista reseptiä, tarkoituksena raikastaa skagenia aavistus limellä ja wasabilla.

Vanha Skagen-resepti vaihtoon

Ja me ihastuttiin. Ja nyt ei ole enää paluuta. ”Siis miksi mä olen aina tehnyt meidän skagenit, kun sä kerta osaat tehdä noin hyvää itse?” kysyi Otto leikillään muka happamana. Otto on skagenistaan tarkka, joten voitte uskoa että uusi hittiresepti oli löytynyt. Pakko myöntää että me vedettiin kulhollinen skagenia ja ruisnappeja kerralla, kun sattui olemaan vielä kaveri kylässä kolmantena syöjänä.

Toast skagenin reseptissä tärkein osanen on mun mielestä aina ollut laadukas majoneesi, oli mausteena sitten perinteisempää sinappia tai jännittävämpää wasabia. Majoneesista syntyy se koko pohja hyvälle skagenille, ja siihen ei mielestäni mitkään kevytversiot sovi, vaan täytyy olla aitoa tavaraa. Meidän vakkarimajoneesi skageniin on Hellmann’s Real -majoneesi, joka on valmistettu laadukkaista raaka-aineista, ja siinä on pehmeän kermainen maku.

Hellmann’s Real sopii joka paikkaan

Hellmann’s Real majoneesi sopii sellaisenaan loistavasti hamppareiden väliin, perunoiden dipiksi ja vaikka uuniperunoiden täytteeseen, mutta se taipuu hyvin myös leivontaan ja ruuanlaittoon. Majoneesi sisältää paljon pehmeää tyydyttymätöntä rasvaa, ja runsaasti omega 3 -rasvahappoja. Majoneesi ei siis ole mikään iso paha susi rasvan takia, sillä rypsiöljystä tuleva rasva on laadultaan pehmeää niinkuin vaikkapa kalassa tai avokadossa.

Wasabilla ja limellä raikastetut ruisnappi-skagenit (60kpl)

180g katkarapuja

0,5dl Hellmann’s Real majoneesia

100g creme fraichea

1/2 limen puristettu mehu

1tl wasabia

1tl mustapippuria

1 nippu retiisiä

2 kevätsipulia varsineen

kourallinen ruohosipulia

pussillinen ruisnappeja

Silppua sipulit ja ruohosipulit pieneksi, ja pese ja pilko retiisit ohuiksi viipaleiksi. Sekoita Hellmann’s Real majoneesi, creme fraiche ja limen mehu yhteen. Lisää sipulit, sekä wasabi ja mustapippuri. Levitä ruisnapin päälle skagenia, kaksi katkarapua, kaksi retiisisiivua ja ruohosipulia koristeeksi. Täydelliset coktailpalat juhliin ovat valmiit! Tai jos haluat nauttia herkusta itse, paahda niin monta leipää kun jaksat syödä ja sekoita ravut ja skagen-soosi yhteen. Istu sohvalle netflixin ääreen ja lusikoi soosia suoraan leivälle. Nam!

LUKIJAKILPAILU:

Voita Hellmann’sin herkkuja! Mihin sinä käyttäisit Hellmann’s Real majoneesia? Jaa resepti-ideasi ja osallistut kolmen Hellmann’s -tuotepaketin arvontaan (arvo 15€). Osallistumisaikaa 22.6. asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Tarkemmat säännöt kilpailuun löydät TÄÄLTÄ

Hellmann’sin Instagramista ja FB-sivuilta löytyy lisää inspiraatiota herkullisiin resepteihin.

Yhteistyössä Hellmann’s.

Aurinkoista kesäpäivää kaikille <3