Heipat vaaleanpunaiselle sohvalle

11.02.2020

Olen niin iloinen siitä, että ostettiin 3,5 vuotta sitten juuri Söderhamn-sohva, koska siinä on vaihdettavat päälliset. Muuten ei oltaisi ikinä varmasti uskallettu valitakaan vaaleanpunaista sohvaa. Vaaleanpunainen sohva on ollut the juttu meidän olkkarissa ja voi hitsi me rakastettiin sitä väriä alusta asti. Se oli niin ME, ja se oli niin persoonallinen ja hauska ja söpö ja kutsuva. Mutta voi hitsi  me ei tykätty siitä, mitä meidän elämä teki meidän sohvalle. Alusta asti me kuitenkin päätettiin, että sohva (edes haalean vaaleanpunainen) ei ole meidän kodissa mikään näyttelyesine vaan just se paikka, missä jokainen saa olla just niinkuin on.

Sohva on käynyt läpi lukuisia rankkoja kokemuksia, kuten kaatuneet coca-colat ja kahvit, sulaneet suklaakarkit tyynyjen välissä, täytekakun mansikat synttäreillä, lasten vatsataudit vuosien varrella ja hoitokoiran kuratassut. Ollaan pesty päälliset aika monta kertaa niin koneessa kuin tekstiilipesurillakin. 3,5 vuotta alkoi kuitenkin olla se aika, että edes perusteellinen pesu ei enää saanut irti kaikkea sitä harmautta, jota meidän elämä päällisiin aiheutti. Tahrat lähtivät aina, mutta mites divaaniin ja istumapaikoille ikiajoiksi kuluneet harmaat pyllyn kuvat? Meidän vakkaripaikat oli oikeasti nähtävissä sohvasta heti. Ei olla niitä ihmisiä, jotka ensin ostavat vaaleanpunaisen sohvan ja sitten peittävät istuinosat peittojen alle, etteivät ne tummu. Me ollaan ihan vaan annettu sohvalle parastamme ja pahintamme, se on ollut meidän kodin käytetyin huonekalu.

Viime viikolla kun me tultiin reissusta kotiin, äidin koira Armas oli oksentanut meidän olkkarin matolle useaan kohtaan, eikä äiti ollut onnistunut saamaan tahroja kokonaan irti, vaan edessä oli maton pesu (sekä synttärijuhlat viikonloppuna, eikä matto olisi ehtinyt enää ajoissa juhliin kun soittelin paniikissa viiteen eri pesulaan). Seuraavana päivänä reissulta paluusta meidän 3-vuotias löysi jostain kauan kadoksissa olleen violetin limalöllerön, jonka hän onnistui vahingossa rikkomaan sohvalle. Violetit slimet levisivät joka suuntaan sohvalla, eivätkä tahrat lähteneet millään. Sohva näytti oikeasti todella ällöttävältä. Katsottiin toisiamme Oton kanssa ja päätettiin, että tämä oli nyt tässä. Meidän olkkarin oli aika käydä läpi vähän isompi muutos, jota oltiin jo pidempään mietitty.

Ne vaihdettavat päälliset, onneksi, voi onneksi meidän sohvassa on mahdollisuus vaihtaa ne päälliset. Käytiin ostamassa Ikeasta uudet harmaat päälliset meidän sohvaan ja sen ilme muuttui kokonaan kuin uudeksi. Me rakastetaan meidän sohvaa ja se on kestänyt todella aktiivista käyttöä upeasti 3,5 vuotta. Se on pitänyt muotonsa ja on edelleen ihan yhtä mukava kuin ostettaessa. Päälliset vaihtamalla se oikeasti muuttui aivan uudeksi edullisesti ja helposti. Ei tarvinnut vaihtaa koko sohvaa, vaan ilme muuttui täysin pelkät päälliset vaihtamalla. Ja uudetkin päälliset ovat pestävät ja vaihdettavat. Eiköhän näillä mennä taas monen monta vuotta eteenpäin.

Lisäksi ostettiin vaaleanpunainen matto, koska ei kertakaikkiaan haluttu olla juhlissa ilman mattoa. Vanha matto on nyt pesulassa ja kun se tulee takaisin, niin katsotaan, että vaihdetaanko se takaisin olkkariin ja tuo uusi ihana vaaleanpunainen matto sitten meidän makuuhuoneeseen, missä ei ole vielä ollenkaan mattoa. Meillä on ylipäätään siis aivan todella vähän mattoja, koska ollaan niin kranttuja ja ollaan mieluummin ilman kuin ostetaan joku ”ihan kiva”. Tuo vaaleanpunainen oli siis kuitenkin sellainen, jota oltiin jo pidempään vilkuiltu ja mietitty sinne makkariin. Nyt se kuitenkin näyttää musta myös aika kivalta tuossa olohuoneessa, että saapa nähdä mitä me vielä keksitään. Vaaleanpunainen matto löytyi Askosta.

Vaihdettiin olkkarissa myös verhot ja pari tyynynpäällistä, sillä vihreät lehtiverhot olivat olleet paikoillaan nekin jo melkein kolme vuotta ja kaivattiin vaihtelua. Nyt olkkari näyttää meistä tosi kivalta ja lämpöiseltä ja on ihana saada erilaista ilmettä pitkästä aikaa. Rakastan silti edelleen meidän lehtiverhoja ihan hitsisti ja pidän ne todellakin tallessa, ei sitä tiedä jos vaihdan ne taas pian takaisin ikkunaan, tai laitan ne vaikka sinne makuuhuoneeseen.

ENNEN: 

JÄLKEEN:

Toivotaan, että harmaa sohva kestää meidän harmaita ja mustia housuja paremmin kuin vaaleanpunainen sohva, haha!

Mitä mieltä uudesta olohuoneen ilmeestä? Onko harmaa sohva parempi kuin vaaleanpunainen? Vaihdetaanko vaalea matto takaisin olkkariin, vai pidetäänkö vaaleanpunainen matto siellä?


22 Responses to “Heipat vaaleanpunaiselle sohvalle”

  1. Avatar Siiri sanoo:

    Aivan ihana sohva ja matto, jättäkää noin! Tuo hyvää kontrastia nuo verhot. Ainoa mikä häiritsee on vinossa oleva taulu :D

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos! :) Hahah muakin häiritsi heti kun katoin näitä kuvia :D mut siis pakko myöntää et ne on kyllä aina vinossa meillä, vaikka muka välillä niitä oikaistaan! :D

      • Avatar Elina sanoo:

        Onpa tosi kaunis olohuone näinkin! Mie kans rakastan harmaan ja ihan vaaleanpunaisen yhdistelmää. 😍

  2. Avatar Suvi sanoo:

    Siis paras sohva ikinä! Meillä siis sama, joka kyllä ostettiin harmaana jo valmiina 2,5v sitten, mutta haaveilen nyt vaaleammista :D siinä on niin ihana löhöillä koko perheen kanssa ja lapset rakastavat möyrimistä ja tyynyjen päälle kiipeilyä :) Harmaassa on muuten ainut huonopuoli että siinä näkyy kaikki vaalea tahra esim. räkä :D meillä on sitä pitkin sohvia, kiitos neiti 1,5v…

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos kommentista! <3 Ja joo siis tää on kans totta, et tummassa näkyy vaaleet asiat, koiran karvat ja kaikki :D Lasten kanssa tuskin mikään pysyy puhtaana, oli vaalea tai tumma. Mut silti tää on kyl paras sohva ikinä, just niinkuin sanoit niin ihana möyriä ja kiipeillä ja mahtuu koko perhe!

  3. Avatar EspI sanoo:

    Voi miten ehdin säikähtää kun luin postauksen ekaa kappaletta, että ette kai kolmen vuoden jälkeen oo laittamassa sohvAa vaihtoon, Mutta onneksi ei ollut kyse siitä :D vaihdettavat päälliset on kyllä paras idea ikinä!

  4. Avatar Tee sanoo:

    Vaaleenpunaselle matolle ääni :)
    Tosi kivan näköinen olkkari!

  5. Avatar Nina sanoo:

    Tää on upea näin. Edellinenkin olk ihanan mutta tää on todella hieno

  6. Avatar Emma sanoo:

    Mun mielestä näyttää tosi kivalta ton vaaleenpunaisen maton kaa <3

  7. Avatar Nimetön sanoo:

    Meidän sohva on ostettu vuonna 1985. Siksi tuo kolme ja puoli vuotta kuulostaa sohvan iäksi jotenkin söpöltä.
    Edelleen meidän vanha sohva on ”olohuonekelpoinen”, kelpo huonekalu. Se on kulkenut sukupolvelta toiselle ja jo kolmannelle lähdössä. Sohvaa ei ole enempiä säästelty meilläkään, päällisin vaihdettu kahdenkymmenen vuoden kohdalla, mutta laadukas näyttää vaan kestävän. Niin käyttöä, kuin aikaakin.

  8. Avatar Inga sanoo:

    Tää uus tyyli on kiva, jättäkää ihmeeessä vaaleanpunainen matto olkkariin! Tunnelma on nyt jotenkin ihanan seesteinen ja rauhoittava.

  9. Avatar Tarza sanoo:

    Ihanan näköistä! Tykkään tästä vielä enemmän kuin vanhasta, jotenkin värit natsaa nyt vielä paremmin yksiin. Plus että rakastan harmaata 😃

  10. Avatar Henna sanoo:

    Harmaa on kyllä nyt parempi, laitatta sitten joskus taas vaaleanpunaisen. Ja tuo matto on aivan huikean kaunis, mitä tuli uudet päälliset maksamaan? meillä on Iskun sohva ja ajattelin josko saisi siihenkin vaihdettua muttei saadaakaan.

  11. Avatar Satu sanoo:

    Näyttää tosi kivalle. Kokeile sitä toista mattoo sitku tulee pesusta. Mut näyttää kyllä tosi hyvälle noin. Meillä myös harmaa sohva ja ollut tuo matto mikä teillä ennen. Ei käyny meidän muuhun sisustukseen mut tytön huoneeseen oli hyvä.

  12. Avatar Maarit sanoo:

    Ihana olkkari! Entisetkin värit oli kivat mutta tykkään tästä enemmän. Noi harmaa ja vaaleanpunainen sopii hienosti yhteen. Pitäkää matto olkkarissa ainakin toistaiseksi :)

  13. Avatar Nimetön sanoo:

    Uusi matto on kivempi, mutta harmaa sohva on tylsä. Pinkki sohva oli söpö ja erilainen, eikä perus harmaa,mutta tosin vaihtelu virkistää. :)

  14. Samoilla perusteilla mäkin aikoinaan ostin VIHREÄN sohvan – ihan saman mallinkin kun teillä. Vihreä ei tietysti ole värinä yhtä arka kun vaaleanpunainen, mutta muuten niin villi kortti minulle, että oli hyvä olla mahdollisuus helppoon vaihtoon.
    Perheen kasvamisen myötä meni koko sohva kuitenkin myöhemmin vaihtoon, mutta ikinä en voisi enää kuvitellakaan ostavani sellaista sohvaa, jonka päällisiä ei voi itse koneessa pestä. Ihan ehdoton juttu!
    Nyt meidän sohvan pellavapääliset maksavat melkein yhtä paljon kun itse sohva, mutta mahdollisuus vaihteluun on ainakin olemassa!
    Teidän vaalenapuninen sohva oli kyllä tosi söpö, mutta kyllä tuo tummempi harmaa on vaan jotenkin arvokkaampi ja tyylikkäämpi – ja varmasti paljon käytännöllisempi! :-) Mä muistelen joskus katselleeni myös noita vaaleanpunaisia päällisiä, mutta livenä sen värin materiaali oli just sellaista mistä näkyy kaikki lika heti. Toi harmaa, kuten se mun oma vihreäkin, taitaa olla sellaista vähän enemmän ”elävämpää” matskua, joka kestää käytössä paremmin, eikä kaikki tahrat hypi silmille.
    Ja ihania vaalenanpuanisia väripilkkuja teillä kuitenkin siellä! :-)

  15. Avatar Laika sanoo:

    Postaustoive: olohuoneen sisustus eri vuosina?

  16. Avatar E sanoo:

    Moi! Mun kommentti ei nyt liity tähän postaukseen mitenkään, mutta eksyin selailemaan sun vähän vanhempia postauksia, erityisesti sun työviikoista kertovia. Ne on tosi mielenkiintosia ”ikkunoita” sometyöhön, joka on ainakin mulle vielä aika tuntematonta aluetta, kiitos siis postauksista!
    Siinä lueskellessa huomasin, että olit kommentoinut jollekin ettet oo aina itsekään nauttinut työstäsi ja jossain aiemmassa työpaikassa laskenut about minuutteja että pääset lähtemään(sori ei varmasti sanatarkalleen näin mutta en muista enää:D). Vaikka oon monesti lukenut esim sun blogin alkuajasta, multa on mennyt kokonaan ohi että mitä oot opiskellut ja millaista työkokemusta sulla on ollut ennen blogia? Ajattelitko silloin koskaan, että haluaisit bloggaamisesta ja sisällöntuottamisesta ammatin vai tuliko se ns sattumalta?

    Ja sitten luin myös, että osana sun työtä nykyään pidät koulutuksia. Tääkin kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, tosi hienoa miten erilaisia asioita sun työssä ja alalla pääsee tekemään! Minkälaisia ja mistä aiheista pidät koulutuksia? Kenelle ne on suunnattu ja kuka niitä järjestää, tai siis Järjestätkö itse vai toimiiko tää samalla tyylillä kuin yhteistyöt eli portaalin kautta? Kuinka paljon aikaa yhden koulutuksen suunnittelu ja pitäminen vie?

    Kiva jos voisit vastailla, tää koko ala on kiinnostava ja on tosi kiva miten oot valottanut sisällöntuottajan työnkuvaa kanavissasi!

  17. Vaaleanpunainen matto on just karkki!

  18. Avatar Jasmin sanoo:

    Tämä uusi olohuoneen ilme on oikein hyvä! :)

  19. […] keskustelun turvin sitten päädyttiin päivittämään olohuonetta ja lopputuloksen näette tästä postauksesta, jos ette ole vielä nähneet. Nyt kotona on paljon parempi ilme ja se tuntuu taas sellaiselta […]

Kommentoi