Tervetuloa takaisin vaaleanpunainen sohva

29.07.2020

Sisustusjutuilla vielä jatketaan. Mun on pakko päästää kaikki reissun aikana patoutuneet sisustusajatukset nyt ulos, koittakaa kestää. Kuten tiedätte, me ollaan sohvakriiseilty siitä asti kun tänne muutettiin. Meidän Söderhamn-sohva on tuntunut olevan vähän liian iso tähän avoimeen tilaan ollakseen fiksu. Se hallitsee alakertaa ja vaikka sen asettaisi miten päin, se ottaa tosi paljon tilaa. Alkuun se oli olohuoneen ikkunoiden edessä ja nyt viimeiset pari kuukautta se on ollut keskellä lattiaa ilman käsinojia. Kummassakaan paikassa se ei ole tuntunut ihan oikealta. Kun sohva on keskilattialla, alakerta jakaantuu hassusti erilaisiin käytäviin ja suorakulmioihin. Sisustuksen kannalta sohva ei ole se paras vaihtoehto, mutta muuten se on hyvä. Se on edelleen juuri meidän perheelle sopivan kokoinen, mukava, kestävä, kaunis ja mitä vielä. Ei millään haluttaisi vaihtaa sitä, tai ainakaan minä en haluaisi.

Monessakin lukemassani sisustusoppaassa lukee, että yleensä sisustuksen kannalta valtavat kulma- tai divaanisohvat eivät ole niitä optimaalisimpia, koska harvalla on niin paljon tilaa kuin ne oikeasti vaatisivat. Niissä lukee myös, että silti ihmiset usein valitsevat niitä, koska mukavuuden kannalta ne taas ovat usein kaikkein miellyttävimpiä. Ja että usein pitää tehdä sitten valinta sen välillä, että haluaako skarpin ja siron kaluston vai haluaako sitten sen valtavan löhöilylinnakkeen, jossa on mukavaa olla. Mä olen vieläkin sen mukavuuden kannalla.

Ehkä voisin joskus suostua sellaiseen kompromissiin, että luovutaan sohvan divaaniosasta ja hankitaan sen tilalle sirompi nojatuoli tai pari. Näin hallitseva sohva-möhkö lyhenisi vajaalla metrillä, eikä olisi ihan niin hallitseva ja rajoittava. Mutta toisaalta, rakastan löhötä juuri divaanin päällä katsomassa sarjoja, se on sohvan paras paikka. Ja divaanille mahtuu kaksi tai kolme lasta parhaimmillaan, nojatuolille  varmaankaan ei, ainakaan yhdelle.

Ollaan katseltu koko kesä erilaisia sohvia ”sillä silmällä”, mutta ei ole löytynyt yhtään sellaista, mikä miellyttäisi nykyistä enemmän. Kun tämä sohva on juuri se, johon me ihastuttiin ja rakastuttiin. Sirommissa sohvissa ei ole niitä ominaisuuksia, joita mä sohvalta etsin. Eikä tätä sohvaa kannata vaihtaa ollenkaan, ellei vaihda juuri sirompaan.

Sitä me kuitenkin mietittiin, että jos sohvassa olisi vaaleammat päälliset, se ei ehkä ”pienentäisi” olohuonetta niin paljon. Tumman harmaa sohva on ollut myös värin puolesta sellainen iso tumma laatikko keskellä alakertaa. Me vaihdettiin aiemmin meidän vaaleanpunaiset päälliset tumman harmaisiin, koska ne olivat vaan ihan kertakaikkisen hirveän väriset kolmen vuoden käytön jälkeen. Toissapäivänä kun selailin Ikean sivuja ja menin katsomaan uusia oransseja Söderhamnin päällisiä, huomasin yhtäkkiä, että vaaleanpunaisia päällisiä ei ole enää myynnissä ollenkaan! Ja yhtäkkiä muistin, että hitsi, meillähän on ne vanhat vaaleanpunaiset päälliset tallella edelleen. Ja joo, toki ne oli hirveän väriset, mutta oli vielä yksi keino, jota ei oltu kokeiltu. Se oli Vanish Gold. En kestä, tämä kuulostaa joltain mainokselta, mutta voin siis todellakin vannoa, että me ei ikinä käytetä Vanishia normaalisti, koska se voimakas haju on mulle haastava.

Mähän olen hajusteherkkä, eli me ei käytetä mitään hajustettua yleensä. Siksi meillä ei myöskään ole mitään tuollaisia superpuhdistusaineita ollenkaan, vaan mennään aina hajustamattomilla pesuaineilla ja hajustamattomalla tahranpoistosuihkeella. Nyt kuitenkin päätettiin ostaa purkillinen Vanishia ja kokeilla vielä, että jos päällisiin pinttynyt lika irtoaisi liottamalla. Hengitysmaski naamalla ja vessapaperia sieraimissa mä laitoin kaikki vaaleanpunaiset päälliset likoamaan Vanish-veteen tunniksi ja sen jälkeen pesin ne vielä koneessa Vanishilla. Ja kaikki lika lähti! Ihan uskomatonta, en olisi uskonut. Sen jälkeen pestiin päälliset vielä kaksi kertaa hajusteettomalla pesuaineella ja etikalla ja kuivattiin ne välissä kahdesti ulkona, jotta saatiin se Vanishin jäätävä haju pois.

Se ero oli ihan valtava, en olisi oikeasti uskonut, että päälliset saa vielä näin puhtaiksi, vaan luulin, että ne oli kokonaan menetetty. Miettikää, kolmen vuoden tummentumat ja esimerkiksi violetit slime-tahrat, jotka aikoinaan olivat se viimeinen niitti, joiden vuoksi päälliset lähtivät vaihtoon. En edes tiedä miksi säästin päälliset, niin hirveät ne olivat. Kai mä ajattelin, että ne voisi vielä värjätä (kunnes tajusin, että tekokuituja ei niin vaan värjätä). Mutta nyt olen niin iloinen, että me säästettiin ne, koska kaikki lika lähti. Harmaat päälliset on tallessa ja ne voi vaihtaa sohvaan koska tahansa, jos tuntuu, että vaaleanpunaiset keräävät liikaa likaa. Mutta vaihtelu virkistää ja nyt alakerta muuttui tuhat kertaa valoisammaksi, kun iso tumma alue muuttuikin vaaleanpunaiseksi.

Ei tämä vieläkään ratkaissut sitä, että mikä tulee joskus olemaan meidän lopullinen ratkaisu olohuoneen järjestykseen. Mutta ainakin tämä piristi nyt tässä hetkessä ja sohva tuntuu taas enemmän omalta. Vaaleanpunainen on niin mun juttu! Ja ehkä harkitsen, että pidän jatkossa kotona purkillisen tuota ihmeainetta, että jos joskus vielä tulee jotain ihan järkyttäviä tahroja vastaan.

Tervetuloa takaisin vaaleanpunainen sohva <3


Heipat vaaleanpunaiselle sohvalle

11.02.2020

Olen niin iloinen siitä, että ostettiin 3,5 vuotta sitten juuri Söderhamn-sohva, koska siinä on vaihdettavat päälliset. Muuten ei oltaisi ikinä varmasti uskallettu valitakaan vaaleanpunaista sohvaa. Vaaleanpunainen sohva on ollut the juttu meidän olkkarissa ja voi hitsi me rakastettiin sitä väriä alusta asti. Se oli niin ME, ja se oli niin persoonallinen ja hauska ja söpö ja kutsuva. Mutta voi hitsi  me ei tykätty siitä, mitä meidän elämä teki meidän sohvalle. Alusta asti me kuitenkin päätettiin, että sohva (edes haalean vaaleanpunainen) ei ole meidän kodissa mikään näyttelyesine vaan just se paikka, missä jokainen saa olla just niinkuin on.

Sohva on käynyt läpi lukuisia rankkoja kokemuksia, kuten kaatuneet coca-colat ja kahvit, sulaneet suklaakarkit tyynyjen välissä, täytekakun mansikat synttäreillä, lasten vatsataudit vuosien varrella ja hoitokoiran kuratassut. Ollaan pesty päälliset aika monta kertaa niin koneessa kuin tekstiilipesurillakin. 3,5 vuotta alkoi kuitenkin olla se aika, että edes perusteellinen pesu ei enää saanut irti kaikkea sitä harmautta, jota meidän elämä päällisiin aiheutti. Tahrat lähtivät aina, mutta mites divaaniin ja istumapaikoille ikiajoiksi kuluneet harmaat pyllyn kuvat? Meidän vakkaripaikat oli oikeasti nähtävissä sohvasta heti. Ei olla niitä ihmisiä, jotka ensin ostavat vaaleanpunaisen sohvan ja sitten peittävät istuinosat peittojen alle, etteivät ne tummu. Me ollaan ihan vaan annettu sohvalle parastamme ja pahintamme, se on ollut meidän kodin käytetyin huonekalu.

Viime viikolla kun me tultiin reissusta kotiin, äidin koira Armas oli oksentanut meidän olkkarin matolle useaan kohtaan, eikä äiti ollut onnistunut saamaan tahroja kokonaan irti, vaan edessä oli maton pesu (sekä synttärijuhlat viikonloppuna, eikä matto olisi ehtinyt enää ajoissa juhliin kun soittelin paniikissa viiteen eri pesulaan). Seuraavana päivänä reissulta paluusta meidän 3-vuotias löysi jostain kauan kadoksissa olleen violetin limalöllerön, jonka hän onnistui vahingossa rikkomaan sohvalle. Violetit slimet levisivät joka suuntaan sohvalla, eivätkä tahrat lähteneet millään. Sohva näytti oikeasti todella ällöttävältä. Katsottiin toisiamme Oton kanssa ja päätettiin, että tämä oli nyt tässä. Meidän olkkarin oli aika käydä läpi vähän isompi muutos, jota oltiin jo pidempään mietitty.

Ne vaihdettavat päälliset, onneksi, voi onneksi meidän sohvassa on mahdollisuus vaihtaa ne päälliset. Käytiin ostamassa Ikeasta uudet harmaat päälliset meidän sohvaan ja sen ilme muuttui kokonaan kuin uudeksi. Me rakastetaan meidän sohvaa ja se on kestänyt todella aktiivista käyttöä upeasti 3,5 vuotta. Se on pitänyt muotonsa ja on edelleen ihan yhtä mukava kuin ostettaessa. Päälliset vaihtamalla se oikeasti muuttui aivan uudeksi edullisesti ja helposti. Ei tarvinnut vaihtaa koko sohvaa, vaan ilme muuttui täysin pelkät päälliset vaihtamalla. Ja uudetkin päälliset ovat pestävät ja vaihdettavat. Eiköhän näillä mennä taas monen monta vuotta eteenpäin.

Lisäksi ostettiin vaaleanpunainen matto, koska ei kertakaikkiaan haluttu olla juhlissa ilman mattoa. Vanha matto on nyt pesulassa ja kun se tulee takaisin, niin katsotaan, että vaihdetaanko se takaisin olkkariin ja tuo uusi ihana vaaleanpunainen matto sitten meidän makuuhuoneeseen, missä ei ole vielä ollenkaan mattoa. Meillä on ylipäätään siis aivan todella vähän mattoja, koska ollaan niin kranttuja ja ollaan mieluummin ilman kuin ostetaan joku ”ihan kiva”. Tuo vaaleanpunainen oli siis kuitenkin sellainen, jota oltiin jo pidempään vilkuiltu ja mietitty sinne makkariin. Nyt se kuitenkin näyttää musta myös aika kivalta tuossa olohuoneessa, että saapa nähdä mitä me vielä keksitään. Vaaleanpunainen matto löytyi Askosta.

Vaihdettiin olkkarissa myös verhot ja pari tyynynpäällistä, sillä vihreät lehtiverhot olivat olleet paikoillaan nekin jo melkein kolme vuotta ja kaivattiin vaihtelua. Nyt olkkari näyttää meistä tosi kivalta ja lämpöiseltä ja on ihana saada erilaista ilmettä pitkästä aikaa. Rakastan silti edelleen meidän lehtiverhoja ihan hitsisti ja pidän ne todellakin tallessa, ei sitä tiedä jos vaihdan ne taas pian takaisin ikkunaan, tai laitan ne vaikka sinne makuuhuoneeseen.

ENNEN: 

JÄLKEEN:

Toivotaan, että harmaa sohva kestää meidän harmaita ja mustia housuja paremmin kuin vaaleanpunainen sohva, haha!

Mitä mieltä uudesta olohuoneen ilmeestä? Onko harmaa sohva parempi kuin vaaleanpunainen? Vaihdetaanko vaalea matto takaisin olkkariin, vai pidetäänkö vaaleanpunainen matto siellä?