Järjestän lukijaillan yhteistyössä Lasten PR:n ja Salon Pepe Åhmanin kanssa.

Mulla on ihania uutisia teille! Tässä kuussa päästään juhlimaan blogin pikkujouluja, ja ilta koostuu hemmottelusta, naurusta, yhdessäolosta, skumpasta, herkuista ja glitteristä. Jokainen osallistuja saa tietysti myös ihanan goodiebagin mukaan. Blogipikkujouluja vietetään yhteistyökumppanini Salon Pepe Åhmanin tilavassa ja tyylikkäässä Mikonkadun liikkeessä, ja illan aikana kaikki halukkaat osallistujat saavat pikakampauksia ja pikameikkejä esim. silmille tai huulille.  Paikka valikoitui helpon sijainnin ja hyvän tilan perusteella, siellä me mahdutaan loistavasti hengailemaan ja juhlimaan, on mukavia sohvia ja mahtava kuvausseinä, jossa voidaan halutessanne ottaa yhteiskuva, ja myös teille omat kuvat jotka saatte vapaaseen käyttöön. Mihinkään ei kuitenkaan ole pakko osallistua, vaan jokainen osallistuu ihan omien toiveidensa mukaan, tai on osallistumatta.

Tämä taitaa olla nyt kolmas lukijailta jonka järjestän, ja jokaista iltaa olen kehittänyt edellisestä eteenpäin teidän toiveiden ja kokemuksien perusteella. Tällä kertaa luvassa on paljon vapaata hengailua ja aikaa jutella ja vaihtaa ajatuksia, ja siinä lomassa niitä kampauksia ja meikkejä, jos itse niin haluaa. Mä ainakin aion ottaa itselleni ihanan pikakampauksen ja huulimeikin! Illan aikana EI OLE mitään tuote-esittelyitä tai muuta, vaan se on järjestetty ainoastaan meitä varten.

Musta on ihan mieletöntä aina päästä tapaamaan teitä, ja odotan tätä iltaa ihan hirveästi! Pikkujouluja juhlitaan tosiaankin 21.11.2018 klo 18-21. Aiemmin lukijaillat ovat olleet n. 2h mittaisia, ja ollaan todettu, että aika on loppunut aina kesken. Eli nyt on tunti lisäaikaa! Pikkujoulut ovat aikuisille, eli tällä kertaa ei oteta lapsia mukaan, koska kyse on aikuisten hemmotteluillasta ja sisältää esim. sitä skumppaa. Ilta on siis K-18. 

Mukana iltaa järjestämässä ovat Salon Pepe Åhman, Lasten PR, Geffer Oy, S&S kustantamo, Raikastamo & Tarramonsteri, ja meille onkin luvassa hemmottelun lisäksi ihanat goodie bagit, glögiä, skumppaa ja herkkuja. Pidetään yhdessä mahtavat pikkujoulut!

 

Miten osallistut? Tapoja päästä mukaan pikkujouluihin on kaksi. Voit osallistua tämän blogipostauksen kautta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen iina.hyttinen@indiedays.fi tai voit osallistua instagramissa kommentoimalla mun feedissä näkyvää kuvaa (sama kuva kuin tuo tuossa yläpuolella). Sähköpostin kautta arvon mukaan 10 osallistujaa, ja instagramin kautta arvon toiset 10 osallistujaa. Eli osallistujat arvotaan! Osallistumisaikaa on perjantaihin 9.11. klo 22.00 asti, jonka jälkeen ilmoitan mukaan päässeille henkilökohtaisesti! HUOM! Ethän osallistu arvontoihin, mikäli et ole varma pääsetkö mukaan. Ilmoittautuminen on sitova (pois lukien tietysti sairastapaukset jos sellaisia tulee).

IIK! Nähdään pikkujouluissa <3

Tubessa moni on tehnyt videoita siitä, millaisia oletuksia seuraajilla on heistä. Mä halusin tarttua aiheeseen, ja tehdä siitä ihan perinteisen blogipostauksen. Kysyin teiltä instagram storiesissa, mitä te oletatte minusta, ja nyt olen kasannut kaikki teidän oletukset yhteen, ja vastaan niihin! Oli ihan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän oletuksia, ja myöskin kovin itsetuntoa hivelevää ja mukavaa. Siis mua jännitti aivan hirveästi kysyä, koska ei mulla ollut mitään hajua millaisia oletuksia teillä on. Sieltähän olisi voinut tulla mitä tahansa! Mutta siis, en kestä, te ootte kyllä niin ihania, ja mulle tuli näistä oletuksista hyvä mieli, punastus ja vähän sellainen huijarisyndroomafiiliskin: miten teillä voi olla noin ihana kuva musta, ja olenko sen arvoinen?!

Te lähetitte oletuksia yli 86 kappaletta, mikä oli myös todella suuri määrä! Yhdistelin moneen kertaan toistuneita juttuja, ja tein tästä niin tiiviin paketin kuin pystyin. Kiitos hurjasti kaikille jotka tämän postauksen toteuttamiseen osallistuivat. Mä luin näitä oletuksia ääneen myös meidän isommille tytöille ja kysyin heiltäkin niiden paikkansapitävyydestä, oli hauskaa kuulla heidänkin mielipiteensä.

Yleisin oletus: En koskaan huuda tai suutu tai ärähdä lapsille tai Otolle

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Huudanko lapsille tai Otolle? En. Olen huutanut ehkä kaksi kertaa, ja se on siis ollut joku säikähdyshuuto joskus jos jotain on vaikka tapahtunut (esim. joku tippuu tuolilta niin olen kiljaissut kovaan ääneen). Mutta en huuda muuten. Jos mulla on jotain asiaa, voin sen kyllä sanoa ihan normaalilla äänenvoimakkuudella. Suutunko lapsille tai Otolle? Kyllä joskus. Jos joku oikein kunnolla töppää, niin joskus saatan olla ärsyyntynyt ja koen kyllä myös suuttumuksen tunteita. Silloinkaan en kuitenkaan huuda, vaan pyrin keskustelemaan. Yritän aina ottaa edes sen pienen hengitystauon silloin kun tällaisia tunteita tai suuttumuksen aiheita tulee, ja tarttua vasta sitten itse asiaan. Silloin on helpompi miettiä se tilanne myös toisen kannalta, eikä laukoa vihaisia sanoja ensimmäisen johtopäätöksen perusteella. Mitä tiukempi tilanne, sitä kärsivällisempi pyrin olemaan. Jos siis ollaan vaikka julkisella paikalla, mun on jostain syystä vieläkin helpompaa pysyä rauhallisena kuin kotona.

Oletus: Minulla on pitkä pinna ja uhmatilanteissa pyrin aina olemaan rakentava

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Olen tosi kärsivällinen lasten kanssa, ja pystyn olemaan rakentava ja antamaan uusia mahdollisuuksia. Kaikenlaisen epäoikeudenmukaisuuden suhteen olen kuitenkin tiukka. Mulla on aivan nollatoleranssi toisten tahalliseen ärsyttämiseen/kiusaamiseen/ulkopuolelle jättämiseen yms. Toki nyt esim. taaperon kanssa olen siinäkin melko kärsivällinen, koska tiedän, että hän ei esim. ymmärrä että lyöminen sattuu, tai että lelua ei saa ottaa toisen kädestä. Hänen kanssa harjoitellaan johdonmukaisesti ja kärsivällisesti aina kun tarvetta on. Isommilta vaadin kunnioittavaa ja oikeudenmukaista käytöstä toisiaan ja kaikkia muitakin kohtaan, ja puutun epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin hyvin nopeasti, jos sellaisia tulee eteen.

Oletus: En koskaan vastaa lapsille mm’m niinkuin kuuntelisin, vaikka en oikeasti kuuntele

Pitääkö paikkansa? Ei. Se on tosi inhottava tapa, ja yritän parhaani aina kuunnella ja olla läsnä, mutta en mäkään mikään super ihminen ole. Meillä on kolme lasta, ja joskus vaan käy niin, että jollain heistä on jotain ihanaa höpötettävää asiaa juuri silloin, kun teen jotain muuta, ja hajamielisesti vastaan van mm’m. Onneksi meidän lapset kyllä huomaavat tämän, ja sanovat yleensä heti, että ”äiti, kuulitko!”. Tokalla kerralla sitten kuulen. Näin ei käy usein, mutta joskus kuitenkin, vaikka kuinka parhaansa yrittää. Ja se on ihan ok.

Oletus: Olen tosi energinen, reipas ja aikaansaava

Pitääkö paikkansa? Pääosin kyllä. Mutta en ole aina ollut. Olen käynyt läpi uupumuksen lukioaikoina, ja sillon en saanut pariin kuukauteen aikaiseksi kertakaikkiaan yhtään mitään, hyvä jos vaihdoin edes yökkäristä pois. On ollut ihan äärettömän pitkä tie rakentaa sellainen perhearki ja työympäristö itselle, jossa pystyy lähes aina olemaan energinen, reipas ja aikaansaava. Energisyyden vastapainoksi on kuitenkin todella tärkeää ottaa myös välillä sitä aikaa, kun ei tarvitse saada aikaiseksi yhtään mitään eikä olla reipas. Jos ei koskaan anna aivojen ja kehon levätä, jossain vaiheessa tulee pakollinen stoppi, ja sitten siitä on taas vaikeampi nousta takaisin. Mieluummin pitää itsestä huolta ennaltaehkäisevästi ja öllöttelee välillä. Ja kyllä mulla on tullut viime vuosinakin niitä hetkiä vastaan, kun tulee itku siitä tunteesta, että on ihan liikaa tehtävää ja deadlineja eikä tiedä mistä aloittaisi. Se on inhimillistä. Silloin yleensä aloitan siitä helpoimmasta hommasta, jotta pystyn tekemään edes jotain.

Oletus: Olin keskiverto-oppilas koulussa ja loistin vain muutamassa aineessa

Pitääkö paikkansa? No en tiedä. Tähän on vaikea vastata. Kun mä pääsin ysiluokalta, mun lukuaineiden keskiarvo oli 9,3 ja rakastin opiskelua, kuuntelin tunneilla ja olin tosi aktiivinen. Mä sain kuusi stipendiä ysiluokan päättäreissä. Lukiossa taas olin enemmän keskitason oppilas. Silloin opiskelu ei kiinnostanut enää yhtä paljon kuin yläasteella, tai mulla ei ollut tarpeeksi voimavaroja siihen elämäntilanteesta johtuen. Olen iloinen, että sain kuitenkin ihan hyvät keskitason paperit ja lakin päähän, vaikka en jaksanut juurikaan panostaa mihinkään.

Oletus: Pyrin ymmärtämään kaikkia ihmisiä, enkä pidä lokeroinnista

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Liittyy varmasti empatiaan, että yritän aina ymmärtää kaikkia ihmisiä. Ja en tykkää lokeroinnista, koska en koe sitä kannattavaksi millään tavalla.

Oletus: Olen ollut pienenä ujo

Pitääkö paikkansa? Ei. Olin jo pienenä sellainen höpöttelijä, joka vaan meni juttelemaan kaikille.

Oletus: Olen tosi empaattinen ja ihmisrakas ja tulen aina kaikkien kanssa toimeen

Pitääkö paikkansa? Kyllä. Pyrin aina asettumaan toisen asemaan, ja miettimään miltä muista tuntuu. Mun on tosi helppoa olla empaattinen, ja tosi vaikeaa olla olematta empaattinen silloin kun se ei kannattaisi. Mä pystyn tulemaan hyvin toimeen kaikkien kanssa, myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kaikki näkemykset poikkeavat täysin omistani. Perushyvillä käytöstavoilla pääsee jo pitkälle. En kuitenkaan ole mikään kynnysmatto jonka yli voi kävellä, vaan tuon kyllä omat mielipiteeni ja ajatukseni esiin.

Oletus: Olen aina hyväntuulinen

Pitääkö paikkansa? Ei. Ei kai kukaan voi aina olla hyväntuulinen. Mulla on negatiivisia tunteita ihan niin kuin kenellä tahansa, eikä niitä saa kieltää itseltään. Silloin kun mulla on paha mieli tai huono päivä, koitan olla itselleni armollinen. En koe olevani pahalla tuulella usein, mutta ehdottomasti mullakin on elämässä sellaisia hetkiä, kun tekisi vaan mieli itkeä ja piiloutua peiton alle. Silloin jos olen pahalla tuulella, pyrin tsemppaamaan lasten ollessa hereillä, ja sitten kun he nukkuvat, voi hyvin vaikka piiloutua peiton alle ja itkeä. Ja sitten Otto tulee mun kaveriksi peiton alle, ja sanoo, että ei ole mitään hätää. Ja yleensä ne negatiiviset tunteet helpottuvat ja menevät ohi, kun juttelen Oton kanssa ja tajuan murehtineeni jotain ihan turhaa, tai tajuan, että en ole suruni kanssa yksin. Toki jos olen surullinen, niin tietysti silloin lapset saavat nähdä mun surun myös, en mä sitä piilottele. Mutta siinä tsemppaan, että yritän olla kiukuttelematta heille turhasta vain huonon päivän vuoksi.

Oletus: Haluan suuren perheen

Pitääkö paikkansa? No riippuu vähän. Kai meillä on jo aika suuri perhe, kun meitä on viisi!

Oletus: Olen tosi hauska, rento ja cool äiti ja olemme lasten kanssa äiti-tytärsuhteen lisäksi myös parhaita ystäviä

Pitääkö paikkansa? Kysyin lapsilta, ja he sanoivat ”JOOOOO!”. Mutta tietty heidän kokemuksensa on subjektiivinen, enkä tiedä, että kuka tähän voisi edes vastata paikkansapitävästi. Mutta kiitos kauniista oletuksesta, toivottavasti lapset voivat olla samaa mieltä vielä teini-iässäkin! Mä koen itse sen balanssin tärkeäksi: Haluan olla ihana rento äiti jonka kanssa on ihanaa viettää aikaa ja jutella ihan mistä tahansa, mutta haluan olla myös se turvallinen äiti, joka asettaa rajat silloin kun niitä tarvitaan.

Oletus: Leikkiessäni lasten kanssa olen aina läsnä leikissä

Pitääkö paikkansa? Ei aina. Pyrin kyllä siihen, että aina silloin kun osallistun leikkiin, olen siinä täysillä mukana. Ja silloin kun tiedän jo lähtökohtaisesti, että en ehdi keskittyä leikkiin kunnolla, ehdotan esim. osallistuvani myöhemmin, tai ehdotan jotain muuta tekemistä lapselle. Mutta eiköhän se ole enemmän kuin normaalia, että vaikka joskus kesken barbieleikin ajatukset  hakeutuvat jonnekin to do -listan tekemättömiin asioihin, kuten pyykkeihin jotka pitäisi pestä, tai sähköpostiin joka pitäisi kirjoittaa. Onneksi lapset hyvin nopeasti palauttavat takaisin leikkiin, jos erehtyy ajattelemaan jotain tylsiä aikuisten asioita.

Oletus: Voisin alkaa kasvissyöjäksi

Pitääkö paikkansa? En halua koskaan sanoa ei koskaan, voi hyvinkin olla että musta joskus tulee kasvissyöjä. En kuitenkaan tällä hetkellä aktiivisesti pyri siihen, vaan pyrin palauttamaan lihansyönnin meidän perheessä sille tasolle, jolla se oli yleisesti vielä esim. 50 vuotta sitten. Että liha olisi enemmän juhlaruoka, ja se olisi lähellä ja eettisesti tuotettua tai riistaa. En ole myöskään yhtään varma siitä, haluaisinko luopua kalaruuista kokonaan. Kala on ihan mun lemppari. Sellainen olisi musta ihanaa, että pääosin söisin kasvis- ja kalapainotteisesti, mutta silloin tällöin myös lihaa, ja sitä kohti ollaan mentykin.

Oletus: Oon oikeesti ujo ja mun voi olla vaikea olla oma itseni tuntemattomien seurassa

Pitääkö paikkansa? EI! Mä oon aina ollut tosi ulospäinsuuntautunut ja puhelias, ja mun on helppoa jutella tuntemattomien kanssa. Se mitä mä jännitän on esiintyminen, mutta muuten pystyn kyllä hyvin juttelemaan ihan kaikille ja olen aika avoin myös.

Oletus: En kiroile

Pitääkö paikkansa? Ei! Mä kiroilen kyllä, ja meidän lapsetkin ovat kuulleet kun kiroilen. Nykyään tilanne ei ole enää sellainen, että kirosanat toistuisivat puheessa usein, kuten vielä teini-iässä. Mutta edelleen tiukan paikan tullen mulla pääsee kyllä ärräpäitä suusta. Meidän lapset on kuitenkin tässä asiassa samanlaisia kuin itse olin lapsena, että he eivät kertakaikkiaan kehtaisi itse sanoa kirosanoja. Mä kysyin kerran lapsena äidiltä, että saanko mennä vessaan kiroilemaan, kun mua suututti joku asia niin paljon. Äiti antoi luvan, ja menin vessaan äidin kylpytakin taakse piiloon, ja kuiskasin ”paska”. Mulla oli niin kapinallinen olo sen jälkeen, en voinut uskoa, että tein sen. Kirosanat on vaan sanoja joilla ilmaistaan voimakkaita tunteita, eikä niissä silloin tällöin ole mitään pahaa. Paljon enemmän harmia ja tuskaa aiheuttavat ilkeät sanat toisista.

Oletus: En kestä sotkua, vaan olen ihan ylisiisti ihminen

Pitääkö paikkansa? Ei ollenkaan! Siis en kestä sellaista likaa esim. keittiössä tai vessassa, mutta sotkua meillä tulee kyllä ihan joka päivä ja joka paikassa. On ihanaa kun koti on siisti, ja rakastan sitä tunnetta, mutta meidän perheessä koti harvoin pysyy siistinä kovinkaan kauaa.

Oletus: Olen aamuvirkku joka hymyilee heti kun nousee sängystä ylös

Pitääkö paikkansa? Kyllä, jos olen nukkunut ihan tavalliset 7-8h yöunet. Mutta jos on joutunut heräilemään paljon tms. niin silloin en yleensä ole kovin virkeä, eikä tarvitsekaan olla. Normiunilla olen yleensä virkeä heti herätessä, juon kahvia ja touhuilen siinä samalla.

Oletus: Meidän perhe on tosi rikas

Pitääkö paikkansa? Jos verrataan miljonääreihin, niin ei, me ei olla rikkaita, eikä varsinkaan tosi rikkaita. Mutta me tullaan mukavasti toimeen, mistään ei ole pulaa ja ollaan säästetty ihan hyvin puskurirahaa ja sijoitettu rahastoihin, jotta mahdollisena huononakaan hetkenä ei jäätäisi tyhjän päälle. Jatkuvana pyrkimyksenä on vaurastua ja kehittää passiivista tulovirtaa työnteon rinnalla entisestään.

Oletus: Olen tosi eläinrakas

Pitääkö paikkansa? Rakastan kyllä eläimiä ja välitän eläinten hyvinvoinnista. Tulen myös eläinten kanssa hyvin toimeen. En kuitenkaan tällä hetkellä esim. priorisoi lemmikkiä jonkun toisen tarpeen yli, vaan ennemmin ollaan ilman omaa lemmikkieläintä, ja käytetään ne ajalliset resurssit tällä hetkellä muihin asioihin. Mutta aina kun näen ystävien/sukulaisten koiria niin lepertelen ja paijailen mielelläni, ja katson eläinvideoita lasten kanssa ja olen WWF:n norppakummi ja rakastan käydä rapsuttelemassa kotieläintiloilla eläimiä. Eli sanoisinko, että en koe olevani normaalia eläinrakkaampi, mutta olen ehdottomasti eläinrakas.

Oletus: Teen unelmatyötäni ja olen aina tykännyt kirjoittaa esim. päiväkirjaa

Pitääkö paikkansa? Kyllä ja ei. Lapsenahan en tästä ammatista osannut edes unelmoida, koska eihän sitä ollut olemassa silloin, kun olin pieni. Sen sijaan mä haaveilin muodin parissa työskentelystä. Se toteutuu tässä nykyammatissa osittain. Kirjoittamisesta olen aina tykännyt ihan hirveän paljon, se on totta, mutta en koskaan jaksanut kirjoittaa lapsena päiväkirjoihin kuin muutaman ekan sivun. Mulla on siis varmaan 6-7 päiväkirjaa lapsuudesta, joissa kaikissa on ekat max. 5-10 sivua kirjoitettu merkintöjä peräkkäisiltä päiviltä, ja loput tyhjää. Huvittavaa!

Mä oon tosi kiitollinen teidän oletuksista! Te ajattelette niin kauniisti ja ihanasti, että en kestä. Tuli ihan super hyvä fiilis teidän sanoista, ja tätä oli hauska tehdä. Hei ja pakko vielä palata tässä lopussa yhteen olettamaan, mun pituuteen siis: siitä on yleensä kahta ihan päinvastaista olettamaa! Tässä nyt kysyessä useampi sanoi, että olettaa mun olevan tosi lyhyt. Useammin kuitenkin olen kuullut, että mun on luultu olevan jotain 175-180cm pitkä! Ja siis todellisuudessa mä olen tällainen aivan perus tallaaja pituudeltani, eli 167cm. En pitkä enkä lyhyt.

Kiitos vielä hurjasti <3

Mua naurattaa. Siis me tehtiin viime viikon torstaina kunnon sellainen överikauppareissu, että ostettiin ruokaa niin, että sitä riittää varmasti tämän viikon loppuun. Oltiin edelliset pari viikkoa tyhjennelty pakkasen ja kuivakaapin juttuja, kun huomattiin, että joitakin monta kuukautta ”varastossa” henganneita juttuja oli menossa pikkuhiljaa vanhaksi. Käytettiin siis kaikki makaronipussin jämät, säilykkeet, ateriakastikkeet, seesaminsiemenet, wokvihannekset, kalapuikot ja muut pois. Torstaina täytettiin taas ihan kaikki kaapit tuoreilla jutuilla, ja ajateltiin, että vietetään viikonloppu kokkaillen rauhassa kaikkia herkkuja. Siinä kävikin niin, että ei laitettu viikonloppuna kertaakaan ruokaa. Torstaina ostettiin pannupizzat kotiin mukaan kauppareissun yhteydessä ravintolasta, ettei tarvinnut enää kauppareissun jälkeen illalla alkaa kokkaamaan.

Perjantaina vietettiin Oton perheen luona iltaa Kauniaisissa, ja syötiin maailman parasta boloa, eli bolognesea, heh. Lauantaina me taas vietettiin treffi-iltaa Oton kanssa ja Oton sisko laittoi lapsille illallista meillä. Me herkuteltiin Oton kanssa Copas Y Tapasin päivän menulla, joka siis vaihtuu joka päivä ja jossa ainoastaan pääruuan voi valita, muut on ylläreitä. Ai että oli hyvää, siis ihan älyttömän herkullinen yllätysmenu!

Meidän tapas-lajitelmassa oli mm. juustovaahtoa, hirvitartaria ja haukea, sekä savustettua hauen mätiä. Pääruoaksi mä söin taimenta myskikurpitsalla ja suolapuolukoilla, ja jälkkäriksi oli jotain luomupäärynäjäädykettä, jonka kanssa oli jostain kukasta tehtyä jotain (en nyt muista kukan nimeä). Mutta siis aivan älyttömän herkullinen menu, ehkä yksi parhaista, joita olen tänä vuonna syönyt.

Sunnuntaina me mentiin extempore kylään meidän kavereille Espooseen katsomaan heidän uutta kotia, ja kaverit kysyivät, että halutaanko syödä heillä tortilloja. Ja tietty me nyt haluttiin nauttia herkullisesta ruuasta yhdessä kavereiden kanssa. Ja niin siinä sitten kävi, että ei kokattu illallista koko viikonloppuna, ja lounaaksikin syötiin vaan jämiä, ja yhtenä päivänä Snack Potia lasten toiveesta. Aika mukavaa.

Nyt meillä on siis edelleen kaikki kaapit ihan täynnä ruokaa. Onneksi katsoin kauppareissulla päiväykset tarkkaan, eikä mitään mennyt vanhaksi sillä aikaa kun herkuteltiin muiden kokkaamilla herkuilla. Varsinkin kaikkien kasviproteiinien ehdoton etu lihaan verrattuna on kyllä se, että ne säilyvät niin pitkään. Siis joku Mifu Jauhis tai Härkis säilyy viikkotolkulla, eikä tarvitse murehtia, että ne menisivät vanhaksi jos haluaakin lähteä käymään syömässä jossain (neljänä päivänä peräkkäin, hups).

Hieno facepalm, eikö!

Oli aika ihanaa viettää viikonloppua vaihteeksi näinkin päin, että ei kokattu kertaakaan. Kokkailun sijaan käytettiin aikaa mm. joulumaan rakentamiseen legoilla (kuvissa), niihin meidän treffeihin Oton kanssa, sekä kavereiden näkemiseen. Vietettiin paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja otettiin rennosti.

Käytiin viemässä kynttilä Pyhäinpäivänä muualle haudattujen muistomerkille, ja ihailtiin upeaa kynttilämerta. Siellä hautausmaalla me seisottiin pimeässä Oton kanssa, ja samalla kun katsoin kaunista kynttilämerta ja kuulin ihmisten puheensorinaa, mä itkin. Itkin, koska huomenna on vuosi siitä, kun mä menetin mun rakkaan mummun. Ja mulla on niin hemmetin kova ikävä, vieläkin.

Viime viikonloppu oli tunteikas ja ihana viikonloppu. Postaus alkoi naurulla ja päättyi itkuun. Huomisesta vasta tunteikas päivä tuleekin. Mä haluaisin huomenna muistella mun mummua yhdessä lasten kanssa, ja aion sytyttää kynttilän täällä kotona. Se saa palaa koko päivän. Nyt tätä kirjoittaessakin mua itkettää ikävästä ja surusta. Mutta kyllä se taas siitä. Onneksi on lapset, joiden kanssa surullisestakin päivästä voi löytää pieniä iloja ja rakkautta. Vaikka päätän tämän postauksen nyt näihin haikeisiin tunteisiin, haluan silti toivottaa kaikille teille ihanaa uutta viikkoa <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finagon kanssa.

Musta tuli yrittäjä vuonna 2016, kun lopetin päivätyöni ja ryhdyin päätoimiseksi vaikuttajaksi. Silloin tätä minun työtä tosin kutsuttiin vain bloggaamiseksi. Nykyisin sen monimuotoisuus tunnustetaan jo laajemmin, ja nimitykseksi on vaihtunut vaikuttaja tai influencer. Mä en koskaan halunnut olla yrittäjä, enkä koskaan kokenut itseäni mitenkään erityisen yrittäjähenkiseksi. Koin palkkatyöläisenä olemisen paljon helpompana, yksinkertaisempana ja kaikin puolin houkuttelevampana vaihtoehtona. Mun ei kuitenkaan ole mahdollista tehdä tätä työtä päätoimisesti muuten kuin yrittäjäpohjalta, ja siksi mä  tähän yrittäjyyteen lähdinkin. Hikikarpalot otsalla ja pää täynnä miljoonia kysymyksiä mä perustin yrityksen ollessani raskaana vuonna 2016.

Kaikkein eniten mua kauhistutti kirjanpito. Niin. Sisällöntuotannon ammattilainen ei automaattisesti ole taloushallinnon ammattilainen. Oikeastaan taloushallinto ei millään tavalla kuulunut mun ydinosaamiseen, ennen kuin sitä yrityksen perustamisen myötä oli pakko alkaa opettelemaan. Ei se kuulu vieläkään mun ydinosaamiseen, enkä ikimaailmassa alkaisi hoitamaan kenenkään toisen kirjanpitoa. Mutta nykyisin selviän näistä omista kirjanpidollisista velvollisuuksistani jo ihan hyvin kirjanpitäjäni, sekä selkeän taloushallinnon ohjelmiston avulla.

Ennen yritystoimintaa en edes osannut kuvitella, mitä kaikkea yrittäjyyteen toimialasta riippumatta kuuluu väkisinkin. Alv-verovelvollisuus, verojen maksaminen ennakkoveroina palkasta pidätettävän prosentin sijaan sekä kirjanpito olivat kaikki ihan uusia juttuja mulle. En mä ollut koskaan elämässäni tehnyt laskua kenellekään, tai maksanut itse eläkevakuutusmaksuja konkreettisesti. Se kaikki joko a) ei ollut ennen kuulunut mulle tai b) oli tehty mun puolesta, ja mulle oli tullut palkansaajana käteen se summa, jonka pystyin kuukaudessa käyttämään.

Yrittäjänä oudointa oli aluksi se, että tilille tuli aina paljon enemmän rahaa, kuin mulle itselleni oikeasti kuului. Onneksi heti alusta lähtien mun kirjanpitäjä opasti mua näissä asioissa, enkä jäänyt ihan tyhjän päälle.  Olen nimittäin kuullut sellaisiakin tarinoita, että on unohtanut ilmoittautua johonkin rekisteriin tai maksaa jotakin maksuja ja sitten onkin yhtäkkiä vaikeuksissa, ja joutuu makselemaan suuria summia kerralla. Kirjanpitäjän pitäminen maksaa mulle kuukausittain rahaa, ja mikäli mun yritystoiminta olisi pienimuotoisempaa kuin nyt, mä varmaankin pärjäisin pelkän taloushallinnon ohjelmiston, kuten Finago Procountorin avulla. Silloin kun ryhdyin yrittäjäksi en ollut edes kuullut mistään taloushallinnon ohjelmistoista, ja alkuun mä teinkin kaiken paljon hankalammin kuin nykyään.

Vaikka mulla on kirjanpitäjä joka huolehtii kokonaisuudesta, mulla on silti jonkin verran itse hoidettavia paperitöitä. Hyvä taloushallinnon ohjelmisto auttaa niissä. Mun täytyy maksella erilaisia veroja ja maksuja joka suuntaan, laskuttaa asiakasyrityksiä, pitää kirjaa mun työhön liittyvistä ostoista sekä toimittaa tiliotteet ja kaikki tositteet kirjanpitäjälleni. Esimerkiksi jos käyn asiakkaan kanssa lounaalla suunnittelemassa tulevaa kampanjaa, voin vähentää lounaani hinnan  alv-osuuden maksamistani arvonlisäveroista, mikäli mulla on tästä asiakastapaamisesta tosite eli kuitti. Aiemmin jouduin säästämään paperisena kaikki kuitit, sekä skannaamaan ne ja lähettämään sitten kirjanpitoon. Procountor  Kuitit -appilla kuitista voi ottaa kuvan heti ostotapahtuman jälkeen, merkitä ylös mistä työasiasta on kyse, ja näin se on tallessa mun omassa kirjanpidossa Procountor ohjelmistossa, valmiina kirjanpitäjälle.

Finago Procountor koostuu pilvipalveluna toimivasta Procountor-ohjelmistosta ja sen mobiiliappeista nimeltä Procountor Mini ja
Procountor Kuitit. Procountorin käytön aloittaminen on helppoa eikä se siis pilvipalveluna vaadi mitään ohjelmistoasennuksia koneelle tai korkeita lisenssi- ja palvelininvestointeja. Yhdellä sopimuksella saa käyttöön kaiken tarvittavan taloushallinnon hoitamiseen eli verkkolaskut, skannauspalvelut, tulostuspalvelut, pankkiyhteydet sekä sähköiset ilmoitukset. Palvelun käytöstä maksetaan kuukausittain toteutuneiden tositemäärien mukaan.

Procountor Mini on Procountorin kevytversio, joka on kehitetty helpottamaan yrittäjän taloudenhallintaa arjessa älypuhelimesta käsin. Procountor Kuitit huolehtii taas kuittien tallentamisesta, organisoinnista ja lähettämisestä, ja mä voin keskittyä olennaiseen, eli asiakastapaamisiin. Molemmat appit ovat tosi käteviä, ja vähentävät kuukausittaisen ”kirjanpitopäivän” töitä minimiin. Procountorin avulla 99% kirjanpidollisista asioista on jo tehty samalla kun tositteita on syntynyt. Kuitin tallentaminen ei vie kuin 30 sekkaa, ja on paljon helpompaa tehdä heti, kuin etsiskellä sitten kirjanpitopäivänä jostain lompakon tai laukun syövereistä. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ennen tätä mulla vaan meni monet kuitit hukkaan, enkä sitten voinut tehdä mitään vähennyksiä, koska mulla ei ollut ostoista tositteita. Nykyään kuittien pyörittely on paljon iisimpää.

KILPAILU:

Tilaamalla nyt Procountor -ohjelmiston ilmaiset testitunnukset käyttöösi osallistut Beats Solo3 Bluetooth -kuulokkeiden arvontaan. Testaamiseen ei tarvitse korttitietoja tai mitään muutakaan, vaan testaaminen on oikeasti täysin ilmaista, ja sen aikana pääsee tekemään Procountorilla myyntilaskuja, tallentamaan ostolaskuja, katselemaan raportteja ja paljon muuta. Ilmaiset tunnukset pääset tilaamaan TÄÄLTÄ. Mä olen aika varma, että testijakson jälkeen tuntuu, että et halua enää hoitaa kirjanpitoa ilman Procountoria. Niin mulle ainakin kävi.

Olisi muuten tosi hauskaa kuulla kuinka paljon kanssayrittäjiä teistä seuraajista löytyy, ja minkä alan yrittäjiä olette! Huikkailkaa ihmeessä kommenttiboksiin teidän omia yrityksiänne tai yritäjätarinoitanne (tai kirjanpitokokemuksia) jos haluatte. Olisi tosi hauskaa vaihtaa ajatuksia.

*Salon Pepe Åhman on blogini pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja hiukset on laitettu bloginäkyvyyttä vastaan. Pidennykset saatu BP-Hairilta. Psst! Scrollaa alas ja löydät alekoodin BPHairin hiustenpidennyksiin!

Kävin tällä viikolla Raisan tuolissa Mikonkadun Salon Pepe Åhmanilla raikastamassa tukkaa, ja hakemassa uudet BPHairin hiustenpidennykset. Edelliset pidennykset olivat olleet käytössä mulla jo n. puoli vuotta, mikä on käsittääkseni aika maksimi-aika, jonka pidennykset kestävät super hyvässä kunnossa päivittäisessä (tai lähes päivittäisessä) käytössä. Onneksi mulla ollut tukka ei mennyt hukkaan, vaan se palautui Salon Pepe Åhmanille väritestauksia varten testihiukseksi. Siihen käyttöön se oli vielä oikein sopivaa, ja musta on hyvä, että hiuksille on edelleen käyttöä, vaikka mä vaihdoin uusiin.

Uudet pidennykset ovat tismalleen samanlaiset BP Hairin Multiway-pidennykset, jotka mulla aiemminkin oli käytössä. Olen ollut todella tyytyväinen niiden laatuun ja sävyyn, sekä klipseihin. En haluaisi enää omaan tukkaan pysyvästi kiinnitettäviä pidennyksiä, sillä niiden kanssa mun hento hius ei pysy hyväkuntoisena, vaan katkeilee ja irtoilee. Nyt mun tukka on kasvanut klipsien kanssa tosi hyvin, ja se on pidempi kuin kertaakaan sitten vuoden 2013, jolloin aloin blondaamaan ruskeasta tukasta vaaleammaksi. Se näyttää oikeastaan mun mielestä jo aika kivalta ilmankin pidennyksiä, mutta samaan aikaan kuitenkin tuntuisi haikealta luopua kokonaan super-pitkästä tukasta. Klipsit on siitä kivat, että voin olla lyhyemmällä tukalla arkena jos haluan, ja saan helposti pituutta ja tuuheutta tilaisuuksia ja kuvia varten niillä silloin kun sitä kaipaan. 

Kesällä pyörittelin mielessäni ajatusta shokkivärien pariin palaamisesta talvella, mutta ainakin toistaiseksi olen niin ihastunut vaaleaan pitkään tukkaan, että en aio siitä luopua. Se on niin helppo ylläpitää ja sopii niin helposti kaikkien vaatteiden ja meikkien kanssa, että en halua vaihtaa sitä mihinkään juuri nyt. Shokkivärit on upeita, mutta tällä hetkellä helppous vaan vetää pidemmän korren. Viimeiset puoli vuotta mun omaa tukkaa on ainoastaan raidoitettu vaaleaksi, eikä mitään muita käsittelyitä ole tehty. Raidoitus on ihanan nopeaa, ja mulla on onneksi niin vaalea omakin pohja, että yhdellä raidoituksella värin saa jo tosi vaaleaksi.

Mä puin nostalgiamielessä saman mekon päälle (ja käytin samaa huulipunaa) jotka mulla oli käytössä myös viime vuonna käydessäni ennen joulua kampaajalla. Vaikka tuo vaalea polkka on kaunis myös, niin nyt just olen niin onnellinen näistä pitkistä kutreista, ja niiden tuomista mahdollisuuksista. Alla kuva siis viime vuoden tukasta tähän aikaan:

ALEKOODI BP-HAIRILLE

Koodilla IINA saatte 15% alennusta BPHairin loistavista sekä teipeillä että klipseillä oman maun mukaan kiinnitettävistä Multiway-pidennyksistä BPHairin omasta verkkokaupasta.

Nyt on ihanan freesi olo, kun tukka on kunnossa. Tästä on hyvä lähteä alkavaan pikkujoulukauteen, ja pikkujouluista puheenollen, ensi viikolla kannattaa olla kuulolla, sillä sellaiset on luvassa myös blogini lukijoille, ja siitä lisää infoa ensi viikolla!

Nyt toivottelen aivan ihanaa pyhäinpäivän iltaa kaikille <3