Mä kävin tänään lääkärissä, tutkimuksessa jonka aikaa olen odottanut yli puoli vuotta. Mistään kovin vakavasta ei siis ole kysymys koska kiireellisten juttujen kanssa ei odotella niin kauaa. En halua avata sitä mistä on kyse sen enempää, mutta haluan kertoa siitä millaisia tunteita tämä mussa herätti. Olen siis tiennyt että mulla on tänään aika, jo sen yli puoli vuotta. Mitä lähemmäs se aika tuli, sitä enemmän mua jännitti ja pelotti ja ahdisti. Matkalla lääkäriin musta tuntui että sekoan, mä kirjaimellisesti tärisin ja olin aivan paniikissa. Tutkimushuoneessa kun käytiin mun perustietoja läpi ennen tutkimusta, mulla nousi kyyneleet silmiin pelkästään siitä kun sanoin ääneen että jännittää.
Miten voi aikuinen ihminen, kahden lapsen äiti, jännittää näin paljon ihan tavallista tutkimusta, joka monelle on tehty? Tiesin että tutkimus voi aiheuttaa kipua, toisille enemmän ja toisille vähemmän, ja se osaltaan toki vaikutti. Mutta vaikka tutkimus ei sattunut niin paljon kuin pelkäsin, ja lääkäri oli super mukava ja kertoi kokoajan mitä tapahtui, mä olin silti aivan kauhusta kankeana. Sitten kun vihdoin tuli valmista, mua alkoi pyörryttää ihan hulluna ja istuskelin siinä keräilemässä itseäni. Huippaus meni ohi kun join siinä vähän vettä ja istuskelin, ja lähdin sitten kotiin. Koko illan mua on väsyttänyt ihan hirveästi vaikka nukuin viime yönä paremmin kuin hyvin. Kai se helpotus siitä että se on nyt ohi tuli sitten väsymyksenä.
Mä en ole koskaan ennen pelännyt lääkärissäkäyntiä, eikä mulla ole mitään sairaalapelkoa tai muutakaan. Siksi olen tosi hämmästynyt siitä että tämä vaikutti muhun näin voimakkaasti. Tunnen itseni jotenkin todella hölmöksi ja hävettää suorastaan että olin niin paniikissa. Mistä ihmeestä tälläinen voi johtua? Eikai sitä pelkoa oikeasti tarvitse hävetä, uskon että lääkärit ovat tottuneet kaikenlaisiin potilaisiin ja mä nyt olin kuitenkin ihan asiallinen potilas enkä vaikeuttanut heidän tekemisiään mitenkään omalla toiminnallani tai käyttäytynyt huonosti. Silti musta tuntuu niin oudolta miten paljon olen uhrannut ajatuksia ja hemmetti tärissyt tämän asian takia, mistä näin voimakas reaktio kumpuaa?
Onneksi se on nyt ohi ja voin huokaista helpotuksesta, enää ei tarvitse miettiä että ”enää kolme viikkoa siihen. enää kaksi päivää. iik se on tunnin päästä”. Onko teillä herännyt tällaisia yllättäviä pelkoja ihan yhtäkkiä? Oletteko jännittäneet jotain lääkärin tutkimusta erityisen paljon? Vai olenko mä ainoa paniikkipirkko? Mä palkitsin itseni suklaalevyllä, ja ajattelin hengailla sen ja Oton kanssa telkkua tuijotellen loppuillan. Tässä on nyt hyvä, ja voin unohtaa koko jutun.
Meillä on huomenna lasten kanssa päivä täynnä kivaa tekemistä, ja äitienpäiväkin jo häämöttää, sekä blogini perjantaiset 4v-synttärit! Mulla on kiva synttäriylläri tulossa teille, ja tietenkin ajatuksia siitä, mitä neljä vuotta bloggaamista mulle merkitsee. Tuntuu niin hullulta, että neljä vuotta on takana, mutta joo mä jätän sen aiheen sinne perjantaille! Lapsilta terkkuja, kaksivuotias sanoo ”Titta, minä owen Teuva!” (Angry Birds Stella) ja kolmevuotias vastaa ”Minä olenkin prinsessa Sofia!”. Aikamoisia prinsessoja, ihania sellaisia <3
Hyvää yötä ihanat!



































