Miksi valita kun voi saada molemmat

02.07.2015

Olen mukana Indiedaysin ja Asuksen kampanjassa, jonka myötä pääsin  kurkkaamaan uuden ASUS Transformer Book T100 Chi:n Suomen lanseeraukseen, ja sain laitteen myös itselleni testattavaksi. Osa varmasti muistaakin kun muutama viikko sitten vilautin ASUS-kuvausten behind the scenes tunnelmia Alexa Dagmarin upeasta kodista. Nyt olen ehtinyt itsekin vähän testaamaan uutta ASUS Transformer Book T100 Chitäni ja kerron teille siitä vähän lisää.

Mulla oli odotukset todella korkealla sen suhteen, koska tuo mun toinen puoliskoni, Otto nimittäin, on oikea ASUS-fani ja oli itseasiassa puhunut mulle tästä laitteesta jo ennenkuin lähdin mukaan tähän kampanjaan. Mulle on tosi tärkeää, että mun työkone on todella helppo ja nopea ottaa mukaan, ja käyttää paikassa kuin paikassa, ja siksi Otto mainitsi mulle ASUS Transformer Book T100 Chistäkin, sillä se kuulosti jo ennen testaamista siltä että sopisi todella hyvin mun tarpeisiin. Mä kuljetan samaa konetta sekä toimistolla työjutuissa, että sitten blogijuttujen mukana paikassa kuin paikassa, ja ideaalikone on mulle kevyt, nopea ja tehokas. Kuten olen kevään aikana kertonutkin, raahasin kuukausikaupalla mun isoa läppäriä, läppärin akkua, hiirtä ja ipadia erikseen.

Sain uuden koneeni sopivasti juuri ennen lähtöä Tukholmaan, ja se helpotti huomattavasti pakkaamista kun mukaan ei tarvinnutkaan raahata kaikkia laitteita ja piuhoja, vaan yksi muuntautumiskykyinen ja kevyt laite (näppiksen kanssa 1,08kg) korvasi kaikki muut. ASUS Transformer Book T100 Chissa on Windows 8 käyttöjärjestelmä, ja kunhan kymppi tulee saataville niin sen saa siihen helposti päivitettyä. Laitteen saa muunnettua sekunnissa koneesta tabletiksi ja toisinpäin, yksinkertaisen magneettikiinnityksen avulla.

Bloggaamisessa on äärimmäisen tärkeää että on hyvä näppis jolla on nopea kirjoittaa, siksi en yleensä koskaan tee postauksia tabletilla. Netflixin katseluun, pelailuun ja vaikka blogien lukemiseen tabletti taas on huomattavasti mukavampi. Mukava asento vaan sohvalla ja tabletti kouraan. Reissussa mä sain hyvin kirjoitettua postaukset ja editoitua kuvat läppärillä, ja illalla irroitin vaan näppiksen ja katsottiin sitten yhdessä leffaa Oton kanssa tabletilta. Nyt kun ollaan oltu Oulussa, otin ASUS Transformer Book T100 chin myös meidän Oulun toimistolle mukaan, ja sain kätevästi tehtyä kaiken mitä piti sillä.

Mulle koneessa tärkeitä ominaisuuksia on keveyden ja pienen koon lisäksi hyvä näyttö, koska mun pitää nähdä miltä mun ottamat kuvat oikeasti näyttävät, ja lisäksi on hyvä olla kamera, koska meillä on usein töissä videokonferensseja. ASUS Transformer Book T100 Chissä kameroita on kaksi ja näyttö on tarkka Full HD. Järjestelmäkameralla otetut kuvat vievät paljon tilaa, ja laitteessa on sitä valmiina 64GB mikä riittää jonkin aikaa hyvin. Tallennustilaa saa lisää kätevästi muistikortilla.

Mun mielestä tämä laite on kätevä kaikille, jotka liikkuvat paljon ja tarvitsevat usein läppäriä mukaan, se on niin pieni että menee käsilaukkuun, eikä tule niska ja hartiat kipeäksi raahaamisesta. Suorittimessa riittää tehoja pyörittää useampaa ohjelmaa samaan aikaan, niinkuin mä aina teen, ja kosketusnäyttö on kätevä myös läppäriä käytettäessä. Ehkä  jos jotain vielä voisi toivoa, olisi kiva jos saisi yhtä kevyen laitteen, joka olisi taitettuna yhtä pieni kuin tämä, mutta kokonaan avaamalla siinä olisi vaikka 20-tuumainen näyttö joka olisi kuvia ja videoita editoitaessa kätevä. Mutta taidan joutua odottelemaan hamaan tulevaisuuteen asti että sellainen olisi mahdollista tai eihän sitä tiedä, kun teknologia kehittyy hurjaa vauhtia. Mutta juuri nyt, tässä on aika pitkälti se mitä mä voin vuonna 2015 läppäriltä tai tabletilta toivoa.

Käykää ihmeessä tutustumassa laitteeseen lisää täällä jos etsitte uutta läppäriä tai tablettia jolla ei ole hintaakaan enempää kuin tämän hetken lippulaivapuhelimilla tai tableteilla yleensä. Mun lisäksi kampanjassa on mukana myös ihanat Nadja, Janni, Uino ja Soile.

Hauskaa päivää kaikille, illalla luvassa kuulumisia!


Meidän hotelli Tukholmassa

01.07.2015

Me oltiin niin hurjan tyytyväisiä meidän hotellivalintaan, että haluan kertoa teille vähän enemmänkin hotellista, joka ei ehkä ole kaikille niin tuttu kuin keskustan perus ketjuhotellit. Kun postasin kuvan meidän hotellihuoneesta, oli ensimmäiset kommentit että ”onpa ylellinen”, ja sitä se kyllä todella oli, vaikka ei hintatasoltaan ollutkaan mitenkään erityisen kallis. Meidän hotelli, Clarion Hotel Stockholm, sijaitsi siis Södermalmilla eli n. kolmen kilometrin päässä ydinkeskustasta, mutta silti keskusta-alueella.

Me päädyttiin valitsemaan Clarion ihan sattumalta, sillä vain viikkoa ennen lähtöä matkaa ostaessa vaihtoehtoja ei ollut tarjolla enää niin runsaasti. Jälkeenpäin olen kuitenkin tosi iloinen että päädyttiin juuri siihen, sillä se oli todella persoonallinen, tyylikäs ja unelmahotelli lapsiperheelle. Yleiset tilat olivat avarat, ja vaikka ala-aulan mahtavan iso bistro-baari oli supersuosittu ja elävä sekä perjantai- että lauantai-iltana, pihaustakaan aulan äänistä ei kuulunut neloskerrokseen jossa meidän huone oli. Meidän kerros oli aivan hiljainen, ja saatiin kaikki nukuttua todella hyvin.

Meidän perhe majoittui mukavasti perhehuoneessa, jossa oli ihanan iso ja pehmeä parisänky, sekä lapsille kaksi lisäsänkyä jotka me aseteltiin vierekkäin toiseksi parisängyksi. Kahdenkin parisängyn kanssa huoneeseen jäi hyvin tilaa lapsille leikkiä ja meille aikuisille levittää matkatavarat, ruuat ja ostokset ja tehdä vielä vähän hommiakin koneella. Huoneessa oli myös tilava kylpyhuone ja suihku, ja hyvät säilytystilat, sekä iso telkkari josta näkyi enemmän kanavia kuin minä tiedän nimeltä.

Huoneen hintaan kuuluu myös aamupalabuffet, ja aamupalaa Clarionissa tarjoiltiin kello 5.30-11.00 näin kesän kunniaksi, eli ei todellakaan ollut kiire aamulla syömään. Aamiaistila oli todella suuri, ja siellä oli myös lapsille leikkipaikka leluineen, piirustusvälineineen ja kirjoineen. Aamiaistarjonnassa oli otettu hyvin huomioon myös erikoisruokavaliot, uskaltaisin väittää että sieltä löytyisi jokaiselle ruokavaliolle monipuolinen ja hyvä aamupalavalikoima. Aamiaissalista oli ihana näköala kohti Globenia, ja lapset bongailivat innoissaan ohi ajavia metroja. Yhtenä iltana syötiin myös päivällinen hotellin aulabistrossa, ja ruoka oli tosi hyvää.

Södermalmilla ihan hotellin lähellä oli paljon kauppoja, kaikki perusketjut PO.Pista Hennesiin, Åhlens ja kaksi hyvää ruokakauppaa, ICA ja Hemköp. Muutaman kilsan kävelymatkalla keskustaan riitti ihmeteltävää pienistä kivijalkaputiikeista ostoskeskuksiin (esim. Ringen ja Skrapan), ja ravintoloitakin oli runsaasti. Matka keskustaan kulki Gamla Stanin kautta, ja oli ihana käveleskellä sielläkin ihan ajan kanssa kerrankin, siellä on niin kaunista. Hotellille pääsi kätevästi myös tunnelbanalla, matka kesti keskustasta reilut viisi minuuttia ja Skanstullin asema oli suoraan hotellin kohdalla.

Seuraavan kerran kun lähdetään Tukholmaan pidemmäksi ajaksi taidan suorilta käsin varata huoneen Clarionista, koska me tykättiin siitä niin paljon. Musta on myös tosi kiva nähdä kaupungista muutakin aluetta kuin pelkkää ydinkeskustaa, ja Södermalmilla sitä aitoa tunnelmaa riitti kyllä.

Mikä on teidän lempparihotelli Tukholmassa?


Hello Oulu

30.06.2015

Tänään sitten aamulla lähdettiin kohti Oulua 6.30 junalla. Junamatka sujui yllättävän hyvin, kuten myös matka juna-asemalle bussilla ja metrolla, kolmen matkalaukun ja kahden mukulan kanssa, ilman rattaita. Mua jännitti etukäteen miten me ehditään junaan ja herätäänkö edes aamulla tarpeeksi ajoissa, mutta onneksi kaikki sujui paremmin kuin hyvin suhteellisen lyhyistä yöunista huolimatta. 11 herätystä aamulla riitti ja päästiin ylös.

Matkustettiin viimeksi pidempi matka junalla lasten kanssa viime kesänä, ja silloin matka meni ihan kivasti vaikka molemmat neidit olivatkin aika väsyneitä ja kaipasivat loppumatkasta jo enemmän viihdytystä että pysyivät paikoillaan. Tänään molemmat istuivat tosi nätisti melkein loppuun asti, viimeiset puoli tuntia nuoremmassa neidissä oli jo aistittavissa  pientä turhautumista ja hän ei oikein olisi halunnut enää istuskella, mutta käytiin sitten pienellä kävelyllä, tutkittiin mun sormuksia ja keksittiin Minion-pehmolelusta tarinoita. Se auttoi ja lopulta oltiin sitten perillä yhden maissa.

Tytöt ovat leikkineet koko loppupäivän mun tädin pihalla mun serkkujen ja Armas-koiran kanssa, pomppineet trampoliinilla ja keinuneet. Mun mummu ja pappakin kävivät jo moikkaamassa meitä ja ylihuomenna mennään mummolaan kunnolla kyläilemään. Molemmat tytöt olivat niin poikki illalla että meidän saunareissun jälkeen Zelda nukahti sohvalle (onneksi vasta iltapalan jälkeen), ja Tiarakin nukahti jo reilusti ennen kahdeksaa. Aika ihanaa, ei selkeästi vaatinutkaan Ruotsin loman jälkeen rytmit sen suurempia korjausliikkeitä, tämä pieni shokkiherätyspäivä teki tehtävänsä ja nyt on taas normaali unirytmi.

Täällä on niin rentoa ja rauhallista, ja ihana nähdä kaikkia! Äidin Armas-chihuvauva oli kuin olikin kasvanut ihan hulluna, en ollut tunnistaa sitä isoa pojankloppia joka mua pomppi innoissaan vastaan. Ihan hassua miten Armaksen tiikeriraidallinen turkki näyttää vaalentuneen tosi paljon ja raidat ovat tulleet selkeämmin esiin. Pikkuhauveli näyttää oikeastikin ihan tiikeriltä.

Nyt ajateltiin viettää vähän leffailtaa Oton, mun tädin ja mun tädin miehen kanssa, ja huomenna menen käymään päiväksi meidän Oulun toimistolle. Ihan parasta olla täällä taas, mulla oli niin ikävä Oulua ja kaikkia rakkaita tyyppejä. Hauskaa tiistai-iltaa kaikille <3


Välipäivä kotona

29.06.2015

Tultiin tänään aamulla kotiin reissusta, ja tämä päivä  ja ilta on kulunut pyykkiä pestessä, tavaroita purkaessa, ja uudelleenpakatessa. Huomenna otetaan nimittäin suunta kohti Oulua ja mun sukulaisia ja kavereita! Heti kun tultiin aamulla kotiin, mä aloitin tavallisen työpäivän. Tällainen kevyt arkeenpaluu rennon loman jälkeen, haha. No eii, tosi hyvin meni päivä kuitenkin. Tänään pitää mennä aikaisin nukkumaan, sillä kello soi huomisaamuna jo 4.30 että ehditään aikaiseen aamujunaan ja päästään ajoissa Ouluun.

Meidän Oulun reissu ei tule olemaan kovin pitkä, mutta ehtii sitä muutamassa päivässäkin onneksi näkemään ja tekemään jo paljon kaikkea. Ihan parasta nähdä pitkästä aikaa äiti, rakkaat isovanhemmat ja muut sukulaiset sekä tietty kavereita joita en ole nähnyt ikuisuuteen. Lapset odottavat niin innoissaan näkevänsä mun pieniä serkkuja ja muita sukulaisia että eivät meinaa pysyä sekuntiakaan paikoillaan. Ja mä odotan myös kaikkien muiden lisäksi että näen Armaksen, mun äidin chihuahuavauvan joka on kasvanut parissa kuukaudessa varmaan ihan hirmuisesti.

P6281306-2x

Oli ihana tulla takaisin Suomeen aamulla kun aurinko paistoi niin kauniisti ja oli lämmintä, toisin kuin reissuun lähtiessä jolloin keli oli aivan harmaa ja kylmä. Nyt täytyy vain toivoa että kauniit säät jatkuvat, sillä lauantaina me vietetään Oton ja Simon viiskymppisbileitä ja tarkoituksena olisi pitää rennon letkeät puistojuhlat. On meillä ihan hyvä B-suunnitelmakin kurjan kelin varalta, mutta olisi niin ihanaa nauttia auringosta ja piknikkeilystä kavereiden kanssa pitkästä aikaa. Mutta eipäs mennä vielä asioiden edelle, sillä tänään on vasta maanantai, ja meillä on ihan huikea viikko edessä ennen bileitä ja mun ja Oton kahdenkeskistä hotelliyötä, jota odotan kyllä myös niin – ylisana tai ei – megasuperpaljon.

Loma länsinaapurissa teki hyvää, todella hyvää. Nyt on taas hetkeksi energiavarastot ladattu ja jaksaa paremmin. Hassua sinänsä että touhuttiin Ruotsissa ihan ylipaljon ja oltiin liikkeellä aamusta iltaan, mutta silti olo on levännyt. Ehkä ne olivat ne hotellin uber-sängyssä nukutut hyvät yöunet jotka tämän olon mahdollistivat. Hauskaa kuitenkin lähteä myös Ouluun, jossa meininki on ihan erilaista kuin Tukholman sykkeessä, rauhallisempaa ja kotoisaa.

Tytöt ovat olleet ihania höppänöitä tänään, Zelda mm. sanoi mulle että ”Äiti, mä wakahtan tua! Äiti, voi jehnankekka!”. Ihania juttuja tulee molemmilta kyllä. On meillä vaan niin ihanat neidit. Tuossa ylläolevassa kuvassa he leikkivät merirosvoja, ja saivat kannella tauolla ollutta laivan henkilökuntaa hihittelemään ”yarrr! Ohoiiii!” -huudoillaan.

Tällä viikolla on tulossa useampi Tukholma-postaus mm. meidän hotellista, ostoksista ja Junibackenista, ja tietenkin myös kuulumisia Oulusta, sekä vastauksia kysymyspostauksen kysymyksiin. Saa nähdä mitä kaikkea me vielä keksitäänkään, lapsilla on ainakin lennokkaat suunnitelmat. Voisin myös kirjoitella miten matka kahden naperon kanssa ”Tuut-tuut-junalla” luonnistuu. Ja hei, jos bongaatte meitä Oulussa niin  tulkaahan ihmeessä moikkaamaan! Laivallakin törmäsin lukijoihin ja tuli niin hyvä fiilis kun uskalsitte sanoa moit, teidän kanssa on aina ihan huippua jutella.

Mukavaa maanantai-iltaa kaikille <3


Haikein mielin kotia kohti

28.06.2015

Meillä lähtee muutaman tunnin päästä laiva takaisin kohti Helsinkiä, ja meillä on ollut ihan huikea reissu. Ollaan nautittu, kohellettu tavalliseen tapaamme, kävelty ihan liikaa ja pidetty hauskaa. Ollaan irtauduttu täysin arjesta ja menty kyllä niin rennolla meiningillä että, lapsetkin ovat saaneet valvoa vähän pidempään sen peruskasin sijaan, ja aamulla ollaan myös nukuttu pitkään. Meidän hotellissa onneksi tarjoillaan kesäisin aamiaista kello 11 saakka niin ehdittiin mekin mattimyöhäset molempina aamuina ihan hyvin syömään. Kerron hotellista lisää omassa postauksessaan, koska olen tosi tyytyväinen meidän hotellivalintaan.

P6270802-3

Tuntuu niin haikealta lähteä takaisin kotiin, koska täällä on ollut vaan niin kivaa. Ei sitä tietenkään ikuisesti voi olla lomalla, mutta aina kun Tukholmasta lähtee niin tuntuu että reissu oli ihan liian lyhyt, ihan sama onko kyseessä sitten muutama tunti vai viikko. Tukholma vaan tuntuu vuodesta toiseen siltä toiselta kaupungilta Helsingin lisäksi, jossa asuisin enemmän kuin mielelläni. Ihmiset, ravintolat, rakennukset ja kadut, kaikki on niin kaunista ja rentoa ja iloista.  Musta on jotenkin aina tuntunut että mun yltiöpositiivinen luonne sopisi paremmin tänne kuin Suomeen, hah!

Eilinen reissu Junibackeniin oli mahtava, lapset tykkäsivät ihan hulluna ja mustakin oli kiva käydä siellä ekaa kertaa. Hassua että olen käynyt kaikissa muissa Junibackenin ympärillä olevissa nähtävyyksissä lukuisia kertoja Wasa-laivasta Gröna Lundiin, mutta tosiaan eilen vasta eka kertaa vierailin Junibackenissa. Mä kerron Junibackenista lisää myös ihan omassa postauksessaan, koska mulla on sieltä ainakin miljoona kuvaa ja haluan kertoa enemmänkin.

Meidän pitää nyt kiirehtiä kun tavarat on edelleen aivan levällään ympäri hotellihuonetta ja kohta pitää luovuttaa huone eteenpäin, mutta alkavalla viikolla kerron enemmän kaikesta mitä ollaan täällä touhuiltu. Sääkin on suosinut ja nytkin tuolla on upea auringonpaiste, äkkiä ulos siis nauttimaan! Mahtia sunnuntaipäivää kaikille <3