Äiti ja Armas tosiaan tulivat meille samalla kun me itse köröteltiin perjantaina junalla kotiinpäin, ja viipyvät meillä vielä huomiseen ennenkuin pitää taas sanoa heipat, nyyh! Armas on varastanut mun sydämen ihan kokonaan, se on niin siisti tyyppi ja on vaan parasta kun se tulee nukkumaan mun syliin kun hengailen sohvalla. Koiraherralla  on ikää nyt viisi kuukautta ja viikko päälle, ja hän on tosi innokkaassa iässä.

Meidän lapset ovat ihan onnessaan kun saavat touhuta Armaksen kanssa, ja Armaskin on ihan heidän kaveri, menee syliin ja antaa silittää ja rapsuttaa. Onneksi tytöt osaavat olla koiran kanssa sievästi, kun se on niin pikkuinen että ei mitään rajumpia leikkejä kestäisikään. Mä oon käynyt monta kertaa lenkillä Armaksen kanssa, ja se on oppinut jo tosi hienosti kävelemään ulkona ja totteleekin aika hyvin.

Käytiin tänään iltalenkillä Oton ja Armaksen kanssa tuon meidän läheisen kanavan ympäri ja pysähdyttiin ottamaan vähän kuvia. Mulla on kuvissa uusi takki jonka ostin Oulun Ideaparkin H&M:ltä. Olin nähnyt takin jo aiemmin keväällä, mutta olin silloin juuri ostanut myös beigen trenssitakkini, ja ajattelin etten kehtaa ostaa uutta samanväristä takkia heti perään. Ostin ensin H&M:ltä vaan Otolle tennarit, mutta kassalla ollessani huomasin viereisen asiakkaan löytäneen juuri tämän takin, ja siitä roikkui seitsemän euron hintalappu.

Takki H&M / Toppi River Island / Sortsit Gina Tricot / Kengät Nike / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Lähdin jo kaupasta pois mutta sitten mun oli pakko vielä juosta takaisin ja käydä hakemassa takki itselleni, seitsemän euroa oli niin naurettavan vähän että en vaan voinut jättää sitä kauppaan. Nyt olen tosi iloinen, koska se takki on aina välillä käynyt mun mielessä kevään aikana ja olen harmitellut kun en ostanut. Onneksi ei tarvitse harmitella enää! Takki on juuri sopivan lämmin viileämmille kesäilmoille, ja olen pitänyt sitä paria hellepäivää lukuunottamatta jatkuvasti päällä.

Asussa olevat sortsit ovat Gina Tricotin Mollyjen sortsiversiot, ja tykkään niistä kovasti. Mulla on ollut hankalaa löytää hyvin istuvia sortseja tänä keväänä, mutta nämä nyt olivat kivat ja istuvat ainakin paremmin kuin monet muut.

Mä olin tänään Helsingin toimistolla viime viikon Oulumeininkien jälkeen ja sielläkin sain hengata ihanan koirakaverin kanssa, kun mun työkaverilla oli vähän isompi koira hoidossa, ja hän otti sen mukaan. Isompi koirakin oli niin söpö, pötkötti vaan pää mun kenkää vasten ja kävi välillä rapsutettavana. Koirat on kyllä ihan parhaita! Armas on helpottanut mun omaa koirakuumetta ihan reippaasti, vaikka se kuume aina sitten iskeekin pintaan kun joutuu olemaan useamman kuukauden Armaksesta erossa, niinkuin tänä keväänä.

Tänään sitten aamulla lähdettiin kohti Oulua 6.30 junalla. Junamatka sujui yllättävän hyvin, kuten myös matka juna-asemalle bussilla ja metrolla, kolmen matkalaukun ja kahden mukulan kanssa, ilman rattaita. Mua jännitti etukäteen miten me ehditään junaan ja herätäänkö edes aamulla tarpeeksi ajoissa, mutta onneksi kaikki sujui paremmin kuin hyvin suhteellisen lyhyistä yöunista huolimatta. 11 herätystä aamulla riitti ja päästiin ylös.

Matkustettiin viimeksi pidempi matka junalla lasten kanssa viime kesänä, ja silloin matka meni ihan kivasti vaikka molemmat neidit olivatkin aika väsyneitä ja kaipasivat loppumatkasta jo enemmän viihdytystä että pysyivät paikoillaan. Tänään molemmat istuivat tosi nätisti melkein loppuun asti, viimeiset puoli tuntia nuoremmassa neidissä oli jo aistittavissa  pientä turhautumista ja hän ei oikein olisi halunnut enää istuskella, mutta käytiin sitten pienellä kävelyllä, tutkittiin mun sormuksia ja keksittiin Minion-pehmolelusta tarinoita. Se auttoi ja lopulta oltiin sitten perillä yhden maissa.

Tytöt ovat leikkineet koko loppupäivän mun tädin pihalla mun serkkujen ja Armas-koiran kanssa, pomppineet trampoliinilla ja keinuneet. Mun mummu ja pappakin kävivät jo moikkaamassa meitä ja ylihuomenna mennään mummolaan kunnolla kyläilemään. Molemmat tytöt olivat niin poikki illalla että meidän saunareissun jälkeen Zelda nukahti sohvalle (onneksi vasta iltapalan jälkeen), ja Tiarakin nukahti jo reilusti ennen kahdeksaa. Aika ihanaa, ei selkeästi vaatinutkaan Ruotsin loman jälkeen rytmit sen suurempia korjausliikkeitä, tämä pieni shokkiherätyspäivä teki tehtävänsä ja nyt on taas normaali unirytmi.

Täällä on niin rentoa ja rauhallista, ja ihana nähdä kaikkia! Äidin Armas-chihuvauva oli kuin olikin kasvanut ihan hulluna, en ollut tunnistaa sitä isoa pojankloppia joka mua pomppi innoissaan vastaan. Ihan hassua miten Armaksen tiikeriraidallinen turkki näyttää vaalentuneen tosi paljon ja raidat ovat tulleet selkeämmin esiin. Pikkuhauveli näyttää oikeastikin ihan tiikeriltä.

Nyt ajateltiin viettää vähän leffailtaa Oton, mun tädin ja mun tädin miehen kanssa, ja huomenna menen käymään päiväksi meidän Oulun toimistolle. Ihan parasta olla täällä taas, mulla oli niin ikävä Oulua ja kaikkia rakkaita tyyppejä. Hauskaa tiistai-iltaa kaikille <3

Mä istun tässä kirjoittamassa pieni ihana karvainen tuhisija sylissäni, sillä meille tuli eilen kylään mun äiti joka kävi hakemassa itselleen uuden koiravauvan. Koiravauvan nimi on Armas ja hän on yhdeksän viikkoa vanha. Hän on ihana, iloinen pieni tutkimusmatkailija joka ottaa nokoset sylissä aina kun alkaa vähän väsyttää, syö ja juo hienosti ja osaa jo leikkiä minikokoisilla leluillaan. Me ollaan täällä kaikki aivan rakastuneita Armakseen Ottoa myöten.

Meidän tytöt suoraan sanoen sekosivat kun astuin äidin kanssa meidän ulko-ovesta Armas takin sisällä lämpimässä. Ensin he eivät edes huomanneet pientä päätä joka sieltä pilkisti, vaan ilahtuivat vaan mummunsa näkemisestä. Mutta voi sitä riemua kun he vihdoin tajusivat että ei hitsi tuolla on pieni koira! Tosi nätisti ovat molemmat osanneet silittää ihan pienesti vaan, ja ymmärtäneet että toinen on vasta vauva jonka unta tai ruokailuja ei saa missään nimessä häiritä. Armas vielä vähän jännittää meidän pikkuisia, ja ollaankin sovittu tyttöjen kanssa että he saavat tulla silittämään vain silloin kun Armas on aikuisen sylissä, ja muuten he antavat hänen tutkia ihan rauhassa.

Isompi osaa pitää omatkin liikkeensä rauhallisina eikä kilju jatkuvasti vaikka onkin innoissaan, ja hänelle Armas on antanut pusujakin nenän päähän. Neiti-tiistaina-kaks-vee sen sijaan on vielä vähän taapero ja pomppii ja kiljahtelee innosta niin hän on vielä vähän jännittävämpi tuttavuus Armakselle, mutta osaa hänkin silittää sievästi ja alkuinnostuksen jälkeen on pysynyt kohteliaasti pienen matkan päässä silloin kun koiravauva pyörii itse haistelemassa ja katselemassa asuntoa.

Mulla on ollut ihan järjetön koirakuume jo pitkään, mutta tämä pieni ihanuus onneksi helpottaa sitä edes vähän, kun saadaan hänen kanssaan olla ja leikkiä ja ulkoilla aina kun äiti tulee kylään. Armas on meille kuitenkin niinkuin melkein oma koira, kun aina nähdessä sitä saa hoitaa ja pitää lähellä. Mä oon ihan hirveän onnellinen että äiti otti itselleen uuden koiran, vaikka elokuussa Mörkön kuoltua olikin sitä mieltä että ei ikinä enää pystyisi. Mä näen jo nyt miten mun äiti on miljoona kertaa onnellisemman ja iloisemman näköinen, ja tiedän miten hyvää hänelle tekee päästä huolehtimaan tästä pienestä kasvavasta karvakaverista. Ei tietenkään kukaan voi ikinä korvata Mörköä, eikä tarvitsekaan. Mutta Armas onkin Armas, ja hänestä tulee ihan omanlaisensa persoona ja varmasti aivan hurjan rakas meille kaikille ihan omana itsenään.

Mun on pakko kyllä kohta nousta tästä ja herättää tuo pieni kun jalat puutuu näin risti-istunnassa tuolin päällä, enkä voi liikuttaa niitä kun tuo ihana nukkuu. Mutta sen verran vielä ihan muuta asiaa, että mä olen ihan hurjan kiitollinen kaikille jotka ovat lähteneet #oikeanainen-haasteeseen mukaan, ja kiitollinen myös teille kaikille jotka olette kommentoineet ja jakaneet omia tarinoitanne. Teen illalla koontipostauksen haasteesta, jossa jaan iltaan mennessä osallistuneiden kuvia ja kirjoituksia, siis tietenkin kaikkien joiden juttuja on lupa jakaa. Jos näet tämän kirjoituksen ja olet mukana tai aiot osallistua ennen iltaa, kommentoi ihmeessä että saako kuvaaasi/kirjoitustasi jakaa ja laita instatilisi/blogisi linkki perään niin tiedän kenestä on kyse. Kaikilta jotka eivät tätä näe, mä kysyn erikseen luvan, koska en tietenkään halua jakaa mitään sellaista mitä te ette halua jaettavaksi.

Me lähdetään iltapäiväksi pienen pikkupikkuserkun 1-vuotissynttäreille tyttöjen ja Oton kanssa juhlimaan, mutta tosiaan illemmalla luvassa vielä toinen postaus! Ja hei ihanat tyypit, Indiedaysin Blog Awardsit ovat taas käynnissä. Jos haluatte auttaa mua ja Ottoa, niin käykää naputtelemassa meidän blogien nimet äänestyskaavakkeeseen, ja äänestäkää. Otto on ehdolla Blogitulokas -sarjassa, ja minä Luonnollisen upea -sarjassa. Kiitoksia ihan mielettömän paljon teille kaikille siitä että me olemme ehdolla, mä oon ihan pirun ylpeä Otosta joka jo ensimmäisenä blogivuotenaan on päässyt ehdolle! Siellä on taas tuttuun tapaan palkintona lippupaketteja Blog Awardseihin, jotka ainakin tähän mennessä on olleet huippuhauskoja juhlia. Kiitos jo etukäteen teille kaikille<3

Oikein ihanaa sunnuntaipäivää!

Eilinen sunnuntai oli kyllä ihan kymppiplus. Vaikka olen jouluihminen henkeen ja vereen, oli eilinen sunnuntai varmaan viime viikon ihanin ja paras päivä. Oton täti tuli meille kylään suomenlapinkoira Poppyn kanssa, ja lähdettiin koko porukalla mun äiti mukaanlukien ulos metsälenkille kirpsakkaan pakkassäähän. Tiara sai taluttaa Poppya rauhallisella metsätiellä, ja otettiin pulkka mukaan ja tytöt istuivat vuorotellen sen kyydissä, ja pääsivät laskemaa mäkeäkin.

Poppy on ihanan rauhallinen ja suloinen koira, ja tytöt olivat aivan haltioissaan siitä! Niin oltiin kyllä minä ja Ottokin, ja kyllä nousi ihan hurja ikävä omaa koiraa kohtaan. Siitä on nyt neljä kuukautta kun Mörkö-koira menehtyi, ja ikävä on edelleen suuri meillä kaikilla. Vaikka suru ei ole enää mikään jokapäiväinen juttu, niin välillä ikävä on silti tosi kova. Poppyn kanssa hengailu nosti hetkeksi taas ikävän tunteet mulla pintaan, vaikka olenkin kokenut päässeeni surussa eteenpäin, mutta enemmän kuitenkin olin vaan maailman onnellisin kun sain nauttia ihanan koirakaverin seurasta.

Meillä kaikilla myös järjetön koirakuume nousi jälleen kerran pintaan. Taidetaan olla pikkuhiljaa siinä pisteessä, ettei keksitä enää yhtäkään syytä, miksi koiraa ei voisi tai kannattaisi ottaa, niin kauan tätä on nostettu keskustelussa esille ja mietitty ja vatvottu joka kantilta. Kyllä me vielä odotellaan, ainakaan meidän perheessä koiran hankkiminen ei mene niin että päätetään että otetaan koira, ja sitten otetaan vaan joku. Mutta ehkä jo lähitulevaisuudessa, parin vuoden sisään, meillä saattaa olla omakin karvainen kaveri täällä. Kunhan ajankohta on oikea ja kaikki loksahtaa kohdalleen.

Selvästi tytöt eivät olleet unohtaneet kumpikaan, miten koiria kohdellaan, kun molemmat osasivat niin kauniisti silittää ja antoivat Poppyn myös olla ihan rauhassa vaan. Poppy taisi vähän ihastua Ottoon, kun se niin rentona makoili Oton kainalossa lattialla rapsuteltavana. Ulkoilun lisäksi me rakennettiin legoilla lattiasta kattoon asti torni ja hengattiin vaan täällä sisällä juomassa kaakaota ja syömässä korvapuusteja. Ihana ihana sunnuntai siis.

Nyt on sitten meneillään vuoden viimeiset kolme päivää, ihan hullua! Vastahan sitä oli viime uusivuosi, ja jännitin kuinka häihin oli enää reilu kuukausi. Kohta me ollaan oltu kokonainen vuosi naimisissa! Mä tulen kirjoittamaan ennen uuttavuotta vielä vuosikatsauksen, koska jokavuotinen perinne on jokavuotinen perinne. Se on myös helppo tapa sitten kaikille uudemmillekin lukijoille päästä sisään juttuihin, toivottavasti muuton myötä myös joku uusi tyyppi sieltä ruutujen takaa eksyy mukaan lukemaan! Käyn läpi myös kommentit ja viestit joita on päässyt kertymään, ja vastaan niihin ennen vuoden loppua, sekä julkaisen viimeisten arvontojen voittajat.

Mukavaa vuoden viimeistä maanantaipäivää kaikille <3