Helou! Ihan ekaksi täytyy kiittää teitä kaikkia ihan hurjan paljon kaikista upeista kommenteista joita jätitte mun työpäiväkirjapostaukseen! Oli ihanaa vaihtaa teidän kanssa ajatuksia, ja tuli itsellekin tosi hyvä mieli, sellainen fiilis pitkästä aikaa että olin ihan ytimessä: vuorovaikutuksessa teidän tyyppien kanssa. Tein sitä, mikä on aina ollut mulle se blogin suurin suola ja sokeri.

Sen verran täytyy vielä sanoa tässä postauksessa, mitä kommenteissani jo täsmensinkin, että vaikka noin kirjoitettuna määrä näyttää hurjalta, niin ei kuitenkaan käytännössä sitä aina ole. Esimerkiksi Sea Lifessa vierailu perheen kanssa tai instakuvan lisääminen lounaalla, vaikka ne kuuluvat mun työhön, niin toisaalta ne ovat myös huvia. Instakuvan lisääminen vie lounaasta murto-osan, ja Sea Lifessa taas oli todella mielenkiintoista ja oli ihanaa tutkia kaloja lasten kanssa, vaikka paljon valokuvia otinkin ja imin itseeni tietoa. Ja vaikka siis työhön käytetty aika näyttää suurelta, niin suurimmaksi osaksi se ei kuitenkaan työltä tunnu.

On paha lähteä vertaamaan uuvuttavuudessa eri ammatteja keskenään, koska ne ovat niin erilaisia. Esimerkiksi työtä josta ei ollenkaan nauti ja johon ei itse voi juurikaan vaikuttaa ei mielestäni voi verrata sellaiseen työhön joka lähtee omasta itsestä 100%  ja jonka tahtia pystyy itse määräämään. Kaikessa on puolensa, toiset haluavat sulkea työt oven taakse päivän päätteeksi joka päivä samaan aikaan, toiset vähän niinkuin elävät työn keskellä kokoajan mutta rakastavat sitä ja kokevat sen palkitsevana. Tärkeintähän on se että työ on sellaista jonka kanssa itsellä on hyvä olla ja joka sopii omaan elämään. Mun töissä parasta on kaiken muun lisäksi se miten paljon  saan olla lasten kanssa, ja se että meillä on joka viikko yhteinen ekstrapäivä viikonlopun lisäksi. Omasta vapaa-ajasta voin hyvin joustaa kunhan saan olla tyttöjen kanssa rauhassa.

Mutta se siitä! Mä en mitenkään erityisesti halua täällä blogissa valittaa että ”voivoi kun tämä elämä on nyt niin rankkaa ja vie hirveästi aikaa”, koska se ei sitä yleensä ole, vaan ennemminkin keskittyä olennaiseen: kertomaan meidän elämästä ja niistä asioista joita pidän mielekkäänä. Tämä nyt oli vaan mun mielestä hauska kurkistus mun työviikkoon, ja saa sellaiseksi jäädä. Katsotaan vaikka parin vuoden päästä uudelleen, miltä sitten näyttää. Ja älkää huoliko mun yöunista, tänäänkin heräsin ihan itse, pirteänä kahdeksan tunnin unien jälkeen kello 8 tasan.

Meillä on tänään ollut tyttöjen kanssa kiva vapaapäivä, ja ollaan rakennettu teltta olkkariin, pelattu muistipeliä ja käyty ulkona vaikka ilma vähän kökkö olikin. Esikoinen on iloinnut opittuaan vihdoin tekemään ihan itse rusetin, ja kuopus on hihkunut onnesta voittaessaan muistipelin, kahdesti. Hän on ollut kuulemma myös ankka koko päivän, sillä jalkaan on puettu isin isot sormikkaat räpyläjaloiksi. Mun äiti lähti kotiin eilen ja häntä sekä kuvissa söpöilevää Armasta on tietysti tytöillä kova ikävä, mutta onneksi on puhelin! Ja lopuksi vielä kuva jonka Otto otti musta ja Tiarasta erään tarha- ja työpäivän jälkeen tällä viikolla. Se on vähän heilahtanut enkä ole kovinkaan edustava siinä, mutta musta se oli vaan niin söpö kun Tipa on niin iloisen näköinen. Minun iso tyttö.

Huomenna me ajellaan Oton isoisän luokse päiväksi Tampereen lähelle, ja ajateltiin samalla käydä kurkkaamassa Lempäälän Ideapark ekaa kertaa ever. Se on varmaan iso paikka, siistiä mennä sinne. Ja kiva muutenkin lähteä parin tunnin ajelulle, me tykätään koko perhe automatkoista. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Äiti ja Armas tosiaan tulivat meille samalla kun me itse köröteltiin perjantaina junalla kotiinpäin, ja viipyvät meillä vielä huomiseen ennenkuin pitää taas sanoa heipat, nyyh! Armas on varastanut mun sydämen ihan kokonaan, se on niin siisti tyyppi ja on vaan parasta kun se tulee nukkumaan mun syliin kun hengailen sohvalla. Koiraherralla  on ikää nyt viisi kuukautta ja viikko päälle, ja hän on tosi innokkaassa iässä.

Meidän lapset ovat ihan onnessaan kun saavat touhuta Armaksen kanssa, ja Armaskin on ihan heidän kaveri, menee syliin ja antaa silittää ja rapsuttaa. Onneksi tytöt osaavat olla koiran kanssa sievästi, kun se on niin pikkuinen että ei mitään rajumpia leikkejä kestäisikään. Mä oon käynyt monta kertaa lenkillä Armaksen kanssa, ja se on oppinut jo tosi hienosti kävelemään ulkona ja totteleekin aika hyvin.

Käytiin tänään iltalenkillä Oton ja Armaksen kanssa tuon meidän läheisen kanavan ympäri ja pysähdyttiin ottamaan vähän kuvia. Mulla on kuvissa uusi takki jonka ostin Oulun Ideaparkin H&M:ltä. Olin nähnyt takin jo aiemmin keväällä, mutta olin silloin juuri ostanut myös beigen trenssitakkini, ja ajattelin etten kehtaa ostaa uutta samanväristä takkia heti perään. Ostin ensin H&M:ltä vaan Otolle tennarit, mutta kassalla ollessani huomasin viereisen asiakkaan löytäneen juuri tämän takin, ja siitä roikkui seitsemän euron hintalappu.

Takki H&M / Toppi River Island / Sortsit Gina Tricot / Kengät Nike / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Lähdin jo kaupasta pois mutta sitten mun oli pakko vielä juosta takaisin ja käydä hakemassa takki itselleni, seitsemän euroa oli niin naurettavan vähän että en vaan voinut jättää sitä kauppaan. Nyt olen tosi iloinen, koska se takki on aina välillä käynyt mun mielessä kevään aikana ja olen harmitellut kun en ostanut. Onneksi ei tarvitse harmitella enää! Takki on juuri sopivan lämmin viileämmille kesäilmoille, ja olen pitänyt sitä paria hellepäivää lukuunottamatta jatkuvasti päällä.

Asussa olevat sortsit ovat Gina Tricotin Mollyjen sortsiversiot, ja tykkään niistä kovasti. Mulla on ollut hankalaa löytää hyvin istuvia sortseja tänä keväänä, mutta nämä nyt olivat kivat ja istuvat ainakin paremmin kuin monet muut.

Mä olin tänään Helsingin toimistolla viime viikon Oulumeininkien jälkeen ja sielläkin sain hengata ihanan koirakaverin kanssa, kun mun työkaverilla oli vähän isompi koira hoidossa, ja hän otti sen mukaan. Isompi koirakin oli niin söpö, pötkötti vaan pää mun kenkää vasten ja kävi välillä rapsutettavana. Koirat on kyllä ihan parhaita! Armas on helpottanut mun omaa koirakuumetta ihan reippaasti, vaikka se kuume aina sitten iskeekin pintaan kun joutuu olemaan useamman kuukauden Armaksesta erossa, niinkuin tänä keväänä.

Tänään sitten aamulla lähdettiin kohti Oulua 6.30 junalla. Junamatka sujui yllättävän hyvin, kuten myös matka juna-asemalle bussilla ja metrolla, kolmen matkalaukun ja kahden mukulan kanssa, ilman rattaita. Mua jännitti etukäteen miten me ehditään junaan ja herätäänkö edes aamulla tarpeeksi ajoissa, mutta onneksi kaikki sujui paremmin kuin hyvin suhteellisen lyhyistä yöunista huolimatta. 11 herätystä aamulla riitti ja päästiin ylös.

Matkustettiin viimeksi pidempi matka junalla lasten kanssa viime kesänä, ja silloin matka meni ihan kivasti vaikka molemmat neidit olivatkin aika väsyneitä ja kaipasivat loppumatkasta jo enemmän viihdytystä että pysyivät paikoillaan. Tänään molemmat istuivat tosi nätisti melkein loppuun asti, viimeiset puoli tuntia nuoremmassa neidissä oli jo aistittavissa  pientä turhautumista ja hän ei oikein olisi halunnut enää istuskella, mutta käytiin sitten pienellä kävelyllä, tutkittiin mun sormuksia ja keksittiin Minion-pehmolelusta tarinoita. Se auttoi ja lopulta oltiin sitten perillä yhden maissa.

Tytöt ovat leikkineet koko loppupäivän mun tädin pihalla mun serkkujen ja Armas-koiran kanssa, pomppineet trampoliinilla ja keinuneet. Mun mummu ja pappakin kävivät jo moikkaamassa meitä ja ylihuomenna mennään mummolaan kunnolla kyläilemään. Molemmat tytöt olivat niin poikki illalla että meidän saunareissun jälkeen Zelda nukahti sohvalle (onneksi vasta iltapalan jälkeen), ja Tiarakin nukahti jo reilusti ennen kahdeksaa. Aika ihanaa, ei selkeästi vaatinutkaan Ruotsin loman jälkeen rytmit sen suurempia korjausliikkeitä, tämä pieni shokkiherätyspäivä teki tehtävänsä ja nyt on taas normaali unirytmi.

Täällä on niin rentoa ja rauhallista, ja ihana nähdä kaikkia! Äidin Armas-chihuvauva oli kuin olikin kasvanut ihan hulluna, en ollut tunnistaa sitä isoa pojankloppia joka mua pomppi innoissaan vastaan. Ihan hassua miten Armaksen tiikeriraidallinen turkki näyttää vaalentuneen tosi paljon ja raidat ovat tulleet selkeämmin esiin. Pikkuhauveli näyttää oikeastikin ihan tiikeriltä.

Nyt ajateltiin viettää vähän leffailtaa Oton, mun tädin ja mun tädin miehen kanssa, ja huomenna menen käymään päiväksi meidän Oulun toimistolle. Ihan parasta olla täällä taas, mulla oli niin ikävä Oulua ja kaikkia rakkaita tyyppejä. Hauskaa tiistai-iltaa kaikille <3

Ja en nyt puhu kyllä deittiviikonlopusta tai kahdenkeskisestä pikalomasta johonkin Euroopan kaupunkiin. Mutta rakkausviikonloppu silti, täynnä rakkaita ihmisiä ja yksi rakas pieni chihuahua, joka reilun puolen kilon painostaan huolimatta on suuri persoona, ja tuo suuresti rakkautta meidän elämään. Lapsimessuilla tavattiin iso joukko ystäviä ja tytöt kävivät rakastavasti halimassa muumipeikkoa, ja sunnuntaisilla synttäreillä taas nähtiin rakkaita sukulaisia. Toiminnantäyteisyydestään huolimatta aivan ihana  ja rentouttava viikonloppu.

Kuten eilen jo kerroinkin, täällä ollaan aivan rakastuneita, ihan koko perhe. Nuorempi neideistä ei tosin ole niin kiinnostunut pienestä ”Ahmasta”, mitä nyt käy välillä silittämässä, mutta tänään Armas otti nokoset Tiaran sylissä Pikkukakkosen ajan ja viihtyi oikein hyvin.  Zelda, huomenna tasan kaksi vuotta täyttävä kuopuksemme, on vähän enemmän toiminnan nainen, eikä ikinä istuisi paikallaan edes puolikasta Pikkukakkosta, ainakaan vielä.

Ihan uskomatonta että huomenna siitä on tasan kaksi vuotta kun mä synnytin Zeldan! En voi ehkä vielä käsittää tätä, mutta pakko se on. Mä kirjoitan huomenna enemmän synttärijuttuja ja ajatuksia siitä mitä kaksi vuotta kahden lapsen äitinä on tuonut tullessaan, ja miltä se on tuntunut, mutta nyt tyydyn vain toteamaan että on meidän pienestä ruttuisesta vauvasta kasvanut kyllä maailman ihanin nuori neiti, ja noista kahdesta maailman ihanimmasta neidistä melkoinen parivaljakko.

Huomenna ei vielä pidetä hurjia synttäribibiksiä, mutta kuopuksemme saa viedä itse valitsemansa Angry Birds -keksit päiväkotiin ja tarjoilla komppiksille kanssa. Illemmalla mennään ostamaan hänelle synttärilahja ja käydään varmaan jätskillä. En vielä tiedä mitä ihmettä me ostetaan kun leluja on ihan liikaa, potkupyöräkin saatiin lapsimessuilta ja pyöräilykypärä olisi ehkä vähän tylsä syntymäpäivälahja vanhemmilta kaksivuotiaalle. Ehkä me vain tehdään niin että mennään yhdessä ostoksille ja annetaan Zeldan valita itselleen jotain mistä hän todella pitää.

Sunnuntaina on sitten juhlien aika, ja juhlavalmisteluistakin ajattelin kirjoittaa pienesti etukäteen. Viidakkoteemasta on jo riittänyt vitsiä kummisetien keskuudessa, saapa nähdä millaisia eläimiä meille sunnuntaina tulee juhlimaan! Pitäisi vielä keksiä asut meille kaikille, ja koristelut kotiin. Mä haluaisin jotain tosi siistiä ja viidakkoista, nyt jos jollain on vinkki mistä kaupasta (ei nettikauppoja, koska ei ehdi enää) löytää parhaat teemakoristeet niin saa vinkata!

Mä menen nyt pusuttelemaan tuota Armasta ja katsomaan Game of Thronesia vihdoinkin vuoden odotuksen jälkeen Oton kanssa sohvalle, kun tytötkin jo nukkuvat nätisti kerrossängyssään. Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Mä istun tässä kirjoittamassa pieni ihana karvainen tuhisija sylissäni, sillä meille tuli eilen kylään mun äiti joka kävi hakemassa itselleen uuden koiravauvan. Koiravauvan nimi on Armas ja hän on yhdeksän viikkoa vanha. Hän on ihana, iloinen pieni tutkimusmatkailija joka ottaa nokoset sylissä aina kun alkaa vähän väsyttää, syö ja juo hienosti ja osaa jo leikkiä minikokoisilla leluillaan. Me ollaan täällä kaikki aivan rakastuneita Armakseen Ottoa myöten.

Meidän tytöt suoraan sanoen sekosivat kun astuin äidin kanssa meidän ulko-ovesta Armas takin sisällä lämpimässä. Ensin he eivät edes huomanneet pientä päätä joka sieltä pilkisti, vaan ilahtuivat vaan mummunsa näkemisestä. Mutta voi sitä riemua kun he vihdoin tajusivat että ei hitsi tuolla on pieni koira! Tosi nätisti ovat molemmat osanneet silittää ihan pienesti vaan, ja ymmärtäneet että toinen on vasta vauva jonka unta tai ruokailuja ei saa missään nimessä häiritä. Armas vielä vähän jännittää meidän pikkuisia, ja ollaankin sovittu tyttöjen kanssa että he saavat tulla silittämään vain silloin kun Armas on aikuisen sylissä, ja muuten he antavat hänen tutkia ihan rauhassa.

Isompi osaa pitää omatkin liikkeensä rauhallisina eikä kilju jatkuvasti vaikka onkin innoissaan, ja hänelle Armas on antanut pusujakin nenän päähän. Neiti-tiistaina-kaks-vee sen sijaan on vielä vähän taapero ja pomppii ja kiljahtelee innosta niin hän on vielä vähän jännittävämpi tuttavuus Armakselle, mutta osaa hänkin silittää sievästi ja alkuinnostuksen jälkeen on pysynyt kohteliaasti pienen matkan päässä silloin kun koiravauva pyörii itse haistelemassa ja katselemassa asuntoa.

Mulla on ollut ihan järjetön koirakuume jo pitkään, mutta tämä pieni ihanuus onneksi helpottaa sitä edes vähän, kun saadaan hänen kanssaan olla ja leikkiä ja ulkoilla aina kun äiti tulee kylään. Armas on meille kuitenkin niinkuin melkein oma koira, kun aina nähdessä sitä saa hoitaa ja pitää lähellä. Mä oon ihan hirveän onnellinen että äiti otti itselleen uuden koiran, vaikka elokuussa Mörkön kuoltua olikin sitä mieltä että ei ikinä enää pystyisi. Mä näen jo nyt miten mun äiti on miljoona kertaa onnellisemman ja iloisemman näköinen, ja tiedän miten hyvää hänelle tekee päästä huolehtimaan tästä pienestä kasvavasta karvakaverista. Ei tietenkään kukaan voi ikinä korvata Mörköä, eikä tarvitsekaan. Mutta Armas onkin Armas, ja hänestä tulee ihan omanlaisensa persoona ja varmasti aivan hurjan rakas meille kaikille ihan omana itsenään.

Mun on pakko kyllä kohta nousta tästä ja herättää tuo pieni kun jalat puutuu näin risti-istunnassa tuolin päällä, enkä voi liikuttaa niitä kun tuo ihana nukkuu. Mutta sen verran vielä ihan muuta asiaa, että mä olen ihan hurjan kiitollinen kaikille jotka ovat lähteneet #oikeanainen-haasteeseen mukaan, ja kiitollinen myös teille kaikille jotka olette kommentoineet ja jakaneet omia tarinoitanne. Teen illalla koontipostauksen haasteesta, jossa jaan iltaan mennessä osallistuneiden kuvia ja kirjoituksia, siis tietenkin kaikkien joiden juttuja on lupa jakaa. Jos näet tämän kirjoituksen ja olet mukana tai aiot osallistua ennen iltaa, kommentoi ihmeessä että saako kuvaaasi/kirjoitustasi jakaa ja laita instatilisi/blogisi linkki perään niin tiedän kenestä on kyse. Kaikilta jotka eivät tätä näe, mä kysyn erikseen luvan, koska en tietenkään halua jakaa mitään sellaista mitä te ette halua jaettavaksi.

Me lähdetään iltapäiväksi pienen pikkupikkuserkun 1-vuotissynttäreille tyttöjen ja Oton kanssa juhlimaan, mutta tosiaan illemmalla luvassa vielä toinen postaus! Ja hei ihanat tyypit, Indiedaysin Blog Awardsit ovat taas käynnissä. Jos haluatte auttaa mua ja Ottoa, niin käykää naputtelemassa meidän blogien nimet äänestyskaavakkeeseen, ja äänestäkää. Otto on ehdolla Blogitulokas -sarjassa, ja minä Luonnollisen upea -sarjassa. Kiitoksia ihan mielettömän paljon teille kaikille siitä että me olemme ehdolla, mä oon ihan pirun ylpeä Otosta joka jo ensimmäisenä blogivuotenaan on päässyt ehdolle! Siellä on taas tuttuun tapaan palkintona lippupaketteja Blog Awardseihin, jotka ainakin tähän mennessä on olleet huippuhauskoja juhlia. Kiitos jo etukäteen teille kaikille<3

Oikein ihanaa sunnuntaipäivää!