Mun asu / Viitta River Island / Paita Zara / Hame H&M / Koru H&M / Ballerinat H&M / Laukku Marc by Marc Jacobs

Tiaran asu / Takki ZARA / Farkut ZARA / Paita ZARA / Koru H&M / Kengät Lindex

Zeldan asu / Neule Åhlens / Mekko ZARA / Kengät ZARA / Rusetti H&M

Eilen olin sanaton, ja aika sanaton olen vielä tänäänkin. Mä olen vaan uskomattoman kiitollinen siitä että saan elää elämääni Oton ja lasten kanssa, ja meillä on kaikki hyvin. Silti en lakkaa toivomasta että vielä joskus niin on kaikilla muillakin. Eilinen kirjoitus aiheutti keskustelua, mikä on hyvä. Mielipiteitä ei voi muuttaa pakottamalla, mutta jos keskustelee, mieluiten hyvässä hengessä, voi herättää vastapuolessa ajatuksia joita ei muuten välttämättä olisi tullut mieleenkään.

Me ollaan vietetty tyttöjen kanssa pari vapaapäivää ystävien tapaamisen ja rennon hengailun merkeissä. Jotenkin tuntuu tällä hetkellä siltä että haluaa vaan pitää noita kahta kainalossa ja halia ja rutistaa niin paljon kuin vain pystyy. En taida olla ainoa äiti jolla sellainen fiilis on viimeaikoina ollut? Onneksi lapset ovat olleet yllättävän suostuvaisia kainalossa pötköilyyn, yleensä kun pitää viilettää tuhatta ja sataa. Tänään olen saanut ainakin miljoona pusua ja halia, ja toinen vieläpä sanoi että ”Mamma, tinä owet minun wakah makkawa.” Eli rakas makkara.

Mä olen mielelläni rakas makkara, se on paras titteli mitä voi olla. Hyvää yötä teille kaikille ihanille <3

Moikka! Huhhuijaa, tuntuu että on ikuisuus siitä kun olen kirjoittanut, kun en ole kertonut kuulumisia hetkeen vaan keskittynyt enemmän toisiin aiheisiin. Mutta siis, hyväähän tänne kuuluu, paitsi että ensimmäinen syysflunssa on iskenyt koko perheeseen. Kerkesivät tytöt sentään olla kuukauden nyt päiväkodissa ennen ekaa flunssaa, kun viime keväänä se flunssa tuli jo kolmen päivän tutustumisjakson jälkeen. Onneksi kerkesin kuitenkin lauantaina käydä Indiedaysin luokkaretkellä, eli vuosittaisessa Indiedaysin bloggaajien virkistyspäivässä, jonne pääsin nyt ekaa kertaa.

Aamu alkoi ihanalla brunssilla ja palaverilla Indiedaysin toimistorakennuksen kattohuoneistossa, jonka jälkeen siirryttiin ravintola Gaijiniin Bulevardille maistelemaan sakea ja ihania herkkuja. Paikalla oli myös Gaijinin toinen omistaja, Tomi Björck, joka kertoi meille BW Restaurantsin huikean tarinan aina ensimmäisen ravintolan Farangin perustamisesta lähtien. Oli todella mielenkiintoista kuulla mistä kaikki on alkanut ja miten huikean työn Tomi ja toinen omistaja Matti Wikberg ovat tehneet, että ovat päässeet sinne missä nyt ovat. Neljä huikeaa ravintolaa Suomessa, ja yksi Tukholmassa.

Ruoat olivat todella mielikuvituksellisia ja mielettömän näköisiä, mutta myös huikean hyviä. Mun suosikkini oli mustekalakeksi jonka sisällä oli lohisashimia, yuzumajoneesia ja kirjolohenmätiä, eli Squid cracker & salmon, mutta kaikki muutkin olivat kyllä todella hyviä. Mä en ollut ennen käynyt Gaijinissa, mutta nyt kun kävin niin elättelen täällä sellaista toivetta että tuo herra Hyttinen veisi mut vaikka sinne synttäripäivänä syömään, ja lähdettäisiin siitä sitten jatkamaan muualle, vinkvink!

Juteltiin myös Tomi Björckin kanssa lasten ruokailutavoista hetken aikaa, ja oli tosi mielenkiintoista kuulla mitä huippukokin omat lapset syövät. Kuulemma menee sekä nakkikastike että uudet maut joita hän tykkää testailla kotona ennen niiden tuomista ravintolan ruokalistalle. Mun mielestä se on huikeaa että lapset oppivat pienestä asti jo maistamaan paljon erilaisia ruokia, ja sitä toivon myös meidän lapsilta ja kovasti yritän tarjota mukavia ja erilaisia ruokailukokemuksia niin arjessa kuin juhlassakin.

Sake tastingin jälkeen suunnattiin Lönnrotinkadulle Amazed Gamesin järjestämään huikeaan room escape -peliin, jossa siis porukka suljetaan huoneeseen, josta on tunti aikaa yrittää päästä ulos. Mä olen halunnut jo pitkään päästä kokeilemaan tätä, ja voi vitsit että se oli hauskaa! Me jakauduttiin pienempiin viiden hengen porukoihin room escapea varten, ja pääsi ihan uudella tavalla tutustumaan kanssabloggaajiin kun ratkottiin yhdessä mysteerejä. Päästiin jopa lopulta ulos ennen tunnin loppua, ja vaikka peli oli tosi haastava niin me pystyttiin siihen! Oli kyllä ihan huippua, pakko mennä tuonne joskus uudestaan kun meillä jäi kaksi muuta huonetta vielä testaamatta.

Room Escapen jälkeen me kirjauduttiin Indigo Hoteliin sisään Korinnan kanssa ja nautittiin meidän ihanasta kasikerroksen tilavasta huoneesta. Sitten suunnattiin Indigo Hotelin alakerrassa sijaitsevan Bröd -ravintolan terassille nauttimaan vähän alkudrinkkejä ja höpöttelemään lisää. Syötiin vielä hyvä kolmen ruokalajin illallinen Brödissä, ja jatkettiin siitä Virgin Oil & Co-ravintolaan Elias Kaskisen levynjulkkarikeikalle vähän pienemmällä porukalla. Me innostuttiin vielä Korinnan ja Annikan kanssa jatkamaan iltaa Villissä Wäinössä tanssien, ennenkuin lähdettiin hotellille nukkumaan.

Oli kyllä ihan huippu päivä, törmäsin illalla moneen vanhaan tuttuun joita en ollut nähnyt vuosiin ja vaihdettiin kuulumisia. Ja oli myös tosi kivaa tutustua muihin bloggaajiin paremmin, osan kanssa ollaan tietysti tunnettu jo pitkään mutta etenkin se room escape oli helppo tapa tutustua niihin joiden kanssa ei aiemmin oltu vielä ehditty tutustumaan. Tietysti oli myös huippua höpöttää Korinnan kanssa hotellihuoneessa yömyöhään, ja se kun muutama teistä ihanista lukijoista tuli juttelemaan mun kanssa illan aikana!

Oli parasta nukkua hotellin megakorkeassa sängyssä ja herätä aamulla valmiiseen pöytään ihan kaikessa rauhassa. Heräsin kyllä silti jo ennen yhdeksää ihan pirteänä, ei sitä vaan enää osaa nukkua pitkään vaikka saisikin. Aamupalan jälkeen Otto haki mut kotiin ja vietettiin kiva sunnuntai yhdessä koko perhe.

Kiitos kaikille ihanille joiden kanssa sain viettää lauantaita ja sunnuntaiaamua, toivottavasti nähdään pian taas!

Varsinainen parivaljakko kyllä nämä meidän neidit. Molemmilla vahva oma luonne, heissä on paljon samaa mutta paljon myös suuria eroja. Kummatkin rakastavat My Little Ponyja mutta toinen on aivan ihastunut Frozeniin ja toinen taas on jäätävä Minni Hiiri -fani. Molemmat muistavat hassuja pikkuasioita viikkojen ja kuukausien takaa, muistuttavat aina tietyn talon ohi ajaessa tai kävellessä sen olevan meidän kaverin kotitalo ja bongaavat kaikki samanmerkkiset autot kuin meidän oma, ihan sama kuinka nopeasti ne ajavat ohitse tai kuinka nopeasti me mennään niiden ohi.

He ovat empaattisia. Kun toinen istuu vahingossa isin sortsien päälle, toinen hermostuu ja puolustaa isin sortsiraukkoja jotka menevät ihan lyttyyn. Kun toisella kopsahtaa varvas sohvan kulmaan on toinen jo puhaltamassa ja halimassa äidin ja isin apuna. Kun toinen kaataa maidon niin toinen on jo hakemassa paperia ja sanomassa että ei se haittaa mitään. Melkein aina päiväkodista haettaessa he leikkivät samassa porukassa, ja huolehtivat toinen toisistaan. Sitä on niin ihana seurata, varsinkin kun se on jotain sellaista mitä mulla ei ole koskaan ollut!

He näyttävät tunteensa selvästi ja osoittavat toistensa lisäksi rakkautta kaikille muillekin runsain määrin. Toinen on kosaissut unelmiensa aviomiesehdokasta dagiksessa ja saanut myöntävän vastauksen. Toinen on vieläkin vähän äidin ja isin vauva, ja viihtyy sylissä tai kainalossa pötköttämässä pitkiäkin aikoja samalla höpötellen.

He ovat niin me.  Odotusaikana yritin luoda mielikuvia tulevista pienokaisista, miettiä millaisia he olisivat luonteeltaan, miten käyttäytyisivät, miltä näyttäisivät. Nämä kaksi ovat kyllä ylittäneet kaikki toiveet, haaveet ja odotukset, miljoonakertaisesti, vaikka ihanista tyypeistä haaveilinkin. Mä olen saanut kaksi rohkeaa, rakastavaa ja ihanaa tyttöä, joiden kasvua on maailman parasta seurata.

Tyttöjen vaatteet / Zeldan paita Dedicated (T-Shirt Store) / Kaikki muut vaatteet Zara

Ihanaa perjantaita kaikille <3

Osa teistä ehkä lukikin Oton postauksen, törkeästä kommentista jonka sain? En halunnut ottaa tätä esille mun blogissa, koska en tykkää kirjoittaa täällä ikävistä asioista. Mutta ehkä mä haluaisin herättää ihmiset ajattelemaan sitä, miten paljon perättömät huhut voivat satuttaa.

Miettikää, että jos olet bloggaaja, kuka tahansa voi tulla kertomaan sinulle että olet tehnyt abortin – vaikka et ole – ja kertoa tämän saman asian totuutena ihan kenelle tahansa. Mä tiedän mistä tämä huhu on lähtenyt, surullista kyllä. Kun keväällä sanoin käyneeni tutkimuksessa, kävin tosiaan ihan vaan tutkimuksessa. Tutkimus suoritettiin Kätilöopistolla, naistentautien puolella ja sain siitä onneksi terveen paperit. Naureskelin silloin itsekseni, että toivottavasti kukaan ei näe mua siellä ettei tule jotain perättömiä raskaushuhuja, mutta samaan syssyyn ajattelin olevani typerä. Eikai nyt kukaan tuntematon tuollaista alkaisi levittää vailla todellisuuspohjaa.

En valitettavasti ollutkaan typerä ajatuksineni. Jossain vaiheessa juoruketjua tutkimus muuttuikin toimenpiteeksi, ja toimenpide muuttui abortiksi. Olisin paljon mieluummin saanut osakseni raskaushuhuja, ne ovat sentään positiivisia ajatuksia, ja ne on helppo kumota ja todistaa vääriksi. Mutta milläpä todistat ettet ole tehnyt aborttia, ainakaan menettämättä yksityisyyttäsi jakamalla terveystietojasi netissä?

Mua oksettaa se että joudun edes miettimään tällaista, miettimään että mun pitäisi jotenkin todistaa nämä huhut perättömiksi, että voisin olla oma itseni. Ettei kukaan vaan ajattelisi että ne huhut pitäisivätkin paikkansa. Mutta enhän mä sitä mitenkään järkevästi voi todistaa, ja vaikka todistaisin, se ei riittäisi. Aina tulee uusia huhuja, ja kun en itse tarjoile hopeatarjottimella luurankoja kaapista, niitä keksitään, ihan vaan että olisi jotain haukuttavaa ja juoruttavaa.

Usein mulle kommentoidaan kuinka näytän niin onnelliselta ja meidän perhe näyttää onnelliselta, se oikein huokuu kuulemma meistä. Me ollaan, me ollaan maailman onnellisimpia. Se onni ei mene rikki näistä inhottavista huhuista, enkä lakkaa näyttämästä meidän onnea täällä vain jotta ilkeät ihmiset vihaisivat meitä edes hippusen vähemmän. Mutta sitä se ei poista, että tuntuu äärimmäisen pahalta että joku uskoo ja levittää totena näitä sairaita valheita, päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Vaikka jokaikinen ihminen jolla on mulle merkitystä, tietää aina asioiden oikean laidan eikä sekuntiakaan usko näihin juttuihin, tuntuu hirveältä jo se että edes yksikin tuntematon ihminen voi ajatella meistä tällaisia asioita.

Inhottavaa sanoa että siihen voi turtua, miten on edes mahdollista että joku turtuu kuulemaan jatkuvasti olevansa oksettavan ruma, anorektikko, huono äiti, narsistin vaimo, huora, ja nyt vielä tämä. Päivästä toiseen ajattelen että ”hehheh, tää on näitä ammatin varjopuolia, joo ei tunnu missään”. Tällainen kyllä tuntuu, se saa ajattelemaan miten naurettavaa on että asetan itseni tilanteeseen jossa tuntemattomat ihmiset kokevat oikeudekseen spekuloida jopa näin rankoista aiheista, liittyen mun ja mun perheen elämään.

Saamani kommentti ei loukannut vain mua ja mun perhettä, vaan se on loukkaava myös kaikkia niitä kohtaan jotka oikeasti joskus ovat abortin tehneet, syystä tai toisesta. Ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, että huhujen levittäminen, tuomitseminen ja ihmisoikeuksien polkeminen kulkevat käsi kädessä. Tästä pyhästä kolminaisuudesta on helppo hankkiutua eroon etsimällä sisältöä siihen omaan elämään, se auttaa huomaamaan että ne ajatukset siellä omassa päässä eivät välttämättä olekaan faktoja, tai edes tarpeellisia pohdintoja. Se auttaa huomaamaan että maailmassa on niin paljon kaikkea muuta mihin omia energiavaroja kannattaa käyttää, kuin toisten elämän spekuloiminen.

Huomenna mä irtaudun tästä paskamyrskystä ja lähden työmatkalle, enkä aio uhrata ajatustakaan näille asioille. Mä kovasti toivon että jälleen kerran, voisin keskittyä siihen olennaiseen täällä, ja te kaikki ihanat lukijat saisitte mahdollisuuden lukea sitä mitä täältä varmaankin yleensä haettekin, positiivisuutta ja inspiraatiota. En vaan voi antaa olla, en varsinkaan kun kuulen oman äitinikin äänestä miten pahalta hänestä tuntuu mun puolesta, se että mä joudun kuuntelemaan ja lukemaan tällaista.  Mä toivon että sinua joka kommentoit, ja kaikkia teitä jotka meidän asioilla pitkin maita ja mantuja spekuloitte, hävettää edes vanhempana se miten järkyttävän ilkeitä ja ajattelemattomia olette olleet.

Hyvää yötä teille kaikille ihanille<3

Moi! Huh, arkiviikko pyörähti taas kunnolla käyntiin, ja tästä onkin tulossa aika toiminnantäyteinen viikko. Paljon ohjelmaa, mutta onneksi kaikkea kivaa on tiedossa. Tänään oli kuitenkin vielä ihan tavallinen maanantai tavallisine juttuineen. Perus työt ja dagikset, ja sitten kotiin syömään. Ruuan jälkeen lähdettiin tyttöjen kanssa kävelylle ja otettiin kamera mukaan. Tytöt halusivat molemmat harjoitella kuvaamista, ja meidän kuopuksellakin pysyi jo kamera kädessä!

Meidän neidit ottivat kaikki nämä kuvat, paitsi tuon ensimmäisen kuvan Tiarasta, jonka otin minä ja sen kuvan jossa istun yksin portailla, se on nimittäin Oton käsialaa. Rajaukset on vähän sinnepäin ja äidistä tallentui hieman erilainen kuvakulma kuin yleensä, kun kuopus kuvasi suhteellisen läheltä, mutta sehän se idea olikin. Katsoa lasten silmin. Musta on mielettömän siistiä päästä näkemään maailmaa heidän silmillään, pitäisi joskus ihan oikeasti antaa molemmille kamerat päiväksi käteen ja katsoa millaisia asioita ihan tavallisesta arjesta tallentuisi sinne.

Se voisi olla aika avartava kokemus, ja varmasti lasten mielestä ihan hillittömän hauskaa. Onneksi meillä on pari vanhempaa kameraa jotka ovat toimintakuntoisia mutta eivät enää jatkuvassa käytössä, niitä voisi hyvin lainata tytöille ja tehdä vaikka postauksen siitä mitä he päivän aikana kuvaavat. Mitä mieltä olette, olisiko hauska postausidea? Mä näen jo silmilläni kuinka saisin päivän jälkeen selata kuvia My Little Ponyista, kukista bussipysäkillä ja superläheltä otettuja kuvia tyttöjen naamoista. Aww en kestä, tämä on pakko tehdä pian!

Mä alan kömpimään kohti sänkyä nyt että saan kunnon pitkät yöunet! Hyvää yötä ihanat<3