Tänään oli Tiara kuvaa päivän -päivä. Hän kuvasi aamupäivästä melkein nukkumaanmenoon asti, ja sai kuvata aina kun halusi. Mä annoin kuvata ihan tuolla mun omalla Olympus O-M-D E-M10:llä, koska tajusin että ne meidän vanhemmat Canonin järkkärit joita ensin olin ajatellut lasten käyttöön sopiviksi, ovat niin painavia että eihän siitä olisi tullut yhtään mitään. Kertaakaan ei käynyt kameralle mitään, neiti kohteli sitä kuin kukkaa kämmenellä ja aina yhden tilanteen kuvattuaan laittoi sen hyllyn päälle odottelemaan, ja haki sen sitten kun taas tarvitsi. Hän oppi tänään myös tarkentamaan kameralla  ihan itse, mikä oli aika kiva juttu! Kaikki allaolevat kuvat ovat siis meidän Tiaran tänään ottamia, iik!

Aukon kokoa tai valotusaikaa hän ei tietenkään osaa säätää vielä, ja siksi osassa kuvista ei ihan ole asetukset kohdillaan, ei sillä että mäkään osaisin vielä kovin hyvin, mutta aika hienoja nämä mun silmään ovat. Eniten hän taisi päivällä kuvata Zeldaa, Zeldasta oli monta ihanaa kuvaa. Hän myös kiersi lastenhuonetta ympäri ja kuvasi lempparijuttuja.

Tämän Oton kuvan nähtyäni päätin että Tiara saa tästä lähtien hoitaa Oton kuvaamiset ihan kokonaan. Mulle tuo herra vaan aina irvistelee ja haukottelee, mutta Tiara saa näin ihania hymyjä, joka kerta!

Ihan paras juttu oli tietenkin se kun mummu ja Armas tulivat, ja tytöt saivat tulla heitä vastaan. Tiara räpsäisi heti kuvan iloisesta mummusta, ja Armaksestakin hän onnistui saamaan kuvan. Koira oikein poseerasi hänelle vaikka yleensä se riekkuu ympäriinsä eikä pysy sekuntiakaan paikoillaan.

Kymmenen päivän kuluttua neljä vuotta täyttävän neidin silmin päivä näyttää aika mukavalta. Legoja, vähän siskoa, vähän Armasta ja mummua ja isiä. Äiti laittaa ruokaa ja tekee jotain, sylittelee pikkusiskoa. Ainut mikä mua häiritsee on se että Tiara ei itse ole näissä kuvissa, haha. Mutta eipä se kuvaaja voi omissa kuvissaan olla, ellei sitten ota selfieitä, mikä ei mun objektiivilla onnistu.

Hän oli niin ylpeä valokuvausprojektistaan että mua melkein itketti, ja niin ihanasti keskittyi siihen kuvien ottamiseen. Me käytiin kaikki kuvat yhdessä läpi, ja hän sai itse sanoa mitkä hän halusi tähän postaukseen. Tästä tuli hieno, niin hieno että eiköhän oteta uusiksi taas joku kerta? Mun lempikuva on ehdottomasti tuo missä Zeldalla on hassu ilme, se on niin Zelda, vaan isosisko voi saada ikuistettua noin täydellisen hetken.

Eilen menin nukkumaan kymmeneltä, maattuani ensin tunnin lasten nukkumaanmenon jälkeen Oton kanssa sängyssä nauramassa Oton twitterhäröilylle. Tietokone ei tuijottanut mua syyttävästi, koska en edes ottanut sitä esille laukusta tullessani kotiin. Eilen ruuat tarjosi pakastin. Casa Di Mamaa suoraan Dr. Oetkerilta, ruokaa jonka valmistusaika ei ole yhtään sen lyhyempi kuin blogissa vilisseiden arkiruokareseptien, mutta jolle ei tarvitse tehdä mitään. Ei se kaikkein ravitsevin vaihtoehto, mutta ketä se oikeasti haittaa jos siihen turvautuu silloin kun on pakko löysätä?

Lastenhuoneessa oli barbien kauneussalonki jo neljättä päivää levällään. Kävellessä tarttui barbienkenkiä varpaanväliin mikä tuntui kieltämättä vähän ikävältä. Mutta mitä sitten, mikä voisi olla paremmin lapsen mielikuvitusta, luovuutta ja keskittymiskykyä kehittävää kuin monta päivää kestävä, jatkuvasti muuttuva leikki. Sen sijaan että olisin pakottanut lapset siivoamaan, mä katsoin ihaillen heidän leikkiään. Siinä oli juoni joka kehittyi kokoajan, ja he olivat molemmat siinä leikissä täysillä mukana.

Eilen en siivonnut edes keittiötä. Vaikka samaan aikaan tuntui oudolta antaa kaiken vaan olla, se oli toisaalta niin ihanaa. Mä olen tottunut pitämään tuhat rautaa tulessa kokoajan, ja välillä on vaikea nollata, mutta eilen mä olin aika ylpeä itsestäni. Koti näytti kuralta ja niin näytin minäkin, mutta olo oli rennompi kuin aikoihin.

Lapset sen vahvistivat niitä pizzanpaloja syödessään. ”Kahto mamma, tateenkaawi on mennyt nukkumaan”. Todetessani tähän että voi rakas miten ihanasti sanottu, niinpä onkin, ei näy sateenkaarta, tuli vastaukseksi ”Tä owet äiti niin tuwoinen”, ja esikoiselta ”Ja niin rakas. Ja isikin on. Ja Zeldakin on. Ja mäkin oon. Ja me ollaan ihan parhaita koska me kaikki rakastetaan toisiamme”.

Ei lapsia kiinnosta jos keittiö on joskus sotkuinen. Ja he ovat tietämättömiä tietokoneella odottavista velvollisuuksista. He tietävät että ne ovat töitä, ja he tietävät että pitää tehdä töitä jotta voi maksaa asunnon, ruoat ja vaatteet, mutta käytännössä ne ovat aivan absurdeja asioita heille. Heille tärkeintä on tuntea olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi, ja jos siinä onnistuu niin kaikki muu on toisarvoista.

Eilisen rentoutumisen jälkeen mä jaksoin tänä aamuna siivota koko kodin, ja nyt tuntuu niin hyvältä. On sekä levännyt olo että siistiä, aika luksusta? Esikoinen valitteli korvakipua, ja säikähdettiin jo että viimeviikkoisen nuhan kaverina on tullut korvatulehdus. Käytiin lääkärissä, ja hälytys osoittautui onneksi vääräksi. Kipukin katosi kummasti kuin tuhka tuuleen, kun lääkäri totesi terveeksi. Nyt me odotellaan täällä iltaa tuli hännän alla koko tyttöjoukko, kun illalla meille tulee mun äiti ja Armas. Kauhea ikävä molempia.

Tiara pyysi tänään taas että saa ottaa kuvia, mä sanoin että ota vaan, kuvaa vaikka koko päivä. Joten seuraava postaus jonka te tulette näkemään, on kuvattu meidän melkein-nelivuotiaan toimesta. Mä en malta odottaa että näen miten hän näkee päivän!

Ihanaa torstaita kaikille <3

Tänään saatte kurkistaa meidän tavallistakin tavallisempaan tiistaipäivään, joka näin kirjoitettuna tuntuu itseasiassa olleen aika pitkä, haha. No, en paljasta enempää niin saatte lukea tai katsoa loput itse!

Aamulla kello soi vähän jälkeen kuusi. Yö jäi vähän turhan lyhyeksi, mutta toisaalta ihana herätä rauhassa yksin hiljaiseen aamuun. Kirjoitin postauksen ja editoin kuvat viininpunaisesta asusta valmiiksi ja join kupillisen kahvia. Kerkesin käydä vielä suihkussakin ennenkuin seuraani liittyi kaksi pikkuprinsessaa.

Lapset heräsivät kahdeksalta, pötköteltiin hetki ja syötiin aamupalaa. Unohdin kuvata mun aamiaisen ja muistin vasta kun lautasella oli enää pieni murunen jäljellä. Zelda kaatoi vesimukin, joka oli muuten ensimmäinen kolmesta tänään! Mikä tätä päivää vaivaa, pitkään aikaan ei ole kaatunut yhtään mukillista kummallakaan. Aamiaisen jälkeen lapset pukivat vaatteita päälleen ja katsoivat pikkukakkosta, välillä kävivät vähän järjestelemässä rakentamaansa Barbien kauneussalonkia. Mä meikkasin ja kuivasin kuontaloa sillä aikaa, ja isompi halusi ehdottomasti tulla laittamaan Tähkäpäähuulirasvaa, koska hänen huulensa olivat kuulemma ”siis aivan rutikuivat”. Nuorempi vetäisi välikausihousut väärinpäin jalkaan, ne olivat hänen mielestään just tasan hyvät niin ja niillä sitten mentiin.

Juuri ennen lähtöä, hammaspesun yhteydessä, nuorempi ilmoitti että ”Minä owen jo niin ito tyttö että minä otaan mennä tuihkuun je pehtä ne mun hiuhket ja ottaa tamppoota. Ja minä otaan pehtä ne tukat, ja mennä kywpyyn.” Sitä ollaan niin isoa tyttö, niin isoa tyttöä että.

Ajeltiin kahdella bussilla päiväkodille, ja tytöt jäivät sinne kivasti leikkimään. Vaihdettiin kuulumiset hoitajien kanssa, ja sanottiin heipat, ja sitten mä lähdin kohti toimistoa. Matka taittui sutjakkaan, ja pian olinkin jo perillä. Pieni orastava nälkä kurni jo mahassa, vaikka olin vasta matkalla toimistolle, puoli kymmenen aikaan aamulla, ja alle kaksi tuntia aiemmin syömäni jyväruisleipä-kurkku-juusto-makkara-jugurtti -aamiaisen jälkeen.

Toimistolla ihan ekana kahvia, edes vähän nälkää hillitsemään. Mutta ei, puoli 11 mun maha huusi jo niin kovaa että työkaveri repesi nauramaan. Sinnittelin vielä hetken, muutenhan mä nääntyisin iltapäivällä. Ennen kahtatoista hain lounasta S-marketista, koska mulle tuli nälkä niin aikaisin aamupalasta huolimatta, ja muilla ei ollut vielä nälkä. Ihan törkeän hyvää kalastajansalaattia, ja iso suklaacookie. En vaan voinut vastustaa, en ole syönyt noita ikuisuuteen ja kun näin sen siinä leipomotuotehyllyllä, mun käsi vaan kaappasi pihdit ja nosti sen pussiin.

Herkuttelin toimistolla kaikessa rauhassa mun sapuskoilla, ja sen jälkeen oli aika tehdä töitä vielä päivän pidempi puolisko. Meillä on tosi mieleniintoisia juttuja nyt meneillään, ja hommasta ei tosiaan ole pulaa. Siinä se loppupäivä menikin nopeasti ja sitten oli jo Oton aika tulla hakemaan mua töistä, ja meidän lähteä hakemaan tyttöjä dagiksesta.

Automatkalla juteltiin Oton kanssa Halloween-asuista, sillä me ehdottomasti tarvitaan sellaiset tänä vuonna tiedossa olevia Halloween-bileitä varten. Saatiin aika päheä idea, ja nyt en malttaisi odottaa että päästään toteuttamaan se. Tämä on jotain mistä Otto on haaveillut pitkään, ja mitä mä en edes tiennyt haluavani mutta olenkin nyt aivan intona. No, ei tässä ole kuin pari kuukautta enää.

Päiväkodilla lapset olivat tietysti ihan onnesta soikeana kun äiti ja isi tulivat hakemaan. Kauheasti oli juttua, ja hoitajilta vielä kyseltiin miten päivä oli mennyt, mitä oli syöty ja miten oli nukuttu. Kotimatkalla lapsilla on aina kauhea pulputus meneillään päivän tapahtumista, tuntuu että lyhyen automatkan aikana pitää saada jokaikinen asia kerrotuksi, vaikka onhan siinä koko ilta aikaa. Se on vaan hassua kun sitä juttua tulee niin nopealla tahdilla että saa kysyä jatkuvasti tarkentavia kysymyksiä että hiffaa edes osan.

Kotona laitettiin ruokaa, kanasalaattia artisokansydämillä ja vuohenjuustolla, ja oli muuten herkkua. Maistui lapsillekin, artisokka ei niinkään mutta vuohenjuusto, kana ja muut vihannekset kyllä.  Oton täti tuli meille kylään ja vietettiin kiva ilta siinä yhdessä. Mä leipaisin (taas) sitä herkkua ja helppoa mustikkapiirakkaa, se on niin iisiä ja nopeaa ja ennenkaikkea hyvää että en jaksanut edes miettiä sille vaihtoehtoja.

Ilta  meni tosi nopeasti kun Oton täti oli kylässä ja vaihdettiin kuulumisia ja lapset touhusivat ja höpöttivät ja esittelivät kaikkia tavaroitaan kun ei hetkeen oltu nähty. Tytöt mm. kääriytyivät peittoihin ja leikkivät pingviinejä, meidän hassut höppänät! Oli kyllä mukava ilta ja naurua riitti.

Kun Oton täti lähti oli lapsilla iltatoimien ja  iltapalan aika, ja sitten he kävivät nukkuaan kuunneltuaan My Little Pony -”tieto”kirjasta Apple Jackin historian, erityispiirteet ja vinkit. Frozenin lisäksi MLP on aika kovaa kamaa tällä hetkellä, me ei olla luettu viikkoon nyt muita iltasatuja kuin noita ponimääritelmiä, pienempikin kuuntelee ihan silmät pyöreänä mitä Raimbow Dash neuvoo ja kuinka Spikesta tulikin ponien kaveri vaikka hän on lohikäärme. Lapset eivät meinanneet nukahtaa heti, taisi olla niin touhukas päivä että kaikki pyöri mielessä vaikka oltiinkin käyty päivän tapahtumat ja jokainen dagiksessa syöty ateria läpi. Niin, mellanmåliksi oli kuulkaa semlaa, yoghurtia ja knäckebrödiä.

Katsoin hottikset samalla kun kirjoittelin päivän tapahtumia ylös, koska oli ihan pakko. Sopiva rentoutumishetki pitkän päivän jälkeen, katsoa aivotonta menoa tunnin ajan ja hihitellä. Tuskin jaksan katsoa ensi viikolla, mutta eka jakso on aina ihan must, kaikissa uusissa tosi-tv -jutuissa.

Nyt olen katsonut vielä Ensitreffit alttarilla hääjaksoa tässä samalla, en kestä miten ihania noi parit oli. Tuli tosi hyvä fiilis etenkin tuosta yhdestä parista jo heti aluksi. Tämän jälkeen voisin kyllä suunnata kerrankin ajoissa nukkumaan, musta tuntuu että se voisi olla fiksu ratkaisu!

Toivottavasti tykkäsitte, vaikka olikin tällainen megasuperpitkä postaus! Hyvää yötä ihanat<3

Nukuttiin tänään koko perhe pitkään ja hengailtiin koko aamupäivä yökkäreissä sohvalla. Sitten syötiin myöhäinen lounas, ja päätettiin lähteä piipahtamaan Espoossa tyttöjen kummien Kaislan ja Simon luona. Aikaisemmin meille on ollut koko päivän reissu lähteä käymään toisella puolella pääkaupunkiseutua, ja siksi ei hirveän usein siellä olla lasten kanssa käytykään. Nyt matka taittuu autolla yhtä nopeasti kuin matka meiltä julkisilla keskustaan, eli on ihan piece of cake. Niin ihanaa, kun voi nähdä ystäviä useammin ja helpommin, ja voi vaan soittaa hetkeä aikaisemmin ja kysyä että kävisikö nyt, kun aikaisemmin on pitänyt sopia viikkoja etukäteen että on voinut varata kokonaisen päivän.

Juotiin kahvit ja herkuteltiin vähän, ja sen jälkeen vaan hengattiin. Se on parasta, kun ystävien kanssa voi vaan öllöttää tekemättä mitään järkevää. Parhaat ystävät on juuri niitä, joiden kanssa ei tarvitse tehdä yhtään mitään että on kivaa. Riittää kun on samassa tilassa, ja läppä vaan lentää.  Voi röhnöttää sohvalla, katsoa telkkaria ja höpötellä niitä näitä.

Tytöt olivat aivan onnensa kukkuloilla Kaislan kynsilakkakokoelmasta, ja me yritettiin samalla Kaislan kanssa miettiä, mihin mentäisiin jatkoille mun synttäreillä parin viikon päästä. Fakta kun on se että mä en tiedä yökerhoista oikeasti yhtään mitään enää! Tuntuu että on hankalaa keksiä paikkaa, jossa voisi sekä istua ja jutella, että tanssia tarttuvan tanssimusiikin tahtiin. Paikkaa missä kengät eivät tarttuisi lattiaan kiinni ja missä olisi mukavaa koko illan, ja jossa edes toisella puolella kuulisi mitä se kaveri sanoo. Yritin googletella ja vaikka mitä, mutta hankalaahan se on tietää mitään kun ei ole oikein omaa kokemusta kuin parista hassusta paikasta, joissa sen pari kertaa vuodessa käy.Toinen niistä paikoista oli Bakers, jota ei enää ole, nyyh.

Missä te käytte Helsingin yössä? Ei ehkä kuulu ihan blogin aihepiiriin mikään bilepaikkojen etsiskely, mutta lähinnä ajattelin että lukijoista voisi löytyä samanhenkisiä ihmisiä kuin minä, ja teiltä voisi saada vähän parempia vinkkejä tai omakohtaisia kokemuksia, kuin pelkästään googlettelemalla ”Kiva yökerho Helsingissä”, haha. Hassua olla näin ulkona oman kotikaupungin tarjonnasta, lapsiperhelemppareista osaisin heti kertoa pitkän listan ja sen olen täällä tehnytkin, mutta tämä aikuisten ilta-aktiviteettitarjonta on vähän hakusessa. Nyt saa siis jakaa parhaat vinkit, ja kai siitäkin on hyötyä jos tietää mihin EI kannata mennä, eli saa jakaa kauhukokemuksetkin.

Hengailtiin Espoossa muutama tunti, ja tultiin sitten kotiin laittamaan ruokaa. Tämä päivä meni jotenkin tosi nopeasti, kai se oli se aamun öllöttely jonka takia päivä tuntui monta tuntia lyhyemmältä. Ihana päivä joka tapauksessa! Kiitos paljon Kaislalle ja Simolle kivasta seurasta.

Huomenna jatkuu arki, ja meillä on toiminnantäyteinen viikko tulossa. Tytöt laskevat jo öitä siihen että heidän mummunsa tulee Armas-koiran kanssa, ei olla nimittäin nähty moneen kuukauteen. Onneksi ei ole enää kuin muutama yö. Zelda on jo hihitellytkin täällä, että Armas-koira sitten kuulemma ”nuolaa” hänen naamaansa, ja kutittaa. Onkohan se pieni karvakaveri kasvanut kauheasti, kun kesäkuussa ollaan viimeksi nähty ja ikää on tullut pari kuukautta lisää.

Tämä taisi olla sitä blogin perinteisintä antia, oikein kunnon sillisalaattia vähän joka asiasta. Näillä postauksilla mä bloggaamisen aloitin, ja näitä on kyllä hauskaa vieläkin välillä tehdä. Asiaa mulla riittää aina vähän turhankin paljon, mutta olen opetellut vähän karsimaan ettei aina olisi niin sekavaa. Tänään kuitenkin ihan kunnon sekoitusta, vaihtelu virkistää.

Hyvää yötä ihanat ja mahtavaa alkavaa viikkoa<3

Ihanaa että on viikonloppu, ja ihanaa kun sain tänään nukuttua ”pitkään”, tai siis mulle pitkään eli puoli yhdeksään. Olisin teininä nauranut kippurassa jos joku olisi väittänyt että joskus mulle pitkään nukkuminen tarkoittaa kello puoli yhdeksää, teininä kun sitä unta riitti vaikka iltapäivään asti. Aikaisin ei tietenkään voinut nukkua, vaan mesessä istuttiin vähintään puoli kolmeen asti yöllä. Nykyään mulla tekee tiukkaa valvoa puoleenyöhön, enkä siinä yleensä onnistukaan. Mikä on hyvä. Viihdyn paljon paremmin tässä nykyisessä aamuvirkun rytmissäni, aamuisin olen täynnä energiaa ja kaikki on mahdollista.

Varsinkin kun syö hyvän aamiaisen! Mä en voi tarpeeksi hehkuttaa noita Helsingin Meijeriliikkeen jugurtteja joihin olen aivan koukussa. Ne on koostumukseltaan ihanan lohkeavia ja samettisia, ja ainesosalista näyttää harvinaisen hyvältä. Näissä ei ole mitään ylimääräistä, ja maku on juuri siksi maailman herkuin. Helsingin Meijeriliike valmistaa tuotteensa Helsingin Viikissä, eli nämä on kyllä todellista lähiruokaa meille. Olen maistanut nyt raparperia ja puolukkaa, pakko varmasti kokeilla noita muitakin kun nämä on molemmat jo vieneet kielen mennessään. Lapsetkin tykkäävät kovasti, ja Otto joka ei yleensä edes ole minkään aamupalan ystävä.

Aamupalan jälkeen katsottiin ulkona ropisevaa rankkasadetta, pakattiin kimpsut ja kampsut ja lähdettiin Itiksen leikkiasemalle sadetta pakoon. Tänään siellä oli muutama muukin sadetta paossa, ja aikamoinen hullunmyllymeininki. Ei viihdytty edes sitä tuntia jonka siellä olisi saanut olla lipulla, vaan lähdettiin reilun puolen tunnin jälkeen pois. Paikkana se on edelleen ihan mahtava, ja kivoja aktiviteetteja, mutta se harmittaa kun isommat leikkijät eivät aina osaa varoa pienempiä, eikä siellä kukaan ole käskemässä heitä varomaan. Meidän lapset ovat sentään jo vähän isompia ja osaavat jonkun verran itsekin varoa rajumpia leikkijöitä, mutta tänäänkin näin kun poikalauma heitteli Bobleseja pienten alueella ja yksi heistä kiipeillessään horjahti melkein pienen vauvan päälle. Onneksi ei käynyt kuinkaan.

Käytiin Itiksessä syömässä, ja kävin vihdoinkin reklamoimassa yhdet farkkuni Gin Tricotiin, jotka ostin siis keväällä ja jotka hajosivat samantien. Ihan uskomattoman hyvää palvelua kyllä, ei todellakaan ollut mitään kuittia mulla ja housut olivat tosiaan ainakin puoli vuotta vanhat ja sain rahat takaisin, vaikka en edes tiennyt että voisin saada enkä pyytänyt. Ginassa oli joku kuittikamppis meneillään, että jos ostaa nyt niin saa kuitin jolla seuraavasta ostoksesta tulee 20% alennusta syyskuun aikana. En vielä ostanut mitään, mutta pitää varmaan käydä hakemassa uudet farkut rikkinäisten ja palautettujen tilalle.

Ilta ollaan pelattu Pictionaryn miniversiota, luettu aapista ja herkuteltu pähkinöillä ja rusinoilla lasten kanssa. Otto on kaverin synttäreillä, ja mä istun tässä ja mietin että mitä mä keksisin sitten kun olen naputellut tämän valmiiksi. Ehkä mä syön salaa yksin vähän jätskiä ja pelaan Candy Crushia pitkästä aikaa, kun Otto ei ole hihittämässä mun huonoille peleille.

Hyvää yötä ihanat <3