Mä rakastan Ottoa. Mun hassua miestä, joka joka päivä kurvaa hakemaan mut töistä vaikka ei tarvitsisi, ihan vaan että saadaan olla hetki kahdestaan. Mun miestä, joka innostuessaan jostain uppoutuu sen maailmaan ihan todella, ja joskus vetää mutkin mukanaan. Mun miestä joka on tutustuttanut mut näiden vuosien aikana niin moneen uuteen asiaan, joita ilman en nykyään osaisi enää olla ilman. Mun miestä, joka turhautuu yrittäessään paistaa täydellistä kananmunaa ja luullessaan epäonnistuneensa siinä. Mun hassua miestä, joka mun tarjoutuessa ottamaan mahdollisesti epäonnistuneen kananmunan ilmoittaa naama kurtussa yrittäneensä paistaa sitä täydellistä munaa mulle, ei kuulemma hänen munillaan niin väliä ole. Mun miestä, joka lohduttaa mua silloin kun suren hukkaamiani aurinkolaseja. Jonka mielestä on ihan ok että mua harmittaa se että hukkasin ne, ja joka ymmärtää että sellainenkin voi harmittaa. Ja joka jaksaa vakuuttaa mulle kymmenen kertaa että saan ne varmasti takaisin, ollen oikeassa.

Mä rakastan meidän hassua pientä isoa esikoista, joka joskus miettii sanansa niin tarkkaan että hänellä kestää sanoa yksinkertaisessa lauseessa niin kauan että kerkeäisi nopeasti käydä lähikaupassa jos juoksisi. Esikoista, joka joskus puhuu niin nopeasti ettei pysy perässä. Esikoista, joka haluaa joka päivä opettaa kuopukselle uusia asioita, välillä kärsivällisesti, välillä turhautuen. Esikoisesta, joka on fiksu, välittävä ja ihana tyttö, välillä pelottavankin fiksu. Esikoista, joka ymmärtää enemmän kuin välillä haluaisi noin pienen ymmärtävän. Esikoista, joka huolehtii aina toisista, äidistään, naapurin koirasta ja päiväkodin hoitajastakin. Esikoista, joka miettii kaiken todella tarkkaan, harkitsee ja punnitsee. Esikoista, jonka kanssa fanitetaan yhdessä Antti Tuiskua, Robinia, Evelinaa ja Sannia. Esikoista joka on ihastuttavan korrekti joka tilanteessa.

*Panta  & paita saatu blogin kautta Lindexiltä.

Mä rakastan meidän hassua pientä kuopusta, joka hänkin hitsi vieköön täyttää kohta kolme! Meidän kuopusta, joka on syntynyt sarkasmi suussaan, sitä itse tajuamatta. Kuinka joku voikin olla niin naseva, hauska ja osuva tajuamatta sitä vielä itse ollenkaan? Kuopusta, joka on aivan kuin isänsä: uppoutuu yhteen asiaan kerrallaan ja haluaa tuoda sen asian elämänsä jokaiselle alueelle mukaan. Kuopusta, joka haluaa Jali ja Suklaatehdas-synttärit ja joka sellaiset myös saa. Kuopusta, joka osoittaa rakkauttaan usein ja paljon, eikä koskaan unohda kehua jos näkee jotain kaunista, oli kyseessä sitten päiväkotikaverin äidin korvakorut tai bussikuskin hieno takki. Kuopusta joka on mun ikuinen sylivauva ja kotonakin viihtyy sylissä, kainalossa ja viekussa.

Mä rakastan nykyään myös itseäni. Täytyy mussa jonkun olla ihan ok kun saan viettää mun elämää kolmen noin mielettömän tyypin kanssa. Ainakin mä oon ihan yltiömäisen onnekas, kun olen heidät saanut elämääni. Kiitos minun hassu pieni perheeni, kun teette mut niin onnelliseksi joka ikinen päivä. <3

Millaisia hassuja pieniä tai isoja perheitä teillä on? <3 Ihanaa perjantaita kaikille!

Alkuviikko on sujunut hektisesti mutta hyvällä mielellä. Olen päässyt tapaamaan huikeita tyyppejä, ja tänään tuli tasan vuosi kuluneeksi siitä kun aloitin työt Jevelolla. Mulla on jotenkin niin superhyvä fiilis! Meillä aloitti tänään myös uusi huipputyyppi tiimissä, ja vein sekä oman vuosipäiväni että hänen ensimmäisen päivän kunniaksi pullaa aamulla töihin. Tuntuu kyllä aivan kreisiltä että tämä vuosi on mennyt näin nopeasti, mutta niinhän se aina tuntuu. Vuodessa olen kyllä myös oppinut ihan älyttömästi, ja nyt kun mietin ensimmäistä työpäivääni, mua suorastaan hihityttää. Mua jännitti silloin niiiiiiin paljon!

Mä sanoin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa ääneen yhden mun suurimmista haaveista, ja arvatkaa mitä: en menettänyt kasvojani, en nolostunut, en saanut osakseni huvittuneita katseita. Sanoin haaveeni ääneen sellaisille ihmisille, jotka mahdollisesti ehkä voisivat joskus auttaa minua unelmani toteuttamisessa. Ei sitä tiedä, u never know. Oikeastaan mulla ei ole unelmia, mulla on suunnitelmia. Ja tähän asti aina kun olen sanonut suunnitelmiani ääneen, ne  ovat konkretisoituneet: niistä on tullut haaveen sijaan päämääriä, joita kohti pyrin. Ja tähän asti olen onnistunut nämä tavoitteeni myös saavuttamaan aina jossain vaiheessa. Uskon vahvasti, että myös tämän haaveen, unelman, suunnitelman, tulen joskus toteuttamaan, ja se saa perhoset leijailemaan mahanpohjassa.

Huomaa että kevät on alkanut ja valo on lisääntynyt: jotenkin sitä on itsekin enemmän täynnä energiaa. Aikainen herätys ei tunnu enää yhtään niin aikaiselta, kun voi nähdä jo ensimmäiset sarastavat valonsäteet. Ja tänään tuli myös hieno ahaaelämys kun tyttöjen tanssitunnin jälkeen oli vielä vähän valoa jäljellä, ensi kertaa sitten syksyn. Tytötkin sitä ihmettelivät. Minä hömelö unohdin kuitenkin mun Ray Banin Clubmasterit sinne tyttöjen tanssikoululle, arvasinhan mä että ei mun kannata hankkia kunnollisia aurinkolaseja. Ei muuta kun huomenna soittoa sinnepäin sitten, kun kotona vasta huomasin ja toimisto oli mennyt kiinni. Toivottavasti joku olisi ollut niin ihana että olisi käynyt viemässä ne sinne toimistoon ja saisin ne vielä takaisin. Pitäkää mulle peukkuja! Hävettää kyllä vähän, mutta kai sitä oli niin innoissaan menossa katsomaan tyttöjen lopputanssia että ei käyneet lasit mielessäkään.

Vielä on huomenna työpäivä jäljellä ja sitten ollaan tyttöjen kanssa perjantai kotona ja lauantaina tosiaan ollaan siellä Kampin Lastentorilla. Huomenna ja perjantaina pitäisi valmistella vielä loput kirppiskamppeet, onneksi mulla on kaksi reipasta apulaista jotka auttavat oikein mielellään. En malta odottaa että saan olla tyttöjen kanssa koko perjantain, meille tulee varmasti huippu päivä. Odotan vaan sitä että saadaan perjantaiaamuna tyttöjen kanssa makoilla meidän isossa sängyssä, aamuauringon paistaessa, hupsukuvioiset yöhousut jalassa, syöden viinirypäleitä ja lueskellen satuja kaikessa rauhassa.

Postauksen kuvat viikonlopun pulkkamäkireissulta, meillä oli ihan sika kivaa! Esikoinen ei vaan suostu enää laskemaan äidin ja isin kanssa kun hän on ”niin iso tyttö että laskee aina ihan itse”. Kai me ollaan Oton kanssa sitten vielä pieniä tyttöjä kun ajatellaan että on hauskempaa laskea yhdessä ;).

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Meillä oli tälle viikonlopulle vaikka ja mitä suunnitelmia, aikoja sitten sovittuja, mutta yllättäen kaikki suunnitelmat peruuntuivat meistä riippumattomista syistä. Vaikka odotettiin kovasti kaikkea kivaa, niin toisaalta on aivan ihana saada tällainen tsillailuviikonloppu tähän väliin, maaliskuussa kun melkeinpä joka viikonlopulle on ohjelmaa. Eilen aamulla ja tänään koko päivän on ollut aivan törkeän nätti sääkin, on todellakin voinut ottaa ilon irti vapaasta ja ulkoilusta. Välillä tekee hyvää ottaa iisisti.

Mä olen kaikessa hiljaisuudessa vihdoin ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut liikkumaan säännöllisemmin taas, tosin tätä on takana vasta parisen viikkoa. Kun viimeksi etenin sellaisella ”muutan koko elämäni kerrasta poikki”-asenteella, olen nyt tehnyt kaiken vähän hitaammin. Treenaan vain silloin kun siltä tuntuu, ja en kiellä itseltäni karkkia kokonaan: kotona on aina oltava levyllinen lempparisuklaata. Olen huomannut että kun sitä suklaata on, sitä ei edes tee mieli. Ja kun ei ole pakko treenata, alkaa yhtäkkiä mieli tehdä kyykkyjä kahvakuulan kanssa Eye of the tigeriä kuunnellen.

Ruokailu meillä on aina ollut suhteellisen terveellistä, mutta nyt kun Otto on innostunut terveellisestä kokkailusta myös, on jotenkin entistä helpompaa olla sortumatta mihinkään hätävarapakastepizzoihin edes kerran kuussa. Jos itseä väsyttää ruuanlaitto, niin toinen on valmiina paistamaan bravuuriuunimunakkaan helpoksi päivälliseksi joka maistuu kaikille. Tuntuu että molemmilla on paljon enemmän energiaa, kun liikutaan enemmän ja syödään paremmin. Sokeria olen välttänyt jo pitkään kaikessa muussa paitsi suklaassa, ja nyt kun olen ollut ilman suklaatakin olen huomannut etten kaipaa makeita juttuja arjessa muutenkaan. Uskokaa tai älkää, jopa ES-tölkit on kadonneet Oton paikalta aamupalapöydästä. Mutta herkuttelusta ei olla luovuttu silti kokonaan, ja en voi väittää etteikö hamppari maistuisi aina välillä. Kyllä todellakin maistuu, ja hyvällä omallatunnolla.

Ollaan purettu energiaa aurinkoisessa pulkkamäessä, maalattu vesiväreillä, vuokrattu Onnelin ja Annelin talvi ja katsottu se lasten kanssa, kokkailtu aasialaista uunilohta ja uunijuureksia, siivottu hulluna, käyty läpi lisää kirppiskamppeita ja valittu maaleja tulevaan projektiin. Otto on myös juossut lenkin, ja itse tein HIIT-treenin illan ratoksi, tytöt pomppivat mukana.

Ihan paras lauantai <3

Lapset ovat olleet ruotsinkielisessä päiväkodissa pian vuoden päivät, ensi viikolla tulee vuosi täyteen. Sitä ennen ruotsin kielen puhuminen oli kotona ollut satunnaista, ei jokapäiväistä tai ei aina edes jokaviikkoistakaan. Kolme päivää viikossa päiväkodissa teki kuitenkin kielelle hyvää. Jo ensimmäisten viikkojen aikana esikoinen innostui kielestä niin että innosti isinsäkin puhumaan sitä useammin, hän halusi oppia ihan hurjan kovasti. Kuopus oli päivähoidon aloittaessaan vuoden ja kymmenen kuukautta vanha, ja hänellä kestikin huomattavasti kauemmin ennenkuin niitä ruotsinkielisiä sanoja alkoi tulla, mikä on ihan ymmärrettävää.

Nyt, lähes 12 kuukautta myöhemmin, molemmat puhuvat ruotsia. Esikoinen käyttää kieltä melko sujuvasti, ja hän puhuu sitä usein oma-aloitteisesti myös silloin kun on kotona vain mun kanssa. Hän puhuu myös siskolleen usein ruotsia. Nuorempi neiti käyttää joitakin tiettyjä sanoja/lauseita useammin ruotsiksi, kuten nej tai nääää, tack för maten, jag vill, vill du leka med mig ja kisibrott, mutta puhuu pääosin enemmän suomea. Hän kuitenkin vastaa  aina ruotsiksi jos hänelle puhutaan ruotsia, eli huomattavasti edistystä on kuitenkin tapahtunut. Molemmat puhuvat kieltä rohkeasti, eivätkä pelkää virheitä tai sanojen unohtelua. Jos he eivät muista jotain sanaa ruotsiksi, niin se tulee välissä suomeksi, taivutettuna ruotsin kieliopin mukaan. Varsinkin esikoinen muodostaa jo tosi luontevasti ruotsinkielisiä lauseita ja osaa kysellä ja selittää Aliaksessakin ruotsiksi hirmu hyvin.

Me ollaan luettu tosi tosi paljon ruotsinkielisiä kirjoja, oikeastaan melkein kaikki sadut ollaan luettu ruotsiksi viime aikoina. Toki joitain kirjoja suomeksikin, mutta sanotaanko vaikka niin että viitenä iltana seitsemästä iltasatu on ruotsiksi. Tässä on kovasti auttanut myös päiväkodin tuki, ollaan saatu lainata päiväkodista ruotsinkielisiä kirjoja aina kotiin niin pitkäksi aikaa kun ollaan haluttu. Yleensä tytöt ovat valinneet kolme kirjaa, ollaan pidetty niitä pari viikkoa ja palautettu ja sitten taas valittu uudet. Ollaan myös ostettu itse ruotsinkielisiä kirjoja, ja saatu niitä paljon myös lahjaksi kummeilta ja sukulaisilta.

Tytöt ovat katsoneet usein telkkarista Buu-Klubbenia, ja Netflixissä laitan usein kieleksi ruotsin kun he katsovat jotain elokuvaa tai lastenohjelmaa. Netflixissä on tosin se että kieli on Ruotsin ruotsia, eikä suomen ruotsia, niin siellä on välillä sellaisia sanoja joita tytöt eivät ole kuulleetkaan, ja ääntäminen on erilaista. Mutta hyvin he ovat jaksaneet katsoa ohjelmia silti. Kuunnellaan myös paljon suomenruotsalaista lastenmusiikkia kuten Arne Alligatoria, Djungeldrummania, Sos o Koppia ja muita. Etenkin päiväkodissa joulun alla livekeikan vetänyt Arne Alligator on ihan lemppari, sekä tietenkin Buu Klubbenista ja päiväkodin jumppatunneilta tuttu Hoppa på-biisi jota he luukuttavat aina ihan täysillä.

Enää ei ollenkaan jännitä että kykenisivätkö tytöt ruotsinkieliseen kouluun, aivan varmasti kykenevät. Esikoisella on vielä kaksi vuotta aikaa oppia ennen koulua, ja kuopuksella neljä. Ei ole epäilystäkään etteivätkö he voisi myös opiskella ruotsiksi sitten kun sen aika on.

Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä ruotsinkieliseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen muutenkin. Mä en koskaan, en kertaakaan lapsia viedessä tai hakiessa ole tuntenut että hoitajilla olisi liian kiire tai etteivät meidän lapset tai kukaan muukaan lapsi saisi tarpeeksi syliä tai huomiota. Ryhmät eivät ole kasvaneet, ja lapset ovat saaneet olla tutussa porukassa ja ympäristössä. Lapsilla on viikottain jumppaa, metsäretkiä, tunnekasvatusta ja ruotsinkielentunteja. Lapset ovat päässeet teatteriin, kirjastoon ja saaneet Arne Alligatorin esiintymään päiväkotiin. Silti päähuomio on vapaassa leikissä, laulussa ja arkipäivän asioissa. Niinkuin noin pienillä vielä kuuluukin. Tunnelma on tarpeeksi kodinomainen, eikä pätkääkään sellainen ”laitosmainen” kuten monet päiväkodeista kuvittelevat.

Meidän esikoinen sekoittaa språksoppaa vielä englanninkielellä, hän kun yleensä valitsee katsoa kaikki youtubevideot englanniksi. Hän kyselee kysymyksiä meiltä vanhemmilta englanniksi, ja osaa monia englanninkielisiä lauluja ja loruja. Numerot ja aakkoset hän on osannut englanniksi jo pitkään, mutta nyt hän kyselee sellaisia asioita kuin ”Where is my pony? There it is” tai ”What is this?”. Myös kuopus tuntee monet satuhahmot englanniksi, esimerkiksi Tyyris Tyllerö on heille ihan vieras käsite mutta Humpty Dumpty on tuttu munamies. Mä en koe että se haittaa mitään että opettelee itsenäisesti englantiakin, jossain vaiheessahan sen kuitenkin oppii. En tiedä auttaako ruotsin kieli siinä, mutta myös englannin ääntäminen sujuu tosi luontevasti.

Löytyykö mun lukijoista kaksikielisiä tyyppejä / perheitä? Miten teillä sujuu kielen oppiminen? Onko suomen kieli vahvempi vai heikompi kuin toinen kieli? Miten tuette toisen kielen opettelua?

Meillä on aika rento pukukoodi töissä, jokainen pukeutuu niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Koska mä olen meidän firman toistaiseksi ainoa naispuolinen henkilö, mulla on etenkin aika vapaat kädet, eivät jätkät tule mua neuvomaan pukeutumisasioissa. Viime viikolla valitsin kuitenkin vähän asiallisempaa päälle töihin, kun meidän toimisto muutti uusiin tiloihin keskustan MOWiin, ja en tiennyt minkälaista pukeutumistyyliä tilojen muilta käyttäjiltä löytyisi. Kuluneen viikon aikana on selvinnyt että mä voin edelleen jatkaa tutulla, hyväksi havaitulla linjalla: laittaa päälle ihan sitä mitä haluan.

Silloin kun aloitin työt mä oikein intoilin työvaatteista, haikailin bleisereiden, kynähameiden ja kauluspaitojen perään. Vuoden aikana on kuitenkin tullut huomattua että rennot vaatteet on vaan niin paljon mukavammat. Rakastan kyllä laittautua ja välillä on kiva lähteä vähän fiinimmässä työasussa liikenteeseen, mutta parasta on kun voi ottaa kengät pois ja olla villasukissa ja pehmeässä collarissa ja joustavissa superstretch-housuissa, ja istua miten sattuu.

Mulla tulee myös työpäivinä yleensä aika paljon käveltyä, yleensä n. 3-4km per päivä ja sen takia hyvät kengät on tosi tärkeät. Usein jalasta löytyy tennarit, mutta H&M:ltä reilu vuosi sitten ostetut tolppakorkoiset nilkkurit ovat myös olleet sen verran hyvät jalassa että myös niillä jaksaa kävellä.

Päivän asu / Takki H&M / Jakku Gina Tricot / Kauluspaita ZARA / Housut Gina Tricot / Kengät H&M / Lasit Ray Ban / Laukku  Rebecca Minkoff

Mun vähän siistimpi työasu sisälsi ohuen trenssityylisen mustan jakun, valkoisen epäsymmetrisellä helmalla varustetun kauluspaidan, mustat farkut ja korkeakorkoiset nilkkurit. Hiukset vääntelin lennokkaalle nutturalle minuutissa (kerrankin omasta mielestäni onnistui tämä vahingossa sutaistu kampaus). Päähän Ray Banit ja päälle musta klassinen villakangastakki, siinäpä se. Mun mielestä oikein simppeli ja toimiva perusasu töihin, ja ei nyt niin epämukavakaan kun en sentään farkkuja vaihtanut kynähameeseen.

Tsekatkaas muuten Oton uusi tukka samalla, se on aika päheä vaikka itse sanonkin! Herra luopui kasvatusprojektistaan ja vaihtoi sen hot violet -sävyyn ja tuttuun ja turvalliseen sivu- ja takasiiliin. Mä tykkään ja tyttöjen mielestä isi on myös tosi coolin näköinen. Saattaa ehkä olla että lähitulevaisuudessa mun ja Oton hiukset sopivat yhteen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Työasu hot or not? Millaisia työasuja teillä yleensä on?