Luukku 7: Kirjalahjat jouluun 2022 – joulun parhaat kirjat

07.12.2022

Kaupallinen yhteistyö: Kirja.fi

Tämän päivän luukusta löytyy kirjasuositukset koko perheelle tälle joululle. Joululahjavinkkejä toivotaan joka vuosi joulukalenteriin, ja kirjalahjat on ihan best, joten täältäpä tulee kirjavinkkejä!

Mä olen niitä ihmisiä, jolla pitää aina olla joululomakirja luettavaksi, koska jouluaaton jälkeisinä päivinä hengaillaan yökkäreissä, lämmitetään jouluruokaa ja otetaan rennosti. Joululoma on juuri sitä aikaa, kun ehtii lukea kokonaisen kirjan vaikka päivässä halutessaan, tai ainakin parissa. Tästä postauksesta löydät kirjasuositukset niin joulukirjafanille, dekkareiden rakastajalle, koululaisille kuin pienemmillekin lapsille. Nappaa vinkit talteen ja suuntaa kirjaostoksille! Kirja on aina hyvä joululahja ja tänäkin vuonna on ilmestynyt aivan liikaa hyviä kirjoja.

Postauksen kumppanina toimii pitkäaikaisen yhteistyökumppanini WSOY:n oma kirjakauppa kirja.fi jossa on käynnissä nyt ystävämyynnit 11.12. asti ja kaikki nämä kirjat saa tilattua sieltä 30% alella! Eli jos olet haaveillut jostain somehittikirjasta, tai ihastut mun kuvauksiin kirjoista, niin kannattaa tilata asap! 30% ale koskee kaikkia normaalihintaisia kirjoja (ei 2023 ilmestyviä kirjoja kuitenkaan).

Joulukirjafanin valinnat:

Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu

Kaltaiseni Bridgerton-fanit huomio! Krinoliinijoulu on täydellistä joululomalukemista! Krinoliinijoulu on periodidraama, joka sijoittuu 1800-luvun Ruotsiin. Se aloittaa uuden Joulu Ulltunassa -sarjan, joka aivan varmasti tarjoilee ihana lomalukemista seuraavinakin jouluina. Kirja on super viihdyttävä ja siinä tapahtuu koko ajan. En ole yleisesti mikään historiallisten romaanien ystävä itse, mutta tämä vei mut heti mukanaan, sillä tämä on enemmänkin kuin draamasarja, jossa tapahtuu koko ajan ja joka nyt vain sattuu sijoittumaan 1800-luvulle. Kirja on täynnä rakkautta, intohimoa ja joulun tunnelmaa.

 

Joanna Bolouri: Lahjoista parhain

Rakastin ihan valtavasta Joanna Bolourin viimevuotista joulukirjaa, joka meillä oli lukupiirikirjana. Siksipä valitsin (olin itse valintavuorossa sopivasti juuri joulun ajan kirjan valintaan) meille tänäkin vuonna joulukuun lukupiirikirjaksi Joanna Bolourin uuden joulukirjan. Kirja on nimeltään Lahjoista parhain ja se on nokkela, koukuttava ja hauska. Kirjassa on älyttömän herkullinen alkuasetelma: Nick saa potkut lakifirmasta, jossa on ollut töissä ja hänen pitkäaikainen snobityttöystävänsä jättää hänet. Nick päätyy töihin kauppakeskuksen joulupukiksi ja tapaa suloisen pikkupojan, jolla on vain yksi toive: voisiko joulupukki tehdä hänen äidistään taas onnellisen? Nick-joulupukki (tykkään siitä, että joulupukin nimi on Nick, vähän kuin St. Nicholas johon joulupukki pohjautuu) päättää auttaa pojan toiveen toteuttamisessa ja tutustuttaa tämän äidin ystävänsä Mattin kanssa. Matt ja Sarah ihastuvat toisiinsa, mutta myös Nick huomaa ihastuneensa itse Sarahiin! Miten tämä herkullinen tilanne päättyy, se selviää vain lukemalla!

Milly Johnson: Kaikkien joulujen äiti

Rakastan sellaisia romaaneja, jotka kertovat raskausajasta ja äitiydestä. Olen kuitenkin löytänyt harmillisen vähän hyviä sellaisia. Tänä jouluna mua on kuitenkin hemmoteltu aivan urakalla, sillä Milly Johnson on julkaissut kirjan nimeltä Kaikkien joulujen äiti, jonka aihe ylittää kaikki mun villeimmätkin toiveet: Se yhdistää vauvan odotuksen ja joulun ihmeet! Tämä kirja on vaan kertakaikkisen ihana ja kieltämättä vähän harmittaa, että JOUDUIN lukemaan tämän jo nyt etukäteen, koska jos joku on täydellinen kirja ahmaistavaksi parissa päivässä jouluyökkärit päällä niin tämä.

Eve, Annie ja Palma tutustuvat toisiinsa jouluvauvaa odottavien äitien kerhossa. Eve ja hänen miehensä Jacquesin vauvan laskettu aika on joulupäivänä. Eve suunnittelee pariskunnan vihkivalojen uusimista, mutta Even osittain omistaman teemapuiston ongelmat ovat viedä kaiken energian. Annie omistaa puolisonsa Joen kanssa pienen jouluisen paukkukaramellitehtaan. Annien ja Joe menevät onnesta sekaisin, kun Annien vaihdevuosioireiksi luulemansa tuntemukset paljastuvatkin raskaudeksi. Palma puolestaan on lupautunut rahapulassa sijaissynnyttäjäksi. Pariskunta, jolle Palma odottaa lasta, kuitenkin eroaa ja hänen on päätettävä, mitä tehdä raskauden suhteen. Ystävysten tarinat kietoutuvat yhteen ja saavat itkemään, nauramaan ja ihastumaan.

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi 

Paperipalatsi oli meidän lukupiirikirjana ja ensin minusta tuntui jotenkin haastavalta tarttua siihen, mutta kun juttelin kirjasta meidän lukupiiriläisten kanssa, innostuin ihan täysin ja kirja vei minut sen jälkeen ihan mukanaan! Paperipalatsi on täynnä valheita, rakkautta ja intohimoa. Moni asia on myös kirjassa ehkä hieman tulkinnanvarainen, muistelen ainakin, että meillä oli aika paljonkin eri käsityksiä siitä, miten kirjan tapahtumat lopulta menivätkään.

Kirja alkaa utuisena kesäaamuna ränsistyneessä mutta rakkaassa huvilassa Cape Codissa. Päähenkilö Elle on juuri pettänyt miestään nuoruudenrakkautensa kanssa ja kysyy nyt itseltään: miten tästä eteenpäin? Valitseeko Elle nuoruudenrakkautensa vai puolisonsa?  Ja mikä on se salaisuus, joka Ellen ja hänen nuoruudenrakkautensa kerran erotti? 

Dekkarit:

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Sofie Sarenbrant on yksi mun suosikkidekkaristeja ja Suojelusenkeli olikin yksi mun tämän vuoden lempparidekkareita. Sofie Sarenbrant on  toista maata kuin Fitzek ja Kepler, mutta Sarenbrantinkin kirjoissa käsitellään usein rankkoja teemoja, eivätkä ne ole ainakaan cozy crimea. Suojelusenkeli on osa Sarenbrantin Emma Sköld -sarjaa, joka on varmasti ainakin osalle teistä tuttu, koska olen siitä monta kertaa puhunut. Suojelusenkelissä Emman  työpari Krille on kadonnut jälkiä jättämättä, ja Emma on päättänyt löytää hänet. Emma ei luovu toivosta, vaikka tutkinta ei etene ja kuukaudet vaihtuvat. Samaan aikaan hylätystä mielisairaalasta löytyy julmasti murhatun miehen ruumis. Emma saa ratkaistavakseen uuden tapauksen Krillen katoamistapauksen rinnalle. Mutta liittyvätkö murhatun miehen tapaus ja Krillen katoaminen toisiinsa? 

Vera Vala: Italialainen peli 

Italialainen peli aloittaa uuden Milanoon sijoittuvan Salla Kotka -sarjan. Kirjoittaja Vera Vala kuljettaa taitavasti läpi kirjan lukuisia erilaisia juonikuvioita ja hahmoja, päähenkilön menneisyyden traumoja ja kysymyksiä. Osaan kysymyksistä saamme vastauksen, mutta pääjuonikuviot jäävät edelleen auki ja saavat janoamaan lisää Salla Kotkaa. Tempauduin heti mukaan tarinaan ja hahmot tuntuivat uskottavilta ja mielenkiintoisilta ensimmäisiltä sivuilta asti. Vera Vala on ripotellut kirjaan taidokkaasti kokemustaan niin psykologiasta kuin Italiassa asumisestakin. Kirjassa pureudutaan koukuttavan juonen siivin myös esimerkiksi Italian ja Suomen kulttuurieroihin ja naisen asemaan.

Italialaisessa pelissä ollaan sarjamurhaajien jäljillä (lempiaiheeni dekkareissa) ja aloittaessaan töitä oikeuspsykologina kirjan päähenkilö Salla Kotka tempautuu keskelle uhkaavia tapahtumia. Samalla kun Salla profiloi sarjamurhaajia ja sukeltaa synkkiin mieliin, hän yrittää päästä selvyyteen myös oman menneisyytensä kanssa. Tämä kirja ei ole mitään cosy crimea, vaan teemat ovat synkkiä, eikä kirja sisällä ihan kauheasti feel good -elementtejä. Kuitenkaan kirja ei ole mitään väkivaltamässäilyä.  Suosittelen tätä todellisille dekkarin ystäville hyvin lämpimästi.

Arttu Tuominen: Häväistyt

Häväistyt käsittelee verkossa piilevien saalistajien maailmaa. 13-vuotias tyttö katoaa, ja jäljet johtavat salaperäisen Peter Pan -nimimerkin luo. Kirjassa on paikoin myös kuvausta vammoista ja lapsiuhreista, joten ihan herkimmille en tätä kirjaa suosittele. Kirja ei kuitenkaan keskity raakuuksilla mässäilyyn, vaan on täynnä uskottavaa dialogia, perhesuhteita ja kiinnostavia juonenkäänteitä. Toki jo aihe itsessään on rankka. 

Häväistyt on tiukasti ajassa kiinni ja niin hyvin kirjoitettu, että sopii hyvin myös kirjallisempien rikosromaanien ystäville. Kiinnostavaa Delta-sarjasta tekee mun mielestä myös erityisesti se, että Tuominen antaa sarjan kussakin osassa äänen saman poliisitiimin eri henkilöille. Sarjan osat ovat itsenäisiä, eli ne voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Tässä osassa tarinan pääosassa on vanhempi konstaapeli Linda Toivonen, jonka oma tytär on saman ikäinen ja samassa koulussa kuin kadonnut tyttö. Kirja koukuttaa ekoilta sivuilta lähtien ja tapahtumat etenevät vauhdilla. Kirja pitää otteessaan loppuun asti, eikä juoni ole millään tavalla ennalta arvattava. 

Sebastian Fitzek: Sielunmurskaaja

Sielunmurskaaja on  jopa tällaiselle karmeiden kirjojen ehdottomalle fanille ihan next level. Ensimmäistä kertaa ikinä mietin jo ekojen sivujen aikana, että en tiedä pystynkö lukemaan loppuun. Mutta pystyin mä. Ja tykkäsin. Saksan kaikkien aikojen menestynein jännityskirjailija Sebastian Fitzek on erikoistunut sairaalamaailmaan sijoittuvien dekkareiden kirjoittamiseen, vaikka ei lääkäri olekaan. Hän on kuitenkin selkeästi mestari kuvailemaan ja herättämään tunteita niin, että tuntuu kuin olisi itse kärpäsenä katossa siellä maailman järkyttävimmässä ja pelottavimmassa sairaalamiljöössä, jossa ihmiset ovat haavoittuvimmillaan ja ammattilaisten armoilla.

“Sielunmurskaajaksi nimitetty rikollinen on kiduttanut kolme ihmistä täysin katatoniseen tilaan, ja ainoa vihje tekijän henkilöllisyydestä on jokaisen uhrin käteen jätetty arvoituksellinen muistilappu. Kolmannen uhrin jälkeen Sielunmurskaaja katoaa jäljettömiin, ilmeisesti sadistiseen leikkiinsä kyllästyneenä.”

Lars Kepler: Hämähäkki

Hämähäkki on Lars Keplerin yhdeksäs Joona Linna -sarjan kirja ja ei tarvinnut kyllä pettyä tälläkään kertaa. Kirjalla on todella korkea arvosana esim. BookBeatissa ja myös minä annan sille täydet viisi tähteä! Rakastan sitä miten Lars Kepler paljastaa ensin jotain ratkaisevaa kirjan lukijalle, mutta ei vielä rikosta selvittäville Joonalle ja Sagalle, ja näin piinaa lukijaa, kun joutuu jännittämään tajuavatko he vihjeen ajoissa. Rakastan sitä, miten kirja yllättää aina vain loppuun asti, eikä mikään tapahtuma ole ennalta arvattavissa! Rakastan Joona Linnan inhimillistä hahmoa, jossa on jotain todella suomalaista, vaikka hän onkin ruotsalaisten luoma keksitty hahmo. 

Kirjassa on todella pelottavia käänteitä ja tapahtumat etenevät erittäin nopeassa tahdissa. jokainen uusi luku on täyttä tykitystä ja se sopii mulle. Olin erityisen fiiliksissä siitä, kun Saga Bauer palasi Joonan rinnalle selvittämään julman sarjamurhaajan liikkeitä, koska Joona ja Saga ovat lyömätön parivaljakko! Lars Keplerin kirjat sisältävät yksityiskohtaista kuvausta rikoksista ja uhreista, eivätkä sovi kaikkein herkimmille. Mutta jos rakastat piinaavaa jännitystä, äärimmäisen taitavasti ja elävästi kuvattuja tapahtumia ja kekseliäitä ja monipolvisia juonikuvioita, jotka kietoutuvat toisiinsa koko sarjan ajan, tulet rakastumaan Lars Kepleriin. Jos jotain saisin toivoa niin sitä toivoisin, että tänään olisi se päivä kun otan ekan Lars Keplerin kirjan käteen ja saisin vielä lukea uudestaan ekaa kertaa ne kaikki!

Lasten & koululaisten kirjat:

Camilla Brinck: Musse ja Helium-sarja 

Tätä 5-10-vuotiaille sopivaa, Ruotsissa ja Norjassa valtavan suosion saavuttanutta kirjasarjaa voin suositella täydestä sydämestäni. Suomeksi on ilmestynyt nyt jo kolmas osa:  Musse & Helium: Seikkailu Lindriziassa. Alkuperäiskielellä eli ruotsiksi sarjasta on ilmestynyt jo viisi osaa ekaa sarjaa ja useampi osa tokaa sarjaa, ja meidän koululaiset on lukeneet ne kaikki. Meidän 5-vuotias ei vielä jaksa lukea näitä itsekseen, mutta ollaan luettu niitä yhdessä ja hänkin tykkää kovasti. 

Camilla Brinckin luomien sympaattisten hiirisisarusten Mussen ja Heliumin seikkailut pursuavat jännitystä, huumoria ja fantasiaa ja viihdyttävät koko perhettä. Musse ja Helium asuvat Camillan luona aivan tavallisina lemmikkeinä, kunnes eräänä päivänä seinään avautuu salaperäinen hiiren mentävä kolo. Uteliaat sisarukset lähtevät tutkimaan koloa ja päätyvät salaiseen satumaailmaan, missä heidän on ratkottava kuninkaallinen tehtävä. Erityisen upeita ja viihdyttäviä kirjoista tekee niiden runsas ja värikäs, elokuvallinen kuvitus. 

Maaret Kallio & Susanna Ruuhilahti: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky

Maaret Kallion ja Susanna Ruuhilahden uuden satutietokirjasarjan aloitusosa Murkens ja hirmuinen syysmyrsky vei mun sydämen! Ihana, hurmaava hellyyttävä tarina tunne- ja vuorovaikutustaidoista. Metsän eläimistä kertova vauhdikas kirjasarja käsittelee erilaisia tunteita pelosta iloon ja kiukusta innostukseen sekä opettaa lapselle taitoja toimia yhdessä muiden kanssa.

Kirjan päähahmot Murkens ja Hentola ovat juuri voittaneet mahalaskun maailmanmestaruuden, kun hirmuinen syysmyrsky nousee. Koko kylästä menee sähköt, ja kaverusten on lähdettävä hakemaan tulta. Kirja käsittelee pelkoa ja opettaa kannustamaan kaveriakin, vaikka itseäkin jännittäisi. Aivan ihana kirja, kertakaikkiaan! 

Nata Salmela, Jasmin Hamid & Anna Salmisalo: Raha. Missä se kasvaa ja mihin se katoaa?

Natan ja Jasminin kirjoittama RAHA -kirja on ihan mahtava! Siinä on ajassa kiinni olevat hahmot ja tärkeitä oppeja rahasta, lapsille sopivasti selitettynä. Juuri tällaisen kirjan mäkin olisin tarvinnut jo omassa lapsuudessa. Kirjan äärellä on herännyt paljon kiinnostavia keskusteluita yhdessä lasten kanssa, sillä kirjassa on valmiita hyviä kysymyksiä, mistä voi yhdessä jutella. Niistä keskustelut ovat lähteneet rönsyilemään vaikka mihin suuntaan. Suosittelen tätä kirjaa kaikille lapsiperheille.

Timo Parvela: Melkein mahdoton tehtävä

Melkein mahdoton tehtävä -sarja on 9+-ikäisille suunnattu mysteerisarja, joka saa aivonystyrät raksuttamaan. Kirjan huumori on brittityylistä ja synkeänhauskaa, vähän saman tyylistä kuin Roald Dahlin kirjoissa. Elias on tullut hirveän Paula-tädin luo vauvana pyykkikassissa eikä hänellä 12-vuotiaanakaan ole muuta vihjettä syntyperästään kuin nilkkaan tatuoitu tähtikuvio. Elias löytää kaatopaikalta kännykän, jonka viesteissä on perhekuva – ja perheen vauvan nilkassa on tutun näköinen tähti. Kun kännykkä lähettää Eliakselle mahdottomalta kuulostavan tehtävän, hän ei voi kieltäytyä. 

Dav Pilkey: Kapteeni Kalsari seikkailee (nelivärinen)

Klassikkosarja Kapteeni Kalsarin ensimmäinen osa, Kapteeni Kalsari seikkailee, on ilmestynyt nyt nelivärisenä versiona! Kapteeni Kalsari on maailmankuulu menestystarina, josta on tehty leffakin. Hulvaton sarja naurattaa lapsia höperöillä jutuilla ja tästä kirjasta se kaikki alkaa. Meilläkin on hyllyssä monen monta Kapteeni Kalsaria, mutta niin vaan tämä ykkösosakin meni kuin kuumille kiville edelleen. Erno ja Huuko ovat luoneet oman hahmon, Kapteeni Kalsarin, josta he keksivät ja piirtävät tarinoita. Kapteeni Kalsarin henkilöllisyys on niin salainen, ettei edes hän itse tiedä sitä! Kirjassa on kuitenkin mukana uutta ennen julkaisematonta tietoa Kapteeni Kalsarin alkuperästä, joten jo kokeneempien Kalsarifanien kannattaa lukea se.

Muistuttelen vielä, että Kirja.fi on tosiaan sunnuntaihin 11.12.2023 asti käynnissä ystävämyynnit ja niiden ajan kaikki normaalihintaiset jo ilmestyneet kirjat saa ostettua 30% alennuksella! 


Luukku 1. Lasten valitsemat joulukoristeet 2022

01.12.2022

Tervetuloa vuoden 2022 blogijoulukalenterin pariin! Nyt onkin meneillään juhlavuosi, sillä tämä on jo KYMMENES kerta kun teen blogijoulukalenterin!  Tänäkin vuonna tulet löytämään joulukalenterista jouluista sisältöä aattoon asti. Blogijoulukalenteirn tekeminen on aina mun vuoden kohokohtia, koska rakastan niin paljon joulua ja rakastan tarjota jouluisaa inspiraatiota muillekin joulun alla. Kalenterista löydät DIY-juttuja, ruoka- ja leivontaohjeita, koristeita ja sekä pohdintaa liittyen joulun viettoon. Uusi luukku ilmestyy joka aamu klo 05.00!

Ensimmäinen luukku sisältää tuttuun tapaan meidän lasten tälle vuodelle valitsemat joulukoristeet. Meillä on lasten kanssa joulukoristeperinne, jonka mukaisesti tänäkin vuonna meidän lapset saivat valita jokainen yhden uuden koristeen meidän joulukuuseen.

Kertauksen vuoksi kerron, että meidän joulukoristeperinteen ideana on siis se, että joka vuosi lapset saavat valita yhden uuden koristeen siihen asti, että muuttavat omilleen asumaan. Sitten he saavat muutossa mukaansa kaikki ne itse valitut koristeet, niin ei ole ainakaan ihan tyhjä joulukuusi sitten! Esikoiselle onkin kertynyt jo hurja määrä koristeita ja kaikilla lapsilla tulee olemaan kiva ja erityinen oma kokoelma sitten aikuisena. Kaikkien lasten kohdalla ollaan aloitettu koristeiden kerääminen vauvavuonna siitä, että he ovat saaneet oman syntymävuotensa Weisteen ”Baby’s first Christmas” -pallon, ja näin myös viime vuonna meidän 21-babylle ostettiin tuo pallo. Tänä vuonna hän pääsi valitsemaan itse ensimmäisen koristeen.

Taaperon valitsema joulukoriste 2022:

Hän valitsi hyvin pitkään ja hartaasti omaa koristettaan, mutta lopulta hän päätyi valitsemaan pinkin kylpyankan näköisen koristeen. Valitettavasti hän pudotti koristeen lattialle ripustaessaan sitä kuuseen ja siltä meni nokka rikki. Ripustettiin se kuitenkin paikoilleen väliaikaisesti, pitää korvata se vielä uudella ehjällä ennen joulua. Taaperon mielestä ankka sanoo ”kotkot” ja hän kutsuu sitä nimellä ”kakka”. Kyllähän ankka ja kakka kieltämättä kuulostavat hieman samalta.

5-vuotiaan valitsema joulukoriste 2022:

Tänä vuonna myös 5-vuotias valitsi koristetta pitkään ja hartaasti. Hänen kanssa käytiin yhteensä neljä kertaa katselemassa joulukoristeita marraskuun aikana, ennen kuin hän lopulta päätti minkä halusi. Hän päätyi tänä vuonna valitsemaan suloisen koiran, joka on kaakaomukissa. Huomaan selkeän teeman, sillä myös viime vuonna hän päätyi koira-aiheiseen koristeeseen.

9-vuotiaan valitsema joulukoriste 2022:

Meidän 9-vuotias oli varsin suoraviivainen koristevalinnassaan. Hän päätyi valitsemaan kauniin lasisen hunajapurkin, joka ihastutti minuakin. Se on ihana lisä meidän joulukuuseen!

11-vuotiaan valitsema joulukoriste 2022:

Heti kun näin Starbucksin pahvimukia muistuttavan joulukoristeen, olin melko varma, että joku meidän lapsista päätyy valitsemaan. En siis varsinaisesti yllättynyt, että esikoinen iski silmänsä siihen heti ja päätyi valitsemaan sen, vaikka tarjolla oli paljon muitakin kauniita koristeita. Tumman vihreä muki sopii upeasti yhteen joulukuusen kanssa.


Kerrossängyllä jaettu huone: sängyt päällekkäin, enemmän lattiatilaa

09.11.2022

Kuten moni varmasti tietää, meidän kodissa asuu kuusi ihmistä, mutta meillä on vain kolme makuuhuonetta. Koululaiset ovat tänne muuton jälkeen nukkuneet yhteisessä huoneessa, jossa kummallakin oli oma puoli, mutta ei kuitenkaan mitään tilanjakajaa. Kesän aikana lapset alkoivat haaveilla, että ostaisimme Kallax-hyllyn Ikeasta. Hyllyllä huonetta saisi hieman jaettua ja kumpikin voisi maalata oman puolen seinät haluamallaan värillä. Aloimme mittailemaan ja suunnittelemaan ja tulimme siihen tulokseen, että jos jaamme huoneen hyllyllä, mutta pidämme muuten kalusteet samalla tavalla, kummallekin jäisi ihan todella vähän lattiatilaa. Niinpä aloimme miettimään muita ratkaisuja, miten yhdestä huoneesta saadaan kaksi. Törmäsin elokuun alussa Pinterestissä hauskaan ideaan: huoneen jakaminen kerrossängyllä. Näin lattiatilaa jäisi yhden sängyn verran enemmän. Ja innostuimme kaikki tästä nerokkaasta ideasta! Se oli meille hyvä tapa saada yksi huone jaettua kahdeksi huoneeksi.

Alkusyksy makusteltiin ideaa, mietittiin järkevintä toteutustapaa ja materiaaleja. Halusimme rakentaa sängyn ympärille väliseinät niin, että toinen puoli näkyy vain toiselta puolelta ja toinen toiselta puolelta. Näin lapset saisivat mahdollisimman paljon omaa tilaa kuitenkin yhden huoneen sisällä. Pikkuhiljaa meille alkoi hahmottua, että rakennamme alasängyn toiselle sivulle väliseinän liimapuulevyistä ja yläsängyn toiselle puolelle valoa läpi päästävän rimaseinän mäntyrimoista. Sängyksi valikoitui yksinkertainen ja kaunis Ikean puinen Mydal, jonka patjakoko on 90×200.

12 neliön huoneesta kaksi 8,5 neliön huonetta

Huoneen koko on n. 3,3 metriä kertaa 3,6 metriä, mikä tarkoittaa yhteensä 11,98 neliötä. Kun huoneen jakaa sängyllä kahtia, kummallekin jää sängyn viereen lattiatilaa 1,3 x 3,6 metriä. Kun sängyn laskee mukaan kummankin oman huoneen mittoihin, molemmille jää ikiomaa tilaa n. 8,5 neliötä, mikä on kuitenkin ihan hyvä määrä. Toki huoneista tuli kompaktit, mutta kuitenkin niihin mahtuu kaikki tarvittava: sänky, oma vaatekaappi, työpöytä ja tuoli sekä säilytystilaa seinälle.  Lisäksi sängyn päätyyn jää runsaasti vielä yhteistä tilaa, johon voi tehdä esimerkiksi rentoutumis- ja lukunurkan.

Väliseinä kerrossänkyyn

Pohdimme alemman väliseinän tekemiseen erilaisia ratkaisuja, kuten vanerilevyä ja erilaisia liimapuulevyjä. Mielessä kävi myös jokin yksinkertaisempi ratkaisu, kuten verhot. Minä olin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kun nyt lähdetään jakamaan huonetta kahtia, niin tehdään se sitten kerralla kunnolla, niin, että kummallakin on oikeasti omaa seinää siinä välissä. Päädyimme mäntypuiseen kotimaiseen Lamboard-liimapuulevyyn, jonka sävy oli täydellinen match mäntyisen Mydal-kerrossängyn kanssa. Sängyn vasemmalle sivulle tuli kaksi 60×200-liimapuulevyä ja yksi 40×200 kokoinen liimapuulevy, sängyn päätyyn kaksi 60×200-kokoista, joista toinen sahattiin kapeammaksi. Sängyn oikealle sivulle rimaseinän kaveriksi tuli vielä yksi 60×200-liimapuulevy, jotta ilme oli selkeä ja yhtenäinen.

Rimaseinä kerrossängyn yläsänkyyn

Koska huoneessa on ikkuna vain yhdellä seinällä, oli selvää, että huoneen jakajan täytyy päästää myös valoa läpi. Näin marraskuussa on muutenkin todella harmaata ja pimeää, eikä huone kylve juurikaan valossa, mutta silloin kun valoa on, sen pitää tulla molemmille puolille huonetta. Siksi valitsimme ylemmäksi väliseinäksi rimaseinän. Rimat tilasin Hattulan Puu -nimisestä kotimaisesta puufirmasta Porvoosta, jonka löysin ihan vaan googlaamalla. Soitin sinne aamulla yhdeksän maissa ja tein tilauksen ja kello 14 saatiin hakea valmiiksi sahatut rimat. Tosi mukava palvelu ja rimat olivat todella siistejä ja laadukkaita.

Valitsimme 21×21 milliset rimat, jotka olivat sopivan kapeita. Rimojen väleihin jätimme 1,5x riman kokoisen välin, jotta valoa pääsee mahd. paljon läpi. Emme halunneet liian suuria välejä, jolloin seinästä näkisi liikaa toiseen huoneeseen, tai liian pieniä välejä, jolloin valo jää vain toiseen huoneeseen. Alkuperäisen ohjeen rimaseinään löysin Valeäidin blogista. Heidän kotonaan on upea rimaseinä olohuoneessa! Meidän seinän toteutus oli hieman yksinkertaisempi, koska rimaseinän korkeus on alle metrin, jolloin tukipuita ei tarvita niin kuin koko huoneen korkuisessa rimaseinässä. Mutta kannattaa ehdottomasti kurkata Insinöörin tekemät yksityiskohtaiset ohjeet ja materiaalilistaus, niistä sai hyvin käsityksen siitä, miten homma pitää hoitaa.

Kerrossänky huoneen jakajana

Tarvikkeet ja hinnat:

1 Ikea Mydal-kerrossänky tarvikkeineen (249€)

Kuusi 18x600x2000 kokoista liimapuulevyä (30-40€/kpl yhteensä n. 180-240€)

Yksi 18x400x2000 kokoinen liimapuulevy (25-30€/kpl)

45 kappaletta 21×21 kokoisia halutun väliseinän korkuisia rimoja (Meillä kaikkien mittatilausrimojen hinnaksi tuli 140€)

2 kappaletta 21x21x2000 kokoisia rimoja

Pistosaha

2 puristinta (voi olla enemmänkin)

Ruuvinväännin

Kulmarautoja (ainakin 20kpl)

Erikokoisia puuruuveja (rimaseinään 90kpl 3,5×30 ruuveja rimoille ja vielä ainakin 10kpl rimaseinän kiinnitykseen kattoon ja sänkyyn). Ruuveihin ja kulmarautoihin meni n. 10-15€

BUDJETTI:  yhteensä suunnilleen tilanjakajan materiaaleihin: 249+210+26+140+12= 637€.

Meiltä sattui löytymään onneksi kaikki tarvittavat työkalut pistosahasta puristimiin ja ruuvinvääntimeen, mutta jos ei itseltä löydy, niin niitä voi vuokrata melko edullisesti esimerkiksi Clas Ohlsonilta.

Tilanjakaja-kerrossängyn yksinkertainen kuvallinen rakennusohje:

1. Kokoa kerrossänky  muuten ohjeen mukaisesti, mutta jätä portaat sekä portaiden puolella olevan yläsängyn ylälaita asentamatta paikoilleen. 

2. Aseta kerrossänky paikoilleen ja kiinnitä seinään ohjeen mukaisesti.

3. Kiinnitä ensimmäinen liimapuulevy kulmaraudoilla tukevasti sängyn runkoon! Huom! Liimapuulevyn alareunaan kannattaa laittaa pieniä huopatassuja tiheästi, levyt ovat painavia ja voivat naarmuttaa lattian, jos paino lepää suoraan sen päällä. 

4. Kiinnitä toinen liimapuulevy kulmaraudoilla samoin kuin ensimmäinenkin, nyt huopatassut voi jättää pois. 

5. Ylimmäksi tulee kapeampi 40×200 kokoinen liimapuulevy. Sahaa kolmanteen liimapuulevyyn sopivan kokoinen  kulkuaukko yläsänkyyn pistosahalla. Hio sahatut kohdat. 

6. Kiinnitä kolmas liimapuulevy kulmaraudoilla tukevasti edellisten jatkoksi. 

7. Kiinnitä sängyn päätyyn 60×200 kokoinen liimapuulevy niin, että levyä tulee yli vasemmalta sivulta n. 10cm. Tähän tulee kiinni yläsängyn tikkaiden toinen sivu. Sahaa kolmas liimapuulevy kapeammaksi, jotta se istuu sängyn reunan kanssa hyvin. Hio sahattu reuna. Muista huopatassut levyn alaosaan!

8. Kiinnitä viides liimapuulevy tukevasti sängyn päätyyn. Muista huopatassut!

9. Sitten on aika käydä rimaseinän kimppuun. Mittaa sopiva väli rimoille, asettele rimat paikoilleen ylä- ja alariman väliin (käytä aina rimojen välissä sopivaa mittapalaa, ja tee välillä tarkistusmittauksia). Ruuvaa rimat paikoilleen ensin toisesta reunasta ja sitten toisesta. 

10. Kiinnitä rimaseinä yläsängyn toisen reunan laitaan, sängyn runkoon ja kattoon tukevasti kulmaraudoilla. 

11. Sahaa viimeinen liimapuulevy sopivan kokoiseksi peittämään Mydal-sängyn alkuperäisen laidan.

12. Kiinnitä lopuksi viimeinen liimapuulevy sängynlaidan peitoksi tukevasti kulmaraudoilla. 

13. Rakenna tikkaat yläsänkyyn sängystä yli jääneiden toisen puolen laitojen paloista. Kokeile yläsängyn omistajan kanssa sopiva väli tikkaille, jotta kiipeäminen sänkyyn ja sieltä pois on helppoa. Kiinnitä tikkaat tukevasti liimapuulevyn läpi sänkyyn ja sängyn päätylevyyn.

Huom! Päätylevyn ja sivussa olevien liimapuulevyjen väliin jää n. 1,5cm rako toiselle sivulle, joka menee piiloon, kun tikkaiden toinen tukipuu kiinnitetään siihen. Tämän raon voi myös välttää ostamalla pidempiä ja kalliimpia 3300mm pitkiä liimapuulevyjä ja sahaamalla ne tismalleen oikean kokoisiksi. Silloin tikkaat voi kiinnittää toiselta puolelta suoraan päätylevyyn ja lopputulos on siistimpi. Se tulee kuitenkin huomattavasti kalliimmaksi ja myös hävikkipuuta jää silloin todella paljon. Meille lopputuloksen ei tarvinnut olla täydellinen, joten mentiin sillä vaihtoehdolla, joka tuli edullisemmaksi.

Huoneen jakaminen ja sisustaminen

Sänkyjen jako meni lapsilla todella kivuttomasti. Toinen halusi ehdottomasti yläsänkyyn ja toinen taas oli innoissaan pesämäisestä alasängystä. Kummallekin oli ihan sama kumpi saa ikkunallisen puolen, joten mentiin itse sen pohjalta, kummalle puolelle oli järkevämpää laittaa yläsänky.

Ostimme huoneisiin lisäksi Ikeasta uudet vaatekaapit, joissa on liukuovet. Kummallekin tuli 117cm leveä oma liukuovikaappi huoneiden päätyseinille. Kaapeissa ja kaappien päällä on runsaasti säilytystilaa. Toiselle tuli nyt meidän vanha Ikean Vittsjö-työpöytä, joka on sopivan kapea ja siro. Toisella taas on huoneessaan väliaikaisesti meidän piano alakerrasta. Pianon paikalle tuli joulun ajaksi joulukuusi ja lapsi halusi siksi aikaa pianon omaan huoneeseen, jotta voi soitella paljon. Sitten, kun piano lähtee takaisin omalle paikalleen, laitamme sen tilalle työpöydän. Voi tosin olla, että piano siirtyy jo aiemmin meidän makkariin, jos kiva ja sopiva työpöytä löytyy.

Sänkyjen päädyssä on tosiaankin nyt lasten yhteistä tilaa, kun purimme siitä vanhat vaatekaapit pois. Tähän yhteiseen tilaan on nyt laitettu meidän 5-vuotiaan vanha pehmustettu säilytyspenkki, sekä muutamia Ikean Eket-seinähyllyjä, joita ostimme käytettynä Torista. Tämä päätyseinän tila tulee varmasti elämään ja kehittymään, kuten huoneet myös. Mitään ei vielä ole kalusteiden suhteen lyöty lukkoon, muuta kuin itse sänky sekä ne vaatekaapit. Jaan mielelläni lisää kuvia huoneesta sitten, kun sisustus on lopullisesti valmis.

Koululaiset ovat omiin huoneisiinsa aivan super tyytyväisiä ja ovat niiden valmistumisesta asti kiitelleet meitä päivittäin. Se on ollut ihanaa! Lopputuloksesta tuli parempi ja enemmän ”omat huoneet” kuin he osasivat edes haaveilla. Niin kauan kuin lapset ovat tähän ratkaisuun tyytyväisiä, niin tällä mennään. Jos joskus tulee tilanne, että he kaipaavat enemmän omaa tilaa ja ovea, jonka voi laittaa kiinni, niin sitten mietitään uudelleen sen pohjalta, mitä tehdään.

Mun mielestä on mielenkiintoista ja hauskaakin pyöritellä olemassaolevia kalusteita ja neliöitä ja miettiä uusia innovatiivisia ratkaisuja. Se on aina ollut meidän juttu, josta me nautimme. Rakastamme tätä kotia ja haluaisimme asua tässä niin pitkään kuin mahdollista, koska se palvelee meidän tarpeita todella hyvin kaikin puolin. Toivottavasti tästä ohjeesta on iloa jollekin, joka on kenties samanlaisessa tilanteessa.  Ja multa saa aina kysyä, mikäli kaipaa neuvoja tai lisätietoa!


Terassilasitus syksyllä ja talvella, mitä hyötyä on asentaa lasitukset loppuvuodesta?

30.10.2022

Kaupallinen yhteistyö: Lumon Oy

Syksy on todella saapunut ja melkein kaikki lehdetkin ovat jo lähteneet puista. Vaan eipä ole tarvinnut haravoida terassin lasitettua osaa, ai että! Se on edelleen ihanan kutsuva ja käytettävissä kuten ennenkin. Meidän piha on täysin puiden ympäröimä joka puolelta, joten haravoitavaa riittää koko perheelle. Se, että yksi 12 neliön alue jää Lumon lasituksen ansiosta nyt täysin ilman lehtiä on jo todella iso helpotus. Ja on ollut ihanaa, kun terassilla on voinut hengailla vielä tälläkin viikolla mukavan lämpimissä tunnelmissa neule päällä ja villasukat jalassa. Meidän lasitus on asennettu ehkä perinteiseen tapaan kesällä, mutta tiesitkö, että terassilasituksen voi asentaa myös syksyllä tai talvella ja se on jopa kannattavaa silloin? Minä en tiennyt, mutta nyt kerron teille lisää sen hyödyistä.

Kuten tässä heti ekana fiilistelin, niin terassilasitus suojaa terassia ja kalusteita syksyn ja talven sääilmiöiltä, sateilta ja roskilta. Jos ottaa lasituksen mukana vielä terassin katonkin Lumonilta, niin ei käy yhtä huonosti kuin meille, että alkusyksyn järkyttävän voimakas raekuuro rei’itti meidän vanhan alkuperäisen terassin valokatteen aivan reikäjuustoksi. 

Olisi kannattanut meidänkin suosiolla ottaa samalla uusi katto terassille Lumonilta kesän alussa kun otettiin lasitus, mutta ei meillä käynyt mielessäkään, että näin voisi käydä! Nyt meillä onkin kovasti harkinnassa, jos vielä vaihtaisi valokatteen tilalle Lumonin lasikaton. Ei nimittäin kovin montaa kertaa haluta joutua tilanteeseen, jossa kate on täynnä reikiä ja vesittää täysin upean terassilasituksen hyödyt.

Lasitetulta terassilta ei tarvitse siirtää kalusteita talvisäilöön, vaan päinvastoin: sen voi sisustaa ihanaksi syksyiseksi tai talviseksi tilaksi, jossa voi aurinkoisina päivinä edelleen nautiskella päiväkahvit vaikka viltin (ja halutessaan lämmittimen) kanssa. Meillä on siellä myös villasukkakori, niin voi ottaa lämmittävät sukat jalkaan. Lasitetulla terassilla tarkenee vallan mainiosti vielä ja lämpötilassa on selkeä ero verrattuna lasien ulkopuoliseen terassiin.

Sateisina päivinä lasiterassilla voi edelleen pelata kuivana jalkapalloa lasten kanssa ja nauttia samalla sateen ropinasta. Ja nyt talveksi ajateltiin mahdollisesti nostaa meidän ilmatäytteinen poreallas lasiterassille. Se ei ole ollut kovassa käytössä, kun mekin ollaan ehdottomasti haluttu säästää energiaa. Mutta voisi sen lämmittää ehkäpä jouluaatoksi, haaveilen ihanista jouluporeista toivottavasti kauniin lumisen maiseman ympäröimänä. HUOM! Jos poreallasta lämmittää lasiterassilla, on tärkeää pitää lasit auki, jotta ilmanvaihto toimii ja lasit eivät mene huuruun ja jäädy! Mutta nyt menen jo vähän asioiden edelle. 

Me ollaan ainakin oltu vähän laiskoja muutenkin kalusteiden talvisäilömisessä, joten terassilasitus helpottaa meidän elämää tosi paljon, kun niitä ei tarvitse siirrellä. Pihassa on yllättävän paljon huolehdittavaa ympäri vuoden ja jokainen pienikin helpotus on meille oikein toivottu! Lasituksella on iso vaikutus asumismukavuuteen ja se pidentää terassin käyttöaikaa parhaimmillaan jopa muutamalla kuukaudella niin syksyllä kuin keväälläkin. Meidän kompaktissa suurperheen kodissa se lisätila on todella arvostettua.

Olemme olleet erittäin tyytyväisiä terassin tuomaan lisätilaan, kuten olen kertonutkin. Mutta etenkin tämänhetkistä maailmantilannetta ja talvea 2022 ajatellen terassilasituksella on yksi aivan huikea hyöty, jota ei tajuttu edes etukäteen: lasiterassi voi auttaa säästämään energiaa. Se toimii puskurialueena kodin sisätilan ja ulkoilman välillä, joten se voi tuoda säästöä myös lämmityskuluissa. Siihen kuinka paljon säästöä kertyy vaikuttaa toki moni asia, kuten rakennuksen ikä, lasitetun tilan koko, ilmansuunnat sekä lasituksen sijainti suhteessa rakennukseen. Lasituksen tyyppi on ratkaiseva tekijä, eli onko terassi valmiiksi katettu kuten meillä, vai sisältyykö lasitukseen myös lasikatto.

Vaikka meidän valokate ei ehkä eristä niin tehokkaasti kuin lasikatto, niin meillä ei esimerkiksi vieläkään ole alakerrassa edes lämmitys päällä, koska meillä on mukavan lämmintä edelleen. Ei tarvita sisällä villasukkiakaan vaan normaalit sisävaatteet riittää. Lasiterassin lisäksi siihen toki vaikuttaa se, että meillä on moderni ja energiatehokas kivitalo, joka varastoi hyvin lämpöä. Mutta ei siitä lasituksesta ainakaan haittaa ole meillekään!

Kivitalosta tuli muuten mieleen, että lasituksessa on vielä kolmaskin kiistaton hyöty ympäri vuoden: se suojaa rakennuksen julkisivua sään vaikutuksilta ja vähentää siten remontin tarvetta. Mitä isompi alue on lasitettuna, sitä enemmän julkisivua on suojattuna. 

Jos teillä on ollut terassilasituksen hankinta mielessä, niin nyt on oikein hyvä hetki laittaa Lumonille viestiä ja tilata ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti, joka ei sido mihinkään. Käynnin aikana saa hinta-arvion lasituksen hankinnalle ja pääsee kuulemaan lisää Lumonin erilaisista lasitusvaihtoehdoista. Kannattaa myös lukea Lumonin sivuilta lisää lasituksen hyödyistä, siellä on todella kattavasti tietoa ja paljon inspiraatiokuvia erilaisista terasseista. 


Suloinen ystävänpäivälahjaidea + alekoodi Daniel Wellingtonille

04.02.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Daniel Wellingtonin kanssa.

Helmikuu on meille ihana rakkauden kuukausi, kun saadaan juhlia niin kuopuksen syntymäpäivää, hääpäivää, vuosipäivää kuin ystävänpäivääkin. Rakkaudentäyteisiä juhlia riittää muutenkin tavallista lyhyemmässä kuukaudessa joka viikolle. Kummatkin rakastamme pieniä yllätyksiä ja toisen ilahduttamista joskus pienillä muistamisilla. Helmikuussa tehdään usein niin, että juhlistetaan näitä kaikkia päiviä ihan vaan yhdellä lahjalla. Tänä vuonna meidän lahja toisillemme on meidän suuret hääpäiväbileet, joita ollaan suunniteltu ja toteutettu jo pitkään.

Sain kuitenkin aivan ihanan ystävänpäivälahjan myös tämän Daniel Wellingtonin kaupallisen yhteistyön myötä, jossa valitsin itselleni Daniel Wellingtonin sivuilta kauniin ystävänpäivä-lahjapakkauksen. Lahjapakkaus sisältää yhden nahkarannekkeisen Daniel Wellingtonin kellon, suloisen kelloon kiinnitettävän sydäncharmin sekä tyylikkään uutuus-rannekorun. Pakkauksia on sivuilla useita erilaisia ja kelloja ja rannekoruja sekä pienessä että suuremmassa koossa. Sydäncharm sopii kaikkiin Daniel Wellingtonin nahkakelloihin ja se on saatavilla teräksen tai ruusukullan väreissä. Lahjapaketin päällä on kultainen logo ja se sisältää henkilökohtaisen viestin.

Olen itse pitkään jo käyttänyt kelloa, jossa on suuri kellotaulu, joten valitsin nyt lahjapakkauksen, jossa on vähän pienemmällä kellotaululla varustettu Classic Petite St. Mawes -kello, Desert Sand -bracelet sekä sydäncharm. Sirompi kello näyttää jotenkin ihanan raikkaalta ja simppeliltä pitkästä aikaa, ja sen kanssa sopii hyvin tuo kaunis rannekoru. Konjakin ruskea nahka on mun lemppari, ja tykkään kellosta tosi paljon.

Lahjapakkaus on ihanan punainen ja ylellinen, ja sen mukana tulee valmiina myös ystävänpäiväkortti. Erittäin helppo lahjaidea siis vaikka puolisolle vinkattavaksi, jos näistä tykkää. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että jos näistä tykkää itse, niin ihan hyvin voi itsekin lahjoa itseään ystävänpäivän kunniaksi tai ihan muuten vaan. Meidän pitäisi itse olla itsemme parhaita ystäviä myös, vai mitä!

Mulla on ollut jo vuosia käytössä Daniel Wellingtonin kelloja ja koruja, ja ne ovat olleet todella kestäviä ja hyvälaatuisia. Tykkään myös siitä, että kelloihin voi vaihtaa rannekkeen, ja esim. juuri tuolla charmilla voi ihanasti personoida juuri sitä omaa kelloa. Daniel Wellingtonin kellot ovat upean yksinkertaisia ja tyylikkäitä, kuten myös rannekorut.

YSTÄVÄNPÄIVÄN TARJOUS & ALEKOODI LUKIJOILLENI:

Kaikki Daniel Wellingtonin ystävänpäivän lahjapakkaukset ovat nyt 10% alennuksessa ja lisäksi saat vielä alekoodillani IINA 15% lisäalennuksen tilauksestasi. Jos olet siis miettinyt pidempään uuden kellon hankintaa, tai muuten ihastuit näihin lahjapakkauksiin, niin nyt on aika hyvä hetki ostoksille, kun ne saa tehtyä niin paljon edullisemmin kuin yleensä. Näet Daniel Wellingtonin sivuilta koko upean valikoiman!

Ihanaa ystävänpäivän odotusta kaikille <3