Multa on viimeaikoina taas kyselty kauheasti siitä miksi en imetä Tiaraa ja lisäksi vastaanotin muutama viikko sitten postaustoiveen omista imetyskokemuksistani/ mielipiteistäni. Imetys on niin arka aihe äitien keskuudessa että kesti kauan miettiä avaanko nyt tätä sanaista arkkuani vai en, mutta päätin nyt kumminkin sitten kertoa oman kantani tähän asiaan.

Tiara siis syntyi noin kuukauden etuajassa ja oli syntyessään suhteellisen pieni (3010g/46cm) vaikkakin viikkoihinsa nähden (35+6) hyvän kokoinen. Sairaalassa mulla lähti maito hyvin nousuun, Tiaralla oli loistava imuote ja aattelin että kuinka mahtavaa että tää sujuu näin hyvin vaikka pieni syntyikin niin aikaisin. Hoitajat tuli oikein monta kertaa päivässä kattomaan että ”kylläpä se sujuu mukavasti, kuin vanhalla tekijällä”. Näin oli siis ensimmäiset kolme päivää sairaalassa, sitten päästiin vauvan kanssa kotiinlähtötarkistukseen jossa Tiara punnittiin ja yhtäkkiä paino olikin tippunut kolmesta kilosta päälle kahteen ja puoleen. Ei muuten päästy kotiin sinä päivänä! En vielä tänä päivänäkään tiedä että miksi se sitten tippui, Tiara saattoi viihtyä rinnalla puolesta tunnista tuntiin kerrallaan ja imi kyllä kokoajan mutta kai mun maito ei sitten vaan riittäny ja se imi rintaa myös huvikseen. Lääkäri ja kätilöt oli ihan ihmeissään ja samantien Tiara alkoi saamaan lisämaitoa pullosta. Mun käskettiin vaan pumpata maitoa ja Tiaraa piti syöttää kokoajan pullosta jotta maidon määrää voi seurata helpommin. Kun sitten pumppailin maitoa niin eipä sitä niin kovin paljoa tullutkaan ja Tiara sai jo sairaalassa suurimmaksi osaksi lahjoitettua rintamaitoa.
                   Päästiin sitten kotiin yhdeksi yöksi viiden sairaalapäivän jälkeen ja jatkoin pumppaamista mutta oli meidän pakko ostaa korvikettakin koska mun oma maito ei vaan millään riittänyt. Yhden kotipäivän jälkeen jouduttiin taas sairaalaan jossa Tiaralle ei enää edes annettu rintamaitoa, vaan pelkkää korviketta koska oli sitä kerran saanut jo kotonakin. Sairaalassa mä en sen yhden päivän aikana yksinkertasesti jaksanu pumpata, mä olin ihan loppu ja mua ahdisti olla siellä ihan yksin ja Tiara -raukka makas sinivalossa silmäsuojien kanssa. Musta tuntuu et sillon oli hormonit varmaan eniten sekasin mitä kertaakaan raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen on ollut. Mä itkeskelin enkä saanu ollenkaan nukuttua ja sen sairaalayön jälkeen maidon tulo väheni entisestään. Tässä vaiheessa Tiara oli viikon ikäinen ja paino oli edelleen alle 2,7kg eli reilusti alle syntymäpainon.

                  Kotona mä yritin neuvolatädin kehotuksesta pitää Tiaraa rinnalla jotta maidontuotanto lähtis paremmin käyntiin, mutta eihän se neiti enää osannut imeä kun oli saanut pullosta. Lisäksi mulle oli tullut kammo imetystä kohtaan kun kaikki näytti muka sujuvan niin hienosti sairaalassa mutta oikeasti Tiara ei tainnut sitä maitoa mun rinnoista saada masuunsa paljoa yhtään. Mua harmittaa että Tiaraa ei sairaalassa punnittu jo heti alussa useammin, mun mielestä se ois ollu loogista koska neiti kumminkin syntyi niin paljon etuajassa. Jos jo heti alussa olisi voitu puuttua tilanteeseen ennen kun paino tippui liikaa niin ehkä imetys olis onnistunut pidempään. Mutta niin mä sitten pumppailin omaa maitoa ja laitoin aina loput korviketta. Pikkuhiljaa maidontulo vaan väheni ja väheni ja kun Tiara oli kolmen viikon ikäinen, maitoa ei tullut enää edes 10ml kerralla ja Tiara veteli korviketta 60-100ml kolmen tunnin välein. Me oltiin siirrytty kokonaan pulloruokintaan.
                   Tiara saavutti kuukauden iässä taas syntymäpainonsa ja me voitiin huokaista helpotuksesta. Paino lähti huimaan nousuun ja ekan kuukauden jälkeen Tiara onkin kasvanu tosi hienosti. Mua toisaalta harmittaa hirveästi että imetys ei onnistunut meidän kohdalla, olishan se ollut tietenkin Tiaran kannalta parempi jos olisin voinut imettää pidempään. Mutta toisaalta, pullossakin on hyviä puolia: Ottokin voi syöttää, maidon määriä on helppo edelleen seurata ja Tiaralle on kehittynyt selkeät rytmit. Yöt nukutaan meillä kokonaan eikä enää herätä parin tunnin välein syömään vaikka ikää on vasta rapiat kolme kuukautta. Tiara ei myöskään oo tottunut nukahtamaan rinta tai pullo suussa vaan nukahtaa ihan itsekseen omaan sänkyynsä sitten kun hänet sinne viedään iltamaidon jälkeen.
                    Meillä kävi onneksi hyvin, ensimmäinen korvikemerkki jota kokeiltiin (NAN1) passasi heti ja neidillä ei oo ollu masuvaivoja pienen ikänsä aikana juuri ollenkaan. Tiara ei oo koskaan puklaillut paljoa, en tiedä johtuuko siitä että masu on hyvin kehittynyt vai Mamin anti-colic -pulloista (maailman parhaita!) mutta meillä ei kyllä neiti puklaile edes joka viikko. Muutenkin masu toimii hyvin joka päivä. Mä pelkäsin että meillä tulis hirveesti masuongelmia koska Tiara oli ennenaikainen, pienipainoinen ja korvikevauva. Mutta eipä meillä olla niistä onneksi koskaan kärsitty lukuunottamatta muutamaa ilkeää pierua joskus harvoin. Mutta niitä varmaan on useimmilla vauvoilla joskus.

Nyt kun oon meidän tarinan imetyksestä ja imettämättömyydestä kertonut niin voisin vähän kertoa mun omaa kantaa imetykseen. Mun mielestä se on äidin oma asia imettääkö vai ei. Jos imetys tuntuu todella epämukavalta tai se ei vaan mitenkään onnistu niin silloin on mun mielestä parempi siirtyä korvikkeeseen kun menettää hermonsa totaalisesti. Sitä mä kyllä vieroksun että ei haluta imettää vaan siksi että rintojen ulkonäkö menis pilalle, se on ainakin mun mielestä aika tyhmä syy olla imettämättä jos se muuten onnistuis hyvin. Mutta tärkeintä on että vauva saa ruokaa ja kasvaa hyvin, imettämällä tai korvikkeella.
                       Mä en itse henkilökohtasesti kokenu imettämistä mitenkään kovin erikoisena, se oli vaan tapa jolla Tiara sai ruokaa (tai no ei saanu ilmeisestikään mut kumminkin :D). Ei se tuntunu yhtään sen läheisemmältä kun pulloruokintakaan, oikeastaan päinvastoin. Imettäessä oli vaikeampaa löytää hyvää asentoa ja siihen itse ruokinnan onnistumiseen piti keskittyä paljon enemmän. Toki oli varmasti kyse myös tottumattomuudesta. Nykyään kun syötän Tiaraa pullosta niin asennon löytyminen on helppoa, neiti kun varmaan söis pullosta vaikka pää alaspäin. Me tuijotellaan toisiamme silmiin ja pidetään yhdessä pullosta kiinni. Usein silittelen Tiaran hiuksia tai sitten se pitää mua toisella kädellä sormesta kiinni. Se on kyllä hämmentävää miten rauhallinen ja keskittynyt Tiara on silloin, on se aika ihanaa♥ Mä oon ehkä vähän kateellinen niille jotka kokee
jonkin selittämättömän yhteyden ja läheisyyden imettäessään vauvaansa, mulle kun ei sellaisia tuntemuksia tullut. Rakastin kyllä Tiaraa ensi hetkestä alkaen ja se oli ihanin asia maan päällä mutta ei se tissin suussa pitäminen mitenkään muuttanut mun fiiliksiä suuntaan tai toiseen.
                       Mä en koe minkäännäköistä syyllisyyttä siitä että imetys ei onnistunut, niin vaan kävi. Ehkä jos olisin vieläkin kovemmin yrittänyt niin se ois saattanut onnistua vähän paremmin ja jos olisin saanut enemmän tukea sairaalassa. Mutta turha sitä enää on jossitella, nyt neiti kasvaa korvikkeella ja vellillä aivan loistavasti, nukkuu hyvin ja on terve ja pirteä. Vain yksi yhden päivän kestänyt (multa saatu) pieni nuha isänpäivänä on tähän 3,5 kuukauteen mahtunut että kyllä se vastustuskyky meilläkin pelaa vaikkei rintamaitoa saakaan neiti ravinnoksi.
                       Jos meille joskus suodaan lisää lapsia niin aion kyllä tarmokkaasti yrittää imettämistä uudelleen, toivottavasti paremmalla menestyksellä. Mutta stressiä en siitä aio edelleenkään ottaa, stressaaminen ei auta mitään ja vähentää maidontuloakin entisestään. Vaikka nyt kirjoitinkin näin arasta aiheesta ja edustan vielä sitä puolta jonka kimppuun yleensä hyökätään niin toivon että voisitte olla kommenteissanne asiallisia.

Miten teillä syödään, rinta vai pullo ja miksi? Kertokaa omia näkemyksiänne asiaan!

Kipeenä ollessa kun ei jaksa oikeen tehdä mitään kovin fyysistä niin oon tyytyny selailemaan postista kolahtaneita kevään vaatekatalogeja ja miettimään miltä mä oikein haluan näyttää vuonna 2012. Raskauden jälkeen oon ollu ihan hukassa mun tyylin kanssa ja joka päivä oon seissy vaatehuoneessa katsellen tsiljoonaa vaatekappaletta silti tietämättä mitä laittaa päälle. Oon pikkuhiljaa syksyn ja talven mittaan nyt päivitellyt tota vaatevalikoimaa uusilla, freesimmillä vaatteilla ja nyt siellä alkaa jo jopa ollakin jotain päällepantavaa. Oon myös alkanu ehkä löytää mun tyylin uudestaan ja mun tyylibongaussilmä (onko toi ees sana? No nyt on!) on taas palannu ennalleen; vaatekaupoissa/nettikaupoissa mä oon taas alkanu bongaan heti ne mitkä miellyttää silmää tai vastaavasti huomaamaan jos valikoimaan ei kuulu mitään mua innostavaa. Raskauden aikana ja pitkään synnytyksen jälkeen kun tuli vaan haahuiltua ympäri ämpäri tietämättä mistä oikeen alottais. Mä kokosin nyt muutaman kollaasin; mun kevään suosikkiväreistä, inspiraatiovaatteista ja -asusteista (kaikki superhyper -kalliita designerjuttuja Polyvoresta ;D) ja viimeisenä sitten ne muutamat rätit jotka eksyi H&M-tilaukseen.

 Polyvoren sivuilla oli nii ihanii noi värien nimetki (lukuunottamatta mustan ja harmaan sävyjä), tuli ihan sellanen kevätfiilis! Tää on aina perus, jouluun asti kattelen ihania neuleita ja lämpimiä villasukkia onnessani. Joulun jälkeen ku katalogit kolahtaa postiluukusta nii villa ja neuleet ei kiinnosta ollenkaan vaan ihanan pirteät värit ja kevyet kankaat astuu kuvaan. Mut eiköhän tää oo aika yleistä? Joulu loppuu lahjojen jakamisen jälkeen ja sit alkaa kevään ja kesän odottelu!
              Oranssi oli mun lempiväri eskarissa, mulla piti olla kaikki mahdolliset vaatteet oranssia ja muistan vieläkin kun Suomen ensimmäinen H&M avattiin Itäkeskukseen vuonna -97 tai -98 (ei voi muistaa mut olin 5v :D) ja äiti osti mulle avajaispäivänä ihanan oranssin paidan sillä aikaa kun osallistuin piirustuskilpailuun. Tää ei oo nyt oleellista mut voitin ihanan ison Peppi Pitkätossun hevospehmolelun siitä kilpailusta! Missäköhän seki on? Mut joo siis pointti oli se että eskarin jälkeen en kauheesti oo ollut oranssin ystävä eikä mulla oikeestaan oo mitään oranssia mut nyt se jotenkin kolahti ja kovaa! Pakko saada jotain oranssia, joku vaate ja pari pirteää asustetta mausteeksi muuten niin neutraaliin vaatevalikoimaan. Pinkki nyt on aina kuulunu mun lempiväreihin, just sellanen överipinkki jolla voi säväyttää asusteissa tai laittaa jonkun ihanan räikeän mekon vaikka shoppailureissulle, joten ei ainakaan mulle öö yllätys että se kuuluu tämän(kin) kevään värivalikoimaan.
               Ennen käytin mustaa todella, todella paljon. Suurin osa mun vaatteista oli mustia, mutta nyt oon alkanu innostumaan vaaleammista vaatteista. Musta on niin hirveän hallitseva väri joka tekee mut kalpeaksi ja väsyneen näköseksi. Kai se mustan viehätys on mulle ollut siinä että se hoikentaa ja sen kanssa sopii lähes kaikki värit. Mutta kyllä kirkkaat värit sopii vaaleampien, neutraalienkin sävyjen kanssa. Ja mun silmään esimerkiksi nude+oranssi yhdistelmänä näyttää huomattavasti raikkaammalle kun sama väri mustan kanssa.

 Tähän kollaasiin oon valinnut siis inspiraatiovaatteita ja -asusteita jotka vastaa aiemman kollaasin värivalikoimaa. Pinkit korkkarit; piristää harmaimmankin asun ja niiden kanssa ihanan räikeä Satchel -laukku! Pari pinkkiä räväytysmekkoa; kesän juhliin joita toivottavasti on tulossa. Pinkki lyhyt toppi farkkujen ja shortsien kanssa, ei tosin noiden oranssien. Se ois jo liikaa mullekin! Ihanat oranssit housut ja shortsit kuumiin kesäpäiviin. Voisin kuvitella että yhdistelmä oranssit shortsit, vaalea löysä läpikuultava paita ja alta vilkkuvat mustat bikinit näyttäis hyvältä biitsi-reissulla. Yhdistelmään kuuluu tietysti myös täydellinen ruskeutus jonka aion keinolla millä hyvänsä hankkia!
                            Skarppi musta bleiseri terävöittää asun kuin asun ja lämmittää kun kevään tuuli on vielä viileä mutta halu pukeutua kesäisesti on jo suuri. Skater -mallinen pikkumusta on mun mielestä tyylikäs valinta niin arkeen kuin juhlaan ja sellaista ei vielä mun kaapista löydy vaikka mustia mekkoja omistankin useita. Täydellisesti istuvat, harmaasävyiset farkut tekis mut tällä hetkellä enemmän kuin onnelliseksi. Omistan kahdet harmaat farkut joista toiset on liian isot ja vaaleat ja toiset on liian out of date korkealla napitettavalla vyötärölinjallaan vaikka ihanat ovatkin. Mikä siinä muuten on että en koskaan löydä Suomesta silmää miellyttäviä harmaita farkkuja? Toiset harmaat farkut on Itävallasta ja toiset Lontoosta. Toivottavasti tänä vuonna onnistais ja löytyis ihan Suomen rajojen sisäpuolelta mun unelmahousut.
                           Takkeja mä tarvitsisin kaksi; vaaleanharmaa lyhyt trenssi silloin kun asu vaatii asiallisuutta (nojaa näin kotiäitinä en hirveesti keksi tollasia tilaisuuksia mutta oletetaan vaikka että mulla ois sellasiakin ;D) ja ihana vaaleanruskea mokkabiker arkitakiksi. Mä oon ihan rakastunu tohon takkiin, toivottavasti löytäisin ton unelmatakin high street -version Helsingin kaupoista. Hopeat perusballerinat menis silloin kun tilanne vaatii jalkojen käyttämistä ja vaaleat ihanat huikean korkeat nilkkurit sillon kun pääsee autolla kauppaan. Kuvasta varmaan huomaa että oon ihan rakastunu noihin satulalaukkuihin, ottaisin kumman tahansa noista ruskeista onnesta itkien! Sinne mahtuis niin vaipat, tuttipullot kun meikitkin ja ois paljon taskuja jotta jokaiselle tavaralle ois oma paikkansa. Vielä beiget shortsit ja valkoinen herkän ohutta kangasta oleva mekko niin avot! Siinä ois täydellinen ens kevään lookki mulle.

Tässä on sitten tuotteet jotka päädyin tilaamaan itselleni. Tavallisuudesta poiketen tilasin vaan itelleni enkä Tiaralle ollenkaan, mutta se asia pitää korjata mitä pikimmiten. Eikös noi mun tilaamat vaatteet aika hyvin mukaile mun tyylipohdintoja? Pari suht peruspaitaa jotka käy kaiken kanssa, musta skater-mekko, beiget korkeavyötäröiset shortsit ja ihanat oranssit housut. Pisteenä ii:n päälle vielä upeat pinkit korkkarit huikeilla 12,5cm koroilla, nami! Ihan hyvin tavaraa mun mielestä ihan kohtuullisella loppusummalla kun ei paljoa menny satasen yli, en mä oikeestaan edes H&M sivuilta muuta itteeni miellyttävää löytäny.

Sitten sitä otsikon mukaista tyylittömyyttä, nimittäin asiaa kipeenä olemisesta ja tän päivän viikon asu ja naama! Mä varotan, tää on karua katsottavaa 😀 Täydellinen vastakohta alkupostaukselle!

Ja siinä minä iloisen pirteänä ja raikkaana luonnonkauniilla kasvoilla, vai mitä?! Noi ihanan tummat silmänaluset kruunaa kyllä tän freesin lookin, sotkuiset ja itsekseen rastoittuneet pidennykset on myös aika kivat. Nyt ollaan kyl aika kaukana mun normaalista arkipäivälookista kun meikkikään ei oo tässä nassussa vieraillu maanantain jälkeen. Noh mutta se mulle suotakoon, jos vaikka huomenna ois viimein hyvä olo nii meikkaisin uudenvuoden kunniaksi vaikka himassa ollaankin.
                         Tänään on ollu eka päivä ku mulla ei oo enää noussu kuume korkeelle vaan on ollu pelkästään lämpöä. Yskä ja nuhakin alkaa vähän helpottaa ja uskallan olla pitämättä wc-paperirullaa kädessä kokoajan. Heikottaa kyllä silti vielkin aika kiitettävästi aina kun nousee vessaan tai hakemaan juotavaa mutta onneksi tuo kultainen muru on hoitanu niin ihanasti sekä mua että Tiaraa koko viikon että ei mun oo pahemmin tarvinnu itteeni rasittaa. Jos sitä vaikka huomenna pääsis mukaan ruokakauppaankin nii sais ostettua namit sapuskat uv-illalle. Semmonen kysymys muuten ku mä oon nyt ymmärtänyt että mun lukijoina on (aika useitakin?) terveydenhoitoalan osaajia niin haluuko joku kertoa mistä se johtuu et aina kun on kipeenä nii miks aamulla on ihan hirveen kamalan kauhee olo ja sit aina illalla pari tuntia ennen nukkumaanmenoa on paljon parempi olo? Muistan aina sillon ku olin koulussaki et mä aina aattelin illalla et ”mulla on jo tosi hyvä olo meen aamulla kyllä kouluun” ja sit aamulla oli taas sellanen rekan alle jäämis -fiilis. Oon kauan jo ihmetelly tätä asiaa.

”Hehee mä heilun vimmatusti joka suuntaan enkä ees tiiä miks! Mut tää on kivaa!”

”Mulla on ihanat pienet varpaat ja äiti on hassu ku se aina esittää et se muka syö ne ja sit mua naurattaa!”

”Yhyy nyt ei oo enää kivaaa!!!”

Nyt oli harvinainen mutrunaama -kuva meidän Tirriskästäkin, oli pakko laittaa ku täällä on aina vaan hymynaamakuvia ku ei siitä yleensä tollasia saa otettua ees ku se aina nauraa. Musta tuntuu et se säikähti sen omaa naurunkiljahdusta ku se päästelee jo nii kovia ääniä kun se nauraa ja sit ihan sekunnissa meni naama ihan ruttuun mut sit ku jutteli ilosesti Tiaralle nii sitä alko taas naurattaa..
                           Tiaralle muuten nousi siitä rokotteesta sitten elämänsä ensimmäinen kuume. Keskiviikkoiltana neiti oli aivan tulikuuma kun koitin kädellä vaikka mulla oli itelläki korkee kuume. Annettiin sitten yksi suppo ja laitettiin neiti iltamaidon jälkeen vaippasillaan nukkumaan ja aamulla Tiara onneksi heräsi ihan pirteänä ja kuumeettomana. Onneksi meni noin nopeaa ohi! Ja kulta ei ees itkeskelly yhtään vaan oli ihan kiltisti kuumeisenakin. Se oli kyllä pelottavaa miten tulikuumaksi tuo neiti meni, mut onneksi suppo auttoi nopeasti. Hyvä että käytiin ostamassa niitä, muuten ois kyllä tullu hätä.


Mutta sellasta kuuluu meille vuoden viimeisenä perjantaina, entäs teille? Mitä uudenvuoden suunnitelmia teillä on? Entäs uudenvuoden lupauksia? Mä aion luvata tänä vuonna sama minkä oon jo usean vuoden ajan luvannu: Yritän kaikkeni että teen seuraavasta vuodesta entistä paremman. Tätä vuotta on kyllä hankala ylittää ku on ollu niin mielettömän upea ja mullistava vuosi mut aina sitä voi yrittää!

Ihanaa viikonloppua teille ja näin valmiiksi jo Hyvää Uutta Vuotta 2012! ♥♥♥
Vaikka yritän kyllä ehtiä/jaksaa postata huomenna vielä!

Jouluaattoiltana tulin siis kipeeksi mutta siitä huolimatta meillä oli kaikenlaista puuhaa Oulussa. Käytiin moikkailemassa kavereita ja sukulaisia sekä hakemassa joululahja Tiaralle Netta-kummitädiltä. Sunnuntai-iltana mun pikkuserkku Sanna tuli kihlattunsa kanssa käymään mun tädillä (jossa siis majailtiin) pienen Juho-vauvan kanssa joka on Tiaraa vain viisi päivää vanhempi. Meillä oli Sannan kanssa kuus viikkoa laskettujen aikojen välissä mutta Juho pysytteli masussa vähän pidempään ja Tiaralla taas oli kamala kiire ulos! Kyllä sen huomasi että ikäero on oikeasti vähän suurempi kuin viisi päivää. Juholla pysyi jo lelu todella hyvin kädessä ja meni suuhunkin mutta Tiara ei  vielä oikein osaa tarttua leluihin. Juho myös kannatteli päätä todella hyvin masulleen ollessaan ja Tiaralla taas ei pysy pää vielä niin kauaa ylhäällä kun alkaa väsyttää niskaa. Mutta eipä sillä väliä ole, hienosti kehittyy molemmat pienet! Tässä vähän kuvia meidän pötkylöistä:

”Uskaltaisinkohan ottaa Juhoa kädestä kiinni, on se aika söpö!”

”Nyt väsyttää, miten toi Juho jaksaa venytellä noin tomerana?”

”Naurattaa hirveesti ku te kokoajan höpötätte meille!”

Ihana Juho♥

Tiara juhon isin sylissä

Ja Juho Tiaran isin sylissä

 Oli kyllä hauskan näköstä kun vauvelit makas nassut vastakkain masulleen lattialla ja tuijotteli toisiaan. Tiaralla pääsi muutama naurun kiljahduskin ennen kun alko ärsyttämään se pään kannattelu. Kyllä ne selkeesti oli jo kiinnostuneita toisistaan ja oli ihana kattoa pieniä ihmeitä♥

Sunnuntaina käytiin myös mun toisella tädillä kylässä Haukiputaalla ja sieltä ajeltiin Jarnon kautta käymään Netalla. Tiara oli kyllä niin ihana ilopilleri vaikka olikin paljon uusia paikkoja ja ihmisiä. Oli kyllä ihana nähdä sukulaisia ja kavereita pitkästä aikaa.

Ihana Miki silittää Tiaran päätä ja Tiara kuolaa mun tädin housuille♥ Onneksi Miki osasi silittää varovasti päästä nii ei tarvinnu pelätä sen aukileen puolesta 🙂

Isi ja tytär Netan luona 🙂

Otolla on päällä uusi joululahjahuppari, lahjoista postausta myöhemmin koska iso osa on nyt kakkasina pyykissä tai muutenvaan jossain hukassa 😀

Tiaralla velmu ilme ja päällä myös uusi joululahjahaalari♥

Meillä oli kyl niin fiksut jutut Oton kanssa♥ Mut hei Otto on hyvä letittämään! ;D

Sitten ois vielä neidin neuvolakuulumisia kerrottavana. Neuvola oli siis tänään 8.15 ja neuvolatäti karttoi mua ku ruttoa ku olin kuulemma niin flunssanen, onneksi älysin heti kysyä lääkäriaikaa ja sain sen 9.15. Lääkäri oli todella mielenkiintonen tapaus; ensin laitto mut hengittämään silleen lyhyitä ja syviä hengenvetoja kun ei kuulemma muuten kuullu hengitysääniä kunnolla ja sen jälkeen teki mulle puhallustestin ku olin ihan hengästyny ja väitti että mulla on astma. (Tokihan on happisaturaatio varmasti yhtä hyvä räkätautisella kun terveellä♥) Joudun nyt jonnekki jatkotutkimuksiin tammikuussa mut en kyllä usko et niissä näkyy mitään. Sitten se kans kysy et onko mulla anemia ku oon niin kalpee.. Haloo kai mä nyt oon kalpee jos mulla on kuumetta vaikka kuin paljon ja oon muutenki ihan sairas.. Sitten katto mun silmiä ja venytti silmäluomia ja totes että ei oo anemiaa. No miten se sieltä silmistä muka näky?? Kuumeen se mittas ja sano että ”Joo on kuume”. Ei sit viittiny kertoa paljonko sitä kuumetta tuli mitattua. Tän lisäksi se sitten kysy et minkä ikänen vauva meillä on ja tenttas että imetänkö. Sit ku kerroin että en imetä niin se halus tietää että miksen ja kun selitin nii se sano ”Voitko kertoa yksinkertaisesti, minä haluan ymmärtää”. Sit se toisti kaiken mitä olin just sanonu ja totes että ”aijaa okei se on ihan ookoo”. Sellanen arvauskeskusreissu tällä kertaa, nyt niitä neuvolakuulumisia (Suluissa 2kk mitat):

”Mullapa on maailman paras isi! Mut on toi lamppu kyl nyt isii jännempi!”

 Sain napattua neidistä muutaman kuvan joissa lelu jopa pysyy kädessä! Tässäpä vielä muutaman sellanen:

”Naminami uusi Brion helistin! Kyl se vähä aikaa pysyy jo handus jos oikeen kovasti yritän!”

”Mä en kyl älyy yhtään mitään nyt joten tyydyn puristamaan tätä helistintä rystyset valkosina!”

”Tää Sophie The Giraffe oli kyl aivan ihana lahja! Kiitos Nettuli!”

”Voi hitsi tää on jännä!”