Alkuperäinen otsikkoideani oli ”Löllöin loma ever” joka ehkä kuvaa tätä lomaa paremmin kuin mikään muu, mutta jotenkin en vaan nähnyt sen sopivan tuohon ylös. Me ollaan otettu niiiin rennosti kuin mahdollista, vietetty todellakin useampi kuin yksi yökkäripäivä, ja tehty vaan kaikkea kivaa, sellaista mikä on huvittanut. Ollaan oltu ulkona jos on ollut kiva ilma ja lapset ovat halunneet ulkoilla. 20 asteen pakkasilla ollaan leikitty sisällä barbeilla, ja käyty ulkoiluttamassa nenänpäitä hullujen toppavarusteiden lomasta pikkukävelyn verran. Mihin mun Oulun talviin tottuneet teinigeenit on hävinneet, ennen kuljin 25:n asteen pakkasillakin minihameessa ja lyhyessä nahkatakissa ilman hanskoja, enkä edes sairastellut.

Ruuan suhteen ei olla paljoa pingotettu, jouluruuat toki tehtiin perinteiden mukaan, ja muutenkin olen kokkaillut paljon, mutta arjen ”teen joka viikolle oman ruokalistan jonka mukaan tehdään hirmukauppareissu kerran viikkoon ettei tarvitse juosta useammin kun ei jaksa” -mentaliteetin sijaan ollaan syöty tasan sitä mitä on tehnyt mieli, ja ravattu kaupassa melkein joka päivä. Ei ehkä niin fiksua, mutta toisaalta ihanaa vaihtelua. Aina kun ei kiinnostaisi syödä lasagnea juuri silloin kuin sitä varten ostettu jauheliha on menossa vanhaksi tai avokadopastaa kun kaapissa ei ole enää muuta mutta kauppareissu on vasta seuraavana päivänä, koska arki.

Sitä kovasti kaivattua parisuhdeaikaa on löytynyt loman aikana, juuri niinkuin toivoinkin. Ollaan katsottu melkein joka ilta joku leffa, pelattu yhdessä Oton lahjaksi saatua GTA:ta ja tehty patonkia keskellä yötä. Vaikka meidän alkuperäinen suunnitelma, mennä leffaan ja syömään kahdestaan, ei toteutunutkaan, mä koen että ollaan kyllä saatu olla yhdessä kerrankin paljon, ja rauhassa. Me ei tosiaan haluttu olla enää enempää pois lasten luota, kun käytiin kuitenkin jo kaverin synttäreillä ja uudenvuodenjuhlissa, joista jälkimmäisiin tosin lähdettiin vasta lasten mentyä nukkumaan.

Treffien aika tulee kyllä vielä, tässä lähestytään nimittäin jo kovaa vauhtia meidän ensimmäistä hääpäivää, ja seurustelun vuosipäivää, jotka ovat siis peräkkäiset päivät. Vielä pitäisi keksiä mitä mullistavan mahtavaa me keksitään niiden päivien kunniaksi, me kun ollaan tapamme mukaan otettu aika rennosti taas suunnitelmien suhteen (kuka muistaa viisi päivää ennen lähtöä varatun häämatkan),  eikä olla siis toisinsanoen suunniteltu vielä yhtikäs mitään. Mitä te olette keksineet ensimmäisen hääpäivän kunniaksi, tai miten olette juhlistaneet vuosipäivää rakkaan kanssa? Kaikki ideat on tervetulleita!

Sain myös Otolta joululahjaksi jo aiemmin mainitun, maailman suloisimman lahjakortin, jonka ansiosta mulla on tänä vuonna tiedossa vaikka mitä kivaa vuoden jokaiselle viikolle, jos niin haluan. Kertoisin mielelläni enemmänkin ihanasta, Oton tarinamuotoon kirjoittamasta lahjakortista joka sai mulla kyyneleet silmiin, mutta se oli sen verran henkilökohtainen että pidän kyllä sisällön vain itselläni, haha! Mutta täytyy vaan todeta että on mulla kyllä ihana aviomies, ja se oli ihanin ja ajatelluin lahja jonka olen ikinä saanut.

Ihanan joululahjan, hauskojen synttäreiden, uudenvuodenjuhlien ja lukuisien leffailtojen lisäksi loman kohokohtia olivat ehdottomasti leffaretki esikoisen kanssa, sekä ihana sunnuntai-iltapäivä lähimetsässä perheen ja koirakaveri-Poppyn kanssa. Olen saanut leikkiä rauhassa lasten kanssa tuntikausia barbeilla, rakentanut legoilla niin monta taloa etten jaksa edes laskea, käynyt useammin pulkkamäessä kuin aiempina viitenä vuonna yhteensä ja ehtinyt lukemaan melkein neljä kirjaa näiden kahden viikon aikana. Se on paljon se, vaikka kuulostaakin hassulta omaan korvaan kun ennen saatoin lukea kahdesta kolmeen perusmittaista romaania päivässä.

Me ei sitten yleensä istuta makuuhuoneen kiinniolevan oven edessä hihittämässä, siinä oli vaan paras valo 😀

Loma on ollut niin tervetullutta lepoa ja akkujen latausta, että nyt on pitkästä aikaa oikeasti levännyt fiilis. Oli myös ihanaa kun äiti oli meillä lomailemassa, ja kerettiin äidinkin kanssa rauhassa käymään kahvilla, ulkoilemassa ja ostoksilla. Nyt on hyvä fiilis ottaa pehmeä lasku takaisin arkeen, kun pian onkin jo taas viikonloppu. Tänään pidetään vielä loman kunniaksi leffailta, mutta ennen sitä on kyllä pakko ehdottomasti tsekata Ensitreffit alttarilla, joka alkaa ihan kohta! Mä en oikein tiedä mitä odottaa, mutta Hannan kirjoittama postaus jakson ennakkokatselusta ainakin sai mut odottamaan jaksoa innolla!

Ihanaa loppiaisiltaa ja alkanutta arkiviikkoa kaikille <3

Mä olen yleensä sellainen trendien suhteen, että tiedän heti tykkäänkö jostain uudesta villityksestä vai en. Näin esimerkiksi pillifarkkujen kanssa, hommasin ensimmäiseni jo kutosluokalla Tukholmasta, kun näin kauniilla tukholmalaisilla niitä jalassa ja löysin kivat yksilöt H&M:ltä. Vaikka mua dissattiin koulussa niistä, olihan meneillään vielä trumpettilahkeiden kultakausi, mä itse kannoin ne ylpeänä, ja myhäilin tyytyväisenä kuin vuoden kuluttua pillejä alkoi olla muillakin. Kynähameisiin ihastuin heti, samoin kuin keskivartaloa paljaaksi jättävään trendiin. Mom-jeanseista tiesin kerran kokeiltuani, että noup – eivät todellakaan sovi mun vartalolle vaikka kivat ovatkin.

Peplum sen sijaan on aina ollut mulle jotenkin hankala. Silloin kun peplum-vaatteet tulivat muotiin, mä olin raskaana aika pitkällä, eli tipahdin sen trendin kelkasta heti kättelyssä. Synnytyksen jälkeen maha oli vielä löllö, ja siinä missä peplumin löysä helma olisi antanut pömpötyksen anteeksi, tiukka keskiosa ei tuntunut mukavalta, ja peplum-toppeja ei löytynyt imetysmallisena mistään, en tiedä löytyykö vieläkään. Jotenkin en vaan päässyt siihen sisälle, vaikka peplum on ollut valloillaan jo parikin vuotta.

Päädyin kuitenkin mun 23v-synttäripäivänä ostamaan jotenkin kummasti yhtäkkiä kaksi peplum-toppia, vaikka niin kauan olin vastustanut trendiä, sanoen että se ei sovi mulle. Otto kehui toppeja kun sovitin niitä, ja jotenkin mä sitten itsekin ihastuin. Nykyään peplum-topit ovat mun lempparitoppeja, mukavia, tyylikkäitä, ryhdikkäitä. Ja mikä parasta, ei haittaa vaikka söisikin muutaman palan liikaa rocky roadia, tai kärsisi hormoniturvotuksesta, peplumissa näyttää aina solakalta, vaikka ei siltä tuntuisikaan.

Toppi Sheinside* / Takki Sheinside* / Housut Dr. Denim / Kengät Skopunkten / Kaulakoru Cailap* / Korvakorut Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta

Valitsin itselleni pitkästä aikaa muutaman vaatteen Sheinsidelta, ja yksi niistä oli musta peplum-toppi, tai no paita. Siinä on sellaiset ei t-paita eikä 3/4-hihat, vaan jotain niiden välistä. Paita on vähän reilu mulle, voisi istua paremminkin, mutta neuletakin kanssa menee ihan kivasti. Paita on laadukkaan tuntuista, tukevampaa trikoota, ja selkäpuolella on pitkä hopeinen vetoketju. Vetoketju on kiva yksityiskohta, mutta voin kertoa että näin talvipakkasilla se tuntuu hieman kylmältä selkää vasten kun ulkoilee!

Onko teillä sellaisia trendejä, joille ette ole lämmenneet aluksi yhtään, mutta ajan kanssa olettekin alkaneet tykkäämään? Mitä mieltä olette peplumista?

Joku tarkkasilmäinen ehkä huomasikin jo, että blogin ulkoasu on päivittynyt? Mä halusin että saan aloittaa sitten uudessa blogikodissa puhtaalta pöydältä, täysin uuden ulkoasun kanssa. Halusin kuitenkin esitellä tämän ulkoasun jo täällä vanhassa osoitteessa, jotta kaikki sitten ehtivät tottua siihen ja tunnistavat blogin myös Indiedaysin puolella, haha! Eli tosiaan, muutto lähestyy, enää reilu viikko siihen että mun blogi löytyy butimahumannotasandwich.indiedays.com -osoitteella.

Uusi banneri on jonkin verran edellistä matalampi, mikä toivottavasti parantaa lukumukavuutta! Sellaiseen ihan matalaan mä pystyn tuskin koskaan, sillä ne eivät ole mun tyyliä, kokeiltu on. Itse olen ulkoasuun tosi tyytyväinen, se on yksinkertainen ja mun näköinen, ja tykkään myös uudesta ”logosta”. Tulipa myös samalla päivitys bannerin taustamaisemaan, kun edellinen oli vielä aika syksyinen vaikka päällä on ihan täysi talvi!

Me ollaan jatkettu rentoilulinjaa tänään(kin), ja ei tehty mitään sen ihmeellisempää, kuin ulkoiltiin ja kokkailtiin. Tytöt tanssivat puolet päivästä ja musiikki pauhasi, mä oon melko varma että Tiaralta sujuu kohta moon walk kun se niin ahkerasti harjoittelee. Tein itselleni iltaherkuksi Rocky Roadia, jo tokaa kertaa tällä lomalla. Sitä on ihan liian helppo tehdä ja siitä tulee ihan liian hyvää, mä en voi vastustaa sitä! Kunhan arkeen paluu koittaa mä lupaan olla tekemättä sitä, tai muitakaan herkkuja ollenkaan. Mutta viimeiset lomapäivät, nyt mä nautin enkä morkkistele, ja puolustaudun aamulla nautitulla smoothiella, joka oli ihan superhyvää!

”Mitä ihmettä toi isi oikeen duunaa???”

Huomenna me varmasti ulkoillaan myös, ajateltiin keksiä jotain kivaa yhteistä aktiviteettia mikäli sää vain sen meille sallii, ja sen lisäksi varmaan siivoillaan vihdoinkin nuo joulukoristeet pois, niin saa vähän lisää tilaakin tänne. Mukavaa alkavaa viikkoa, ja hyvää yötä kaikille<3

Mitä tykkäätte uudesta ulkoasusta?

Jotenkin sitä vaan meinaa pakahtua rakkaudesta kun katsoo omia lapsia ja miettii millaisia he ovat, millaisia ovat olleet ja millaisia tulevat olemaan. Molemmat tytöt ovat kasvaneet kovasti ja heidän kanssaan on yksinkertaisesti ihan parasta hengailla! Kummallakin on niin omat juttunsa, mutta silti niin hurjasti yhteistä. Heillä on yhteiset leikkinsä ja vitsinsä, joista vanhemmat eivät tajua mitään. Hauskaa on esimerkiksi huutaa ”aaaarttu!” vuorotellen, aina vähän kovemmalla ja kovemmalla äänellä. Toim. huom. he eivät tunne ketään Arttua.

Taapero ja leikki-ikäinen keksivät kyllä välillä niin pönttöjä juttuja että ei tosikaan, mutta ainakin saa nauraa joka päivä, ja naurua ei voi koskaan olla liikaa. Päivät ovat kommelluksia täynnä, ja kyllä täällä saa olla välillä tiukkanakin ettei mene aivan höpöhöpöksi, mutta pääosin kaikki sujuu mutkattomasti. Kyllä nuo neidit toki osaavat myös tapella leluista, vaikka yhdessä tykkäävätkin leikkiä. Joululahjat kuitenkin ympättiin samantien yhteen, niitähän on silloin enemmän, kuten toinen neideistä fiksusti totesi.

Isompi on opettanut pienemmän laskemaan kymmeneen, ja osaa tulkita jokaikisen sanan jonka pienempi sanoo, vaikka me vanhemmat kuultaisiin se vasta ensimmäistä kertaa. Tulkille on välillä käyttöä, en olisi heti hiffannut että metro on ”ehhoo” ja ”kikkikki” on pingviini, kun kuopus sitä itsepintaisesti hoki ruokapöydän vierellä, tarkoittaen joululahjaksi saatua pingviinipeliä. Hyvä että ymmärtävät toisiaan!

Tytöt ovat selvästi nauttineet kun ovat saaneet olla yhdessä koko loman, eikä toinen ole lähtenyt aina kerhoon pariksi tunniksi. Hauskaa oli myös huomata, että kun tytöt jäivät kaksin mummun kanssa kotiin meidän lähtiessä Zeldan kummisedän synttäreille pari viikkoa sitten, tyttöjä ei harmittanut ollenkaan, vaan he jäivät leikkiensä keskelle ja sanoivat että ”voisitteko jo lähteä, niin me saataisiin mummulta pastilleja”, ovelat ketkut. Mutta meidän lähtiessä kolmestaan elokuviin esikoisen kanssa, kuopuksen jäädessä mummun hoitoon, oli molemmilla vähän harmi, kun toinen ei tullutkaan mukaan. Niin erottamattomia he ovat, pienet rakkaat.

Saan kyllä olla niin onnellinen että meille on siunaantunut noin ihanat pienet neidit, joiden kanssa pienetkin jutut tuntuvat välillä seikkailulta, ja joille haluaa tarjota vain parasta. Äitiys, ja omat lapset saavat musta parhaat puolet esiin, koska haluan olla heille vain ja ainoastaan paras. Tuki ja turva johon voi aina luottaa, ja se pönttö joka lähtee höpsöihinkin leikkeihin täysillä mukaan vaikka onkin jo aikuinen. Toki minäkin joskus olen myös kakkapää-äiti joka ei ala leipomaan ”joulukakkua” enää nukkumaanmenoaikaan viikko joulun jälkeen, mutta sekin kuuluu elämään!

Tyttöjen hameet ja paidat uusia löytöjä Zarasta. Sukkahousut Little pieces & h&m.

Tyttöjen ja tuon ihan yhtä rakkaan (ja yhtä pöntön) aviomiehen kanssa me nautiskellaan vielä kolmesta jäljelläolevasta lomapäivästä, joiden aikana pitäisi ainakin saada joulukoristeet veks ettei käy niinkuin viime vuonna, että tonttuverhot on ikkunassa vielä huhtikuussa. Viimeistään luppiaisena, esikoista lainaten, on aika käydä työn touhuun ja viedä kuusi varastoon, ja vastaanottaa kevät kotiin.

Ihanaa ja rakkaudentäyteistä lauantai-iltaa kaikille <3

Suurimmalla osalla on varmasti jonkinlainen toive, haave, lupaus tai tavoite vuodelle 2015, näin uuden vuoden kunniaksi? Niin myös mulla. Mun tavoite on oppia hallitsemaan ajankäyttöä paremmin, jotta mulla jäisi enemmän aikaa myös rentoutumiselle, ja niille hetkille jolloin ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua. Viime syksy oli välillä kilpajuoksua kellon kanssa, pitkiäkin aikoja, ja sitä stressiä mä aion tänä vuonna välttää niin hyvin kuin mahdollista.

Mun täytyy ajankäytön hallinnan lisäksi oppia vaatimaan itseltäni vähän vähemmän, vertaamaan itseäni vähemmän toisiin, ja keskittymään enemmän siihen, että fiilis on hyvä ja rento. Mä en koskaan ole ollut oikeastaan kateellinen ihminen, vaikka vertailenkin itseäni helposti toisiin. Olen ollut enemmän sellainen ”mäkin haluan olla yhtä siisti kun toi” -tyyppi, joka ihailee toisia, ja kateuden sijaan käyttää energiaa siihen että pystyisi itsekin samaan kuin ihailemansa henkilö. Joskus toisista inspiroituminen menee kuitenkin liiallisuuksiin, ja sitä alkaakin inspiroitumisen sijaan stressaamaan siitä, miksei pystykään samaan, ainakaan yhtä nopeasti.

On eri asia inspiroitua, kuin ottaa paineita. Inspiroitumisessa ei ole mitään vikaa, se on ihanaa, huippua, ja energiaa antavaa. Paineiden ottaminen taas on typerää, kuluttavaa ja raskasta. Kun jokainen ihminenhän on kuitenkin erilainen, oma persoonansa, jonka elämäntilanne ja voimavarat ovat erilaiset, kuin jollain toisella. Inspiroitumisen ja paineiden ottamisen raja on kuitenkin hiuksenhieno. Se menee tasan siinä kohtaa, missä tavoitteellisuus lakkaa tuntumasta mahtavalta ja tavoite saavutettavissa olevalta. Silloin sitä luovuttaa, lakkaa inspiroitumasta ja alkaa stressaamaan sitä, miksi ei onnistu.

Siksi mä en aio tehdä konkreettisia lupauksia itselleni, vaan tänä vuonna aion elää ihan vaan päivä kerrallaan, hetkestä nauttien. Ilman suuria odotuksia, ilman paineita. On mulla toiveita, ja tosiaan, niitä tavoitteitakin. Mutta Iina hei, muista sitten helmikuussa tämä tavoite olla ottamatta paineita, koska se on tavoitteista tärkein. Jos kalenteri ei helmikuun puolivälissä enää olekaan ojennuksessa, ja tekemistä on liikaa, älä ainakaan sitten stressaa siitä että epäonnistuit tavoitteessa, keskity mieluummin siihen että selviät kiireestä mahdollisimman rennolla meiningillä.

Meille on tulossa varmasti ihan huippu vuosi, muutamia suunnitelmia siintää jo tulevien kuukausien kohdalla, ja ihan pian on meidän ensimmäinen hääpäiväkin. Mä takaan, että jokainen niistä suunnitelmista tuntuu paremmalta, jos en ota paineita vaan otan rennosti, tulee mitä tulee. Joka vuosi mä stressaan esimerkiksi lasten synttäreitä, etsin ideoita joka puolelta ja päätän että järjestän maailman mageimmat teemabileet. Sitten päädyn kuitenkin tekemään sen  täytekakun jonka lapset koristelevat itse tuoreilla marjoilla. Ja se on ihan fine, enemmän kuin fine, ja siitä tulee ihan yhtä hyvä fiilis ja yhtä hyvät bileet kuin monikerroksisella teemakakullakin. Voi kun muistaisin tämän vielä huhtikuussa.

Toivon, että tämän vuoden vuosikatsauksessa ei lue kertaakaan sanoja ”kiire”, ”stressi” tai ”en ehtinyt”. Mä toivon, että siinä lukee ”rentouduin”, ”nautin” ja ”onnistuin”. Jos sinne yksi kiire lipsahtaa, mä toivon että se kiire on pitänyt sisällään jotain maailman siisteintä, jota en unohda koskaan. Mikään piiruakaan vähäpätöisempi ei nimittäin oikeuta kiusaamaan itseään stressaamisella, ei enää. Nyt on aika olla itselleen armollinen.

Mitä te toivotte tältä vuodelta?