Iinan viettäessä aikaansa valmennuskurssilla, ajattelin tehdä palveluksen ja vähän lievittää meidän perheen ylisuorittajan, eli Iinan, blogistressiä taas kerran tökkimällä oman korteni kekoon, tällä kertaa postauksen muodossa. Vietin pari päivää miettien että mistäs mahtipontisesta sitä taas kirjottaisi, mikä saisi ihmiset miettimään ja mikä aiheuttaisi keskustelua ja (kohteliasta) argumentointia. Kenties siitä kuinka nyky-yhteiskunnassa ei homofobialla enää pitäisi olla paikkaa, tai siitä kuinka tasa-arvokeskusteluissa joku aina vetää äärifeminismikortin pöytään. (toim. huom. nimenoaan äärifeminismi, yleensä muodossa miehiltä kivekset nippuun ja naisen tulee olla karvainen vaikka väkisin, tasa-arvon sanan varsinaisessa merkityksessään tulisi mielestäni olla itseestänselvyys). Mutta ei, en ala tällä kertaa, en vielä. Viimeiset pari päivää ovat olleet ihanuudessaan täydellisen tavalliset, tylsät suorastaan. Tästä minä olen nauttinut, ja ei, ei ole sarkasmia.

Päivät ovat menneet töissä, ja illat kotona lasten kanssa leikkiessä, siivotessa, ruokaa laittaessa ja ihmetellessä että miksi en patistaisi Iinaa useammin ulos. Mielestäni on mahtavaa että merkittävin asia mitä on parin päivän sisään tapahtunut on se että päädyin eilen kokeilemaan Subwayn vegepihviä koska se oli päivän subi. Tai se kun matkakorttini hukkui ja oli noudettavissa tunnin sisään HSL:n Itiksen palvelupisteestä jonne joku laupias samarialainen oli sen palauttanut.

Tytötkin ovat molemmat selkeästi nauttineen isin täydellisestä huomiosta. Tänäänkin molemmat sammuivat kuin saunatontut perjantai-iltana, heti kahdeksan jälkeen. Tiaran ruotsinkieli on kehittynyt taas mukavasti kun ei ole muuta kieltä kuullutkaan pariin iltaan, ja Zeldakin ymmärtää että ”sitt” on ”istu”, vähintään yhtä hyvin kuin suomeksi, eli juuri ja juuri. Hieno keskustelukin saatiin Tipan kanssa aikaiseksi siitä kuin Finger Family-lastenlorujen lyriikat oikesti menee. Voin vannoa että laulun sanat menevät ”daddy finger, daddy finger, where are you” eikä suinkaan ”dägi vinge, dägi vinge, vee aah gjuu” mutta voin olla väärässäkin.

Hienoa muutenkin nähdä miten Zeldan kasvaminen on vaikuttanut tyttöjen leikkeihin. Tipakin suostuu leikkimään kuopuksemme kanssa Legoilla nyt kun Zelda ei enää koita kaataa kaikkea, vaan on pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään palikoiden todellisen käyttötarkoituksen, eli niiden syömisen. Tämän jälkeen kuolaisista palikoista rakennetaan torni.

Täydellisen tylsän päivän myös kruunaa täydellisen tylsä ilta, ja ei, edelleenkään ei ole sarkasmia. Illat olen viettänyt tabletilla nettiä selatessa ja harjoitellessa uuden, ts. tarpeeksi pitkäksi kasvaneen, ”kesätukkani” kasassa pysymistä, ja vihdoinkin se tuntuu onnistuvan ongelmitta. Instagramissa pölähtänyt blondi välivaihekin on kuin Suomen Euroviisuvoitto, muisto vain. Kuvaa tästä aikaansaannoksesta ei toistaiseksi valitettavasti ole, mutta jos jotakuta oikeasti kiinnostaa niin kannattaa Googlen kuvahakuun iskeä ”mikael gabriel 2013”, ja miettiä sama tukka punajuurenvärisenä.

Jotta nyt ei kuitenkaan menisi ihan pelkäksi ”kuulumispostaukseksi” niin täytyy mun vähän yhdestä mun projektista mainita jota olen työstänyt jo hetken aikaa. Iina on tätä minulta pidemmän aikaa jo toivonut, ja se palaute mitä olen teiltä Iinan lukijoiltakin saanut on tähän asiaan suuresti vaikuttanut. Mutta siitä lisää kun on sen aika, tulee melkein itselläni jo jännäkakka.

Mutta ei siinä, Iina palaa varmaan kohta kotiin ja minun on aika aloittaa iltarituaalini, eli jäätävä kasa ruisleipiä naamaan, niin iso lasi vettä huiviin että naapurikin varmaan herää yöllä pissalle, ja eikun nukkumaan jotta jaksaa taas aamulla. Hyvää lähestyvää viikonloppua kaikille, ja jos ette vielä osallistuneet sähköhammasharjan ja hammastahnan arvontaan niin viimeistään nyt kannattaa. I shit you not mä melkeen laitan sitä tahnaa leivälle, siitä teille hyvänyön mielikuva.

Sain Oral-B:ltä teille kaksi sähköhammasharjaa 3D White -harjaspäällä, ja Oral B 3D white Luxe Glamorous Shine -hammastahnaa arvottavaksi näin blogin synttäripäivän kunniaksi. Sähköhammasharjoja olen blogissani arponut ennenkin, ja ne ovat tainneet ollakin blogini kaikkein suosituimpia arvontoja kautta aikain, eikä ihmekään. Sähköhammasharja on sellainen tarvike, joka jokaisen kannattaisi hankkia, mutta jonka hankkimista tulee aina lykättyä, kun keksii jotain ”tärkeämpää” ostettavaa. Olen pessyt hampaitani sähköhammasharjalla nyt noin puoli vuotta, eivätkä mun hampaat ikinä ole voineet paremmin.

Sähköhammasharjalla hampaiden puhdistuksessa on vaikeaa epäonnistua, kun harja hoitaa kaiken duunin ja itse vain liikuttaa sitä kevyesti hampaiden pinnoille eteenpäin. 30:n sekunnin välein tuleva aikahuomautus on myös loistava, itselleni ainakin on ollut aiemmin hankalaa hahmottaa, milloin kannattaa vaihtaa hammasneljännestä, ja milloin se koko kaksi minuuttia on kulunut. Nyt hammasharja hoitaa muistutuksen mun puolesta, mikä on enemmän kuin kätevää.

Tammikuussa kävin hampaiden valkaisussa, sekä puhdistuksessa, ja en kyllä vaihtaisi tätä puhtaiden hampaiden tunnetta mihinkään, on niin ihanaa kun voi hymyillä rohkeasti ja tietää että hampaita kehtaa esitellä. Taannoisella Tanskan matkallani sain tutustua myös 3D White Luxe -hammastahnaan, jota sain kotiin kokeiltavaksi. Testituubit loppuivat aikoja sitten, ja olen ostanut jo useampaan otteeseen tahnaa itse lisää, enkä voisi kuvitella enää käyttäväni muuta. 3D White Luxe -hammastahnalla mun ei tarvitse pelätä, että hampaiden valkeus katoaisi jonnekin, vaan joka kerta pestessä saan saman puhtaan ja raikkaan fiiliksen, ilman tummentumia.

Arvonnassa palkintona kaksi pakettia, jotka sisältävät Oral B Professional Care 600-hammasharjan 3D White-harjaspäällä, sekä kaksi tuubia Oral B 3D white Luxe Glamorous Shine -hammastahnaa. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, keksimällä itsellesi nimimerkin ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Jos haluat osallistua kahdella arvalla, käy tykkäämässä blogini FB-sivuista ja mainitse siitä kommentissasi (kaikki FB-tykkääjät saavat siis kaksi arpaa). Aikaa osallistua arvontaan on nyt kiireiden vuoksi pitkästi, eli 18.5. klo 22.00 asti.

Yhteistyössä Oral-B:n kanssa toteutettu.

Onnea arvontaan kaikille! <3

Synttäriviikon jokavuotinen perinne, katsaus lastenvaatevalikoimaan on vuorossa tänään. Olihan meillä puuhaa tyttöjen kanssa aamulla, kun siivottiin vaatehuone ja käytiin läpi kaikki mahdolliset vaatteet kuvia varten. Laiskana pyykkääjänä en onnistunut saamaan kaikkia vaatteita kuvauskelpoisiksi, mutta on tässä suhteellisen kattava läpileikkaus tämän hetken suosikeista. Meillähän tytöt siis käyttävät osittain samaa vaatekokoa, lähinnä paidoissa ja mekoissa, enkä ole näissä kuvissa erotellut mitkä ovat Zeldan, ja mitkä Tiaran vaatteita, koska niin ei ole vaatehuoneessakaan. Eli osa vaatteista varmasti näyttää vähän eri kokoisilta, kun rinnakkain on vaatteita koosta 74 kokoon 92.

Mä kävin Tiaran ja Zeldan vauva-aikojen välillä suuren tyylimuutoksen läpi, ja aloin tykkäämään muksujen vaatteissa enemmän värikkäistä, kuosillisista yksilöistä alun prinsessainnostuksen jälkeen. Viimevuotista vaatekatsausta vilkuillessa näyttää jo enemmän silmää miellyttävältä, kuin sitä edellisessä, ja voin melkein varmuudella sanoa että jos nyt saisin vauvan niin pukisin hänet aika samaan tapaan kuin Zeldan viime vuonna. Eli suurta tyylillistä kehitystä ei vuodessa ole tapahtunut, vaatehamsterointia sitten senkin edestä.

Mä en suosi vaatteissa mitään tiettyä merkkiä, vaan ostan sitä mikä miellyttää silmää. Tykkään kuitenkin erityisesti Polarn O. Pyretin ja Mini Rodinin bodyista, sillä molemmat omaavat pitkän käyttöiän. Mini Rodinin 68/74 -kokoiset bodyt me otettiin käyttöön elokuussa, ja ne menevät Zeldalle vieläkin, eivätkä olleet isoja silloin, tai kinttanoita nyt. Niissä on jotain taikaa selkeästi! Polarn O. Pyretin bodyissa on käännettävät resorit, ja ne lisäävät hihojen osalta käyttöikää tosi hyvin, mutta pitkäselkäinen kuopuksemme kaipaa sitä selkämittaa nopeammin lisää, kuin hihamittaa.

Onneksi nyt aletaan olla jo ulkona body-iästä, kun Zelda viihtyy yhä enemmän pystyasennossa, ja saa panostaa hänenkin vaatteissaan enemmän ihaniin paitoihin, tunikoihin ja mekkoihin. Tiaralla oli vähän aikaa sitten prinsessavaihe meneillään, ja hän halusi käyttää vain mekkoja, mutta nyt neiti viihtyy taas housuissakin. Tiara antaa mun aika vapaasti edelleen sanella mitä hän laittaa päälleen, mutta joskus saattaa löytyä omiakin mielipiteitä tai vaatelemppareita, ja mahdollisuuksien (sää/tilaisuus) mukaan Tipa saa kyllä valita itsekin omat vaatteensa.

Kuvasin nyt vain sisävaatteita, koska ulkovaatteet ovat aika paljon olleet jo esillä, ja näissäkin oli jo ihan tarpeeksi kuvattavaa. Tämä on kyllä hyvä kevätperinne, kun tulee aina samalla tehtyä vaatehuoneen kevätsiivous. Kevätsiivouksessa keräilin myös hyvän satsin vaatteita Minimuotikirppis-kamojen joukkoon, niistä tulossa lisää asiaa tämän viikon aikana, kirppishän on nimittäin jo ensi viikolla!

Raitakuosi on lastenvaatteissa mun suurin suosikki, ja raidallisia vaatteita meiltä löytyy aika paljon. Klassikkoraidat tulevat tietysti PO.Pilta, mutta esimerkiksi Tipalle Zeldan synttäreille ostettu ihana, peplum-raitamekko löytyi H&M:ltä, ja tykkään siitä kuin hullu puurosta. Voisin ottaa samanlaisen itselleni koska tahansa! Tipa on jo sen verran isompi, että musta on hauskaa joskus samistella sen kanssa, ja laittaa vaikka samantyyliset housut ja toppi kuin mulla itselläni on. Zeldaa ja Tiaraa en hirveästi pue samanlaisiin vaatteisiin, vaikka yleensä koitan kuitenkin katsoa että tytöt sopivat edes jotenkuten tyylillisesti yhteen, vaikka värit eivät niin mätsäisikään.

Zeldan vaatteissa erityisesti koitan kiinnittää huomiota mukavuuteen, ja siihen että ne pysyvät päällä. Zelda on kova tyttö kiipeilemään ja repimään sukkia, housuja ja hihoja pois päältään. Lyhythihaiset paidat ja bodyt ovat tällä hetkellä kovassa huudossa, pitkähihaisten kanssa neiti muumioi itsensä hihattomaksi ja hermostuu. Sukkien kanssa olen luovuttanut aikapäiviä sitten, niille ei ole koskaan paria, ja niitä löytyy mitä kummallisimmista paikoista. Olen varma että Zeldan lemppariharrastus on sukkapiilojen keksiminen, niin hassuista paikoista niitä aina löytyy!

Kesäksi pitää hommata vielä ohuita neuleita, sortseja, hameita ja t-paitoja. Meillä ei ole kuin yksi hame, mikä on tosi hassua! Tykkään itse hameista kovasti, ja mua naurattaa se että en kuitenkaan koskaan osta niitä lapsille. Ehkä en ole vain löytänyt tarpeeksi kivoja hameita, tai sitten olen jotenkin alitajuisesti ajatellut niiden olevan epäkäytännöllisiä pienillä lapsilla. Puetteko te lapsillenne mieluummin hameita vai mekkoja?

* saatu blogiyhteistyön kautta.

Tällainen sillisalaatti läpileikkaus, toivottavasti tykkäsitte (ja saitte kuvista selvän, oli pakko vähän tiivistää ja tehdä kollaaseja, sillä muuten postauksessa olisi ollut ihan liikaa kuvia). Mä katsoin tuossa hetki sitten Oton kanssa meidän reilun tunnin mittaisen häävideon ensimmäistä kertaa, ja tuntuu että olen vieläkin ihan sekaisin ja vaaleanpunaiset lasit silmillä, oli niin ihana palata hetkeksi siihen upeaan päivään. Mutta nyt on pakko ottaa lasit pois ja tehdä tilaa unihiekalle, huomenna on edessä pitkä ja kiireinen päivä. Hyvää yötä ihanat!♥

Me pääsimme maaliskuussa juhlistamaan 1-vuotiasta sivustoamme ihanaan ja ylelliseen Långvikin kartanoon. Juhlatunnelmista kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta nyt on tarkoitus keskittyä Långvikin tarjoamiin mahdollisuuksiin romanttista kahdenkeskistä viikonloppua ajatellen. Tai miksipä ei Långvikiin voisi lähteä yhdeksikin yöksi, tai vaikka koko viikoksi? Äitienpäivä on sunnuntaina, ja veikkaan että moni äiti ei vielä tiedä mitä saa lahjaksi, ja ehkä miehet, nuo tunnetut mattimyöhäset lahjojen saralla, eivät vielä kaikki ole päättäneet mitä antavat lahjaksi. Tässä on ainakin aika hyvä lahjaidea!

Långvikista löytyy kaikki, mitä romanttiselta lomalta puolison kanssa voi toivoa. Kauniit merinäköalat, upea ja tasokas kylpylä altaineen ja elämyshoitoineen, sekä laadukas ravintola. Kartano ei ole pääkaupunkiseudulta liian kaukana, matkaa on vain 30 minuuttia, mutta sopivan syrjässä, että saa oikeasti rentoutua kaupungin vilinästä. Muistan tunteen, kun astuimme Korinnan kanssa Långvikin ovista sisään, ja suunnilleen henki salpautui upeasta aulasta ja rennosta tunnelmasta.

Mä pääsin tutustumaan sekä standardihuoneeseen, että upeaan Ritari-sviittiin, ja täytyy sanoa että molemmat tarjoavat upeat puitteet ihanaan yöpymiseen puolison kanssa. Voisin niin nähdä meidät Oton kanssa loikoilemassa unelmanpehmeillä design-sängyillä, rentoutuneena kylpylähoidoista, mahat täynnä superherkullista ruokaa, kuten jo muutamaan kertaan Kideblogeissa mainittua, uskomattoman hyvää kurpitsakeittoa. Långvikin Ala Carte -lista oli aivan omaa luokkaansa, jos vertaa perinteisiin hotelliravintoloihin. Nautin jokaisesta suupalasta ja olisin voinut syödä vaikka koko illan.

Långvikissa on upea hemmottelukylpylä, josta löytyy 22-metrinen kuntouima-allas, kaksi poreallasta, kylmäallas, sekä mieletön Jacuzzi Bar -oleskelutila poreosaston yhteydessä, missä voi nauttia drinkkejä ja snäcksejä. Me ei olla koskaan Oton kanssa käyty kylpylässä yhdessä, tai edes uimassa, ellei varpaiden kastelua kylmässä merivedessä kiljuen lasketa. Olisi niin ihanaa mennä yhdessä loikoilemaan porealtaaseen, herkulliset mojitot tai mansikkamargaritat kädessä, ja vain nauttia.

Me naiset tykätään yleensä kovasti hemmottelusta, ja siihen Långvik tarjoilee kattavan valikoiman vaihtoehtoja niin vartalolle, kuin kasvoillekin. Myös miehille löytyy omia Man Space-, eli miehille suunniteltuja hemmotteluhoitoja, kuten esimerkiksi kosteuttava Man Space Hydra Performance. Jos hemmottelua haluaa yhdessä, voi kokeilla esimerkiksi Kleopatra-hemmotteluhoitoa yhdessä puolison kanssa. Kleopatra-hemmottelukylpy sisältää raikastavan kuorinnan, ja rentouttavan kylvyn ääniaaltojen virratessa vedenpinnan alla. Kuulostaa aika luksukselta mun korvaani!

Långvikissa voi myös golfata, mikäli nauttii siitä, sekä tietysti käydä salilla ja saunassa. Vaikka rakastankin kaupungin hälinää, voin kuvitella että viihtyisin yhdessä maailman parhaan seuralaiseni kanssa todella hyvin viettämässä romanttista viikonloppua Långvikissa, sillä rauhallisuudesta huolimatta, sieltä löytyy kaikki mitä tarvitsee ja paljon enemmän.

Onko mun pakko laskeutua täältä vaaleanpunaisista pilvilinnoista takaisin arkipäivään, pliis ei? Rankan kevään jälkeen kahdenkeskinen yö luksuskylpylähotellissa vaan kuulostaa… no ei pahalta todellakaan. Toivottavasti meille tulisi joku sopiva viikonloppu tässä kesän aikana, jolloin päästäisiin nauttimaan vain toistemme seurasta, Långweekend tekisi varmasti terää.

Postaus toteutettu yhteistyössä Långvikin kanssa.

Blogin 3v-synttäriviikko pyörähtää käyntiin yhdellä kaikkien aikojen toivotuimmista postausaiheista, kuinka saada oma blogi menestymään. Mä en ole koskaan kirjoittanut tästä aiheesta ennen, sillä en pidä itseäni minään ultimaattisena suosittuna bloggarina, jonka vinkeillä kaikista tulee blogimaailman tähtiä. Mutta ajattelin kertoa oman näkökulmani asiaan! Loppupeleissä kuitenkin jokainen meistä on yksilö, niin bloggaaja kuin lukijakin, ja vaikka tekisi kaiken bloggaajan kultaisten sääntöjen mukaan, ei välttämättä menesty, tai vaikka tekisi kaiken täysin yleisten normien vastaisesti, voi nousta kaikkien aikojen suosituimmaksi bloggaajaksi.

Kolme vuotta sitten bloggaaminen ei ollut vielä niin yleistä kuin nykyään, ja oma blogi oli helpompi saada menestymään. Muistan edelleen kuin eilisen, kun julkaisin ensimmäisen postaukseni, 8.5.2011 ja samana iltana sain 16 Blogger-lukijaa. Muistan olleeni häkeltynyt lukijoiden määrästä, ”ihanko oikeasti noita kaikkia kiinnostaa mun kuulumiset??”. Mun blogi nousi aika nopeasti ylöspäin listoilla, en tiedä johtuiko se siitä että mun blogista löytyi ainekset vuoden nauruille, vai siitä että olin kiinnostava persoona. Ehkä ei kummastakaan, ehkä molemmista.

Nykyään uusia blogeja ilmestyy päivittäin enemmän kuin kukaan ehtii lukea, joten lyödäkseen läpi on oltava jotain täysin uutta ja erilaista. Blogigenrejä on joka lähtöön, suosituin niistä on varmaankin lifestyleblogi, blogi johon voi jakaa kaiken mitä mieleen juolahtaa, genre johon myös mun blogini kuuluu. Itse en osaisi pitää muunlaista blogia kuin lifestyleblogia, sillä tällaisena tuuliviirinä se että saa kirjoittaa mistä aiheesta tahansa, on ehdoton plussa. Veikkaan että nykypäivänä on kuitenkin helpompaa nousta suosituksi, mikäli keskittyy johonkin tiettyyn aihepiiriin.

Yleensä mulla on tapana jaaritella kappalekaupalla, mutta nyt ajattelin kirjoittaa selkeästi erotellut, yksinkertaiset neuvot, joita mulla tulee mieleen, kun mietin mikä saa mut itseni kiinnostumaan blogista, ja mikä mahdollisesti saa suuren ihmismassan kiinnostumaan blogista. Aloitetaan perusjutuista:

1. Suuret, valoisat ja hyvälaatuiset kuvat. Ei alkeellisia rajausvirheitä, joissa jalat katkeaa nilkasta tai kuvattava tyyppi on kuvan vasemmassa alakulmassa. Ei pelkkiä kännykkäkuvia, eikä keltaisia tai muuten kummallisen värisiä mössökuvia. Pahinta on pienet kuvat joista pitää tihrustaa, etenkin jos ne on reunustettu 20cm leveillä, tyhjillä sivupalkeilla molemmilta puolilta blogia.
2. Laadukas teksti, jossa ei vilise virkekaupalla virheitä, ja joissa teksti on jäsenneltyä ja loppuun asti mietittyä, oli sitä sitten kolme lausetta tai kymmenen kappaletta. Ei hymiöitä joka lauseen perässä, eikä yhdyssanavirheitä tai jäätävää slangia, kirosanat ovat kyllä liiallisesti käytettynä myös big turn-off, vaikka satunnainen perkele hyvä tehokeino onkin.
3. Persoonallinen kirjoittaja. Kirjoittajassa itsessään pitää olla jotain, joka saa kiinnostumaan. Etenkin jos kirjoittaa lifestyleblogia, on persoona tärkeä.  Lukijana ainakin itse mietin aina kijoittajasta, että voinko samaistua häneen? Voinko oppia häneltä jotain? Mitä hänen bloginsa lukeminen antaa minulle?
4. Siisti ulkoasu, mieluiten pelkistetty, joka jättää tilaa postausten kuville. Itse henkilökohtaisesti tykkään eniten valkoisesta taustasta, ja mustasta tai tummanharmaasta tekstistä.
5. Banneri, joka jää mieleen ja houkuttelee tutustumaan blogiin enemmän. Joo, mun banneri alkaa olla jo aika aikansa elänyt, ehkä se pääsee pian eläkkeelle 😉.
6. Nimi. Blogin nimi, se on asia jota suosittelen miettimään tarkkaan, ettei tarvitse myöhemmin katua. Sen pitää olla sellainen joka jää ihmisten mieleen helposti, ja erottaa juuri sinun blogisi muista blogeista.
7. Blogilistalle, Blogloviniin ja muihin blogiseurantapalveluihin oman blogin lisääminen, jotta lukijoiden on helpompi löytää blogisi, ja seurata sitä.

Nämä ovat ne perustekijät, joiden ollessa kunnossa, bloggaajalla on teoriassa mahdollisuus nousta kuinka suosituksi tahansa. Nämä yksin eivät kuitenkaan riitä, pelkästään laadukkaita, kauniita ja mielenkiintoisia blogeja on tuhansittain enemmän kuin tyypit kerkeävät selaamaan. Sen lisäksi että blogi on mieletön, tyylikäs ja hauska, pitää osata myös itse tuoda sitä esille.

Some on päivän sana, ja jos sitä ei osaa hyödyntää on turhaa edes haaveilla menestyksekkäästä blogista. Itse taisin aloittaa blogiurani linkkaamalla postauksen rohkeasti Facebookiin kaikille kavereilleni, sekä lisäksi silloiseen anokysymyspalvelu -Formspringiin, josta multa oli kyseltykin mahdollisen blogin perustamisesta. Nykyisin saman palvelun virkaa taitaa toimittaa ask.fm. Mulla oli se ”onni”, että olin raskaana, ja luontainen uteliaisuus ajoi tutut ja tutuntutut sivuille tirkistelemään, miten teini selviää uudessa tilanteessa.

Instagram, Twitter ja muut some-palvelut ovat hyviä kanavia tuoda blogiaan esille. Facebookissa on monia erilaisia bloggaajille tarkoitettuja ryhmiä, joihin omia postauksiaan voi linkata, ja Instagramissa on kuulemani mukaan helppo saada seuraajia, kun jaksaa itse olla aktiivinen. Mulla ei oikeastaan ole siitä kokemusta, kuinka hyvin näiden keinojen avulla menestyy, sillä Instagramia ei ollut silloin kun mä bloggaamisen aloitin, eivätkä FB-ryhmät olleet itselleni tuttuja.

Tärkeää on myös se, että on ystävällinen lukijoille ja vastaa kommentteihin. Vastavuoroisuus on blogin suola, ja se ei toimi, ellei bloggaaja koe lukijoiden olevan hänen vastaustensa arvoisia. Mullakin nykyisin kestää kommentteihin vastailussa, ja koen siitä jatkuvaa huonoa  omaatuntoa, sillä mulle jokainen kommentti merkitsee paljon. Aina jos joku kommentoi, kannattaa ehdottomasti myös tsekata onko hänellä blogia, ja käydä lukaisemassa sieltä pari postausta. Miksei ei voisi itsekin jättää kommenttia, jos keksii jotain mukavaa sanottavaa!

Sellaista systemaattista oman blogin linkittelyä en suosittele, mielestäni se on vain noloa käydä jättämässä joka blogiin aiheesta riippumatta sama ”sulla on hei tosi kiva blogi, käy kurkkaan munkin! www.mullaonihkublogi.com”. Tästä ääriesimerkki on eräs vuosia sitten sattunut, surullisen kuuluisa tapaus, kun eräs bloggaaja, joka tätä linkittelyä harrasti, oli käynyt kommentoimassa jonkun postaukseen juurikin jotain ”sulla on ihana tyyli! ♥ www.blogiblogiblogi.com”, ja postaus sattui kertomaan kirjoittajan kuolleesta äidistä. Tahdittomuuden ja törkeyden todellinen multihuipentuma.

Verkostoituminen on tärkeää, ja sitähän tuo toisiin bloggaajiin jo pelkästään kommenttien muodossa tutustuminen on iiseimmillään. Kun blogi alkaa saada suosiota, mahdollisesti kutsuja tapahtumiin, on tärkeää paikanpäällä esitellä itsensä ja olla edukseen. On myös kohteliasta olla kiinnostunut tuotteista ja niiden esittelyistä, eikä keskittyä pelkkään syömiseen ja selfieiden ottamiseen. Yhteistöistä ja mainostamisesta olen kirjoittanut enemmän jo aiemmin joten niihin en tämän enempää perehdy tässä tekstissä.

Sitten on vielä se bloggaajan yksityisyys. Kuinka paljon yksityisyyttä voi pitää itsellään, ilman että on tylsä ja vailla mahdollisuuksia menestyä? Kuinka paljon voi kertoa, ilman että siitä voi olla itselle haittaa? Siinäpä vasta pulma, etenkin jos mukana on lapset. Mulle henkilökohtaisesti se raja menee siinä, mitä voisin kertoa pomolle työhaastattelussa, jos hän multa kysyisi, tai minkä aiheen voisin ottaa mummoni kanssa esille sunnuntaipuhelun aikana.

Lukijat haluavat samaistua bloggaajaan, ja jos hänessä ei ole mitään tarttumapintaa, eivät lukijat välttämättä ota blogia omakseen. Itsestään pitää laittaa kaikki likoon, kyllä lukijat huomaavat heti, jos kirjoittaja ei ole täysillä mukana. Mutta tyhmä ei saa olla, kannattaa pitää raha-asiat, läheisten henkilökohtaiset asiat ja kaikki muu oikeasti yksityinen pois blogista. Ennemmin kannattaa aina olla vähän turhan varovainen, kuin kertoa liikaa ja katua myöhemmin. Kaikenlainen draama kannattaa myös sulkea blogin ulkopuolelle, ettei tee itseään naurunalaiseksi ja saa aikaan kilometrimittaisia palstaspekulaatioita. Vaikka onhan sekin toki keino menestyä ja saada lukijoita, jos se ei haittaa että huomio ei välttämättä ole positiivista. Mua haittaisi.

Mä olen rikkonut varmaankin jokaikistä tässä postauksessa luettelemaani ”sääntöä”, eikä se ole silti estänyt mua pääsemästä bloggaajana eteenpäin. Ehkä tärkeintä onkin, että bloggaaja ja blogi kehittyvät, ja lukijat saavat seurata mukana, eihän kukaan ole seppä syntyessään, eikä tarvitsekaan.

Lyhyesti pähkinänkuoressa: Tee omaa juttuasi, älä esitä tai kopioi toisia. Panosta kaikkesi, usko itseesi, ja tutustu uusiin tyyppeihin. Bloggaaminen vie paljon aikaa ja vaivaa, mutta on sen kaiken arvoista<3