Aihe josta tulee puhuttua lähestulkoon jokapäivä ainakin yhden, ellei useammankin äidin kanssa. Lähinnä silloin kun oma tai jonkun toisen äidin mukula on ollut neuvolassa ja tänään oli meidän vuoro. Tuli sitten taas havahduttua siihen ”mihin ihmeeseen tää aika vaan häviää?” -tunteeseen. Siellä ne kehui meidän neitiä erittäin jänteväksi useaan otteeseen (neuvolatäti ja -lääkäri) ja kuulemma Tiara osaa istua poikkeuksellisen hienosti ikäisekseen (vaikkei sitä mitenkään olla harjoiteltu), ei kuulemma heilu tai huoju ollenkaan vaan lähestulkoon istuu tuetta. Kuulemma saadaan alkaa syöttämään syöttötuolissa sosetta jos syöttötuoli on olemassa. Ja meillähän on, nimittäin huomisesta alkaen kun äiti tuo meille mun kummipojan vanhan syöttötuolin.
                            Oon mä sen silleen itekkin huomannut että Tiara haluaa jo istumaan kun jos se vaikka pitää mua sormista kiinni niin se vetää jo itseään sitterissä istumaan ihan helposti. Sylissäkään makuuasento ei kelpais enää ollenkaan, edes silloin kun on maitopullon aika. Miten ne voi kasvaa niin nopeasti?! Mua vähän arveluttaa vielä tuo syöttötuoli-idea, onhan toi kumminkin vielä niin pieni neiti vaikka kuin olis jäntevä ja eihän se selällekään vielä varmaan ole hyvä jos paljoa istuttaa, mutta tuskinpa se pahaa tekee jos 15 minuutin sosehetken päivittäin viettäisi tuettuna tuolissa. Ja en mä usko että neuvolalääkäri meille mitään sellaista neuvois joka voisi Tiaralle olla vahingoksi. Pitää miettiä vielä, ei tässä mikään kiire ole mihinkään. Ensin aion ainakin maalata puunvärisen syöttötuolin paremmin meidän keittiön väreihin sopivaksi, nimittäin limenvihreäksi. Pitää suunnata piakkoin maalikauppaan niin saa senkin valmiiksi
sitten.

”WIHIIIII!”

”Koska oon oppinu pitää käsii tällee, ni mä pidän niit ain tällee. Niin kerta!”

”No moi, kyl mä äiti tiiän et oon maailman söpöin ja isompana isi ei voi kieltää multa mitää ku vähä räpyttelen ripsii!”

                            En aio kyllä kiiruhtaa tämän asian kanssa, Tiara on kumminkin vasta 4,5kk vanha. Mutta mitäs muuta siellä neuvolassa kerrottiin? Tuosta tekstistä en tällä kertaa pahemmin saa selvää muuta kuin miljoona ”OK” merkintää ja viimeisen lauseen joka kuuluu ”Kasvaa ja on kehittynyt erittäin hyvin”. Kyllähän tuo lämmittää ylpeän äidin mieltä kun pikkuapinaa kehutaan. Hangon keksinä siellä työntelin vaunuja ja into piukassa tungin neitiä uuteen haalariin. Äidin ylpeys on mielettömän ihana tunne kyllä. Tiara oli siis myös kasvanut tosi hyvin, tässäpä vähän näitä mittoja näin 4kk iässä (suluissa 3kk mitat):

”Mä oon jo NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN pitkä neiti!”

”Eikä haittaa vaikka oon vähän pälvikalju, se on mun JUTTU!”

”Moi oon maailman söpöliinein äitin ja isin muru<3" (Kuolan matka äidin karvapeitolle<3)

”Äitillä meni hermo ku kokoaja valutin sosetta ruokalapun välistä bodylle ja se riipas koko ruokalapun pois!”

”Mä vähä söin itekki ku oon niiiiin iso tyttö jo!”

”Sit piti hymyillä kameralle nii luovutin ton lusikan kaa, ihan turha kapistus! Lopuksi äiti pyyhki mun nassun tohon bodyyn ja vaihto mulle puhtaat vaatteet, se oli kivaa!”

Tää viikko on ollu taas yhtä hulinaa ja hyvä niin! Musta tuntuu et nyt alan olla täydellisen palautunut raskaudesta ja synnytyksestä myös henkiseltä kannalta. En usko olevani ainoa jolle on käynyt niin että raskauden aikana ja vauvan synnyttyä koti ja sohvan nurkka on tuntunut kaikkein turvallisimmalta vaihtoehdolta ja jotenkin on vaan huvittanut mökkiytyä sinne kotiin pöristelemään vauvamasua tai vauvan masua. Kaverit on kyllä kiinnostaneet ja heidän kuulumiset myös, mieluiten kätevästi puhelimessa tai facebookin välityksellä. Toki meillä on saanut myös tulla käymään ja siitäkin olen nauttinut suuresti, mutta silti se on jotenkin ollut aina tosi erikoinen juttu jos on tullut kaveri kylään tai oon lähtenyt Columbusta pidemmälle ja sitten on ollut semmonen olo että oonpas saanut tällä viikolla paljon aikaan kun meillä kävi kerran vieraita tai kävin Itäkeskuksessa joulukoristeostoksilla.
                       Oon huomannut että viimeaikoina, kuin huomaamatta suurin osa meidän arkipäivistä on kulunut tavaten kavereita tai seikkaillen ympäri Helsinkiä. Neuvolapäivätkin on nykyään ihan arkinen juttu eikä semmonen asia mitä jo etukäteen stressaan että ”pitääkö mun ihan oikeesti pakolla lähteä jonnekin kauppaa pidemmälle?” Mä en oo edes mitenkään tietoisesti halunnu olla kotona paljoa, en oikeastaan oo huomannut mökkiytymistä ollenkaan ennen kun vasta viimeaikoina kun oon ihmetellyt miten paljon kaikkea me ollaankaan tehty. Syksyllä haaveilin jaksavani joku aamu lähteä naapuripihassa sijaitsevalle asukastalolle vauvamuskariin ja -kahvilaan. Tällä viikolla oon päättänyt että ensi viikolla me mennään sinne, ja odottelen innolla uusien vauvakavereiden ja äitien tapaamista, enkä pelonsekaisella kauhulla siitä että mulla on pakollinen meno. 
                       Jotenkin kummasti oon luullut olevani ihan suhteellisen menevä äiti jo pitkään, mutta totuus on ihan toinen. Kotona on vaan ollut niin äärettömän mukavaa. Eikä se kodin mukavuus oo mihinkään muuttunut tai seinät alkaneet kaatua päälle, mä oon vaan alkanut keksimään muutakin mukavaa tekemistä ja saanut itteni useammin liikkeelle. Kotikin on alkanut näyttää siistimmältä kun en möllöttele täällä 24/7 vaan käyn muuallakin niin en kerkeä sotkemaan kokoajan. Ja lisääntyneet kaverivierailutkin taitavat olla osasyy siistiytyneeseen loukkoomme, eihän tätä nyt ihan missä kunnossa tahansa kehtaa esitellä. Mutta mitäs kaikkea me sitten tällä viikolla ollaankaan tehty?

No nähtiin ainakin yhtä ihanaa blogikollegaani Sasciaa ja hänen hurmaavaa Helmi-vauvaansa. Käytiin Piilossa pyörimässä ja tultiin meille jatkamaan juttua kahvin ja pullan merkeissä. Ja oli muuten todella mukavaa! Piilosta tarttui mukaan taas aivan ihania löytöjä ja saatiinpa Sascian kanssa vaihtokaupatkin aikaiseksi, Tiara sai Helmin vanhan haalarin sekä pari yllärikaupanpäällistä ja itse annoin meillä tarpeettomat kestovaippamme Sascialle. Aika kivat vaihtarit mun mielestä, ja mikäs sen käytännöllisempää kuin vaihtotalous ilman turhia kuluja! Kuviakin räpsittiin ahkeraan tahtiin, tosin Sascia varmaan paremmalla menestyksellä kuin minä joka poistelin aina kuvaamisen välissä pari vanhaa kuvaa kamerasta jotta viikossa täyttyneelle 8gigan muistikortille tulisi edes vähän lisää tilaa.

Tiara vakavana 😀 <3

Piilo-kirppis, Sascia ja Helmi

Tiara -vauva ja Helmi-vauva, miten kolme kuukautta voikin olla niin iso ikäero tässä vaiheessa? Tiaralla on vierastusvaihe pahimmillaan ja Helmi taas juttelee ja leikkii iloisesti lattialla istuen

Naru ja pahvilaatikko oli paljon kiinnostavampia kun lelut 😀

Tänään käytiinkin siis siellä neidin 4kk -neuvolassa, josta toisessa postauksessa lisää. Neuvolan jälkeen kipaistiin vielä tuossa hullussa pakkasessa kauppaan ja kauppareissulla Nona kummitäti soittikin että on kuulemma bussissa tulossa meille. Se olikin kiva yllätys (no meidän kannalta, teidän ei varmaan niinkään sillä olin suunnitellut tekeväni postauksen jo päivällä :D). Mutta siinä sitten mussutettiin edellispäivän pullanjämiä, syötettiin sosetta Tirriskälle sekä maitoa päälle ja räpsittiin kuvia. Musta on ihanaa että spontaanius on palannut meidän elämään. Vielä vähän aikaa sitten kaverivierailut oli harvinaisuus jota suunnittelin viikkoja etukäteen, nykyään on taas enemmän kuin okei että tyyppi soittaa bussimatkalta olevansa tulossa meille ja meillä saattaa jopa olla sitä pullaa pakkasessa.

Ihana mutrusuu<3 😀

”Mä pidän mun nenäst kii ettei se karkaa!”

”DERP!”

On se nii kaaaanis tuo meidän kummitätsykkä<3

Ja hieno tatuointikin löytyy!

Hyi mikä valotus mut ainoo kuva musta melkeenpä mikä kamerasta löyty 😀

Äitin ihana pulla<3

Ja sitten vielä niitä vaihtokaupan tuotoksia ja kirpparisaalista:

Meillä oli aivan ihana viikonloppu! Perjantaina Netta saapui meille onnistuneesti Jyväskylästä vaikka juna olikin myöhässä (ylläri sinänsä). Käytiin kaupassa herkkuostoksilla ja tultiin meille syömään kaupan kalatiskiltä ostettua sushia ja itsetehtyä jättikatkarapu-Caesarsalaattia. Mä haaveilin sushista koko raskausajan mut sit se himo meni jotenki ohi synnytyksen jälkeen. Nyt ku sit vihdoin muistin sushin olemassaolon niin ai että oli taivaallista vuoden tauon jälkeen! Syötiin muuten tasan vuosi sitten viimeksi Netan kanssa sushia Tallinnan reissulla, hassua miten oli päivälleen vuoden tauko ja hassua miten voin muistaa jotain tollasta. Kaikkein hassuinta kuitenkin on kyllä se miten paljon asiat on muuttunu vuodessa!
                        Perjantaina meillä jäi sitten leffakin katsomatta kun Tiaran mentyä nukkumaan innostuttiin fiilistelemään biisejä ja (taas kerran) käymään kaikki meidän vanhat kuvat läpi lähes viiden vuoden ajalta ja (yli tuhat kansiota :D). Lauantaina Netta värjäsi ja muotoili kulmat ja värjäsi myös ripset sekä meikkasi mut. Ainiin ja sain akupainantaa kasvoihin sekä ihanan rentouttavan kasvohoidon ja -hieronnan. Ihana Netta kun jaksoi hemmotella mua, on se kiva että on kosmetologiopiskelija kummitätinä Tirriskällä! Tämmösiä kuvia tuli lauantaina räpsittyä:

                         Sunnuntai meni sitten siivoillessa ja valmistautuessa toisen kummitädin Nonan vierailuun. Nona toi meille mukanaan blogikollegani Minnan ihanan Leo-poikansa kanssa ja Leon kummitädin Veeran. Voi että oli ihana saada vauvavieraita ja nähdä niin ihana pieni tuhiseva 2kk vanha poju! Kyllä se kahden kuukauden ikäero on vaan niin iso vielä tässä iässä, vaikka vauvat oli melkeen samanpainoisia niin silti Leo-poikaa oli ihan erilaista pitää sylissä kun toinen oli niin ihanan rentona ja Tiara taas on semmonen jäntevä ja tarraa kaulasta kiinni ja sörkkii mun naamaa ja heiluu joka suuntaan. Oli Tirriäinen muuten vähän Leoa isompi mutta kädet oli pienemmät! Vissiin muhun tullu ku mullaki on pienet kääpiösormet.

Uninen neiti, riisuin ulkovaatteet ja juttelin ilosella äänellä ja pussailin ja pöristelin mut toinen ei vaan saanu simmuja auki<3

Onneksi minuuttia ennen kuin ovikello soi vieraiden merkiksi niin Tiaran silmät aukes jotenki maagisesti ja se oli oma pirteä itsensä<3

Kummitätsy ja kummitytsy<3

Leon kummitätsy 🙂

”HÖÖÖÖ!! ÖBÄÖÖÖ!!!”

Otolla oliki kaksi vauvaa hoidettavana, noei mut äidit oli piilossa!

Eilen illalla sain inhottavan puhelun että joku super mega idiootti omistaja oli antanut ison koiransa käydä meidän pienen Mörkö-chihun kimppuun kun äiti ja Mörkö oli lenkillä illalla. Mörkö sai sormen syvyisen haavan mahaansa kun isompi koira oli retuuttanut mörköä suussaan ja koiran omistaja oli kaksin käsin vääntänyt sen leuat auki että sai irrotettua sen Mörköstä. Mörkö piti nukuttaa ja leikata mutta onneksi ei tullut sisäelinvaurioita, toivottavasti se pieni pulla paranee pian että äiti ja Möge pääsee meitäkin tänne moikkailemaan! Kauhee ikävä sitä pientä karvasta palleroa<3 Ja äitiä kans!
                    Tänään herättiin Tiaran kanssa aamulla vasta kymmeneltä ekan kerran neidin kolmannen kummitädin puheluun Rovaniemeltä! Ompas ollut kummientäyteisiä päiviä, ihanaa! Mut missä ne kummisedät luurailee ku tätejä tässä vaan tullu nähtyä! Vinkvink vaan herra kummisedillekin että saa tulla kahvittelemaan ja vaihtamaan kakkavaippaa, eiku!
                    Tänäänkin on ollu kiva päivä kyllä, ollaan laulettu ja leikitty neidin kanssa! Mä oon vähän huono noissa lastenlauluissa ku en muista aina sanoja kaikista mutta onneksi tuo Tirriäinen ei vielä niin paljoa ymmärrä muuta ku että äiti kuulostaa iloselta ja laulaa jotain.  Ja onneksi on youtube josta voi laittaa taustalle pyörimään niin Piippolan Vaarit kuin Muumilaulutkin niin äiti saa vähän avitusta sanojen kanssa. Pää olkapää peppu -laulu on Tiaran suosikki kun siihen liittyy myös leikki ja se onneksi onnistuu multakin ja ihan ilman youtubea! Tässä vielä kuvia meidän ihanasta pallerosta jolla on muuten päällä ihanan blogimutsin Anniinan joululahjaksi lähettämä Espritin upea rusettipaita!

No okei tää muumiyökkäri ei oo kyl Esprittii nähnykkää ku tää on otettu vast aheränneenä aamulla 😀

Voiko tota ilmettä kuvailla muulla sanalla ku HOOPO :DDD ihana <3

”Naminaminaminami nyrkkiäääää, hampaitaa see vahvistaa!” ”Oho se tais kyl olla porkkana joka niitä vahvistaa, eikä mulla kyl oo hampaitakaan”

Tämmönen ilmestyi tänään isin facebook -seinälle työpäivää piristämään!

Mä oon ollu niin kiireinen tänä viikonloppuna että jääny blogin päivitys vähän vähemmälle. Mä en halua ikinä lopettaa kyllä tätä blogia jos sen jatkaminen vaan on mahdollista läpi elämän mutta sen voin kertoa että kyllä muakin välillä ahdistaa. Mua stressaa jos mä en ehdi postaamaan, mua stressaa jos mä en jaksa postata, mua stressaa odottavat kommentit vaikka niihin onkin kiva vastata ja mua stressaa se että jollain tapaa ”petän” lukijoiden odotukset jos vaikka oonkin luvannut postata ja sitten en millään jaksakkaan. Se stressi vie nykyään osan postaamisen ilosta, mä en tiedä miksi. Tää on alkanu tuntua välillä melkein kuin duunilta vaikka tän pitäis olla vaan mukava harrastus.
                           Toinen stressitekijä blogin pidossa on taas viimeaikoina ollut anonyymien ilkeät kommentit, joka kerta kun meen hyväksymään uusia kommentteja mua pelottaa että mitähän  kakkaa sieltä taas löytääkään mieltä pahoittamaan. Vaikkei niistä tarvitsekaan välittää niin ei ne mukavaltakaan yleensä tunnu ja viime viikolla niitä tuli pitkän tauon jälkeen taas todella paljon ja todella törkeistä aiheista. Mulle on ihan sama mitä musta tai mun ulkonäöstä sanotaan, vaikka en mä mitään törkykommentteja hyväksy itseenikään liittyen, mutta sillon kun joku kommentoi mun lapsesta jotain ilkeää niin todella tekee mieli ottaa anonyymeiltä kommentointimahdollisuus pois. Se ois ikävää että kaikki mukavatkin anonyymikommentit häviäis samalla, mutta toisaalta en koe tarvitsevani tollaista ihan turhaa haukkumista mun elämään kun sen kerran voin välttääkin.
                            Mä haluaisin löytää sen bloggaamisen  ilon uudestaan ja lopettaa tän turhan stressaamisen, koska mä tiedän että mun blogi ei ole kenellekään niin tärkeä että päivä menis pilalle jos postausta ei näykään. Siksi mä aion nyt olla stressaamatta, mä postaan jos mulle tulee sellainen olo että ”Mun on pakko saada kirjottaa tästä blogiin!/Hei tietäisköhän toiset äidit tätä?/Mä haluun et kaikki näkee kuin söpö meidän ipana on!” etc.  Blogi ei ole siis jäämässä millekään tauolle tai mitään enkä usko että postaustauot venyvät paria päivää pidemmiksi edelleenkään mutta pointti oli se että en aio ottaa enää stressiä. Jos musta tuntuu että on asiaa niin postaan vaikka kolmesti päivässä ja jos ei ole niin sitten ei vaan ole ja tuun postaamaan sitten kun siltä tuntuu.  Ja mä mietin vielä tota kommentointiasiaa, riippuen siitä loppuuko noi törkeät kommentit boxissa vai ei.

Nyt mä toivotan ihanaa viikkoa kaikille ja haluan vielä kiittää teitä kaikkia niistä ihanista neuvoista ja kommenteista joita oon saanut<3 Moikkamoi!

Multa on viimeaikoina kyselty paljon siitä miten mun keho on palautunut nyt kun synnytyksestä on neljä kuukautta jo kulunut. Mä aattelin että teen sitten ihan postauksen kuvineen kaikkineen ja kerron mitä mieltä itse oon. Oikeestaan aika kiva itsekin ottaa kuvia ja kartottaa että mitä sille keholle oikeen onkaan tapahtunut. Kuvituksena siis kuvia mun vartalosta (ja pissismeikeistä UUH) ennen raskautta, sen aikana ja sen jälkeen.

Iina 17v

Ennen raskautta mä olin aika hoikka, oon aina ollut. Paino oli ensimmäisellä neuvolakäynnillä maaliskuussa 2011 tasan 45kg ja pituutta mulla on semmoset 167cm eli painoindeksi oli 16,1. Harrastin 7-vuotiaasta 16-vuotiaaksi useita eri tansseja (showjazz, hiphop, show&funk, locking) ja lenkkeilyä, sen jälkeen mun into liikuntaharrastuksiin loppui. Lukion kakkosella kävin puoli vuotta ahkerasti salilla monta kertaa viikossa mutta sitten sekin ”vaan jotenkin jäi”.
                     Oon aina syönyt todella paljon ja ihan mitä mieli tekee joten anoreksiaa mulla ei oo ollut alhaisesta painosta huolimatta. Joskus yläasteella jouduin käymään vuoden ajan painokontrolleissa mutta kun paino ei sitten liikkunut suuntaan eikä toiseen niin ne luovutti ja totes että ”no joo ei sulla taida olla anoreksiaa”.  Mua ärsytti se että ne kokoajan kyttäs koska mulla ei mitään ongelmaa edes ollut, mut onhan se tietenkin hyvä seurata koska joillekin paino on oikeesti vaikea asia ja eihän ne kouluterveydenhoitajat voi tietää että kelle se on ongelma ja kelle ei.

Joulukuu 2010

Helmikuu 2011

                         Neuvolassa mulle sanottiin ensimmäisellä käynnillä että mulle suositeltava painonnousu raskauden aikana ois 17-20kg ja se lukema kuulosti ihan hullulta! Että minäkö muka painaisin yli 60 kiloa ensimmäistä kertaa elämässäni? Mä aattelin että voi veikkoset en todellakaan ole lihomassa noin paljoa, mutta toisin kävi. Viimeisellä neuvolakäynnillä synnytyspäivänä mä painoin tasan 62kg. Eli painoa sitten loppujen lopuksi tulikin se 17 kiloa. Raskauden aikana mä kumminkin sopeuduin ihan hyvin siihen että painon nyt vaan kuuluu nousta ja söin ihan normaalisti enkä mitenkään yrittänyt estää painoa nousemasta.
                       Alkuraskaudessa söin tosi terveellisesti, mulla teki mieli kauheesti vaan raikkaita salaatteja ja vihanneksia ja join pelkkää vettä kun kaikki limut sun muut ällötti mua. Loppuraskaudessa taas ruokamieliteot kääntyi toisinpäin ja mussutin mokkapalaa ja omenapiirakkaa harva se päivä. Välillä join limua ruokajuomaksikin, ei kovin terveellistä mutta ei onneksi aiheuttanut mitään raskausdiabetestä tai muuta mulle. Kertaakaan ei ollut sokerit koholla. Mulle ei edes tehty sokerirasitustestiä missään vaiheessa raskautta, mikä ihmetyttää mua koska eikö se yleensä tehdä kaikille raskaanaoleville? Mutta oon kyllä onnellinen etten joutunut sitä sokerilitkua lipittämään.

rv 17

rv 22

                       Mulla lähti paino nousuun oikeastaan aika nopeasti ensimmäisen neuvolan jälkeen, toisessa neuvolassa raskausviikolla 17+0 painoin jo 49,9kg ja sitä seuraavassa neuvolassa rv 22+0 paino oli jo 52,8kg. Muistaakseni tuolloin rv 22+0 neuvolassa neuvolatäti (joka oli vaihtunut ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen koska muutettiin) sanoi mulle että ompas tullut reilusti painoa ja voisit kyllä nyt pitää huolta että syöt terveellisesti. Mulle tuli niin paha mieli, päätin hormonihuuruissani lopettaa syömisen kokonaan mutta niin siinä vaan kävi että taisin syödä herkkuja sinäkin iltana. Ihmettelin tuota kommenttia koska toinen neuvolatäti oli sanonut että paino saa ihan huoletta nousta. Sen käynnin jälkeen mua alkoi aina pelottaa se vaa’alle meno seuraavilla käynneillä.
                      Onneksi tuon käynnin jälkeen mun painoa ei kommentoitu enää kertaakaan negatiivisesti neuvolassa, vaikka täällä blogissa sainkin monta kertaa viikossa kommentteja turvonneesta naamastani ja ties mistä. Ei ne kauheesti mieltä lämmittäneet, mutta kyllä mä niistäkin selvisin kun tirautin muutaman kyyneleen ja Otto sano mulle että en oo yhtään turvonnu (vaikka olinkin :D). Suurin syy siihen miksi pystyin ja pystyn edelleen hyväksymään kehon muutokset on kyllä se että mulla on ihana rakastava mies ja ei mee päivääkään etteikö se kehuis mun ulkonäköä tai jättäis lohduttamatta jos mulla on joku kamalan kauhea ulkonäkökriisi meneillään.

rv 31?

rv 35+6

                       Synnytyksen jälkeen sairaalassa me yhdessä naurettiin mun mahalle, se oli ihan oikeesti niin huvittavan näköinen kun se oli ihan niinku raskaana ollessakin mutta valahtanut kilometrin alaspäin ja paljon löysempi. Vähän niinku kantais jalkapalloa kangaskassissa, siltä se näytti. Silloin en paljoa mahasta murehtinut kun oli tuo pieni tuhisija ihmeteltävänä, ei mulla ollut aikaa eikä halua miettiä mitään muuta kun Tiaraa. Kun päästiin kotiin mun maha alkoi jo muistuttaa enemmän normaalia, ainakin se pallo-osa oli jo hävinnyt. Sairaalaan multa jäi 11kg eli paino oli Tiaran ensimmäisellä neuvolakäynnillä mulla 51kg.

Viikko synnytyksestä

n. 2,5kk synnytyksestä

                      Viikossa-parissa muutos oli jo ihan huikea enkä ollut uskoa silmiäni, mä luulin että raskauden jälkeen mun maha ei ois enää koskaan lähellekään entisensä, ainakaan ilman monen kuukauden salirääkkiä ja mehudieettiä. Mä hihkuin onnesta kun entiset housut meni jalkaan ja piilotti löllön  mahanahkan, mähän näytin melkeinpä normaalilta! Tästä ilahtuneena mä annoin itselleni luvan herkutteluun ja yhtäkkiä paino lähtikin taas nousuun ja mä turposin, en mahtunutkaan vanhoihin housuihin vaikka pari viikkoa synnytyksestä ne oli olleet ihan sopivat. Musta tuntuu että hormonit sekotti mun aineenvaihdunnan, koska kaikki mitä mä suuhuni laitoin näkyi mun mahassa ja reisissä vaikka koskaan ennen ei ollut mitään vaikutusta.
                      Ruokailutapoja mä en mitenkään oo muuttanut koska oon syönyt ihan normaalisti kokoajan, mutta joulukuussa paino alkoi taas tippumaan ja vaatteet mahtumaan päälle. Kai mun aineenvaihdunta alkoi pikkuhiljaa palautua hormonien jäljiltä normaalille tasolleen. Sen jälkeen mulla on pysynyt vartalo saman kokoisena ja samat vaatteet menneet kokoajan päälle, mutta kiinteytystä on tapahtunut huomattavasti. Eilen Otto puristi mun mahaa ja sanoi että ”herran jumala nainen sä oot kiinteytyny, enhän mä pysty ees puristamaan sun mahaa enää kunnolla!” Voitte arvata että mulle tuli niin hyvä mieli tosta kommentista, mä tiesin että Otto oli rehellinen eikä vaan koittanu piristää mua koska se kommentti tuli niin spontaanisti ja yllättyneen kuuloisesti. Kengurupussi on vihdoin hävinnyt! Ja kiinteytyminen on tapahtunut itsestään, ellei vaunulenkkejä ja vauvan nostelua lasketa, sillä ainoa ”oikea” liikunta mitä mä oon raskauden jälkeen harrastanut oli puolen tunnin zumba kotona kerran joskus marraskuussa.Mä en oo käynyt vaa’alla jälkitarkastuksen jälkeen, eli kolmeen kuukauteen mutta uskoisin että painoa on tippunut vielä ainakin pari kiloa, ehkä enemmänkin. Mutta painolla ei ole mulle mitään väliä kunhan vaatteet mahtuu päälle, siksi en itseäni vaa’alla kiusaakkaan!
                         Kuntokin on lähtenyt parantumaan, Tiaran ollessa muutaman viikon vanha mä hengästyin jo parin metrin ylämäessä vaunulenkillä, nykyään en hengästy kovin helposti vaikka pitäis juosta bussiin äkkiä tai jotain muuta vastaavaa. Mä kovasti puhuin synnytyksen jälkeen salille menosta ja ryhmäliikuntatunneista sun muista harrastuksista, mutta puheen tasolle ne on jääneet ainakin toistaiseksi. Mulle riittää se että mä kehtaisin kyllä ihan helposti mennä vaikka nyt bikineissä rannalle jos pihalla ei olis kuutta astetta pakkasta.
                      Mä meen salille tai aloitan muun liikuntaharrastuksen sitten kun mulle tulee semmonen fiilis että mä oikeesti jaksan siellä käydä, koska ainakin mun mielestä on turhaa ottaa se kallis kortti ja käydä pari kertaa siellä ja sen jälkeen lösähtää sohvan nurkkaan taas kuukausiksi maksaen samalla sitä korttia. Mulla ei riitä vielä itsekuri siihen että alottaisin säännöllisen liikuntaharrastuksen, mutta toivottavasti se liikuntakärpänen purasee muakin vielä joku päivä. Oishan se terveellistä että harrastais muutakin kun kokkailua ja bloggailua.

Tänään. Tältä näyttää seistessä

Toi kuvassa näkyvä arpi on siis mun umpisuoliarpi joka on tullut 5-vuotiaana

Ja tältä jos istun

Mutta mitä muita merkkejä raskaus sitten jätti mun kehoon? No raskausarpia, en mä niiltä välttynyt vaikkei niitä mahaan tullutkaan. Mulla on molemmissa jenkkakahvoissa arpia, toisessa kunnon liuta ja toisessa muutama. Mutta ei ne mua häiritse, mä en edes itse nää niitä koska ne on selkäpuolella ja mun mielestä ne on aika pieni paha siitä että sain maailman ihanimman tyttären. Vaikka mulla ois jääny maailman löysin kengurupussi mahaan ja tsiljoona arpea niin se kaikki ois silti ollut tuon ihanan neidin arvoista. Mikään maailmassa ei oo Tiaraa tärkeempää ja parempaa<3

En tiiä miksi blogger käänsi nää väärinpäin mut tässä siis mun vasen jenkkakahva

Ja tässä oikean puolimmainen

 Siinäpä se mun kehosta! Ei tullutkaan viel hiusremonttipostausta koska remontti on kesken. Oton hiukset saatiin kuntoon tän päiväisiä Rock-teemaisia duunipaikan pikkujouluja (kyllä, ne vietää pikkujoulujaan tammikuussa :D) varten mutta mun hiukset on kesken. Netta, Tiaran ihana kummitäti tulee tänään meille Jyväskylästä ja vietetään tyttöjen ilta kolmisteen kun Otto on pikkujouluissa. Luvassa ainakin paljon leikkiä Tiaran kanssa (Netta oli ensimmäinen ihminen jolle Tiara jokelsi ja nauroi, eli aika kovis kummitäti ;D)ja mulle ripsien ja kulmien värjäys. Tiaran mentyä nukkumaan voisi luvassa olla kenties joku ällöromanttinen tyttöjen leffa. Jos on leffaideoita niin kertokaa ihmeessä!

Hauskaa viikonloppua kaikille ihanille<3

Viikko on lähtenyt sujumaan ainakin hitusen paremmin kun edellinen viikko, maanantai ei nimittäin ollut mitenkään kamala vaan ihan kiva päivä muiden joukossa. Aika jees sanon minä! Normaalia arkea ollaan elelty, käyty kaupassa, laitettu ruokaa ja leikitty tuon ihanan pikku tirriäisen kanssa. Meille on muodostunut kyllä tosi selkeät rutiinit Tiaran kanssa arkipäiviin ja aattelinkin nyt kirjottaa teille meidän normaaleista arkipäivärutiineista näin 4kk iässä siinä toivossa että te kokeneemmat osaisitte neuvoa mulle että mihin väliin mulla ois hyvä aina laittaa se hetki että syötän Tiaralle sosetta.
                        Toivon että mä en nyt vaan kaiva verta nenästä tällä soseasialla, kaipaan asiallisia vinkkejä ja sen lopun sosetietouden voin käydä lukemassa sitten sieltä edellisestä sosekeskustelusta jos tulee semmonen olo että pakko saada vähän paskamutsi -fiiliksiä. Tähän mennessä ollaan siis tosiaan vaan maisteltu kuten jo silloin aiemmin kirjoittelinkin, mikä tarkottaa sitä että jossain vaiheessa päivää oon aina kaivanu sosetta esiin ja lastannu yhden teelusikallisen sitä lautaselle korviketilkan kanssa ja sitten ollaan naurettu Tiaran ilmeille ja arvuuteltu että paljonko sitä on loppujenlopuksi päätynyt sinne masuun.
                          Viimeaikoina neiti on alkanut kyllä paremmin jo jopa nielemään sitä sosetta ja sitä on vähän päätynyt masuunkin. Ollaan testailtu aina maku per viikko ja tähän mennessä suurin suosikki on ollut perunakukkakaali-sose. Oon koittanut enemmän syöttää noita kasvissoseita ettei Tiara tottuisi vaan makeisiin hedelmäsoseisiin. Mutta siis pointti oli se että meillä ei oo mitään tiettyä aikaa/aikoja millon syöttäisin sosetta ja maitoa meillä menee päivässä  1000-1100ml ja velliä 180ml. Miten te muut äidit ootte saaneet ujutettua sosehetket arkirutiineihin? Kuinka usein syötitte alussa sosetta ja kuinka paljon? Miten se vaikutti maitomääriin?

Ihana kuolavana valuu neidin poskesta XD<3

”naminami käsi on hyvää!”

Tässä siis  Tiaran perus arkipäivä 4kk iässä:

08.30  Herätään, Tiara syö 210ml maitoa ja sitten vaihdetaan vaatteet ja vaippa.
09.00 Leikitään lattialla, lueskellaan kirjoja ja katsellaan peilistä
11.00 Tiara syö 210ml maitoa ja menee päikkäreille partsille ja nukkuu yleensä noin   kolmesta neljään tuntia
14.00 Tiara herää, vaihdetaan vaippa ja neiti kiskaisee seuraavat 210ml maitoa
14.30 Leikitään leikkimatolla tai leikkikaarella, harjoitellaan päänkannattelua ja nyrkinsyömistä urakalla ja höpötellään muuten vaan
15.50 Lähdetään Ottoa vastaan kauppaan, Tiara nukahtaa vaunuihin
16.45 Ollaan kotona, Tiara herää, vaipanvaihto ja 210ml maitoa
17.00 Leikitään ja jutellaan neidin kanssa, lueskellaan kirjoja ja Tiara riehuu isin kanssa ja kattelee peilistä, neiti saattaa torkahtaa pienet 20-40min torkut
20.00 Tiara syö 150ml maitoa, vaihdetaan yökkärit ja vaippa (jos kylpypäivä niin myös kylpy), tämän jälkeen ei enää leikitetä neitiä joten seuraavat pari tuntia Tiara välillä torkahtelee sitterissä tai sylissä ja hengailee muuten vaan
22.00 Velliä 180ml+maitoa 60ml jonka jälkeen viedään neiti omaan sänkyyn nukkumaan jonne nukahtaa omia aikojaan ja herää seuraavan kerran taas aamulla.

Yleensä iltapäivällä tai illalla ollaan sosetta maisteltu aina pikkusen mutta tuonne väliin siis pitäis jotenkin saada vielä säännölliset soseensyönnit. Tällä rytmillä ei ole niin kiire enkä nyt yhtäkkiä ajatellut alkaa syöttämään neidille kiloa sosetta päivässä vaan ajattelin vaan nyt pohtia valmiiksi näitä juttuja joihin voisi sitten pikkuhiljaa alkaa siirtymään. Näitä kyselen siksi teiltä, että meillä on 4kk neuvola vasta ensi viikolla mikä on mun mielestä tyhmää koska tulee aika pitkä väli näille 3kk ja 4kk neuvoloille, mutta ei voi mitään. Ja kaipaan tietoa, enkä sinne asti jaksaisi odotella. Ja toinen syy on se että oon havainnut erittäin toimiviksi monet teidän neuvoista! Eli jos teillä on vinkkejä tai haluatte kertoa miten ootte itse toimineet niin ois aivan mahtavaa!

Tänään päivä on ollut itseasiassa tismalleen tuon rytmin mukainen, kaupassa käytiin ja kauppareissulla Otto yhtäkkiä ilmoitti tekevänsä ruokaa tänään ja mä olin tietysti ihan onnessaan että saan murun herkkukokkauksia. Tänään se teki mulle tulista Gorgonzola-chorizomakkarapastaa ja voi että oli hyvää! Musta on kivaa että oon onnistunut tartuttamaan kokkauskärpäsen Otollekin niin saa aina välillä yllättyä kun ei ookaan vaan omia peruspöperöitä pöydässä. Tämmöstä herkkua se oli:

Ja päälle parmesania eli hikivarvasjuustoa seksikkäämmältä nimeltään!

Sitten mulla ois vielä päivän asua ja muutama sekalainen otos tältä päivältä:

Äitin ihana kulta<3

”En varppina hymyile kameralle enää, se on ihan liian jännä!”

Sanoin Otolle että haluun uuden siedettävän yhteiskuvan meistä, tulos: Otto päätti syödä mun poskea.

Sit sano in että voisko se ees pussata mua vaikka poskelle nii se ois söpömpää nii sitten se valtasi kuvan hiuksillaan! No menipähän ainaki mun naama piiloon, jotain positiivista :———–D

Meillä on ollu kiva ja ihana päivä! Huomenna on ohjelmassa luultavasti hiusremontti sekä mulle että Otolle, tai viimeistään torstaina. Sitten kun on hiukset saatu kondikseen niin niistä höpöttelen varmaan täällä. Sillä välin muistakaas käydä tuolla meidän blogimutsien kirppiksellä kurkkimassa! Mulla on siellä tällä hetkellä neljä kohdetta auki; Mamaliciouksen UUDET äitiysfarkut, Pienen tytön vaatepaketti, Kesävauvan paketti sekä vähän isomman neidin paketti!
                                  
Nyt mä hilputtelen nukkumaan tästä pikkuhiljaa ja huomenna vastailen kommentteihin, koska nyt oon aivan naatti. Hyvää yötä ihanat<3