8x Lapset jatkavat lausetta pikkusiskosta

08.10.2016

Joskus aiemmin tänä vuonna blogeissa kiersi 18x  jatka lausetta -postausidea, ja nyt päätin soveltaa sitä vähän uudella tavalla kun siihen aiempaankin oli niin hauska vastata. Keksin kahdeksan ihan uutta lauseen alkua ja annoin vastausvuoron meidän tytöille, näin saatiin ihanasti talteen heidän ajatuksiaan tulevasta vauvasta. 18 lausetta olisi voinut olla vähän liikaa mutta kahdeksan oli juuri sopivasti! Saapahan vauva itsekin joskus lukea nämä niin halutessaan, mun mielestä näistä tuli ainakin tosi hauskoja ja symppiksiä kun tytöt saivat ihan itse miettiä. Lisäsin myös omat välikommentit vastausten alle, mitä ajatuksia itselleni heräsi näistä.

Jos ihastuit leggingsseihin* niin scrollaa alaspäin!

1. Kun pikkusisko syntyy aion..

Z: ..olla pikkusisko-isosisko.

T: ..leikkiä sen kaa legoilla.

Zelda on nyt keksinyt että hän on tulevaisuudessa sekä pikkusisko että isosisko ja sekös on maailman siisteintä! Esikoinen odottaa että saa uuden legoleikki-kaverin, siinä tosin saattaa mennä hieman aikaa.

2. Parasta siinä että meille tulee vauva on..

Z: ..että saan auttaa hoitamaan sitä.

T: ..että me saatiin ilmapalloja, muistatko äiti!

Tiaralla taitaa olla mielessä vielä eniten ilmapallot joita he saivat kun paljastettiin vauvan sukupuoli. Ja Zelda odottaa niin kovasti että pääsee hoitamaan vauvaa äidin ja isin apuna, hän hoitaa aina innokkaasti kun nähdään muita vauvoja.

3. Meidän vauva on..

Z: ..tyttö ja sille laitetaan mekko ja panta.

T: ..hieno, kiltti ja rakas.

Nämä esikoisen ajatukset saivat äidille pienet hormonikyyneleet silmäkulmaan, niin ihania mietteitä. Ja saa nähdä millaisista vaatteista vauva itse tykkää, meidän mekkohullu prinsessa Zeldamme on aivan sitä mieltä että vauva hukutetaan röyhelöihin ja rusetteihin ja timantteihin, mutta jää nähtäväksi millainen vaatemaku tulevalla tyypillä sitten on.

4. Vauvalle sopisi parhaiten nimeksi..

Z: Ida.

T: Ida

En tiedä mistä molemmat on keksineet tämän nimen mutta onhan se kyllä söpö! Epäilen tosin että esikoinen vakoili mitä kuopus oli vastannut kun hän näki että olin kirjoittanut sen jo ylös, ja taisi siitä bongata sen nimen, kun en ainakaan koskaan ole kuullut että tytöt olisivat yhdessä puhuneet tuosta nimestä.

5. Vauvan kanssa aion..

Z: ..auttaa sitä piirtämään.

T: ..leikkiä barbeilla.

Aika kauan saavat molemmat odottaa että pääsevät näitä tekemään! Voin jo kuvitella mielessäni sen miten he opettavat jotain 1-vuotiasta piirtämään ja kehuvat jokaista viivaa minkä tyyppi saa sudittua paperiin tai sen ympärille.

6. Haluaisin opettaa vauvalle..

Z: ..piirtämistä ja menemään pinnasänkyyn.

T: ..kirjoittamaan ja syömään lusikalla.

Nämä kuulostaa jo vähän aiemmin toteutuvilta jutuilta, nämä pinnasänkyyn opettamiset ja lusikalla syöminen. Tiarakin syötti Zeldalle sosetta jo 2-vuotiaana, varmasti tytöistä on iso apu sitten kun meidän vauva opettelee syömään ihan itse.

7. Sitten kun vauva on syntynyt, aion isin ja äidin kanssa..

Z: ..leikkiä ja pomppia.

T: ..hyppiä trampoliinilla äidin kanssa.

Käytiin juuri tänään HopLopissa, ja mä skippasin ison mahani kanssa kaikki huvitukset. Mutta odotan kyllä itsekin jo niin innolla että pääsen riehumaan lasten kanssa ihan normaalisti. Tramppa tosin saa odottaa ainakin hetken synnytyksen jälkeenkin, hahaha!

8. Haluaisin sanoa vauvalle..

Z: ..että se voi hyvin ja on rakas.

T: ..että se saa tulla mukaan meidän kaikkiin leikkeihin.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain <3 Olen ylpeä tulevista isosiskoista, niin ihania ja ajattelevaisia neitejä.

Kaikkien kolmen neidin pöksyt* ovat Lucky no. 7:n ja ne on saatu Lilla Companysta. Lucky no. 7 on ihanan rento ja tyylikäs lastenvaatemerkki joka tekee ainakin muhun todella kovaa kolahtavia simppeleitä ja hauskoja lastenvaatteita. Lilla Companyssa on vaikka mitä kivaa merkiltä, nuo 19,95 maksavat Play Hard –leggarit on ainakin ihan must have! Koodilla HUMAN saatte muuten nyt 15% alennusta kaikista Lucky No. 7 -vaatteista Lilla Companysta 12.10. asti, eli nyt kannattaa tilata jos ihastuitte vaikka näihin leggingseihin tai muihin merkin ihanuuksiin.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


18x jatka lausetta

28.05.2016

Tämä 18x jatka lausetta -postausidea alkoi näkyä blogeissa just ennen meidän reissua, ja mun piti toteuttaa tämä jo reissun ajaksi ajastettuihin teksteihin mutta en vaan ehtinyt kun oltiin niin paljon kipeänä. Nyt kuitenkin halusin vastata näihin koska mä vaan kertakaikkiaan rakastan näitä tällaisia lauseiden jatkamisjuttuja. Varsinkin on hauskaa lukea monien eri tyyppien vastauksia, sillä on hassua huomata miten eritavalla ihmiset vastaavat samoihin juttuihin. Tässä tulevat siis minun vastaukset!

En ymmärrä… Miksi bussikuskit eivät laske sitä bussin lattiaa silloin kun kyytiin tulee rattaita tai pikkulapsia. Sitä vartenhan busseissa on madallettavat lattiat että jos kyytiin on tulossa pyörätuoli tai rattaat, tai jäämässä pois, niin on helpompaa. Joskus pudotusta bussista maahan on yli puoli metriä kun he eivät laske sitä lattiaa.

Seuraavaksi ajattelin… Herkutella Oton tekemällä iltapalalla ja katsoa Netflixiä.

Viime aikoina… Elämä on tuntunut olevan yhtä vuoristorataa päivästä toiseen. Välillä hirveää epätoivoa lasten kanssa keskellä yötä lastenklinikalla, välillä taas elämän parhaita hetkiä rantalomalla Mallorcalla. Vaikka rakastankin niitä elämän tähtihetkiä, niin sellainen tasainen perusarki olisi juuri nyt ihan paras homma. Tämä viikko on jo tuntunut tasaisemmalta, uskaltaisikohan sitä jo toivoa että näin jatkuisi pidempäänkin?

En osaa päättää… Minkä väristä huulipunaa ostan. Kaikki muu meikkien ostaminen on ihan iisiä, mutta huulipuna – auta armias! Viimeksi lentokentällä mietin vartin eri sävyjen välillä ja lopulta en ostanut mitään kun en osannut päättää.

Muistan ikuisesti… Kun kerroin Otolle että olen raskaana. Se hetki muutti meidän elämän ihan kokonaan.

Päivän paras juttu… Oli varmaankin tanssinäytös – tai sitten se että meillä oli loman jälkeen ensimmäinen kokonainen päivä yhdessä koko perheen kanssa eikä mitään suunnitelmia aamuisen tanssinäytöksen jälkeen. Me siis vaan öllötettiin kotona vesisadetta paossa näytöksen jälkeen, lakattiin kynsiä parvekkeella tyttöjen kanssa, tehtiin iisiä ruokaa ja katsottiin Kuinka kouluttaa lohikäärmeesi -leffa Netflixistä yhdessä koko perhe.

Noloa myöntää, mutta… Mä olen tosi huono pitämään jalkani kauniina ja kesäkunnossa. En koskaan muista lakata varpaankynsiä tai rasvata kuivia kohtia ennenkuin olen jo sandaaleissa Esplanadilla ja mietin että ”hupsista!”.

Viikko sitten… Me lennettiin Mallorcalta kotiin, voi nyyhkis! Zelda nukkui mun sylissä kolme tuntia lentokoneessa ja se oli ihanaa vaikka lämmin tulikin. Tuli ihan mieleen ne ajat kun hän oli vielä pieni tuhiseva vauveli.

Kaikista pahinta on… Kun oma läheinen sairastuu ja voi huonosti, oli kyseessä isompi tai pienempi sairaus.

Salainen taitoni on… Olen tosi super nopea naputtelemaan puhelimella. Jopa mun työkaverit jotka työkseen koodaavat ovat nauraneet sille miten hurjaa tahtia mun sormet viuhuvat kun kirjoitan viestiä.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi… Että mun perhe ja sukulaiset ja ystävät ja minä itse saataisiin olla terveitä ja elää hyvä ja pitkä elämä.

Minulla on pakkomielle… Pitää keittiö siistinä. En voi sietää epäjärjestystä keittiössä, koska silloin on inhottavaa laittaa ruokaa tai edes aamupalaa.

Söin tänään… Tuunattua pakastepizzaa, eli tonnikalapizza jonka päällä jäävuorisalaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, kevätsipulia ja kermaviilistä itse maustettua kastiketta. Superhelppoa ja superhyvää.

Ärsyttävintä on… Kun ihmiset ärsyyntyvät turhanpäiväisistä asioista. Joskus tuntuu että jotkut ihmiset elävät ärsyyntyäkseen. Minkään mikä liittyy vain toisten ihmisten elämään eikä vahingoita ketään, ei pitäisi ärsyttää. Ei vaatteiden, ei elämäntyylin, ei äänen, ei musiikkimaun, sisustuksen, rahan, omaisuuden, hiusvärin, lastenvaateharrastuksen,  tai instagram-kuvien, eikä minkään muunkaan joka ei liity ärsyyntyjään mitenkään. Kaiken sen ajan minkä käyttää turhanpäiväisistä asioista ärsyyntymiseen voisi käyttää siihen että ärsyyntyisi jostain millä on oikeasti merkitystä, ja kantaisi oman kortensa kekoon muuttaakseen kyseistä asiaa paremmaksi.

Tekisi mieli… Ajella tästä nyt suoraan perheen kanssa Ouluun. Ihan hirveä ikävä kaikkia sukulaisia ja etenkin mun mummua!

Minusta on söpöä… Kun lapset kehuvat ja kannustavat toisiaan. Tuossa yhtenä päivänä kuopus aamulla sanoi esikoiselle ”Toivota minulle hyvää Bibban-päivää (Bibliotek=kirjasto)” ja esikoinenhan toivotti. Sitten kuopus toivotti hänelle hyvää ”Tavallista dagis-päivää”, ja he halasivat. Se oli huvittavaa ja söpöä! Myös lapsen heleällä äänellä sanottu kiitos on maailman kauneimpia juttuja, kuten myös minä rakastan sinua.

Hävetti… Kun yhtenä aamuna bussissa kuopus sai kauhean raivarin koska mentiin väärälle penkille istumaan hänen mielestään. Samaan aikaan esikoinen pudotti pehmolelunsa ja sai kauhean slaagin, ja itselläni oli kolme kassia ja lasten reput huolehdittavana. Molemmat huusivat ja bussilastillinen ihmisiä tuijotti. Onneksi ei ollut mistään sen suuremmasta kysymys, vaikka maanantai-aamuna se ei kauhean mieltäylentävältä tuntunutkaan.

Viitta River Island / Paita Gina Tricot / Farkut ZARA / Kengät Gioseppo (Mallorca) / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Olenko ainoa, jonka mielestä… Vasta-ajettu nurmikko tuoksuu maailman parhaalta? Se tuoksu tuo mieleen kaikki lapsuuden kesät ja voisin vaan nuuhkutella sitä koko ajan. Ai että!

Näihin oli niin hauska vastata! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille<3