Yksi jouluperinne, jota lapset odottavat joka vuosi, on meillä ”aattoaamun selviytymispakkaukset”. Eli pienet lahjat, jotka lapset saavat avata jo heti aamulla jouluaattona. Niissä on yleensä lapselle jotain luettavaa tai tekemistä, jotain puettavaa kuten oloasu, yökkäri tai juhla-asu, jokin herkku (kuten vaikka ainekset vaahtokarkkikaakaoon) sekä jokaiselle oma joulukirje, johon kirjoitan ihania asioita ja vahvuuksia lapsesta, yhteisiä muistoja ja lapsen hienoja onnistumisen hetkiä tältä vuodelta ja miksi rakastan lasta ja olen ylpeä hänestä. Rakastan tehdä aattoaamun selviytymispakkauksia ja tiedän, että ne merkitsevät myös lapsille paljon.

Viime vuonna lainasimme kirjat pakkauksiin luettavaksi kirjastosta ja se idea oli lasten mielestä ihan loistava! Olimme myös onnistuneet valitsemaan heille kiinnostavaa luettavaa. Tänä vuonna päätimme toimia samalla tavalla, eli lainasimme kirjastosta heille kirjat ja nyt on sormet ristissä, että kirjavalinnat menivät nappiin. Lapset saivat massiivisen kirjapaketin luettavaksi jo kuukautta ennen joulua mun työn puolesta, ja siellä oli kaikki ne uutuudet suomeksi, joita he odottivat. Joten nyt lainattiin sitten vain ruotsinkielisiä kirjoja (ja yksi englanninkielinen), että saavat myös toisella kielellä kiinnostavaa luettavaa.

Kirjastosta lainattujen kirjojen lisäksi paketteihin pakattiin tänä jouluna jälleen lapsille uudet yökkärit. Siis miten ihmeessä he voivatkin kasvaa niin paljon vuodessa? Toivottavasti he tykkäävät uusista yökkäreistään ja joulukirjeistään. Mua ainakin itketti kirjoittaessani niitä. Miten hienoja lapsia meillä on, miten upea vuosi heillä on takana, vaikka tämä vuosi on menetysten ja äitini sairaala-ajan ja sairastamisen vuoksi ollut heillekin varmasti rankka. Olen niin valtavan ylpeä heistä. 

Laitetaan vielä pehmeiden yökkäreiden ja kirjojen lisäksi mukaan perinteiset vaahtokarkkikaakaon ainekset heidän omissa kirjainmukeissa. Tämäkin on perinne jo varmaan kahdeksan vuoden ajalta, että jouluaattoaamuna keitellään vaahtokarkkikaakaot samalla kun katsellaan Joulupukin kuumalinjaa.

Huomenna ja jouluaattona ilmestyy vielä viimeiset joulukalenterin luukut <3 Ihanaa päivää kaikille! 

Ah, nyt kun jouluperinteiden makuun on päästy niin tässäpä teille yksi jouluperinne, josta on tullut itselleni ihan valtavan rakas. Joulukirjeet lapsille. Kirjoitan nykyisin sellaiset joka joulu. Aloitin perinteen pari vuotta sitten ja ensin tein sen vain kokeilumielessä yhtenä jouluna, mutta tykästyimme siihen lasten kanssa niin paljon, että siitä tuli perinne. Vaikka lukea meillä osaa lapsista vasta 3/4 niin kirjoitan silti kirjeen jokaiselle lapselle ja luen sen ääneen vielä lukutaidottomalle, ja talletan ne heidän omien muistojen joukkoon pienemmille. Ehkä heistä on sitten hauskaa aikuisena lukea mitä äiti on heistä kirjoittanut ja mitä yhteisiä muistoja meillä on ollut.

Joulukirje on sellainen kohta, missä saan kehua lasta vuolaasti ja keskittyä vain häneen 100%. Kirje, jossa saan kertoa pelkästään ihania asioita lapsestani niin paljon kun vain tulee mieleen, jota lukiessaan hän voi miettiä omia vahvuuksiaan ja ihania piireitään, ja onnistumisiaan ja sitä, miten rakastettu on. Jokaisella niitä onnistumisia ja ihania juttuja riittää ja jokaisen kanssa niitä pyrimme huomioimaan niin paljon kuin vain osaamme ihan arjessa, mutta en usko, että kannustusta voi olla koskaan lapsella liikaa. Mulle joulukirjeiden merkityksen on sinetöinyt se, kun olen nähnyt sen ilmeen lasten kasvoilla kun he lukevat niitä. Ja se, kun joskus heidän kanssa laatikoita siivotessa olen löytänyt edellisvuoden joulukirjeen ihan päällimmäisten juttujen joukossa, sen näköisenä, että sitä on luettu moneen kertaan. Siitä on tullut niin ihana ja hyvä mieli.

Mä haluan hukuttaa meidän lapset rakkauteen ja turvallisuuteen, niin, että mitä tahansa elämässä tulee koskaan eteen, he tietävät, että täällä ollaan ja rakkautta ja tukea ja turvaa riittää yllin kyllin. Uskon, että ne on tällaiset pienet teot ja se rakkauden ja hyväksymisen osoittaminen arjessa, jotka sitä heille opettavat paljon enemmän kuin mitkään lahjat tai upeat ulkomaanreissut. Että he tietävät, että saavat kokeilla ja epäonnistua ja tehdä virheitä, eikä heidän tarvitse tietää ja osata kaikkea koskaan. Yhdessä päästään aina eteenpäin ja he eivät koskaan ole yksin, vaikka elämässä tulisi tukala tilanne eteen.

Sellaisia asioita, mitä yleensä kirjoitan joulukirjeeseen:

– Miten ylpeä olen lapsesta, ihan vaan koska hän on ihana ja sen lisäksi vielä erityisen ekstraylpeä asioista xxxxx.

– Miten hienosti hän on ollut sisaruksen/sisarusten kanssa tilanteessa/tilanteissa xxxx.

– Miten hyvin hän on ottanut vastuuta ja huolehtinut asioista xxxxx.

– Miten hauska/mahtava/kiltti/empaattinen/fiksu/oma-aloitteinen/hyvä ystävä jne jne hän on on

– Miten paljon rakastan ja arvostan

– Muistutuksena joka vuosi: meiltä saa kysyä mitä vaan, meille saa kertoa mitä vaan, meidän kanssa ei tarvitse koskaan murehtia mitään asiaa yksin, eikä ole olemassa kysymystä jota ei meiltä kehtaisi kysyä. 

– Joku hauska yhteinen muisto vain meistä kahdesta kuluvalta vuodelta, joka oli minulle erityisen tärkeä hetki.

Kirjoitan kirjeen aina ihan vaan valkoiselle a4-paperille kuulakärkikynällä, vaikka voisin toki hankkia kauniita kirjepapereitakin. Mutta kirjoitan kirjeet yleensä tyyliin jouluaaton aattona suoraan sydämestä keskellä yötä, enkä silloin enää saa kirjepaperia mistään. Mutta tavallaan ajattelen, että tässä kirjeessä se sanoma on tärkeä, eikä se edes kaipaa koristeita ympärilleen vaan menee perille ilmankin.

Kuvituksena viime vuoden aattoaamun selviytymispakkaukset joulukirjeineen.

Mun mielestä joulukirje on ihana perinne ja sellaisen voisi kirjoittaa kenelle tahansa rakkaalle läheiselle <3 

Kirjoitin tällaisen samanlaisen kirjeen meidän perheelle 4-vuotiaan vauvavuonna 2017. En ole vielä lukenut sitä uudelleen sen jälkeen, sillä se on tarkoitettu vuodelle 2027. Vielä on siis aika monta joulua ennen kuin sen avaan. Mutta muistelisin, että silloin en ainakaan kuvitellut, että jo monta vuotta ennen kirjeen avauspäivää meitä olisikin kolmen sijaan neljä. Näin pääsi kuitenkin käymään. On hauskaa kuvitella omaa elämää kymmenen vuoden päähän, joten siksi halusin tehdä sen myös tällä kertaa.

Moikka Hyttiset vuonna 2031!

Uskomatonta, mutta tänä vuonna meidän perheessä on jo kaksi aikuista lasta! Mitähän heille kuuluu, ovatkohan he joulun kotona, vai kenties vaihto-oppilaana jossain päin maailmaa, niinkuin on joskus vähän haaveiltu? Nuorimmainenkin on jo täyttänyt kymmenen vuotta ja toisiksi nuorin on 14-vuotias. Onkohan meitä vielä kuusi, vai ollaanko taas jossain vaiheessa päätetty, että ”näin on hyvä” onkin ”ehkä vielä yksi?”?

Asuvatkohan isot vielä kotona, vai ovatko jo lähteneet omilleen? Jos asuvat kotona, niin meillä on varmaan isompi talo kuin nyt. Se on varmasti kuitenkin Helsingissä, sillä en osaa kuvitella, että muutettaisi täältä pois. Toisaalta, voihan se olla, että ollaan keksitty rempata uudenlainen pohjaratkaisu nykyiseen kotiin ja pysytty tässä. Tämä on hyvä koti, jossa on hyvä olla. Toivon, että meidän kotona on 2031 yhtä lämmin joulutunnelma kuin nyt. Ja että lapset edelleen haluavat koristella kuusen yhdessä, vaikka olisivatkin isoja. Jos joku on jo muuttanut pois kotoa, kuusesta puuttuvat hänen valitsemansa koristeet. Ne koristavat sitten mahdollista kuusta hänen kotonaan, aika ihanaa.

Sitä mukaa kun lapset aikuistuvat, he varmaankin alkavat myös luoda omia jouluperinteitä. Ehkä löytävät puolisot, jolloin joulunviettoon tulee muitakin määrittäviä tekijöitä kuin se, mitä me vanhempina joululta halutaan. Ehkä jatkossa meidän joulunviettoon liittyy lisää uusia ihmisiä, tai sitten lapset valitsevat olla vuorojouluin omien vanhempiensa tai appivanhempien luona. Toisaalta voihan olla, että lapsia ei mitkään puolisot kiinnostele ollenkaan, vaan he haluavat viettää joulua vaikka ystävien kanssa, tai ulkomailla. Yhtä kaikki, meidän ovet on jouluna aina auki. Lapsille, lasten ystäville, erityisille ystäville tai vaikka isolle jengille. Jos lapset eivät ole kotona, niin ehkä he ovat mukana meidän joulunvietossa jonain hologrammeina, apua!

Toivon, että me edelleen pidetään kiinni siitä perinteestä, että Oton kanssa kokataan yhdessä kaikki ruuat, tietenkin mummun joulureseptejä mukana. Ehkä mukaan on tullut jotain uusia tosi jänniä variaatioita. Ehkä meidän joulupöytä kymmenen vuoden kuluttua on täysin vegaaninen? Jos miettii miten paljon meidän arkiruokavalio ylipäätään on muuttunut kasvispainotteisempaan esimerkiksi kuluneen viiden vuoden aikana, niin olen melko varma, että 10 vuotta tekee joulupöytäänkin valtavia muutoksia. Ehkä kymmenen vuoden päästä graavilohtakin saa vegaanisena, jostain mikrobeista kasvatettuna versiona, eikä kukaan enää puhu porkkalasta. Me ollaan varmasti avoimia uusille vaihtoehdoille ja kokeillaan niitä mielellään.

Luulen, että vuosi vuodelta avattavien joulupakettien määrä vähenee ja lahjat ovat joka joulu enemmän ja enemmän aineetonta sorttia. Kenties elämys- ja palvelupainotteisia, kuten meillä toki nytkin ovat olleet jo pitkään aikuisten lahjat. Jos mietin tästä 10 vuotta taaksepäin, niin ei oltu koskaan käyty tramppapuistossa, kiipeilypuistossa tai kuultu rentoutuskellunnasta. Mitähän kaikkia mahtavia paikkoja on keksitty ja perustettu Suomeen vuoteen 2031 mennessä?

Onkohan mulla vielä 10 vuoden kuluttua sama joulumekko ehjänä käytössä, jota olen käyttänyt jo ainakin neljänä jouluna? Toivottavasti, koska en haluaisi ikinä laittaa päälle mitään muuta mekkoa jouluna. Se on niin ihanan rento, ihan kuin yöpaita mutta vaan kaunis satiininen kietaisumekko. Se on kevyt päällä, eikä purista mistään, niin voi rauhassa syödä ja santsata ilman, että pitäisi miettiä jotain housujen löysäämistä. Mekko ei ole mikään maailman laadukkain ja ohut satiinikangas on jo nyt hieman hiutunut joistain kohdista. Mutta yritän kohdella sitä rakkaudella ja huolehtia siitä niin hyvin kuin mahdollista, jotta sillä olisi mahdollisimman monta joulua vielä edessä.

Toivon, että myös 10 vuoden kuluttua meidän ympärillä on aina jouluna iso porukka. Kaikki rakkaat ja tärkeät läheiset, mukaan lukien mun äiti ja Armas-koira sekä Oton perheenjäsenet. Toivon, että käydään edelleen perinteisesti haudoilla, ja syödään aina riisipuuroa lounaaksi. En tiedä käykö meillä 10 vuoden päästä enää joulupukki, se riippunee siitä kuinka monta pikkuruista joulun viettäjää meidän joulussa on mukana. 10-vuotias kuopus ei välttämättä pukkia enää kaipaa, vaikka itsestäni ajatus pukista luopumisesta haikealta tuntuukin. Ehkä lapset ovat saaneet pieniä serkkuja, jotka vielä haluavat pukin aatoksi.

Toivon, että myös 10 vuoden päästä me pelataan aattona lautapelejä porukalla myöhälle yöhön, nauru raikaa ja juodaan ehkä Oton itse tekemää vaaleaa glögiä. Toivon, että ollaan kaikki terveitä ja hyvinvoivia kuten nyt. Ja että vaikka mitä tahansa vaikeuksia matkalle olisikaan tullut, oltaisiin siinä yhdessä, täynnä rakkautta, viettämässä yhteistä joulua kaikkien rakaiden kanssa. Toivon meille voimaa, iloa ja onnea tuleviin vuosiin.

Olipa haikeaa ja hauskaa kirjoittaa tämä <3 Loppuun haluan vielä kertoa muutaman pienen muiston talteen juuri tästä hetkestä.

Vuonna 2031 haluan muistaa..

..kuinka meidän neljän kuukauden ikäinen vauva n rakasti vauvauinnissa mummo kanasensa -laulua ja oli jatkuvasti äänessä kotona jokelteluineen ja päristelyineen. Kuinka hän piti kiinni äidistä tai äidin paidasta ja katsoi ihanasti silmiin syödessään.

.. kuinka me joka ilta juteltiin päivän tapahtumista ja kiitollisuuden aiheista yhdessä iltapalalla ja miten tärkeää se oli meille kaikille.

..kuinka täynnä onnea ja rakkautta me oltiin juuri tässä hetkessä. Otto vanhempainvapaalla, lapset juuri joululoman kynnyksellä, vauva ihanassa iässä ja kaikki juuri niin hyvin juuri nyt. Haluan vaalia ja rakastaa tätä hetkeä.

Ihanaa joulua Hyttiset 2031!

T. Iina vuonna 2021