Moikka! Meillä on ollut tosi kiva viikonloppu vaikka eilisen Otto viettikin töissä. Eilen hengailtiin meidän maailman parhaan  lempparinaapurin Oonan kanssa päivällä ja Tiara oli ihan innoissaan kun sai leikkiä Oonan kanssa legoilla. Käytiin pihalla ulkoilemassa ja muksujen nukkuessa höpöteltiin ummet ja lammet. Onneksi Tipallakin oli tekemistä sillä neiti ei meinannut pysyä pöksyissään sen jälkeen kun aamulla kerroin ohimennen että mummu ja Mörkö tulisivat. Kovasti Tipa suunnitteli kuinka sitten hän menisi mummun kanssa keinumaan ja ”Mörkö tulee, Tiara silittää vähän sievästi!”.

Iltapäivällä äiti sitten saapui Oulusta meille ja voin kertoa että ikinä en ole kuullut Tiaraa vielä niin iloisena tähän mennessä kuin eilen mummun astellessa ovesta sisään Mörkön kanssa! Tiara kiljui ja kikatti ja pyöri ympyrää ja halusi syliin ja halusi silittää Mörköä ja voi sitä riemun määrää. Ihana pieni! Musta on mielettömän ihanaa että meidän pitkästä välimatkasta huolimatta Tiaralla (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös vauvalla) on upea ja ainutlaatuisen läheinen suhde mummuunsa.

Illalla Tiaran ja vauvan mentyä nukkumaan me hiippailtiin Oton kanssa ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen viettämään hetki ihan kahdestaan, ilman lapsia. Äiti jäi valvomaan lasten unta ja me mentiin tuohon läheiselle merenrannalle istuskelemaan tunniksi ja voi että teki hyvää. Istuttiin ja juteltiin ja halittiin, tunsin taas itseni ihan vastarakastuneeksi pikku-Iinaksi. On mulla aika ihana mies! Sitten oli ihana palata kotiin nuuskuttamaan vauvan varpaita♥

Sunnuntain asu / Paita ZARA / Housut BIKBOK / Kengät H&M / Laukku River Island / Aurinkolasit Gina Tricot

Tänään ollaan käyty kävelyllä ja Tiara kävi puistossa mun äidin kanssa leikkimässä. Ei ole neiti huolinut äitiä tai isiä koko päivänä kun vain mummu kelpaa! Kauppaan Tiara sentään lähti meidän kanssa vaikka mummu jäikin huilimaan, ja tuossa kuvassa on mun päivän asu kuvattuna kauppareissulla. Tuossa kuvauspaikalla tuuli ja mua naurattaa kun toi viimeinen kuva näyttää niin hassulta sen tuulen takia, oli pakko laittaa se siksi!

Kuvista varmaan välittyy Tiaran iloisen riehakas olemus? Neiti kaatui illalla rättiväsyneenä sänkyyn iloisen ja touhukkaan päivän jälkeen. Vauveli-ihana on ihan hirmuisesti alkanut jokeltelemaan ja hymyilemään, nyt saattaa jo satunnaisten kujerrusten lisäksi tulla pitkiä jokelluksia ja isojen hymyjen lisäksi mä vannon että toi pikkuneiti on hihitellyt pari kertaa, siltä se ainakin on kuulostanut! Ihania tyttöjä molemmat. Nyt alkaakin sitten puuhaa täynnä oleva ristiäisviikko, tätä on odotettu ja lauantaina neiti saa nimensä, iik!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, ootte parhaita♥♥

PS: Käykää blogin FB-sivuilla kurkkimassa ihana video meidän vauvan leveästä hymystä!

Varmaan aika moni muukin on tänään ollut kesäfiiliksellä, niin mäkin! Mulla kesäfiilis alkaa tulla kunnolla aina vapun jälkeen, oli sää mikä hyvänsä. Loppusilauksen kesätunnelmaan antaa tämä jokavuotinen Euroviisuviikko, mä kun satun olemaan kova viisufani ja perinteenä onkin istua hyvän ruuan ja -seuran kanssa kuin tatti ja tapittaa viisulähetyksiä. Blogia alusta asti tai viime keväästä asti seuranneet varmaan ovat huomanneetkin että mä tykkään Euroviisuista! Nyt mulla on onneksi tosiaan sitä hyvää seuraakin kun äiti saapui tänne viimein edes vähän parantuneen olkapäänsä kanssa moikkaamaan meidän perheen uusinta jäsentä (ja meitä muitakin) niin ei tarvitse Ottoa pakottaa katsomaan mun kanssa.

Tiara oli revetä liitoksistaan kun huomasi eilen aamulla mummun ja Mörkön olevan täällä ja jos edes mahdollista on neidillä tällä hetkellä vielä noin 1000% kovempi puheripuli kuin yleensä. Taisi olla kova ikävä mummua vaikka hän onkin jokapäivä moneen otteeseen puhunut mummun kanssa puhelimessa. Ihana että äiti tuli vihdoin tänne ja sai nähdä meidän pikkutyypin, tuntui niin oudolta että äiti ei ollut vielä neitiä nähnyt vaikka eihän sille olkapään murtumiselle ja sen paranemattomuudelle tietenkään voinut mitään. Onneksi äiti voi nyt paremmin ja saadaan olla yhdessä vielä muutama päivä ennen kuin äidin pitää palata Ouluun kuntouttamaan olkapäätä taas.

Me ollaan ulkoiltu kumpaisenakin päivänä ja Tiarakin on kävellyt hurjan pitkiä matkoja ihan reippaasti. Mahtavaa kun ilmat ovat näin hyvät ja ollaan kävelyiden lisäksi vietetty aikaa niin leikkipuistoissa kuin omalla pihallakin. Leikkipuistoista mun täytyykin kirjoittaa enemmän asiaa kunhan kerkeän, niistä en nimittäin vielä aiemmin ole kirjoittanutkaan ja mulla on mielessä pari juttua. Mulla on valitettavasti kuvaaminen jotenkin jäänyt vähän vähälle mutta muutama kuva sentään ollaan tänään napattu, täytyy taas muistaa pitää kameraa useammin kädessä sen jäätelön sijaan!

Päivän asu / Nahkatakki Asos / Aurinkolasit Gina Tricot / Toppi H&M / Farkut Bik Bok / Shopper Mango / Kengät Zara

Tuo yksi kuva vauvasta on ihan paras missä hän haukottelee, näyttää ainakin mun mielestä siltä niinkuin vauva huutaisi jotain taisteluhuutoa valmiina potkunyrkkeilemään! Vauvalla on huomenna 1-kuukautis neuvola, jännä nähdä paljonko meidän neiti gasellisääri on oikein kasvanut, painoa veikkaisin ainakin tulleen reippaasti lisää kun neiti syö maitoa sen verran ahkeraan tahtiin. Huominen on muutenkin kiireinen päivä, on aamusta iltaan kaikenlaista puuhaa, niinkuin tuntuu olevan melkeinpä joka päivä tällä viikolla. No, en valita. Edelleenkin kaikki toiminta sen raskausajan vuodelevon jälkeen tuntuu tervetulleelta, mukavalta ja piristävältä.

Oli pakko laittaa vielä kuva meidän toissapäivän sapuskoista, oli nimittäin sen verran hyvät pöperöt! Fajita-kanaa, tortilloja, salaattia, creme fraichea ja mikä parasta: mango-avokado-chili-limesörsseliä joka on niiiin huippuhyvää! Siihen tulee siis 3-4 kypsää avokadoa kuutioina, yksi mango tai 1/3 pussillinen pakastemangokuutioita, yksi chili silputtuna, puolikkaan limen mehu sekä suolaa ja mustapippuria. Yksinkertaista, hyvää ja terveellistä (siis se sörsseli, fajita-kana ei ehkä niinkään terveelllistä mutta hyvää sekin).

Mä jatkan nyt Euroviisujen jännäämistä, toivottavasti Suomi pääsee jatkoon! Sitten täytyykin rientää nukkumaan kun meillä on aamulla aikaisin menoa. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille♥

Tuntuu että tämän raskauden aikana on kyllä vastoinkäymisiä riittänyt kerrakseen! Alkuraskauden jumalaton ikuisuuden kestänyt migreeni-putki, aikaisin alkaneet supistelut, viikon 25 säännölliset, kivuliaat supistukset joista seurauksena vuodelepo ja nostokielto. Kaikesta on jotenkin selvitty ja viikkojakin on kasaantunut jo aika mukava määrä taakse, mutta eilen tuli taas uusi vastoinkäyminen. Kuten blogin Fb-sivuilla jo kerroinkin, mun äitini, joka on täällä ollut apuna meille mun vuodelevon ajan, kaatui ulkona ja mursi pahasti jo kerran aiemmin murtuneen olkapäänsä. Äiti muuttuikin auttajasta autettavaksi ja mun lepo vaihtui sekä Tiarasta että äidistä huolehtimiseen.

Äiti lähtee Ouluun takaisin perjantaina kunhan kykenee kivuiltaan matkustamaan, sillä mä en mitenkään kykene hoitamaan sekä äitiä että Tiaraa yksin päivisin. Äiti on ollut meille ihan jättisuurena apuna täällä, mutta nyt äiti itse tarvitsee apua ja meidän pitää vaan selvitä. Onneksi mäkin oon jo turvallisilla viikoilla joten uskallan jo vähän touhutakin Tiaran kanssa vaikken enää näillä viikoilla kaikkeen samalla tavalla kykenekään kuin ennen vuodelepoa. Ja onneksi mulla on myös ihania ystäviä jotka ovat luvanneet tulla meitä tänne auttelemaan ja piristämään päivisin Oton ollessa töissä.

Eilen itketti mutta nyt jo vähän naurattaa, ei voi kuin kauhulla odotella että mitä tässä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi tiedossa on myös ensiviikolla alkava neljän päivän pääsiäisloma joka lyhentää kaksi työviikkoa nelipäiväisiksi ja näinollen helpottaa vähän munkin arkea kun Otto voi olla enemmän kotona. Ja noiden kahden ja puolen viikon jälkeen mulla onkin jo 36 viikkoa kasassa! Nyt pitää vain ottaa viimeinen loppuspurtti tähän hommaan, pian me saadaan se kauan odotettu ihana pieni tuhisija syliin tuolta masusta ja voidaan alkaa pikkuhiljaa opettelemaan taas sitä ihan normaalia arkea.

Mun ihana kaverini Emmis oli onneksi eilen täällä meidän seurana kun sain kuulla äidin loukanneen itsensä ja lohdutti mua. Me kerettiin viettää kivaa tyttöjenpäivää valokuvailuineen, lego- ja nukkeleikkeineen sekä vanhoille kuville naureskeluineen ennen kuin äiti soitti ikävät uutiset.

Mä halusin muutaman kuvan vielä tuossa valokuvaaja Natali K:lta saamassani ihanassa Asos mama -mekossa, ennen kuin en joko a) enää mahdu siihen tai b)ole enää raskaana. Se näytti nyt vielä entistäkin ihanammalta kun masu täytti sen kokonaan, ja voi kuinka mua harmittaa ettei ole ollut mitään häitä tai muuta juhlavaa tilaisuutta jossa sitä olisin voinut käyttää raskauden aikana. Mutta mä säästän tuon ja toivon että vaikka sitten Tiara tai pikkutyyppi pääsevät sitä aikanaan käyttämään sitten jos musta joskus tulee mummu!

Mutta niin, joku jo kerkesi kyselemään että miksen ole vastannut kommenttihin niin ehkä tässä on vähän vastausta siihenkin kysymykseen? Mulla on niinsanotusti kädet erittäin täynnä töitä ja olo suhteellisen tukala jo valmiiksi, koitan vastailla niihin nyt mutta jos uni vie voiton niin sitten vie. Siitä huolimatta kaikkien teidän kommentit piristävät aina mun päivää ja mä arvostan sitä että jaksatte osallistua keskusteluun ja jakaa omia kokemuksianne, ei tämä blogin pitäminen olisi mitään ilman teitä! Tällä hetkellä tärkeintä on kuitenkin auttaa äitiä ja huolehtia että sekä Tiaralla että vauvalla on masussa kaikki hyvin, kaikki muu on toisarvoista.

Hyvää yötä ja kaikille ihanaa huomista torstaipäivää<3

Postaustoiveita teiltä taannoin udellessani vastaanotin todella mielenkiintoisen postaustoiveen; toiveen että kertoisin millaisia ovat meidän perheen kasvatusperiaatteet. Mä oon miettinyt tässä jo useamman viikon tätä aihetta, koittanut kiinnittää huomiota siihen millainen kasvattaja olen omasta mielestäni ja millainen Otto on. Olen myös pohtinut tulevaisuutta, meidän arvoja ja sitä millaisiksi ihmisiksi haluan meidän lapset kasvattaa. En voi sanoa että meillä olisi mitään tiettyä kasvatusfilosofiaa enkä näe itseäni minkään tietyn vanhemmuuden tyylisuuntauksen toteuttajana (esim. kiintymysvanhemmuus, curling-vanhemmuus, mitä näitä kaikkia ihania nimityksiä onkaan), mutta on asioita joita kasvatuksessa pidän tärkeinä ja asioita joita pidän vähemmän tärkeinä. Ne tärkeät asiat ajattelin jakaa teidän kanssanne tässä postauksessa.

Mikään ei ole rakkautta ja rakastamista tärkeämpää, siitä mä olen aivan varma. Tärkeintä mulle kasvattajana on että meidän lapset saavat osakseen rutkasti rakkautta ja tuntevat olonsa rakastetuksi. Mä haluan opettaa meidän lapset sekä rakastamaan että ottamaan rakkautta vastaan. Mun mielestä lapsi ansaitsee vanhempiensa ehdottoman rakkauden ja luottamuksen oletusarvoisesti. Luottamuksen voi menettää – ja ansaita takaisin – mutta rakkautta ei. Mä aion rakastaa Tiaraa ja tulevaa tytsykkää aina ja ikuisesti tapahtui mitä hyvänsä. Se on tärkein arvo mitä mä oon mun äidiltä oppinut, että äidinrakkaus on ehdotonta ja aina saa tulla kotiin vaikka mikä olisi.

Olennaista mun mielestä on se että lapset tuntevat olevansa rakastettuja ja tärkeitä juuri sellaisina kuin ovat. Kehua ei voi koskaan liikaa, ja mulle on tärkeää vahvistaa lasten itsetuntoa. Tai varmaan kehuakin voi liikaa (silloin on mun mielestä jotain pielessä kun vanhemmat päästävät kehuja jaellen alaikäisen totaalisen laulutaidottoman lapsensa Idolsiin nolaamaan itsensä koko kansan edessä), mutta en usko että lasta voi kehua liikaa niistä asioista joissa hän oikeasti on hyvä.

Vanhempana koen myös että on mun tehtävä auttaa lapsia löytämään niitä asioita joissa he ovat hyviä ja tarjota mahdollisuuksia lapsille itselleen löytää se/ne omat juttunsa. Kehua voi myös ihan muutenvain, ei lapsen tarvitse olla huippu-urheilija tai 3v valokuvamalli kuullakseen olevansa hyvä jossain, vanhempana voi myös kehua erityisen hienosta leikistä, mahtavasta piirustuksesta tai hienosti syödystä poronkäristys -lautasellisesta. Kehut kuuluvat osaksi arkipäivää, mutta toki sitä rakkautta voi ja pitää osoittaa muutenkin. Meillä halataan, pussataan ja paijataan  päivittäin ja toivon että tämä tapa säilyy hamaan tulevaisuuteen asti. Tietenkin kunnioitan lapsen rajoja että jos ei pussaaminen enää tunnu lapsesta luontevalta niin en mä väkisin ole pussaamassa, mutta niin kauan kun mua ei kielletä niin hukutan Tiaran ja vauvan suukkoihin joka päivä!

Se että haluan tarjota lapsille mahdollisuuksia löytää oma juttunsa, tarkoittaa sitä että haluan kannustaa lapsia harrastamaan ja kokeilemaan uusia juttuja. Mä oon itse saanut aina harrastaa mitä olen halunnutkin ja harrastinkin nuorempana tanssia melkein 10 vuotta ja taidekoulua samanverran. Oon kiitollinen äidille siitä että äiti aikoinaan mut vei taidekerhoon pikkunaperona kun huomasi että mä tykkään ihan hurjasti piirtää ja maalata! En kuitenkaan halua ketään pakottaa mihinkään harrastukseen jos ei lasta itseään kiinnosta enkä myöskään ajattele että varsinkaan pikkulapsena (tai myöhemminkään) tarvitsisi olla montaa harrastusta, kunhan on se joku oma juttu jossa tuntee olevansa hyvä ja josta tykkää!

Sukupuolineutraalius ei kuulu meidän kasvatusperiaatteisiin, enkä yhtään tykkää siitä miten leimaava nimitys se on. Mä uskon ennemmin tasa-arvoon ja yksilön vapauteen olla hyväksytty sellaisena kuin on. En aio väkisin meidän tytöistä mitään pinkkejä pissisprinsessoja kasvattaa mutta en myöskään aio ostaa vain ja ainoastaan neutraalin värisiä puuleluja siinä pelossa että Barbiet ovat liian naista halventavia ja tyttöjen leluja. Meillä on nytkin sekä autoja että eläinlegoja enkä mä ainakaan ajattele niin että on tyttöjen ja poikien lelut/harrastukset/värit ym erikseen. Kumpikin meidän lapsista on oikeutettu olemaan niin poikamainen tai tyttömäinen kuin vain itse haluaa. Tällä hetkellä lastenhuone on ulkomuodoltaan hyvinkin pinkki ja hempeä, mutta olen valmis sitä muuttamaan sitä mukaa kun lapset osaavat kertoa mistä itse tykkäävät.

Mulle on tärkeää että meidän lapset omaavat hyvät käytöstavat ja osaavat ottaa toiset huomioon. Kotona harjoitellaan kiitosta, tervehtimistä, anteeksipyytämistä ja muita perusjuttuja, mutta kotiympäristön lisäksi haluan tutustuttaa lapset julkisiinkin paikkoihn ja niissä käyttäytymiseen. Mua on pienestä asti otettu mukaan ravintoloihin, matkoille, museoihin ja teatteri-esityksiin ja olen oppinut sen miten toimitaan erilaisissa tilanteissa. Samoja kulttuurielämyksiä haluan tarjota myös omille lapsilleni ja ollaankin otettu Tiara aina rohkeasti mukaan eri paikkoihin. Ei lapsi voi tietää miten käyttäydytään esimerkiksi ravintolassa jos ainoa ”ravintola” -kokemus on RAX:in buffet kerran vuodessa.

Syömisessä mulla on yksi tärkeä periaate: kaikkea pitää maistaa ainakin kerran. Jos ei tykkää, ei ole pakko syödä mutta maistaa pitää. Sama periaate on ollut mun äidilläni ja itse olin ainakin sellainen lapsi joka Stockan herkussa huuteli 4-vuotiaana kalatiskin kohdalla että ”äiti ostetaanhan me sitä mätiä! Ja smetanaa kanssa!” ja myyjät tiskin takana naureskelivat. Haluan myös opettaa lapsille terveelliset elämäntavat niin ruokavalion kuin liikunnankin puolesta ja toivon että molemmat  ovat luonteva osa lasten arkea tästä päivästä vanhuuteen asti.

Mä yritän olla johdonmukainen kaikessa mitä teen jotta lapsetkin voivat luottaa muhun ja mun sanaan. Haluan myös olla sellainen äiti jolta uskaltaa kysyä mitä vaan pelkäämättä joutuvansa naurunalaiseksi ja jonka kanssa voi keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Mä oikein odotan että Tiara alkaa kysyä miksi -kysymyksiä enemmänkin ja saan kertoa asioita! Haluan olla lapsilleni läsnä ja toivon etten koskaan unohda miten tärkeää on kiireenkin keskellä antaa lapsille huomiota, leikkiä yhdessä, halia ja jutella. Tunteita saa näyttää ja niistä saa puhua ja yritän parhaani mukaan opettaa lapset käsittelemään omia tunteitaan, myös niitä negatiivisia.

Se on myös tärkeää opettaa, että vaikka tuntuisi kuinka pahalta niin sitä ei koskaan saa purkaa satuttamalla toisia, ei henkisesti eikä varsinkaan fyysisesti. Mä olen itse ehkä liiankin empaattinen ja mietin aina miltä toisesta tuntuu, mutta haluan opettaa myös lapsetkin empaattisiksi. Kaikkia ihmisiä täytyy kohdella samanarvoisesti ja kunnioittaa niin etnisestä taustasta, seksuaalisesta suuntautumisesta, ulkonäöstä ja varallisuudesta riippumatta. Kiusaaminen ja rasismi ovat kuvottavimpia asioita joita tiedän ja niitä en halua lasteni kokevan ikinä, en kiusatun enkä kiusaajan osassa.

Kiusaamisesta mulla näin sopivasti tulee mieleen koulunkäynti. Koulutus on mun mielestä elintärkeä asia ja mä haluan että mun lapset panostavat opiskeluun ja tekevät koulussa aina parhaansa. Kukaan ei enempään pysty, eikä tarvitsekaan. Mulle riittää että on edes yrittänyt parhaansa. Koulua ei tarvitse ottaa liian vakavasti, mutta kulkeminen aina sieltä mistä aita on matalin on vain typerää. Mä aion parhaani mukaan auttaa läksyissä ja kokeisiin lukemisessa jos mun apua kaivataan ja olen ajatellut jopa että sitten hamassa tulevaisuudessa kun meidän tytöt aloittavat koulutien voisin vaikka lähteä mukaan vanhempaintoimikuntaan. Aion myös kannustaa lapsia jatko-opintoihin ja toteuttamaan rohkeasti omia ura- ja koulutushaaveitaan, mutta en kuitenkaan missään nimessä halua painostaa heitä mihinkään tiettyyn kouluun vain siksi että pidän sitä itse arvossa.

Aika paljon mulla on käytössä niitä periaatteita joita on mun äidillänikin ollut mun kasvatuksessa. Äitinä haluan olla rento, rakastava ja turvallinen niinkuin munkin äiti on ollut. Ainakin toistaiseksi olen aika varma että tiukkojen kotiintuloaikojen, siivousvuorojen, kotiarestien, läksytuntien ja yökyläilykieltojen sijaan tulen suosimaan keskustelua ja tilanteen mukaan sopimista. Tietysti riippuu myös aika pitkälti siitä millaisia neidit kasvaessaan ovat luonteeltaan, mutta toivon mukaan tiukkojen joustamattomien rajojen sijaan riittää se että yhdessä sovitaan ja siitä pidetään kiinni. Tiaran ikäisen kanssa ne suhteellisen tiukat rajat on vielä aika tärkeitä kun tuollainen 17kk ikäinen taapero oppii paremmin asioita kun ne menevät joka kerta johdonmukaisesti samalla tavalla, mutta isompana onkin sitten ihan eri juttu.

Huh, aikamoisen rönsyilevä kirjoitus! Mulla olis niin paljon mitä haluan sanoa ja kuitenkaan en viitsi tästä mitään romaania alkaa kirjoittaa vaikka salaisena haaveena mulla olisikin ehkä joskus kirjoittaa oma kirja. Haaveista tuli mieleeni vielä se avainjuttu, ikuinen klisee joka kyllä mun mielestä pitää erittäin hyvin paikkansa: kun vanhemmat voivat hyvin voivat lapsetkin paremmin. Äitinä haluan siis myös muistaa itseni, olla muutakin kuin aina vain se äiti ja antaa aikaa myös parisuhteelle.

Millaisia kasvatusperiaatteita teillä on? Mitä pidätte tärkeänä? Millaisen kasvatuksen te olette saaneet kotoanne?