En voi ehkä uskoa sitä, mutta pakko kai se on! Tänään mä olen blogannut neljä vuotta. Neljä vuotta jotka ovat menneet eteenpäin aivan hujauksessa, neljä vuotta joiden aikana meidän koko elämä on mullistunut usempaan otteeseen, ja jonka aikana blogi on elänyt vahvasti mukana. Kun luen nyt mun ensimmäistä postausta, joka on kirjoitettu 8.5.2011, mä näen edelleen ne samat elementit kuin vielä tänä päivänäkin kirjoittaessani. Ootteko muuten lukeneet, aika jäätävää settiä ihan oikeasti, apua! Mutta jokatapauksessa, siinäkin näkyy positiivinen, tuttavallinen höpötys ja mun oma persoona, joka ainakin omasta mielestäni paistaa läpi jokaisesta tekstistä.

Vaikka elämä on muuttunut, kirjoitustaito ainakin omasta mielestäni kehittynyt ja blogi kasvanut kymmenistä lukijoista kymmeniin tuhansiin lukijoihin, mun persoona on edelleen mukana, samanlaisena, kaikissa teksteissä. En osaa piilottaa sitä, enkä halua.

Neljä vuotta sitten olin toisella kolmanneksella raskaana, jännittynyt mutta onnellinen esikoisen odottaja. En tiennyt silloin tulevaisuudesta mitään, en osannut toivoa enkä odottaa edes mitään muuta kuin tulevaa vauvaa. Nautin senhetkisestä elämästä Oton kanssa umpirakastuneena, enkä osannut huolehtia huomisesta. Silloin mä olin vielä tosi nuori, 19-vuotias joka oli elänyt siihen asti aivan erilaista elämää. Aloin kirjoittamaan blogia ” kun alkanu oleen tota ylimäärästä aikaa ja tuli kauniit ilmatki nii tekee mieli taas ottaa kuvii.” (suora lainaus ensimmäisestä postauksestani).

Miettikää, noin kevyesti, vähättelevästi ja tietämättömästi mä kirjoitin bloggaamisesta, joka on kuitenkin muotoutunut yhdeksi suurimmista meidän elämään nykypäivänä vaikuttavista tekijöistä. Alusta asti suhtauduin kuitenkin blogiini kunnianhimoisesti, vaikka muille sitä vähättelinkin. Halusin kehittyä, halusin kirjoittaa usein ja tavoittaa samanhenkisiä ihmisiä, löytää itselleni ystäviä toisista bloggaavista äideistä. En kuitenkaan osannut ikimaailmassa kuvitella blogista itselleni sellaista tekijää joka se nykypäivänä on. Kuluneen vuoden aikana mun blogi on laittanut pyörät pyörimään, ja määritellyt sen puolen meidän arjesta joka mun tekemisistä muodostuu.

Ilman niitä ensimmäisiä noloja höpöhöpöpostauksia, keltaisia tärähtäneitä kuvia ja miljoonaa hymiötä lauseiden välissä, mulla ei olisi nyt kahta unelmatyöpaikkaa enkä oikeastaan edes tiedä mitä mä tekisin tai millainen olisin. Tottakai on ne rakkaat ihmiset jotka tunsin jo ennen blogia, ja he ovat pysyneet matkassa tähän päivään saakka, mutta sitten on myös ne kaikki upeat tyypit joihin olen tutustunut vain ja ainoastaan blogin kautta. Ja sitten on te lukijat, joita ilman mun blogi ei olisi mitään.

Musta tuntuu ihan hullulta, miten monta teitä siellä ruutujen takana on. Ei sitä ymmärrä kun kirjoittaa täällä kotona, höpöttelee vaan ja kertaa päivän kuulumisia tai avautuu isommistakin asioista. Se on aina taustalla, ja sen tiedostaa tavallaan, mutta ei sitä oikeasti ymmärrä. Google Analytics on vain numeroita, jotka kasvavat päivä päivältä mutta joita ei ajattele sen enempää. Silti se järkyttävän suuri ihmismassa joka on joskus mun juttujani lukenut, on olemassa, siellä jossain, ympäri Suomea, ympäri maailmaa.

Jos sitä pysähtyy ajattelemaan, tulee samalla kiitollinen ja samalla hölmistynyt olo. Ne hetket kun se ajatus nousee pintaan liittyvät yleensä lukijan satunnaiseen tapaamiseen. Musta on ihan mielettömän hienoa tavata teitä, ja yleensä mulle jää siitä maailman paras fiilis. Näiden vuosien aikana olen saanut tavata ihan mahtavia tyyppejä, ja moni nimimerkki on saanut kasvot. Silti sitä hämmästyy joka ikinen kerta kun joku moikkaa spontaanisti, ja iskee kauhea jännitys ja epäusko siitä, että ihan oikeasti tämä mua kadulla vastaan kävellyt ihminen josta en tiedä mitään tietää kuka mä olen ja tykkää mun jutuista!

Kiitos, teille jokaiselle jotka tätäkin postausta nyt luette. Kiitos teille kaikille jotka kommentoitte, tykkäätte ja piristätte päivää. Kiitos teille jotka seuraatte instagramissa, ja kiitos teille kaikille jotka osallistuitte #oikeanainen-haasteeseen. Kiitos <3

Konkareiden rinnalla mun 4-vuotias blogi on vielä ihan lapsen kengissä, ja tiedän että kehitettävää riittää aina. Blogimaailma elää nopeasti eikä paikoilleen saa pysähtyä, vaan pitää kehittyä ja kasvaa, uudistua. Lifestyleblogi on siitä hyvä, että se elää elämän mukana. Se voi ja saa muuttua ja päivittyä siinä missä bloggaajan elämäkin muuttuu. Myös mun blogi on käynyt läpi erilaisia vaiheita (ks. kuva alla, apua!), isompia ja pienempiä muutoksia. Aion jatkossakin kirjoittaa kepeän höpöttäväiseen tyyliini, meidän arjesta, meidän juhlasta, hömppää ja asiaa, muotia, ruokaa ja kasvatusta.

Mun tärkein tavoite blogin suhteen nyt ja tulevaisuudessa on, että haluan kirjoittaa enemmän merkityksellisistä asioista sen kepeän hömpän lisäksi. Koska mulla on väylä tuoda ihmisten tietoisuuteen asioita, joihin mun mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota, miksi ihmeessä en sitä tekisi? Oikea nainen oli alkua tälle, ja varmasti jatkossa aina jos koen että haluan jotain sanoa, sen myös sanon. Jos edes yksi ihminen saa mun blogin kautta pienen hippusen lisää itsevarmuutta, iloisen hymyn kasvoilleen tai tunteen että joku ymmärtää, se on sen arvoista.

Mä taputan tänään itseäni selkään, ja iloitsen hienosti sujuneista neljästä vuodesta. Onnea But I’m a human not a sandwich 4v! Toivottavasti hienoja vuosia on edessä paljon lisää. Blogiarki jatkuu, mutta yhden jo aiemmilta vuosilta tutun synttäriviikon perinteen mä aion toteuttaa tänäkin vuonna, nimittäin äitienpäivä videoina -postauksen.

Aivan mielettömän ihanaa viikonloppua kaikille, te olette parhaita <3

Ja hei, huikkaappa ihmeessä tähän postaukseen, kauanko olet lukenut blogiani! Mua kiinnostaa ihan älyttömästi kuulla jos siellä ruutujen takana on vielä tyyppejä, jotka ovat lukeneet mun blogia ihan ensimmäisestä postauksesta lähtien.

Viime syksyn Indiedays blog awardseista viisastuneena mä päätin tällä kertaa jo aivan aluksi, että puen päälleni sellaiset vaatteet jossa mun ei tarvitse sekuntiakaan miettiä sitä miten mekko pysyy päällä, tai miten istuminen tai kävely tai kuvissa poseeraaminen onnistuu. En halunnut stressata, enkä myöskään ylipukeutua. Mä löysin mun tämänkertaisen gaalamekon oikeastaan ihan vahingossa, kun en sitä oikeastaan vielä edes etsinyt.

Oltiin shoppailemassa ihan casuaalisti, etsittiin lähinnä Otolle kenkiä ja paitoja, ja päätin tsekata nopeasti H&M:n naisten osaston. Törmäsin ihanan rentoon Coachella-mallistoon josta en ollut kuullut edes mitään, ja ihastuin mustaan kuvioituun hapsumekkoon aivan täysin. Kävin heti sovittamassa sitä, ja se istui hyvin. Ensimmäinen kerta kun gaala-asun löytyminen ei tuottanut järjetöntä stressiä eikä vienyt juurikaan aikaa. Toki hävettää vähän että olin missannut näin ihanan malliston kokonaan, olen tosi ajantasalla ja silleen.

Mulle gaala-asuissa on tärkeää se, että ne eivät ole kertakäyttöisiä. Pari kertaa olen lainannut asun PR-toimistoilta kun olen halunnut pukea ylleni jotain ekstrajuhlavaa jota olen tiennyt käyttäväni vain kerran. Ne jotka olen ostanut (ihan ekaa mekkoa lukuunottamatta) ovat kaikki päässeet myöhemmin käyttöön muissa tilaisuuksissa. Tämä festarimalliston mekko on sellainen jossa tulen varmasti viilettämään ensi kesänä useammankin hellepäivän, tosin korkkareiden sijaan yhdistettynä tennareihin ja tukka hulmuten. Hapsuja pitää kuitenkin ehkä vähän lyhentää, sillä lenkkarit jalassa mulla ei riitä kyllä pituus niihin ilman että kompastun, korkkaritkin riittivät vain nippanappa.

Rennon mekon yhdistin Zaran mustiin lempparikorkkareihin, pikaiseen ponnari-lettiviritelmään ja yhteen ensimmäisistä kaulakoruista joita suunnittelin meidän sovelluksella. Mun mielestä perhoset ja festarimekko sopivat aika kivasti yhteen, mitä te olette mieltä? Lisäksi ostin vielä glitteristä metallivärisiä ”tatuointeja” ja laitoin isoimman niistä olkapäähän. Mä oon nähnyt noita aika paljon nyt Pinterestissä selatessa ja innostuin kun löysin paketillisen. Oikeaa tatuointia mulla ei ole, enkä tiedä tuleeko koskaan olemaan, vaikka niistä tykkäänkin. Mutta mun mielestä tuollainen yhden illan koriste oli hauska ja sopi myös mun tyyliin.

Mekko H&M loves Coachella / Kengät Zara / Koru EYE jewelry / Laukku Michael Michael Kors

Mä tykkäsin tästä asusta ihan superisti, se on ehkä mun lemppari tähän mennessä! Mä suuntaan tänään toistamiseen viikon sisään Porvooseen, tällä kertaa mulla on siellä työjuttuja. Hauskaa että en ole käynyt siellä kuin kerran ihan pienenä, ja nyt sattumalta tulee käytyä näin usein. Mutta joo, aivan ihanaa päivää kaikille, toivottavasti se aurinkokin sieltä jossain vaiheessa pilkistäisi!

Mitä te olette mieltä, gaala-asu hot or not?

Mä en tiedä edes mistä aloittaisin, kun viimeisten kolmen päivän aikana on tapahtunut niin paljon. Pää on ollut ihan hurjan pyörällä vielä tänäänkin, vaikka ollaan vaan otettu rennolla verkkarimeiningillä kotona. Ottokin on niin väsynyt raukka että nukahti sohvalle jo tunti sitten, tuossa se koisii mun vieressä. Niin paljon ihmisiä, tapahtumia ja meininkiä, ei ihmekään että vähän väsyttää. Perjantain vietin siis Porvoossa, josta tultiin vasta iltayhdentoista maissa takaisin Emilian kanssa. Porvoon reissusta on tulossa oma postauksensa alkavan viikon aikana, nyt vuorossa juttua eilispäivän Inspiration Daysta ja Indiedays Blog Awardseista, jotka huipentuivat aika mielettömällä tavalla.

Lauantaiaamu valkeni kauniin aurinkoisena, ja me lähdettiin jo hyvissä ajoin kohti ravintola Maxinea, jossa Bloggers’ inspiration day eli BID tänä vuonna pidettiin. Mä olin ensimmäisen tunnin tapahtumasta Kultajousen ständillä esittelemässä My iMenso-koruja, ja se olikin hauskaa puuhaa, tehtiin vaikka minkälaisia kivoja koruja ständillä vierailleiden blogikollegojen kanssa. Ekan tunnin jälkeen lähdettiin sitten pyörimään Oton, Kaislan ja Emilian kanssa yhdessä, ja törmäsin vaikka kuinka moniin tuttuihin. Oli aivan ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia.

Päivä meni hurjan nopeasti, tapahtumasta kiiruhdettiin nopeasti kotiin vaihtamaan vaatteita ja syömään ja moikkaamaan lapsia, ja sitten pitikin jo lähteä. Mentiin etkoilemaan Emilian ja Essin hotellihuoneeseen Oton, Kaislan ja Simon kanssa, ja siellä sitten hoidettiin vielä viimeiset laittautumiset ja höpötykset ennen varsinaisia bileitä. Oli aivan ihana tutustua Essiinkin jonka olen tiennyt pitkään mutta ei olla koskaan aiemmin tutustuttu sen paremmin. Onneksi mulla oli apuvoimia, sillä mun ihana hapsuhelmainen mekko oli taas kerran sellainen valinta, että vessassakäynti aiheutti päänvaivaa, voi apua!

Gaala pidettiin tällä kertaa uudessa Capitalissa, jonne me hurautettiin ihan viimetingassa taksilla. Napattiin vielä asukuvat nopeasti ennen kuin kipiteltiin sisälle, ja melko pian alkoikin jo itse palkintojenjakotilaisuus. Siinä vaiheessa alkoi jännittää ihan hulluna! Ensin palkittiin Emilia, ja sen jälkeen vuorossa oli Oton kategoria, Vuoden Blogitulokas. Otolla oli vastassa mielettömän kovia nimiä, mutta niin vaan tuo minun ihana mieheni nappasi voiton, eikä meinannut sitä edes tajuta. Mä oon Otosta niin ylpeä, hän on alle vuodessa vakiinnuttanut paikkansa blogimaailmassa ja noussut sinne missä nyt on.

Se mitä mä haluan ehdottomasti korostaa on että Otto nousi sinne lavalle eilen omilla ansioillaan, ihan täysin. Vaikka mä olenkin blogannut pian neljä vuotta, ja Otto sai ehkä alkusysäyksen Akkavallalle siitä että hänet tiedettiin jo entuudestaan mun blogin kautta, ei niitä Oton juttuja kukaan kävisi lukemassa jos ei nimenomaan niistä tykkäisi. Otto on mielettömän taitava kirjoittaja, hauska tyyppi ja osaa ottaa kantaa ja tuoda esiin kiinnostavia aiheita. Otto ei pelkää kirjoittaa sellaisistakaan jutuista, jotka jakavat mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Hän kirjoittaa blogiaan tinkimättä tavuakaan omasta tyylistään, ja niin on tehnyt alusta asti, enkä ihmettele ollenkaan että se toimii.

Onnea vielä mun rakkaalle, Otto sä olet paras ja ihanin. Mä oon aika hitsin ylpeä että saan olla tuollaisen miehen vaimo. Itse sijoituin omassa Luonnollisen upea -sarjassani kolmanneksi, mistä olen hurjan kiitollinen teille kaikille! Myös mun sarja oli tosi kova, enkä olisi voinut kuvitella että pääsisin edes sinne top3:n joukkoon. Voitto meni ihan mielettömän upealle Venla Savikujalle, täysin ansaitusti! Kiitos kaikille teille jotka äänestitte<3

Nyt pitäisi pikkuhiljaa palailla arkeen, mutta onneksi huomenna meillä luvassa kiva pre-vappupiknik lasten kanssa iltapäivällä. Ja onneksi vappu on tällä viikolla, ja saadaan viettää melkein-pitkä viikonloppu perheen kanssa aivan rauhassa tämän härdellin jälkeen. Ihana ihana viikonloppu, mutta nyt on hyvä ottaa vähän iisimmin. Ensi viikolla luvassa ainakin lasten juttuja vähän enemmän, ja gaala-asu  tarkemmassa esittelyssä!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille <3

Mä lähdin eilen pitkästä aikaa ulos viettämään tyttöjen iltaa meidän äitiporukan kanssa, ja meillä oli aivan huippu ilta! Kyseessä on porukka johon olen tutustunut äitiyden ja äitiblogien myötä, ja tämä ihana porukka on kyllä yksi niistä suurimmista rikkauksista joita blogimaailma on mulle antanut kaiken muun lisäksi. On ihanaa kun on iso joukko kavereita joiden kanssa voi jutella ihan mistä vaan ja vaikka ei nähdä niin usein, ainakaan isolla porukalla, jatkuu juttu aina siitä mihin se on viimeksi jäänyt. Ja tietenkin on whatsapp-ryhmä missä lentelee välillä mitä mielenkiintoisempaa settiä, hah ollaan kunnon kanalauma!

Juhlat pidettiin Jemmin luona, ja meille tarjosi mielettömät herkut Jemmin äidin omistama ihana konditoria Pink Lemon. Tarjolla oli niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja minipitaleivistä ihan ylisuperherkullisiin leivoksiin, joissa oli mantelikrokanttia ja suklaasta tehty ”kuppi”, aijaijai kun vain muistelenkin sitä niin herahtaa vesi kielelle. Ihan huippuhauska ilta, ja pääsin vihdoinkin tanssimaan! Mä olen tanssinut viimeksi Indiedays Awardseissa viime lokakuussa, että vähän oli ehtinyt tulla jo ikävä! Otto sanoikin eilen päivällä mulle kun mä kotona vaan tanssin että ehkä ihan hyvä että olen lähdössä ulos niin saan purettua mun tanssivimmaa edes pikkuisen.

Jemmin luota ilta jatkui keskustaan Bakersiin, jossa viihdyttiin vielä muutama tunti villisti tanssien. Tyttöjen illoissa (joista mulla on harmillisen vähän kokemusta) on etenkin se hyvä puoli että kaikki haluavat tanssia. Mulle tanssi on se juttu miksi ylipäänsä edes haluan baariin lähteä, siinä on vaan sitä fiilistä kun pääsee tanssilattialle pyörimään hyvällä porukalla ja musiikki pauhaa kovalla.

Pieni breikki arjesta teki kyllä hyvää, ja mä haluan vielä kiittää kaikkia ihania kanalaumalaisia eilisestä. Kiitos Sofia, Jemmi, Karde, Julia, Essi, Demi, Veera ja Jenina, oli ihan parasta!

Tänään me ollaan vähän virvottu ja varvottu, syöty suklaamunia ja käyty kaupassa, ihana perus sunnuntai. Tuntui silti tosi hämmentävältä kun kelloja siirrettiin viime yönä ja nukuin aamulla pidempään kuin varmaan kahteen vuoteen! Tämä päivä meni tosi nopeasti ohi ja nyt kello on jo noin paljon. Tytötkin menivät tuntia myöhemmin nukkumaan kuin yleensä, koska heräsivät aamulla myöhemmin eikä kumpaakaan näyttänyt väsyttävän normaaliaikaan. Mutta eiköhän ne rytmit taas tästä ala löytymään pikkuhiljaa!

Huomenna luvassa kuvia meidän pienistä pupusista ja tästä päivästä, sekä höpötystä ihan muuten vaan. Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille<3

Eiliset Aussiepirskeet olivat hauskat ja oli ihana viettää hetki aikaa Oton kanssa kahdestaan, vaikka me lähdettiinkin juhlista jo kahdeksan jälkeen ja tultiin Burger Kingin kautta kotiin. Ja tietenkin oli mahtavaa myös tavata tuttuja. Mulle koko Aussie Academy oli hieno ja opettava kokemus, ja olen tosi iloinen että sain olla siinä mukana. Nyt kun olen saanut hienon hattunikin valmistumisen merkiksi, on aika siirtää opit käytäntöön ja alkaa tekemään uusia videoita tänne blogin puolelle!

Tytöt olivat juuri ehtineet mennä nukkumaan kun astuttiin kotiovesta sisään, mutta onneksi tänään olen saanut olla heidän kanssaan ihan koko päivän. Aamulla värjäsin mun äidiltä hiukset että hän oli sitten vuorostaan juhlakunnossa tänään kun lähti laivalle. Värjäysoperaation jälkeen me pakattiin lasten kanssa äkkiä kimpsut ja kampsut ja lähdettiin moikkaamaan Emiliaa keskustaan, ja käymään Marsaanan toimistolla pyörähtämässä. Siellä me hengailtiin hyvä tovi ja tytöt valitsivat itselleen ihanat Samsoniten vedettävät matkalaukut, joita he kutsuvat ”Vetäviksi laukuiksi”. AIka vetäviä laukkuja kyllä munkin mielestä! Myös ruokakauppojen perässä vedettävät korit ovat ”vetäviä koreja”.

Mä tsekkailin ihania vaatteita ja join rauhassa kupillisen kahvia kuumana, pitkästä aikaa. Musta tuntuu että nykyään mulla aina ehtii jäähtyä puolet kahvista ennen kuin ehdin juomaan sitä, kun teen niin paljon kaikkea kokoajan että kahvikin aina unohtuu jonnekin pöydän nurkalle parin hörpyn jälkeen. Ei näin, ihana kuuma kupillinen kahvia on yksi aamujen suurimpia nautintoja ja siitä täytyy pitää kiinni. Mutta jotenkin meidän uusi arki on temmannut mut mukaansa ihan totaalisesti, ja tuntuu että energiaa on paljon enemmän kuin pitkään aikaan, niin paljon että unohdan sen kahvinkin kun olen jo tekemässä jotain muuta. Mä yritän parhaani mukaan elää hetkessä ja olla läsnä, mutta aamukahvia olen kyllä viimeaikoina laiminlyönyt pahemman kerran, ja siihen täytyy tulla muutos, hah!

Neule Indiska* / Toppi Bik Bok / Housut Tally Wejl / Kengät H&M / Laukku Coach / Matkalaukut Samsonite* / *saatu blogin kautta

Vielä kuukausi sitten musta tuntui että viikko on hurjan täynnä tekemistä, jos jokapäivälle oli menoa. Kaipasin rauhallisia kotipäiviä menojen vastapainoksi, ja tykkään niistä toki vieläkin, mutta samaan aikaan tavallinen päiväkoti-toimisto-päiväkoti-ruokakauppa-koti -päivä ei tunnu yhtään sen rankemmalta kuin se ihan perus kotona oleskelu. Se on kivaa, se on nyt meidän arkea, niiden kotipäivien rinnalla. Me ollaan saatu päivärutiinien seuraksi viikottaiset rutiinit. On tiettyjä asioita jotka toistuvat samalla kaavalla nykyään joka viikko, ja omalla tavallaan se on helpottavaa.

Vaikka tekemistä on enemmän kuin ennen, on helpompi ennakoida asioita ja suunnitella viikon kulkua. Mulle se suunnittelu ja rutiinien luominen on helpottanut hirveästi, ja vaikka edelleen on paljon tapahtumia ja blogimenoja joita ei voi ennakoida kuin muutaman päivän etukäteen, on nekin jotenkin helpompi ajatella, kun ei edes oleta että voisi vaan öllöttää useamman päivän putkeen. Silti on todella hienoa, että meillä on kuitenkin edes välillä mahdollisuus myös niihin päiviin kun ei tarvitse mennä mihinkään tai tehdä mitään erikoista, riittää kun ulkoilee ja laittaa ruokaa.

Mä olen jotenkin vaan niin innoissani kokoajan, ja mulla on hirveän kova halu oppia uutta. Se on ihana fiilis, ja mä toivon että se kestää pitkään. Kulunut kuukausi on ollut suuresta muutoksesta, sairastetuista flunssasta ja vatsataudista ja kaikesta muusta huolimatta yksi mun elämän parhaita. Eikä vähiten siksi, että vaikka elämä muuttuu, ne tärkeimmät on siinä muutoksessa täysillä mukana, ne kaksi ihanaa pientä neitiä jotka tuhisevat tyytyväisinä omissa sängyissään, ja tuo yksi aviomies joka tukee, neuvoo ja rakastaa mua joka päivä. Näissä tunnelmissa on hyvä aloittaa viikonloppu!

Aivan ihanaa myöhäistä perjantai-iltaa kaikille <3