Auringonvalon vähäisyys arkiviikolla alkaa turhauttaa syksyn edetessä yhä enemmän, kuvaamisen kannalta siis. Syysillat ovat tunnelmallisia ja ihania, mutta oi miksi ei sitä valoa voisi riittää vaikka kasiin asti iltaisin, niin ehtisi kuvata arkena silloinkin kun Otto on tullut töistä. Eilen saatiin kuitenkin päivällä kuvattua, koska oli onneksi lauantai, ja turhauttavan hämärän kuvausviikon jälkeen tuntui pitkästä aikaa kivalta selata napatut ruudut läpi koneella!

Yritettiin perjantainakin illalla käydä kuuden maissa ottamassa asukuvat, mutta eihän siitä tullut enää mitään, ja otettiin sitten eilen uudet. Tipa on tykästynyt asukuvien ottamiseen, ja niitä kuulemma pitää ottaa melkeinpä joka reissulla kun ulkoillaan, oli valoa tai ei. Hänestä on harjaantunut varsin kokenut asukuvattava, ja hänellä on hienot, 3-vuotiaan vinkit asukuvaamiseen, jotka jaan nyt teille. Kokeilkaapa vaikka itse, toimii!

1. Asukuvissa kuuluu hyppiä, koska se on kivaa!
2. Asukuvissa kuuluu olla laukku. Jos ei ole omaa mukana, niin pitää lainata äidiltä.
3. Asukuvissa voi seisoa varpaillaan, koska sitten on tosi iso!
4. Asukuvissa ei kannata olla paikoillaan, koska se on ihan tylsää.
5. + 1,5-vuotiaan bonusvinkki: Asukuvissa kannattaa tehdä duckface.

Tiaran asu / Takki Zara / Pipo Huttelihut / Neule H&M / Hame Little Pieces (Lekmer*) / Sukkahousut Little Pieces (Lekmer*) / Kengät Nike Roshe Run / * = saatu blogin kautta

Mun asu / Takki Sheinside* / Toppi H&M / Huivi Cubus / Farkut Gina Tricot / Pipo Asos / Kengät Converse / Laukku Coach / * = saatu blogin kautta

Lauantai meni ulkoillessa, kauppareissulla ja leipoessa mulle uutta tuttavuutta, eli Kinderpiirakkaa! Siitä tuli tosi hyvää, vaikka aika ällömakeaa se kyllä on. Syötiin ruuaksi lohta ja perunamuusia, joka oli esikoisen toiveruoka. Zelda ei jostain syystä lämpene lohelle eikä perunamuusille yhtään, vaikka aina tasaisin väliajoin ollaan tarjottu. Kai se pitää vain hyväksyä että hän ei ainakaan tällä hetkellä vain pidä kalasta, sillä kaikkea muuta hän kyllä syö tosi nätisti, siinä missä uunilohi aiheuttaa yökkimisreaktion. Zelda sai onneksi sitten edellispäivän Pasta Carbonaran jämät ja sai hänkin masunsa täyteen.

Tänään tarkoituksena on tehdä ruuaksi kahta eri suolaista piirakkaa, saa nähdä miten ne maistuvat! Ensi viikolla voisinkin tehdä vähän laajempaa ruokapostausta resepteineen ja kuvineen, kun sellaista on toivottu. Tänään illalla luvassa vielä asukriiseilyä ja ajatuksia lähestyvästä Indiedays Blog Awards -gaalasta, ja huomenna arvontaa sekä tilannekatsausta treenien tuloksiin 8/12 viikon jälkeen. Lopuksi mun on pakko jakaa vielä eilisen lempparikuva, jonka minä jopa ihan itse otin!

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3

Viimekuinen Zaran ostos, ihana vihreä parkatakki Tiaralle, pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön torstaina kun käytiin tsekkaamassa H&M:n All for Children -mallisto ennakkoon. Päivä oli kylmä, ja takki ei ollut yhtään liikaa, vaikka topattu onkin. Mä rakastan tuota karvahuppua ja takin ihanaa A-linjaa niin paljon. Takki on kuin Tipalle tehty!

Kissoihin ihastunut tyttäremme pitäisi nahkayksityiskohdin koristeltuja kissalegginsejään jokapäivä, jos itse saisi valita. Toinen vaihtoehto ovat samat legginssit ilman nahkaa, mutta kissapolvilla kyllä. Mä en ole niin ihastunut kissoihin, mutta jokin noissa korvissa viehättää aina kun niitä laitetaan lastenvaatteisiin. Vauvat, taaperot, ja söpöt korvat, olivat ne sitten polvissa tai hupussa, saavat huokailemaan ihastuksesta. Luulin että korva- ja karvavillitys alkaisi esikoiselle hamstrattujen Hello Kitty -pileetakkien jälkeen hellittää, mutta mitä vielä. Aina talven tullen korvat ja karvat löytävät tiensä vaatekaappiin!

Pipo Zara / Takki Zara / Leggingssit H&M / Kengät Zara /

Jatkossa lastenvaatepostaukset tulevat löytymään omista tunnisteistaan helposti, joko Tipalooks- tai Zeldalooks-tunnisteella (tai molemmilla, mikäli molemmat ovat samassa postauksessa). Mulla on on blogin tunnisteet tällä hetkellä siivouksen alla, ja jatkossa pitkän listan sijaan tulette löytämään helposti seurattavan listan, josta haluamansa aiheet on yksinkertaista löytää. Tämä suursiivous vie aikaa satojen eri tunnisteiden vuoksi, mutta palkitsee varmasti lopussa!

Huomasin tänään että olen unohtanut julkistaa Rynkebyn mehuhetki-arvonnan voittajan, vaikka olen hänet arponut jo aikaa sitten! Eli voittajaksi selviytyi tällä kertaa Salla. Paljon onnea! Laitatko minulle sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen couturecouture(ät)windowslive.com, kiitos!

Ihanaa lauantaipäivää kaikille!

Oletteko tekin sortuneet hamstraamaan karva- tai korvavaatteita? Valkoinen karhuhaalari korvilla vastasyntyneelle ja pupunkorvapipo taaperolle, check?

Löysin aamulla kadoksissa olleen juoksuintoni lähtemällä juoksulenkille metsään vietyäni esikoisen kerhoon.

Eksyin metsään, kahdesti, metsään jossa olen käynyt ainakin kymmenen kertaa, ja jouduin pysähtymään molemmilla kerroilla tarkistaakseni reittiä. Eksyin siis google maps apunani, bimboblondi täällä hei. Kuva reitistä kertonee kaiken, luulin juoksevani metsää ympäri mutta juoksinkin samoja polkuja edestakaisin.

Luin Oton seksipostauksen ja meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, onneksi naurusta enkä järkytyksestä.

Vietin kahdenkeskistä aikaa molempien tyttöjen kanssa. Zeldan kanssa lenkin jälkeen Tiaran ollessa kerhossa. Tiaran kanssa iltapäivällä Pampersin & Unicefin jäykkäkouristusrokotekampanjavideon lanseerauksessa.

Leikin Zeldan kanssa körökörökirkkoon ainakin kymmenen kertaa, luultavasti enemmän. Kun vaativa ”KIKKOOO!” kuuluu, ei voi muuta kuin körötellä. Se lapsen ilo vain on niin ihana, että ei voi tuottaa pettymystä ja sanoa ei vaikka pitäisi imuroida köröttelyn sijaan.

Söin elämäni parasta brownieta Scandic hotel Parkissa, jossa tilaisuus pidettiin. Brownie maistui myös Tiaralle, näytti kuulemma ihan kakulta.

Nautin harvinaisen sujuvasta ja ihanasta reissusta, oli hauskaa olla pitkästä aikaa Tiaran kanssa kahdestaan. Käytiin kaikki metroasemat läpi, laskettiin sataan ja höpöteltiin.

Sain odottamattoman hetken omaa aikaa, kun Tiara nukahti rattaisiin puoleksi tunniksi. Neiti ei ole nukkunut päiväunia yli puoleen vuoteen.

Itkin, kun katsoin Pampersin ja Unicefin jäykkäkouristusrokotekampanjan videota. Kambodzassa vieraillut Sanna Kiiski osasi välittää tunteita videolla, ja pienet lapset viidakon keskellä saivat mun sydämen särkymään, vaikka näyttivätkin onnellisilta siitä mitä heillä oli. Vielä 100 miljoonaa naista ja lasta tarvitsevat jäykkäkouristusrokotteen, ja jokaisesta ostetusta Pampers-pakkauksesta yksi rokotetta tarvitseva saa sellaisen. Tähän mennessä Pampers ja Unicef ovat onnistuneet yhteistyöllä hävittämään jäykkäkouristuksen kymmenestä maasta, joten jokaisella vaippapaketilla todellakin on merkitystä.

Juttelin ystäväni Min kanssa pitkät pätkät kun mentiin yhtä matkaa tapahtumaan. Kyllä juttutuokio ystävien kesken vaan tekee aina välillä niin hyvää.

Kokkasin kotona ihan törkeän hyvää lehtikaali-vuohenjuustopiirakkaa. Voisin syödä sitä esim. joka päivä. Piirakan ohje tulossa blogiin tällä viikolla kunhan saan kirjoitettua!

Nyt, aion katsoa Oton kanssa Suits eli Pukumiehet-sarjaa muutaman jakson. Sarja on alkanut pyörimään jo vuonna 2011, mutta me löydettiin se vasta nyt. Ihan loistava, niin meidän sarja! Suosittelen, jos ette ole vielä törmänneet. Vähän niinkuin Housen ja Breaking Badin sekoitus, kisälli-oppipoika-asetelmineen, ja joka jaksossa vaihtuvine ongelmineen, joita sitten ratkaistaan. Ihan mielettömän hyvää dialogia ja hauskoja läppiä.

Mitä te olette tehneet tänään? Metsään eksyneitä, anyone?

Huhhuh, nyt on synttäriviikonloppu takana! Tiara sai kuin saikin ihanat juhlat, vaikka synttäripäivän aamuna meinasi iskeä epätoivo kun niin moni kutsuttu vieras oli kipeänä. Onneksi suurin osa kuitenkin pääsi paikalle ja neiti oli onnesta soikeana aina kun ovikello soi. Se on tämä alkusyksy vaan niin hankalaa aikaa juhlien järjestämiselle, kun juuri on aloitettu koulut, kerhot ja päiväkodit ja jokatoisella on flunssaa tai muuta. Flunssaa on meilläkin, kun tällä viikolla on vielä kiusannut flunssan jäljiltä nuha ja yskä molempia tyttöjä, ja mun äitikin on sairaana. Onneksi ei ole ollut kuumetta kuitenkaan niin pystyttiin pitämään juhlat.

Me oltiin kerrankin ihan hyvin aikataulussa ja tarjottavatkin olivat jo valmiina kun vieraita alkoi saapumaan. Tehtiin Tiaralle valkosuklaamustikkatäytekakku, jonka hän sai ihan itse kostuttaa laimennetulla sitruunamehulla, ja koristella mansikoilla ja mustikoilla. Se taisikin olla yksi viikonlopun suosikkijuttuja kun pääsi itse osallistumaan juhlatarjoiluiden valmistamiseen. Täytteeksi laitoin maitorahka-kermavaahtoa, jossa oli seassa raastettua valkosuklaata ja mustikoita.

Lisäksi meillä oli Oton leipomaa omenapiirakkaa ja vaniljakastiketta, popcorneja, mozzarella-basilika-tomaatticoctailtikkuja, omenaviipaleita pikkuisille, karjalanpiirakoita ja munavoita, ja sitten Cloettalta viime viikolla maisteltavaksi saatuja uutuuskarkkeja ja suklaita. Suolainen Cloetta Sprinkle vohveli-suklaa ja Cloetta Sprinkle Mint & Crispy Rain -suklaa tekivät kauppansa, ja Instagramissa jo aiemmin kuolaamani vohvelisuklaa oli todellakin juuri niin hyvää kuin villeimmissä unelmissani kuvittelin.

Juhlissa Zelda vähän ujosteli vieraita, ja oli aika paljon kiinni Tiarassa ja meissä vanhemmissa. Tiara sen sijaan juoksi aina into piukassa avaamaan ovea kun kello soi, ja halaili kaikkia. Muistan kyllä että Tiarakin ujosteli enemmän juuri samassa iässä kuin Zelda on nyt. Mutta mä oon tosi iloinen että Tiaralla oli kivat juhlat, ja ihanaa että hän nautti niistä kovasti! Neiti nukahti iltapalan jälkeen samantien, kuten siskonsakin. Tiaralla oli vaan viimeyönä tosi kova yskä ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään enää puolen yön jälkeen, mutta täytyy toivoa että tämä yö sujuisi vähän paremmin.

Tiara oli superiloinen meiltä ja vierailta saamistaan lahjoista, ja tämä päivä onkin sitten kulutettu kasaamalla uusia Lego Friends -paketteja. Aika hauskaa päästä rakentamaan pikkulegoilla, kun niin monta vuotta on koottu pelkkiä duplotorneja. Ihan supersuosikiksi nousi myös mustavalkoinen pomppukoira, joka sai nimekseen Hauska. Sillä Tipa on pomppinut siitä asti kun sen sai, käsittämätöntä miten paljon energiaa riittää pienellä tytöllä! Ollaan keretty myös katsomaan jo Risto Räppääjä ja Liukas Lennart, ihan hauska leffa sekin.

Oli kyllä ihanaa juhlia tällä viikolla, mutta ihana palata myös arkeen. Rankan loppuviikon jäljiltä väsymys on melkoinen, mutta eiköhän se tästä taas hyvien yöunien jälkeen. Seuraavat juhlat meillä onkin vasta huhtikuussa kun Zelda täyttää vuosia, nyt on hyvä fiilis, ja otetaan juhlavalmisteluiden suhteen rennosti sinne asti että on aika kokata joulupöydän herkkuja. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Tänään meidän esikoinen täyttää kolme vuotta. Miten se voi olla edes mahdollista? Kolme vuotta on kulunut ihan silmänräpäyksessä, ennenkuin huomasinkaan. Kolmessa vuodessa on tapahtunut niin paljon! Kun Tiara syntyi, me oltiin seurusteltu Oton kanssa vasta vähän alle kahdeksan kuukautta, tunnettu yhdeksän. Me ajauduttiin heti seurustelun alusta asti uudenlaiseen elämänvaiheeseen, joka alkoi kunnolla sitten Tiaran synnyttyä. Vaikka olin aina ollut kiinnostunut vauvoista, raskaudesta ja äitiydestä, ei mikään tietenkään voi valmistaa siihen millaista se äitiys sitten oikeasti on.

Mä olen onnekas, että sain opetella äitiyttä Otto rinnallani, ihan yhtä pihalla, ihan yhtä rakastuneena uuteen pikkutyyppiin kuin minäkin. Kaikkein onnekkaimpia olimme siinä, että saimme tyttäreksemme, ihanaksi esikoistyttäreksemme, juuri Tiaran. Tiaran kanssa äitiyden opettelu oli ihan parasta; hauskaa, helppoa ja palkitsevaa. Ja sitä se on edelleen. Äitiys on opettelua vielä kolmen vuoden ja kahden lapsenkin jälkeen, päivästä toiseen. Vaikka itsevarmuus on kasvanut, terävimmät särmät ja herkkänahkaisuus hioutuneet pois ja rutiinit tulleet tutuksi, pätee äitiydessä juuri se, että aina kun johonkin tottuu, se pian taas muuttuu.

Meidän kolmevuotias on oivaltava ja fiksu tyttö, jolle jokainen päivä on seikkailu, niinkuin varmaan päivät yleensäkin ovat kaikille kolmevuotiaille. Uuden opettelu on siisteintä ikinä, puhetta tulee niin paljon ettei aina saa sanotuksi väliin mitään, joka päivä pitää laskea ainakin kolme kertaa sataan asti ja kysymyksiä riittää laidasta laitaan. Välillä ollaan jännän äärellä kun Oton kanssa mietitään että mitenköhän mihinkin kysymykseen nyt parhaiten vastaisi.

Vaikeimpia ovat kysymykset, jotka koskevat ikäviä asioita, kuten rakkaan Mörkö-koiran poismenoa. Parasta taas on vastata kysymyksiin, joihin voi vastata hauskasti tai vähän hupsusti. ”Äiti kuka tämä legoukkeli on” *pitelee käsissä Tuhkimon prinssiä* ”Se on Tuhkimon poikaystävä” ”Selvä, poikaystävä menee nyt tänne nukkumaan näin kato äiti”.

Kolmevuotias osaa kertoa jo tunteistaan, ja kertoa miten päivä on sujunut ja mikä fiilis on. Hänen kanssaan voi käydä pitkiä, analyyttisia keskusteluita aiheesta kuin aiheesta, ja hän innostuu lähes mistä ideasta tahansa, paitsi siivoamisesta. Ihanaa kolmevuotiaan äitinä olemisessa on juuri se, että lapsi kertoo itse, miltä tuntuu. Ei tarvitse arvuutella että miltähän lapsesta nyt tuntuu, vaan kysyttäessä lapsi osaa kertoa, usein kysymättäkin. Vaikka koen itsevarmuuteni äitinä kasvaneen, on mulle todella tärkeää kuulla lapselta itseltään, että kaikki on hyvin, ja tietenkin myös se jos kaikki ei olisi joskus hyvin, silloin on helpompi luottaa siihen että itse toimii oikein.

Nykyään kun suunnilleen sujuvaa puhetta on takana esikoisella reilut puolitoista vuotta, ja hänellä on täysin oma persoonansa, tuntuu uskomattomalta ajatella, että kolme vuotta sitten me ei tunnettu meidän pientä tytärtä vielä ollenkaan. Hän oli vaan pieni masutyyppi, ”Pyllis” niinkuin me häntä huvittavasti kutsuttiin odotusaikana. Ei sitä voinut silloin tietää, millaiseen mainioon tyyppiin me saataisiin tutustua ja kenen vanhempia olla.

Mä en voi tietää lukeeko Tiara tätä kirjoitusta joskus, mutta ainakin toivon niin. Siksi mä haluan kirjoittaa tähän vielä, että maailman eniten onnea meidän rakkaalle 3-vuotiaalle Tiaralle 20.09.2014! Olet äidin ja isin paras tyttö, ja toivottavasti sinulla on ihana synttäripäivä!