… eli kaasot ja bestmanit, joista multa on toivottu postausta jo pidempään. Tässä postauksessa esittelen meidän loistavat tyypit, sekä heidän mielettömät hääkoruvalintansa jotka Lumoava tarjosi.

Alunperin kaasojen valinta oli mulle haasteellinen, kaasoja piti nimittäin olla kolme joka oli sekä liian vähän että liian paljon. Jälkeenpäin ajateltuna kaasoja oli juuri oikea määrä, ja kaasoina maailman parhaat ja ihanimmat ystäväni Emmis, Netta ja Kaisla. Kaasojen määrä määräytyi bestmanien määrän mukaan, sillä Otto ilmoitti heti että hänelle tulee kolme bestmania. Kaasot ja bestmanit todistivat kykynsä jo meidän molempien polttareissa, jotka todella osuivat ja upposivat. Me saatiin Oton kanssa kummatkin juuri sellainen ilta, jollaista oltiin toivottukin ja sellaisia aktiviteetteja jotka meidän mielestä olivat huippuja. Mä oon kirjoittanutkin jo täällä omista polttareistani pitkän selostuksen, jonka voi käydä lukemassa täältä.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva

Kaikille bestmaneille, sekä Otolle tuli Lumoavan uudenuutukaiset Eelis Aleksin suunnittelemat Hunaja -kalvosinnapit, jotka ovat upean hienostuneet ja sopivat mielestäni nuorille miehille todella hyvin. Hunajainen pinta on eläväinen ja näyttävä, mutta kuitenkin hillityn tyylikäs.

Hääjärjestelyissä riittää puuhaa enemmän kuin tarpeeksi, ja en kyllä yhtään huijaa jos sanon että meillä ei varmaan olisi ollut mitään valmiina hääpäiväksi ilman näitä huipputyyppejä. Sen lisäksi että kaasot väänsivät mun kanssa bingolappuja, hääauton koristeita ja muita askartelusettejä täysin mukisematta, vaikka puuha ei ollut ehkä sieltä jännimmästä päästä, he myös kuuntelivat mun häätsressitilityksiä ja rauhoittelivat hermoilevaa morsianta parhaansa mukaan. Bestmanit taas järjestivät meille autot käyttöön häitä edeltäväksi päiväksi, kuten myös hääpäiväksi ja auttoivat roudaamaan tavaroita ympäri Helsinkiä. Kaikki kaasot ja bestmanit tulivat auttamaan koristeluissa, kahdeksan hengen voimalla meillä kesti neljä tuntia saada koristelut valmiiksi, vaikka kaikki tekivät hurjasti hommia jatkuvalla syötöllä.

En ikinä unohda sitä kun bestmanit taittelivat servettejä  tai sitä kun  me kaikki kiroillen availtiin pirun hankalia pompomeja yhdessä ja tuskasteltiin. Meillä oli koristellessa superhauskaa, ei mitään hampaiden kiristelyä vaan rento meininki, ja mielestäni me saatiin juhlatila tosi kivan näköiseksi yhteistyöllä. Illalla vielä koristeluiden jälkeen käytiin hääpäivän ohjelma läpi ja suunniteltiin kaikki puuhat, aikataulut ja kuljetukset. Hääpäivänä kokoonnuttiin meillä heti aamusta kaikkien kanssa, ja sitten suunnattiin hotellille valmistautumaan tyttöjen kesken ja pojat jäivät tänne. Järjestely oli toimiva, niin kummassakaan paikassa ei ollut liikaa porukkaa.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Emmiksen kaulassa Eelis Aleksin suunnittelemat upea Kiara -kaulakoru, ranteessa Kiara-rannekoru ja korvissa ihanat Kiara -nappikorvikset. Kiaran kiehkuraiset muodot ovat todella kauniit, mutta rikkaista muodoistaab huolimatta korut ovat vähäeleisen tyylikkäitä.  Kiara oli mun toinen vaihtoehto hääkoruiksi, ennenkuin päädyin lopulta toiseen upeaan korusarjaan jota myöhemmin esittelen tarkemmin.

© Täydenkuunkuva

Kaislan koruvalinta oli kenties Lumoavan mahtipontisin kaulakoru, Eelis Aleksin Finlandia, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi! Hetken tunsin itseni jo seinäkukkaseksi kun vertasin omaa hillitympää koruani Finlandiaan, mutta toisaalta mun puvussa oli niin paljon happeninkia että siihen ei noin näyttävä koru olisi mielestäni sopinutkaan. Kaislalle se sensijaan sopi täydellisesti!

© Täydenkuunkuva

Netan valinta oli Heikki Hartikaisen upea Ilona, joka oli myös yksi mun vaihtoehdoistani. Ilonassa on ihania pyöreitä muotoja ja se on todellinen katseidenkääntäjä. Mun mielestä on tosi hauskaa, että vaikka kaikki saivat valita korunsa ihan itse ilman mitään rajoituksia, me päädyttiin kaikki todella samantyylisiin koruihin jotka sopivat upeasti yhteen.

© Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

Vihkimisestä olen kirjoittanutkin jo pidemmästi, mutta myös itse hääjuhlassa kaasot ja bestmanit olivat tietysti suuressa roolissa. Meillä toimi seremoniamestarina Oton bestman Simo, joka oli hommassaan ihan loistava. Simo sai kaikki mukaan aktiviteetteihin ja kertoi aina oikeaan aikaan mitä tapahtuu. Tunnelma on suurelta osaltaan kiinni seremoniamestarin taidoista, ja meidän häissä oli ihan loistava tunnelma. Sekä kaasot että bestmanit pitivät ihan mielettömät puheet meidän häissä, ja kyyneleet kyllä valuivat poskille kun niitä kuunneltiin, sekä itkusta että naurusta. En malta odottaa, että näen videolta puheet ja kaiken muunkin hauskan mitä häissämme tapahtui!

Olen niin kiitollinen sekä kaasoille, että bestmaneille, että en tiedä miten voin ikinä heitä tarpeeksi kiittää. Mutta voin vain toivoa että me päästään sitten tulevaisuudessa auttamaan ystäviämme kaason ja bestmanin tehtävissä!

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Hääblogini yhteistyökumppani Lumoava tarjosi kaasoille ja bestmaneille hääkorut, mistä olen täällä aiemmin maininnutkin esimerkiksi haastatteluvideolla. Kaasot näyttivät valitsemissaan koruissa aivan uskomattoman upeilta, ja bestmanien kalvossinapit toivat todellista tyylikkyyttä heidän lookeihinsa. Musta on ihan mieletöntä, että Lumoavan ansiosta meidän läheisille jäi myös ihana korumuisto meidän häistä kuvien ja videoiden lisäksi. Kiitos Lumoava♥

Tulen kirjoittamaan erillisen postauksen vielä omista hääkoruistani, kunhan olen saanut kaikki kuvat. Postauksen yhteyteen tulee myös pieni Lumoava arvonta, joten pysykäähän kuulolla!

Lauantaina vierailin kauan odotetussa häätapahtuma Love Me Do:ssa. Harmillisesti minun kannaltani tapahtuma oli vasta tasan viikkoa meidän häiden jälkeen, eli en itse tapahtumasta saanut hirveästi vinkkejä enää hääjärjestelyihin. Olin kuitenkin jo useamman kuukauden seurannut Love Me Do:n Facebook-sivuja ja löytänyt sieltä paljon vinkkejä erilaisista hääalan firmoista. Olin esimeriksi unohtanut teidän lukijoidenkin vinkkaaman karkkikauppa Sweetheartin häähöyryissäni, mutta Love Me Do:n sivuilla oli juttua Sweetheartista ja pari viikkoa ennen häitä sain soitetuksi sinne ja ilokseni sain vielä astiat vuokrattua!

Menin tapahtumaan kaasoni Kaislan kanssa, ja paikanpäällä oltiin sovittu tapaavamme ystäväni ja blogikollegani Karoliina ja hänen kaverinsa. Suunnattiin Suvilahteen neljän jälkeen, jolloin suurin ruuhkapiikki oli ilmeisesti jo rauhoittunut ja tapahtumassa oli ihanan kotoisa ja kiireetön tunnelma, jotain täysin erilaista kuin kolkoissa messuhalleissa yleensä siis. Suunnattiin yläkerran drinkkibaariin nautiskelemaan yhdet drinkit, itse otin mojitoa tottakai, lempidrinkkini kun se on, ja tiirailtiin tunnelmia parvelta.

Drinkkien jälkeen kierreltiin eri ständeillä ja moikkailtiin tuttuja, kuten Stilissiman maailman parasta Hannaa ja Tuhkimotarinan Heidiä. Aika kului kun siivillä kun tutustuttiin eri juttuihin ja haettiin inspistä Karoliinan talviteemaisiin häihin. Maisteltiin herkullista kakkua, ja käytiin ihastelemassa mun hääpukua tai sen samanlaista kaveria joka oli tapahtumassa esillä. Mä tykkäsin siitä että kaikki paikat olivat selkeästi jaoteltu, mutta kuitenkin kotoisasti lähekkäin toisiaan. Ja kattilahalli oli saatu kyllä todella kauniin näköiseksi, taisin päästä vähän viikon takaisiin häätunnelmiin liikaa taas kun siellä oli niin nättiä ja weddingblues paheni taas asteen verran, jos jotain negatiivista täytyy sanoa.

Muotinäytöskin me kerettiin katsomaan läpi ennenkuin oli Suomen ensimmäisten Wedding Blog awardsien aika. Mä en jännittänyt tilannetta yhtään, sillä en uskonut voittavani. Ajattelin vaan että seisoskelen nätisti yleisössä taputtamassa, mutta ennenkuin huomasinkaan olin yhtäkkiä lavan edessä muiden finalistien kanssa, ja mun nimi sanottiin mutta en ymmärtänyt että se tarkoitti voittoa! Onneksi White and Knightin ihana Pauliina mun vieressä sanoi että se tarkoitti mua, ja älysin viimein kivuta lavalle ammattilaissarjan voittajan Tanja Hakalan viereen.

Mä voin myöntää että tärisin kuin hullu enkä tajunnut mistään mitään lavalla, niin häkeltynyt ja jännittynyt olin täysin odottamattomasta tilanteesta! Mulle vielä annettiin mikrofoni käteen ja yritin saada sanottua jotain järkevää. Muistikuvia sanomisista on pyöreä nolla, mutta taisin sentään muistaa kiittää äänestäjiä. Nyt haluan kiittää teitä upeita huipputyyppejä vielä uudemman kerran siitä että äänestitte mun blogin voittoon, mä oon todella otettu ja mulle on suuri kunnia saada noin hieno titteli. Haluan myös kiittää tapahtuman järjestäjää, ihanaa Nonnaa siitä että hän mahdollisti sekä upean tapahtuman, että hienot uudet blogiawardsit hääblogeille joita ei ennen ole palkittu mitenkään!

Love Me Do  ja Wedding Blog awardsit tulevat ensi vuonna uudelleen, mikä on mielestäni todella hienoa! Hääblogeja ei saa unohtaa blogiskenestä, mikä muu blogi voisi kertoa yhtä paljon rakkaudesta, antaa inspiraatiota ja vertaistukea kuin hääblogi? Mulla oli niin uskomattoman ihania ja taitavia kilpakumppaneita, että heistä jokaikinen olisi ansainnut voiton. Haluan myös onnitella ammattilaissarjan voittanutta BLACK.bling.WHITE:n Tanja Hakalaa, joka kirjoittaa aivan mieletöntä hääblogia, josta hain (ja sain) inspiraatiota lukuisia kertoja häitä järjestellessämme.

Voittoni kunniaksi saan kirjoittaa vielä Häät.fi -sivustolle tekstin, mikä on suuri kunnia mulle! Tulen linkkaamaan tekstin myös hääblogiini.

Kun kirjoitin syys-lokakuussa hääpukuostosreissustani, mulla komeili leveä hymy kasvoilla. Mä tiesin että olin löytänyt sen täydellisen, oman pukuni. Kuten tiedätte, mun hääpuku ei ollut yhtään sitä mitä mä lähdin etsimään. Ei pitsiä, ei merenneitohelmaa, ei vähäeleistä tyylikkyyttä. Mutta mun hääpuku oli näyttävä, tajunnanräjäyttävä ja ennenkaikkea mun näköinen! Kun mä spottasin sen muiden pukujen joukosta, mä kiinnitin siihen huomioni samantien, enkä saanut siitä silmiäni irti vaikka yritin samaan aikaan etsiä sitä täydellistä pitsipukua.

Muistan ikuisesti kun Stilissiman Hanna sanoi mulle että ”sovitetaan toi nyt ensimmäisenä pois alta kun se vie niin paljon tilaa sovituskopissa” ja tuhahdellen totesin että joo, se on kyllä tiellä, eikä yhtään sellainen kuin haluan. Mutta saatuani puvun päälle, mä sekosin totaalisesti. Pidin sitä päällä kauemmin kuin mitään muuta pukua, ja se päällä tunsin itseni heti morsiameksi. Ensimmäisen puvun jälkeen sovitin lähemmäs kahtakymmentä pitsipukua, joista yksi kolahti muhun tosi paljon, mutta loppupeleissä sekään ei tuntunut tämän puvun veroiselta.

Stilissimassa silloin vielä töissä ollut Heidi valoi muhun uskoa, että kyllä mä voin valita jotain sellaistakin mitä en alunperin ollut etsimässä, ja niin mä päädyin sitten valitsemaan tuon ihanan, isohelmaisen pukuni. Miten mä saatoinkin erehtyä niin pahoin ja kuvitella olevani tyylikäs ja aikuismainen pitsipukutyttö, kun ihan selvästi olen muhkeahelmainen prinsessa! Mutta ihminen on erehtyväinen, ja onneksi mä luotin vaistooni enkä ottanut ilmiselvää valintaa vaan villin kortin.

Oli ihan järkyttävän hankalaa pitää pukua salassa Otolta, kun mieli olisi vaan tehnyt samantien hehkuttaa kun puvun olin löytänyt. Kävin ihastelemassa puvusta ottamiani kuvia suunnilleen joka päivä siihen asti että kävin viimeisessä sovituksessa ja sain kokeilla pukua uudelleen. Syyskuussa pukua sovittaessani 6-kokoinen puku istui aivan täydellisesti, mutta viikkoa ennen häitä kun menin kokeilemaan, olinkin kutistunut huomaamattani jonkinverran ja pukua täytyi ottaa sisään viisi senttiä molemmilta puolilta. Mulle iski pieni paniikki, sillä olin kuvitellut vain meneväni hakemaan täydellisesti istuvan puvun.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Onneksi kuitenkin tiesin että Stilissimaan voi luottaa, ja ammattitaitoinen henkilökunta korjasi pukuni sopivaksi parissa päivässä, vaikka päällä oli juuri pahimmat vanhojentanssikiireet, ja huojentuneena hain pukuni roikkumaan kaapin päälle häitä edeltävänä keskiviikkona. Pari viikkoa ennen häitä huomasin että minun upea pukuni, oli voittanut Stilissiman vuoden hääpuku 2014 -äänestyksen, ja hihkuin riemusta! Se valoi todellista itseluottamusta pukuvalintaani, että niin moni oli äänestänyt juuri sen puvun vuoden kauneimmaksi.

Mielestäni se titteli on ehdottomasti ansaittu, ja olen ylpeä ja iloinen että sain kantaa tuota ihanaa pukua hääpäivänäni. En tule koskaan unohtamaan sitä ilmettä, mikä Oton kasvoilla oli kun kävelin hänen eteensä ensimmäistä kertaa hääpuvussani. Siirappista tai ei niin mulla meinaa kyllä tulla tippa linssiin kun muistelen tuota hetkeä. Sillä hetkellä ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi valinnut oikean puvun.

© Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva

Ainiin, ehkä joku haluaa tietää jotain muutakin mun puvusta? Se on tosiaan Ella Rosan mallistoa, joka on Kenneth Winstonin toinen mallisto. Itse en ollut aiemmin törmännyt Ella Rosan pukuihin, mutta ehkä on sanomattakin selvää että olen enemmän kuin iloinen siitä että löysin kyseisen merkin! Puku on mallia BE195 ja sitä löytyy tosiaan Stilissiman valikoimista, eilen viimeksi ihastelin ”omaa” pukuani Stilissiman ständillä Love Me Do:ssa!

Mä tulen laittamaan puvun myyntiin morsiuspukuliike Lovebirdsiin kevään aikana, vaikka tuntuukin haikealta luopua siitä. Fakta on kuitenkin se että meillä ei mitenkään ole puvulle tilaa, enkä tule sitä enää käyttämään vaikka haluaisin olla se päällä 24/7. Ehkä vielä kerran haikeana kokeilen sitä ennenkuin raaskin luopua, ja onneksi puvun näkee kuvilta ja videoilta ikuisesti.

Ensimmäisessä hääpostauksessa hääblogin puolelle ajattelin kirjoittaa meidän vihkiseremoniasta, joka oli herkkä, koskettava ja sopivan ytimekäs. Me mentiin siis naimisiin Helsingin Vanhassa Kirkossa, Helsingin keskustassa ja en voisi olla tyytyväisempi kirkkovalintaamme. Mä rakastan Vanhan kirkon tunnelmaa ja sitä kuinka se onnistuu samaan aikaan olemaan kotoisa ja kuitenkin mielettömän näyttävä.

Meidän vihkiseremonia alkoi kello 16.00, ja me oltiin vielä puoli neljän aikaan hääkuvattavana hotellillamme Katajanokalla. Kuin ihmeen kaupalla me ehdittiin paikalle ajoissa, ja vieläpä oikein hyvin, kiitos bestmanien, ja kymmentä vaille neljä me seisoskeltiin kaasojen kanssa takahuoneessa jännityksestä sekaisin. Tiaran piti alunperin kävellä myös mun edellä, kukkaistyttönä, mutta viime tipassa jännitys vei voiton kukkaistytön pestiltä, ja kaasoni kävi viemässä Tipan istumaan turvallisesti mummunsa viereen. Zelda nukahti autossa matkalla kirkkoon ja nukkui koko vihkiseremonian ajan, vaikka yleensä herää pienimpäänkin rasahdukseen. Vissiin oli ollut rankka päivä?

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

Kuten kerroinkin aiemmin, mun pappa talutti mut alttarille mikä oli hyvä. Naureskeltiin papan kanssa ja tunnelma oli mukavan rento. Mä vannon että mua olisi jännittänyt tuhat kertaa enemmän jos olisin joutunut astelemaan alttarille yksin! Se hetki kun pappa luovutti mut Otolle, oli jotenkin niin ihana ja taianomainen. Siihen asti mä muistan vielä kaiken aivan kirkkaasti, mutta kun asteltiin alttarille otti jännitys vallan mustakin ja en oikeastaan muista siitä tilanteesta paljoa.

Mun kaaso luki kauniisti korinttilaiskirjeen, ja yhtäkkiä, mielestäni ihan supernopeasti, me oltiinkin jo pujottamassa sormuksia toistemme sormiin ja suutelemassa. Se hetki kyllä oli ikimuistoinen, vaikka jännittikin ja me vähän sekoiltiin sormusten kanssa. Mua pelotti että pujotan sormuksen väärään sormeen Otolle ja me ei ensin edes tajuttu kumpi sormus oli kumman, kun ne oli niin samannäköisiä siinä jännityksessä. Mutta saatiin me ne lopulta sormiimme menestyksekkäästi, haha!

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva Pappi on meille tuttu jo molempien tyttöjen ristiäisistä ja osasi puhua todella kauniisti meidän perheestä ja tarinasta. Monet meidän vieraista kehuivat papin puhetta ja tykkäsin siitä kyllä itsekin, se kuvasti meitä niin hyvin. Kirkossa tunnelmaa kevensivät meidän Tiara -neidin höpötykset joiden ansiosta vaihdettiin papin ja toistemme kanssa välillä erittäin huvittuneita katseita. Mua ei häirinnyt ollenkaan se että oli pieni ihana höpöttäjä tilaisuudessa mukana, päinvastoin! Nyt me voidaan videolta näyttää Tiaralle kun hän kasvaa miten hänkin osallistui isin ja äidin vihkiseremoniaan kaksivuotiaana.

Kaksikymmentä minuuttia kului nopeasti ja pian me oltiinkin jo kävelemässä takaisin takahuoneeseen Oton kanssa. Takahuoneessa meillä molemmilla jännitys ja onni purkautui hulluna tunnemyrskynä ja pillitettiin siellä kuin viimeistä päivää, vaikka alttarilla mulla ei tullut yhtään kyyneltä. Me oltiin ja ollaan edelleen nin iloisia siitä että ollaan vihdoin toistemme omat, ihan kokonaan♥

Vieraat kerääntyivät kirkon portaille saippuakuplien kanssa ja oli kyllä aika hauskaa kävellä saippuakuplien läpi hääautolle. Onneksi ei ollut liian kylmä saippuakuplille, olisi voinut olla aika inhottavaa puhallella niitä esimerkiksi 20:n asteen pakkasella. Vihkiseremonia sujui kyllä ihan nappiin, niinkuin koko päivä! Mä en ole vielä saanut kirkosta kaikkia kuvia, mutta en malttanut odottaa tämän postauksen tekemistä enää ollenkaan. Luultavasti tulen laittamaan lisää Täydenkuunkuvan huikeita kuvia myös kirkosta kunhan saan ne, ketään ei varmasti haittaa? 😉

Tässä odotellessani meidän hääkuvia, mä ajattelin kertoa teille vähän lisää mun hääkynsistä, joita moni ihailikin Instagramin puolella jo viime viikolla. Mä kävin ottamassa rakennekynnet häitä varten Kampissa, Salon Milagrossa ihanalla Wilhelmiina Lapveteläisellä. Wilhelmiina on tehnyt Salon Milagrossa kynsiä jo pari vuotta, ja kynsien lisäksi hän tekee ripsipidennyksiä ja on voittanut maskeerauksen SM-hopeaa viime vuonna. Wilhelmiina oli ihan älyttömän mukava tyyppi, juteltiin niitä näitä koko kynsienlaiton ajan ja sain nauttia hetken rauhasta kiireisen hääviikon keskellä. Mulle on tosi tärkeää että tuollaisissa kauneudenhoitotilanteissa kosmetologin/kampaajan/hierojan/kenen tahansa kanssa synkkaa ja juttu luistaa, koska tykkään höpötellä ja meillä kyllä ei ollut sitä ongelmaa että olisi tullut hiljaisia hetkiä.

Oltiin alustavasti Wilhelmiinan kanssa suunniteltukin jo vähän kynsiä, kerroin haluavani mustavalkoista raitaa ja jotain häiden teeman tehosteväreihin sopivaa koristetta. Muhun ei iske perinteiset french manicure -hääkynnet timanteilla, vaan halusin jotain erilaista ja omannäköistä. Koska meidän häissä on aika moderni tyyli, en halunnut kynsiinkään mitään kovin kiehkuraisia kuvioita, tai muuten superkoristeellisia juttuja, vaan näyttävää mutta yksinkertaista. Päätettiin että laitetaan peukaloihin, keskisormiin ja pikkurilleihin mustavalkoraitaa, etusormiin vaaleanpunaista tehosteväriksi ja nimettömiin eli sormussormeen ihanaa hopeista glitteriä, joka sopii sormukseen loistavasti.

Wilhelmiina käytti Crystal Nails -tekniikkaa mun kynsien tekemisessä, mikä on jotain täysin erilaista kuin mitä aiemmissa rakennekynsissäni on ollut. Normaalisti mulle on laitettu se muovitippi ja siihen geelit päälle, mutta Wilhelmiina teki erityisten muottien avulla ne tipitkin geelistä, eli kynsissä ei ole ollenkaan sellaista irto-osaa joka voisi napsahtaa poikki vaan koko kynsi on geeliä. Mä tykkään jo nyt näistä kynsistä niin paljon enemmän kuin niistä missä on muovitippi, nämä tuntuvat paljon tukevammilta ja ovat ihanan sileät ja helpot. En pelkää ollenkaan että kynnet katkeaa, mihin varmasti osaltaan vaikuttaa myös se että jätettiin pituus maltilliseksi.

Me kehiteltiin teille ihanille lukijoille Wilhelmiinan kanssa tarjous, eli jos olette hankkimassa rakennekynsiä tai ripsipidennyksiä, niin aikaa Wilhelmiinalle varatessa kannattaa mainita mun blogin nimi, niin saat alennusta. Wilhelmiinan tavoittaa numerosta 0408376416 ja mainitessasi blogini nimen aikaa varattaessa, saat 25% alennusta rakennekynsistä tai ripsipidennyksistä/ripsihuollosta.