Mitä joulu merkitsee? Tämä oli yksi toivotuimmista aiheista, kun kyselin teidän toivomuksianne joulukalenterin suhteen. Ajattelin ensin, että no mitä ihmettä, olenhan mä joulun merkityksestä kirjoittanut. Mutta ei, en mä ole. Olen kirjoittanut perinteistä, ja olen höpöttänyt joulusta muutenkin varmaan yhden pitkän romaanin verran blogihistorian aikana, mutta siitä, mitä joulu todella mulle merkitsee, en ole koskaan avautunut kunnolla.

Mulle joulu on merkinnyt monia asioita aina. Lapsena se merkitsi sitä, että näin kauan ikävöimäni sukulaiset pitkän syksyn jälkeen, ja sain leikkiä serkkujeni kanssa, jotka olivat mulle kuin sisaruksia silloin. Olin tottunut Helsingissä olemaan aina äidin kanssa kahdestaan, mutta Oulussa oli koko iso suku kasassa. Jouluisin äitikin otti erityisen rennosti, kun oltiin kaukana Helsingin työkiireistä. Yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa ja rentoutuminen, ne ovat tärkeintä joulussa mulle vieläkin.

Mä olin koulussa aikamoinen ylisuorittaja, sellainen kymppien tavoittelija, ja jouluisin mä rentouduin, kun oli lomaa eikä tarvinnut miettiä kokeita tai läksyjä. Kukaan ei koskaan pakottanut mua tekemään paljon koulutöitä tai vaatinut hyviä numeroita, äiti kyllä kannusti mua aina ja auttoi jos tarvitsin apua. Silti mä itse vaadin itseltäni paljon, välillä vähän liikaakin. Kuten sanottua, jouluna oli hyvä rentoutua pitkän syksyn jälkeen, ja keskittyä vain joulun viettoon.

Kun äiti sairastui vakavasti mun ollessa yläasteella, oli kevät. Ehkä silloin vuonna 2006 joulu sai vielä tärkeämmän merkityksen kuin aiemmin. Joulun aikaan äiti voi jo vähän paremmin, ja uskalsin ehkä vähän päästää irti siitä paniikista, pelosta että äiti ei herääkään seuraavana aamuna kun mä herään. Jouluna oli myös muita ihmisiä ympärillä, enkä ollut äidin kanssa kahden, mikä uskokaa tai älkää, oli mulle silloin etenkin öisin hyvin pelottavaa. Mä pelkäsin olla äidin kanssa kahden koska pelkäsin että jotain tapahtuu enkä voi tehdä mitään.

Teinivuosina, siis ne pari joulua lukion aikana ja sen jälkeen, mä ehkä kadotin joulun ilon hetkeksi. Se ei oikein tuntunut niin tärkeältä silloin, tärkeämpää oli nähdä kavereita ja tehdä ”kaikkea siistiä”. Kyllä mä toki silloinkin nautin ruuista ja yhdessäolosta, mutta en pysähtynyt ja hiljentynyt niinkuin jouluna kuuluu, kun oli pakko vaan päästä ulos ja tehdä kaikkea. Toisaalta, olen maailman iloisin siitä, että joululomalla 2010 mulla oli niin hurjan kiire takaisin Oulusta Helsinkiin, juhlimaan kaverin uudenvuoden bileisiin. Ilman niitä bileitä mulla ei olisi Ottoa, eikä mitään.

Seuraava joulu oli meidän ensimmäinen yhteinen joulu, perheenä. Me lähdettiin Ouluun mun tädin luo, koska se oli mulle niin tärkeää. Olin aina ollut jouluna Oulussa, enkä voinut kuvitellakaan että joulua voi viettää jossain muuallakin, haha. Ihana joulu meillä oli siellä, ei siinä mitään. Mutta meidän ensimmäinen joulu omassa kodissa vuonna 2012 on se, joka antoi joululle ihan oman merkityksensä. Meidän ihan oma joulu, joka ollaan ihan itse luotu, perinteineen.

Se joulu sai joulunvihaajaksi kääntyneen Otonkin taas tykkäämään joulusta. Me odotettiin silloin Zeldaa, ja saatiin juuri ennen joulua tietää että meille on tulossa toinen terve tyttövauva. Oltiin maailman onnellisimpia ihanista uutisista, ja laitettiin joulu alusta loppuun ihan itse. Se että kaikki joulupöydän antimet olivat meidän alusta loppuun asti itse valmistamia, oli jotenkin niin ihanaa, kinkunpaistosta se joulufiilis viimeistään tulee.  Mun jouluun kuuluu se, että paistelen kinkkua yömyöhään ja kokkaan laatikoita hiki hatussa Oton kanssa, siivoan kaikki kaapit ja pesen koko kämpän lattiasta kattoon, jotta voin sitten jouluaattona rentoutua aivan täysin, ja olla vaan.

Joulu on perhe. Joulu on rentoutuminen, rakkaus, yhdessäolo ja rauha. Rauha hiljentyä oman perheen kanssa kotiin. Vaikka viime joulu kului aika pitkälti kuopuksen sairastellessa, mulla on silti hyviä muistoja siitä, koska joulu. Tänä vuonna mä odotan kaikkein eniten lasten iloa joulusta, sitä jouluaattoaamua joka on toivoa täynnä. Joulu on kaikkien juhla, mutta kaikkein eniten se on kuitenkin lasten juhla, ja mä toivon, että meidän tytöt kokevat joulun yhtä merkityksellisenä ja ihanana aikana kuin minäkin.

Me lähdetään tänään viettämään viikonloppua Oton isoisän luokse lasten kanssa ja rentoudutaan vähän siellä! Huomenna kuitenkin luvassa joulukalenteriluukku ja uusia kujeita muutenkin. Aivan ihanaa viikonloppua kaikille<3

Mitä joulu merkitsee teille?

Kolmannessa luukussa pääsette kurkkaamaan mun lapsuuden jouluihin! Mä kaivelin omaa 12-vuotiaana tekemääni albumia, josta löysin muutaman joulukuvankin, tosin valitettavasti olen 12-vuotiaana ollut sen verran ”fiksu” että olen leikellyt kuvia ”hienon” muotoisiksi jotta albumi näyttäisi jännittävämmältä. Olisinpa 12-vuotiaana ajatellut että haluan siirtää nämä paperikuvat joskus vielä digimuotoon siitä albumista!

Kuten jotkut ehkä muistavatkin, mä oon viettänyt mun jokaikisen jouluni ennen vuotta 2012 Oulussa tai sen lähellä, vaikka me asuttiinkin Helsingissä äidin kanssa. Oulussa on kaikki sukulaiset ja ennen omaa perhettä joulua ei kyllä olisi mitenkään ollut ilman heitä, ja kyllä heitä toki edelleenkin kaipaa vaikka oman perheen kanssa joulua viettääkin.

Tässä on mun toka joulu Oulussa, hahaa vitsi mikä tonttu olen ollut, lakkikin ihan silmillä! Mua naurattaa tää kuva, samanlainen pönttö olin pienenä kuin nykyäänkin!

Me aina vaihdeltiin joulunviettopaikkoja, välillä oltiin mummolassa ja välillä serkkujen luona. Mun mummo ja pappa olivat kuitenkin aina paikalla joulunvietossa, vaikka joskus oltiinkin muualla. Parhaita olivat joulut jotka sai viettää serkkujen kanssa, heistä riitti seuraa ja ei käynyt aika pitkäksi kun odotti joulupukkia. Jouluruoka oli ihan parasta, ja tädeiltä ja mummolta mä olen kaikki jouluruokareseptinikin saanut! Edelleen kokkaan samoja herkkuja joita pienenä söin!

Tässä kuvassa taidan olla jo kolmevuotias? Ihanasti serkkupoika pitää huolen että katson melkein oikeaan suuntaan, hahaaa! Mä en kestä tota mun muumimekkoa, niin ysäri ja niin söpö, harmi kun ei ole tallessa, toi olis päheä meidän tytöille!

Mä aloin vihaamaan hiihtoa silloin kun se tuli koulussa pakolliseksi enkä osannut ollenkaan enää, vaan kaaduin aina pyllylleni. Lapsuuden joululomilla olin kuitenkin kova hiihtämään ja hiihtelin mummon pihaa ympäri kerta toisensa jälkeen joka talvi siitä asti kun sain sukset. Uskookohan Otto silmiään kun näkee allaolevan kuvan, se tietää että oon maailman pahin hiihto-hater!

Iina 4v hiihtämässä mummolan pihaa ympäri. Aika makea myös toi pottamallinen lakki eiks vaan!

Mun mummo ja pappa muuttivat Oulusta vähän kauemmas, Rantsilaan joskus kun olin ekaluokalla, ja siellä maaseudun rauhassa oli myös ihanaa viettää jouluja. Sieltä mulla on tosin mun yksi kamalimmista joulumuistoista, kun me oltiin kaikki mummoa, pappaa ja äitiä myöden influenssassa jouluna yhtäaikaa. Pappa-raukka teki kaikki jouluruuat ja me vaan makoiltiin äidin ja mummon kanssa ihan raatona sängynpohjalla. Oli meillä ihan mukava joulu muuten mutta 40 asteen kuume vähän söi voimia ja jouluruoka ei maistunut eikä lahjojen jaostakaan meinannut tulla mitään kun ei meinattu jaksaa kykkiä paketteja kuusen alta. Nyt jo naurattaa, silloin vähän harmitti olla kipeänä.

Tämä kuva on otettu siellä Rantsilassa kun olin ehkä 9v, mutta ei siis sinä jouluna kun olin kipeä. Mulla on toi tonttulakki vieläkin tallessa, hahha! Bongatkaa myös mummon päheä nokialainen sivupöydältä, mulla oli samanlainen keltaisena!

Ihania joulumuistoja kyllä, tuli niin ikävä Ouluun! Tänä jouluna me ei mennä sinne, mutta joku joulu on kyllä pakko viettää taas siellä yhdessä sukulaisten kanssa.

Millaisia muistoja teillä on lapsuuden jouluista?

Tänään kurkistetaan kolmivuotiaamme kirjeeseen joulupukille, jonka hän on itse sanellut, ja ylpeä äiti kirjoittanut ylös hihitellen, sydän rakkaudesta pakahtuen. Olen editoinut kirjeestä pois neidin henkilökohtaiset terveiset joulupukille, ja jättänyt vain lahjatoiveet näkyviin, koska ne terveiset on hänen omia henkilökohtaisia juttuja joita en täällä jaa. Mutta lahjatoiveet ovat vapaata riistaa, olivat nekin musta aika hellyyttäviä!

Tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa enemmän meidän perheen periaatteista ja mielipiteistä joululahjojen suhteen, tässä luukussa keskitytään nyt vain näihin toiveisiin. Kokosin kollaasin Tiaran toiveista, ja hän auttoi iloisesti miettimään sopivan paikan kullekin lahjatoiveelle kuvasta.

1. Barbie & hevonen -setti
2. Huolisyöppö
3. Littlest Petshop -talo/huone ja hahmoja
4. Pengoloo -peli*
5. Hugo-toimintokoira
6. Lego Friends -paketteja
7. Puhuva Aino-nukke*

Mun mielestä nuo lahjatoiveet ovat oikein ihania! Barbien heppasetin muistan saaneeni itsekin pienenä lahjaksi ja se oli mun unelmien täyttymys! Heppasetti on ehkä jossain jopa tallessakin Oulussa, vinkvink äiti sen voisi etsiä Tipan mahdolliselle tulevalle hepalle kaveriksi! Huolisyöppö on niin hauska ja hellyyttävä idea että olen aika iloinen että neiti toivoi sellaista. Littlest petshopit ovat nyt se uusin villitys joita kerätään, ja joista haaveillaan. Pienempikin osaa jo sanoa ”Pehtop!”.

Hugo-toimintokoirasta hän on puhunut siitä asti kun ensimmäinen lelukuvasto tuli kotiin. Hyvä että aloin tutkimaan sen saatavuutta, sillä se näytti olevan jo nyt melkein kaikista kaupoista loppu. Onneksi Verkkokaupan myymälässä Jätkäsaaressa niitä oli vielä, ja Otto reippaana kipaisi tänään hakemassa sieltä yhden joulupakettiin. Meidän koiran jälkeen sinne jäi niitä viisi, äsken kun tsekkasin, näytti olevan kolme jäljellä. Ilmeisesti Hugo on yksi joulun suosikkilahjoista?

Pengoloo -pelin ja puhuvan Aino -nuken me saimme Competolta testattavaksi, mikä oli aika hauska sattuma, sillä Tiara oli juuri katsellut nukkea kuvastossa, ja ainoa peli josta hän on haaveillut ikinä on tuo Pengoloo -niminen muistipeli, jossa pitää etsiä erivärisiä munia puisten pingviinien alta Etelänavalla. Siellä ne odottavat varmassa piilossa paketointia jo nyt. Täytyy toivoa että meidän pienet salapoliisit eivät löydä äidin ja isin lahjakätkölle!

Kirjeen valmistumisenkin jälkeen on kuvastoja selailtu ja kiinnostusta on löytynyt myös My Little Ponyihin ja Monster High-nukkeihin. Pitää koettaa selvittää ne tärkeimmät toiveet, vaikka se kolmevuotiaan tuuliviirin kanssa vähän haastavaa onkin. Saapa nähdä mitä niistä paketeista sitten lopulta paljastuukaan, pukkihan onneksi tietää kaiken, vaikka kaikkea ei kirjeeseen olisi kirjoittanutkaan.

Millaisia toiveita teidän kolmivuotiailla on jouluksi? Löytyykö samoja kuin meiltä? Mitä lelusarjoja teillä kerätään?

Pienten kommelluksien jälkeen viimein on aika pyöräyttää käyntiin blogini historian toinen joulukalenteri! Ihanaa joulukuun alkua kaikille, joko siellä ollaan yhtä joulufiiliksissä kuin täällä? Joulukalenteri tulee pitämään sisällään jouluisia kuvia, vinkkejä, ruokia, muistoja, listauksia, yllätyksiä ja myös muutamia ihania arvontoja, joissa voi voittaa joululahjoja itselleen tai muille. Sen pidemmittä puheitta, tänään vuorossa meidän lastenhuoneen joulu.

Lapset saivat itse valita kaikki huoneensa koristeet, ja ei ollenkaan tullut yllätyksenä että ne ovat aika värikkäitä ja hempeitä, cupcakeja ja muita söpöjä kiiltäviä asioita. Koristelimme kuusen yhdessä Tiaran kanssa sillä aikaa kun Zelda heitteli koristepalloja joka suuntaan, onneksi yksikään ei särkynyt! Joulukuusi on ostettu jo vuosia sitten silloisesta Tiimarista, ja se on kyllä pysynyt tosi hyvänä, vaikkakin yksi jalka on siitä hukassa. Sen olen korjannut menestyksekkäästi valkoisella paksulla pahvista leikatulla korvikejalalla, kun en ole raaskinut luopua tästä kuusesta jonka ostimme Tiaran ensimmäisenä jouluna.

Taannoisella Tukholman reissulla tytöt saivat valita Åhlensilta mieleisensä joulukoristeet, ja täytyy sanoa ettö valinnat menivät kyllä aivan nappiin! Molemmat koristeet ilmentävät valitsijaansa täydellisesti. Arvaatteko kumpi on kumman? Robotti on Tiaran, pinkkiä, glitteriä, näyttävä koriste. Auto on Zeldan; pieni, pippurinen ja söpö!

Meidän lastenhuoneessa joulu sulautuu sinne kaiken muun sekaan, ja niin sen kuuluu mennäkin. Lastenhuoneen joulu on sellainen joulu, johon lapset saavat koskea ja osallistua joka päivä. Mummu toi tytöille viimeksi väriä vaihtavan lumiukkovalaisemen, ja lisäksi tyttöjen huoneessa asuu jouluun asti mun vanha tonttutyttö, joka katsoo että lelut kerätään siististi joka ilta!

Miten te koristelette lastenhuoneen jouluksi? Saavatko lapset valita koristeet itse ja tykkäävätkö osallistua koristeluun? Onko teille jäänyt lapsuudesta rakkaita koristeita, jotka ovat käytössä vieläkin?

Joulun aika on mulle nyt virallisesti alkanut, kun eilen vietettiin joulukauden avajaisia Helsingin keskustassa! Toki olen jo vähän koristellut aiemminkin, leiponut torttuja ja pipareita ja nautiskellut joulufiiliksestä, malttamaton kun olen, mutta nyt sen näkee jo jokapuolella kävellessäkin, että pian on joulu, tasan kuukauden päästä. Mulle joulukadun avajaiset ovat ihana perinne, josta nautin lapsuudessa ajoittain, ja josta olen pitänyt kiinni joka vuosi siitä asti kun Tiara on ollut vuoden vanha.

Lasten innostus oli käsinkosketeltavaa, kun suunnattiin ennen varsinaista kulkuetta Stockalle joulupukkia moikkaamaan. Tontut jututtivat jo jonossa meidän tyttöjä, ja varsinainen pukki oli meidän palleroille vielä aika jännittävä. Tiara ei meinannut saada sanaa suustaan, mutta sai sitten pienellä äänellä kuiskattua että ne sellaiset Littlest Petshopit olisivat tosi kivoja joululahjoja. Pukki lupasi laittaa toiveen muistiin. Nuorempi ei meinannut haluta edes pukin kanssa samaan kuvaan kun oli niin jännittävää, mutta onneksi sai pitää äitiä kädestä kiinni.

Varsinainen joulukadun avaus on aina vähän sekava, kun tuhannet ihmiset pakkautuvat yhden kadun varteen. Vaikka kuinka menet siihen ajoissa seisomaan, ihan tien reunaan, että lapset saavat hyvän paikan josta kulkueen näkevät, löytyy aina niitä aikuisia ihmisiä joiden mielestä heidän näköalansa on se kaikkein tärkein, ja polvenkorkuisilla ei ole mitään tarvetta nähdä toivomaansa joulupukkia.

Mun mielestä se on vähän surullista, että aikuiset kehtaavat tunkea viime tipassa tai kulkueen jo alettua suoraan lasten eteen, ja vielä tuhahtaa loukkaantuneena kun nätisti pyytää siirtymään hieman sivummalle että lapsetkin näkisivät jotain. Itse olin kyykyssä lasten tasolla, että en ollut kenenkään tiellä, ja tosiaan oltiin seisty siinä jo puoli tuntia ennenkuin kulkue alkoi, että saataisiin hyvä spotti.

Kävin nappaamassa muutaman kuvan ennen kulkueen alkua, ja vartin kestäneen, hitaasti edenneen kulkueen aikana otin kolme nopeaa kuvaa seisten, mutta muuten pysyttelin pois tieltä kokoajan, vaikka sillä ei ehkä väliä ollutkaan kun niin moni muu seisoi lasten edessä kuitenkin. Onneksi meidän lapset eivät harmistuneet tästä ja näkivät pukinkin edes vilaukselta. Tuntuu ikävältä valittaa mistään jouluun edes etäisesti jouluun liittyvästä, mutta se on vaan niin noloa että aikuiset ihmiset voivat olla niin omaan napaan tuijottelevia ja ajattelemattomia. Missä on heidän joulumielensä?

No, tärkeintä on että lapset saivat kuitenkin kivan kokemuksen eivätkä kiinnittäneet tähän liiaksi huomiota. Toivottavasti muillekin lapsille jäi tapahtumasta mukava muisto kaikesta huolimatta. Vielä on kuukausi edessä pukin malttamatonta odottelua, ja joulupukista onkin puhuttu lakkaamatta eilisen jälkeen!

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

Olitteko katsomassa joulukadun avajaisia Helsingissä tai jossain muualla?