Mitä tekisin jos en pelkäisi?

15.05.2020

Siinä on kysymys, jonka mun ystävä käski mun kysyä itseltäni, kun soitin hänelle sinä päivänä, kun oltiin löydetty tämä asunto, eikä tiedetty mitä tehdä. Oltiin innoissamme ja samaan aikaan niin suuren päätöksen tekeminen pelotti. Mitä tekisin, jos en pelkäisi? ”Tekisin ostotarjouksen heti”, vastasin. Ja hän kehotti meitä tekemään sen ja neuvoi sen tekemisessä kädestä pitäen. Se kysymys jäi mun mieleen. Ystäväni kertoi sen olevan hänelle tärkeä kysymys, jota hän aina kysyy itseltään suurten päätösten äärellä. Ja kun mä pohdin kuinka pitkälle hän on päässyt elämässä, mä todella näen sen kysymyksen merkityksen. Ei niin pitkälle päästä pelkäämällä ja kyseenalaistamalla omaa itseä.

Olen ikuisesti kiitollinen tuosta hyvin ytimekkäästä ja yksinkertaisesta kysymyksestä ystävälleni, koska se toi meidät tänne missä nyt olemme. Kotiin. Soitettuani ystävälleni, kysyin sen kysymyksen Otolta: ”Mitä me tehtäis, jos ei pelättäis?”.  Ja niin me tehtiin tarjous. Ja te tiedätte kyllä miten se päättyi. (Yhdessä-podin jaksossa kerromme tarkemmin tästä ostoprosessista, jos et ole vielä kuunnellut ja haluat kuulla siitä lisää). 

En tiedä oltaisiinko me uskallettu tehdä tätä päätöstä kahdestaan ilman mitään rohkaisua. Vai oltaisiinko vaan jääty jahkailemaan ja menetetty meidän mahdollisuus, koska asunnosta oli niin paljon kiinnostuneita? Ken tietää (barbie ei). Luulen, että ei oltaisi uskallettu, ainakaan riittävän nopeasti. Ehkä oltaisiin päästy tähän päätökseen muutaman päivän jahkailun jälkeen, mutta sitten olisi voinut olla jo myöhäistä.

Siksi on niin uskomattoman tärkeää, että itsensä ympäröi ihmisillä, jotka rohkaisevat ja nostavat ylöspäin sen sijaan, että epäilisivät ja lannistaisivat. Niiden ihmisten merkitys on ihan valtavan suuri, jotka meihin uskovat. Yksikin rohkaiseva tyyppi, joka sanoo oikeat sanat oikealla hetkellä, voi jättää lähtemättömän positiivisen jäljen meidän elämään. Olen ihan älyttömän kiitollinen meidän ystävistä ja läheisistä. Meillä on ympärillä suuri joukko ihania ja kannustavia ihmisiä, joihin voi luottaa.

Vaikka rohkaisevilla ihmisillä on positiivinen vaikutus ja olen heistä kiitollinen, elämää ei kuitenkaan voi rakentaa muiden rohkaisun varaan. Siksi päätin napata saman kysymyksen itselleni ohjenuoraksi elämän tärkeisiin päätöksiin. Pelko on toki hyväkin asia – pelko estää meitä tekemästä oikeasti typeriä ja hengenvaarallisia asioita. Epäonnistumisen pelko on kuitenkin sellainen pelko, josta en ainakaan itse koe olevan mitään hyötyä. Päin vastoin. Se estää tekemästä niitä asioita, joilla voi olla ratkaiseva positiivinen vaikutus elämään.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka olen kyllä rohkea silloin kun on pakko. Perustin esimerkiksi yrityksen raskausaikana tultuani juuri irtisanotuksi, vailla mitään hajua siitä, tulisiko siitä yrityksestä edes mitään. Mulla ei kuitenkaan ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa tai varasuunnitelmaa, joten uskalsin perustaa yrityksen. Se oli mun paras oljenkorsi päästä elämässä eteenpäin ja se kannatti. Mutta haluan olla yhtä rohkea myös silloin, kun vaihtoehtona olisi pysyä omalla mukavuusalueella. Jos olen rohkea myös silloin kun ei olisi pakko, uskallan tarttua useampiin mahdollisuuksiin. Usein vaan tuntuu turvallisemmalta pitää kiinni vanhasta ja jättää se mahdollisuus käyttämättä, vaikka niinhän se ei aina ole.

Mitä tekisin, jos en pelkäisi? Tätä kysymystä olen kysynyt itseltäni muuton jälkeen jo muutaman kerran, kun eteen on tullut valinnan paikkoja esimerkiksi työasioissa. Olen kokenut tämän kysymyksen juuri nyt erityisen tärkeäksi, kun tulevaisuus edelleen tuntuu kovin epävarmalta, kun ei tiedä miten talousasiat Suomessa ja maailmalla etenevät. Samaan aikaan kun mua pelottaa, pitää kyetä ideoimaan uutta ja näkemään kauemmas. Samaan aikaan kun haluan olla varovainen, säästäväinen ja harkitseva, pitää olla myös innovatiivinen ja kyetä nopeisiinkin päätöksiin. Pitää uskaltaa myös sijoittaa tulevaisuuteen.

Olen uskaltanut tehdä uusia asioita, ottaa yhteyttä uusiin ihmisiin, sanoa suoraan mitä haluan, tarttua uusiin tarjouksiin jotka tuntuvat pelottavalta, mutta kutkuttavalta. Toivon, että pelkojen voittaminen on kannattavaa.

Harjoittelen tätä rohkeutta joka päivä. Samalla kun harjoittelen olemaan rohkea, yritän myös kehittää itseni, jotta voisin rohkeuden lisäksi olla myös taitavampi. Yksi aika merkittävä juttu mulle tänä keväänä oli se, kun kävin kaupallisen yhteistyön yhteydessä yhden kokonaisen kurssin avoimessa ammattikorkeakoulussa. Sain kurssista viisi opintopistettä ja arvosanaksi vitosen, eli parhaan mahdollisen arvosanan. Työskentelin täysin itsenäisesti ja kurssi liittyi olennaisesti myös omaan työhöni ja yrittäjyyteen. Siitä tuli sellainen fiilis, että hitto, kyllähän mä nyt osaan tän. Se rohkaisi mua tosi paljon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun opiskelin (pidempään kuin parin päivän koulutuksen) kymmeneen vuoteen. Sain siitä tosi paljon uskoa itseeni ja omiin kykyihini.

Opinnoista puheen ollen, mulla unohtui koko tämän kevään yhteishaku – silloin kun hakuaika oli, lapset olivat juuri jääneet kotiin ja lisäksi oltiin juuri löydetty tämä uusi koti ja siinä oli paljon puuhaa parille viikolle. Nyt olen kuitenkin helpottunut, etten hakenut kouluun vielä. Kaiken muun päälle se olisi ollut ensi syksylle liikaa, koska mun täytyy pystyä tekemään nyt täysillä töitä, kun Otto on vielä opintovapaalla. Jouluna Otto valmistuu omasta koulustaan, mikäli kaikki menee kuten olemme suunnitelleet ja sen jälkeen ainakaan näillä näkymin mikään ei estä meitä vaihtamasta rooleja. Mua keskittymästä kouluun ja Ottoa työntekoon. Hullua, miten nopeasti tämä Oton opiskeluaikakin on mennyt. Vastahan hän haki – ja nyt puolen vuoden päästä jo valmistuu.

Mitä tekisin, jos en pelkäisi? Julkaisisin tämän postauksen. Jos en pelkäisi, mitä joku sanoo, kun en hakenutkaan nyt kouluun, vaikka aiemmin keväällä olin vielä sitä mieltä, että nyt voisi olla hyvä hetki hakea. Jos tietäisin, että mulla on aina oikeus muuttaa mieltä, eikä mun tarvitse perustella mun henkilökohtaisia valintoja kenellekään. *julkaise* 

Mitä sä tekisit, jos et pelkäisi?


Uuden vuoden unelmakartta

03.01.2019

Me askarreltiin lasten kanssa unelmakartat vuoden aluksi, sillä se oli juuri sopivaa tekemistä myrskyisään talvipäivään, jolloin ei tehnyt mieli mennä ulos. Tähän sain inspiraation ihanalta lukijaltani, joka kertoi omasta unelmakartastaan mulle instassa DM:llä. Lasten unelmakartoista tuli upeat, ja mun omasta tuli sellainen, joka inspiroi mua.

Tänä vuonna meillä on suurena haaveena meidän unelmien koti. Me otettiin pieni mietintätuokio asian suhteen tässä talvella teidän neuvojen jälkeen. Pikkuhiljaa on alkanut kirkastua ainakin alue missä halutaan asua, sekä ne tärkeimmät asiat, joita uudesta kodista pitäisi löytyä. Ollaan keskusteltu ystävien kanssa, jotka ovat vasta ostaneet asuntoja ja kuunneltu heidän kokemuksiaan ja neuvojaan. Ollaan käyty katselemassa erilaisia alueita, ihan vaan katselemassa, että millainen meininki missäkin on, ja missä mitkäkin kadut ja tiet sijaitsevat. Ollaan kyselty kokemuksia ja seurattu myynti-ilmoituksia. Ollaan katsottu google mapsista etäisyyksiä kouluista ja ollaan rajattu meidän toiveita. Enää ajatukset eivät harhaile täysin päinvastaisissa vaihtoehdoissa alueiden ja talojen suhteen, vaan on alkanut muodostua sellainen ”meidän talo” -fiilis.

Olen jo vuosien ajan ollut säännöllinen rahastosijoittaja, ja haluan jatkaa samalla tiellä edelleen. Haluan kuitenkin sijoittaa entistä vastuullisemmin, ja opetella uutta tänäkin vuonna. Mulle tuo ihan mielettömän suurta mielenrauhaa ja turvaa se, että tiedän, että rahaa on säästössä ja sijoitettuna sekä pitkällä tähtäimellä että lyhyemmän aikavälin mahdollisiin tarpeisiin tai yllätyksiin. Haluan jatkuvasti kasvattaa sitä summaa joka me kuukausittain säästetään, ja se on tavoitteena myös tänä vuonna.

Mä haaveilen, että tänä vuonna pystyn toteuttamaan niitä unelmia ja suunnitelmia joita mulla on ollut tämän blogin ja muiden somekanavien suhteen jo jonkin aikaa, mutta jotka ovat olleet ajanpuutteen vuoksi hieman ”jäissä”. Kun Otto jää opintovapaalle ja meidän taapero aloittaa osa-aikaisen päivähoidon, mä pääsen viimein tekemään mun töitä päivällä. Kun on säännöllisesti varattu tarpeeksi aikaa työnteolle, se antaa täysin erilaisia mahdollisuuksia kuin se, että työt yrittää vain sumplia kaikille liikeneville illan ja yön tunneille.

Toki nämä vuodet ovat opettaneet myös organisointikykyä, josta tulee olemaan paljon hyötyä. Kun tiedän, että pystyn selviytymään mun töistä ilman niille varattua työaikaa arjessa, tiedän myös, että kun mulla on paljon töille varattua aikaa, pystyn paljon enempään kuin siihen, mitä olen viimeiset pari vuotta tehnyt. Se tuntuu kutkuttavan jännittävältä. Siksi Master your to do list löytyy tuolta.

Haluaisin myös voida fyysisesti vielä paremmin. Toivon, että käytettävän ajan lisääntyessä mä pystyisin palauttamaan liikunnan säännöllisemmäksi osaksi arkea, kuin mitä se nyt on. Olen ollut jo useamman kerran hyvällä tiellä liikunnan suhteen, mutta kun jostain on pitänyt luopua, olen luopunut siitä säännöllisyydestä. Vaikka se säännöllinen liikkuminenhan on juuri se, mistä saisi lisää energiaa. Onneksi pian ei tarvitse enää miettiä, mistä saisi niitä tunteja vuorokauteen, vaan voi tehdä kaikkia niitä asioita mitä haluaa. Ja onneksi lapset ovat pitäneet mut päivittäin liikkeessä silloinkin, kun säännöllistä liikuntaa ei muuten ole ollut. Lisäksi haluan pitää kiinni terveellisestä, värikkäästä ja monipuolisesta ruokavaliosta. Mulla taisi olla nälkä kun askarreltiin, ja siksi karttaan päätyi jopa kaksi ruokakuvaa.

Tärkein leike jonka liimasin mun karttaan oli lause: All Force. No Fear. Sen mä haluan muistaa tänä vuonna ja kaikkina tulevina vuosina. Kun keskittää kaiken sen voiman, mikä kuluisi sen pelkäämiseen, että entä jos jokin menee pieleen, siihen, että tavoittelee määrätietoisesti unelmiaan, saa paljon enemmän aikaan. Siksi All Force. No Fear. Kun laittaa silmät kiinni ja oikein makustelee tuota lausetta päässä, voi tuntea sen voiman, minkä niistä sanoista saa.

Mitään ei sinulta puutu oli myös sellainen lause, jonka halusin lisätä mun karttaan. Vaikka mulla on 95% sellainen tunne, että multa ei tosiaankaan puutu mitään, mä haluaisin päästä siihen tilaan, jossa se 5% on paikallaan myös. Siihen tilaan, jossa ei tarvitse jahkailla, että haluaisiko sittenkin vielä lisää lapsia tai koiran tai ”jotain”. Haluaisin saavuttaa sen tilan, jossa kaikki tuntuu kokonaiselta. Ehkä tähän myös vaikuttaa se, että me ollaan niin nuoria vielä, ja meidän ympärillä monet ystävät elävät vasta juuri nyt niitä elämän merkittävimpiä hetkiä: häitä, esikoisvauvoja tai koiria. Siinä tulee helposti se tunne, että meidänkin elämään pitäisi vielä saada joku huippuhetki, kun ”kaikilla muillakin on”. Mutta ei tarvitse. Jos joskus meidän elämässä tapahtuu vielä jotain yhtä isoa, mä haluan, että se halu ja tarve siihen on sisäsyntyistä, eikä johdu siitä, että kaikki muutkin tekevät niin.

Muutaman matkakuvankin mahdutin unelmakarttaan, sillä tänä vuonna on tarkoitus matkustaa ainakin yhdelle pidemmälle reissulle lasten kanssa nyt keväällä. Mahdollisesti tehdään myös vuoden aikana Oton kanssa kahdenkeskinen reissu ekaa kertaa sitten vuoden 2015. Sille ei olla mietitty vielä minkäänlaista aikataulua tai edes matkakohdetta, mutta joku pienempi reissu, sillä kovin montaa yötä en vieläkään ole valmis olemaan erossa meidän taaperosta.

Konkreettisten lomareissujen lisäksi unelmoin siitä, että muistaisin aina välillä nostaa ne jalat ylös ja vaan olla. Siksi unelmakartassa on kuva ihanista villasukista ja sana ”Lepääminen”. En löytänyt lehdistä sopivaa kuvaa kuvastamaan perheen kanssa yhdessä olemista, joka on tämän vuoden tärkein unelma ja suunnitelma. Siksi tyydyin vain kirjoittamaan tuohon sanan ”Yhdessä”. Yhdessä perheen ja läheisten kanssa oleminen on tärkeintä, mitä mun jokaisessa vuodessa voi olla. Siksi tuossa on myös tuo kuva upeista kaunottarista, jotka näyttävät tiiviiltä ystäväporukalta. Haluan viettää paljon aikaa ystävien kanssa ja olla se, joka muistaa kysyä mitä kuuluu ja ehdottaa extempore -treffejä.

Mun mielestä tämän vuoden unelmat ja suunnitelmat kuulostavat aika hyvältä. Entäs te? Mistä te haaveilette tänä vuonna? Mitkä ovat teidän suurimpia tavoitteita tai toiveita tälle vuodelle?