Kaason vinkit polttareiden järjestämiseen

04.05.2019

Tässä tulee toivottu vinkkipostaus, eli kaason vinkit polttareiden järjestämiseen. Olen listannut sellaisia asioita, joita itse olisin halunnut tietää ennen, kun lähdin järjestämään ensimmäisiä polttareita. Toivottavasti näistä neuvoista ja vinkeistä on apua tämän kesän kaasoille tai miksei myös bestmaneille. Mä olin itse ainakin ihan huuli pyöreänä kun eka kertaa polttareita järjestin, että mistä lähdetään edes aloittamaan. Silloin googlettelin hirveästi ja kyselin muiden neuvoja ja kokemuksia. Joku saa aina olla se eka, joka kaveriporukassa polttarit järjestää ja silloin saattaa kaivata edes jonkun aiempia kokemuksia. Osa näistä vinkeistä voi tuntua myös aivan itsestäänselvältä (hyvä niin), ainakaan silloin ei jää mitään tärkeää puuttumaan.

1. Lista päivistä, jotka eivät sovi polttareille & lista vieraista, jotka morsian haluaa paikalle.

Ensimmäiseksi kannattaa pyytää morsiamelta lista päivistä ennen hääpäivää, jotka eivät sovi hänelle polttareiden järjestämiseen. Näin hän voi edelleen yllättyä, mutta päivä sopii hänelle varmasti. Kannattaa pyytää myös lista ihmisistä, jotka morsian haluaa paikalle.

2. Selvitä kaikille sopivin päivä niiden järjestämiseen esim. kyselyllä.

Jäljelle jäävistä päivistä kannattaa järjestää kysely niiden ihmisten kesken, jotka morsian on ilmoittanut haluavansa mukaan polttareihin. Valitaan se päivä, johon pääsisi eniten osallistujia paikalle. Tämä kysely on helppo järjestää esim. yksityisessä FB-tapahtumassa tai -ryhmässä, tai sitten vaikka Whatsappissa. Joku polttariryhmä kannattaa perustaa yhteydenpidon helpottamiseksi, jotta kaikki pysyvät ajantasalla suunnitelmista ja kysymyksistä.

3. Tulevalle puolisolle polttaripäivä tietoon.

Kannattaa informoida tulevaa puolisoa päätetystä päivämäärästä, jotta hän voi auttaa pitämään sen vapaana polttareita varten.

4. Budjetti

Kuinka paljon ihmiset ovat valmiita panostamaan? Budjetti kannattaa sopia heti seuraavana päivämäärän jälkeen, jotta tietää, mitä on juhliin mahdollista järjestää. Mitä enemmän osallistujia, sitä pienempi summa per osallistuja yleensä riittää. Mitä vähemmän osallistujia, sitä enemmän yksittäinen ihminen ”joutuu” maksamaan. Esimerkki: jos summaksi per osallistuja sovitaan 100€ ja osallistujia 5, rahaa on käytettävissä 500€ koko polttareihin. Jos osallistujia on 15, on rahaa käytettävissä jo 1500€. Summa kannattaa sopia yhteisesti sellaiseksi, joka on kaikille ok. Toisissa porukoissa kaikki ovat valmiita panostamaan vaikka monen päivän ulkomaan reissuun ja toisessa mennään murto-osan budjetilla. Mä uskon, että onnistuneet polttarit ei ole summasta kiinni, vaan siitä, että kaikki on täysillä mukana ja morsianta huomioidaan niin hyvin kuin mahdollista.

5. Mitä morsian toivoo polttareille? Tai mitä hän ehdottomasti ei toivo?

Ihan siitä riippuen millainen morsian on kyseessä, kannattaa vähän kysellä toiveita. Monella on joku ehdoton ei-juttu, mitä ei missään nimessä halua tehdä. Ja se olisi kyllä tosi ikävää, jos morsian joutuisi omissa polttareissaan tekemään jotain, mikä on hänelle erityinen no-no. Morsiamesta riippuen ihan mikä tahansa asia voi olla sellainen, mitä ei omiin polttareihin haluaisi. Jollekin saunominen voi olla kauhistus, joku ei halua nolausjuttuja ja yksi ei missään nimessä halua tehdä mitään extremeä. Vaikka yleensä tuntee omat kaverit tosi hyvin, joku sellainen juttu voi yllättää, mitä juuri omiin polttareihin ei haluaisi, vaikka muuten tykkääkin. Toiveet kannattaa ehdottomasti huomioida mahdollisuuksien mukaan. Jotkut toivovat myös jotain erityistä teemaa polttareilleen ja teemapolttarit voivat myös olla tosi hauskat!

6. Mitä budjettiin sisällytetään?

Ovatko polttarit täysin kuluttomat osallistujille sen maksetun summan jälkeen, vai maksetaanko esim. omat ruuat ja juomat itse? Nyrkkisääntönä se, että budjettiin pitäisi sisältyä ainakin mahdollinen kaikkien yhteinen tekeminen, mahdollinen morsiamen tekeminen, morsiamen ruuat ja juomat polttareiden ajan, sekä mahdollinen yöpyminen joko morsiamelle, osalle porukasta tai kaikille. Budjetin jakaminen kannattaa suunnitella pääpiirteittäin valmiiksi ennen kuin alkaa buukkaamaan yöpymispaikkaa, illallista tai tekemistä. Paljonko on varattuna yöpymiseen, paljonko morsiamen ruokailuun, paljonko panostetaan tekemiseen.

7. Aikataulu

Moneltako polttarit alkavat, montako ruokailua niihin sisältyy, missä vaiheessa halutaan tehdä mitäkin. Tähän voi toki vaikuttaa se, että mihin aikaan päivästä esim. joku aktiviteetti on saatavilla tai moneltako on mahdollista varata pöytää. Moneltako polttarit päättyvät. Ovatko ne esim. koko viikonlopun kestävät, yhden illan kestävät vai yön yli kestävät.

8. Aktiviteetit

Halutaanko jotain yhteistä aktiviteettia? Vai useampi aktiviteetti? Kannattaa hyvissä ajoin varata ne mitä haluaa tehdä. Olen ollut polttareissa, joissa ei ollut erityisiä aktiviteetteja, polttareissa, joissa oli aktiviteetti yhteisesti sekä morsiamelle ja polttareissa, joissa oli yksi yhteinen aktiviteetti. Yhteisiksi aktiviteeteiksi voi keksiä mitä vaan hauskaa, kannattaa miettiä se, haluaako urheilla vai tehdä jotain rauhallisempaa. Erilaisia vaihtoehtoja on esim. tankotanssitunti, Korkeasaaren polttarikierros, Escape room-pakopeli ulkona, joku historiallinen kierros polttariteemalla, sauna & uiminen, kuplapukujalkapallo, twerkkaustunti ym. Hauskoja ideoita löytää googlailemalla. Aktiviteetti voi olla myös reissu tai risteily, esim. Otto on ollut sekä viikonloppupolttareilla Latvian Riikassa, että viikonloppupolttareilla mökkeilemässä.

9. Mahdollinen morsiamen oma aktiviteetti

Tähän voi miettiä jotain extreme-juttua, mikäli morsian on sen tyylinen tyyppi, joka niistä innostuu. Esimerkiksi mulle itselleni joku benjihyppy olisi hirvein asia ikinä, enkä missään nimessä suostuisi tekemään, koska mua pelottaisi liikaa. Jollekin toiselle se taas voisi olla siisteintä, mitä on ikinä päässyt tekemään. Tässä kannattaa kuulostella tosi vahvasti morsianta.

10. Ruokailut

Laitetaanko ruokaa itse vai mennäänkö syömään, vai molempia? Tosi ihana idea, jolla itse asiassa kaikki polttarit joissa olen ollut on aloitettu, on ollut yhteinen itse tehty brunssi. Se on toiminut joka kerta yhdessä skumpan kanssa loistavasti. Se on myös edullinen vaihtoehto, jos pari ”pääruokalajia” ja skumpat esim. kustannetaan kaikille polttaribudjetista ja muuten mennään nyyttärimeiningillä niin, että jokainen osallistuja tuo jonkun yhden jutun mukanaan. Näin pystyy panostamaan enemmän esimerkiksi illalliseen ravintolassa, jos haluaa.

11. Leikit

Leikit ovat hauska lisä, jotka erottavat polttarit muista pirskeistä. Toki kaikki eivät niitäkään halua. Leikit ovat siitä hauskoja, että ne ovat yleensä ilmaisia tai tosi edullisia. Tässä tulee nyt muutama leikki-idea, joita minä olen nähnyt polttareissa.

  • Prosecco Pong eli sama kuin Beer Pong mutta kuoharilla. Tähän tarkoitettuja settejä löytyy juhlatarvikeliikkeistä. Hinta n. 20€: skumppa 10€ ja pelisetti 10€.
  • Tuttu juttu show: Kysytään tulevalta puolisolta kysymyksiä etukäteen morsiameen ja parisuhteeseen liittyen ja morsian saa vastata samoihin kysymyksiin. Tästä voidaan tehdä myös juomapeli: jos morsiamen vastaukset ovat samat, polttariporukka juo, jos erit, morsian juo. Hinta: ilmainen
  • Wc-paperihääpukukisa: Morsian toimii tuomarina ja polttarivieraat jaetaan 2-3hlö joukkueisiin. Ostetaan Wc-paperia n. 2-3 rullaa per joukkue. Annetaan esim. 5 minuuttia aikaa ja joukkueet tekevät yhdelle joukkueen jäsenelle niin hienon hääpuvun wc-paperista kuin osaavat. Hinta: iso wc-paperipaketti n. 3€
  • Polttari-aarrejahti (valokuvaustehtävä): Morsiamen pitää ottaa valokuvia erilaisista etukäteen määritetyistä jutuista, joista hän kerää pisteitä. Tähän löytyy hauskoja listoja ja ideoita Pinterestistä. Jos polttareissa on joku teema, sitä voi soveltaa myös tähän. Hinta: ilmainen
  • Kuvamuistot: Jokainen polttarivieras tuo yhden tai useamman valokuvan itsestään ja morsiamesta (tai pelkästä morsiamesta) ja morsian muistelee, mistä tilanteesta kuvassa oli kyse. Samalla voidaan tutustua vieraisiin, koska tämän voi tehdä myös niin, että jokaisen vieraan yhteiskuvan kohdalla morsian kertoo miten ja missä on kyseiseen vieraaseen tutustunut. Hinta: kuvat voi tilata tai tulostaa itse, 0-5€
  • Never have I ever: En ole koskaan-leikki sopii hyvin loppuiltaan, testattu on! Tähän löytyy valmiita listoja ja appeja, tai sitten voi keksiä omasta päästään näitä. Herättää loistavia keskusteluita. Hinta: ilmainen

Lisää polttarileikkejä löytää helposti esim. Pinterestistä tai googlailemalla Bachelorette party games tai Henparty games.

12: Morsiamen yllättäminen polttaripäivänä

Miten morsian saapuu polttareille, vai saapuvatko polttarit hänen luokseen? Tämä kannattaa suunnitella hyvin, jotta yllätys on mahdollisimman suuri! Kannattaa myös miettiä, miten morsian saa tarvittavat tavarat mukaan polttareille. Pakkaako hän ne itse, vai pakkaako esim. tuleva puoliso ne hänelle valmiiksi? Sopiiko joku morsiamen kanssa treffit jonnekin, vai yllätetäänkö morsian kotoa?

13: Morsiamen asu & polttarivieraiden asut

Riippuen polttareiden teemasta tai ei-teemasta, polttariasuja kannattaa pohtia. On olemassa esim. ihania matchaavia ja kustomoitavia polttarisettejä (me tilattiin esim. Henparty Superstoresta kustomoidut polttaripaidat mustana vieraille ja valkoisena morsiamelle). On myös olemassa erilaisia polttarinauhoja tai kruunuja. Monet tykkäävät ”merkata” morsiamen ilmapalloilla ulkona liikkuessa, mä törmäsin viime viikonloppuna pariinkin polttariporukkaan, joissa morsiamella oli sormus-ilmapallo ja hempeän värisiä pienempiä ilmapalloja. Myös teeman mukaan voi pukeutua ja miettiä vaikka roolit kaikille.

Huh, aika paljon asiaa. Kannattaa edetä yksi asia kerrallaan. Tärkeintä polttareiden järjestämisessä on hyvä yhteishenki, hyvä organisointikyky ja rento asenne. Tai no, kaikkein tärkeintä on pitää mielessä kenelle niitä polttareita järjestää. Ykkösprioriteettina mulla on aina ollut se, että toteutetaan morsiamen toiveita ja pidetään hänelle mahdollisimman ihanat juhlat. Polttaripäivänä vieraiden pitäisi laittaa ne omat mieltymykset ja esim. mahdolliset keskinäiset ristiriidat sivuun ja heittäytyä täysillä mukaan juhlimiseen, morsianta ja toisiaan kunnioittaen.

Onko teillä polttarivinkkejä, jotka eivät tässä tulleet vielä esille? Hauskoja polttarileikkejä? Kivoja aktiviteetteja, joita ei heti ekana tulisi ajatelleeksi? Kauhukokemuksia omista tai muiden polttareista? Mitä EI kannata tehdä polttareilla? Nyt saa jakaa kaikki omat polttareihin liittyvät kokemukset, niin täältä löytyy mahd. paljon hyviä vinkkejä erilaisiin tilanteisiin! 


Kaason näkökulma polttareista & polttarikirja lahjaksi morsiamelle

28.05.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ifolorin kanssa.

!STOP EMILIA, ÄLÄ LUE VIELÄ PIDEMMÄLLE!
Game Of Thrones -polttarit

Tasan kuukausi takaperin juhlittiin rakkaan ystäväni Emilian polttareita Turussa Game Of Thrones-teemalla. Mulla on suuri kunnia olla yksi Emilian kaasoista, ja olin tietenkin mukana myös polttareiden järjestämisessä ja suunnittelussa. Meille sattui polttaripäiväksi ihan uskomattoman kaunis sää, vaikka pojat taisivatkin vetää pidemmän korren Topiaksen polttareissa säiden kanssa, kun silloin oli jo nämä upeat helleilmat. Me nautittiin kuitenkin täysillä auringosta, ja päivä oli unohtumattoman ihana meille kaikille!

Aamulla aloitettiin hotellihuoneessa valmistelemalla kaasojen ja morsiamen yhteistä brunssia, sekä meidän Game Of Thrones -teemaan johdattelua. Laitettiin morsiamelle puku valmiiksi, jonka saimme hänelle Bubbleroomilta. Game Of Thrones -sarjan tunnari soi mahtipontisena, ja kun Emilia asteli huoneeseen sisään, mä olin häntä vastassa Missandeiksi pukeutuneena, ruskeassa afroperuukissani. Sitten ohjasin hänet muiden kaasojen luokse, ja hän sai vihjeen, minkä jälkeen alkoi hänen muuntautumisensa upeaksi kuningattareksi ja lohikäärmeiden äidiksi: Daenerys Targaryeniksi.

Linnakierros ja siltakeinu

Brunssin jälkeen päivä jatkui upealla kierroksella Turun linnassa, missä saimme keskiaikaisia vinkkejä linnanneidolta mm. avioliittoon, vieraiden kestitsemiseen ja kotilinnasta huolehtimiseen. Vinkit olivat hulvattoman hauskoja, ja kierros oli ihan mahtava! Sen jälkeen herkuteltiin lounaalla linnan pihalla, ja tutustuttiin polttariporukan kesken paremmin, kun Emilia sai jakaa jokaiseen polttarivieraaseen liittyviä muistoja eräässä leikissä.

Lounaan ja leikin jälkeen matka jatkui kohti Naantalia, missä Emilia pääsi hyppäämään sillalta alas! Se oli niin pelottavaa, mä en olisi ikinä uskaltanut. Mutta näytti kyllä ihan mahtavalta, ja pääasia, että Emilia nautti. Siltakeinun jälkeen me lähdettiin takaisin hotellihuoneelle ehostautumaan ja hengailemaan, sekä leikkimään mun vetämää leikkiä, jossa Emilia sai arvata Topiaksen vastauksia heidän parisuhteesta kysyttyihin kysymyksiin. Leikki oli hurjan hauska, ja siitä on kiittäminen omia kaasojani, jotka sen mulle mun polttareissa esittelivät. Oli niin hauskaa tsekkailla, tuleeko morsiamelta ja sulhaselta samoja vastauksia.

Tehtäviä kaupungilla ja kolmen ruokalajin illallinen

Leikkien jälkeen jatkettiin matkaa kaupungille, missä Emilia sai tehdä erilaisia kuvaustehtäviä, ja muita haasteita, kuten avioliittoneuvojen pyytämistä tuntemattomilta miehiltä. Morsian heittäytyi tehtäviinsä ihan täysillä, ja ei voinut kuin ihailla sitä rohkeutta. Mä en itse olisi uskaltanut tehdä puoliakaan niistä asioista, mitä Emilia laitettiin tekemään, ja hän vaan intoa puhkuen teki kaiken mahdollisen. Leikkien ja pyörimisen jälkeen me mentiin Oscar’siin kolmen ruokalajin illalliselle, joka oli tosi herkullinen ja kiva juttu. Ruuan jälkeen jatkettiin vielä yökerho Naimaan, ja ilta päättyi erittäin pikkutunneilla takaisin hotellihuoneeseen. Voin kertoa että ei ole tämä mami valvonut yhtä myöhään varmaan vuosikausiin.

Seuraavana aamuna herkuteltiin vielä yhteisellä brunssilla koko polttariporukan kanssa hotellilla, ja Emilialle oli tehty ”Iron Throne” jolla hän sai istua teemaan sopivasti. Näin kaason näkökulmasta kaikki meni ihan nappiin, ja mulla oli niin hauska päivä! Tärkeintä oli tietenkin, että morsian nautti, ja me onnistuttiin tekemään hänelle sellainen päivä, jota hän oli toivonut. Polttariporukka koostui onneksi ihan huipuista tyypeistä, ja vaikka itse tulen paljon kauempaa, enkä ollut tavannut kuin muutaman heistä ennestään, tultiin kaikki loistavasti toimeen ja puhallettiin yhteen hiileen. Polttarivieraiden joukosta löytyi myös muita GOT-faneja, joilta tuli aivan loistavia ideoita ja ohjelmanumeroita päivän toteuttamiseen.

Yksi kuudesta kaasosta

Meitä kaasoja on tosiaankin kuusi, ja koska itse olen täällä kauempana, on mun  vastuulla ollut käytännön juttujen sijaan monia sellaisia juttuja, joita olen voinut hoitaa ”etänä” tai vasta tapahtumapäivänä. Yksi niistä oli tämä polttarikirjan tekeminen, sekä koko polttareiden kuvaaminen. Otin polttareissa yli 600 kuvaa, joista käsittelin yhteensä 160 valmiiksi asti. Kirjaan niistä päätyivät melkein kaikki, ja siitä tulikin 72 sivua pitkä. Mä tein kirjaa pitkään ja hartaasti rakkaudella, ja toivon, että se on Emilialle ihana ja arvokas muisto tärkeästä päivästä ja yöstä. Kirjan lisäksi mun vastuulla on kaasona ollut esimerkiksi puvun hommaamista polttareihin, leikkien keksimistä ja toteuttamista, sekä selviytymispakkauksesta huolehtimista. Polttareissa toimin neuvonantajana, Missandeina, jonka tehtävä oli johdattaa päivän kulkua Emilian rinnalla.

Polttarikirjan tekeminen Ifolor Designer -ohjelmalla

Mä tein polttarikirjan ilmaisella Ifolor Designer -ohjelmalla, ja se on Ifolorin Deluxe-kirja kiiltäväpintaisena ja A4-koossa. Kirja oli helppo suunnitella Ifolor Designerilla, kun se on mulle tuttu ohjelma, ja tämä taisi olla jo viides vai kuudes kuvakirja, jonka olen tehnyt. Mä tykkään hirveästi kuvakirjojen tekemisestä, ja selaamisesta. Kuvakirjoista saa tehtyä niin ihanan persoonallisia ja yksityiskohtaisia, ja uskon, että morsiankin on tähän tyytyväinen. Polttarikirjoja on monenlaisia, mutta tämä Ifolor Deluxe-kirja on näyttävä ja helppo tapa toteuttaa kirja laadukkaasti. Kovakantinen kirja kestää selailua vuodesta toiseen, ja säilyy kauniina.

Yritin toteuttaa kirjan polttareiden teemaan sopivasti, eli Game Of Thrones -tyylillä. Kirjassa kävin läpi kronologisessa järjestyksessä koko hienon juhlaviikonlopun, ja loppuun laitoin vielä kaikkien polttarivieraiden, sekä kaasojen kuvat. Lisäksi Emilian polttaripäivänä saamista kuvaustehtävistä tuli mahtavan hauskaa sisältöä tarinoineen kirjaan. Kuvaustehtävät ovatkin hauska tapa osallistaa koko porukkaa, ja myös luoda muistoja kirjaan samalla.

KAASON VINKIT POLTTARIKIRJAN TEKEMISEEN:
  1. Kerää mahdollisimman paljon kuvia eri vierailta, mikäli juhlissa ei ole ollut nimettyä kuvaajaa
  2. Sisällytä polttaripäivään joku hauska kuvaustehtävä morsiamelle, hienoja ideoita löytyy vaikkapa Pinterestistä
  3. Muistakaa koko porukan yhteiskuva!
  4. Pidä huolta, että jokainen polttareiden osallistuja on mukana kirjassa
  5. Hauskat muistot ja yksityiskohdat elävöittävät kirjaa
  6. Tee kirjasta morsiamen tai sulhasen tyylinen, eli saajansa näköinen. Mikäli lahjan saajakin on ronskimpi, kirjassa voi olla hurttiakin huumoria. Rauhallisemmalle ja pidättyväisemmälle tyypille ehkä ennemmin niitä esteettisempiä kuvia.
  7. Lataa ilmainen Ifolor Designer-ohjelma, jonne voit tallentaa kirjan ja jatkaa sen tekemistä aina sopivan hetken tullen
  8. Varaa kirjan tekemiseen reilusti aikaa, mikäli muistoja ja kuvia on paljon.

Mistä meidän ystävyys sai alkunsa

Mua jännittää hurjasti antaa kirja Emilialle, toivon niin kovasti että hän tykkää siitä. Moni teistä on kysellyt, kuinka me ollaan ystävystytty, ja mistä meidän ystävyys kumpuaa, kun vaikutetaan niin erilaisilta. Meidän ystävyys sai alkunsa vuonna 2013, kun ekaa kertaa vietettiin aikaa kahdestaan, ja päästiin kunnolla tutustumaan toisiimme.

Me ollaankin monessa asiassa erilaisia, kuten vaikkapa siinä, että en itse olisi uskaltanut tehdä puoliakaan niistä jännittävistä polttaritehtävistä, mitä Emilia teki. Emilia on heittäytyjä, mä olen rauhallisempi. Mutta me ollaan samanlaisia niissä asioissa, joilla on merkitystä meidän ystävyyden kannalta: tykätään molemmat touhuta lasten kanssa, tai koko perheiden kanssa yhdessä, ja meidän lapset tulevat loistavasti toimeen, kuten myös miehet. Tykätään mennä rennosti lasten ehdoilla, ja puhutaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Välitetään toisistamme, ja pyritään tukemaan toisiamme. Meillä on hauskaa yhdessä, ja meillä on monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita, Game Of Thrones vain yhden niistä mainitakseni. Ollaan monesta asiasta samaa mieltä, meillä on vaan erilainen tyyli tuoda täällä somessa meidän mielipiteitä ja ajatuksia esiin. Ja ystävyyden kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, mitä somessa tapahtuu, vaan sillä, mitä tapahtuu silloin kun vietetään aikaa yhdessä. Mä itse haluan ainakin tutustua aina ihmisiin oikeasti, enkä luo kenestäkään kuvaa pelkästään sosiaalisen median perusteella.

Mulle on ollut hieno kokemus olla ensimmäistä kertaa elämässäni kaasona, ja toivon että olen suoriutunut tehtävästäni kunnialla tähän asti. Pian kaason hommat huipentuvat hääpäivään, joka on koittamassa nopeammin kuin ikinä osasin kuvitella! Miten voikin aika mennä näin nopeasti. Mutta onneksi yksi hurjan tärkeä osa tätä matkaa on nyt tallennettuna polttarikirjaan, enkä malta odottaa, että saan antaa sen morsiamelle hääpäivänä. IIK!

LUKIJAKILPAILU:

Millaisella Ifolor-kuvalahjalla sinä muistaisit läheistäsi hääpäivänä? Jaa oma vastauksesi, ja osallistut 20€ Ifolor-lahjakortin arvontaan. Osallistumisaikaa on 4.6.2018 klo 23.59 asti. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan kaikille!


Juhlafiiliksissä – vappu heti polttareiden perään

30.04.2018

Viikonloppuna juhlittiin Emilian polttareita Game Of Thrones -teemalla Turussa, ja minähän olen yksi kaasoista, eli hyvin vahvasti järjestelyissä mukana. Postailen huikeista polttarimeiningeistä kaason näkökulmasta, kunhan neiti polttarisankari on ensin saanut kirjoitettua oman versionsa kaikessa rauhassa. Mutta sen voin jo sanoa nyt, että oli kyllä huippu hauskaa, ja jäi niin hyvä fiilis kaikesta. On helppoa pitää hauskaa kun on hyvä porukka.

Otto ja lapset viettivät myös viikonlopun Turussa Topiaksen ja lasten kanssa, mikä oli tosi hyvä järjestely. Mä sain helpot edestakaiset kyydit Turku-Hki -välille, ja Otto ja minit saivat mahtavaa seuraa mun ollessa poissa. Isät ja lapset olivat pyöräilleet, käyneet heppatallilla ja Prismassa, ja lapset olivat leikkineet intoa puhkuen koko viikonlopun, ja nukkuneet kaikki yhdessä.

Tultiin eilen illalla kotiin, ja on ihanaa olla taas kotona. Polttarit on aika intensiiviset juhlat, ja sen huomasi siitäkin, miten vaikea oli sitten yöllä rauhoittua nukkumaan niiden jälkeen. Luin sängyssä varmaan yli tunnin kirjaa hotellihuoneessa, ja silti kesti vielä kauan ennen kuin sai unen päästä kiinni. Sitä on niin tottunut kotona niihin omiin iltarutiineihin, ja rauhalliseen meininkiin, että sitten tuollaisen jännittävän päivän jälkeen on vaikea saada unta. Mutta eipä se yksi yö onneksi mitään haittaa. Viikonlopun jälkeen oli kuitenkin vähän sellainen mehut pois -fiilis, että teki vaan mieli pötkötellä sohvalla lapset kainalossa katsomassa leffaa, ja niin me eilen illalla tehtiinkin. Kauhea ikävä tuli kun oltiin erossa, mutta kaikilla kolmella lapsella oli mennyt oikein hyvin ja ollut hauskaa, eivätkä he olleet tainneet ikävöidä mua ollenkaan, toisin kuin minä heitä.

Tänään onkin jo sitten vappuaatto, ja me ajateltiin lähteä tsekkailemaan karnevaalitunnelmia johonkin päin lasten kanssa tässä illan päälle. Munkit on paistettu ja simaakin löytyy, mutta nakit ja perunasalaatti-ainekset pitää vielä kipaista kaupasta  jossain vaiheessa tänään, jos niitä on vielä jossain kaupassa jäljellä. Tytöillä oli tänään naamiaiset eskarissa ja dagiksessa, ja he halusivat tietysti ehdottomasti mennä, vaikka muuten olisin mielelläni pitänyt heidät pitkän viikonlopun verran kotona, kun huomennakin on vapaata. Haettiin heidät kuitenkin kotiin heti naamiaisten jälkeen, niin päästään juhlistamaan vappua ihan koko porukalla. Nyt mulla onkin jo kiire sonnustautua vappuvermeisiin, kun tytöt ja Otto ovat jo valmiina. (Meinasin kirjoittaa että tytöt ja Otto ovat jo yksisarvispuvut päällä, mutta huomasin virheeni ajoissa. Oton koossa meiltä ei vielä yksisarvispukua löydy valitettavasti).

Huomenna ajateltiin olla kotona, ulkoilla ja syödä paljon vappuruokaa. Se kuulostaa täydelliseltä ainakin mun korvaan!

Mä palailen vapputunnelmien kanssa huomenna illalla, toivottavasti teillä on kaikilla aivan ihana ja hauska vappu, ja toivottavasti säät suosivat joka puolella Suomea!


Turussa ystävien luona

27.05.2017

Ajeltiin Helatorstaina Turkuun Emilian ja Topiaksen luokse pariksi yöksi. Meidän edellisestä Turun reissusta oli vierähtänyt jo tovi, ja oli ihana päästä sinne viettämään aikaa porukalla. Meidän lapset tykkäävät leikkiä yhdessä ja samoin myös Otto ja Topias ovat hyviä ystäviä keskenään, niin on aina ihan mahtavaa nähdä ja hengailla. En ole täällä blogissa kirjoittanutkaan (instassa olen vilauttanut) että sain mahtavan kunnian olla Emilian kaasona Emilian ja Topiaksen häissä, jotka ovat ensi kesänä. Tähän reissuun liittyikin myös kaason velvollisuuksia, kun suunnattiin sovittelemaan hääpukuja Emilialle.

Palasi ihan mieleen omat hääpuvun sovitusmuistot ja se hetki kun löysin oman täydellisen pukuni. Oi niitä aikoja. Vitsailinkin puoliksi tosissani että seitsemän vuoden päästä kun 10v-hääpäivä koittaa niin me uusitaan Oton kanssa vihkivalat. En tiedä onko se ajankohta oikeasti ”jo” 10v hääpäivä mutta ollaan kuitenkin monesti puhuttu että olisi mahtavaa sitten joskus tulevaisuudessa tällainen tilaisuus järkätä ja juhlistaa uudestaan ystävien kesken ja niin että meidän lapsetkin ovat jo isompia ja muistavat juhlasta jotain. Mutta joo, ei ehkä aivan ajankohtaista nyt.

Torstaipäivänä käytiin Emilian, Novan ja muiden kaasojen kanssa lounaalla Turun keskustassa, ja sen jälkeen me suunnattiin Oton, Topiaksen ja isompien lasten kanssa Kupittaalle Seikkikseen eli seikkailupuistoon (apua korjatkaa turkulaiset jos meni termit väärin). Siellä lapset juoksivat ja touhusivat hulluna. Nova nukkui hyvät päiväunet ja oli ihana seurata kun lapset olivat niin innoissaan. Illalla Topias ja Otto laittoivat meille ruokaa ja katsottiin telkkaria ja vaan chillattiin porukalla. Parasta.

Perjantaina me suunnattiin tosiaan pariin hääpukuliikkeeseen ja upea tuleva morsian sovitteli ihania hääpukuja ja me toimittiin Novan kanssa makutuomareina. Löytyi kyllä useampikin mielettömän kaunis puku, oli ihanaa päästä hiplaamaan mielettömiä pitsejä ja tyllejä ja kirjailuja.

Mulle on tosi suuri kunnia saada olla kaasona, ihan mahtavaa päästä konkreettisesti auttamaan toisten tärkeässä päivässä ja luomaan niitä unohtumattomia hetkiä. Ja tietty järkkäämään polttareita, niistäkin tulee varmana ihan superhauskat!

Hääpukusovittelun jälkeen mentiin poikien ja lasten kanssa Myllyyn ja sen jälkeen vielä Turun keskustaan Hello! American Dineriin syömään. Istuttiin siellä hyvä tovi ja oli kyllä hyvät burgerit ja bataattiranskalaiset. Illalla katsottiin porukalla leffoja, ja mulle iski hirveä flunssa jolta luulin jo säästyneeni. Otto oli alkuviikosta flunssassa ja ajattelin jo että säästyin siltä kun se ei iskenyt mulle vielä silloinkaan kun Otto jo oli parantunut. Mutta ei, tuli se sitten mullekin.

Tänään lähdettiin aamulla kotiin ja mä olen kuluttanut päivää nenäliinojen seurassa. Onneksi Otollakin kesti flunssa vain pari hassua päivää niin toivottavasti mullakin menee nopeasti ohi. Jouduttiin perumaan viikonlopun muut kivat suunnitelmat nyt tämän flunssan takia, mutta onneksi kesä on vasta alkamassa ja meillä on paljon aikaa tehdä vaikka mitä kivaa. Nyt otetaan iisisti loppuviikonloppu, ja ensi viikolla alkaakin sitten esikoisen elämän viimeinen päiväkotiviikko ja sen jälkeen kesäloma! Ihan parasta!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3