Kevään välikausivaatteet

13.03.2016

Meidän lasten välikausivaatteet eivät ole tänä keväänä Po.Pia, Villervallaa tai Moloa kuten aimmin, vaan ne ovat Kappahlista, Kaxs Proxtec-sarjaa. Tekniset ominaisuudet ovat 10 000mm vesipilarista fluorohiilettömyyteen asti samat (tai paremmat kuin osassa) kuin kalliimmissa kavereissa, mutta kuosit paljon kivemmat. Mä olin jotenkin vaan niin kyllästynyt kaikkiin niihin kuoseihin. Tuntuu että ne samat on vaan nähty jo jokaisena välikautena mitä lasten kanssa on ollut, tämä on nimittäin jo yhdeksäs välikausi mihin vaatteita ostelen, jos lasketaan Tiaran ekasta keväästä alkaen. Halusin jo jotain uutta. Onhan ne kivoja, mutta vaihtelu virkistää.

Olin jo ihan luovuttanut kun oltiin vk-vaateostoksilla lasten kanssa koska mitään tarpeeksi kivaa ei löytynyt, kunnes Tipa halusi mennä Kappahliin kun bongasi sieltä Frozen-pinnejä. Samalla tulin sitten kurkanneeksi vaatteetkin ja löysin nämä aivan ihanat Koala-takit! Alunperin ajattelin että otan Koala-takin vain toiselle, koska meidän lapsilla harvoin on mitään tismalleen mätsäävää. Mutta molemmat ihastuivat siihen niin paljon että ostettiin sitten molemmille samanlaiset takit ja housut. Ja lapset rakastavat näitä asuja, eivätkä malta odottaa että pääsevät oikeasti käyttämään niitä. Mäkin tykkään kyllä tosi paljon.

Kuopukselle otin housut kahdessa eri koossa, koska toiset olivat juuri nyt tismalleen sopivat, ja toiset vielä pikkuisen liian isot. Näille on tarkoitus vielä ostaa kaupunkitakiksi Mini Rodinilta joko klassiset Picot tai sitten uudet ihanat Bomberit. En ole vaan vielä päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen että kummat valitsen, kun molemmat on aika ihania. Pico on klassinen ja ajaton mutta bomberitkin on klassikko, ja niissä on niin hauskat kuviot takana. Ehkä mä vaan annan lasten päättää nämäkin kun he valitsivat kerran näin kivat vk-vaatteetkin, haha!

*Kengät saatu blogin kautta.

Kuravaatteet on onneksi vielä viime vuodelta ihan sopivat, eikä niitä niin paljoa ole päiväkodissa käytettykään koska ulkovaatteissa on itsessään niin hyvä tekniset ominaisuudet. Tämän vuoden aikana meidän lapsilla on haettaessa ollut ehkä viisi kertaa kuravaatteet päällä, vaikka kokoajan ovat siellä olleet kyllä saatavilla.

Hanskoja, pipoja ja huiveja pitää vielä metsästää kivoja jostain. Myöskin Vikingin vk-kengät on molemmilla jo sopivat, ja nyt saatiin nämä Hai-kumpparit* Nokian jalkineilta sekä lapsille että mulle, niin on nekin sopivassa koossa. Citytennarit pitää vielä hankkia molemmille ja jotkin kivat ballerinat ehkäpä, vaikka on niitä jo entuudestaankin parit.

Keltainen on ehkä pirtein väri mitä on olemassa, ja koalat supersöpöjä. Ihanaa kun meidän tytöt ovat niinkuin kaksi maailman söpöintä pientä aurinkoa takeissaan <3

Millaisia vk-vaatteita teillä on tänä vuonna?


Kevät keskellä syksyä

06.11.2015

Me otettiin eilen pieni varaslähtö kevääseen tyttöjen kanssa, kun käytiin Polhemin pressipäivässä kurkkaamassa ensi kevään juttuja. Aloitettiin oikeastaan aamukin aika keväisesti, ainakin keväisen värikkäästi ja valoisasti. Pilkoin meille hedelmiä aamupalalle ja tuhottiinkin kolmestaan kokonainen vesimeloni, kaksi persimonia ja kaksi banaania. Aurinko paistoi ja oikeasti tuntui hetken aikaa keväiseltä, mikä on hassua koska jouluunkin on vielä matkaa. Tosi ristiriitaista olla kevätmielellä, kun samaan aikaan kuitenkin laskee päiviä jouluaattoon ja miettii onko vielä liian aikaista leipoa torttuja.

Ihanaa kun viime viikon kiireiden ja sairastelun jälkeen saatiin tyttöjen kanssa viettää laatuaikaa kolmestaan, pirteänä ja iloisena kaikessa rauhassa. Pressissä tutkittiin uutuuksia ja nähtiin ystäviä ja tuttuja. Siellä oli rento meininki ja tytöt ovat olleet monta kertaa siellä mukana, ja ovatkin siellä kuin kotonaan. Tarjolla oli ihan mielettömiä herkkuja, ja kevään uutuudetkin näyttivät kivoilta. Lindexiltä on tulossa ainakin niin ihania lastenvaatteita että! Bongasin ainakin hopeanhohtoisen bomber-takin, mustan välikausitakin eläinten kuvilla varustettuna ja ihanat siksak-kuvioiset housut. Vauvoillekin oli vaikka mitä, en kestä niitä pieniä ihania minivaatteita!

Otolla on nyt se flunssa joka mulla oli viime viikolla, joten otetaan varmaan aika rauhassa viikonloppu että hän saa parantua kunnolla. Saatetaan me kyllä tyttöjen kanssa kolmestaan keksiä jotain kivaa, ja sunnuntaina on isänpäiväkin. Mulla on jo joitakin ideoita isänpäivää varten, ja tytöt ovat askarrelleet hienot kortit päiväkodissa, joista toisen Otto jo näkikin kun kuopus halusi antaa sen samantien eikä suostunut odottamaan sunnuntaihin asti. Taitaa olla vähän samaa vikaa kuin äidissä, mulle on hurjan vaikeaa odottaa lahjojen antamisen kanssa aina, kun haluaisin vaan heti antaa ne!

Me pukeuduttiin eilen koko tyttöjengi harmaaseen, mikä oli ehkä vähän ristiriidassa kevään väri-ilottelun kanssa. Mutta harmaa on vaan niin ihana väri! Zeldan housut ostin Lontoosta, Zarasta, ja ne ovat ihanaa pehmeää kangasta, vähän niinkuin fleeceä mutta eivät kuitenkaan. Ne on oikeasti maailman kivoimmat, ottaisin koska tahansa itselleni samanlaiset.

Tiaran asu / Paita Next / Farkut Zara / Kengät Zara / Zeldan asu / Neule Åhlen’s / Paita Zara / Housut Zara / Kengät Zara

Tänään on vähän harmaa ilma, mutta ei se menoa hidasta. Lähdetään lounaan jälkeen lasten kanssa ulos touhuamaan ja katsotaan mitä keksitään. Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3


Muutoksia kevääseen

17.12.2014

Alkuviikko on kulunut meillä jouluostoksia tehden, ja hulinaa on riittänyt. Meillä on viikonloppuna menoa, ja ollaan haluttu hoitaa jonkinverran jouluruoka- ja lahjaostoksia pois alta vielä ennenkuin alkaa tulla hoppu. Kinkku vielä puuttuu mutta laatikkoainekset on jo aika hyvin kasassa, ja ruokalista alkaa hahmottua. Lahjoista on ostettu nyt suurin osa, varsinkin lapsille, mutta aikuisten lahjoja pitää vielä ostaa muutama.

Me saatiin eilen vähän ikäviä uutisia, ei nyt mitään maailmaa kaatavia, mutta sellaisia kuitenkin että vaativat taas jälleen kerran sitä kuuluisaa organisointia. Ne meidän hakemat päiväkotipaikat kevääksi nimittäin, no ei natsaa. Vaikka en nirsoillut ollenkaan, vaan laitoin hakemukseen kaikki mahdolliset lähi- ja vähän kauemmankin alueen päiväkodit, ei paikkoja ole molemmille missään 1.3. alkaen (tein hakemuksen siis jo reilusti yli kuukausi sitten).

P1011575xVaihtoehtona olisi kuljettaa lapsia julkisilla jonnekin Helsingin sisällä ihan missä tahansa olevaan päiväkotiin pitkiä matkoja, mikä taas ei suinkaan helpottaisi elämää, vaan mutkistaisi aikatauluttamista entisestään. Siinä ei ole mitään järkeä että ottaisi päiväkotipaikan vastaan täysin eri puolelta Helsinkiä kuin missä asutaan, mikä tarkoittaisi että matkoihin menisi jo yli tunti per suunta. Se vielä onnistuisi ehkä että päiväkoti olisi jossain Oton työmatkan varrella ja/tai keskustan suunnalla, mutta siitäkään ei ole mitään takeita että paikka löytyisi juuri sieltä.

P1011606xxNäin ollen meillä siirtyy nyt luultavammin päiväkodin aloitus syksyyn, ja jokin ratkaisu pitäisi sitten keksiä kevääksi, miten sen ajan saa riittämään kaikkeen. Isompi tietenkin jatkaa kerhossa kaksi kertaa 2,5h viikossa, mutta alle kaksivuotias ei vielä pääse edes kerhoilemaan, ja jokin hoitoratkaisu me tarvittaisiin osa-aikaisesti. On kyllä ikävää, kun päiväkodit ovat niin täynnä, ja vaikka luulee tekevänsä kaiken oikein ja hakevansa paikkaa ajoissa, ei sitä kuitenkaan sitten löydy! Toivotaan että syksyllä on sitten parempi onni, kuten päiväkodinjohtaja mulle onneksi lohduttavasti ennusti, syksyllä kun eskarilaiset siirtyvät ekalle ja paikkoja vapautuu sitten sen ansiosta.

P1011600xKyllä mä tiedän että me selvitään keväästä, onhan sitä pärjätty tähänkin asti. Pitää vaan miettiä, mistä sitä aikaa sitten nipistää kaikille blogihommille, ja mitä tekee silloin kun on päivällä tapahtumia ja tilaisuuksia joihin lapset eivät voi tulla mukaan. Kuten sanottua, me selvitään. Järjestelyä se vaatii, kuten tähänkin asti, mutta ei se haittaa. Ollaan totuttu, hah!

Onneksi ihan pian on kuitenkin joululoma, kaksi viikkoa rentoutumista yhdessä perheen kanssa, ilman organisointia ja pakollisia menoja. Siitä tulee niin parasta ja se tekee meille niin hyvää! Keväällä on sitten aikaa miettiä näitä juttuja, joululoman loppuun asti mä aion olla uhraamatta niille asioille ajatustakaan. Tänään vietettiin rentoa päivää joulushoppaillen ja kahvitellen tyttöjen ja Kaislan kanssa keskustassa, ja pyörähdettiin myös Kampin Narinkkatorilla talvitivolissa tyttöjen kanssa! Siellä on nyt jokapäivälle kaikkea kivaa ohjelmaa lapsille, ja meidän neidit olivat ainakin ihan haltioissaan karusellista!

Miten te muut olette onnistuneet löytämään päiväkotipaikan? Onko meillä nyt jotenkin erityisen huono tuuri vaan vai miksi musta tuntuu että moni mun tuttu tai kaveri on löytänyt päikkypaikan ihan helposti ja läheltä!


Kotona picnikillä

01.05.2014

Me päätettiin tänä vuonna tehdä tällainen vähän luovempi ratkaisu, ja picniköidä olkkarin matolla perinteisen Kaivarin tai Espan puiston sijaan. Flunssatoipilaana tuo kolean satainen sää ei oikein houkutellut istuskelemaan nurmikolle, ja tämä oli helppo ja hauska ratkaisu. Tiara oli ratketa liitoksistaan kun tiistaina saimme Tigerilta jättimäisen picnik-kassin huopineen, ilmapalloineen ja picnik-astioineen. Kassissa oli kaikenlaista hauskaa vappusälää, ja täytyy kyllä oikein todella kiittää Tigeria, sillä tässä flunssa+allergia -yhdistelmässä mulla ei yksinkertaisesti olisi ollut energiaa järjestää minkäänlaista picnikiä itse, ellei olisi saatu tuota huippua kassia!

Juhlapyhien ajankohdat eivät tunnu jotenkin tänä vuonna natsaavan meidän perheelle ollenkaan, kun pääsiäisenä oltiin kiireiden kourissa, ja nyt vappu meni puolikuntoisena. Ehkä juhannuksena parempi onni sitten? Mutta onneksi me osataan ottaa kaikki irti juhlista, oli tilanne mikä hyvänsä. Tänäkin vappuna nautittiin kuitenkin ennenkaikkea herkullisesta ruuasta, kuten lämpimästä itsetehdystä loimulohi-pastasalaatista, mansikka-halloumi-kanasalaatista, joka on mun kesäbravuuri, sekä Tigerin ja Fazerin tarjoamista pikkuherkuista, kuten hollantilaisista minivohveleista, mustikkasuklaasta ja herkullisista Dumle-minicookieista.

Zelda laitettiin istumaan syöttötuoliin, jonka onneksi saa myös lattiatasolle, sillä muuten meidän picnikistä olisi ollut sekunnin murto-osan jälkeen jäljjellä vain järjetön kaaos. Neiti sai syöttötuolissaankin jo aikamoisen kaaoksen aikaan, kun pahvilautanen oli ilmeisesti tosi hauska lelu ja mansikat lentelivät ympäri olohuonetta. Zelda oli selvästi riehakkaissa vapputunnelmissa, hyvä niin! Tipa sen sijaan söi onnesta soikeana viltin päällä lautasen tyhjäksi ja otti vielä lisääkin, ihanaa kun ruoka taas maistuu.

IMG_1812x IMG_1817x IMG_1825 IMG_1837 IMG_1871 IMG_1877x IMG_1883xMä haluan pitää kiinni ylioppilaslakkiperinteestä vappuna, vaikka oltaisiin ihan vain kotioloissa, niin myös tänä vuonna. Ei me tietenkään koko päivää kökötetty hatut päässä, hahah, mutta ruuan ajan ja sen aikaa kun kuviteltiin lähtevämme ulos. Ruoan jälkeen katsottiin ikkunasta, että sade taukosi mukavasti ja ajateltiin lähteä testaamaan myös Tigerin kassissa ollutta mahtia saippuakuplapyssyä ulos hetkeksi. Puettiin, huristeltiin hissillä alas, ja melkein jo astuttiin ovesta ulos ennenkuin huomattiin että sataa kaatamalla. Ei siis päästykään ulos, onneksi parvekkeella ei sada, ja siellä sitten ammuttiin saippuakuplia hyvän tovin verran, ennenkuin siirryttiin sisälle heittelemään jättiläisilmapalloja.

IMG_1920 IMG_1940x IMG_1953x IMG_1971x IMG_1976xNuo ilmapallot oli kyllä tän vapun paras juttu, ihan mahtavia meidän kaikkien mielestä, kun ne oli sellaisia vähän tukevampia, melkein kuin rantapalloja. Pakko tunnustaa, vaikka häpeänkin tätä jälkeenpäin, että me heiteltiin noita Oton kanssa kahdestaan lastenhuoneessa ja räkätettiin varmaan puoli tuntia sen jälkeen kun tytöt oli lakanneet osallistumasta ilmapalloleikkiin ja keksineet legot. Mutta hei, kyllähän sitä vappuna saa olla vähän lapsi itsekin, eikö vain!

Yhteistyössä Tiger ja Fazer.

1176152_10201742037730886_548105345_nIhana vappu, uskomatonta, että tämä oli jo mun ja Oton neljäs yhteinen vappu, ja kolmas vappu lasten kanssa. En kykene ymmärtämään, miten nopeasti aika voi kulua!! Toivottavasti teilläkin oli kaikilla ihana vappu, ja nyt on mahat täynnä vappusapuskaa ja rento mieli kohti viikonloppua, joka onneksi alkaa jo huomenna. Ihanaa vappupäivän iltaa ja hyvää yötä kaikille, sekä kiitos teidän ihanista kommenteista joita olette laittaneet eiliseen postaukseen♥♥


Asuja auringossa & Sheinside-arvonnan voittaja

19.04.2014

Ihan parasta on keväinen auringonpaiste, joka lämmittää ja mahdollistaa vaatteiden vähentämisen pikkuhiljaa. Ai että mä olen kaivannut sitä, että asuja kuvatessa ei tunnu että jäätyy pystyyn kun ottaa takin pois, vaan oikeastaan onkin yllättävän lämmin. Tuntuu että on taas ihan uutta intoa kuvailuun, sekä tietysti myös asujen valintaan. Toki vielä on viileää, ei todellakaan mitkään sortsikelit, mutta sieltä se kevät on tuloillaan, ja pian myös kesä.

Sain jokin aika sitten Sheinsideltä topin ja tunikan, jonka oikeastaan piti olla mekko, mutta pituudeltaan olikin sitten tunika. Tykkään kuitenkin molemmista todella paljon, ja ne ovat kivan erilaisia yläosia ehkä jo järjettömiin mittasuhteisiin kasvaneen kauluspaitahamsterointini tuotosten seuraksi. Ysärimuoti on vallassa, ja ehkä suurin suosikkini 90-luvun lopusta tai 2000-luvun alusta ovat spagettiolkaimiset topit. Valitsin Sheinsidelta mustan, tuplaspagettiolkaimilla varustetun sifonkitopin johon olen aivan ihastunut. Se sopii sekä housujen, että hameiden kanssa, arkeen ja juhlaan.

Eilisellä lenkillä olin ajatellut ottaa asukuvat korkkareiden kanssa, mutta tuuli kävi sen verran kylmästi että en jaksanutkaan alkaa vaihtamaan, vaan päätin jättää lenkkivarusteeni Niket jalkaan superseksikkäiden sukkien kera, naurakaa vain tyylikkäälle yhdistelmälle!

IMG_0716x IMG_0719x IMG_0724xToppi Sheinside* / Farkut BikBok / Kaulakoru Glitter* / Kengät Nike 

Tunikaksi osoittautunut mekko oli ensimmäinen Sheinsidelta tilaamani XS-kokoinen vaate. Selkeästi koko meni metsään, sillä vaikka tunika oli muuten oikeastaan löysä, oli sekä helman pituus että hihojen pituus aika lyhyt. Mielestäni tunika näytti kuitenkin kivalta leggingseihin yhdisteltynä, joskin empire-malliksi muuntuneesta vyötärökiristyksestä tulikin ehkä hienoiset äitiysvaatevibat. Tai sitten tämä johtuu vaan siitä kun kaikki ystävät ympärillä joko synnyttävät tai elävät raskauden viimeisiä, huippujänniä metrejä ja mullekin on ehkä tullut pieni masukateus. Mutta ei, ei ja vieläkerran ei, masua ei tänne tule enää!

IMG_0904x IMG_0922x IMG_0927x IMG_0947xTakki Sheinside* / Tunika Sheinside* / Leggingsit H&M / Aurinkolasit Glitter* / Kaulakoru Lumoava* / Kello Guess* / Kengät H&M

* = saatu blogiyhteistyön kautta

Sheinsidearvonta päättyi viimein muutama päivä sitten, siinä olikin aika pitkä osallistumisaika, ja voittajaksi arpoutui AnnaMaria! Onnea voittajalle, sinulle lähtee 100:n dollarin lahjakortti. Laittaisitko minulle yhteystiedot sähköpostilla couturecouture(at)windowslive.com, niin saan ilmoitettua ne Sheinsidelle!

sheinsidevoittajaMulla on muutama aika hauska arvonta tulossa nyt lähiaikoina, sekä lapsellisille että ihan kaikille, joten pysykää kuulolla! Mä rakastan järjestää arvontoja, ja kaikkein kivointa on se kuinka voittajat yleensä yllättyvät voitostaan ihan totaalisesti! Kiitos teille kaikille että jaksatte osallistua!♥

IMG_0974xIMG_0992xNyt me nautiskellaan siitä että on kaksi päivää vain olla yhdessä ja syödä, ihanaa että saatiin vielä kokonainen ”viikonloppu” pääsiäisloman ansiosta, vaikka Otto tänään olikin duunissa. Ihania jäljellä olevia lomapäiviä kaikille, palailen pian!