Meidän esikoinen täyttää pian viisi vuotta. Melkein viisi vuotta sitten hän syntyi täydellisenä pienenä rimpulana, 46 senttiä pitkänä pötkönä, väärinpäin ja vähän liian aikaisin. Se väärinpäin ja vähän liian aikaisin on kuin täydellinen määritelmä hänen elämänkulustaan, hän kun tuntuu tekevän kaiken vähän liian aikaisin ja rakastaa olla väärinpäin ihan kirjaimellisesti. Kohta viisivuotias aloittaa viikon päästä sirkuskoulun josta niin pitkään on haaveillut, ja pääsee ihan ohjattuna roikkumaan väärinpäin ja temppuilemaan.

Hänestä on kasvanut juuri sellainen neiti miltä hän jo pienenä vaikuttikin, ajatteleva ja herkkä, ja kova höpöttämään. Hän on varmasti meidän perheestä eniten perillä asioista, hän ei nimittäin koskaan unohda yhtään mitään. Se on siunaus ja kirous näin vanhemman kannalta. Siinä missä itse kirjoitan kaiken kalenteriin ylös ja laitan muistutuksia, hän muistaa pyytämättä neuvola- ja hammaslääkäriajat, kavereiden ovikoodit, leikkitreffit ja päiväkodin metsäretket, eikä koskaan unohda jotain mikä hänelle on joskus luvattu. Hän hoputtaa mua aamuisin, ”äiti kello on jo melkein bussin verran”, nyt kengät jalkaan!

Hän huolehtii pikkusiskostaan enemmän kuin tarvitsisi, toki kyykyttää tätä myös. Kai se on niitä esikoisen juttuja mistä itse en ainoana lapsena ole perillä, näin olen ainakin kuullut.

*Tiaran paita saatu blogin kautta.

Viisivuotiaana säännöt ovat kovin tärkeitä, ja niitä kehitellään kaiken aikaa. Leikkeihin, pukemiseen ja oikeastaan ihan mihin tahansa. Joskus sukset menevät siskoilla ristiin, kun toinen kehittää sääntöjä ja toinen ei ymmärrä tai ainakaan noudata niitä. Toisinaan esikoinenkin heittää säännöt silti romukoppaan ja leikkii niin että pikkusiskokin ymmärtää, silloin ei naurusta ole tulla loppua kummallakaan. Satunnaisesta eripurasta huolimatta he ovat parhaita ystäviä keskenään, ja sitä on ihana seurata.

Viisivuotiaan kanssa voi keskustella jo ihan eri tasolla, kuin vaikkapa kolmivuotiaan. Hänellä on paljon ajatuksia ja kysymyksiä, ja hän huomaa paljon sellaisia asioita joita ei itse ajattelisi että lapset huomaavat. Toisaalta hämmästelen tätä samaa asiaa joka vuosi, miten paljon enemmän yksi vuosi tekee keskustelutaidoille. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, koska mun mielestä tässä maailmassa ei ole mitään mielenkiintoisempaa kuin mun lasten ajatukset, vaikka kovin kiinnostunut maailmasta ja maailman tapahtumista olenkin.

Tänä aamuna heräsin esikoisen kanssa kahdestaan jo reilusti ennen kuopusta. Me tehtiin yhdessä aamupalaa, tai siis kumpikin teki omat ruisleipänsä, häntä kun ei saa auttaa missään minkä hän osaa itsekin. Sen jälkeen istuttiin pöydän ääressä ja juteltiin kavereista, dagiksesta, synttäreistä ja kaikesta mahdollisesta mitä maanantaisena aamuna päässä voi pyöriä. Kun leivät oli syöty, hän totesi: ”Olipa meillä äiti kivat aamutreffit ihan tyttöjen kesken kahdestaan.” Ja niin meillä kyllä oli, ihan parasta.

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

Tätä kirjoittaessani on lomaa jäljellä vielä neljä kokonaista päivää. Uskokaa tai älkää, mutta mä odotan jo arkeakin innolla, siitä taitaa tietää että on ollut antoisa loma? Meidän arki muuttuu näin syksyn alkaessa jonkin verran helpompaan suuntaan, siitä kirjoitan ihan oman postauksensa. Mutta se on suurin syy siihen miksi arkea niin innolla odotankin. Nyt keskitytään kuitenkin vielä lomakuulumisiin!

Tämä viikko aloitettiin kävelemällä autokauppaan ja ostamalla uusi auto. Meidän viime vuonna ostettu pikkuräppänä on osoittanut että auto on meidän perheelle oikeasti tärkeä ja elämää helpottava juttu, ja nyt oli aika upgreidata sellaiseen oikeasti mukavaan ja meidän näköiseen autoon. Joudutaan odottelemaan uuden auton saapumista pari viikkoa, mutta on ihanaa tietää että kohta alla on luotettava ja turvallinen menopeli jossa on mukava matkustaa niin lasten kuin meidän aikuistenkin. Oton koeajaessa testiautoa mä ainakin olin jo aivan myyty ja ilmeisesti mieskin kun kaupat syntyi.

Tiistai me vietettiin koko perhe rannalla, oltiin monta tuntia siellä leikkimässä, syömässä eväitä ja rentoutumassa. Vesikin oli yllättävän lämmintä, ihanaa kun kesä on ollut tänä vuonna näin kaunis. Rakennettiin hiekkalinna ja vallihauta ja vielä veneelle iso rata, josta se ei millään kyllä meinannut kulkea koko matkaa veteen asti. Ainoa mikä reissua vähän varjosti olivat jatkuvat ampiaiset, nyt taitaa olla joku jokakesäinen amppariaika taas kun niitä pörrää aivan jatkuvasti ympärillä. Varsinkin ulkona syöminen tai juominen on ihan mahdotonta kun heti on vähintään pari pörriäistä kimpussa. Onneksi tämä aika taitaa mennä ohi suhteellisen nopeasti.

Eilen käytiin pyörähtämässä Anttilassa heti aamusta ysiltä, ja mä ostin vähän astioita ja sisustusjuttuja. Me ei onneksi oltu siellä pahimman ryysiksen aikaan, tai siis ainakin me selvittiin kassajonosta alle puolessa tunnissa, siinä missä luin monen joutuneen jonottamaan jopa kolmesta neljään tuntia Kodin1:ssä. Huh sanon mä! Aika surullinen kyllä tämä Anttilan konkurssi, toivottavasti edes Anno-tuotteet säilyisivät ja niitä saisi jatkossa vaikka jostain muusta liikkeestä. Ne on ollut mun ihan lempparisisustusjuttuja, varsinkin Annon matot ja muut tekstiilit joita meillä on paljon kotonakin.

Illalla suunnattiin vielä ystäväperheen luo Espooseen ja lapset juoksivat ja leikkivät siellä sydämensä kyllyydestä ja me aikuiset saatiin höpöttää ja vaihtaa kuulumisia. Oli kyllä ihana ilta.

Tänään ajateltiin yllättää lapset lähtemällä käymään kotieläintilalla (ellei vesisade yllätä meitä) ja ehkä sen jälkeen käymällä läheisellä kirppiksellä joka on täynnä leluja. Viime vuonna hamstrasin sieltä lasten barbeille samoja ruokia joita mun barbeilla oli kun olin pieni, ihan parasta!

Aiotaan nauttia täysillä näistä vikoista päivistä yhdessä, ennenkuin uusi ihana arki alkaa. Mahtavaa torstaipäivää kaikille!

Meidän tytöt lähtivät eilen yöjunalla mun äidin ja Armas-koiran kanssa mummolaan Ouluun pariksi yöksi, ja me jäätiin Oton kanssa kahdestaan kotiin näin kesäloman alkajaisiksi. Tytöt viettävät mummolassa kaksi yötä ennen kuin me ajetaan perässä Ouluun ja pääsen kaappaamaan neitokaiset maailman isoimpaan halaukseen. Tytöt itse keksivät idean, he  halusivat mennä junalla Ouluun ja olla mummolassa yötä koska eivät ole ikinä olleet niin että itse muistaisivat. Me ei mahduta koko perhe yöpymään mun äidin luona kerralla, mutta lapset mahtuvat sinne oikein hyvin.

Mä vietin aina lapsena kesällä mummolassa vähintään pari viikkoa yksin ilman äitiä, ja mulla on niistä mummolakesistä ihania muistoja. Mä sain aina kunnon pitkän kesäloman, kun äiti lähetti mut etukäteen mummolaan ja sen jälkeen meillä oli aina vielä äidin neljän viikon loma yhdessä. Silti mulla puristi rinnasta eilen kun odoteltiin junaa juna-asemalla innosta tärisevien tyttöjen kanssa. Mä tiedän että heillä menee reissu tosi hyvin, ja yö junassa oli mennyt jo hienosti omassa makuuhytissä nukkuen, mutta silti mulla on ikävä, pakko myöntää. Ehkä se johtuu siitä, että lasten syntymän jälkeen me ei olla koskaan vietetty yötä kotona ilman lapsia, eivätkä lapset ole olleet yökylässä ennen, ainoastaan kotona yötä mun äidin kanssa niin että me ollaan oltu jossain. Eikai tämä siis eroa aiemmasta muuten, kuin että nyt mä olen ollut täällä tyhjässä kodissa yksin koko päivän kun Otto on vielä tänään töissä vaikka mulla alkoi jo loma.

Mun mielestä on tosi tärkeää että tytöt saavat viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, ja myös muiden sukulaisten kanssa, jotta he saavat hyvät ja läheiset suhteet sukulaisiin. Mulle perhe ja suku on aina ollut kaikki kaikessa, ja olisi kauheaa jos meidän lapset olisivat vaan ”kaukaisia Helsingin pikkuserkkuja” tai muuta. Mä haluan että he saavat kokea sen saman lämmön ja ”koko suku kasvattaa” -meiningin niinkuin olen itsekin saanut lapsena kokea. Ja mun äiti on aina näyttänyt esimerkkiä, että ei se 600km välimatka ole matka eikä mikään.

Mä olen laiskotellut koko ensimmäisen lomapäiväni, olen makoillut sohvalla, syönyt jämäruokaa ja katsonut turhia ohjelmia telkkarista. En muista milloin viimeksi olisin rentoutunut näin. Tämä on ollut ihanaa ja olen kyllä ollut ihan tällaisen tarpeessa. On ollut tosi outoa olla ihan yksin kotona, vailla mitään  pakollista tehtävää, sellainen olo että voiko tämä edes olla tottakaan että tässä makaan sohvalla ja syön mansikoita ja katson huonoa telkkariohjelmaa keskellä päivää eikä mun tarvitsekaan tehdä mitään muuta. Ehdin viikata pyykit kaappiin myöhemminkin.

Otto tulee ihan kohta kotiin, ja sen jälkeen meillä on suunnitelmissa ajella, hakea jotain tulista ruokaa kotiin ja katsoa leffaa. Sellainen perjantai joita me usein vietettiin kahdestaan viisi vuotta sitten, kun vasta odotettiin Tiaraa. Paitsi silloin ei kyllä kovin usein haettu ruokaa kotiin ja ajeltiin lähinnä metrolla, mutta käytettiin paljon kotona chilikastiketta. Nostalgista! Musta tuntuu että tästä tulee aika kiva ilta. Parasta on se että aamulla saa nukkua pitkään, ei herätyskelloa eikä lasta ilmoittamassa että ”äiti kello alkaa jo seiskalla nyt voi herätä”, vaikka kieltämättä ne aamuseiskan pusuhyökkäysherätykset aika symppiksiä onkin.

Me nautitaan parista vapaapäivästä, kahdenkeskisestä ajasta, aamulla pitkään (ainakin kasiin asti siis) nukkumisesta ja siitä että on aikaa jutella ja höpötellä keskeytyksettä aamusta iltaan kaikesta. Ja sunnuntaina ajellaan Ouluun ja aloitetaan kesäloma koko perhe yhdessä. Siitä tulee parasta!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Moikka tyypit! Mä kirjoittelen tätä tuhiseva Armas kainalossani hyvällä fiiliksellä. Viikonloppu on ollut ihana, ja vaikka tänään on satanut niin meillä on ollut kiva päivä. Aamulla ajeltiin Oton kanssa Vantaan Ikean parkkipaikalle kirppikselle. Kirppislöytöjä ei tehty, mutta bongattiin sieltä Lapsellista-blogin Anna ja jäätiin suustamme kiinni vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Olipa ihana törmätä ja vaihtaa kuulumisia.

Kotiin tultuamme me leipaistiin lasten kanssa raparperipiirakkaa, ja mahat täynnä piirakkaa lähdettiin ulos kun sade sopivasti taukosi. Oli kyllä niin hyvää, enkä ole edes koskaan aiemmin tehnyt raparperipiirakkaa. Tytöt saivat pyöräillä ja esitellä mummulleenkin miten mahtavasti jo menevät eteenpäin. He olivat niin polleana kun saivat näyttää että osasivat. Oli ihana olla raikkaassa sadeilmassa, ja ihasteltiin aamulla ajellessakin miten ihanan vehreää joka paikassa on sateen jäljiltä. Kyllä vain Suomen kesä on kaunis vaikka lyhyt onkin.

Ulkoilun jälkeen syötiin vielä perinteistä sunnuntaikesäruokaa eli grillattua lihaa, uusia perunoita ja voikastiketta. Kaveriksi kokeiltiin Pieces of miracles -blogista bongattua grilliananas-mansikka-halloumisalaattia rucolalla ja Balsamicolla. Oli kyllä herkkua sekin! Mun äiti osti eilen tytöille pinkkiä hiusliitua glitteristä ja pakkohan sitä oli kokeilla kun tytöt innostuivat. Tosi hauska ja helppo käyttää, eikä tarttunut vaatteisiinkaan. Meidän neideiltä lähti liitu ihan harjaamalla pois, vaikka kävivät kyllä vielä saunassakin illalla. Pitää laittaa seuraavan kerran vaikka naamiaisiin tytöille mahtavat pastellitukat.

Pian alkaa Islanti-Ranska -peli, ja vaikka mä en tähän mennessä ole katsonut vielä yhtäkään kokonaista jalkapallomatsia koko elämäni aikana, ajattelin vilkuilla ainakin sivusilmällä tuota peliä. Siis Islannin joukkueen tarinassa on jotain niin symppistä ja mahtavaa että ei voi kuin ihailla. Se miten he näyttävät että ei tarvitse olla mikään megaluokan tähtijoukkue, vaan voi olla pieni ja tuntematon ja silti tulla ja voittaa ja lyödä kaikki ällikällä. Juuri tuollaista asennetta pitäisi löytyä maailmasta enemmänkin, uskoa itseensä ja osaamiseensa. Go Islanti!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Tänään oli viimeinen dagispäivä ennen tyttöjen kuukauden mittaista kesälomaa, jes! Huomenna tulee mun äiti, ja viikonlopun jälkeen alkaa meidän viimeinen työviikko ja tyttöjen mummuviikko. Ollaan kaikki aika innoissaan, kaikkein eniten odotan sitä että lähdetään heti loman alettua Ouluun ja pääsen näkemään kaikkia sukulaisia ja kavereita, ja etenkin mummua jota on kova ikävä. Nyt kun tarha-aamut ovat takanapäin voi ottaa jo rennommin. Ensi viikolla ei ole aamuisin rumbaamista pitkin Helsinkiä, voin vaan smoothisti siirtyä töihin ihan yksin suoraan kotoa, ja sama homma iltapäivällä kotiinpäin. Aika täydellistä. Ja kun vielä tietää että lapset ovat tyytyväisinä mummun kanssa ja pääsevät ulos ja hoitamaan Armas-koiraa, niin voi olla siitäkin tyytyväisellä mielellä.

Alkuvuoteen on mahtunut kaikenlaista, välillä maailman mielettömimpiä hetkiä ja välillä huolta ja murhetta. Sitähän se elämä on, välillä on ylämäkeä ja välillä mennään alamäkeä niin että korvissa humisee. Just nyt mulla on tosi hyvä fiilis, meillä on ihana kesä tulossa ja kaikki on vasta alkamaisillaan. Se on ihana, kutkuttava tunne. Meillä ei ole vielä muita lomasuunnitelmia kuin mennä sinne Ouluun, ja se onkin tässä kaikkein parasta. Tehdään vain tasan niitä asioita mitkä tuntuvat hyvältä, eikä oteta stressiä mistään. Sellainen huoleton loma-asenne tuntuu juuri nyt meille parhaalta.

Huomenna meillä olisi kuopuksen 3v-hammastarkastus johon hän on laskenut öitä (ja esikoinen myös), kun ovat niin innoissaan. He haluavat päästä kertomaan sähköhammasharjoistaan ja esittelemään purukalustoaan. Tässä asiassa eivät tytöt selvästi tule yhtään äitiinsä, mulla on nimittäin 9v oikomishoitojen ja erittäin kivuliaan viisurin poiston jälkeen sellainen hammaslääkärikammo että kämmenet hikoaa. Onneksi mulla ei ole koskaan ollut reikiä tai muitakaan ongelmia, ainoastaan nuo jäljellä olevat viisaudenhampaat voivat joskus osoittautua murheenkryyneiksi. Mutta toivottavasti eivät.

Mä kömmin nyt ihanan mieheni kainaloon katsomaan vähän The Unbreakable Kimmy Schmidtiä Netflixistä, se on ihan överihauska komediasarja johon me ollaan jääty koukkuun. Se on mukavan hyväntuulinen, ja lyhytkestoinen, eli kun mä nukahdan kesken en menetä koskaan liikaa. Kannattaa katsoa jos Tina Feyn huumori uppoaa, sarja on nimittäin hänen käsialaansa.

Niin ja Otosta vielä sen verran, että hän lupasi kirjoitella jatkossakin aina välillä tänne, silloin kun hänestä itsestä siltä tuntuu. Eli jatkossakin luvassa Oton ajatuksia täälläpäin.

Mahtavaa alkavaa viikonloppua kaikille <3