Oton jälkeen mun on aina hankala tarttua näppikseen ja saada jotain ulos, ihan vaan koska mikään ei tunnu Oton kirjoituslahjoihin verrattuna olevan tarpeeksi hyvää. Siksi mä päästänkin tänään ääneen lapset,  niin saan vähän pehmennettyä tätä tietä itselleni, hahaa. Älkää ottako vakavasti, en mäkään ota oikeasti. Tämä vaan just nyt tuntui hyvältä tähän väliin.

Ja, fakta on myös se että viime aikoina lapset ovat taas väläytelleet mitä huvittavimpia juttuja ja päästäneet sisäiset sanasepponsa valloilleen. Mä aina yritän muistaa kirjoittaa parhaimpia juttuja ylös, sillä niille on niin hauskaa nauraa myöhemmin. Parhaita ovat juurikin sellaiset spontaanit laukaisut jotka saavat naurunkyyneleet valumaan yllättäen silmistä. Yleensä nämä tapahtuvat vähän hassuissa paikoissa, tai hassuissa tilanteissa, ja se lisää huumoriarvoa entisestään. Musta on ehdottomasti hauskaa haastatella lapsia, silloinkin he voivat yllättää, mutta ihan lemppareita on kyllä nämä varsinaiset älynväläykset joita he keksivät kokonaan itse. Tässäpä siis 10 viime aikojen suosikkia:

1. T: ”Mihin numeroon mun pitää soittaa jos mä haluun puhua intiaanien kaa?”

2. Z: ”Mummu, mä voin opettaa sun koiran pyöräilemään.”

3. T. ”Tämä on erittävän hyvää” totesi lapsi kun söi herkkupäivällistä. Erittäin ja erittävän taisi mennä sekaisin 😀

4. Z: ”Musta tulee pienenä ballerina, ja isona prinsessa.”

5. *Lauloin Dora The Explorerin tunnaria.* Z: ”Äiti! Älä laula, minun korvat on kipeät sinun laulusta!”

6. Z: ”Jag är så mätt att jag ska döööööö.” sanoi neiti ja kävi lattialle makaamaan päivällisen jälkeen.

7. T: ”Ja nyt nää barbiet menee treffeille.” ”Ai treffeille, mitä treffit tarkoittaa?” ”No treffeillä kilistellään laseja, käydään piknikillä ja teekutsuilla. Treffeillä ei saa riehua, lyödä, juosta tai töniä kovaa. Ja treffeillä voi silittää, mut vaan heppoja. Ja treffeille ei saa mennä paidassa ja housuissa vaan pitää olla ihan täydellinen mekko kaikilla.”

8. Z: ”Keittäisitkö äiti minulle iltapäiväteen kun se auttaa minun kuumeeseen?”

9. Z: ”Kato isi, mä tein tatuointeja ihan niinkuin sullakin on!” Ilmoitti lapsi ylpeänä, yltäpäältä sinisen tussikynän peitossa. Lisäsi vielä perään ”Mun jalassa on ukkeli, se on herra perunapää, katso!”

10. Z: ”Isi, sä oot vahvempi kun Hulk! Ollaaks bestiksii?”.

Kuvat nappastiin viime viikolla kun kuvasin Oton tatuointia, ja neidillä oli vielä jalassa omat mahtavat itsepiirtämänsä tatuoinnit, eli ukkeli nimeltä herra perunapää jalassa (ja kaikki muut hienot taideteokset). Taitaa toi isi olla aika kova idoli, ihana.

Nauruntäyteistä keskiviikkoiltaa kaikille <3

Me suunnattiin tyttöjen kanssa iltakävelylle eilen illalla, tarkoituksena etsiä iiiiiisot kimput kukkia joista voisi tehdä kukkaseppeleet juhannushengessä. Ihan kuulkaa suunnittelin tekeväni jopa mahdollisen tutoriaalin tänne blogiin, miten saisi tehtyä kauniit ja helpot kukkaseppeleet ihan itse vaikka siellä mökillä. No, ei ihan löytynyt sellaista kukkasaalista.

Me käveltiin tunti lähimetsän ja rannan ympäristössä, ja saaliina oli kuvissa esiintyvä kimppu kukkia. Niistä ei saanut seppelettä josta kehtaisi tutoriaalia vääntää, mutta jotenkin kummasti sain ne pysymään kasassa edes hetken. Kovin kaunista ei lopputuloksesta tullut, mutta lapsille se kelpasi paremmin kuin hyvin. Kukkaseppeleen kanssa sai kyllä silti ihania kuvia, kun oli niin ihanat mallit.

Tärkeintä ei kuitenkaan nyt ollut se tuleeko lopputuloksesta hyvä vai ei, vaan se miten ihanaa oli olla yhdessä lasten kanssa, tutkia luontoa ja höpötellä. Esikoinen tiesi kertoa että keltaisiin kukkiin ei kannata koskea, ne kun on myrkyllisiä (ne jotkut pienet keltaiset, muistan kuulleeni saman lapsuudessa), ja kuopuskin osasi jo ihanasti poimia apiloita jotka molemmat hyvin tunnistivat.

Mä haluan tehdä vielä oikein kunnon runsaat kukkaseppeleet neideille ja itselleni juhannuksen kunniaksi. Otto saa ajella meidät jonnekin kukkaniitylle että saan tämän tehtyä, kunhan hänkin saapuu viimeiseltä työmatkalta hetkeen takaisin kotiin ja juhannuksen viettoon.

Nämä viikot tyttöjen kanssa kolmestaan ovat olleet välillä raskaita, lähinnä logistisista syistä, mutta pääosin meillä on ollut vain hauskaa ja rakkaudentäyteistä. Ollaan nähty enemmän kavereita kuin pitkään aikaan, ulkoiltu, naurettu, höpötetty ja tehty kaikkea vähän ekstraspessua melkein joka päivä. Ihan parasta! Mutta silti, ihana saada Otto kotiin ja tietää että kesälomakin häämöttää jo reilun parin viikon päässä, tytöillä vielä vähän aiemmin.

Tästä se juhannus sitten alkaa, jes! Ja jos jossain vaiheessa kerkeätte omalta juhannuksen vietoltanne, niin seurailkaa meidän meininkejä instassa ja snapissa @iinalaura ja täällä blogin puolella, joka päivittyy varmasti seuraavien kolmenkin päivän aikana. Maailman ihaninta juhannusta kaikille teille mahtityypeille, ja kiitos kaikista ihanista kommenteista ja viesteistä joita olette viime päivinä laittaneet <3

Eilen illalla tytöt siivosivat huoneensa, ja sen jälkeen tehtiin neideille siskonpeti lattialle. Onpa muuten hassu termi, en ole ennen käyttänyt mutta nyt se oli niin sopiva, hah. Mä tiesin, siis sieluni silmin jo näin sen, miten höpötys ja kikatus tulee jatkumaan vielä pitkään nukkumaanmenon jälkeen, mutta silläkin uhalla petasin lattialle tytöille oman pesän. Itseasiassa jo sen höpötyksen ja kikatuksen ajattelu sai mulle hyvän mielen. Miten erityisen ihana meininki noilla on keskenään, miksi en edistäisi sitä niin paljon kuin pystyn? Tiedossa oli vapaapäivä eikä mitään kiirettä herätä.

Lapset söivät iltapalat ennätysvauhtia ja hampaidenpesu meni tavallistakin sujuvammin, kun he niin kovasti odottivat että pääsevät nukkumaan vierekkäin. Molemmat valkkasivat lempipehmot pesäänsä, ja sen jälkeen luettiin ainakin viisi iltasatua. Tyttöjen äänestä paistoi vilpitön onni, kun he sanoivat ”kiitos äiti, kun me saadaan nukkua patjoilla!”. Se on hauskaa, miten pienet asiat tekevät lapset onnelliseksi. Toki muistan itsekin kuinka jännittävää oli kun kaveri tuli yökylään, tai meni itse jollekin yökylään ja sitten nukuttiin vierekkäin ja supatettiin ihan liian myöhään.

Siellä he supattivat, kikattivat ja höpöttivät eilen vaikka kuinka pitkään, ja aamulla herätessään tulivat halimaan mua ja kiittämään siitä että saivat pitää jännittävän patjallanukkumisyön. Ja arvatkaa moneltako he tulivat herättämään mua?? Vartin yli yhdeksän! Oli aika häkeltynyt olo siitä miten paljon kello oli jo, yleensä meidän tehopakkaukset on hereillä ihan viimeistään kasilta. Tämä päivä onkin otettu niin rennolla meiningillä kuin olla ja voi, ja tehty vain ja ainoastaan kivoja juttuja eikä mitään tylsää.

Aamupalaksi vedettiin kilo vesimelonia, puoli kiloa mansikoita, mysliä, maitoa ja mantelimaitoa, sekä hunajaa. Lounaaksi tehtiin nuudeliwokki, ja iltapäivällä auringon viimein pilkistäessä me lähdettiin puistoon ja käytiin sen jälkeen ostamassa jäätelöt. Ollaan leikitty prinsessaa, pelattu jalkapalloa parvekkeella niin että pallo lensi partsilta alas ja kipitettiin kikattaen hakemaan se pihalta, tehty toisillemme niin glitterisiä meikkejä että naama on ollut ihan hopea ja katsottu yhdessä elokuva. Meillä on ollut juuri sellainen perjantai josta mä haaveilin eilen kuunnellessani tyttöjen kikatusta ja käkätystä. Rento, nauruntäyteinen ja hauska. Ja sen kruunasi vielä se kun Otto tuli pari tuntia sitten kotiin.

Juuri nyt on hyvä näin. Tytöt tuhisevat omissa sängyissään jonne nukahtivat kikatuksekkaan yön ja touhukkaan päivän jälkeen ennätysnopeasti, Otto katsoo mun vieressä jotain höpöä youtubevideota meidän telkkarista ja tässä mä kirjoitan tätä tekstiä hymy kasvoillani. Tästä tulee varmasti huippu viikonloppu, toivottavsti myös teille kaikille!

Ihanaa perjantaita tyypit <3

Eilen juhlittiin tyttöjen dagiksessa kevätjuhlaa, ja voi miten mä olin ihan tippa linssissä! Siinä missä vuosi sitten keväällä tytöt olivat olleet hoidossa vasta pari kuukautta, eivätkä he vielä uskaltaneet puhua kauheasti ruotsiksi, tänä keväänä molemmat olivat innoissaan jo etukäteen ja esiintyivät ihan siinä missä muutkin. Innokkaina, ylpeinä itsestään ja rentoina. Jopa meidän kuopus joka härkäpäisellä luonteellaan ei aina ole kovin halukas tekemään niinkuin pyydetään (huomatkaa kenkä- ja sukkavalinta joka hänen mielestään oli kevätjuhla-asuun parempi kuin kultaiset sandaalit), esiintyi aivan täysillä, teki kaikki liikkeet ja osasi laulut ja lorut.

Juhlasalissa oli hikisempää kuin heinäkuisessa ruuhkametrossa, (tai toukokuisessa, näillä säillä) mutta aistittavissa oli kyllä niin ylpeä ja ihana tunnelma. Niin mahtavia mukuloita kaikki! Eniten mua hämmensi se, että ensi keväänä se on meidän esikoinen joka laulaa goodbye och adjö ja siirtyy eskariin, apua apua apua! Kyllä tuntuu ihan hullulta että siitä on muka pian viisi vuotta kun mä tulin äidiksi. Viisi vuotta sitten me odotettiin malttamattomina rakenneultraa Oton kanssa ja yritettiin arvailla tuleeko meille tyttö vai poika, aww! Ja nyt istuttiin kevätjuhlassa katsomassa meidän kahta neitiä, niin hurjaa.

Syksyllä molemmat tytöt vaihtavat jo isompien ryhmiin päiväkodissa, Zelda Tiaran entiseen ryhmään ja Tiara viisivuotiaiden ryhmään. Tosi haikeaa ja jännää! Onneksi päiväkodin kaikki ryhmät ohjaajineen ovat ihania ja pieniä ja kotoisia, ja kaikki tuntevat toisensa jo entuudestaan, joten sinällään ei pelota muutos ollenkaan. Haikeaa se on siksi että meillä ei ihan oikeasti ole enää sitten virallisestikaan mitään pikkuisia kotona, kun kuopuskaan ei ole enää pienten ryhmässä. Nyyhkis!

Tänään oli muuten myös tyttöjen viimeiset tanssiharjoitukset ennen lauantain kevätnäytöstä, ja mä en kestä mitä söpösiä me päästään muutaman päivän päästä katsomaan. Tytöt laskevat jo öitä siihen että pääsevät esittämään paratiisilintuja, pohtivat kuumeisesti esiintymisasuja ja harjoittelevat liikkeitä kotonakin. Tämän päivän harjoitukset sujuivat ihanasti ja mulla on sellainen villi veikkaus että lauantainakin vierähtää muutama kyynel silmäkulmaan. Olen sanonut sen ennenkin, mutta kyllä äitiys on ainakin mulla saanut kyyneleet, ja nimenomaan onnenkyyneleet, virtaamaan niin paljon useammin kuin ennen. Se on ihanaa, mutta myös vähän huvittavaa.

Nyt tämä itkupilliäiti menee nukkumaan ajoissa, ja jatketaan huomenna sitten! Ohjelmantäyteinen alkuviikko alkaa olla paketissa, ja huomisen työpäivän jälkeen pääsen uppoutumaan kunnolla meidän lomatunnelmiin ja kuviin. Loppuviikosta luvassa siis niitä lisää!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Tänä vuonna kesä yllätti ja tuli kerrankin jo ennen kuin sitä osasi edes kunnolla kaivata. Me ollaan vaan kokoajan tässä odoteltu lähestyvää lomaa ja haaveiltu +20 asteen lämpötilasta, kun yhtäkkiä mentiinkin jo sen ohi. Eilen oltiin piknikillä isolla porukalla Kaisaniemenpuistossa, ja lapset pelasivat kolme tuntia jalkapalloa. Synttäreiden jälkeen esikoinen lähti kaverin synttäreille, ja kuopus jäi isin ja äidin kanssa ulkoilemaan ja syömään jäätelöä. Ihan hyvä diili. Kotimatkalla takaisin hakemasta Tipaa synttäreiltä oli vaan niiiiin täydellistä. Lämmin kesätuuli, auringonporotus, paljaat sääret ja iloiset hymyt.

Se oli tyyntä ennen myrskyä, tänään herättiinkin viideltä aamulla siihen että esikoinen oli napannut ilmeisesti synttäreiltä jonkun oksennustaudin, rajun sellaisen. Onneksi lapsilla nuo tuntuvat menevän nopeaa ohi, sillä nyt tätä kirjoittaessani hän jo mankuu ulos leikkimään, vaikka vielä pari tuntia sitten mikään ei pysynyt sisällä kymmentä minuuttia kauempaa. Nyt vaan jännätään sairastutaanko me muut ja ehditäänkö sairastaa kaikki ennen lomaa, onhan tässä vielä viikko aikaa että luulisi kyllä. Himosiivous ja käsienpesu ovat olleet tämän päivän sana.

Kuopuksella oli tänään neuvola, ja me käytiin kahdestaan siellää kun Otto piti etäpäivää ja hoivasi samalla kipeää esikoista. Neuvolassa oli kaikki juuri niinkuin pitääkin, ja oli ihanaa viettää Zeldankin kanssa kahdenkeskistä aikaa. Hänestäkin on tosiaan kasvanut jo niin iso tyttö, että rattaita ei enää tarvita ja me käveltiin puolentoista kilsan matkat suuntaansa ihan reipasta tahtia. Kävelymatkoilla me juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, ihmeteltiin miksi kukat kuihtuvat jos ne poimii, mietittiin minkä muotoisia pilvet olivat ja laskettiin ohi ajaneita autoja.

En voi sanoin kuvailla miten ihanaa on saada tutustua omiin lapsiin jokainen päivä vähän enemmän ja enemmän, ja tietää että (yhdessä Oton kanssa) tuntee heidät paremmin kuin kukaan muu tässä maailmassa. He ovat nimittäin aika mahtityyppejä, ja mä tunnen itseni valtavan onnekkaaksi ja etuoikeutetuksi kun saan olla juuri heidän äitinsä. Vaikka tavallaan on haikeaa että lapset kasvavat, ja esimerkiksi rattaista luopuminen on tietyn aikakauden loppu, on se kuitenkin ihan mielettömän ihanaa että oppii omasta lapsestaan taas vähän lisää ja voi tehdä hänen kanssaan taas vähän enemmän kaikkea jännää ja puhua  kaikesta mahdollisesta enemmän ja enemmän hänen kasvaessaan.

Menipä syvälliseksi yhtäkkiä! Nyt mä lähden takaisin ulkoilemaan kuopuksen kanssa, ja käyn samalla ostamassa kaupasta lisää mustikkakeittoa. Pidetään peukkuja että pysytään me muut terveenä.

IHanaa viikonloppua kaikille <3