Kahdeksan viikkoa on kulunut nopeammin kuin mä oon huomannutkaan! Kahdentoista viikon projekti siivittää kivasti kohti joulua, tai no tämä projektihan loppuu jo marraskuun toisella viikolla, mutta siitä ei ole enää pitkästi jouluun. Suunnitelmissa on 12:sta viikon jälkeen ostaa vielä Kaylan tänä syksynä sopivasti ilmestynyt seuraava kirja, viikot 13-24, eli projekti ei suinkaan jää tähän. Uskoisin, että kunhan säännöllistä liikuntaa on takana 24 viikkoa, eli melkein puoli vuotta, liikunnasta on tullut niin säännöllinen osa elämää, että kirjattomuus ei enää haittaa, vaan ne rutiinit tulevat ihan luonnostaan.

No entäs ne tulokset sitten? Mä en edelleenkään ole käynyt vaa’alla, tai mitannut senttiäkään, vaan tulokset tulevat omasta fiiliksestä, ja siitä mitä peilissä näkyy. Koen olon huomattavasti energisemmäksi kuin alkusyksystä, ja olo on rento ja mukava. Vaatteet eivät kiristä, ja monet pienet ärsyttävät ongelmat kuten turvotus ovat lähteneet pois. Liikunta on auttanut myös hormonaalisiin ongelmiin, ja mä pystyn helposti liikkumaan kuukauden jokaisena päivänä, siinä missä aiemmin teki parina päivänä kuusta mieli vain huutaa kivusta ja maata kauratyynyn kanssa peiton alla syömässä suklaata ja särkylääkettä.

Lihaksia ei ehkä vielä ole esillä, mutta eivätköhän ne sieltä jostain sitten ilmesty kun syö tismalleen oikein ja lisää painoja treeniin enemmän. Kahden raskauden jälkeen venynyt mahanahka on kuitenkin alkanut siirtyä takaisin sinne missä se oli joskus kolme vuotta sitten. Istuessa syliin ei kerry mahaa, vaan se on kiinteä, tämä on jotain sellaista mitä en edes ollut ajatellut tapahtuvan! Kyllä se iho edelleen venyy naurettavan pitkälle venytettäessä, onhan se kokenut kovia, mutta normaaliolosuhteissa mun maha näyttää hyvältä ainakin mun silmään, ja olen tyytyväinen. Muutos ei viikkojen 4 ja 8 välillä ole yhtä suuri kuin viikkojen 1 ja 4 välillä, mutta ehkä jotain pientä on tapahtunut?

Nyt pyörähtivät käyntiin viimeiset neljä viikkoa tätä ohjelmaa, ja nyt mä pääsen taas haastamaan itseäni rankemmilla treeneillä, ja lisäämällä HIITin mun viikko-ohjelmaan. HIIT tulee sanoista High Intensity Interval Training, ja mä uskon että se tekee tosi hyvää. Kiva saada täysin uusi treenimuoto vielä tässä vaiheessa ohjelmaa mukaan!

Itsevarmuus on noussut oman kropan suhteen ihan uusiin sfääreihin. Vaikka ihon huononeminen söi fiiliksiä aika reippaasti, alkaa itsevarmuus tulla pikkuhiljaa takaisin. Vielä iho ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin kesällä, mutta riittävä vedenjuonti, meikkien pesu aina ennen treenejä ja naaman pesu heti treenien jälkeen, sekä säännölliset kuorinnat ovat auttaneet siihenkin. Ehkä mun iho vaan järkyttyi yhtäkkisestä säännöllisestä hikoilusta, niinkuin silloin moni teistä veikkasikin!

Naurattaa, koska näistä kuvistakin näkee selkeästi kuinka meikin määrä on vähentynyt ihan roimasti samaan tahtiin kun ohjelma on mennyt eteenpäin. Tänäänkin mä olin pihalla lasten kanssa ilman meikkiä pitkän tovin, ja joo on mulla pari näppyä, mutta mitä sitten, en usko että ne ketään muuta häiritsee kuin mua itseäni, ja vaikka häiritsisikin, niin sille mä en voi mitään! Niin kerta.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille!

Toivotuimpia postausaiheita viimeaikoina ovat yllättäen olleet treenijutut! Mä oon tosi innoissani, miten moni teistä on näistä kiinnostunut, sillä se tsemppaa muakin jaksamaan ja yrittämään! Mä haluan onnistua tässä! Treenejä on nyt takana melkein seitsemän viikkoa. Treenit eivät maistu edelleenkään puulta, jokapäiväisestä liikunnasta on tullut ihan normaali osa arkea. Nautin siitä että ohjelmat muuttuvat rankemmaksi viikko viikolta. Alussa ohjelman osana tehdyt 40 Mountain Climberia x 2 ovat vaihtuneet 80 toistoon, joista joka kymmenennen välissä vielä kaksi punnerrusta. Tuntuu joo, mutta ei samalla tavalla enää kuin ne 40 silloin alussa. Mun kunto on kasvanut ja kehittynyt.

Mä oon lisännyt huomattavasti vielä entisestään kasvisten ja hedelmien osuutta ruokavaliossa, ja kiinnittänyt huomiota säännöllisiin ruoka-aikoihin. Olen nauttinut joka aamu aamupalan, päivällä lounaan, iltapäivällä välipalan, illalla illallisen, ja vielä iltapalan ennen nukkumaanmenoa. Silti iltapäivisin ja iltaisin mulle iskee nykyään J Ä R J E T Ö N herkkuhimo. Siis ihan hirveä. En tiedä johtuuko se siitä, että tarvitsisin vielä enemmän ruokaa, vai siitä että multa puuttuu itsekuria.

Tämä alkoi Tiaran synttäreillä, niihin asti nimittäin vastustin systemaattisesti kaikkia herkkuja suklaasta sipseihin ja kekseihin. Synttäreillä annoin itselleni luvan herkutella. Huomasin etten turvonnutkaan, eivät ne vaikuttaneet mitenkään. Jotenkin siitä sitten jäi se sellainen ”No jos nyt pari palaa. Eihän ne tunnu missään. Juoksen kilsan enemmän ja lankutan vähän pidempään”. Fakta on että ei, ne eivät ole vaikuttaneet mitenkään ulkonäköön, treenien laatuun tai mihinkään muuhunkaan. En vetele levyllistä suklaata päivässä, vaan palan tai kaksi, tai yhden leivoksen jossain pressitilaisuudessa. Mutta silti, ei se ole kenellekään hyväksi herkutella joka päivä, eihän?

Mulla ei tunnu olevan sellaista kultaista keskitietä (meinasin kirjoittaa keksitie, niinpä) tässä herkuttelussa, vaan se on joko kaikki tai ei mitään. Mä en osaa syödä vain yhtenä päivänä viikossa suklaata, jos ostan sitä kerran, haluan sitä jokapäivä. Nyt mun pitäisi ilmeisesti taas vain katkaista tämä kierre, olla ne kriittiset kolme päivää ilman, ja sen jälkeen jatkaa samalla linjalla jouluun asti. Jouluna on lupa herkutella vaikka kaksi laatikollista konvehteja päivässä, koska joulu on joulu.

Mä tunnen morkkista jokaisesta suklaapalasta, ja se on tosi typerää. Siinä, että herkuttelisi kerran viikossa, ei olisi mitään pahaa. Ei ole mitään järkeä kieltää itseltään herkuttelua kokonaan, on vain inhimillistä että joskus tekee mieli jotain hyvää. Mutta miten pääsisi sitten eroon siitä jatkuvasta herkkuhimosta, joka iskee kun sen kerran herkuttelee? Onko teillä muilla tälläistä vai olenko ainoa kuriton?

Tärkeintä on kuitenkin se että treenit tuntuvat hyvältä, ja mulla on tosi hyvä olo kokoajan. Niskajumien helpotus on auttanut ihan valtavasti, ja energiaa riittää paljon enemmän kuin ennen. Uni tulee myös iltaisin helpommin, kun on rasittanut itseään muutenkin kuin istumalla tietokoneen edessä tai tekemällä hiekkakakkuja tai ruokaa. Mulla on hyvä fiilis, en ole varmaan ikinä voinut fyysisesti näin hyvin, pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta. Ranteessa on vanha rasitusvamma, joka on alkanut kiusaamaan, ja mun varpaassa on tulehdus johon sain nyt antibiootit. Mutta ne eivät mua lannista, pitää vaan ottaa rauhassa jos tuntuu ikävältä!

Yksi haaste treeneissä on myös aikatauluttaminen, josta moni teistä kyselikin viimeksi! Toistaiseksi mä olen saanut mahdutettua puolen tunnin circuitit ja puolen tunnin lenkit helposti päiviin. Jos juoksen lenkin vasta illalla, niinkuin joudun taas tekemään kun meidän äiti lähtee takaisin Ouluun, se vie multa työaikaa illalta. 30min ei ole vielä niin paha, mutta mä haluaisin kovasti juosta tunnin lenkkejä. Luultavasti teen niin, että jätän ne tunnin lenkit suosiolla viikonlopulle, ja juoksen arkena edelleen niitä lyhyempiä 30min lenkkejä.

Juoksutakki Topsport / Treenihousut Gina Tricot (saatu) / Kengät Nike / Sukat lainattu Otolta<3

Ohjelmasta on jäljellä vielä reilut viisi viikkoa, ja mä aion kiristää tahtia sen mukaisesti. Seuraavat ennen-jälkeen -kuvat laitan viikon 8 (ensi viikko) jälkeen, niinkuin lupasinkin silloin että laitan aina neljän viikon välein. Moni halusi kuulla ohjelmasta lisää, mutta mä en valitettavasti uskalla paljastaa liikaa, kun en halua rikkoa tekijänoikeuksia millään muotoa. Kayla Itsinesin ilmaisen viikon kokeiluohjelman saa ladattua hänen sivuiltaan, ja siitä varmasti saisi parempaa käsitystä siitä, mitä mä olen tekemässä!

Kuvat on räpsitty iltahämärässä viimeisten luonnonvalon säteiden turvin, ja eivät siksi ole kovin tarkkoja. Sen siitä taas saa kun tulee talvi ja kuvausaikaa on vähemmän ja vähemmän päivä päivältä! Alan taas kerran kallistua sen lisäsalaman hankkimiseen, kun valovoimainen objektikaan ei enää pian auta mitään, jos kuvia ei saa otettua keskellä päivää.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää teitä siitä, että olette ehdottaneet mua ehdokkaaksi Indiedays Blog Awardsien Inspiroivin perheblogi-kategoriaan! Mä en edes tiennyt että tälläinen ehdokkaiden haku oli käynnissä, ennenkuin sain viestin että mut on laitettu ehdolle. Joten kiitos ihan hurjasti, tämä merkitsee mulle todella paljon! Mä olen ensimmäistä kertaa ehdolla perheblogi-kategoriassa, jollaista en ennen muista olleen missään blogigaaloissa(?). Jännittävää ja hauskaa olla ehdolla, vaikka kyllä täytyy sanoa että ollaan jälleen kerran niin kovatasoisessa seurassa, että tuntuu niin pieneltä tuolla isojen kalojen rinnalla! Jos haluatte mua äänestää, niin pääsette äänestykseen klikkaamalla allaolevaa kuvaa:

Äänestäjien kesken arvotaan viisi kahden hengen lippupakettia Indiedays Blog Awards -gaalaan Tivoliin 25.10.2014! Kiitos <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Löysin aamulla kadoksissa olleen juoksuintoni lähtemällä juoksulenkille metsään vietyäni esikoisen kerhoon.

Eksyin metsään, kahdesti, metsään jossa olen käynyt ainakin kymmenen kertaa, ja jouduin pysähtymään molemmilla kerroilla tarkistaakseni reittiä. Eksyin siis google maps apunani, bimboblondi täällä hei. Kuva reitistä kertonee kaiken, luulin juoksevani metsää ympäri mutta juoksinkin samoja polkuja edestakaisin.

Luin Oton seksipostauksen ja meinasin vetää kahvit väärään kurkkuun, onneksi naurusta enkä järkytyksestä.

Vietin kahdenkeskistä aikaa molempien tyttöjen kanssa. Zeldan kanssa lenkin jälkeen Tiaran ollessa kerhossa. Tiaran kanssa iltapäivällä Pampersin & Unicefin jäykkäkouristusrokotekampanjavideon lanseerauksessa.

Leikin Zeldan kanssa körökörökirkkoon ainakin kymmenen kertaa, luultavasti enemmän. Kun vaativa ”KIKKOOO!” kuuluu, ei voi muuta kuin körötellä. Se lapsen ilo vain on niin ihana, että ei voi tuottaa pettymystä ja sanoa ei vaikka pitäisi imuroida köröttelyn sijaan.

Söin elämäni parasta brownieta Scandic hotel Parkissa, jossa tilaisuus pidettiin. Brownie maistui myös Tiaralle, näytti kuulemma ihan kakulta.

Nautin harvinaisen sujuvasta ja ihanasta reissusta, oli hauskaa olla pitkästä aikaa Tiaran kanssa kahdestaan. Käytiin kaikki metroasemat läpi, laskettiin sataan ja höpöteltiin.

Sain odottamattoman hetken omaa aikaa, kun Tiara nukahti rattaisiin puoleksi tunniksi. Neiti ei ole nukkunut päiväunia yli puoleen vuoteen.

Itkin, kun katsoin Pampersin ja Unicefin jäykkäkouristusrokotekampanjan videota. Kambodzassa vieraillut Sanna Kiiski osasi välittää tunteita videolla, ja pienet lapset viidakon keskellä saivat mun sydämen särkymään, vaikka näyttivätkin onnellisilta siitä mitä heillä oli. Vielä 100 miljoonaa naista ja lasta tarvitsevat jäykkäkouristusrokotteen, ja jokaisesta ostetusta Pampers-pakkauksesta yksi rokotetta tarvitseva saa sellaisen. Tähän mennessä Pampers ja Unicef ovat onnistuneet yhteistyöllä hävittämään jäykkäkouristuksen kymmenestä maasta, joten jokaisella vaippapaketilla todellakin on merkitystä.

Juttelin ystäväni Min kanssa pitkät pätkät kun mentiin yhtä matkaa tapahtumaan. Kyllä juttutuokio ystävien kesken vaan tekee aina välillä niin hyvää.

Kokkasin kotona ihan törkeän hyvää lehtikaali-vuohenjuustopiirakkaa. Voisin syödä sitä esim. joka päivä. Piirakan ohje tulossa blogiin tällä viikolla kunhan saan kirjoitettua!

Nyt, aion katsoa Oton kanssa Suits eli Pukumiehet-sarjaa muutaman jakson. Sarja on alkanut pyörimään jo vuonna 2011, mutta me löydettiin se vasta nyt. Ihan loistava, niin meidän sarja! Suosittelen, jos ette ole vielä törmänneet. Vähän niinkuin Housen ja Breaking Badin sekoitus, kisälli-oppipoika-asetelmineen, ja joka jaksossa vaihtuvine ongelmineen, joita sitten ratkaistaan. Ihan mielettömän hyvää dialogia ja hauskoja läppiä.

Mitä te olette tehneet tänään? Metsään eksyneitä, anyone?

Mun 12:sta viikon ohjelmasta on nyt takana neljä täyttä viikkoa, ja tämä viidennen viikon maanantai. Lupasin päivitellä ennen-jälkeen-kuvia neljän viikon välein, joten tänään on ensimmäisen välietapin aika. Takana on niin monta lenkkiä, että olen seonnut laskuissa, ja liikesarjojen toistoja jo varmaan satoja, ellei tuhansia. Mulle on kertynyt omat suosikkireitit, ihan paras juoksusoittolista täynnä kunnon mättömusiikkia, ja rutiinit siihen, milloin ja missä treenaan.

Viime viikon flunssa vähän verotti voimia, ja olinkin kokonaan liikkumatta pisimmän aikani sitten ohjelman aloituksen, viisi päivää. Kolmannen päivän kohdalla jo tuntui että olisi niiiiiin kiva päästä vaan lenkille eikä lahnata sohvalla, mutta onneksi lepäsin kunnolla. Kun sitten vihdoin aloitin treenaamisen kevyellä lenkillä, se ei tuntunut yhtään sen pahemmalta kuin normaalistikaan. Pelkäsin että olisi vaikea päästä takaisin kiinni rytmiin, mutta hyvin tämä on sujunut, ja circuit-treenitkin tuntuneet samalta kuin ennen taukoa, hirveältä mutta ihanalta siis.

Mä en ottanut mitään mittoja itsestäni aloittaessani treenauksen, enkä aio ottaa jatkossakaan. Mulle merkkaa eniten oma hyvä fiilis ja se että peilikuvassa huomaa kehityksen. Mä oon lisännyt huomattavasti päivittäisen syömäni ruoan määrää, ja juon nykyään paljon enemmän vettä. Olen myös huomannut että mulla on paljon vähemmän niskajumitusta ja päänsärkyjä, koska mun ryhti on parantunut huomattavasti! Olen kiinnittänyt erityishuomiota siihen että pidän selän suorana tehdessäni liikkeitä, ja juostessa tietenkin myös. En edes tajunnut ennen tätä, miten surkea ryhti mulla ennen oli!

Ohjelma muuttuu nyt astetta rankemmaksi, kun viides viikko on alkanut. Toistoja on tullut lisää, liikkeet ovat haastavampia, ja lenkit pidempiä. Ihanaa päästä taas testaamaan itseään, sillä edellisten ohjelmien toistot menivät jo suhteellisen helposti, ilman että piti purra hammasta. Lihaksia ei todella ole näkyvissä vielä, mutta kiinteytystä ehkä jo jonkin verran. Vaatteissa on mukavampi olla kun farkkujen tai juoksuhousujen vyötärönauha ei purista, ja iltaisin ei ole turvonnut ja ällöttävä olo. Seuraavaksi pitää lisätä painoja harjoituksiin, joissa painoja käytetään, ja jatkaa vain ahkeraa treenaamista.

Oikeesti, miettikää, noissa ennen-kuvissa mä oikeasti seisoin mun parhaassa ryhdissä jonka sain aikaan. Järkkyä! Mua hävettää miten kumarassa oon kulkenut jo varmaan vuosia. Ihmekään että on ”vähän” särkenyt päätä kun niska ja selkä ovat olleet niin huonossa asennossa. Ehkä treenaaminen tuo helpotuksen mua raskauksien jälkeen sitkeästi aina ajoittain piinanneisiin migreeneihinkin, who knows?

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Tämä viikko on kahdentoista viikon treeniohjelmani kolmas viikko. Tähän mennessä olen käynyt ohjelman mukaisesti 7 kertaa lenkillä (lenkkeilyn aloitin tosin jo viikkoa aiemmin eli yhteensä 10 kertaa säännöllisesti), tehnyt 8 circuit-treeniä ja venyttely- eli palautumistreenit kahdesti. En ole luistanut yhdestäkään treenistä kertaakaan, eikä oikeastaan ole tehnyt edes mieli. Herkkulakko koki viikonloppuna kolauksen, sunnuntai-iltana mä ratkesin lohtusuklaaseen, mutta sen kyllä suon itselleni. Mulla oli hyvä syy.

Muuten olen pysytellyt herkuista erossa, ja yrittänyt käyttää mielikuvitusta ja keksiä kaikkea terveellistä, vaihtelevaa ja monipuolista syötävää herkkujen tilalle. Vieraita varten olen leiponut kyllä mustikka- ja omenapiirakkaa, mutta molemmista olen jättänyt sokerin pois ja molempia syönyt vain yhden palan. Mun ohjelmassa cheat-mealsit ovat sallittuja, mutta varsinaisia herkkupäiviä ei ole. Eli joskus saa syödä yhdellä aterialla mitä mieli tekee mäkkiateriasta roiskeläppäpizzaan tai suklaakakkuun, kunhan ei tee niin koko päivää. Mielestäni se kuulostaa fiksulta, ja mahdollistaa käynnit ravintolassa tai kahvilla, tai juurikin satunnaiset lohtusuklaat.

Ohjelma jota noudatan, on Kayla Itsines Bikini Body Guide, joka on siis hänen kotisivuiltaan ostettava e-book. Eli kirja ostetaan netistä, minkä jälkeen saa latauslinkin sähköpostiin. Sen jälkeen BBG:tä voi lukea koneella, tabletilla tai puhelimella. Kayla Itsines on australialainen personal trainer, joka on kehittänyt ohjelman naisille, jotka haaveilevat juuri sellaisesta kropasta kuin minäkin. Ohjelmaa voi toteuttaa salilla tai kotona, juuri silloin kun itselle sopii. Ohjeet ovat tarkkoja, mikä sopii mulle, koska jos mulle jää yhtään arpomisen varaa, mä luistan. Tarkalla viikko-ohjelmalla syntyy myös tuloksia.

Ohjelmaa toteuttaakseen tarvitsee jonkinverran apuvälineitä, mutta ei mitään sellaista mitä ei löytyisi lähiostarilta. Multa löytyi jo aiemmin kahvakuula, ja lisäksi olen ostanut hyppynarun ja 1,5kg käsipainot. Voin muuten kertoa että ei ole hyppynarulla hyppiminen enää yhtään niin kivaa kuin ala-asteikäisenä. Silloin sitä jaksoi hyppiä kaikenmaailman leikkejä tuntikaupalla kavereiden kanssa. Nyt vaaditut kaksi minuuttia ovat enemmän kuin tarpeeksi, hah.

Tykkään siitä, että ohjelmat vaihtuvat kokoajan, ja 12 viikon aikana yksi tietty circuit-treeni tehdään vain kaksi kertaa, eli esimerkiksi 1 & 3 -viikkojen ma-, ke- ja pe-treenit ovat samat, kuten myös ja 2&4-viikkojen, etc. Maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina on myös aina eri treenit siis.  Mä kyllästyn nopeasti, ja ajatus saman treenin puurtamisesta viikosta toiseen olisi tosi puuduttava, tämä toimii mulle henkilökohtaisesti paljon paremmin.

Mua on etenkin hämmentänyt se, miten nopeasti kunto kohoaa. Ensimmäisellä viikolla lihakset olivat jumissa koko viikon, mutta sen jälkeen ei ole ollut vaikeuksia kyykistyä tai nauraa kertaakaan lihaskipujen takia. Juoksulenkit ovat pidentyneet kerta kerralta kuin huomaamatta, ja siinä missä ekoilla kerroilla tuntui että kuolee siinä vaiheessa kun oli menossa viimeiset sata metriä, nyt pystyn vaikka kiristämään tahtia puolivälissä matkaa ja juoksemaan kovempaa vauhtia kohti kotia. Juoksu tuntuu hyvältä, ihan mahtavalta.

Ensimmäistä kertaa tanssiharrastuksen lopetuksen jälkeen musta tuntuu siltä, että mä oon löytänyt liikunnan ilon. Mä en nauti ehkä circuit-treeneistä, sellaista hampaat irvessä hikikarpalot valuen vääntämistähän ne ovat, mutta se fiilis niiden jälkeen, muy bien! Juoksulenkeistä nautin ihan hurjasti, ja oikeastaan ilta tuntuu tyhjältä niinä päivinä, kun ohjelmassa ei ole lenkkiä. Ei sillä että tekeminen loppuisi kesken, sitä lenkin hyvää fiilistä ja rauhaa jää vaan kaipaamaan. Kaksi ja puoli viikkoa, ja näin suuri henkinen muutos on jo tapahtunut. Fyysinen muutos on havaittavissa ennenkaikkea kunnossa, ja toki myös siinä, että olo ei ole niin turvonnut, hankala ja huonokuntoinen kokoajan.

Lenkkeilyä piristivät Casallin arvonnasta pari viikkoa sitten voitetut Sculpture-leggingssit, ja nyt olenkin enää juoksutakkia vailla. Kylmempinä päivinä huppari tai college ei enää riitä, vaan lenkkiä aloittaessa on kylmä. Mä en tiedä juoksutakeista mitään, eli saa suositella jotain joka olisi mahdollisimman pitkään käytettävissä syksyllä. Mulle on ihan sama onko se H&M:ltä vai Nikelta, mutta sen pitäisi olla hengittävä ja tosiaan monipuolinen, sellainen ettei tarvitsisi välttämättä ostaa talveksi uutta. Juoksuvaatteissa saa muutenkin neuvoa, välillä tuntuu että on vaikea arvioida mitä kannattaisi pukea lenkille päälle, etenkin niinä kylmempinä päivinä. Lenkin alkaessa tosiaan on kylmä, ja loppumatkasta tuntuu että collegeen tukehtuu.

Kuten sanoinkin silloin ekaa kertaa muutoksesta kirjoittaessani, että treeneistä on vaikeampi luistaa jos lupaa jakaa lenkkikuvia tunnollisesti kaikille teille, se todella on ollut niin. Lisäksi olen lähettänyt Otolle jokaisen circuitin jälkeen Whatsappissa kuvan mun punaisesta ja hikisestä ällönaamasta, haha. Otto varmaan tykkää. Se kyllä uskoo että mä treenaan, mutta mä keräänkin todisteita itselleni. Tuntuu hyvältä katsoa jälkeenpäin niitä kaikkia kuvia, ja tietää tehneensä kovan työn.

Mä tulen kirjoittamaan treenaamisen edistyksestä jatkossakin, mutta ennen-jälkeen-kuvia en viitsi jakaa liian usein. Ajattelin laittaa kuvat 4, 8 ja 12 viikon kohdalla, koska neljän viikon välein ohjelmat muuttuvat rankemmiksi. Mulla on tästä niin hyvä fiilis, edelleen! Kiitos tsempistä teille kaikille myös <3

Palailen huomenna! Hyvää yötä kaikille<3