Tehokas apu kuiville huulille

31.01.2016

Olen mukana Indiedaysin ja Ceridalin yhteistyökampanjassa.

Olipa kerran rutikuivat huulet jotka halkeilivat, kuoriutuivat ja vuosivat jopa verta päivittäin. Huulet joita on kommentoitu usein täällä blogissakin, ja jotka ovat aiheuttaneet mulle harmia ja ärsytystä vuosikaudet, erityisesti talvipakkasilla. Takana on kolmen viikon testijakso, jonka aikana pakkaslukemat kohosivat jopa -30 asteeseen, mutta jonka aikana mun huulet ovat voineet parhaimmillaan yhtä hyvin kuin lämpimimpinä kesäpäivinä. Pääsin kampanjan aikana testaamaan ainoastaan apteekeista saatavilla olevia Ceridal-tuotteita, joista erityisesti yksi osoittautui hyödylliseksi huulten hoidossa.

Mä otin kolmen viikon testijaksolla tehokokeiluun Ceridal Lipogeelin, 100% vedettömän voiteen joka ylläpitää ihon luonnollista kosteustasapainoa vahvistamalla ihon omaa suojaa ja ehkäisemällä kosteuden liiallista haihtumista.  Lipogeelin avulla mun rohtuneet ja halkeilevat huulet muuttuivat nopeasti terveiksi ja pehmeiksi, sellaisiksi huuliksi joista olen aiemmin talvella voinut vain haaveilla, vaikka useita muita tuotteita olenkin kokeillut. Lipogeeli antaa pitkäkestoista kosteutusta ja suojaa, ja se sopii hyvin suojavoiteeksi esimerkiksi pakkasella. Voide levitetään 20 minuuttia ennen ulkoilua kasvoille, ja se ehkäisee paleltumia joita voi helposti tulla kun pakkasmittari näyttää tarpeeksi kovia lukemia.

Levitin Lipogeeliä huulille joka aamu ja ilta, ja jo parissa päivässä ne lakkasivat halkeilemasta. Tykkään kovasti voiteen koostumuksesta, joka kosteutuksesta huolimatta ei ole yhtään ällöttävän tahmainen, ja sopii hyvin pienille ihoalueille täsmähoidoksi. Kuivat kynsinauhat, kantapäät ja suojaaminen hiertymiltä hoituvat kaikki Lipogeelillä. Parasta on se että Lipogeeli on tosi riittoisaa, esimerkiksi käsille riittää ihan pieni herneen kokoinen määrä ja huulille vielä pienempi määrä.

Ceridalin kampanjan myötä pääsin tutustumaan myös muihin sarjan tuotteisiin eli Lipolotioniin ja Ceridal voiteeseen.

Jojobaöljyä sisältävä Ceridal Lipolotion on 100% vedetön öljy, jota voi käyttää niin kylpyöljynä kuin tehohoitona kuivalle päänahalle tai vaikka parranajon jälkeisenä after shavena. Ceridal-tuotteista nimenomaan Lipolotion oli mulle jo entuudestaan tuttu, se kun tuntuu olevan äitien keskuudessa kulttimaineessa, ja sitä käytetään hoitamaan ja rauhoittamaan ärtynyttä ja kuivaa ihoa. Meiltäkin sitä löytyi pullo jonka olin saanut äidiltäni. Lipolotion ei jätä rasvaista pintaa 100% rasvakoostumuksestaan huolimatta, mikä on tosi kiva. Meidän perheen mies inhoaa rasvaista tunnetta iholla, mutta näin talvella hänenkin ihonsa kaipaa välillä kosteutusta.

Ceridal voide on uusi koko perheen vartalovoide, joka sopii päivittäiseen käyttöön päästä varpaisiin, eli jopa kasvoille. Rasvakoostumus on tuoteperheen kevyin, 28%, eli sopii hyvin käytettäväksi silloin kun iholle riittää ihan tavallinen kosteutus. Ceridal voidetta voi kokeilla vaikkapa meikin puhdistukseen, pakkaskuiville kasvoille ja ihan perusvoiteeksi. Mä lainasin Ceridal Voidetta serkun atooppiselle iholle, ja se tuntui kuulemma oikein hyvältä. Itse olen käyttänyt sitä meidän muksuilla tammikuun superpakkasilla ulkoilun jälkeen poskille.

Mun kokeilun  perusteella uskallan sanoa että Ceridal -tuotteet sopivat hyvin lapsiperheen arkikäyttöön, ja varsinkin talven pakkasilla niille on paljon käyttöä. Käykää ihmeessä lukemassa TÄÄLTÄ lisää näistä tuotteista jos ongelmat kuulostavat tutuilta tai teitä kiinnostaa tietää enemmän! Itse olin tosi positiivisesti yllättynyt Ceridal-tuotteidem ominaisuuksista ja tehosta.

Oletteko te kokeilleet Ceridal-tuotteita?


Vuoden viimeinen asu

29.12.2015

Ostin tuossa vähän ennen joulua itselleni Over The Knee -bootsit, eli tuttavallisemmin OTK-bootsit.  Olen harkinnut niitä jo monta vuotta, mutta olen jotenkin aiemmin kokenut ne liian övereinä, ehkä siksi että olen ollut niin paljon epävarmempi pukeutujana. Kyllähän ne voivat olla tosi överit, laitapa saappaisiin platform-korot, nyöritettävä varsi ja kantajalle päälle napaan asti avonainen yläosa ja olematon alaosa.  Silloin ne ovat varmaan överit. Mutta saappaitakin on erilaisia, nämä jotka nyt ostin ovat hillittyä mustaa tekomokkaa, maltillisella korolla ja terävähköllä kärjellä.

Mä olen yhdistänyt niitä sekä hameiden että housujen tai legginssien kanssa. Kaikkein eniten tarkka olen ollut siitä, että pidän yläosan yksinkertaisena, kun jaloissa on kuitenkin aika huomiotaherättävät kengät. Mä tykkään näistä saappaista tosi paljon, sillä niillä on hyvä kävellä ja olen ne jalassa ollut töissäkin (farkuissa ja neuleessa).

Ainoa miinus kenkiin tulee siitä että mun kilometrikoiville ne ovat hädintuskin ylipolven saappaat. Polven yläreuna jää näkyviin, ja mun mielestä pituus ei ole ehkä se kaikkein imartelevin. Siksi usein yhdistän saappaat vielä ylipolven sukkiin, jos olen liikkeellä hameessa, sillä muuten varsi näyttää jotenkin vaan liian lyhyeltä mun silmään. Haaveilin juuri siitä että saappaan varsi nousisi edes 1/3 reiteen asti mutta nämä(kin) useiden muiden kokelemieni lisäksi jäivät himppusen liian lyhyiksi.

Yhdistin saappaat mun lempparimekkoon joka bannerissakin vilkkuu, sekä vyöhön jonka olen ostanut jo joskus lukioaikoina. Jotenkin tuo mekko kaipasi vähän ryhdistystä näin talvella. Mun mielestä asu oli kivan boheemi, vähän erilainen kuin mitä yleensä pidän. Meikin ja hiukset yritin pitää mahdollisimman raikkaana, ja luotin punaiseen huulipunaan. Näin jälkeenpäin vaan harmittaa että ei ollut joululahjaksi saamaani laukkua vielä näiden kuvien aikaan, se olisi nimittäin sopinut tähän asuun täydellisesti!

Takki Sheinside* / Mekko BIKBOK / Vyö H&M / Saappaat Nelly.com / Kello Marc by Marc Jacobs* / Koru Marc by Marc Jacobs / Sukat H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Mitä mieltä OTK-bootseista? Hot or not? Löytyykö teidän kaapeista?

EDIT: Tajusin tuossa juuri että Vuoden viimeinen asu kuulostaa aika dramaattiselta, haha! En aio siis kulkea tässä asussa vuoden viimeisiä kolmea päivää, mutta tämä jäänee viimeiseksi asupostaukseksi blogissa vuoden 2015 puolella.


Lontoon ostoksia

07.11.2015

Hello! Mun on pitänyt jo vaikka kuinka pitkään kirjoittaa teille uudesta meikkivoiteesta, jonka ostin Lontoosta: Baremineralsin Blemish Remedystä! Se on nimittäin ihan huippua. Tykästyin Bare  Mineralsiin jo ostettuani sen Starter Kitin, mutta tämä on jotain ihan uutta. Siinä missä original-BM ei tuki ihohuokosia ja peittää kevyesti, tämä meikkipuuteri hoitaa ihon epäpuhtauksia ja peittää todella hyvin. Mä en tiedä saako Blemish Remedyä Suomesta, varmaan tänne saa ainakin tilattua. Kysyin Kicksi’istä silloin heti sen Lontoosta ostettuani, ja silloin heillä ei ainakaan sitä vielä ollut. Purkki on onneksi tosi riittoisan oloinen eikä ole kulunut tässä vajaan kuukauden aikana vielä juuri ollenkaan.

Blemish Remedy piilottaa ihohuokoset ja näppylät, sekä vähentää selkeästi punaisuutta. Se sisältää mm teepuuöljyä ja Aspen Bark – uutetta (suomentakaa joku) sekä aloe vera -uutetta. Mulla se ei ole kuivattanut ihoa liikaa, mutta rasvaisuus on vähentynyt huomattavasti ja mä aion käyttää tätä jatkossakin jos vaan sitä saan tänne Suomeen jostain. Varmaan ainakin länsinaapurin Sephorasta tätä löytyy jos ei muuten.

Mä olen niin iloinen että olen löytänyt tuotteen joka sekä peittää että hoitaa, koska mä tarvitsen molempia. Peittäminen on mulle tärkeämpää, mutta en halua tehdä sitä sillä kustannuksella että sitten ihohuokoset tukkiutuvat ja näppyjä tulee vaan enemmän ja enemmän. Siinä kierteessä olen ollut jo monta kertaa ja nyt se tuntuu katkenneen. Ihokin on pysynyt parempana, ajoittaisia hormoninäppyjä lukuunottamatta. Eli jos satutte törmäämään tähän tuotteeseen jossain Suomessa, niin hihkaistaa mulle, en suostu käyttämään enää muita meikkipohjia!

Blemish Remedyssä on myös tuollainen antibakteerinen ”tyyny” eli kun siitä sudilla ottaa sitä puuteria, niin sinne ei pääse bakteereja missä se loppu meikkivoide on, vaan suti koskee ainoastaan siihen osaan puuterista jonka on juuri levittämässä kasvoilleen. Kun sutia pari kertaa töpöttelee tyynyllä niin saa sopivan määrän ulos ja sitten vaan buffaa sen kasvoille ihan normaalisti.

Lisäksi ostin Lontoosta muitakin meikkejä. Peitevoidepuikon, kynsilakkaa, luomiväriä ja aurinkopuuteria. Nuo tosin ihan näitä halvempia Primark-tason meikkejä. Ihan hyvin ovat toimineet, mutta eivät ole mitenkään niin mullistavia että kannattaisi erikseen mainita. Tuota peitevoidetta käytän siis silmänalusiin, kun ne on niin tummat että ei mikään meikkipuuteri tai voide niitä peitä. Se on tosi paksua ja varmaan siis tukkii kaikki ihohuokoset, siksi vältän käyttämästä sitä mihinkään mihin niitä näppyjä voisi tulla.

Kuvissa näkyvä paita on myös Lontoon ostoksia, se löytyi Bershkasta. Mä olen ihan hulluna näihin harmaisiin ribattuihin paitoihin ja mekkoihin, multa löytyy jo kolme erilaista paitaa ja yksi poolomekko. Nämä on jotenkin tosi ihanan rentoja ja huolettomia, mutta silti siistejä. Vähän tulee ehkä ysärivibaa mutta sehän ei haittaa mitään.

Me aletaan nyt lasten kanssa leipomaan ja lähdetään sitten vielä tekemään pieniä isänpäivähankintoja, aivan ihanaa lauantaita kaikille! <3


Kissa, leopardi ja peura

24.10.2015

Selailin tänään aamulla tyttöjen kanssa Pinterestiä, kun etsin ideoita omaa Halloween-meikkiäni varten. Siinä samalla vilahteli sitten eläinhahmomaskeerauksien kuvia, eikä aikaakaan kun huomasin kaivavani kasvomaaleja ja siveltimiä kaapista. Molemmat halusivat että teen heistä kissoja, ja mä ryhdyin tuumasta toimeen. Mun salainen intohimo on ehdottomasti maskeeraus, vaikka en sitä koskaan ole opiskellut yhtä kasiluokan teatteriproduktion opetuskertaa lukuunottamatta. En ole siinä mitenkään erityisen hyvä tai innovatiivinen, mutta yleensä pystyn mallista matkimaan ihan hyvin, varsinkin jonkun toisen naamaan.

Ensin oli vuorossa Tiara, joka halusi olla musta kissa. Löysin makean inspiraatiokuvan (cat makeup), jossa tosin oli vielä todella vahvat silmämeikit mukana, mutta onneksi Tiara ei sellaisia olettanutkaan saavansa vaan tyytyi viiksiin ja kissan nenuun oikein hyvin. Hänestä tuli maailman söpöin pieni musta kissa! Nuorempi sitten halusi olla leopardi, esikuvana isosiskonsa Isla-leopardipehmolelu. Löysin mahtavia leopardi-inspiskuvia myös, samoilla hakusanoilla, ja en vieläkään käsitä että 2,5-vuotiaamme istui niin kauan paikoillaan että sain oikein pilkutkin tehtyä.

Neidit halusivat että otetaan kuvia ja oikein eläytyivät karjuen ja maukuen rooleihinsa, ihan huippuhauskaa! Muistan kun ekan kerran tein Tiaralle kissakasvomaalauksen, kun oltiin matkalla Halloween-juhliin hänen ollessa kaksivuotias. Tein vain ihan pienesti mustaa nenänpäähän ja sitten viikset, ja hän meni katsomaan peilistä ja säikähti omaa peilikuvaansa. Mentiin äkkiä pesulle ja tyydyttiin sitten pelkkiin korviin ja häntään. Nyt molemmat ovat jo niin isoja että jaksavat istua paikoillaan ja haluavat olla oikein kunnolla rooleissaan.

Kun Tiara oli nähnyt Zeldan monimutkaiset leopardiviritelmät, hän halusi kokeilla vielä itselleenkin jotain ”jännempää”. Löydettiin sitten peuramaskeeraus jota lähdettiin kokeilemaan. Myös siihen liittyi olennaisesti vahva silmämeikki, mutta kyllä me mun mielestä aika söpö pikku Bambi saatiin aikaiseksi vaikka jätettiinkin ne pois. Meillä ei vaan oikein ollut peuravaatteita, mutta Tiara löysi mun vanhat pinkit sarvet ja kiskaisi päälleen Lontoosta saamansa Primarkin neuleen ja oli kuulemma oikein hyvä peuran asu sitten.

Niin hassua katsoa näitä kuvia kun tietää että niissä on omat tytöt mutta näyttävät kuitenkin ihan eriltä. Meillä oli ihan törkeän hauskaa näitä tehdessä ja kuvia ottaessa, ja lopuksi tytöt saivat vielä maskeerata mutkin. Mun naamasta tuli vähintäänkin mielenkiintoinen, Snapchatissa on meidän maskeeraushetkistä videotakin (@iinalaura). Neidit saivat pitää maskejaan koko päivän ja puistossa aiheutettiin vähän hilpeyttä toisissa vanhemmissa, se oli hauskaa. Nyt illalla sitten lämmitettiin sauna niin saatiin hyvin putsattua kaikki pois, eikä aiheutunut pahaa mieltä vaikka pitikin luopua eläinkasvoista.

Tänä vuonna meillä ei taida ollakaan mitään lasten halloweenjuhlia, mikä on vähän harmi. Ehkä me pidetään jotkut omat etkot perjantaina, kun lauantai on varattu Indiedays Blog Awardseille, joiden äänestys päättyy huomenna. Blogibileiden teema on siis kauhusirkus ja mä voin kertoa etten ole varmaan ikinä odottanut mitään juhlia näin innolla, ihan huikeaa päästä ekaa kertaa elämässä ihan kunnon Halloween-juhliin joissa varmasti niin koristeisiin kuin asuihinkin on panostettu aivan täysillä. Jännitän vaan että ehtiikö mun asu saapua ajoissa perille!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! <3


Syyskuun kosmetiikkalempparit

25.09.2015

En ole pitkään aikaan kirjoittanut kosmetiikasta sen enempää, muiden kuin yksittäisten tuotteiden osalta. Nyt jaan teille muutaman suosikin joita olen viime aikoina käyttänyt säännöllisesti, ja joista tykkään kovasti.

Estelle & Thild Sweet Vanilla Blossom Body Butter*

Sain Estelle & Thildin ihania vartalotuotteita testiin muutama viikko sitten ja olen muistanut vihdoin kosteuttaa ihoa niin usein kuin oikeasti pitäisi. Olen aina tykännyt vaniljan tuoksusta, siis siitä miltä vaikka sellainen vaniljatanko (?) tuoksuu kun ottaa pussista esille, tai vaniljasokeri, mutta en siitä miltä kauppojen ”vaniljantuoksuiset” tuotteet tuoksuvat. Yleensä kun se ei ole lähelläkään sitä aitoa vaniljaa, vaan lopputuloksena on sellainen ällömakea ja keinotekoinen löyhkä. Tässä vartalovoissa on kuitenkin nopeasti kuivuvan ja ihanan kosteuttavan koostumuksen lisäksi myös ihan aidon vaniljankukan tuoksu, voisin melkein syödä tätä suoraan purkista.

Seppälä huulipunakynä

Käyn aina ostamassa mun irtoripsitupsut Seppälästä, ja viimeksi asioidessani bongasin myös nämä uudet huulipunakynät. Valitsin tuollaisen oranssinpunertavan sävyn, ja tämä on osoittautunut hintalaatusuhteeltaan tosi kivaksi tuotteeksi. Antaa kivasti sävyä ja väri pysyy huulilla. Hintaa tällä oli siis 5,95.

Idun minerals Top Coat kynsilakka

Olen aika laiska kynsien lakkaaja, joten kun vihdoin jaksan lakata kynnet – haluan että väri pysyy nättinä kynsillä mahdollisimman pitkään. Tässä auttaa hyvin Top Coat -lakka joka estää lohkeilua. Olen nyt muutaman kerran käyttänyt tätä Idun Mineralsin Top Coatia ja sen avulla lakka on pysynyt nättinä useamman päivän, kun normaalisti mulla lohkeilee jo ensimmäisten kahden päivän aikana.

Lumene vedenkestävä eyeliner*

Sain tämän Eyelinerin kokeiluun muutama viikko sitten, ja se on kyllä ollut väsyaamujen pelastus. Todella hyvä ja skarppi ohut sivellin, jolla ei tule sotkua. Väri pysyy hyvin, ja ei lähde vedellä mutta lähtee helposti mun perus naamaputsarilla joka ei ole siis vedenkestävän meikin puhdistukseen tarkoitettu. Eli juuri hyvä tuote mulle, en jaksa käyttää miljoonaa eri puhdistustuotetta, mutta en myöskään halua että vesisateessa (tai kovan tuulen saadessa mut kyynelehtimään) näytän pandakarhulta.

Allaolevassa kuvassa mulla on sekä huulipunakynää, että Lumenen rajausvärillä tehdyt rajaukset. Toimivat kivasti yhdessä synttärimeikissä!

Viimeisenä vielä kaveriltani Kaislalta synttärilahjan mukana saatu mustapäänpoistosetti, joka on ihan super hassun näköinen. Mä en ole vielä uskaltanut testata, mutta pakko kokeilla nyt viikonlopun aikana. Tuo nimikin jo kertoo kaiken, Pig Nose Clear! Kaisla aina tietää kaikkia huipputuotteita joista en ole ikinä kuullut mitään, ja tekee muuten siistejä meikkitutoriaaleja ja muita videoita Chu Style -blogissaan! Kannattaa ehdottomasti kurkata.

*-merkityt tuotteet saatu testiin blogin kautta.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille teille, aurinkokin paistaa ihanasti!