Suolan syönnin vähentäminen lapsiperheen arjessa

18.02.2018

Kaupallinen yhteistyö: Valio ValSa.

Suolan syönti arjessa

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Valio ValSan kanssa. Meidän 1-vuotias on kuluneen puolen vuoden aikana siirtynyt asteittain samaan ruokavalioon mun perheen kanssa. Vauvan ruokien miettimisen ansiosta ollaan otettu koko perheen syömiset vielä entistäkin tarkempaan syyniin, ja pyritty saamaan kaikki ruokavalion osaset kohdalleen. Sitä helposti muistaa vauvan ruokien terveellisyyden tärkeyden, mutta ihan yhtä hyvää huolta täytyy pitää myös isompien lasten ruokavaliosta. Ja ei me vanhemmatkaan voida hyvin, jos syödään huonosti.

Toki arjessa on joskus sallittua mennä sieltä mistä aita on matalin ja kokata vaikka eineksiä, mutta pääosin täytyy pitää huoli siitä, että kukaan ei saa mitään liikaa, eikä liian vähän. Pienten lasten ruokavaliossa on muutamia ainesosia, joiden kanssa täytyy olla tarkkana. Näitä ovat mm. lihajalosteista kuten leikkeleistä ja makkaroista saatava nitriitti, proteiini jota ei saa syödä liikaa, sekä suola, jota munuaiset eivät kestä kuin pienen määrän. Näistä kaikkein vaikeinta tarkkailla on mun mielestä suola, sen kanssa saa olla aivan super tarkkana, koska sitä löytyy melkein kaikesta.

Pienten lasten suolansaantisuositukset

Alle 1-vuotiaille suolaa ei suositella lainkaan, ja 1-2-vuotiaan suolansaantisuositus on maksimissaan 2 grammaa päivässä, eli noin 0,5 teelusikallista. Se on tosi vähän, ja se tulee täyteen hyvin nopeasti esim. leivästä, juustosta ja kahdesta lämpimästä ateriasta. Alle 2-vuotiaan ruokiin ei missään nimessä kannata lisätä suolaa ollenkaan, kun se suositusmaksimi tulee täyteen jo sellaisista tuotteista, joissa suolaa on valmiina. Kannattaa suosia vähäsuolaisia vaihtoehtoja kaikessa missä voi. Esimerkiksi kaikki lihat kannattaa maustaa itse, koska valmiissa marinadeissa on jo reippaasti suolaa. Monessa leipäviipaleessakin suolaa on jo 0,5-1 grammaa.

2-4 -vuotiaiden suolansaantisuositus on maksimissaan 3-4 grammaa päivässä, eli ei sekään kauhean suuri ole.  Se antaa jo vähän enemmän pelivaraa, mutta silti meillä esimerkiksi keitetään aina pasta ja riisi suolaamattomassa vedessä, puuroon en lisää koskaan suolaa, ja esim.  kastikkeisiin laitan suolaa todella maltillisesti, kun sitä voi lisätä sitten omalla lautasella jos siltä tuntuu. Sanoi kulinaristit mitä hyvänsä, en halua että lapset saavat liikaa suolaa. Kun he eivät totu suolaisen ruuan makuun pienenä, eivät he kaipaa sitä isompanakaan. Maailma on täynnä ihan mielettömiä makuja ja mausteita, joilla ruokia voi maustaa suolan sijaan.

Suola ei kokonaan pannassa

Kun pääosin välttelee liikaa suolansaantia ja piilosuolaa arjessa, ei haittaa jos joskus tekee ruuaksi jotain vähän suolaisempaa, kuten soijakastikkeella maustettua lohta. Silloinkin teen tosin oman vähäsoijaisemman version lapsille, ja käytän aina sitä soijakastiketta, josta suolan määrää on vähennetty. Meillä on myös suvussa korkeaa kolesterolia, korkeaa verenpainetta ja tietenkin äitini saama aivoinfarkti, ja siksi pidän äärimmäisen tärkeänä sitä että vältän liikaa suolan saantia itse, ja opetan lapsille pienestä asti hyvän ruokavalion mallin. Me yritetään noudattaa THL:n Syödään yhdessä -ruokasuostuksia koko perheen ruokavaliossa mahdollisimman hyvin. Uskon että niihin voi luottaa, ja ainakin ollaan koko perhe voitu hyvin kun ollaan niitä noudatettu.

Mitä on maitosuola?

Myös Valio on ottanut tärkeäksi asiakseen vähentää liikaa suolan saantia arjessa. Valio on kehittänyt uuden Valio ValSa -maitosuolan, joka koostuu maidon luontaisista mineraaleista. Siinä on lähes 80% vähemmän natriumia kuin tavallisessa
ruokasuolassa. Maidon sisältämät mineraalit ovat peräisin lehmien syömästä rehusta. Kesällä lehmät syövät pääosin
tuoretta nurmea ja talvella säilöttyä AIV-rehua. Maidosta juustoa valmistettaessa syntyy sivutuotteena heraa, joka koostuu heraproteiineista sekä maidon mineraaleista, eli siis maitosuolasta.

Maitosuolalla voidaan korvata osa esimerkiksi maitotuotteiden ja leipien valmistuksessa käytettävästä ruokasuolasta. Samalla tuotteiden suolapitoisuus laskee, mutta mausta ei tarvitse tinkiä. Valio ValSa on keksintönä merkittävä myös kansainvälisesti.

Parempia valintoja

Me ollaan käytetty jo melkein vuoden ajan Oivariini ValSaa levitteenä, koska se on herkullista ja siitä suolan määrää on vähennetty. Se maistuu ihan samalta kuin tavallinenkin Oivariini, mutta tulee syötyä sopivasti vähemmän suolaa levitteessä. Kamppiksen myötä testattiin myös Valio Oltermanni ValSaa, ja sekin maistui ihan perus Oltermannilta. Taidetaan siis vaihtaa meidän Kevyt Oltermanni pysyvästi tähän Valio Oltermanni vähemmän suolaa -versioon.

Me syödään leipää melkein joka päivä, koska leipä on vaan niin hyvää. Siksi musta on tosi hienoa, että leipää syödessäkin voi tehdä vielä entistä parempia valintoja.

Kiinnitättekö huomiota suolan saantiin omassa tai lasten ruokavaliossa?