Alkuviikko on sujunut hektisesti mutta hyvällä mielellä. Olen päässyt tapaamaan huikeita tyyppejä, ja tänään tuli tasan vuosi kuluneeksi siitä kun aloitin työt Jevelolla. Mulla on jotenkin niin superhyvä fiilis! Meillä aloitti tänään myös uusi huipputyyppi tiimissä, ja vein sekä oman vuosipäiväni että hänen ensimmäisen päivän kunniaksi pullaa aamulla töihin. Tuntuu kyllä aivan kreisiltä että tämä vuosi on mennyt näin nopeasti, mutta niinhän se aina tuntuu. Vuodessa olen kyllä myös oppinut ihan älyttömästi, ja nyt kun mietin ensimmäistä työpäivääni, mua suorastaan hihityttää. Mua jännitti silloin niiiiiiin paljon!
Mä sanoin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa ääneen yhden mun suurimmista haaveista, ja arvatkaa mitä: en menettänyt kasvojani, en nolostunut, en saanut osakseni huvittuneita katseita. Sanoin haaveeni ääneen sellaisille ihmisille, jotka mahdollisesti ehkä voisivat joskus auttaa minua unelmani toteuttamisessa. Ei sitä tiedä, u never know. Oikeastaan mulla ei ole unelmia, mulla on suunnitelmia. Ja tähän asti aina kun olen sanonut suunnitelmiani ääneen, ne ovat konkretisoituneet: niistä on tullut haaveen sijaan päämääriä, joita kohti pyrin. Ja tähän asti olen onnistunut nämä tavoitteeni myös saavuttamaan aina jossain vaiheessa. Uskon vahvasti, että myös tämän haaveen, unelman, suunnitelman, tulen joskus toteuttamaan, ja se saa perhoset leijailemaan mahanpohjassa.
Huomaa että kevät on alkanut ja valo on lisääntynyt: jotenkin sitä on itsekin enemmän täynnä energiaa. Aikainen herätys ei tunnu enää yhtään niin aikaiselta, kun voi nähdä jo ensimmäiset sarastavat valonsäteet. Ja tänään tuli myös hieno ahaaelämys kun tyttöjen tanssitunnin jälkeen oli vielä vähän valoa jäljellä, ensi kertaa sitten syksyn. Tytötkin sitä ihmettelivät. Minä hömelö unohdin kuitenkin mun Ray Banin Clubmasterit sinne tyttöjen tanssikoululle, arvasinhan mä että ei mun kannata hankkia kunnollisia aurinkolaseja. Ei muuta kun huomenna soittoa sinnepäin sitten, kun kotona vasta huomasin ja toimisto oli mennyt kiinni. Toivottavasti joku olisi ollut niin ihana että olisi käynyt viemässä ne sinne toimistoon ja saisin ne vielä takaisin. Pitäkää mulle peukkuja! Hävettää kyllä vähän, mutta kai sitä oli niin innoissaan menossa katsomaan tyttöjen lopputanssia että ei käyneet lasit mielessäkään.
Vielä on huomenna työpäivä jäljellä ja sitten ollaan tyttöjen kanssa perjantai kotona ja lauantaina tosiaan ollaan siellä Kampin Lastentorilla. Huomenna ja perjantaina pitäisi valmistella vielä loput kirppiskamppeet, onneksi mulla on kaksi reipasta apulaista jotka auttavat oikein mielellään. En malta odottaa että saan olla tyttöjen kanssa koko perjantain, meille tulee varmasti huippu päivä. Odotan vaan sitä että saadaan perjantaiaamuna tyttöjen kanssa makoilla meidän isossa sängyssä, aamuauringon paistaessa, hupsukuvioiset yöhousut jalassa, syöden viinirypäleitä ja lueskellen satuja kaikessa rauhassa.
Postauksen kuvat viikonlopun pulkkamäkireissulta, meillä oli ihan sika kivaa! Esikoinen ei vaan suostu enää laskemaan äidin ja isin kanssa kun hän on ”niin iso tyttö että laskee aina ihan itse”. Kai me ollaan Oton kanssa sitten vielä pieniä tyttöjä kun ajatellaan että on hauskempaa laskea yhdessä ;).
Lupasin pitää päiväkirjaa töistäni, sekä työstäni Jevelolla että blogityöstäni. Milloin teen töitä, kuinka paljon ja millaisia töitä? Mä pidin päiväkirjaa viikon verran kaikesta (työstä) mitä tein ja nyt olen vihdoin työstänyt kaiken materiaalin postausta varten valmiiksi. Koska osa mun blogijutuista ja Jevelon töistä on tosi samantyyppisiä hommia, olen merkinnyt aina kulloisetkin hommat kirjaimella B (Blogi) tai J (Jevelo).
Pyydän että otatte myös tätä lukiessa huomioon, että mun jokainen viikko on erilainen riippuen esimerkiksi siitä mikä sesonki on käynnissä ja onko paljon pressejä tai muita tilaisuuksia. Tässä kirjoituksessa en ole huomioinut ollenkaan mitään muuta mitä olen tehnyt niinä päivinä, en lasten kanssa vietettyä aikaa, siivousta, ruuanlaittoa, matkoja (ellen ole käyttänyt matkaa työntekoon), parisuhdeaikaa tai mitään muutakaan. Niitäkin kuitenkin ihan hyvä tovi mahtuu jokaiseen päivään, mutta tosiaan jos olisin alkanut kaiken erittelemään olisi tästä tullut varmaankin ainakin 1000 sanaa pidempi kirjoitus kuin nyt, ja nytkin se on aika pitkä. Kirjoitin kuitenkin herätysajan ja nukkumaanmenoajan jokaiselta päivältä, sekä laskin päivän pituuden jokaisen päivän alle, eli jos nyt oikein kovasti kiinnostaa niin pystyyhän niistä päättelemään kuinka paljon aikaa mulla on ollut päivässä muille kuin työjutuille viime viikolla.
MAANANTAI 8.2.2016
6.00-6.15 Herätys, kommenttien julkaisu ja sähköpostien lukeminen (B & J)
9.15-9.35 Metrossa matkalla toimistolle. Vastailu sähköposteihin (B & J) ja kommenttien tsekkaus. Valmiin kuvan lisääminen instagramiin. (B)
9.50 Toimistolla. Kuluneen viikon tapahtumien läpikäymistä ja catch upia kun työkaverit olivat olleet lomalla. (J)
17.15-18 Tyttöjen tanssitunti, sillä aikaa sähköpostien tarkistus ja vastaaminen, kommenttien julkaisu, muistiinpanojen kirjoitus (B)
20.00-20.10 Kuvien ottaminen blogipostausta varten (B)
21.30-22.30 Blogipostauksen kirjoittaminen ja kuvien editointi postausta varten. Kuvien lisääminen, googleoptimointi sekä postauksen julkaisu ja jakaminen somekanavissa. (B)
22.30-23.30 Sähköposteihin vastaaminen, vanhan sähköpostiosoitteen tarkistus ja viime aikoina väärän osoitteen takia missattujen kutsujen eteenpäin lähetys uuteen sähköpostiin, jotta joskus muistaisin muistuttaa vuosi sitten vaihtuneesta osoitteestani jälleen kerran. (B)
00.00 Nukkumaan
Keskiviikkopäivän pituus klo 6.30-00.00
TORSTAI 11.2.2016
6.30-6.45 Herätys, sähköpostit & kommenttien julkaisu (B), Työsähköpostien tarkistus (J)
9.10-9.30 Metrossa yhteistyötarjouksiin ja kutsuihin vastaamista meilitse (B), sekä meilin tarkistus ja vastaus (J)
9.45 Päivän aiheiden läpikäymistä ja suunnittelua kollegan kanssa (J)
10.15 Kampanjaohjeistuksen läpikäymistä ja suunnittelua (J)
13.15 Instakuvan ottaminen, editoiminen ja lisääminen. (B)
14.00-14.30 Kaunis valo ja kodin kuvaamista (B)
20.00-21.30 Kuvien editoimista (B)
21.30 Häävuosiystävänpäivä -postauksen kirjoitus, kuvien lisääminen, googleoptimointi ja julkaisu sekä jako somekanavissa. (B)
22.30-23.30 Kahden blogipostauksen kirjoittaminen valmiiksi luonnoksiin (B)
23.30-00.00 Sähköpostin purkua ja vastaamista (B), Työsähköpostin tarkistaminen (J)
01.00 Nukkumaan.
Lauantaipäivän pituus klo 9.15-01.00
SUNNUNTAI 14.2.2016
9.15 Herätys, kommenttien ja sähköpostien tsekkaus (B)
10.00-10.10 Aamiaisbrunssin kuvaaminen ja Instakuvan lisääminen (B)
12.00-12.10 Ulkoillessa ulkoilupuuhien kuvaaminen sekä instakuvan editointi ja lisääminen (B)
15.00 Instakuvan editointi ja lisääminen (B)
17.00 Instakuvan editointi ja lisääminen (B)
20.00-20.45 Kuvien editoimista (B)
20.45-21.30 Postauksen kirjoitus, kuvien lisääminen, googleiptimointi ja julkaisu sekä jako somekanavissa. (B)
21.30 Sähköpostin ja kommenttien läpikäymistä (B), työsähköpostin tarkistus (J)
00.00 Nukkumaan.
Sunnuntaipäivän pituus klo 9.15-00.00
Sellainen oli viime viikko! Tämäkin viikko on alkanut jännitävästi muutolla uuteen toimistoon keskustassa, videon kuvauksella töissä ja muilla hauskoilla uusilla jutuilla. Hektistä on ollut mutta niin on ollut hauskaakin. Mä nautin hurjasti mun arjesta, ja olen suunnattoman kiitollinen kaikesta mitä pääsen tekemään ja kokemaan. Välillä väsyttää, mutta tässä pian vuoden tätä kahden työn arkea pyöritettyäni musta tuntuu että olen oppinut edes jonkin verran siitä miten erotellaan työt ja arki toisistaan ainakin osittain, ja milloin niitä töitä kannattaa tehdä. Osaan myös antaa itselleni yleensä armoa silloin kun sitä kaipaan.
Viime viikko oli siltäkin osin poikkeuksellinen että en tehnyt yhtäkään blogikampanjaa tai yhteistyötä. Niihin valmistautuminen vie aina oman aikansa, ja niille on aina ihan omat erilaiset aikataulut joita noudatan pilkun tarkkaan. Vaikka mä kirjoittaisin minkä viikon tapahtumat ylös, ei se mitenkään kertoisi siitä millaista mun ”arki” on. Koska fakta on se että vaihtelu on niin suurta joka viikko. Viime viikolla alkuviikko oli tavallista hektisempi, loppuviikko taas normaalia rennompi.
Kerkesin kaiken tässä listatun lisäksi oikein hyvin mm. viettämään miniloman Oton kanssa hotellissa, matkaamaan monta bussi-, auto- ja metromatkaa, käymään kahdesti pitkällä lenkillä Armaksen, mun äidin ja lasten kanssa, viettämään hauskan ja rennon tanssi-illan tyttöjen kanssa, leikkimään useasti My Little Ponyilla, katsomaan useamman jakson Daredevilia ja yhtä mangasarjaa jota me seurataan Oton kanssa, kokkaamaan kuusi kunnollista lämmintä ateriaa, lukemaan kuusi pitkää iltasatua lapsille ja käymään monta kertaa kaupassa. Ja paljon muuta, sitä ihan tavallista lapsiperheen elämää, niitä ihania pieniä ja isompia hetkiä lasten kanssa ja miljooniin kysymyksiin vastaamista. Ja ainakin tuhat pusua ja halia. Kaikkia niitä pieniä hetkiä joita on hankala eritellä tähän, mutta joita tiedän kaikkien muidenkin perheellisten viettämän omien perheidensä kanssa.
Se mikä tässä postauksessa loistaa poissaolollaan, on kommentteihin vastaaminen. Mä olen ollut siinä ihan surkea viime aikoina, ja mua hävettää ja harmittaa se. Jostain on toisaalta taas löysättäväkin. Yleensä ihmiset ehdottavat että ”Jätä yksi postaus tekemättä ja vastaa kommentteihin se aika”, mutta ei se ihan toimi vaan niin. Mutta jos te uskaltaudutte tähän postaukseen kommentoimaan, mä lupaan vastata teille vuorokauden kuluessa 100% varmasti (ellei kommentteja nyt tule joku sata ja multa mene käsi poikki) :D.
Oulun reissulla me käytiin mun äidin luona kylässä, ja nappasin itselleni vähän omia lapsuuskuvia mukaan. Mulla on tähän asti ollut vaan muutama itselläni ja ajattelin että olisi kiva jos niitä olisi vähän enemmänkin! Olen joskus aiemmin näyttänyt omia lapsuuskuviani täällä ihan muutaman, mutta se taisi olla silloin kun Tiara oli alle 1-vuotias ja Zeldaa ei vielä ollut olemassakaan. Moni teistä myös aina kommentoi, että jompikumpi tai molemmat tytöistä näyttävät ihan multa, ja ajattelin itsekin että olisi hauskaa vähän vertailla että onko meissä samaa näköä vaiko eikö ole.
Kun mun työkaveri näki tuon ylemmän kuvan, hän meinasi tukehtua kahviinsa kun kerroin että se olen minä. Hän luuli pojaksi. Suurimmassa osassa mun lapsuuskuvista mulla on päällä just jotkut tuon pikkumyyasun tyyliset vaatteet, college ja collegehousut, usein siniset tai vihreät. Ja tuo korvasta korvaan -otsatukka, ai että! Meillä oli joskus trampoliinikin kotona, vitsi mä muistan vieläkin kuinka hauskaa siinä oli pomppia!
Ylempi kuva on otettu musta ja äidistä johonkin lehteen mihin äitiä haastateltiin, en kyllä yhtään muista enää että mihin tai miksi, varmaan liittyi jotenkin äidin töihin. Alemmassa kuvassa iloinen Iina ja ihanat muumilakanat sekä muumikalenteri suoraan ysäriltä, pinkkeine niiskuneiteineen. Näissä kuvissa mä olen 3-vuotias.
Lapsena mä vielä tykkäsin kovasti hiihtää, ja hiihtelin aina mummolan pihalla edestakaisin. Mihinköhän mun hiihtoinnostus hävisi siinä tarhaiän ja ala-asteen ensimmäisen hiihtotunnin välissä? Varmaan oli liian pitkä tauko välissä. Meidän tytöt eivät ole vielä kokeilleetkaan hiihtämistä, ehkä ensi talvena kun nyt nuo lumet jo sulivat pois.
Tämä kuva on mun 7-vuotissynttäreiltä otettu, huutakaa hep jos teilläkin oli Spice Girls -vaatteet!! Mä olin super fanittaja, ja olen vieläkin vähän. Löytyi barbit ja valokuva-albumit ja kaikki maailman vaatteet ja asusteet. Piirsinkin pelkkiä spaissareita ja se leffa piti katsoa VHS:ltä vähintään kerran viikossa. Jalassa oli tietysti Tukholmasta ostetut läskipohjalenkkarit, samantyyliset kuin Spice Girlseillä. Aww!
Minä syöttötuolissa pienenä vs. Zelda syöttötuolissa pienenä. Mä kuulemma luin aina hyvin tarkasti äidin hesarit läpi syöttötuolissa. Zelda vaan hoopoili muuten vaan. Eikää, ehkä ihan pieni vauvakuume tuli kun katson tuota kuopuksen veikeää hymyä.
Minä keinuhepan selässä 1-vuotiaana vs. Zelda keinuhepan selässä yksivuotiaana. Miten musta tuntuu että mä olin tosi vakavana kaikissa mun vauvakuvissa! Tai ehkä se johtuu siitä että 90-luvulla ei voinut ottaa niin monta otosta joka kerta että olisi saanut aina hymykuvan. Toista se on nykyään kun voi räpsiä vaikka 1000 kuvaa kerralla jos kärsivällisyys riittää, filmiä se ei kuluta yhtään.
Iloinen 2-vuotias Iina vs. iloinen 2-vuotias Tiara. En nyt tiedä onko samaa näköä, mutta yhtä iloiselta me ainakin näytetään molemmat! Pakko sanoa että en kestä noita ysärivaatteita, on ne aika hulvattomia!
Mä taisin olla pienenä yhtä innostunut tanssista kuin meidän tytötkin ovat! En tosin kestä noita tossuja, ai kauhea mun jalat näyttää ihan ankan räpylöiltä!
Mun silmiin ei näissä kuvissa meissä ole juuri mitään samaa näköä tyttöjen kanssa! Mutta sitten taas kun katson muuten vaan heitä niin kyllä mä löydän omiakin piirteitä. Suurin ero meillä on varmaan silmät, tytöillä kun on isot silmät ja mulla tämmöiset semipienet. Se tekee paljon. Lapsuuskuvia on kyllä hauskaa aina katsella, eikö!
Mitä mieltä olette? Löytyykö samaa näköä? Ja keneltä kaikilta löytyi Spice Girls vaatteita? 😀 Ihanaa maanantaita tyypit!
Punaista ja valkoista, apua tämä asuhan olisi ollut täydellinen jouluaattoon! No mutta, mun mielestä punainen ja valkoinen on yhdistelmänä kiva ja raikas ja sopii hyvin myös muihin päiviin kuin jouluun. Mulla on harvoin päällä kirkkaita värejä, mutta punaiseen mokkajäljitelmähameeseen mä jotenkin ihastuin heti. Silti en ostanut sitä ekalla kerralla kun näin sen, enkä vielä tokallakaan kerralla. En ostanut sitä kolmannellakaan kerralla vaikka olin jo viemässä sitä kassalle muiden ostosten mukana, pari viikkoa sitten.
Oulussa ollessamme mä Ideaparkissa päätin että hitto vie, tämä hame on roikkunut mun kädessä jo varmaan viisi kertaa ja ollut kahdesti matkalla kassalle, ja sillä on alennuksen jälkeen hintaa enää kymppi, miksi mä en voisi ostaa sitä?! Kyse ei ole piheydestä, koska lapsille mä surutta ostelen ihan mihin hintaan vain, ja laukkuja ja kenkiä itselleni myös. Mutta jotenkin mä haluan niin kovasti välttää virheostoksia vaatteissa, että päädyn 99% ajasta olemaan ostamatta yhtään mitään. Ei tule virheitä, kun ei osta mitään. Kai mulle on vaatekaapin perusteellisen tyhjennyksen jälkeen jäänyt sellainen mentaliteetti että yritän viimeiseen asti välttää kertakäyttövaatteita ja ostaa vain sellaisia joiden tiedän tulevan jatkuvaan käyttöön ja kestävän sitä.
Punaisesta hameesta en ollut varma koska se oli punainen, mutta nyt kun se on ollut mun päällä mä tiedän että käytän sitä kyllä vielä monta kertaa. Se sopii keväälläkin kun yhdistää sen raikkaasti eikä jouluisasti, ja se on tosi söpö ja napit ovat kiva yksityiskohta.
Valkoinen paita on BikBokista, ja tykkään siitä tosi paljon. Se on mukavan lyhyt, eli pidentää jalkoja kun sen yhdistää farkkuihin, mutta ei liian lyhyt eli ei jää napapaidaksi ainakaan midivyötäröisten farkkujen kanssa. Ja siis pidentää jalkoja farkkujen kanssa siten, että se ei katkaise niitä laskeutumalla haarojen kohdalle tai alapuolelle. Valkoinen väri on kivan raikas, oli pakko ostaa valkoinen sillä Ouluun pakatessani mä tajusin että varmaan 90% syksyn ja talven aikana mun ostamista vaatteista on harmaita. Aika huvittavaa, kunnon harmaa kausi. Nyt sitä on ainakin päivitetty sitten näillä, vaikka ostin mä myös yhden harmaan topin. Mutta se on jo ihan toinen tarina!
Jos jotain olen tässä kuluneiden vuosien aikana oppinut, niin sen että ei kannata tehdä mitään järjettömän tarkkoja suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen, siis mun ei kannata. Mä en ole ihmisenä sellainen, joka tähtää koko elämänsä tiettyjä päämääriä kohti ja tekee kaiken oikeassa järjestyksessä. Oikeastaan mä uskon, että tulen koko elämäni ajan tekemään kaiken jollain tavalla väärässä järjestyksessä, mutta se sopii mulle ja se sopii meille.
Siksi mulla ei tälle(kään) vuodelle ole mitään konkreettisia, suuria päämääriä tai suunnitelmia kuinka vietän vuoden. Toisaalta kaikki on myös juuri nyt todella hyvin, viihdyn työssäni enkä sen suurempia muutoksia edes kaipaakaan. Uskon että paras tapa viettää mieleenpainuva vuosi on olla kaikelle avoinna. Miettiä vähemmän miksi EI ja enemmän miksi JOO. Mun parhaiden vuosien resepteihin kuuluu suunnittelemattomuutta, monta kyllää, positiivisia ajatuksia ja kulman takaa odottamatta tulleita yllätyksiä. Kun ei odota mitään, hyvää eikä pahaa, eikä suunnittele liikoja, mitä tahansa voi tapahtua.
Samaan aikaan pitää kuitenkin muistaa sanoa myös ei, että voi sanoa joo itselleen ja omalle jaksamiselleen. Se on hitsin tärkeä taito se ein sanominen, ja siinä mulla on opettelemista edelleen. En voi enkä kykene tekemään kaikkea, enkä voi olla aina mukana kaikessa missä haluaisin. Se pelko että jää paitsi jostain suuresta ja mahtavasta sanomalla ei on hirveä, mutta uskon ja luotan siihen että osaan lähteä mukaan oikeisiin asioihin. Ja jos joskus jäänkin paitsi jostain hauskasta tai mieleenpainuvasta koska panostan perheen kanssa olemiseen tai omaan jaksamiseeni, uskon valinnan silti olleen oikea. Yksikään hetki jonka saan viettää mun oman perheen kanssa ei ole turha.
Vaikka aion jatkaa samalla linjalla kuin tähänkin asti, uuden vuoden alkuun liittyy silti aina tunne uudesta alusta. Ikäänkuin saisi aloittaa puhtaalta pöydältä vaikka mikään ei siinä vuoden vaihtuessa muutukaan. Mulle se on sellainen henkinen juttu enemmänkin, ajattelen että viime vuosi nyt oli sellainen kuin oli ja nyt on aika kääntää sivua ja katsoa mitä tämä vuosi tuo tullessaan.
Päivän asu / Takki H&M / Neule H&M / Housut Monki / Laukku Rebecca Minkoff / Korvakorut Glitter / Kengät Björn Borg* / *saatu blogin kautta
Blogin puolella tämä vuosi tuo mukanaan varmasti paljon uusia juttuja, joista mä en vielä tiedä mitään. Sen tiedän että aion jatkaa ihan samalla tyylillä kuin tähänkin asti. Saatan keksiä uusia postaussarjoja, ja ehkä herättää henkiin jotain unohdettua. Ainakin viikon arkiruoka-sarjalle on kovasti pyydetty jatkoa sen jälkeen kun se alkusyksystä jäi vähän tahattomalle tauolle. Mun kinkkukonvehtiähkystä kärsivä mahani ainakin pyytää kauniisti terveellisiä ja raikkaita arkireseptejä, ehkä niitä olisi hyvä alkaa taas keksimään.
Mulla on toiveikas ja ihan huippu fiilis! Toivottavasti teilläkin! Me tultiin Ouluun viime yönä ja eka päivä täällä on ollut ihan huippu! Ollaan käyty mun äidin luona ja mun mummolassa, ideaparkissa myös ja lisäksi ollaan hengailtu täällä mun tädillä. Ihana aloitus uudelle vuodelle saada olla sukulaisten kanssa.
Ihanaa mahtavaa parasta alkanutta vuotta kaikille vielä kerran <3
