Ostin tuossa vähän ennen joulua itselleni Over The Knee -bootsit, eli tuttavallisemmin OTK-bootsit.  Olen harkinnut niitä jo monta vuotta, mutta olen jotenkin aiemmin kokenut ne liian övereinä, ehkä siksi että olen ollut niin paljon epävarmempi pukeutujana. Kyllähän ne voivat olla tosi överit, laitapa saappaisiin platform-korot, nyöritettävä varsi ja kantajalle päälle napaan asti avonainen yläosa ja olematon alaosa.  Silloin ne ovat varmaan överit. Mutta saappaitakin on erilaisia, nämä jotka nyt ostin ovat hillittyä mustaa tekomokkaa, maltillisella korolla ja terävähköllä kärjellä.

Mä olen yhdistänyt niitä sekä hameiden että housujen tai legginssien kanssa. Kaikkein eniten tarkka olen ollut siitä, että pidän yläosan yksinkertaisena, kun jaloissa on kuitenkin aika huomiotaherättävät kengät. Mä tykkään näistä saappaista tosi paljon, sillä niillä on hyvä kävellä ja olen ne jalassa ollut töissäkin (farkuissa ja neuleessa).

Ainoa miinus kenkiin tulee siitä että mun kilometrikoiville ne ovat hädintuskin ylipolven saappaat. Polven yläreuna jää näkyviin, ja mun mielestä pituus ei ole ehkä se kaikkein imartelevin. Siksi usein yhdistän saappaat vielä ylipolven sukkiin, jos olen liikkeellä hameessa, sillä muuten varsi näyttää jotenkin vaan liian lyhyeltä mun silmään. Haaveilin juuri siitä että saappaan varsi nousisi edes 1/3 reiteen asti mutta nämä(kin) useiden muiden kokelemieni lisäksi jäivät himppusen liian lyhyiksi.

Yhdistin saappaat mun lempparimekkoon joka bannerissakin vilkkuu, sekä vyöhön jonka olen ostanut jo joskus lukioaikoina. Jotenkin tuo mekko kaipasi vähän ryhdistystä näin talvella. Mun mielestä asu oli kivan boheemi, vähän erilainen kuin mitä yleensä pidän. Meikin ja hiukset yritin pitää mahdollisimman raikkaana, ja luotin punaiseen huulipunaan. Näin jälkeenpäin vaan harmittaa että ei ollut joululahjaksi saamaani laukkua vielä näiden kuvien aikaan, se olisi nimittäin sopinut tähän asuun täydellisesti!

Takki Sheinside* / Mekko BIKBOK / Vyö H&M / Saappaat Nelly.com / Kello Marc by Marc Jacobs* / Koru Marc by Marc Jacobs / Sukat H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Mitä mieltä OTK-bootseista? Hot or not? Löytyykö teidän kaapeista?

EDIT: Tajusin tuossa juuri että Vuoden viimeinen asu kuulostaa aika dramaattiselta, haha! En aio siis kulkea tässä asussa vuoden viimeisiä kolmea päivää, mutta tämä jäänee viimeiseksi asupostaukseksi blogissa vuoden 2015 puolella.

Mikä lopetus marraskuulle! Eilen aamulla ihan ensimmäiseksi lennätin puhelimeni kaaressa takataskusta suoraan vessanpönttöön, kun unohdin että se on siellä. Nää on näitä #vainiinajuttuja. Tämä oli siis kolmas kerta, edellinen oli 2,5 vuotta sitten ja sitä edellinen 2,5 vuotta ennen sitä. Mulla kestää siis n. 2,5 vuotta unohtaa se että puhelinta ei missään nimessä kannata pitää takataskussa, eikä ainakaan silloin kun on menossa vessaan. Sain kyllä hyvät naurut. Nyt naurattaa myös se että en ole koskaan rikkonut mitään muuta, kuin niitä puhelimia, ja siis edellisen kerran hain kotivakuutuksesta korvausta juuri siksi koska tiputin puhelimen samalla tavalla pönttöön. Kehtaankohan hakea edes tästä, johan ne jo ajattelee että miten ihmeessä tuo nainen onnistuu tuossa joka kerta! Mutta hei, mieluummin tämmöinen pikkujuttu kuin jotain isompaa.

Ja ainiin hei, hyviä uutisia kaikille iPhonen omistajille joille mun snäpit on näkyneet puoliksi vihreinä! Ei näy nimittäin enää, kun on tämä uusi puhelin. Kävin ostamassa itselleni eilen samanlaisen LG G4-puhelimen kuin Otolla, koska olen vaan niin rakastunut siihen kameraan. Nyt ei tarvitse enää koskaan raahata järkkäriä mukana mihinkään tapahtumiin, kun on niin hyvä kamera puhelimessa. Vielä on vähän opeteltavaa tuon puhelimen käytössä, kun on se ihan erilainen kuin mun vanha, mutta kameraa sentään osaan käyttää. Olen ihan innoissani, ehkä mä nyt innostun enemmän Snapchatistakin kun on parempi kamera.

Tosiaan ei siinä vielä kaikki että puhelin lensi pyttyyn, ilmeisesti tämä tilanteen aiheuttama naurunsekainen epätoivo laukaisi mulla migreenin työmatkalla, ja mulla oli eilen ihan kauhea olo puolet päivästä. Pienen levon jälkeen sain kuitenkin tehtyä töitä ja lounaan jälkeen olo alkoi vähän helpottaa. Illalla selvisin vielä Oton ja lasten kanssa Design Museon mahtavaan lasten iltaan, missä lapset saivat leikkiä bObleseilla ja saatiin kotiinkin yksi ihana minidonitsi.

Ei voi nyt kyllä sanoa kuin että suunta on vain ylöspäin! Tänään nähtiin lasten kanssa huikean pinkki taivas kun auringonnousu näkyi pitkästä aikaa. Lapset olivat hyvällä tuulella, joulukalenterista paljastui kivoja juttuja, vietettiin pizzailtaa Oton perheen kanssa ja huomenna mulla on päivällä töiden lisäksi työpaikan pikkujoulut. Niin hyvä meininki! Ihan parasta että joulukuu on vihdoinkin alkanut.

Toivottavasti tykkäätte joulukalenterista, ja muistakaa siis että uusi luukku avautuu joka aamu klo 8.00 jouluaattoon asti ja luvassa on vaikka ja mitä ylläreitä! Hyvää yötä ihanat <3

Marraskuu. Kuka voi ihan rehellisesti tunnustaa tykkäävänsä siitä? En minä ainakaan. Marraskuu on mun kaikista inhokein kuukausi, kaikista muista mä tykkään kovastikin. Marraskuussa mun positiivisuus kokee kolahduksen ja suklaalevyjä kuluu useampi viikossa, joka vuosi. Vaikka mitään erityistä ei tapahtuisi, vaikka kaikki olisi ihan tavallista ja ihan mukavaa, niin marraskuussa kaikki on vähemmän mukavaa kuin muina kuukausina. Ja kaikki erityinenkin tuntuu lähinnä kuormittavalta, toisin kuin yleensä. Yleensä erityinen tuntuu piristävältä ja kivalta.

Mä olen tosi jouluihminen kuten olen monesti sanonutkin, mutta marraskuu on vielä liian kaukana joulusta. Marraskuussa on ihan pimeää, silloin ei koskaan ole vielä lunta ainakaan muutamaa tuntia kauempaa. Silloin on pimeää kun menee töihin, ja pimeää kun lähtee töistä kotiin. Marraskuussa on märkää ja marraskuussa masentaa. Marraskuussa mä varmaan kinastelen Otonkin kanssa enemmän kuin vuoden kaikkina muina kuukausina yhteensä. Marraskuussa lapsiakin kyllästyttää toistensa seura. Marraskuussa iskee aina joku ärsyttävä flunssa, niinkuin tänäkin vuonna pari viikkoa sitten, ja vielä juuri silloin kun mulla oli tärkeitä juttuja töissä.

Marraskuussa en osaa rauhoittua ja rentoutua, mutta en myöskään osaa keskittyä mihinkään mitä haluaisin tehdä. Teen vähän kaikkea, mutta en ole oikein tyytyväinen mihinkään sitten kuitenkaan. Pitäisi lähteä ulos, mutta ikkunasta ulos katsoessa haluaa vain hautautua peiton alle. Ei taas tuota mustaa, märkää ja tuulista.

Marraskuu. Mikä siinä onkin että silloin mikään ei tunnu onnistuvan? Ja miksi yleensä kaikki muuttuu taas kivaksi sinä yönä kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi?

Aion nyt haastaa tämän marraskuun, ja tehdä näistä viimeisestä kolmesta päivästä ihan huiput. Aion leipoa vähän lisää herkkuja piristykseksi. Aion lähteä tuonne ulos kylmään ja märkään ja pimeään, kyllä siellä tarkenee kun laittaa vaatetta päälle. Aion myös sallia itselleni sen peiton alle hautautumisen lasten ja Oton kanssa. Leffailta itseleivottujen herkkujen ja noiden kolmen rakkaan kanssa piristää aina, myös marraskuussa. Aion sallia itselleni ne suklaalevyt vaikka useamman kerran viikossa, tämä hirveä himotus loppuu taas kunhan vuosi vaihtuu ja valo alkaa lisääntyä.

Marraskuun hankaluudesta huolimatta mä vannon, että jokainen marraskuu vuoden 2010 jälkeen on ollut edellistä marraskuuta parempi. Ai miksikö? No siksi, että joka vuosi mulla on ollut isompi ja isompi kimpale rakkautta mun elämässä. Ensin Otto ja vastasyntynyt Tiara, seuraavana vuonna Otto, pieni taapero-Tiara ja masussa kasvanut Zelda. Ja nyt jo kolmatta vuotta me kaikki neljä, kaikki yhtä innoissaan joulusta, kinkusta ja kynttilöistä. Nykyään se ärsyttävä marraskuukin on parempi, kuin kaikki muut kuukaudet ennen Tiaran syntymää, koska meillä on toisemme. Pitää vaan marraskuussakin muistaa pysähtyä miettimään sitä, eikä vaan masistella yksin. Kaikki on hyvin.

Onko muita joita marraskuu ärsyttää ja kyllästyttää?

Helou! Keskiviikon kunniaksi on aika lyödä vähän faktoja tiskiin, ja jaan siis itsestäni kahdeksan aiemmin jakamatonta faktaa. Uskokaa tai älkää, vaikka olenkin tehnyt jo kaksi tällaista neljä- ja puolivuotisen blogihistoriani aikana – niitä faktoja löytyy lisää. Hassujakin. Ehkä sellaisia joita ette olisi uskoneet? Tai sitten olisitte, mä en tiedä. Kertokaa mulle, ja kertokaa jos teillä on jotain samoja juttuja kuin mulla!

1. Luen kaikkein eniten poliittisia blogeja.

Mua kiinnostaa sekä kotimaan asiat, että Suomen ulkopolitiikka ja politiikka koko maailman mittakaavassa. Poliittisten blogien lisäksi seuraan useita kotimaisia ja ulkomaisia uutis- ja ajankohtaissivustoja. Mulla on kova tarve olla perillä maailman asioista, ja yritän seurata mahdollisimman monia eri lähteitä saadakseni mahdollisimman puolueetonta ja rehellistä informaatiota.

2. En voi kuoria raakoja juureksia tai perunoita ilman kumihanskoja, koska olen niille allerginen.

Siksi Otto yleensä hoitaa meillä kuorimisen, ja mä vaan keskityn sitten nauttimaan ihanasta paistetusta perunasta, porkkanasta ja bataatista.

3. Olen muuttanut elämäni aikana melkein 15 kertaa, joista kahdeksan kertaa sen jälkeen kun täytin 16.

Ennen näitä reilua kolmea nykyisessä asunnossa vietettyä vuotta en asunut missään vuosikausiin vajaata vuotta pidempään. Hetkittäin tuntui vaikealta juurtua, kun oli tottunut muuttamaan usein. Nyt olen niin juurtunut tähän asuntoon, että muutto tuntuu ajatuksena ihan raastavalta, vaikka lisätilalle olisi tarvetta jo nyt.

4. Torkutan vartin joka arkiaamu ennen kuin nousen ylös.

Kikka on kuitenkin se, että olen asettanut herätyskellon soimaan ekan kerran aina varttia ennenkuin mun pitää nousta. Niin ehdin nuokkua vartin tiukasti Oton kainalossa, ja joudun vasta sitten nousemaan. Öisin me pyöritään miten sattuu eikä nukuta missään lusikassa, mutta aamuisin on kiva kömpiä siihen kainaloon hetkeksi. Lähtee aamu kivemmin käyntiin.  Sen jälkeen on ihan parasta nousta yhdessä pöllämystyneen mieheni kanssa, joka ei aamulla puhu yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää sanoja. Hän on mun aamuörmy.

5. Nukun kuulemma aina keskellä sänkyä

Kysyin Otolta tätä kirjoittaessani, että mikä fakta hänellä tulee musta ekana mieleen. ”No sulla on aina pakottava tarve nukkua ihan keskellä sänkyä niin että mulle jää joku hikinen pari senttiä reunasta tilaa”.. Hahah, mulla ilmeisesti vähän ruusuisemmat fiilikset meidän yöunista kuin Otolla. Minkäs minä sille voin että nukahdan aina ekana ja sitten vaan etsin mukavan asennon ja nukun siinä.

6. Olen ihan koukussa Marja Hintikka Liveen

Siis ihan mahtava, olen katsonut jokaisen jakson ja vaan ajatellut, kuin paljon helpommalla olisin ehkä itseni raskaus- ja vauva-aikoina päästänyt jos olisin silloin katsonut tätä. Jokaikisessä jaksossa tärkeä aihe, ja juuri sitä avointa keskustelua ja tabujen murtamista mitä vauvavuoden ja raskausajan ajankohtaisiin asioihin on kaivattukin. Jos ette ole katsoneet niin katsokaa Yle Areenasta, siellä on kaikki tähän asti ilmestyneet jaksot!

7. En osaa vieläkään käyttää Snapchatia kunnolla ja seuraan siellä neljää ihmistä

En koskaan muista katsoa onko sinne tullut mitään, kun aina vaan nopeasti päivitän sinne jonkun pienen videopätkän. Ehkä vähän noloa tunnustaa kun mun pitäisi bloggaajana olla perillä myös kaikista somejutuista. Kyllä mä sinne videoita laitan, mutta en osaa mitään snapchat-kikkoja ja teen sitä vaan omalla tyylillä.

8. Kerään ihan hullun määrän kuitteja lompakkoon aina ennenkuin tyhjennän sen

Siis en ostele mitenkään ylipaljon asioita, mutta mulla saattaa vahingossa mennä kuukausia etten tyhjennä kuitteja lompakosta. Sitten se on lopulta niin täynnä että en saa koko lompakkoa kassalla auki kun pitäisi maksaa vaan taistelen vaikka kuinka kauan kun joku kuitti on vetoketjun välissä. Yleensä tämä sattuu juuri silloin kun takana olisi muutenkin jonoa. Nolo ja ärsyttävä tapa! Mutta en vaan muista tyhjentää niitä, enkä koskaan heitä niitä samantien poiskaan.

Onko kellään teistä samoja tapoja tai faktoja, vai olenko mä ainoa? Kertokaa teidän omia hassuja tai outoja tai muuten vaan mielenkiintoisia faktoja!

Mikä päivä! Tänään siis alkoi Helsingin Messukeskuksessa Pohjoismaiden suurin startup -tapahtuma Slush, jossa oli jäätävä määrä ihmisiä ympäri maailmaa, superisti startup -yrityksiä kuten oma työpaikkani, sekä paljon sijoittajia, mediaa, asiantuntijoita ja mielettömiä puhujia. Paikalla oli mm. Googlen ja Facebookin väkeä ja pääsin tapaamaan hurjasti mielenkiintoisia ihmisiä. Oman firman porukan lisäksi mun kaveri Kaisla oli auttamassa meitä, ja lisäksi paikalla oli mun ystävä jo Oulun ajoilta, eli Janne Naakka, jonka kanssa tänään lanseerattiin Jevelon uusi kauppapaikka, sekä Jannen oma korumallisto joka on siis kaikille myynnissä TÄÄLLÄ. Huikeita juttuja kyllä, oli niin hauska päivä!

Mä suuntasin tapahtumaan aamulla aikaisin, ja vein tytötkin tänään vähän aiemmin päiväkotiin, jo aamupalalle. Olo oli aamulla ihan ok, ja jaksoin hyvin pyöriä, houkutella porukkaa vierailemaan meidän ständillä ja sitten vielä esitellä sovellusta ja meidän historiaa ja taustoja ständillä. Alunperin mun oli tarkoitus olla loppuun asti ja lähteä vielä illalla juhlistamaan firman pikkujouluja, mutta sen verran väsytti iltapäivällä että lähdin vähän aiemmin kotiin ja loppuillan olen viettänyt sohvalla. Kyllä se oikeastaan otti aika koville, vaikka aamulla olin muka ihan elämää täynnä. Onhan siinä toki muutosta, kun on ottanut kolme päivää rauhassa sairastellen ja sitten yhtäkkiä puhuukin useammalle ihmiselle muutamassa tunnissa kuin varmaan viimeisten parin vuoden aikana.

Musta tuntuu ihan mahtavalta miten paljon itsevarmuutta olen saanut työni ansiosta. Ennen mun pahin painajainen olisi ollut jakaa flyereita tai varsinkin pysäyttää ihmisiä ja esitellä heille jotain, siis oikeasti. En ollut ujo mutta pelkäsin tuntemattomille puhumista. Tänään mä huomasin että en ole enää yhtään ujo. Puhuin niin monien kanssa ja ummet ja lammet ja kertaakaan en edes takellellut vaikka vaihdoin kieltäkin englannin ja suomen välillä aivan nonstop, sillä paikalla oli sekä ulkomaalaisia että suomalaisia. Tuntuu tosi hyvältä, jotenkin luotan itseeni paljon enemmän nykyään ja uskon että pystyn tekemään monia sellaisiakin asioita joita en ole ennen kokeillut. Ei niitä ainakaan pelkäämällä voi oppia, ennemmin kannattaa kokeilla ja harjoitella.

Onneksi loppuviikko on blogihommia lukuunottamatta vapaata, niin saan parannella vielä rauhassa, ja olla tyttöjen kanssa. Mä lupaan ehdottomasti paneutua blogiin ihan uudella puhdilla kun paranen kunnolla, suorastaan hävettää että olen postannut tässä kuussa niin vähän ja niin lyhyesti, varsinkin kun asiaa kyllä pulppuaisi vaikka kuinka.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3